sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Liberaaliteologian allikko helluntaiherätyksessä


Juha Ahvio on kirjoittanut vastineen RV:ssä ja Eksegeettisellä safarilla kirjoittamiini kirja-arvosteluihin. Vastine on sujuvasti ja viihdyttävästi (enkä tarkoita tällä sarkastisesti koomista) kirjoitettu ja avaa toivottavasti maailmaa hyödyttävän keskustelun aiheesta liberaaliteologia ja Suomen Siion.

En lähde yksilöidysti vastaamaan vastineen jokaiseen teesiin ja kommenttiin. Ahvion pamfletti oli kirjoitettu på pamfletiska ja minä vastasin på pamfletiska. Kun tästä tyylilajista siirrytään till dialogiska, on tehtävä kiteytyksiä ja keskityttävä pääkohtiin. Kokemus on osoittanut, että liian moniteesisen keskustelun käyminen hajoaa käsiin. Muista kohdista voidaan keskustella eri foorumeilla sitä mukaan, kun ne koetaan tarpeelliseksi. Kommentoin tässä siis lähinnä ongelman ydintä eli sitä osiota, johon Ahvio tarttuu kirjoittaessaan:

Kankaanniemi päättää kirjani sisältöä arvioivan bloginsa toteamalla, että ”…minua ottaa päähän tällainen pseudoakateeminen valehteleminen.” Jos Kankaanniemi tarkoittaa tällä sitä, että minä valehtelen eli esitän ja kirjoitan vilpillisessä harhauttamistarkoituksessa jotakin sellaista, joka ei ole totta tai annan totuutta vastaamattoman ja vääristyneen kuvan tai käsityksen jostakin asiasta, on Kankaanniemi velvollinen osoittamaan tällaisen varsin raskaan syytöksen todeksi. RV-kirja-arviossaan ja blogiarviossaan hän ei tällaista velvoitetta täytä.

Arviostani ei käynyt selväksi, että tällä pseudoakateemisella valehtelulla tarkoitan kirjassa esitettyä väitettä helluntaiherätyksen liberaaliteologisoitumista (tai mitä termiä tästä liberaaliallikoksi tulemisesta sitten halutaankaan käyttää). Sen sijaan liberaali- ja konservatiiviteologian määrittelyt sekä ns. salaliittoteoriat ovat historiallisia hypoteeseja, joista en ole samaa mieltä mutta joita en missään tapauksessa pidä pseudoakateemisena valehteluna. Akateemisessa julkaisemisessa, tutkimuksessa jne. tehdään jatkuvasti erilaisia virheitä ja esitetään kestämättömiä hypoteeseja, jotka esittäjien mielestä eivät välttämättä ole lainkaan kestämättömiä.

Koko Ahvion pamfletin suurin ongelma ja minua ”päähän ottava” väite kiteytyy seuraavassa lainauksessa (s. 23):

Takana ovat ne päivät, jolloin joku saattoi ajatella pääsevänsä automaattisesti pakoon Raamatun hylännyttä liberaaliteologiaa langenneesta porttokirkosta erotessaan ja helluntaiherätykseen liittyessään. Jo nyt ja varsinkin tulevina päivinä näin toimiva saattaa hyvinkin joutua ojasta allikkoon.

Jo nyt voi siis joutua liberaaliteologian suhteen ojasta allikkoon siirtyessään luterilaisesta kirkosta helluntaiherätykseen. Mielestäni ilmaus ”ojasta allikkoon” antaa aika yksiselitteisesti ymmärtää helluntaiherätyksen kamppailevan vakavan liberaaliteologisen ongelman kanssa. Jos luterilainen kristitty kokee ahdistavaksi sen, että joku piispa kieltää Raamatun inspiraation, neitseestäsyntymisen, Jeesuksen ylösnousemuksen ja jumaluuden, tai heteronormatiivisen avioliittomallin ja siirtyy tämän vuoksi helluntaiherätykseen, mikä silloin on helluntailainen allikko? Esimerkki ei ole hypoteettinen, vaan kastoin joitakin aikoja sitten juuri liberaaliteologiaa luterilaisesta kirkosta karanneen kristityn, joka liittyi seurakuntaan, jossa itse toimin pastorina. Siirtyikö hän liberaaliteologiseen allikkoon? Ja jos minun pastoroimassa helluntaiseurakunnassa ei joudu allikkoon, niin missä ihmeessä sitten joutuu? Olen keskustellut tästä väitteestä nyt viimeisten parin viikon aikana lukuisien helluntaipastorien ja teologien kanssa ja yleinen konsensus väitteen virheellisyydestä on vahva.

Ahvio kirjoittaa vastineessaan:

Se, mitä tosiasiassa olen kirjassani väittänyt, on sivulla 23 tämä: ”Liberaaliteologian vaikutus on alkanut – ehkä vielä epäsuorasti ja välillisesti mutta silti havaittavissa olevasti – tuntua myös suomalaisen vapaan kristillisyyden piirissä. Ennen kaikkea tämä koskee helluntailaisuutta.”…Tämä on mielestäni varsin maltillisesti, pidättyvästi ja rajaten kvalifioitu väite. Kankaanniemen väitevaihtoehdoista vain väitettä (a) voidaan pitää asianmukaisena väitteeni deskriptiona. Totean myös näin sivulla 25: ”Kirjani helluntaiherätystä koskeva osio on enemmänkin ’havahtukaa ajoissa, vielä kun voitte’ -tyyppistä ennakoivaa herättelyä.”

Jos jo nyt voi joutua liberaaliteologian ojasta liberaaliteologian allikkoon, tämä ”havahtukaa ajoissa, vielä kun voitte” tyyppinen kuvaus tuntuu hieman omituiselta. Kuitenkin Ahvio toteaa, että ”Kankaanniemen kyvyttömyys näiden näkemysteni asianmukaiseen deskriptioon on käsittämätöntä. Kankaanniemi antaa – oikein havaintoesimerkkinä siitä eisegeettisyydestä, joista toisia ankarasti varoittaa – lukijoilleen täysin väärän kuvan siitä, mitä olen sanonut.” Kysyn kuitenkin, millä tavoin olen antanut täysin väärän kuvan ”ojasta allikkoon” väitteestä. Minusta tuntuu (siis tuntuu), siltä, että Ahvio pyrkii nyt antamaan paljon maltillisempaa kuvaa helluntailaisuuden liberalisoitumiskehityksestä kuin itse kirjassaan. Tämä on tietysti hieno asia. Voimmeko nyt siis tehdä olettavan välijohtopäätöksen, jonka mukaan Ahvio ei pidä helluntaiherätystä liberaaliteologisena allikkona?

Onko tämä pilkun viilausta? Miksi tarttua yhteen kielikuvaan? Jos suomalainen helluntailaisuus on edes joiltakin osin jo nyt liberaalimpaa kuin ne luterilaisen kirkon suuntaukset, joita konservatiivikristityiksi itsensä mieltävät pakenevat, koko liberaaliteologian käsite on mielestäni auttamattomasti hukassa. Ja tähän ristiriitaan perustan pitkälti kritiikkini Ahvion kirjan perusmääritteitä kohtaan. Ilman tätä uskontososiologista määritelmää, Ahvio voisi pysyä sellaisissa kysymyksissä, joilla perinteisesti (joskaan ei ehkä aina kovin onnistuneesti) on eroteltu liberaaleja ja konservatiiveja. Tällaisina pitäisin vaikkapa käsitystä Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Yhdessäkään Suomen helluntaiseurakunnassa ei käsittääkseni kielletä Jeesuksen jumaluutta, neitseestäsyntymistä, ihmeitä, ylösnousemusta, Raamatun inspiraatiota tai sovituskuolemaa. Luterilaisessa kirkossa näitä ajatuksia on esitelty siinä määrin korkeilta tahoilta (esim. piispoja), että monet luterilaiset kristityt ovat kokeneet sen ahdistavaksi. Tämän vuoksi minua ottaa päähän ”ojasta allikkoon” – vertaus ja, kuten sanoin, pidän sitä ”pseudoakateemisena valehtelemisena”.


MITÄ MERKITYSTÄ?

Ahvio on taitava tutkija, hyvä kirjoittaja ja puhuja. Juuri tämä tekee hänen esittämästään virheellisestä väitteestä merkityksellisen. Nyt jo helluntaiherätyksessä jahdataan Ahvion puheiden ja kirjan perusteella ”liberaaliteologeja ja liberaaliteologisia virtauksia”. Ongelmana on se, että kun mitään ei ole selkeästi yksilöity, tulee jahdista kaoottinen ja vainoharhainen. Trillerikirjallisuuden mukaan CIA:n toiminta aikanaan lähes lamaantui, kun organisaatiossa alkoi paniikinomainen KGB:n agentin etsiminen. Samantapainen ilmiö leimahtaa, kuten kokemus osoittaa, helposti helluntaiherätyksen kaltaisessa maallikkoliikkeessä. Tämä puolestaan haittaa merkittävästi käytännön seurakuntatyötä.

Muutama lyhyt kommentti joihinkin vastineen pointteihin:

§1 En odota syvällistä eksegeettistä monografia vaan jakeiden alkuperäisen tekstiyhteyden asianmukaista huomioon ottamista.

§2 Eksegeettisen Safarin taannoinen keskustelu liberaaliteologeista helluntailiikkeessä, johon Ahvio vastineessaan viittaa, oli pohdintaa Ristin Kansa lehden pääkirjoituksesta 10/2007. Tätä Juhana Lehmuskosken tuotosta tuskin voidaan pitää merkkinä helluntailiikkeessä kovin laajalti käytävästä keskustelusta. Lisäksi on syytä huomioida, että me suomalaishelluntailaiset teologit, jotka emme pidä virheettömyysoppia (Inerrancy mallia Chicago Statement) kovin onnistuneena järjestelmänä, emme tietääkseni jaa niitä filosofisia lähtökohtia, joita esim. professori Räisäsellä on.

§3 Keskustelua ei ole käyty niinkään inspiraatiosta, vaan virheettömyysopin lauselmien kyvystä vastata tekstejä tutkimalla esille nouseviin haasteisiin. Keskustelu on luonteeltaan hyvin erilaista kuin Suomen luterilaisessa kirkossa käyty ”raamattutaistelu”. (Tämä lienee mielekäs ja pamfletin kokonaisajatukseen liittyvä jatkokeskustelun aihe).

§4 En olettanut, että 52 % oli ammattiteologeja, koska käsittääkseni esim. kanttoreiltakin oli kysytty. Tämä teologi-maallikko jako ei kuitenkaan vaikuta nähdäkseni mitenkään näihin määrittelykysymyksiin. Taustalla on lisäksi koko aika ”allikkoliberaaliteologinen” lähtökohta, jossa yritän etsiä helluntaiherätyksestä näitä allikkoliberaaleja suuntauksia. Olisi järkevää tarjota selkeä liberaaliteologian määritelmä sekä tunnistaa tämän näkemyksen edustajat helluntailiikkeessä selkeästi osoittaen ja nimeten.

§5 Avoinna on edelleen kysymys siitä, miten Ahvio määrittelee ja dokumentoi helluntailaisen Israel-vastaisuuden, joka liberaaliteologiasta ilmeisesti juontuu.

6 kommenttia:

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Se oon sitte kai mä, jota Ahvio tarkoittaa. Sekä RV:ssa että tällä foorumilla olen esittänyt Israel-kriittisiä näkemyksiä sekä kohtuullisen vapaasti pohtinut täällä Raamatun asemaa ja merkitystä. Yksi nimi siis tapetille laitettavissa: isä Pekka O. M. Leivo

Anonyymi kirjoitti...

"§4 En olettanut, että 52 % oli ammattiteologeja, koska käsittääkseni esim. kanttoreiltakin oli kysytty."

Tässä on nyt joku sekaannus. Salomäen aineisto koostui kahdesta osasta: kansaa koskevasta aineistosta (N=4004) ja Akavan jäsenkyselystä (N=1107).

Tuo luku 52 % koski kansalle tehtyä kyselyä (Kirkkomonitor, ei Akava), johon vastaajista 20 % oli vastannut olevansa uskonnollisesti liberaaleja ja 8 % uskonnollisesti konservatiiveja, ja loput jotain muuta. Kun asiaan yhdistettiin kriteeriksi vielä kirkon jäsenyys, päädyttiin joukkoihin, jota Salomäen luku 52 % koskee. Eli tähän:

"Kirkkoon kuuluvat liberaalit ja konservatiivit erosivat toisistaan siinä, missä määrin he uskoivat erilaisiin kristinuskon perususkomuksiin, kuten uskontunnustuksessa ilmaistuihin dogmeihin. Neljä viidestä (82 %) kirkkoon kuuluvasta konservatiivista (n=217) uskoi vakaasti tai piti todennäköisenä, että Jeesus on Jumalan poika. Uskonnollisesti liberaaleilla (n=551) osuus on selvästi alhaisempi: heistä puolet (52 %) katsoi Jeesuksen olevan Jumalan poika. Joka seitsemäs (13 %) uskonnollisesti liberaali kirkon jäsen ei uskonut ollenkaan siihen, että Jeesus on Jumalan poika. Konservatiiveista näin ajatteli kaksi prosenttia."

http://www.hengenuudistus.fi/kirkonrakentajien_foorumi/karismaattisuuden_ja_spiritualiteetin_tietopankki/lehtikirjoitukset_artikkelit/liberaalien_ja_konservatiivien_oppi_uskonnonharjoitus_ja_moraalinakemykset_hanna_salomaki/

DrMark kirjoitti...

Onko liberaaliteologia ujuttautunut Suomen helluntailiikkeeseen vai ei? Keitä ovat liberaaliteologit ja mistä heidät tunnistaa? Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä, mutta vastaus riippuu usein siitä, keneltä sattuu kysymään. Yksi tapa hahmottaa tämän alueen problematiikkaa on verrata sitä Suomen rautatieverkkoon.

Liberaali-konservatiivi -akseli on kuin rataverkon Helsinki-Rovaniemi osuus, jossa Rovaniemi edustaa teologista konservatismia ja Helsinki on liberalismia. Tämän valossa aiheesta voidaan tehdä mm. seuraavia havaintoja:

1) "Pohjoinen" ja "etelä" ovat rataosuudella suhteellisia käsitteitä. Esimerkiksi Seinäjoki on joko pohjoisessa tai etelässä, riippuen siitä, millä asemalla itse sattuu olemaan. Käsitteiden suhteellisuus ei kuitenkaan tee käsitteistä hyödyttömiä, vaan ne toimivat hyvin, mikäli konteksti huomioidaan oikein. Helsingistä käsin voidaan siis hyvin puhua pohjoiseen menosta, kun taas Rovaniemeltä käsin mennään etelään, vaikka molemmissa tapauksissa saavutaan Seinäjoelle.
Käsitteet "liberaali" ja "konservatiivi" toimivat usein samalla tavoin. Niillä on oma kontekstisidonnainen käyttötarkoituksensa, mutta absoluuttisina määreinä ne toimiva huonosti.

2) Helsingin ja Rovaniemen välille mahtuu monta asemaa eivätkä kaikki Rovaniemeltä lähteneet välttämättä päädy Helsinkiin. Ongelmia kuitenkin syntyy, jos ei nähdä koko rataosuutta ja sen eri asemia, vaan määritellään "Helsingiksi" kaikki muut paitsi Rovaniemen asema (tai "Rovaniemeksi" kaikki muut paitsi Helsingin asema). Tällä samalla logiikalla on mahdollista nimittää "liberaaliksi" henkilöä, joka allekirjoittaa kaikki vanhimmat historialliset uskontunnustukset ja klassisen kristinuskon perusopinkappaleet, mutta on nimittäjän kanssa eri mieltä vaikkapa nykyisen Israelin valtion suhteesta Vt:n Israeliin.

3) Erityisesti Suomen oloissa on hyvä muistaa, että on muitakin asemia ja rataosuuksia kuin Helsinki-Rovaniemi-osuus. Esimerkiksi Joensuu on maantieteellisesti lähempänä Rovaniemeä kuin Helsinki, mutta ajallisesti Helsinki on paljon lähempänä Rovaniemeä kuin Joensuu.
Suomen teologinen kenttä on pitkään mielletty varsin mustavalkoiseksi. Rovaniemeläisille kaikki muut asemat näyttäytyvät Helsinkinä ja helsinkiläisille Rovaniemenä. Sen sijaan joensuulaisten silmissä Helsinki ja Rovaniemi ovat lähempänä toisiaan kuin he uskovatkaan...

Klassinen esimerkki mustavalkoisen liberaali-konservatiivi -akselin uhrista on Uuden testamentin tutkija N.T. Wright, joka on toisille perinteistä kristinuskoa romuttava vaarallinen liberaali, mutta toisille klassista kristinuskoa akatemiaan ujuttava pahimman luokan kaappifundamentalisti.


Niin, onko helluntailiikkeessä siis liberaaliteologiaa tai liberaaliteologeja? Oma arvioni on, että Rovaniemeltä lähtee koko ajan enemmän ja enemmän väkeä, mutta aika harva päätyy Helsinkiin. Monet eivät lähde Oulua etelämmäksi, osa jää Ylivieskan ja Tampereen välille, ja jotkut päätyvät Joensuuhun tai Vaasaan. Muutamat pakenevat Kolariin, koska Rovaniemi on heidän mielestään liian lähellä Helsinkiä. Ja yllättyisin kovasti, ellei joku Rovaniemeen tarpeeksi pettynyt löytäisi lopulta itseään Hangosta.

Anssi Tiittanen kirjoitti...

Linkissä Reijo Telarannan arvio kirjasta.

http://www.reijotelaranta.fi/kirjojen_valintaopas/aikajarjestyksessa/juha_ahvio_mihin_menet_suomen_siion/

Jake kirjoitti...

Kiitos hyvästä arvostelusta ja vastauksesta kritiikkiin Matti. Myös KGB-vertaus oli passeli.

Lisäksi DrMarkin ratavertaus ja esimerkkitapaus -Wright olivat varsin hyviä.

On kummaa kuinka Ahvio ilmeisesti leimaa liberaaleiksi helluntailaisia tai muita ei-luterilaisia konservatiiveja, kun nämä hänen leimaamansa henkilöt ovat luullakseni juuri samoja, joiden innoittamana kymmenet nuoret ovat sitoutuneet KONSERVATIIVIS-ORTODOKSISEEN karismaattiseen kristinuskoon.

Ettei vaan tässä helluntailaisten tms. mustamaalaamisessa olisi taustalla joku NEOMARXISTINEN juoni saada aikaan hajaannusta Suomen kristittyjen konservatiivien joukoissa.

Ahvio: on monta tapaa olla konservatiivinen kristitty!

steariini kirjoitti...

Tämä helluntailaisten fundamentalisti-jaosto ei näe metsää puilta. Heille tuntuu riittävän liberaalin määritelmäksi se, että myöntää Raamatussa olevan asiavirheitä - mitään merkitystä ei ole sillä, että nämä vaarallisen liberaalin otsaansa saaneet silti tunnustavat Raamatun arvovallan.
Kasvaako tuo näkemyseron merkitys niin suureksi, että se johtaa liikkeen hajautumiseen?