torstai 29. maaliskuuta 2018

Kirjaesittely: The Theology of the Book of Revelation

Bauckham, Richard. The Theology of the Book of Revelation (Cambridge: Cambridge University Press, 2013 [1993]), 169 sivua.

Hyvin usein Ilmestyskirjaa kohdellaan kristallipallona, joka paljastaa mitä tapahtuu viimeisenä seitsemänä vuotena ennen maailmanloppua. Onkin ironista, että monet jotka ovat yrittäneet lukea kirjaa tiukan kirjaimellisesti, ovatkin menettäneet kirjan ydinpointin: kirjan teologinen rikkaus on lipsahtanut monien käsistä kuin saippuapala suihkussa. Tässä ohuehkossa kirjassa tunnettu Uuden testamentin tutkija Richard Bauckham osoittaa melko vakuuttavasti miten kirja on täynnä paksua ja tärkeää teologiaa, vaikka se ehkä tarkoittaakin hieman eri asioita kuin mihin jotkut ovat tottuneet. Vaikka kirja on selvästi kirjoitettu ensimmäisen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla Vähä-Aasiassa sijainneille erinäisissä kriiseissä painiville seurakunnille, sillä on silti tärkeä sanoma jokaiselle uskovien sukupolvelle.

Ymmärrän varsin hyvin, että kirja on vuodelta 1993 eli se ei ole "uunituore", mutta viimeksi muutama päivä sitten Regent Collegen eräs professori totesi, että jos henkilö haluaa lukea vain yhden Ilmestyskirjaan liittyvän opuksen, se on juuri tämä. Johtuneeko juuri tästä, että kirjasta on tullut uusi painoserä jo parisenkymmentä kertaa.

Kirja on osa laajempaa julkaisusarjaa New Testament Theology ja siksi kirjan olennaisin pointti on toimia oppaana kirjan teologiseen sisältöön. Toisin sanoen Bauckhamin tarkoitus on kuroa umpeen tunnettua kuilua, joka on olemassa johdanto-oppaiden ja kommentaarien välillä. Molemmissa on nimittäin haasteena se, että kirjan teologinen sisältö jää usein nippelitietojen tai liiallisen yleistämisen jalkoihin. Bauckham osoittaa (yllätys yllätys) seitsemällä luvulla miten tarkasti Johannes on miettinyt sanomansa läpi ennen sen lähettämistä seurakunnille.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Q-lähde: Hypoteeseja, faktaa ja fiktiota

Johdanto

Kun ihminen kuulee kirjaimen Q, hän ajattelee ensimmäisenä joko suomenkielen aakkosta, jota juuri kukaan ei koskaan käytä tai sitten hän ajautuu välittömästi James Bondin kanssa seikkailumaailmaan, jossa herra Q tarjoaa pahiksien voittamiseksi alan parhaimmat työkalut. Tässä tekstissä olen kuitenkin kiinnostunut Q:sta hypoteesina, joka liittyy Uuden testamentin tutkimuksessa synoptisten evankeliumeiden välisen yhteyden ratkaisemiseen. Tarkemmin sanottuna painospisteeni on oikoa jotain liikkeellä olevia ajatuksia dokumenttiin liittyen ja esittää, että historiallinen aineisto ei anna lupaa olettaa moniakaan Q-dokumenttiin liitettyjä väitteitä. Se mitä nämä ovat, selviää itse tekstistä.

Tässä kohden on sanottava, että jos lukija on omaksunut aikamme villityksen, jossa monikaan ei jaksa lukea netissä informatiivista tekstiä yli viittä minuuttia, suosittelen häntä lukemaan pelkän johtopäätöksen, joka tiivistää sen mitä yritän kirjoituksessani argumentoida. (Samalla tietysti kehotan kyseenalaistamaan tällaisen näkemyksen, koska olemme tottuneet pikaruokaan myös itsemme sivistämisessä.) Johtopäätöksen lukeminen ensin saattaa toki auttaa kaikkia saamaan paremmin kiinni itse tekstin kulusta, koska pidemmissä teksteissä punainen lanka voi helposti hukkua yksityiskohtien keskelle.

perjantai 23. helmikuuta 2018

Neljän evankeliumin kanonisuus

By Richard Bauckham

1 Johdanto

Miksi Uusi testamentti sisältää neljä evankeliumia? Miksi ei enempää, eikä vähempää? Kysymys on sitäkin tärkeämpi, kun tiedostamme monien muidenkin evankeliumeiden olemassaolon varhaisilla vuosisadoilla. Kiinnostus tähän alueeseen syttyi itse asiassa 1890-luvulla, kun tutkijat saivat Egyptistä käsiinsä papyruksen, jonka oletettiin olevan osa Pietarin evankeliumia. Aihe on tullut tunnetuksi erityisesti Dan Brownin Da Vinci -Koodin kautta, jossa aihetta käsitellään hyvin virheellisesti. Meidän ei ole vaikea ymmärtää miksi tämä alue kiinnostaa ihmisiä, koska näissä teoksissa on salamyhkäisyyden tuntua ja niiden ympärille on helppo kehittää kokonaisia salaliittoteorioita. Ehkä nämä muut teokset kertovatkin vaietun totuuden todellisesta Jeesuksesta, josta kanoniset evankeliumit ovat vuosisatojen ajan vaienneet? Ja ehkä niiden Jeesus onkin paljon lähestyttävämpi kuin se Jeesus, joka välittyy meille Uuden testamentin evankeliumeista? Da Vinci -Koodi on hyvä esimerkki ainakin siitä miten asiat esitetään mahdollisimman väärin. Kirja nimittäin väittää, että gnostilaiset evankeliumit esittävät Jeesuksen ainoastaan ihmisenä, ilman mitään jumalallisia ominaisuuksia. Mikään ei voisi olla kauempana todellisuudesta! Gnostilainen Jeesus oli läpikotaisin yliluonnollinen ja jumalallinen hahmo, eikä siis juurikaan tavallinen ihminen.