lauantai 9. tammikuuta 2010

J.P.M. Sweet in Memoriam

John Sweet (1927-2009) oli anglikaanikirkon pappi ja raamatuntutkija, joka ei pitänyt turhien kirjojen kirjoittelusta mutta joka silti tunnettiin hyvin erityisesti brittiläisten Uuden testamentin eksegeettien keskuudessa. Monen tutkijan mielestä hänen vuonna 1979 SCM Pelican Commentary -sarjassa ilmestynyt teoksensa Revelation on edelleenkin paras yksissä kansissa oleva, "luettava" Ilmestyskirjan kommentaari.

John oli jo jäänyt eläkkeelle, kun aloitin väitöskirjani teon, mutta kaupungin parhaana Ilmestyskirja-eksperttinä suostui kuitenkin ohjaajakseni. Kokeneena opettajana hän osasi antaa aloittelevalle tutkijalle sopivasti tilaa ja vaikka hän ajoittain - kuten asiaan kuuluu - haastoikin näkemyksiäni, sain etsiä rauhassa oman tieni. Akateemisen ohjauksen ja mentoroinnin lisäksi hän oli kiinnostunut koko perheestämme yleisesti ja saimme mm. säännöllisesti nauttia hänen puutarhansa runsaasta omena- ja kvittenituotannosta.

Yhteytemme ei katkennut valmistumisen myötä, vaan vaihdoimme säännöllisesti kuulumisia sekä kirjeitse että vieraillessani Cambridgessä. Vuosi sitten hän kertoi sairastuneensa syöpään, mutta jäin siihen käsitykseen, että ennuste ei ollut kovin paha. Kemoterapia ja ikä veivät kuitenkin voimat nopeasti, varsinkin kun puoliso kärsi samaan aikaan vakavista terveysongelmista. Tieto sairauden nopeasta etenemisestä ei silti ollut kantautunut tänne asti ja niinpä ennen joulua lähettämääni kirjeeseen vastasikin hänen leskensä, joka kertoi Johnin nukkuneen pois jo kesällä.

John oli terävä-älyinen, ystävällinen ja pidetty mies, jota moni jäi kaipaamaan - mukaanlukien hänen viimeinen ohjattavansa.

Ei kommentteja: