Vanha kirkkoraamattu kääntää Johanneksen ohjeen pedon valloittamille uskoville jakeessa 13:10 seuraavasti: "Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko." Tämän jakeen perusteella uskovien tulee pitää mielessään eräänlainen lex talionis-periaate, eli jokainen väkivaltaan turvautunut saa lopulta itsekin samalla mitalla. Tämä on lohduttavaa pyhille, joiden ei oleteta turvautuvan aseisiin edes äärimmäisen sortovallan ja ahdistuksen edessä.
Uudessa kirkkoraamatussa teksti on kuitenkin toisenlainen: "Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa." Mistä moinen muutos ja mikä on tällaisen tekstin sanoma maailmanhistorian suurimman hirmuvaltiaan valtaan joutuneille uskoville?
Käännöserojen taustalta löytyy joukko erilaisia kreikankielisten käsikirjoitusten tekstivariantteja. Vanhemmalle käännösvaihtoehdolle löytyy runsaasti tukea eri käsikirjoituksista, mutta tekstikriitikkojen mielestä uudempaa käännösvaihtoehtoa tukevien käsikirjoitusten muoto selittää parhaiten eri varianttien olemassaolon. On siis todennäköisempää, että vuoden 1992 kirkkoraamatun heijasteleman tekstimuodon kopioija muunsi sen vahingossa (esim. Matt. 26:52 valossa) vanhemman kirkkoraamatun heijastelemaan tekstimuotoon, kuin että sama prosessi olisi mennyt toisin päin.
Uusimman kirkkoraamatun mukainen, todennäköisesti oikea tekstin lukutapa saattaa vaikuttaa oudolta, mutta on yhtä vahvasti ankkuroituna Raamattuun kuin aikaisempikin käännöstapa. Enigmaattisella kommentillaan Johannes viittaa Jeremian aikaan (ks. Jer. 15:2), jolloin kansaa uhkasi hirvittävä vihollinen. Babylonialaiset olivat tulossa ryöstämään, raiskaamaan ja tuhoamaan sen, mitä Israelin maasta ja kansasta oli jäljellä.
Jeremian ohje kansalle oli, että sen ei pitäisi tarttua aseisiin puolustaakseen itseään, vaan luottaa Jumalaan, joka oli kaiken takana. (Tämä oli Jeremian aikana yhtä suosittu neuvo kuin vastaava neuvo olisi tämän päivän Suomessa, mikäli itänaapurimme uhkaisi meitä samanlaisella invaasiolla.) Ulkoisen vihollisen hyökkäys - kuten niin usein Vt:ssa - oli seurausta kansan omista synneistä. Kaikki eivät olleet poikenneet pois kaidalta polulta, mutta myös se pieni vähemmistö, joka oli pysynyt uskollisena Herralle, joutui kärsimään muiden mukana.
Johanneksen näkemä tilanne oli identtinen tämän Israelin historiasta tutun tilanteen kanssa. Jälleen kerran "Babylon" ja sen hirmuinen hallitsija ahdistivat Jumalan omia. Osaa heistä kutsuttiin parannukseen, mutta kaikki saivat yhtä lailla kokea vainoa ja monet kuoleman. Inhimillinen reaktio olisi ollut vastata tuleen tulella eli puolustaa kotia, uskontoa ja isänmaata asein, mutta tämä ei ole Jumalan tahto. Päinvastoin, Jeesuksen seuraajia kehotettiin alistumaan - ei pedon valtaan, vaan Jumalan tahtoon. Tämä jos mikä vaatii pyhiltä "kestävyyttä ja uskoa".
Vaikka kirkkoraamattujen tekstit poikkeavat tässä kohdassa toisistaan, niiden teologinen lopputulos on kuitenkin sama. Jeremian teksti ja sen syntyyn vaikuttanut historiallinen tilanne valaisevat Johanneksen kertomusta paremmin, mutta myös Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumista pitävät paikkansa. Peto hukkuu lopulta itse miekkaan, johon on tarttunut, ja samoin käy niille, jotka ovat Pedon esimerkkiä seuranneet.
Jolla on korvat, se kuulkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti