torstai 8. lokakuuta 2009

Mitro Revon anakronistinen Jeesus

Poliitikko ja Isä Mitro Repo antoi haastattelun Europarl TV:lle. Hän lausui mielenkiintoisen perusteen omalle valinnalleen olla poliitikko sosiaalidemokraattien siivessä: "Minun Herrani Jeesus Kristus oli sosiaalidemokraatti jollain tapaa joka tapauksessa saarnoissaan." Tämä lausahdus on noteerattu suomalaisessa mediassa sammakoksi siitä syystä, että heidän mielikuvissa poliitiikkaa ja uskontoa ei tule sekoittaa. Minun mielenkiintoni taas kohdistuu tähän populistiseen tapaan perustella Jeesuksella kaikki mihin ihminen ryhtyy ja Jeesuksesta tehdään aasi, jolla on helppo ratsastaa vaikkapa Europarlamenttiin. Mitro Revon Jeesus on jälleen esimerkki anakroniasta. Anakronia tulee kreikasta (anakronos), jolla tarkoitetaan asian sijoittamista väärään ajankohtaan aikajanalla. Jeesus ei voinut olla sosiaalidemokraatti, koska tämänkaltaista poliittista ideologiaa ei ollut olemassa ajanlaskumme alun tuntumassa. Edes hänen saarnojen tulkitseminen poliittisesta ideologiasta käsin ei tee oikeutta historialle vaikka joitakin samansuuntaisia teemoja voidaan löytää sekä Jeesuksen että sosiaalidemokraattien (ohjelma-)julistuksesta. Historiallisesti on tosi, ettei Jeesus lainannut sosiaalidemokraatteja julistuksessaan. Joten Jeesus ei ole sosiaalidemokraatti. Mutta on yhtä tosi, että sosiaalidemokratia alkoi alkujaan kehittyä saksalaisten kristittyjen parissa jolloin varhaiset sosiaalidemokraatit saattoivat lainata Jeesusta omassa yhteiskunta ideologiassaan, koska tämä poliittinen ideologia syntyi kronologisesti Jeesuksen jälkeen - mikä idiootti itsestäänselvyys tämäkin on, mutta tulipahan kirjoitettua. Vaikka sosiaalidemokratia on Suomessa etäännyttänyt itsensä sen kristillisestä aatetaustasta Mitro Repo on palannut tämän aatteen historiallisille juurille. Tässä mielessä Mitro Revon anakronistinen Jeesus-kuva on ymmärrettävissä. Astetta vakavampi ilmiö kuitenkin on se, että oikeaan-historian-aikajaksoon-sijoittamattomalla Jeesuksella yritetään perustella monia asioita. Yksi mielenkiintoisimmista ilmiöstä on Mitro Revon edustama inhimillinen Eurooppa, jonka arvoperustan hän näkee Jeesuksen julistuksessa. Usein kuitenkin mietin, miksi Jeesus, joka on Raamatun kovin helvettisaarnaaja, mielletään ainoastaan rakkauden lähettilääksi. Millä tavoin Jeesus, joka julisti sekä lähimmäisyyttä että helvetintulta, voisi sijoittua nykyaikaiseen uskonnollispoliittiseen keskusteluun? Tätä ajatellessa on vaarana, että sekä Revon partakarvat että minun hiuskuontaloni saattavat syttyä palamaan tulella leikkiessä. Jeesuksen sanoman soveltaminen nykyaikaan vaatii mielestäni enemmän työtä ja vaivan näköä kuin uskallamme ääneen edes todeta (näin kokemusperäisen kristillisyyden keskeltä kirjoittavana totean). Tästäkin huolimatta Jeesus-tutkijoiden Jeesus-kuvat usein muistuttavat enemmän heitä itseään ja heidän ideologiaansa kuin todellista Jeesusta. Onko niin, että mitä tahansa yritämme Jeesuksesta sanoa päätyy kategoriaan anakronistinen, mutta jotkin anakronistiset Jeesus kuvat ovat parempia likiarvoja todellisesta Jeesuksesta kuin toiset?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En kommentoi anakroniaa sen enempää, mutta Esan kommentti Jeesuksen mieltämisestä ylimmäksi rakkauden apostoliksi on kyllä omalla tavallaan varsin hyvä ajankuva.

Olen jo pitemmän aikaa seurannut valtionkirkomme paljon mediassakin huomiota saanutta "kriisiä". Jos olen oikein ymmärtänyt, tämä ns. kriisi mielletään kirkon päättävissä elimissä ennenkaikkea huoleksi yhä kiihtyvästä jäsenkadosta. Minkä voisi näin maalaisjärjellä hyvin olettaa johtuvan siitä, että suurin osa ihmisistä ei enää koe, että kirkolla olisi heille mitään tarjottavaa. Toisin sanoen tarjontaa on, mutta kohdeyleisöä ei kiinnosta.

Uudistuksiahan on nähty paljonkin. Mutta jotenkin ainakin itselle, niistä on harmillisen usein välittynyt selkärangaton "tahtoo olla kaikkien kaveri" asenne. Olenkin jäänyt pohtimaan epätoivoisen kansansuosion kalastelun mielekkyyttä.

Sekun tuntuu tapahtuvan hyvin vahvasti lähtökodista, tarjotaan kansalle sitä mitä se haluaa kuulla, ei sitä mitä se tarvitsisi. Näistä lähtökohdista Jeesuskin alkaa muistuttaa enemmän 2000 vuotta vanhan hippiliikkeen perustajaa, joka julisti universaalia rauhaa ja rakkautta. Kuin itseään Jumalan pojaksi väittävää henkilöä, joka kyllä julisti rauhaa ja rakkautta, mutta samalla puhui Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta kovemmin kuin kukaan aikaisemmin. Nousi epäoikeutta vastaan kutsuen hurskaiksi tekeytyviä kyykäärmeen sikiöiksi ja Perkeleen lapsiksi, sekä sanoi suoraan että elleivät ihmiset tekisi parannusta ainut heille varattu paikka olisi helvetti.

Helvetistähän ei tietenkään ole kauhean trendikästä puhua nykyään. Tutustuin itse kesällä muun muassa Kari Kuulan artikkeleihin aiheesta. Mikäli oikein ymmärsin hän lähestyy aihetta viestittäen helvettikäsityksemme olevan vahvasti pimeän keskiajan sävyttämä. Näin ollen se kaipaisikin kipeästi modernisointia, koska klassisen helvetti käsityksen yhteensovittaminen rakastavan Jumalan kanssa on käsittämätön yhtälö. Kylliäisen auki hiihtämälle ladulle onkin ilmaantunut kiitettävästi "perässähiihtäjiä". Mutta ainakin sillä hiihdettäessä kansansuosio on varmempi, eikä poliittisen (teologisen) itsemurhan vaaraa ole. Kuulahan sai kirjastaan Helvetin historia varsin myönteisen arvioinnin valtamediassa, sekä Lauri Jäntin säätiön myöntämän kunniamaininnan vuonna 2007. En kiistä Kuulan ansioita tutkijana, mutta olisikohan kirjan vastaanotto ollut erillainen mikäli siinä olisi tehty tämä poliittinen itsemurha ja lopuksi pitäydytty klassisessa helvettikäsityksessä.

Summa summarum. Kuulan artikkeleista sain väkisinkin kuvan että nykykirkolle kovasti harmaita hiuksia tuottavien raamatun kohtien tulkinnat, ovat kaikki oman aikansa lapsia ja kaipaavat kipeästi modernin järjenvalon ja lisääntyneen ymmäryksen läpivalaisua. Eli päivitystä tälle vuosituhannelle. Mutta onhan se ainakin helppo ratkaisu. Mikäli Jeesuksen sanat kuullostavat modernin ihmisen korvaan liian kovilta ja päällekäyviltä, maalataan vain päälle hiukan rakkauden pinkkiä pastellia ja vesitetään ne. Näinhän ongelma on ratkaistu.

Väistämättä herää kuitenkin kysymys mitä tapahtuu totuudelle. Jos aikaisempi käsitys Jumalasta on heijastanut vain omaa aikaansa, mikä antaisi syyn olettaa ettei meidän kohdallamme ole samoin. Näin ollen "totuus" Jumalasta/raamatusta on vain eri aikakausina eläneiden subjektiivinen ja alati muuttuva käsitys. Nyky-yhteiskunnassa on toki hyvin paljon helpompi Jeesuksesta puhuttaessa korostaa hänen rakkauttaan. Mutta jos hänestä puhuttaessa unohdetaan jumaluuden muut ominaisuudet, kuten pyhyys ja vanhurskaus tulee kuvasta väkisinkin vääristynyt.

Tekemättä tästä kirjoituksesta sen suurempaa hyökkäystä valtionkirkkoamme tai ketään yksittäistä henkilöäkään kohtaan, totean että ikävä kyllä kyseenomaisiin asenteisiin törmää vapaassa/karismaattisessa kristillisyydessäkin. Joskaan mittakaava ei nyt onneksi ole vielä sama.

No jos Esalla meinasivat karvat kärähtää, niin itselläni ne nousevat kyllä aina pystyyn kun törmään vaaleanpunaiseen Jeesukseen.

L.L

DrMark kirjoitti...

Seuraava poliitikko taisi jo ehtiä kertomaan, että Jeesus sopisi vihreään liikkeeseenkin. Tämä käy hyvin yhteen sen teesin kanssa, että me kristityt olemme sössineet pari raamatullista mandaattia (huoli luomakunnasta ja huoli köyhistä ja heikompiosaisista) ja pelanneet näin suoraan vihreän liikkeen ja vasemmiston pussiin. Kristityt sen sijaan tunnetaan siitä, että he marssivat alkoholia vastaan, uskonnonopetuksen lopettamista vastaan, homoliittoja vastaan ja Israelin sotien puolesta.

Mutta tämä menee jo vähän sivuun siitä, että jokaisena aikana Jeesus-tutkijat (ja välillä muutamat muutkin) luovat Jeesuksen omaksi kuvakseen. Ehkäpä yritämme jotenkin maksaa takaisin sen, että Jumala loi meidät omaksi kuvakseen...