sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Ilmestyskirja-palsta: Aika on (melkein) lopussa

Vanhan raamatunkäännöksen lukijoita on joskus ihmetyttänyt Ilmestyskirjan 10. luvusta löytyvä kohta, jossa enkeli vannoo Johannekselle, "ettei enää ole oleva aikaa". Tämä hieman epäselvä sanamuoto ei tarkoita sitä, että aika lakkaa olemasta, vaan sitä, että tietty aika on tullut päätökseensä. Uuden kirkkoraamatun käyttämä ilmaus, "aika on lopussa", onkin tässä hieman parempi. Avainkysymys kuitenkin on se, mistä ajasta oikein on kysymys.

Jäljet johtavat jälleen Danielin kirjaan, jonka viimeisessä luvussa Daniel kohtaa enkelin samaan tapaan kuin Johanneskin. Jakeessa 12:6 Daniel kysyy enkeliltä, kuinka kauan Jumalan kansan viimeisen ahdistuksen aika kestää, sekä jakeessa 12:8, mitä seuraa tuon ahdistuksen ajan jälkeen. Ensimmäiseen kysymykseen Daniel saa vastauksen - "aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa" - mutta toiseen ei, koska vastaus on sinetöity ja avautuu vasta lopun aikana.

Näihin Danielin kirjan teemoihin myös Ilmestyskirja tarttuu. Aikaisemmin olemme jo nähneet, kuinka Ilmestyskirjan ilmestys liittyy Danielin jälkimmäiseen kysymykseen. Ensimmäinen kysymys puolestaan nousee esille luvussa 6. Siellä alttarin alla olevat sielut toistavat Danielin kysymyksen "kuinka kauan?" ja heille kerrotaan, että Jumalan palvelijoiden ahdistus jatkuu vielä "vähän aikaa" (6:9-11). Enkelin ja Johanneksen kohtaaminen luvussa 10 tarjoaa siis vastauksen sekä Danielin että alttarin alla olevien sielujen kysymykseen: vainon ja kärsimyksen aika, jota oli vielä vähän jäljellä viidennen sinetin kohdalla, loppuu lopulta seitsemännen torven puhaltamiseen.

Ilmestyskirjan sanoma on lohdullinen niille, jotka kärsivät uskonsa tähden mutta siitä huolimatta pysyvät uskollisena Jeesukselle, joka omalla kuolemallaan on lunastanut heidät kaikista kansoista itselleen. Sen sijaan salaisen ylöstempauksen perään haikailevien on syytä kiinnittää turvavyöt ja valmistautua viipymään maailman tyrskyissä hieman toivottua pitempään.

3 kommenttia:

Julle kirjoitti...

Ilmestyskirjahan näyttää tarjoavan rohkaisua, ja siinä sivussa hieman yleistä ajankulkua ja -kuvaa.

DrMark kirjoitti...

Juu, paitsi tietty tuo rohkaisun tarkka määrä ja aste riippuvat paljon siitä, mikä on oma hengellis-sosiaalinen sijainti :-)

Markku T. kirjoitti...

Ilm 10:6 toteamukselle ”että aikaa ei ole enää oleva” ja Ilm 10:7 profetialle avautuu luonteva selitys, kun Ilmestyskirjaa tulkitaan toisaalla tällä sivustolla (https://eksegeesi.blogspot.com/2012/09/viimeisen-pasuunan-soidessa.html) esittämälläni tavalla. Silloin seitsemäs enkeli puhaltaa pasuunaan (Ilm 11:15-19) Jaakobin ahdistuksen päättyessä. Ilm 10:6-7 viittaa tähän ajankohtaan, eli seitsemänteen pasuunaan puhalluksen tapahtuessa sekä Jaakobin ahdistus että Danelin viimeinen vuosiviikko päättyvät. Tämän jälkeen toteutuvat Jumalan profeetoilleen antamien ilmoitusten mukaisesti muun muassa: kansojen tuomiot (Jes 66:16 & Jer 25:31-33), ja sen jälkeen viimeinenkin pelastettu sielu astuu morsiusjoukkoon täyttäen sen luvun (Jes 66:19), Jaakobin jälkeläisten paluu Jumalan heille lupaamaan maahan kansojen tuomioiden (esim. Sef 3:19) jälkeen (Sef 3:18& 20, Jes 11:11-12, Jer 16:14-16, Mii 2:12-13, Jer 31:1-9 ja Hoos 11:8-11), mutta jälkeläisistä saavat palata ainoastaan ne, jotka omasta vapaasta tahdostaan etsivät Herraa, ja viime hetkellä turvautuvat Jeesuksen sovitustyöhön (Jes 65:8-12, Hes 11:15-21, Jes 42:13-17, Jer 16:16-17 ja Jes 65:13-15).
Ilm 10:6-7 osoittaa siis todellakin samaan eskatologiseen vaiheeseen kuin Dan 12:8-12, kuten DrMark on kirjoittanut, mutta Ilm 6:9-11 osoittaa jo tempausta edeltävään aikaan, jolloin vasta marttyyrien sielut ovat Taivaassa. Toisaalla tällä sivustolla esittämäni mukaisesti muiden Jeesuksen sovitustyöhön turvautuvien sielut temmataan Taivaaseen 6. sinetin murtamisen jälkeen ennen 7. sinetin murtamista (Ilm 14:14-16 & Ilm 7:9-17). Kristittyjen ”suuri ahdistus” (Ilm 7:14) on siis huomattavasti aiemmin kuin Jaakobin ahdistus. Vasta tempauksen jälkeen Antikristus paljastaa itsensä julustautumalla Messiaaksi, tekee liiton juutalaisten kanssa, ja rakennuttaa juutalaisilla itselleen Jerusalemiin temppelin.
Todettakoon vielä lyhyesti Ilm 1:19 merkityksestä, että ”mitä olet nähnyt” viittaa Ilmestyskirjan lukuihin 2 – 3 (Ilm 1:20), ”mitä nyt on” viittaa lukuun 4, ja ”mitä tämän jälkeen on tapahtuva” viittaa lukuihin 5-22, jotka alkoivat tapahtua Johanneksen saatua Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen (Ilm 1:1). Jeesus siis ilmoitti salaisuutensa palvelijallensa Johannekselle ennen kuin Ilm 5 ja sitä seuraavat tapahtumat alkoivat toteutua. Tässäkin siis toteutui Aam 3:7 profetia, että ”Herra ei tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoilleen profeetoille”. Siten myös Ilm 6 ensimmäisen sinetin avaus oli mahdollinen heti, kun enkeli oli ilmoittanut Jeesuksen Kristuksen ilmestyksen Johannekselle. Varmasti 1. sinetin murtaminen (Ilm 6:1 & Ilm 12:7-9 & Ilm 6:2 & Ilm 12:10-12) tapahtuikin hyvin pian Johanneksen saaman ilmestyksen jälkeen, sillä Ilm 12:11 perusteella Jumalan enkelit olivat olleet valmiita taisteluun Saatanan enkeleitä vastaan pian Jeesuksen noustua ylös Taivaaseen. Taistelussaan Saatanan enkeleitä vastaan Jumalan enkelit ”ovat olleet alttiit kuolemaan asti”, joka varmasti tarkoittaa, että Saatanan hävitessä taistelun suuri osa hänen enkeleistään kuoli. Tässä on selitys myös sille, että Jeesuksen eläessä ihmisenä maan päällä täällä oli valtavan paljon enemmän riivaajahenkiä kuin 1. sinetin murtamisen jälkeen, eli esimerkiksi nykyaikaina.