Kuka on liberaali?

Kuka on liberaali? Löytyykö niitä Suomen helluntailaisten joukosta? Nämä kysymykset ovat nostaneet esille Tapio Puolimatka ja Juhani Kuosmanen Ristin Voiton sivuilla.

LIBERAALIEN USKONTUNNUSTUS

Teologisen liberalismin valtakausi ajoittui karkeasti 1850-luvulta ensimmäisen Maailmasodan alkuun. Yalen yliopiston teologian professori H. Rickhar Niebuhr'n yleistajuinen määritelmä liberaalisuudesta kuuluu seuraavasti: "Jumala ilman vihaa toi ihmisen ilman syntiä valtakuntaansa ilman tuomiota Kristuksen palvelustyön kautta ilman ristiä." Lisäisin vielä tähän kuvaukseen: "Kaikki pääsevät taivaaseen ilman ruumiinylösnousemusta." Käytännössä teologisesti liberaalinen maailmankuva kielsi klassisen kristinuskon huipentuman - Raamatusta johdetun Nikean ja Apostolisen uskontunnustuksen. Näiden ekumeenisten uskontunnustusten sisältö on perinteisesti pidetty mittatikkuna oikeaoppiselle kristinuskolle.

Niebuhrin määritelmä liberaalisuudesta kertoo kaiken olennaisen. Liberaalisuus kielsi klassisen kristinuskon opit Jumalasta, ihmisestä, synnistä, tuomiosta ja sovituksesta. Lisäksi liberalismi ei hyväksynyt Raamatun supranaturalistista eli yliluonnollista maailmankuvaa, johon muun muassa kuuluu oppi ruumiinylösnousemuksesta.

TUNNETILA USKON SISÄLTÖNÄ

Liberalismi oli aikansa tuote. Länsimainen tiede kyseenalaisti voimakkaimmalla kehityskaudellaan kristinuskon perusteesejä. Kopernikuksesta alkanut tieteen vallankumous kyseenalaisti kirkon kanonisoimia käsityksiä maailmankaikkeudesta. Maapallo ei ollut litteä ja se kiersi aurinkoa vastoin perinteistä ajattelua. Tämä pystyttiin todistamaan empiirisesti. Siksi ihminen siirtyi uskomasta siihen mitä ei näe, koska tiede mullisti näkyväisen maailman jo tarpeeksi ihmeelliseksi. Tieteisuskon optimismi särkyi kuitenkin maailmansotiin, jolloin klassinen liberalismi koki myös kuoliniskunsa.

Klassinen liberaalisuus syntyi 1800-luvulla Friedrich Schleiermacherin johdolla. Hän määritti uskon ihmisen sisäiseksi tunteeksi (Gefühl). Aatehistoriallisesti Länsi-Eurooppa oli siirtymässä kylmän järjen aikakaudesta tunteikkaaseen romantiikan aikakauteen. Ihmiset kaipasivat kylmän rationalismin ja empiirisen tieteellisyyden vastapainoksi aistikokemuksia, tunnetta ja lämpöä. Teologiassa painotettiin tällöin sisäistä uskonnollista kokemusta järjen sijaan. On ilmeistä, että tämänkaltaisessa ilmapiirissä kirjoitetuille uskon dokumenteille (Raamatulle ja uskontunnustuksille) ei jäänyt tilaa, koska ihmisen sisäinen intuitio määritti uskon sisällön. Romantiikan keskellä syntyneen liberalismin teesiksi syntyikin, että usko on tunteen alue ja järki tieteenalue. Perinteisesti tiede nähtiin uskon palvelijana, mutta niitä, jotka nyt näin ajattelivat, pidettiin perinteen sokaisemina. Nyt usko ja tiede erotettiin lopullisesti toisistaan. Kristinuskon dokumenttejakin ruvettiin tulkitsemaan ateistisella tulkintaotteella.

PROTESTANTTINEN RAAMATUNTULKINTA

Protestanttinen uskonpuhdistus avasi tien Raamatun historialliselle ja kieliopilliselle tulkinnalle. Tämä oli välttämätöntä, sillä historian tuntemus osoitti katolilaiset käytänteet usein vääriksi. Luther, Calvin ja Zwingli tekivät uraa uurtavan työn johdatellessaan kristikunnan Raamatun äärelle ja he syrjäyttivät perinteisen allegorisen tulkintatavan. Heidän aloittamaa tulkintalinjaa kutsutaan historiallis-kieliopilliseksi tulkinnaksi. Jotta Raamattua voitaisiin tulkita oikein, oli välttämätöntä päästä käsiksi Raamattuun alkuperäisessä kieliasussaan. Heprean ja kreikan kielet tulivat välttämättömiksi oppiaineiksi papeiksi opiskeleville Lutherin, Calvinin ja Zwinglin alaisuudessa. Viisaita ollessaan he myös antoivat Raamatun tavallisen kansa käsiin kääntämällä sen kansan kielelle. Näin kuilu saarnatuolin ja kirkonpenkin välillä lyheni. Mutta heidän tulkintansa keskiössä oli alkukieli, eikä Raamatun käännös kuten usein luullaan. Viimekädessä oppi rakennetaan ymmärtämällä se, miten historia ja alkukieli asiaan vaikuttavat.

LIBERAALINEN RAAMATUNTULKINTA

Liberaalinen raamatuntulkinta ei poikkea metodeiltaan uskonpuhdistajien aloittamasta linjasta. Poikkeama syntyy liberaalisesta Raamatun "modernisoimisesta". Kysymyksessä on maailmankuvien törmäys. Yksi esimerkki liberaalisesta tulkintaotteesta on professori Heikki Räisäsen toteamus, että Raamattu opettaa historiallisesti homoseksuaalisuutta vastaan. Kuitenkin on eriasia uskoa se kirjaimellisesti, koska nykyaikana tiede opettaa, että homoseksuaalisuus ei johdu hänestä itsestään. Toinen esimerkki on se, että ylösnousemus nähdään apostolien sisäisenä kokemuksena, eikä historiallisesti todistettavissa olevana tosiasiana. Liberaalisuudessa kyseessä on tulkintatavan samankaltaisuus eikä akateeminen pätevyys.

FUNDAMENTALISTINEN RAAMATUNTULKINTA

Fundamentalismi syntyi vastareaktiona liberaalisuudelle. Siksi he heittivät vauvan pesuveden mukana pois ja hylkäsivät protestanttisen historiallis-kieliopillisen raamatuntulkinnan. Fundamentalismin ominaispiirre tänäkin päivänä on pitää esimerkiksi englanninkielisessä maailmassa Kuningas Jaakon käännöstä (KJV) erehtymättömänä ja opillisesti puhtaana käännöksenä. Tämä on verrattavissa suomalaisten herätyskristittyjen uskoon, että mitä vanhempi käännös sen parempi se on. Tässä keskustelussa on eräs fundamentalistien kannalta kiusallinen ominaispiirre, että kyseisten Raamatun käännösten käsikirjoitukset ovat myöhäisiä ja usein epäluotettavia. Esimerkiksi Jesajan kirja on käännetty osittain kreikankielisestä Septuagintan tekstistä ennen kuin 1940-luvulla löydettiin ensimmäinen, kokonainen hepreankielinen teksti Jesajan kirjalle Kuolleenmeren kirjakääröjen joukosta.

MITÄ SITTEN SUOMEN HELLUNTAILAISET OVAT?

Helluntailainen raamattukoulutusliike perustuu evankelis-konservatiivisuuteen eli protestanttiseen raamatuntulkinta metodiin. Maailmalaajuisesti evankelikaalisuuden tunnustetuin tulkintametodi on historiallis-kieliopillinen tulkintatapa.

Yhdysvalloissa fundamentalistit ovat omana leirinään tunnustettujen evankekaalisten kirkkokuntien ulkopuolella. Evankelikaalis-konservatiivien ja fundamentalistien tunnetuin yhteentörmääminen henkilöityy evankelista ja tohtori Billy Grahamin persoonaan. Fundamentalistien tunnetuin koulu on Bob Jones University. Koulun perustaja tohtori Bob Jones julisti Billy Grahamin liberaaliksi ja harhaoppiseksi.

Suomessa fundamentalistit eivät ole perustaneet omaa seurakuntaliikettään, vaikka Suomen helluntailaisuudessa on fundamentaalisia piirteitä ja fundamentalismin nimiin vannovia Raamatunopettajia. Esimerkiksi 1990-luvun alussa evankelioivista Tuomasmessuista tuttu teologian tohtori ja Vanhan testamentin tutkija Arto Antturi heitettiin liikkeestämme ulos, vaikka nyt hyväksymme pastoreiksi samankaltaisesti ajattelevia. "Graham-Jones" farssi toteutui Suomessakin.

Onko tapaus "Graham-Jones" toistumassa jälleen Suomen helluntailaisuudessa? Pelko liberaalisuuden uhasta on aiheeton, mutta evankekaalis-konservatiivit ovat liikkeemme sisällä tukevasti terveen raamattukoulutuksen ansiosta./Ensinnäkin Suomen helluntailaisten joukosta on mahdotonta löytää Nieburh'n määritelmän mukaisesti liberaaleja. Suomen helluntailaiset ovat opillisessa keskiössä, jotka tunnustavat klassisen kristinuskon opit.

Toiseksi Yhdysvaltojen fundamentalistien käytöksestä tohtori Billy Grahamia kohtaan olisi jotain opittavaa. Jos Suomen helluntaiherätys on aikoinaan toiminut Billy Grahamin missioissa yhteistyökumppanina, niin näyttää siltä, että emme pidä evankelikaalis-konservatiivisuutta kovinkaan suurena vaarana. Miksi sitten Arto Antturi sai liikkeeltämme kenkää? Vastaus on liikkeessämme oleva fundamentalismi, joka sotkee evankelikaalis-konservatismin liberaalisuuteen.

Kirjoittaja: Esa Hyvönen, Th.M.

Keisarin uudet vaatteet ja narratiokritiikin ihmeellinen maailma

Olen nyt pari päivää lukenut artikkeleita liittyen Jeesuksen järjestämään episodiin Temppelissä. Ei liene yllättävää, että näkemyksiä on lähes yhtä paljon kuin kirjoittajia. Tietysti tämä on aika tautologinen toteamus, koska tieteellisen tekstin kirjoittajalta oletetaan jotakin uutta kontribuutiota asiaan. Yhdestätoista artikkelista Maurice Caseyn artikkeli “Culture and Historicity: The Cleansing of the Temple” (Catholic Biblical Quarterly Vol. 59, 1997, 306-332) nousi kärkisijoille. Argumentointia arameankielisen perikooppirekonstruktion perusteella ja lukuisia teräviä huomioita. Myös Craig Evansin ja Tom Holmenin kirjoitelmat pääsivät ”luettavakahteenkertaan-osastoon”. Ehdoton jumbosija lankeaa John Paul Heilin artikkelille “The Narrative Strategy and Pragmatics of the Temple Theme in Mark” (Catholic Biblical Quarterly Vol. 59, 1997, 76-100)

Narratiokritiikki ja reader-response-kritiikki, ja mitä nimiä nyt tälle tekstin toistamiselle annetaankin, näyttävät valloittavan alaa alan journaleissa. Silläkin riskillä, että paljastan oman tyhmyyteni, pidän tätä suurena farssina. Olen lukenut koko joukon tämän osa-alueen artikkeleita, enkä tajua alkuunkaan, mikä on homman idea. Tutkija kirjoittaa tekstiä auki kuin äärimmäisen tylsä saarnamies. Kukin saa keksiä mitä villimpiä yhteyksiä kirjan eri osien välillä ja kaikki ovat tietysti aitoon postmodernistiseen tapaan oikeassa. Muistan tämän herra Heilin ylösnousemustutkimuksistani vuosien takaa. Hän kertoi näiden uusien tyylilajien tutkijoiden löytäneen seitsemän tai kahdeksan eri selitystä Markuksen tyhjä hauta –kertomuksessa seikkailevalle nuorelle miehelle. Lisäisin tähän joukkoon vielä muutaman yhtä hyvin perusteltavan kandidaatin eli Matti Nykäsen, Leonardo di Caprion ja Jasper Pääkkösen. Kronologiset ongelmathan ovat vain positivistisen tieteentradition asettamia turhia jäykistyksiä.

Sikäli tämä tajunnanvirtaan heittäytyminen on tietysti helppoa, että tutkimuskirjallisuuteen perehtymiseen ei mene kauaa aikaa. Kun mitään kunnon falsifikaatiokriteeriä ei ole ja normaalin päättelyn konventiot on haudattu, tiukka peer-review-anonyymi ei ala piukuttamaan alan johtavien tutkijoiden puuttumisesta lähdeluettelosta. Ja voihan sinne laittaa joukon samankaltaisia sepustuksia luomaan alaviiteaparaattiin tieteellisen estetiikan tuntua.

Professori Haraguchin “A Call for Repentance to the Whole Israel – A Rhetorical Study of Acts 3:12-26” (Asia Journal of Theology Vol. 18, 2004, 267-282) olikin ihan eri maata, vaikka termi “retorinen tutkimus” saattaisi muuttokiireissä heittää artikkelin samaan laatikkoon Heilin sepustuksen kanssa. Haraguchilla oli mielekäs teoria retoriikan käsitteistä, joita hän sovelsi apostolien tekoihin ja kotiläksyt oli hyvin tehty. Tuli mieleen koti-Suomesta Lauri Thurenin retoriikan alan teokset, jotka niin ikään ovat vaikuttaneet ihan järkeviltä. Retoriikan tutkimisesta itse asiassa avautuu mielestäni varsin hyviä näkökohtia eksegeesin tekemiseen.

Mistä puhuttiin? - Ajatuksen virtaa sosiologisen UT:n tutkimuksen logiikasta Gal 1:18 tulkitsemiseen

Sosiologisten tutkimusmenetelmien tuominen Uuden testamentin pöyhimiseen on ollut suuri menestys. Samalla se on avannut uusia ihmettelyn aiheita läpeensä kolutulle tutkimusalalle. Luin jokin aika sitten komiikan sekaisella mielenkiinnolla erään poikkitieteellisen tutkimusmatkailijan kirjoittaman artikkelin Jeesuksen lähipiiristä tehdystä verkostoanalyysista (Network analysis). Muistan talousmaantieteen luennoilta hämärästi näitä analyysikarttoja, joita professori Saviranta meille innokkaasti esitteli. Vanhoja tuttuja näkee joskus omituisissa paikoissa. Siirtyessäni kauppakorkeakoulun startrekmaisesta miljööstä mäen toiselle puolelle Åbo Akademiin teologian laitokselle aivastelemaan 1800-luvun kirjapölyjä kuvittelin verkostoanalyysien jääneen lopullisesti menneisyyteen. Toisin siis kävi. Esimerkiksi sosiologian Ut-sovelluksen pioneeri Gerd Theissen on suuri sankari monien historian Jeesusta tutkivien apurahannostajien keskuudessa. Tuo verkostoanalyysiartikkelikin oli Theissenin (parin muun herran kanssa) toimittamassa teoksessa.

Pääpiirteissään olin positiivisesti yllättynyt luettuani näitä sosiologisten teorioiden sovelluksia. Perusideanahan niissä on analysoida ihmisyhteisön olemusta sosiologisten teorioiden avulla olettaen, että nykymaailmasta tehdyt analogiat ainakin jossakin määrin kohtaavat kahden vuosituhannen takaisen todellisuuden. Yksi selkeä edistysaskel on Jeesuksen eksorkismin tulkitseminen tapahtumayhteisön käsityksien taustaa vasten. Riivausilmiön luokitteleminen primitiivisen kirjoittajan väärin ymmärtämäksi epilepsiakohtaukseksi jää aika latteaksi ja pinnalliseksi selitykseksi monimutkaisesta sosiaali-psykologisesta ilmiöstä. Sosiologit tulkitsevat sen sijaan eksorkismia yhtenä Altered State of Consciousness –ilmiön esiintymismuotona, jolloin ilmiö jäsentyy osana sitä kulttuuria, jossa se tapahtuu.

Perusajatus on siis karkeasti ottaen seuraavanlainen: ”Tämä teksti näyttää puhuvan ilmiöstä, johon pätee tämä modernin ajan ihmisyhteisöiden käyttäytymisen perusteella tehty teoria.” Sosiologisen teorian analysoinnissa on kuitenkin jatkuvasti muistettava, että kyseessä on tavallaan arkiajattelun systematisoitu versio. Sosiologia on ns. pehmeitä tieteitä, joissa kylmä empiria ja falsifiointikriteerit eivät aina näytä johda ajattelua. Tästä periaatteesta hyppäänkin yhteen Uuden testamentin tutkimuksen kysymykseen, joka itsenäni on jo tovin kiehtonut ja askarruttanut. Paavali nimittäin kertoo Galatalaiskirjeessä viettäneensä reilut pari viikkoa Pietarin luona. Esitin mm. gradussani olettamuksen, että Pietari välitti tämän vierailun aikana Paavalille Jeesus-traditiota. Sain kritiikkiä spekuloinnista. Paavalihan ei kerro, mitä vierailun ohjelmaan kuului. Kritiikki olisi helppo hyväksyä, jos vastaava tiukka linja kattaisi tutkimuksessa tehdyt kaikkia muut oletukset. Matteus ja Luukas eivät kerro käyttäneensä Markuksen evankeliumia tai Q-lähdettä. Päättelemme tämän tekstikappaleiden samankaltaisuuden perusteella. Pastoraalikirjeitä pidetään epäperäisinä tiettyjen epäsuorien johtolankojen perusteella. Oletus on, että saman henkilön kielenkäyttö ei voi muuttua siinä määrin kuin pastoraalikirjeiden aitoperäisyysoletus edellyttäisi. Sitz-im-Leben bingo on ihan oma lukunsa. Jos joku keksii jonkinlaisen seurakuntatilanteen perikoopin syntyä selittämään, hän voikin laittaa sen kommentaariinsa ikään kuin perustellun faktan.

Oliko siis oletukseni ylettömän spekulatiivinen? Paavalille usko oli kaikki kaikessa, mikä voidaan juoheasti päätellä vaikkapa Toisen Korinttolaiskirjeen (11) kärsimysluettelosta. Ruoskinnat, kivitykset, raipat ja irvistykset kestänyt lähetyssaarnaaja lienee varsin omistautunut asialleen. Pitäisi rakentaa sosiologinen teoria kvantitatiivisen tutkimuksen pohjalta. Tutkimuksessa voitaisiin kysyä, mistä pioneerilähetystyöhön elämänsä uhraavat ihmiset yleensä puhuvat. Entisenä lähetysjärjestön virkailijana voinen tosin viitata ns. hiljaiseen tietoon ja todeta, että lähetystyöstä ja uskosta.

Paavali kertoo suoraan ottaneensa vastaan traditioita (1. Kor 11:23, 15:3). Kun hän siis ylipäätään otti traditioita vastaan, on mielekästä olettaa, että hän oli valmis ottamaan niitä vastaan (ennen kaikkea) myös Pietarilta.

Mainitessaan ylösnousemusformelin (1Kor 15:3-8) Paavali antaa ymmärtää sen olevan yleiskristillinen ja luetteloi nimeltä Keefaan (Pietarin) ja Jaakobin, eli Jerusalemin konsiilin päänimet Luukkaan mukaan. Yleiskristillisyyteen Paavali viittaa toteamalla (15:11): ”Olipa sitten kysymys minusta tai heistä, näin me julistamme ja näin olette uskoneet” Näen mielekkääksi tulkita tämän kohdan siten, että Paavali tosiaan tietää, mitä ainakin nimeltä mainitut johtajat julistavat. Vähintäänkin niin, että hän tietää heidän pohjaavan julistustaan samaan perustraditioon (1. Kor 15:3b-5). Tämä ei todista, että Paavali vastaanotti Pietarilta vierailunsa aikana Jeesus-traditioita, mutta sopii hyvin yhteen sen käsityksen kanssa, että Paavali tunsi Pietarin julistuksen perussisällön.

Mitä ihmettä Paavali ja Pietari tekivät tämän kaksiviikkoisen aikana? Tämän tapaisia kysymyksiä käsiteltäessä joudutaan historian tutkimuksessa tekemään kahdenlaisia oletuksia: a) Mitä ihmisten, sen perusteella mitä tiedämme heistä, yleensä voidaan olettaa tällaisessa tilanteessa tekevän? b) Mitä kyseisen aikakauden ihmisten, sen perusteella mitä tiedämme heistä, voidaan olettaa tällaisessa tilanteessa tehneen?

Ensimmäiseen kysymykseen totean jo edellä esitetyn perusteella, että kaksi uskontoammattilaista puhuu keskenään mitä todennäköisimmin uskonnosta. Vaihtoehtoja on aika vaikea ripustaa alitajuntani syövereissä ennakko-oletusten nauloihin. Dodd totesi, että tuskin he puhuivat säästä koko aikaa. Kalastuksesta? Taatelien suhdanteista? Viettivätkö he retriittiä pitäen turpansa kiinni? Pidän todennäköisenä, että Pietari opetti jatkuvasti kristittyjä ja Paavali osallistui näihin opetustilanteisiin saaden kattavan kuvan Pietarin julistuksen sisällöstä. Tähän sisältöön taas lukeutui mitä todennäköisimmin kertomuksia Pietarin ja Jeesuksen yhteisestä elämästä. Juuri läheisyys Jeesukseenhan loi Pietarin statuksen.

Toisen kysymyksen suhteen nouse ns. skandinaavisen koulukunnan teoriat merkittävään valoon. Birger Gerhardssonin väitöskirja ”Memory and Manuscript” mainitaan melko usein traditionvälittämistä koskevissa teoksissa ja lähes yhtä usein hylätään. Ajoittain tulee mieleen hiukan kyyninen ajatus: kuinka moni loppujen lopuksi on edes lukenut Gerhardssonin kirjaa ja kuinka moni vain toistaa muiden tutkijoiden kommentteja. No, joka tapauksessa Gerhardssonin mukaan rabbiinisessa juutalaisuudessa käytetyt traditionvälittämismenetelmät ovat suuressa määrin rinnastettavissa apostolisen ajan (30-70 jKr.) tapaan kertoa Jeesuksen opetuksista ja Jeesuksesta. Gerhardsson (1961:298) kirjoittaa:

"We know what two Rabbis did when they had the opportunity of meeting: the word of the Torah ”was between them”. This does not apply merely to teachers; it was an ideal for all who were faithful to the Torah."

Rabbiinisen kirjallisuuden mukaan oppilaiden oli tapana matkustaa opettajien luokse oppimaan. Kuuluisan rabbi Hillelin kerrotaan tallustelleen ties mistä Babylonian periltä saamaan oppia Palestiinaan. Vaikka Pietari ei varsinaisesti ollut rabbi, ei tämänkaltaisten käytäntöjen ”likiarvoista” soveltamista samassa kulttuurissa eläviin juutalaiskristittyihin voida pitää täysin perusteettomana.

Johtopäätös

Oletus, jonka mukaan Pietari kertoi Paavalille Jeesus-traditioita pitäisi mielestäni nostaa kaksilähdehypoteesin ja ”sama kaveri kirjoitti Luukkaan evankeliumin ja Apostolien teot” oletuksen kanssa samalla tasolle. Jos sosiologian teorioiden soveltamisessa on mitään järkeä, pitää tämänkaltaisen analogian luomisen nykytilanteen ja menneisyyden välillä olla mielekästä.

LIITE

Katkelma gradu-argumentoinnistani: (Kauan eläköön kaksikielinen fosterland!)

Hos Petrus

Paulus berättar om sitt femton dagar långa besök hos Petrus i Galaterbrevet (1:18). 238 Det är klart att besökets ändamål hade något att göra med evangeliet.239En fiskare från Galileen och en zelotisk ex-farise hade knappast något annat att tala om under två veckor.240Cole har fäst uppmärksamhet vid att Paulus uttryckligen valde Petrus som mål för sitt besök.241 Petrus var ju det viktigaste ögonvittnet som hade följt Jesus under hans liv. Besökets motiv var antagligen att bli accepterad av den person som hade den främsta ställningen i urkyrkan och att möta någon som personligen hade hört Jesus.242I början av det andra kapitlet berättar Paulus att han senare gick hos dem för att låta sitt evangelium granskas av ”de som var i den högsta positionen bland dem”.243 Det här implicerar att Paulus ansåg det viktigt att apostlarna accepterade honom och hans evangelium. Det är sannolikt att Paulus inställning var minst likadan 14 år tidigare när han besökte Petrus.244Vi kan alltså rekonstruera en situation där Petrus talar och Paulus lyssnar och frågar. Det kan knappast ha varit tvärtom. Hengel harpåpekat att besöket är överraskande långt till och med i en orientalisk kontext.245Fast orientalisk gästfrihet förutsatte att gäster uppehålls, förmanar till exempel Didakhe de kristna profeterna att stanna i ett hus högst tre dagar.246Gästfriheten hade alltså sina gränser till och med i en kultur där dess betydelse var betonad. Det här antyder att det kan ha varit frågan om en speciell undervisningsperiod. Det här besöket kan alltså anses som grund för den gemensamma ”Jesus-kunskapen”, som både Paulus och ”de tolv” hade. Paulus, som hade utbildats med hög betoning på memorering, behövde knappast använda hela två veckor att lära sig en kort nattvardstradition!247 Eftersom uppståndelsen var den kristna förkunnelsens kärna, är det sannolikt att diskussion mellan Paulus och Petrus började från det här väsentliga tematoch att alla händelser gicks noggrant igenom.248Enligt Papias undervisade apostlarnas lärjungar kristna om Jesus när Papias var ung.249 Han till och med berättar att han själv deltog i en sådan undervisning. Det här implicerar att apostlarna relativt systematisk utbildade lärjungar för att meddela Jesus-traditioner.

234 Bruce 1985:130 påpekar att su@µfutoi gego@naµen i vers 6:5 påminner såningsmetafor i 1Kor 15:36-44.Uttrycket förekommer dock bara den här gången i hela Nt. Det kan alltså åtminstone inte vara en direkt verbalparallell. Moo 1996:368 påpekar att ord su@mfuw har också andra betydelser än den agrikulturella.

235 Apg 2:38 härstammar sannolikt från historisk praxis. Se Fuller 1971:84-86.

236 Mera om det här se kapitlet 5.4.3.

237 Så här också Hengel 2002:138.

238 Se speciellt Hengel 1997:133-150.

239 Drane 1994:287 föreslår att termen iJstorh)sai Khfa)n skulle hänvisa till ett (tekniskt) sök efter information.Men se Fung 1988:74. Dunn 1985 motiverar övertygande att fast vi skulle översätta iJstorh)sai med bara ”möta Kefas” ordet ändå innehåller ett sök efter information.

240 Dodd 1944:161 har lanserat här en mycket berömd mening “de knappast talade bara om vädret” (egenöversättning).

241 Cole 1989:94

242 Man stötar på ensidig söket för motiv relativt ofta I Nt-forskningen. Liksom France 1980:101 konstaterar, är det ofta omöjligt att finna ett enkelt motiv bakom text.

243 Wenham och Moses 1994:155-157 har föreslagit att ”pelare” skulle hänvisa till Kristi förklaring och de tres auktoritetsställning som härstammar från den där händelsen. Så här skulle Paulus antyda till en presynoptisk tradition när han talar om Jakob, Petrus och Johannes. Å andra sidan visar King 1983:358-359 att pelare (stu)lo", dm på hebreiska) finns också i rabbinisk litteratur.

244 Paulus apostolisk självvärde tycks grunda sig, förutom på sin konversionskallelse, på övernaturliga tecken som hände i hans verksamhet (se Rom 15:19, 2Kor 12:12) och på sitt lidande för evangeliet. Otto 1995 går så långt att tolkar Fil 3:11 som en skildring av Paulus martyrideal.

245Se Hengel 1997:144-147 som påpekar att fast orientalisk gästfrihet förutsatte att gäster uppehålls, förmanar till exempel Didakhe de kristna profeter stanna i ett hus högst tre dagar.

246 Hengel 1997:145

247 Om utbildning se Riesner 1980. Det här betonar starkt också Riesenfeld 1970:1-29.

248 Till exempel Dunn 1977:369 konstaterar i slutet av sin undersökning av heterogen urkristendom att den förenande faktorn var tron på Jesu uppståndelse.

249 Om Papias se Yarbrough 1983 och Bauckham 2003:31-44.

250 Se Wenham 1994, Kim 1992, Riesner 1997, Allison 1982, Dunn 1998, 189-192. Skeptisk synvinkel är representerad till exempel i Walter 1985. Om frågans historia se Barclay 1993 och Furnish 1994.