perjantai 5. maaliskuuta 2010

Juudaksen kirjeen Henok-lainaus ja UT:n pseudepigrafit

Tämä on nyt jälleen tällainen mutu-tuntumalta vedetty kirjoitus, jonka väitteitä en jaksa mistään tarkistaa ja siksi toivonkin tarkennuksia, keskustelua ja kommentteja asiaan perehtyneimmiltä:

Alla käsitelty Pastori Kankisen Raamatun erehtymättömyyttä käsittelevä RV-artikkeli "Sanan arvovalta ei kaadu epätarkuksiin" viittasi siihen problematiikkaan, että Juudaksen kirje lainaa pseudepigrafista Henokin kirjaa (Juud. 14-15) ikään kuin oikea Henok olisi kirjoittanut kirjan. Kuten aiemmin todettu, tuskinpa löytyy ketään vakavasti otettavaa raamatuntutkijaa joka pitäisi ko. teosta oikean Henokin kirjoittamana, vaan dokumentti on malliesimerkki toisen temppelikauden juutalaisuuden pseudepigrafisesta traditiosta. Mutta miksi Juudaksen kirjeen kirjoittaja ei tiennyt tätä? Tällä kysymyksellä on huomattava merkitys UT:n pseudepigrafioista käytävän keskustelun kannalta.

UT:n pseudepigrafeista ns. koulukunta-ajattelua edustavat mm. James Dunn ja Richard Bauckham. Käsittääkseni tämä tarkoittaa, että esimerkiksi paavalilaisen koulukunnan edustaja kirjoitti Paavalin teologian summaavan efesolaiskirjeen mahdollisimman uskollisena Paavalin ajattelulle. Kirje hyväksyttiin alunperin siksi, että koulukunnalla nähtiin olevan valtuutus kirjoittaa Paavalin nimissä hänen traditionsa uskollisina vaalijoina. Samoin 1. Pietarin kirje mm. Dunnin ja Raymond Brownin mukaan edustanee oikean Pietarin opetukseen perustuvaa luotettavaa traditiota. Vaikka 1. Pietarin kirje on pseudepigrafi, se on hyväksytty kanoniseksi varsin epäilyksettä (sen puuttuminen jäljellä olevasta Muratorin kaanonin palasesta voi hyvin johtua dokumentin repaleisuudesta). Koulukunta-ajattelun mukaan 1. Pietari hyväksyttiin alunperin kirjoittamisensa aikoihin samoista syistä kuin deuteroPaavalit. Tietyllä porukalla oli oikeus kirjoittaa hänen nimissään ainakin ensimmäisten lukijoiden/kuulijoiden mielestä.

D. A. Carsonin artikkeli pseudepigrafiasta
(muistaakseni) teoksessa Dictionary of Paul and His Letters esittää terävää kritiikkiä tätä ajattelua vastaan. Hänen mukaansa UT:n jälkeisissä varhaisten kirkkoisien kirjoituksissa ei esiinny mitään viittausta siihen, että pseudepigrafioiden kirjoittelu olisi ollut missään muodossa hyväksyttävää. Päinvastoin, jos epäiltiin kirjeen olevan epäaito, sen auktoriteetti oli välittömästi kyseenalainen. Carson päätyy toteamaan deuteroPaavalin kirjeistä, että joko ne ovat huijauksia tai aitoja Paavalin kirjeitä. Hän ei usko, että hyväksyttyä pseudepigrafiaa olisi ollut olemassa.

Carsonin kritiikki on hyvää ja johdonmukaista. Meillä ei ole lähteitä, joissa pseudepigrafiasta puhuttaisiin hyvänä juttuna. Toisaalta kuitenkin:
1) Pseudepigrafinen traditio oli vahvasti olemassa juutalaisuudessa
2) Lähes kaikki UT:n tutkijat pitävät joitakin kirjeitä pseudepigrafisina, ainakin 2. Pietarin kirjettä, jonka kohdalla kirjeen epäaitouden puolesta esiintyvien argumenttien kausaalinen määrä painaa jokaisen historiallis-kriittisyyden hyväksyvän henkilön vaakakupin miinuksen puolelle. On siis vaikea perustella täysin pseudepigrafitonta Uutta testamenttia.
3. Lisäksi Juudaksen kirjeen Henok-lainaus voi viestiä jotain seuraavista:
a) tieto kirjojen pseudepigrafisuudesta ei ollut yleisesti tiedossa, Juudas luuli Henokkia oikean Henokin käsialaksi ja näin meillä on esimerkki siitä, ettei pseudojen tiedetty olevan pseudoja
b) pseudepigrafeiksi tiedettyjen kirjojen materiaalin oletettiin olevan luotettavaa suullista traditiota ja Henokin uskottiin oikeasti sanoneen Juudaksen lainaamat sanat
c) Juudas tietää Henokin olevan pseudepigrafi, mutta uskoo sen olevan oikean Henokin traditiolle uskollista teologiaa; hän ei kuitenkaan ajattele oikean Henokin sanoneen ko. sanoja

Koska Carsonin mukaan kirkkoisät korostivat huomattavasti sitä, että kirjeen tuli todella olla Paavalin/Pietarin kirjoittama (sanelema) jotta sille voitiin antaa Pietarin tai Paavalin auktoriteetti, ei b) tai c) mallit näytä todennäköisiltä kirkkoisien suhtautumisvaihtoehdoilta UT:n pseudepigrafeihin. Jäljelle jätänkin ehdotuksen, että kenties tieto tekstien pseudepigrafisuudesta ei periytynyt tekstejä kopioitaessa. Tieto tekstien alkuperästä saattoi kadota pian. Jos Juudas ei tiennyt Henokin olevan pseudepigrafi, ei ole niin ihme, etteivät kirkkoisät tienneet erottaa Paavalin ja paavalilaisia kirjeitä toisistaan.


5 kommenttia:

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Olen itse paljon pohdiskellut noita pseudepigraphi perusteluja. Jos pseudepigraphi kirjoittelu oli hyväksyttyä ja ne tiedettiin epäperäisiksi, niin silloinhan kirjeiden hyväksyminen kaanoniin vain apostolisina olisi järjetöntä. Nehän olisi voitu hyväksyä sellaisina kuin ne olivat.

Itse en korvaani lotkauta epäperäisyys väitteille yhdenkään Paavalin kirjeen kohdalla. 1. Pietarikaan ei tuota ongelmia. 2. Pietari on ehkä ainoa haasteellinen.

Juudaan kirjeestä ajattelen, että Juudas saattoi olla vähän yksioikoisempi ja oppimattomampi kaveri, jonka henki oli palava. Eli hän oli vaikuttunut Heenokin kirjasta ja ajattelematta välttämättä sen enempää viittasi sellaiseen kohtaan, joka oli häntä itseään puhutellut eniten.

Jostain syystä tuo Heenok viittaus ei ole koskaan rassannut minua liikaa. Ehkä tähän sopii Jaakobin kirjeen kohta. "Kaikki me hairahdumme jossakin kohden".

Lars Leevi kirjoitti...

Jos meidän vanhin evankeliumimme on Markus, joka ei ollut apostoli, ja jonka yhteyksistä Pietariin voimme vain spekuloida, on "apostolisuus" UT:n kirjan kanonisuuden kriteerinä hyvin liukuva. Paavalin tai Pietarin opetuksia imeneet opetuslapset heidän nimissään kirjoittavina teologeina ovat vähintään yhtä apostolista porukkaa kuin Luukas, ilmestyskirjan kirjoittaja Johannes tai Markus.

Esa Hyvönen kirjoitti...

Totta tosiaan. Olisi tärkeä määritellä mitä apostolisuudella tarkoitetaan. Mainitaan Ut:ssa 12 lisäki apostoleina Paavali, Junia ja sen ukko sekä joitakin Paavalin opetuslapsia.

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Pohdin aika tavalla tuota apostolisuuden käsitettä kirjoittaessani Kaanonin muodostumista käsittelevää lukua UT -kirjaani. Pidän Papiaksen apostolien oppilaiden "elävän äänen" kuuntelemisestä hyvänä lähtökohtana. Eli kyse oli näkemykseni mukaan jonkinlaisesta kanonisoitavan kirjan suhteesta yleiseen opetukseen, joka alun pitäen oli peräisin apostoleilta.

Esa Hyvönen kirjoitti...

Matti:

Ut painottaa paradosiksen jatkamista apostoleilta eteenpäin. Siksi tämä näkemyksesi puoltaisi apostolisuutta.