tiistai 24. maaliskuuta 2009

Alkukieliä helpommin

Aktiivisina opiskeluvuosinani näin vaivan opiskella itselleni tarvittavat taidot heprean ja kreikan kielten hyödyntämiseen. Olin kurinalainen ja siitä on ollut tännekin saakka hyötyä. Kielitaitoni Raamatun alkukielten parissa ei ole merkittävästi heikentynyt mikä koskee morfologiaa ja syntaksia, mutta sanavaraston ylläpitäminen nykyisissä olosuhteissa on työläämpää. Aika ei tunnu riittävän oikein millään ja kiireiden keskellä kerkeän ehkä noin kaksi kertaa viikossa lukea Raamattua alkukielillä. Tavoitteeni päivittäiseen lukemiseen ovat arkielämässä kärsineet. Toissa viikolla surfailin netissä yrittäen löytää ratkaisua tähän ongelmaan. Löysin kirja-arvostelun A Reader's Greek New Testament Raamatusta, joka ilmestyi jo vuonna 2003. Siinä arvostelussa kerrottiin Zondervanin julkaisemasta tuotteesta, jossa normaali tekstikriittinen aparatus oli korvattu leksiografisella aparatuksella. Sanakirja harvinaisimista sanoista (esiintymiskerta >30 Uudessa testamentissa) oli toimitettu suoraan tekstin alapuolelle noottiosioon. Ja sanat, jotka esiintyvät yli 30 kertaa, päätyivät kirjan taakse UBS-4 tekstistä tuttuun sanakirjaosioon. Mitä hyötyä tästä asemoinnista on kreikankielisen Uuden testamentin lukijalle? Jos tavoitteena on lukea Uusi testamentti vuodessa läpi kreikaksi tämä tarkoittaa keskimäärin 22 jaetta päivässä. Jos lukija on nähnyt vaivan opiskella keskeisimmän sanaston, tämä tarkoittaa sitä, että jokainen jae sisältää 3.5 harvinaista sanaa ja 22 jaetta sisältää 75 sanakirjavilkaisua keskimääräiseltä lukijalta. Jos lukija joutuu katsomaan jokaisen sanan erillisestä sanakirjasta tai leksikonista 22 jakeen lukeminen vie keskimäärin 38 minuuttia aikaa. Innostuin tästä lukijaystävällisestä kreikanlaitoksesta ja etsin oliko heprealaisen Raamatun osalta tehty vastaava työ. Molemmat löytyivät ja tilaus Amazonille menemään. Kirjat saapuivat tänään. Ensimmäisen päivän testikäytössä luin kolme lukua Matteuksen evankeliumista Jeesuksen puheosuuksista 15 minuutissa. Sitten käännyi Pietarin kirjeiden puoleen. Yksi luku vaati samat 15 minuuttia vaikean kielen takia, mutta 22 jaetta kyseistä kirjettä tuli täyteen alle 38 minuuttia. Tämän tekstilaitoksen myötä päivittäinen kreikankielen hyödyntäminen hartauselämään on mahdollista. Zondervan julkaisi vuonna 2008 vastaavan laitoksen A Reader's Hebrew Bible Vanhan testamentin osalta. Tämä laitos on graafisesti edistyneempi kreikankielen toisesta editioista. Fontit ovat terävämpää sorttia. Ensimmäinen lukukokemus on takana narratiivisesta historian kerronnasta. Yksiluku, jossa oli 40 jaetta, meni läpi alle 10 minuutin. Huikea kokemus! Siksi en malta olla suosittelematta näitä alkukielten tekstilaitoksia muillekin, jotka ovat yhtä kiireisiä kuin minä ja kärsivät huonoa omaatuntoa siitä, että alkukielten ylläpitäminen vaatii suuria ponnistuksia. Nyt Lutherin toteamus siitä, että saarnajan pitäisi hallita alkukielet, on taatusti realistisempi kuin takavuosina, vaikka sanakirjojen kohdekieli näissä tekstilaitoksissa on englanti.

9 kommenttia:

DrMark kirjoitti...

Kiitos Esa hyvistä suosituksista! Olin nähnyt puhetta noista molemmista opuksista jossain vaiheessa, mutta en ollut saanut aikaiseksi tutustua sen syvemmin kumpaankaan. Nyt menevät molemmat tilauslistalle...

Tähän saakkahan on UT:n puolella pärjätty esim. Zerwick-Grosvenorin varassa, kun taas VT:n puolella on ollut käytössä lähinnä Amstrong-Busby-Carr. Näistä ABC on aika iso, joten tuo uusi kirja korvaa sen helposti. UT:n puolella edut eivät ole aivan yhtä ilmeiset, sillä Z-G on (muistaakseni) pienempi eli kulkee kätevämmin mukana.

Noin muuten suosittelen Esan tavoin kaikille alkukieliä opetteleville niiden ahkeraa käyttöä. "Use it or lose it" pitää kreikassa ja hepreassa vielä paremmin paikkansa kuin moderneissa kielissä. Siinä missä jossain vaiheessa hain sekä kreikan että heprean opettajaksi, en enää tänään kehtaisi ainakaan jälkimmäistä opettaa ilman pitkällistä kertausta. Minulta morfologia häipyi ensimmäisenä ja vaikka se ei aina lukemista haittaakaan, niin olisi se kiva osata yhtä hyvin kuin silloin joskus. Ehkäpä tuon uuden kirjan myötä jaksaa panostaa lukemiseenkin ihan uudella tavalla. Kreikassa olen yrittänyt pärjätä ihan NA:lla ja harvinaiset sanat olen vain hypännyt yli.

Pieni anekdootti: Rich Goodrich, toinen tuon A Reader's Greek New Testamentin tekijöistä, oli parin vuoden ajan naapurini ja kurssikaverini. Sparrasimme toisiamme neljällä kreikan kurssilla (ja muutamassa muussakin aineessa). Hänellä oli kuitenkin enemmän vapaa-aikaa käytettävissään ja pystyi siten jossain vaiheessa ottamaan kreikan TA:n tehtävät, jotka jäivät minulle vain haaveeksi. Ko. homma poikikin Richille kirjan A Summer Greek Reader ja tämä toinen kirja on luonnollista jatkoa sille.

Anonyymi kirjoitti...

Aihetta sivuten, osaatteko neuvoa hyvää tapaa kreikan itseopiskeluun alkeista lähtien?
Allaolevaa sivustoa olen mietiskellyt, mutta ajattelin vielä täältäkin kysellä mahdollisia vinkkejä.
http://www.teknia.com/

Esa Hyvönen kirjoitti...

Hyvältä tuo näyttää. En osaa sanoa parempaa vaihtoehtoa itseopiskelulle.

DrMark kirjoitti...

Juu, kyllä tuo Mouncen paketti on parhaasta päästä. Netissä varmaan löytyy muitakin resursseja ja kirjoja - ilmaisia ja maksullisia - mutta uskoisin tuon olevan parasta vastinetta rahoille, jos aiot englanninkielistä kirjaa käyttää. Suomeksi voisit yrittää esim. Kamua, mutta oppikirjoina tähän asti näkemäni suomalaiset kreikankirjat jäävät kyllä mielestäni pedagogisesti kauas Mouncesta.

Huom: pieni määrä kreikkaa saattaa olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Mounce on hyvä, mutta monissa asioissa jää melko alkeisiin, joten (itse)opiskelua kannattaa jatkaa vielä ainakin toinen mokoma satsi. Samoin kannattaa lukea jostain muusta lähteestä (ks. vaikkapa Linguistics and Biblical Interpretation) mm. siitä, miten sanat kielessä toimivat. Näillä eväillä on sitten toivottavasti pienempi kiusaus ujuttaa saarnaan se "tässä kohdassa käytetty alkukielen sana itse asiassa tarkoittaa..." -osuus, joka valitettavan usein menee puhujalta pieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Esa ja DrMark, tuossa oli useamman "seasonin" paketit ja englannin kielioppi on ihan hyvin hanskassa, joten eiköhän sillä alkuun pääse hyvin!

Dr Mark,
Juuri tuon "vaarallisuuden" takia haluan (tai ehkä ennemmin koen olevani pakotettu) sitä opiskellakin, yksittäiset sanathan saa napattua ja tutkittua helposti vaikka netistä blueletterbiblen avulla, mutta tuo kielen todellinen ymmärtäminen onkin sitten eri juttu. D.A.Carsonilla on ihan mielenkiintoinen kirja "Exegetical fallacies", joka on tilauslistalla ja jonka esimerkit puhuttelivat sen verran rajusti, että pakko lienee ottaa itsekin kreikkalaista härkää sarvista ettei aina puhu ihan lööperiä ja ole muiden vietävissä tulkinnoissa ja sanakäänteissä. Carson taisi jossain kohtaa kritisoida Räisäsenkin näkemyksiä.

DrMark kirjoitti...

Kaikesta päätellen oletkin sitten jo oikeilla raiteilla, joten ei muuta kuin menoksi kielen kanssa!

Mainitsemasi kirja on monelta osin hyödyllinen, tosin ei ihan joka fallacyn kohdalla yhtä vakuuttava. Hän muistaakseni myös härskisti käyttää kirjaa vastustajiensa mollaamiseen (ajoittain hieman kyseenalaisella tavalla, IMHO). Carsonilla on se lahja, että hän harvoin jättää ketään kylmäksi... :-)

Mikko Sivonen kirjoitti...

Olen itsekin tykännyt A reader's Greek New Testament, tosin fontti on ärsyttävä.

D.A. Carsonilta kannattaa lukea kaikki mitä käsiinsä saa. Erinomainen UT:n tekstin ja teologian tutkija pastoraalisydämellä.

Lisäksi voisin suositella David Black: Linguistics for Students of New Testament Greek: A Survey of Basic Concepts and Applications. Tämä auttaa ymmärtämään kreikan kieltä paremmin.

DrMark kirjoitti...

Juu, tuo karmea fontti on ainoa selkeä miinus (koon lisäksi) tuossa kirjassa :-(

Kun nyt Mikko ystävällisesti vahvisti sen, että DAC ei jätä ketään kylmäksi, niin puolestani voin vahvistaa sen, että tuo Blackin kirja on myöskin ihan hyvä ja käsittelee paljon samoja asioita kuin jo aikaisemmin mainittu LBI.

Mikko Sivonen kirjoitti...

Tsekatkaa tämä uusi UBS Greek New Testament: A Reader's Edition. En omista mutta näyttää hyvältä. (http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/1598562851/bettwowor-20)

Ja toinen vielä parempi linkki Greek & Hebrew Reader's Bible online (http://bible.johndyer.name). Mikä lahja Kristuksen kirkolle.