tiistai 28. helmikuuta 2017

Kirja-arvostelu: Aika on nyt - Opas Ilmestyskirjan lukemiseen

Jauhiainen, Marko,
Aika on nyt: Opas Ilmestyskirjan lukemiseen
(Tampere: Itätuuli-Kustannus, 2016), 258 sivua.


Lieneekö joidenkin mielestä syynä kirjoittajan liiallinen oppineisuus ja akateemisuus (M.A., Regent College; Ph.D., Cambridge University), hänen vakaa perinteinen kristillinen maailmankatsomuksensa vai sitoutumattomuus ainoastaan yhteen kirkkokuntaan tai kaikkien edellisten summa, Marko Jauhiainen ei ole aikaisemmin saanut ansaitsemaansa huomiota suomalaisessa raamatuntutkimuksessa eikä herätyskristillisessä opetuskentässä. Jauhiaisen väitöskirja, The Use of Zechariah in Revelation on julkaistu arvostetussa Mohr Siebeckin WUNT II -sarjassa ja häneltä on ilmestynyt useampia akateemisia artikkeleita alan huippujulkaisuissa (ks. http://www.tamk.fi/~mark/julkaisut/). Sopii vain toivoa, että hänen ensimmäinen suomenkielinen kirjansa, Aika on nyt - Opas Ilmestyskirjan lukemiseen, muuttaa tätä asetelmaa. Jauhiaisen kirja osoittaa, että hänellä on paljon merkittävää sanottavaa sekä suomalaiselle raamatuntutkimukselle että kristittyjen sielunmaisemalle.

Suomessa on suuri tarve terveelle raamattuteologisille julkaisuille. Jauhiaisen kirja on omalta osaltaan vastaamassa tähän tarpeeseen erityisesti Ilmestyskirjan raamattuteologian, tulkintaperiaatteiden ja niiden soveltamisen osalta. On harmi, ettei yksikään suuremmista kristillisistä kustantajista tarttunut tilaisuuteen. Se olisi voinut antaa kirjalle hieman paremmin sen ansaitsemaa näkyvyyttä.

Aika on nyt on jaettu viiteen osaan: 1) Ilmestyskirjan taustaa; 2) Kuinka lukea… Raamattua; 3) Kuinka lukea… Ilmestyskirjaa; 4) Valittuja paloja; ja 5) Sanoma(a) tälle päivälle. Ensimmäisessä luvussa Jauhiainen pohdiskelee Ilmestyskirjan taustaa tuomalla esille sekä 1. vuosisadan historiallista ja uskonnollista kontekstia että Ilmestyskirjan kirjoitusajankohtaan liittyviä kysymyksiä. Keskustelu Israelin pakkosiirtolaisuuden jälkeisistä uskonnollisista ja poliittisista asetelmista (mukaanlukien erilaiset juutalaiset ryhmät ja keisarikultti) on hyödyllinen niin yleissivistyksen kuin Ilmestyskirjan oikean tulkinnankin kannalta. Esimerkkinä tästä voisi mainita Jauhiaisen informaatisen keskustelun kirjan kirjoitusajankohdasta. Hän päätyy pitämään Ilmestyskirjan kirjoitusajankohtaa keisari Vespasianuksen (hallitsijana 69-79 jKr.) aikaisena.

Harvinainen, mutta erittäin hyödyllinen, on Jauhiaisen lähestymistapa pyhittää toinen luku, Kuinka lukea… Raamattua, tiettyihin Raamatun yleiseen hermeneutiikkaan liittyviin periaatteisiin. Hän painottaa sekä historiallisen että kirjallisen kontekstin tärkeyttä tulkinnalle. Useat esimerkit muistuttavat lukijaa, ettei hän voi "hypätä muinaisen tekstin kanssa suoraan kysymykseen mitä tämä merkitsee minulle? kysymättä ensin mitä tämä merkitsee heille?" (s. 54). Jauhiainen muistuttaa lukijaa, että Ilmestyskirjaa ei voi ymmärtää oikein perehtymättä ensin Uuden testamentin kirjoittajien Raamattuun, eli Vanhaan testamenttiin (sekä MT että Septuaginta) (s. 44-49).

Jauhiaisen mukaan lukijan on huomattava jokaisen Raamatun kirjan maantieteellisten merkkien ja tiettyjen sanojen ja fraasien merkitys sen sanomalle (esim. "minä tulen"). Lisäksi vaikeaa kysymystä tekstin kirjaimellisuuden ja kuvaannollisuuden asteen jännitteestä Jauhiainen avaa selkeästi (s. 64-66).

Erityisen mielenkiintoisia ovat kirjoittajan kysymykset ja keskustelu profeetallisten tekstien haasteista. Välittääkö tietty profetia tietoa vai tunnetta? Onko profetia toteutunut vai vielä toteutumatta? Onko profetia ehdollinen vai ehdoton? "Meidän huomiomme kiinnittyy näin profeetan mahdollisesti tarjoamaan informaatioon, kun taas profeetta haluaa aiheuttaa meissä transformaation eli muutoksen" (s. 74). Toisaalta jäin kaipaamaan ainakin mainintaa Jumalan eri liittojen vaikutuksista näiden kysymysten vastauksiin ja muutoksen lupauksiin ja päämääriin.

Kolmas luku, Kuinka lukea… Ilmestyskirjaa, käsittelee tulkintahistoriaa, tekstin tyylilajiin (genre) liittyviä kysymyksiä ja kirjan rakennetta. Jauhiainen tiivistää selkeästi yleiset tulkintamallit preteristisestä (aikahistoriallisesti jo tapahtuneesta), kirkkohistoriallisesta, futuristisesta ja idealistisesta käsityksestä. Sen sijaan että sortuisi yhden mallin yksioikoiseen puolustamiseen ja muiden mollaamiseen, Jauhiaisen lähestymistapa painottaa Ilmestyskirjan alkuperäistä kontekstia. Sen tähden keskustelu Ilmestyskirjan tyylilajista kirjeenä, profetiana ja apokalypsina auttaa lukijaa sen tulkinnassa. Jauhiainen onnistuu myös avaamaan sellaisia aiheita kuin Ilmestyskirjan rakenteen kronologisuus, rekapitulaatioteoria (kertautumisteoria) ja kirjan prologin merkitys.

Sen sijaan että koko Ilmestyskirja olisi käyty läpi kommentaarinomaisesti, neljännessä luvussa, Valittuja paloja, Jauhiainen käsittelee kahdeksaa eri teemaa tai tekstikatkelmaa edellä mainittujen tulkintaperiaatteiden valossa: 1) Kadonneen tempauksen metsästys; 2) Missä olet, oi Israel?; 3) Vaarallinen kvartetti (Ilm 6:1-8); 4) Petomaista peliä; 5) Harmageddonin lähteillä (Ilm. 16:14,16); 6) Jälleensyntynyt Babylon (Ilm 17); 7) Millenniumin lyhyt oppimäärä (Ilm 20:1-9); ja 8) Quo Vadis. On harmillista, että tämänkaltaista eksegeettisesti perehtyneisyyttä käsittelevää tekstiä ei selvällä suomen kielellä ole ollut aikaisemmin saatavilla. Jokaisella Jauhiaisen analyysin lukeneella tulee olemaan tulkinnallisesti perustellumpi tapa lukea mm. Ilmestyskirjan Israel-teologiasta ja monista populistisista kristillisistä teemoista, kuten tempauksesta ja pedon merkistä. Hyödyllinen on keskustelu Jerusalemista ja Jumalan temppelistä, joka on raamatullisteologisestikin merkittävät teema. Jauhiainen tiivistää: "Ilmestyskirja ei kuitenkaan identifioi ’pyhää kaupunkia’ maalliseksi Jerusalemiksi vaan Karitsan morsiamen eli Jeesuksen seuraajien muodostamaksi kokonaisuudeksi (21:2, 9:10; 22:19)" (s. 123). Jauhiainen päätyy tarkassa analyysissään pedon merkistä ja luvusta 666 (Ilm. 13:16-18) sen viittaavan sekä sotilaallis-poliittiseen hahmoon että kyseisen hahmon edustamaan yhteisöön (s. 138-146).

Näiden esimerkkien lisäksi luku on täynnä "akateemisen ilmestyskirjantutkimuksen parhaita hedelmiä" vakuuttavasti ja puhuttavasti argumentoituna. Tämä siitäkin huolimatta, että en täysin vakuuttunut seitsemännen kohdan loppupäätelmistä. Johtuneeko tämän arvioijan omista hermeneuttisista silmälaseista (joiden linsseistä löytyy vahvasti paavalilainen eskatologia), että Jauhiaisen tapa päätyä Jumalan valtakunnan premillenialistiseen näkemykseen, ei ole täysin johdonmukainen. Jauhiainen muistuttaa aivan oikein lukijaa, että vaikka "tietyt asiat on sijoitettu Ilmestyskirjassa peräkkäin, [se] ei välttämättä merkitse sitä, että ne seuraavat kronologisesti toisiaan kertomuksessa — saati sitten sitä, että ne seuraavat toisiaan reaalimaailmassa" (s. 91, 173). Hän näyttää kuitenkin unohtavan oman periaatteensa tulkitessaan Ilmestyskirjan 20. lukua, joka tapahtuu "Jeesuksen paluun" jälkeen (s. 159-160, 163).

Viides luku, Sanoma(a) tälle päivälle, osoittaa, että Jauhiaisella on positiivisella tavalla erityislaatuinen kyky soveltaa Ilmestyskirjan sanomaa nykyajan suomalaisen kristityn elämään. Lukija voi oppia tärkeän hermeneuttisen periaatteen: kirjan sanoma täytyy löytyä sen alkuperäisestä merkityksestä, ja sen pohjalta sitä voidaan ja tulee soveltaa omaan aikaan. Jauhiaisen sovellukset menevät lukijan ihon pinnan alle niin vahvasti, että lukijan tekee mieli jättää kirja joskus kesken — kuitenkaan siihen pystymättä. Korvien pitää olla pahasti tukossa, ellei haastetta kuule. Jauhiainen haastaa Kristuksen seuraamiseen ja elämään ilman kompromisseja nyky-yhteiskunnassa (sortumatta silti "sosiaaliseen evankeliumiin"). Tuskin kukaan suomalainen ajattelee isänmaallisuudesta samalla tavalla kirjan luettuaan. Erityisen herättelevää ja rohkaisevaa ovat Jauhiaisen huomiot Ilmestyskirjan Kristus-keskeisyydestä ja iankaikkisen elämän ja helvetin todellisuudesta. On vain kaksi tietä, ja niiden päämäärä on hyvin erilainen.

Jauhiaisella on ainakin suomalaisessa kristillisessä kirjallisuudessa harvoin ilmenevä kyky artikuloida monia eriäviä tulkintoja oikeudenmukaisesti, lyhyesti ja ytimekkäästi, sortumatta turhaan akateemiseen kikkailuun tai retoriseen mustamaalaamiseen. Sen sijaan hän argumentoi eri näkemysten vahvuuksia ja heikkouksia, tuoden usein oman tulkintansa lukijoita kunnioittavalla tavalla heidän arvioitavakseen. Tällainen ei tietenkään onnistu kirjoittajalta, joka ei ole perehtynyt perusteellisesti tekstien sisältöön. Tässä suhteessa Jauhiaisen vuosikymmenten työ ei ole mennyt hukkaan: hän palvelee lukijoitaan nyt ainutlaatuisella tavalla sekä lisäämällä lukijan 1. vuosisadan kulttuurillista, uskonnollista ja poliittista tietoutta että tuomalla esille nykytutkimusten kannanottoja Ilmestyskirjan ymmärrykseen.

Kirjoittaja ei ole lähtenyt turhaan pröystäilyyn Ilmestyskirjan alkukielen kanssa, vaan kirjoittaa juuri suomenkieliselle lukijakunnalle. Tarpeen vaatiessa hän on hyödyllisesti laittanut sulkeisiin kreikankielisen sanan translitteroinnein. Kirjan rikas ja tuore suomen kieli on samaan aikaan monipuolista, helppotajuista ja lukijaystävällistä sekä sisällöllisesti täyspainoista ruisleipää. Harvoin suomalaisen kristillisen kirjan kirjoittaja onnistuu näissä kaikissa. Jauhiainen kuitenkin on näin tehnyt.

Toivoa sopii, että Jauhiaisen seuraavan suomenkielisen kirjan synnyttämiseen ei kulu samaa aikaa kuin tämän kirjan — 25 vuotta. Vaikka näin kävisikin, Aika on nyt tarjoaa paljon kaivatun raamattuteologisen perspektiivin ja puheenvuoron Ilmestyskirjan tulkintaan suomalaisessa kontekstissa ainakin seuraavaksi 25 vuodeksi. Kaikki, jotka ovat kiinnostuneet Raamatun hermeneutiikan terveistä periaatteista — varsinkin Ilmestyskirjan osalta — tulee lukea tämä kirja. Vaikka kirja auttaa kokematontakin Raamatun lukijaa ymmärtämään paremmin Ilmestyskirjaa, se on varmasti rikastuttava ja opettava kokemus myös Raamatun pitempiaikaiselle lukijalle ja tutkijalle. Voin suositella kirjaa käytettäväksi tämän vuoksi kurssikirjana raamattuopistoissa.

Tämän lisäksi Jauhiaisen kirja haastaa lukiansa ainutlaatuisella tavalla myös soveltamaan Ilmestyskirjan sanomaa juuri nyt lukijan omalle kohdalle. Tässä lieneekin tämän kirjan perimmäinen vahvuus — lukija ei pääse pakoon toisaalta oikean hermeneutiikan ja raamatuntutkimuksen tärkeyttä, toisaalta näiden oikeiden periaatteiden soveltamisen välttämättömyyttä henkilökohtaisessa elämässä, jotka Jauhiainen tuo esille niin puhuttelevalla tavalla.


Lisäys 8.3.17: Lisätietoja kirjasta löytyy toisaalla Eksegeettisellä safarilla ja Facebookissa.

1 kommentti:

DrMark kirjoitti...

Kiitos Mikko arviostasi! Lyhyt vastine kommenttiisi siitä, että toimin jotenkin omia periaatteitani vastaan tulkitessani luvun 20 tapahtumat luvun 19 tapahtumien jälkeen tapahtuvaksi:

Olen siis (kuten itsekin totesit) sitä mieltä, että Ilmestyskirjan peräkkäisissä luvuissa ei välttämättä kuvata peräkkäisiä reaalimaailman tapahtumia. Paino tässä on sanalla "välttämättä", eli yhtä lailla ei ole välttämättä niin, etteikö kaksi IK:ssa peräkkäin raportoitua tapahtumaa voisi seurata toisiaan myös reaalimaailmassa. Tässä mielestäni avainasemassa ovat konteksti ja kirjoittajan lukijalle tarjoamat viitteet siitä, miten tapahtumat sijoittuvat suhteessa toisiinsa.

Mitä sitten tulee luvun 20 tapahtumiin, mielestäni IK ei kyseisessä tapauksessa tarjoa lukijalle riittävästi viitteitä sille, että luvun 19 jälkeen tuleekin hyppy jonnekin aivan muualle kuin mitä Johanneksen narratiivi antaisi olettaa. En siis tässä kohden lukisi Ilmestyskirjaa Jeesuksen evankeliumissaan kertoman vertauksen valossa vaan Ilmestyskirjan itsensä valossa. (Samoin erityisesti Ilmestyskirjan valossa minun on vaikea nähdä, että elämme nyt ns. 1000-vuotisessa valtakunnassa, pace mm. Piperin pyöreässä pöydässä esitetyt argumentit.)