tiistai 24. elokuuta 2010

Kuukauden kirja: Genesis

Crumb, Robert,
Genesis, kuvittanut R. Crumb
(Teos, 2010).


Käytän tilaisuutta hyväkseni ja esittelen kuukauden kirjana sarjakuva-albumin. Tämä teos ei teemaltaan ole mitenkään harvinainen, sillä se on Raamatun kirjan sarjakuvasovitus. Se on kristillisen sarjakuvakentän yleisin sarjakuvamuoto, johon tartutaan ensimmäisenä ja viimeisenä ja aina siellä välissäkin. Toki kristillistä sarjakuvaa on muunkinlaista. Esimerkiksi suomeksikin nähdystä Viimeisten päivien vaellus -kirjasarjasta on elokuvien lisäksi tehty myös sarjakuvasovitus. Left Behind -sarjakuva kattaa kaksi ensimmäistä kirjaa ja käsittää kymmenen noin 50 sivuista sarjakuva-albumia. Suomi on kielialueena pieni ja siksi tänne eksyy lähinnä ne varmimmat tapaukset. Eli Raamatun tarinoiden pohjalta tehdyt sarjakuvat.

perjantai 6. elokuuta 2010

Vanhan testamentin johdantoja

Tiedusteluistani huolimatta minulle ei ole tullut vielä kohdalle sopivan tuntuista VT:n johdanto-opusta. Eniten suositellaan John Collinsin Introduction to the Hebrew Bible -teosta, ja SBL:n arvostelija jopa sanoi Collinsin esittävän asiansa "sellaiseen tyyliin niin, että konservatiivisemmatkin voivat sitä lukea". Toinen vasemman laidan edustaja on David Carr, jolta vastikään tänä vuonna on tullut amerikkalaiseen tyyliin pedogogisesti mielekkään oloinen johdanto.