tiistai 20. toukokuuta 2008

Analogian periaate, Raamatun tutkimus ja ihmeet

Eräs modernin historian tutkimuksen klassisista työkaluista on ns. analogian periaate. Tämän periaatteen perusoletus on, että se mitä voidaan havainnoida tässä ja nyt, on ollut myös mahdollista menneisyydessä. Analogian prinsiippiä on sovellettu muun muassa Raamatun ihmeiden arvioitiin. Useasti kirjallisuudessa törmään siihen ennakko-olettamukseen, että koska ihmeitä ei tapahdu nykyään, niitä ei ole voinut tapahtua menneisyydessäkään. Tämä herättää tietysti kysymyksen: onko analogian periaate subjektiivinen tietyn tutkijan kokemusmaailmaan? Jos tutkija ei ole kokenut ihmettä tai voinut todistaa nykyihmeen tapahtumista, on luonnollista todeta, että Raamatun ihmeet eivät ole mahdollisia. Ihmeiden tutkimus on poikkitieteellistä. Eksegeetti, joka haluaa perehtyä nykyihmeisiin voidakseen todeta menneiden ihmeiden tosiperäisyyden, täytyy pitää itsensä ajantasalla mitä muualla sanotaan ihmeistä. Bongasin tässä erään uutisen, joka liittyy tähän. Norjassa joukko kansainvälisiä lääkäreitä kokoontui aiheen "Spirituality and Healing" ympärille. Yksi lääkäri havainnoillisti kuinka kuollut herätettiin henkiin rukouksen johdosta. Tapahtumasta voi lukea täällä.

9 kommenttia:

Anicius Manlius Severinus kirjoitti...

Vähän jäi nyt ontumaan tämä "mitä muualla sanotaan ihmeistä", kun lähteenäsi olikin Carisma-lehti. :( Ei tarvitse olla kovinkaan suuri kriitikko, ymmärtääkseen, millaisen uskon omaavia ovat ne lääkärit jotka kokoontuvat konferenssiin ‘Spiritual Healing’ -teeman ympärille.

Jos lukee sellaisten ryhmittymien julkaisuja, jotka ovat lähtökohtaisesti karismaattisia kristittyjä, niin varmasti voi lukea koko joukon suuria kertomuksia, mitä erilaisimmista ihmeistä. Eikä tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, todistuksia löytyy mm. Pirkko Jalovaaran ja Nokiamission sivuilta.

Jos arvoisa eksegeetikko hankkii siis tietonsa aina tällä tavalla, niin voimme ihan varmasti jo edeltä käsin arvioida, millaiseen lopputulemaan hän lopulta päätyy. :/

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Aika mielenkiintoinen eksegeettinen teos, jossa analogista periaatetta sovelletaan (eikä vain Charisma-lehdestä:-) mielestäni varsin hyvin on Dale Allisonin kirja Resurrecting Jesus. Jag rekommenredar.

Helluntailaiselle eksegeetille tämä ihme-kumma-osasto muodostaa mielenkiintoisen osan vorverständnisiä eli esiymmärrystä (kaikki on aina vakuutavampaa, kun tunkee saksaa väliin). Miten esim. tulkitsemme Apt 2:n tapahtumia oman kokemuksellisen viitekehyksen puitteissa?

Anicius Manlius Severinus kirjoitti...

Sen sijaan, että pohdittaisiin, tapahtuuko ihmeitä vielä meidän päivinämme (mikä on minusta aika toivoton suo), niin voisiko asiaa lähtestyä toisesta näkökulmasta, kuitenkin samaa analogian prinsiippiä mukaillen?

Nimittäin selvää lienee se, että nykyisessäkin karismaattisessa kristillisyydessä esiintyy paljon paikkansapitämättömiä kertomuksia ja todistuksia Jumalan ihmeistä. Siis sellaisia kertomuksia, joissa ihmeiksi luokitellaan esim.:

A) asioita joille on selvästi joku luonnollinenkin selitys, mutta jonka uskova haluaa tulkita Jumalan teoksi, esim. päänsäryn parantuminen, sen jälkeen kun sen puolesta oli rukoiltu ja nautittu annos buranaa, tai

B) asioita joita ei todella ole edes tapahtunut (esim. henkilö saa kokouksessa tiedonsanat syövän parantumisesta ja parantumisesta todistettuaan, sekä lääkkeet jätettyään, syöpäsairas kuoleekin tähän tautiin josta jo todisti parantuneensa). jne...

Olisiko periaatetta siis mahdollista soveltaa siten, että kun kerran ylilyöntejä, virheitä yms. tapahtuu meidänkin päivinämme, niin sellaista on saattanut tapahtua myös Raamatun päivinä?

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

AMS:n "ylilyöntianalogia" on varmasti ihan pätevä siinä kuin muutkin analogiat.

Tein tässä taannoin analyysia synoptisten ihmekertomusten redaktiosta eli Markuksen ihmeiden muuttuminen Matteuksen ja Luukkaan käsittelyssä. Tässä analyysissa varsinainen "the miraculous" eli "ihmeellisyys" ei lisääntynyt. Tämä omalta pieneltä osaltaan vahvistaa ajatusta, jonka mukaan ihmekertomus vakiintui tiettyyn muotoon ja sitä välitettiin varhaiskristillisyydessä suhteellisen konservatiivisesti.

Tämä johtaa meidät tietysti parhaimmillaankin vain silminnäkijätodistuksen subjektiiviseen tasoon. Eli vaikkapa Bartimeus-stoorissa johtopäätös voi historialliskriittisessä tutkimuksessa olla, että ilmeisesti Jeesuksen seuraajiin kuului Bartimeus-niminen mies, jonka uskottiin parantuneen sokeudesta Jeesuksen parantamisaktin seurauksena. (Kyseinen ihme saa "kovan luokituksen" John P. Meierin teoksessa A Marginal Jew II).

Olen ennenkin täällä (muistaakseni) ottanut esille tuon mainitsemani Apt 2:n tulkinnan tutkijan esiymmärryksen valossa. Luukkaan mukaan alkukristityt puhuivat tunnetuilla kielillä eli harjoittivat "ksenolaliaa". Tapaus on selitetty legendaksi ja mm. samaksi tapahtumaksi kuin Paavalin mainitsema "Jeesus ilmestyi yli 500kerralla" tapahtuma. Oma summittainen eksegeesini lähtee näin lonkalta vedettynä seuraavasti:
1) Luukas näyttää seuraavan melko voimakkaasti vanhempia traditioita joten on mielekästä olettaa, että hän tässäkin nojaa vanhaan traditioon. (Colin Hemer on osoittanut tyydyttävästi Luukkan vahvan nivoutumisen historiaan ja Raymond Martin kielellisen riippuvuuden semitistisistä traditioista Apt:n alkusosissa)
2) Luukas myös muokkaa omien teologisten tarkoitustensa mukaan traditioita. Tämä näkyy mm. tavasta, jolla hän käyttää Markusta.
3) Kun Luukas luettelee kaikki mahdolliset paikat, jotka edustivat diasporajuutalaisuuden suuria keskuksia, hän todennäköisesti on muokannut alkuperäistä kertomusta vastaamaan lähetysteologista intentiotaan.
4) Pidän kuitenkin hyvin todennäköisenä, että alkuperäinen traditio on pitänyt sisällään ksenolaliakuvauksen, jota Luukas on sitten muokaten laajentanut.
5) Entäpä itse ksenolalia historiallisena tapahtumana? Tässä kuvaan astuu oma esiymmärrykseni. Koska monet tuntemani ihmiset ovat harjoittaneet ksenolaliaa, pidän sitä mielekkäänä mahdollisuutena ja uskon analogiaperiaatteen mukaisesti, että näin on tapahtunut Jerusalemissa 30AD.

Historiallisissa tieteissä ei tietenkään saavuteta eksaktien tieteiden varmuusvaateita. Näin päättely kuitenkin suurin piirtein etenee.

Julle kirjoitti...

Charisma -lehden/lähteen etusivu vahvistaa hypoteesiani, jonka Israel-ystävyys/kiinnostus kasvaa samassa suhteessa karismaattisuuden kanssa.

Vetoavatko molemmat hengellisyyden sielulliseen puoleen? ;)

Esa Hyvönen kirjoitti...

AMS:

Charisma-lehden arvo tässä yhdeydessä on siinä, että se julkaisi uutisen ko. tapahtumasta. Yleensä tämänkaltaisia konferensseja seuraa jonkilainen julkaisu. Sen arvo on poikkitieteellinen.

Esa Hyvönen kirjoitti...

Jatkoa edelliseen:

Löysin the World Christian Doctors Networkin -kotisivuille, jossa on esitteillä Case Studies jumalallisista parantumisista.

http://www.wcdn.org/wcdn_eng/Case/divine_case_e.asp

En itse osaa tulkita näitä rekordeja, mutta yritän opetella näiden tietojen poikkitieteellistä lukemista. Ja sitten joskus on aika pohtia niiden yhteyttä raamatuntulkintaan.

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Esa on täysin oikeassa Charisma-lehden julkaisevasta roolista. Kyseessä ei siis ollut Charisma-lehden raportti "Pertille kasvoi uusi pää" vaan kertomus kyseisen lääkärijärjestön tapahtumasta. Summittainen tutustuminen sivustoon vaikutti ihan lupaavalta. Ainakin kyseessä on alan koulutuksen saaneiden ihmisten (lääkäreiden) pyrkimys dokumentoida asiaankuuluvasti väitetyt ihmeparanemiset.

Vastaava projekti olisi mienenkiintinen Suomessakin, joskin olen aika pessimistinen, kun ottaa huomioon Hirsilän ja Maanselän saaman vastaanoton helluntaikarismaattisissa piireissä.

Ja eksegetiikkaan... kyllähän tällainen näyttö vaikuttaisi myös Jeesus-tutkimuksen tuloksiin. Jos normaalit historiantutkimuksen kriteerit puhuvat ihmetradition autenttisuuden puolesta ja moderni analogia puoltaa tapahtuman periaatteellista mahdollisuutta, niin...paljon eksegeettistä tutkimusta valuu gehennaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ajatuksia ihme-tutkimuksesta…

Mikäli vain historiallisen analogian periaatteella yritetään todistaa/arvioida ihmeiden pätevyyttä, kaatuu sen validius kaiketi tutkijasubjektin esiymmärrykseen. Tutkijasubjekti voi siis nähdä tai olla näkemättä ihmeitä. Hän voi uskoa tai olla uskomatta niihin. Tämä määrää osittain sen, millaisten silmälasien läpi hän tutkimuksen viitekehyksessä ihmeitä katsoo tai pikemminkin haluaa katsoa.

Koska usein tiedon/järjen tai tieteen ja kokemuksen välillä on syviä jännitteitä, ei ongelma selviä vain analogian periaatetta käyttämällä. Helpoin ratkaisu olisi tietysti ehdottaa metodin (tai tulkintamallin) vaihtoa, radikaalisti kieltää ihmeiden yliluonnollisuus tai olla välittämättä niistä. (Toveri M. Kähler päätteli historiallis-kriittisen metodin käytön johtavan väistämättä yliluonnollisen todellisuuden kieltämiseen.) Valitettavasti samat tietoteorian ja ontologian kysymyksenasettelut tupsahtavat eteen valitaan metodiksi tai periaatteeksi sitten mikä tahansa.

Laajassa poikkitieteellisyydessä on kuitenkin varmasti ytyä. Metodien ja näkökumien kirjo on ainakin osittain varmistamassa sitä, ettei gehennaan valu kuin isoin perkele seuraajineen.

Ongelmista ei selviä niitä välttelemällä. Parempi olisi tunnustaa tutkimusilmiön mysteeriluonne, mutta tehdä sen puitteissa se, mikä on mahdollista. Forever and ever pätevää tutkimusta ihmeistä on mahdotonta saada aikaiseksi. Se on yhtä hankalaa kuin Jumalan olemassaolon todistaminen tieteellisesti. Vai rohkeneeko joku olla eri mieltä?

Ja vielä historiallisen analogian periaatteesta…Voidaanko absoluutti määrittää nykyisyyden kautta? Jos voidaan, niin kuinka eheästi? Jos näin on, niin pliis selittäkää että miten.

Jenni