Maailmaa kiertäessäni olen usein kysellyt eri maiden eksegeeteiltä ja huippututkijoilta, mitä tulee mieleen suomalaisten eksegeettisestä osaamisesta. Tulokset tähän mennessä ovat vähintäinkin mielenkiintoisia:
1) Kaikki ovat kuulleet Heikki Räisäsestä ja vaikka hänen näkemyksensä pääsääntöisesti torjutaankin, niin ainakin niistä on pakko keskustella.
2) Muita nimiä ei juuri yleisesti tunnisteta, ellei sitten oma erityisosaaminen satu olemaan juuri oikealla saralla.
3) Suomalainen eksegeettinen tutkimus sijoitetaan helposti osastoon "theological backwaters".
Näitä tuloksia voi tietysti selittää monin eri tavoin (väärä kyselijä väärässä paikassa vääriltä henkilöiltä kysymässä) ja poikkeuksia varmasti löytyy. Silti kaiken kaikkiaan on jäänyt lähinnä sellainen vaikutelma, että suomalainen VT:n ja UT:n tutkimus ei ole maailmalla kovinkaan tunnettua tai arvostettua.
Viime vuosina olen myös ottanut tavakseni selata Jenkkilän SBL:n osanottajalistaa ja katsoa, löytyykö näille väitteille tukea. Näin tein myös tänä vuonna. Listalta löysin noin noin kymmenkunta suomalaiseksi tunnistamaani nimeä. Seuraavaksi katsoin, missä sessioissa ko. henkilöt ovat. Jos valitut sessiot heijastelevat jollain lailla tutkimuksen painopisteitä, niin Suomessa ollaan kovasti innostuneita gnostilaisuudesta, Nag Hammadin dokumenteista, Juudaan evankeliumista, apokryfikirjoista, yms. Muutamasta alueesta ei oikein saanut selvää, mutta Raamatun osalta löytyi kiinnostusta lähinnä Luukkaan tuotantoon, tekstikritiikkiin ja VT:n profeetallisiin teksteihin. Aikaisempina vuosina löydökset ovat olleet samansuuntaisia.
Muistan yhden SBL:n session, missä kaveri kertoi, miten sai paikan erään yliopiston eksegetiikan laitokselta. Henkilökunta oli nimittäin yhtäkkiä huomannut, että heillä oli jos jonkinlaista Qumranin, septuagintan, apokryfikirjallisuuden, gnostilaisuuden, yms. taitajaa, mutta ei yhtään sellaista henkilöä, joka osaisi ja/tai opettaisi itse Raamattua ja sen dokumentteja(!).
Toki on selvää, että tietyt projektit saavat enempi rahaa kuin toiset. Samoin on ymmärrettävää, että kannuksensa on aina helpompi ansaita uusilla tutkimusalueilla kuin sellaisilla, joiden parissa on hääritty muutama tuhat vuotta. Mutta jotenkin tuntuu siltä, että Suomesta voisi tulla enemmänkin eksegeettejä, joilla on jotain sanottavaa myös Raamatun tekstien suhteen. Pitkällä tähtäimellä tämä voisi näkyä myös niin, että papeillakin olisi enempi punnittua, Raamatusta nousevaa sanottavaa.
Kaipaako kukaan muu Suomeen uusia eksegeettisiä tuulia?
4 kommenttia:
Tässä voisi tietysti soveltaa kvantitatiivista menetelmää ja tutkia julkaisufrekvenessiä eksegetiikkaa koskevista teemoista suhteessa arvioituun perusjoukkoon.
Ensimmäinen kysymys on varmaankin se, kuinka monta eksegetiikan tohtoria Suomesta valmistuu vaikkapa vuosikymmenessä. Tätä lukua voisi sitten verrata vaikkapa Iso-Britanniassa ja USA:ssa valmistuneiden tohtorien määrään. Sitten vain ristiintaulukointia ja p-arvoja kehiin...
Olen kyllä samaa mieltä DrMarkin kanssa tästä painotusongelmasta. Tutkimusaiheiden oletettu puute ja vanhojen aiheiden oletettu loppuunkaluaminen johtavat tutkintoihin ja CV-estetiikkaan tähtäävän yksilön Nag Hammadiin, Qumraniin tai retonarratiivisenpsykoanalyysieksegetiikan hermeneuttisen metodifilosofian pariin.
Tietysti näin lahkolaisena on hyvä tiedostaa, in the name of Freud, että alitajuntamme on syvästi kiinnittynyt kaanoniin ja sen tutkiminen synnyttänee lapsuuden hyväksymiskokemuksia muistuttavia mielihyvän tunteita.
Yhtäältä on myös todettava, että nimenomaan kristillinen vakaumus johtaa ainakin minut ylipäätään tutkimaan muinaisen juutalaisen messiaskandidaatin seuraajien riipustamia toisen luokan kirjallisia dokumentteja. Jos tämä vakaumus annihiloituisi, niin todennäköisesti siirtyisin sosiaalipsykologian tai jokimaantieteen tutkijaksi.
Heikki Räisänen on täällä mainittu. Uskoisin suomalaisen eksegeettisen työskentelyn seuraavan hänen ohjelmajulistuksesta Beyond New Testament Theology. Näin kaanonrajoittuneisuus oikaistaan.
Toisaalta minustakin olisi mielekästä, että Suomesta nousisi enemmän eksegeetikkoja, jotka hallitsisivat kaanonin. Yhteiskunnan hyötynäkökulmasta käsin, jonka takia tutkijat saavat rahoituksena, kaanon on vaikuttanut enemmän länsimaiseen kulttuuriin kuin Nag Hammadi tai Qumran. Räisänen puolusteli kirjassaan nimen omaan tutkimuksen avaamista muille avenuille yhteiskunnan näkökulmasta, mutta kuinka Nag Hammadi vaikuttaa suomalaiseen uskontohistoriaan. En oikein osaa sanoa. Siksi back to the canon.
Olen kyllä samassa veneessä Matin kanssa, eli en tutki vanhoja dokumentteja vain siksi, että minua kiinnostaisivat jotenkin yleisellä tasolla kaikki vanhat dokumentit. Ei silti, toki muutkin kuin kaanonin dokumentit ovat omalla tavallaan mielenkiintoisia, mutta kyllä ne suurimmat kicksit irtoavat nimenomaan tietystä kirjakokoelmasta. Lisäksi on paljon hauskempi saarnata vaikkapa evankeliumeista kuin esim. 4QMez A:sta, IMHO.
Update muutaman vuoden viiveellä:
On niitä muitakin nimiä suomalaisessa eksegetiikassa. Räisänen on vanhan liiton mies - hats off for Roy Harper! - mutta historialliskriittinen metodi on kaluttu jo loppuun aikaa sitten. Sen jälkeen on tullut traditiokriittinen ja rituaalitutkimus, jotka nekin jo ovat vanhaa matskua.
Suomalainen "eksegeettinen dogma" on siinä mielessä hassua tuolla tapakristittyjen koulussa Helsingissä, että se kehittyy lähes sattumanvaraisesti aina kulloistenkin pinnalla olevien/trendikkäitten tutkijoitten mukaan suuntaan ja toiseen. Nyt mennään poikkitieteellisissä metodeissa eli kaikki ilo irti älyllisesti teksteistä, mikäli mahdollista. Ja väitän puhtaalla omatunnolla, että mahtavaa jälkeä syntyy!
Tiede on tiedettä ja usko on uskoa. Näitä ei sovi mennä sötköttämään keskenään, mikäli mielii päästä puusta pitkälle. Puhuvathan ne (usko&tiede) eri kieltä, joten...
Lähetä kommentti