Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luukas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Luukas. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. tammikuuta 2025

Olivatko evankeliumit alunperin nimettömiä?

JOHDANTO


Parhaimmat tietolähteet Jeesuksesta ovat Uuden testamentin neljä evankeliumia. Ne on tunnettu läpi historian Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen kirjoittamiksi teoksiksi. Uuden testamentin tutkimuksessa on kuitenkin painottunut hyvin vahvasti näkemys, jonka mukaan evankeliumit ovat anonyymejä eli nimettömiä. Sen lisäksi, että evankeliumit itsessään eivät missään nimeä niiden kirjoittajaa, väitteen mukaan evankeliumeihin tulleet otsikot ”Evankeliumi X:n mukaan” on paljon myöhäisempi innovaatio (ja joka ei välttämättä kerro totuutta evankeliumin kirjoittajasta).

Asia on kuitenkin huomattavan paljon monitahoisempi ja siihen liittyy ikävän paljon vääriä käsityksiä. Cambridgen yliopistossa Uuden testamentin ja varhaisen kristinuskon professorina nykyään toimivan Simon Gathercolen artikkeli vuodelta 2018 tuo tähän aiheeseen uudenlaista näkökulmaa. Gathercole pyrkii argumentoimaan kahta väitettä: 

  1. Teoksen anonyymisyyttä ei voida määritellä vain toteamalla ”teoksessa ei koskaan mainita sen kirjoittajaa nimeltä”. —> Näin ollen väite, jonka mukaan evankeliumit ovat anonyymejä, koska niissä ei mainita kirjoittajan nimeä, on kestämätön. 
  2. Vaikka evankeliumien otsikot olemassaolevissa käsikirjoituksissa saattavatkin olla toissijaisia, tämä ei tarkoita sitä, etteikö teoksen kirjoittajan nimeä voitaisi tietää muilla tavoilla. —> On olemassa ainakin kolme erillistä tapaa, joiden perusteella me tiedämme evankeliumiin alun perin liitetyt nimet. 

maanantai 27. marraskuuta 2017

Kirjaesittely: World Upside Down

Rowe, C. Kavin. 
World Upside Down: Reading Acts in the Graeco-Roman Age. Oxford: Oxford University Press. viii + 300 sivua.


Johdanto



Ajattelin tiedottaa hieman tarkemmin tällä sivustolla jo aiemminkin esillä olleen C. Kavin Rowen teosta koskien Apostolien tekojen tulkintaa. Ainakin omien sanojensa mukaan Rowe tarjoaa näkemyksen, joka haastaa viimeisen 300 vuoden aikana hallinneen tulkintaperinteen, joka on painottanut näkemystä Apostolien teoista apologiana (=puolustuksena). Tämän tulkinnan mukaan Luukas halusi ensisijaisesti osoittaa miten kristityt ja Rooman valtakunta voivat elää rinnakkain ilman ongelmia, eikä kristinusko siten ole haaste Roomalle, eikä Rooman siten tarvitse pelätä asemansa puolesta. Tähän päivään saakka kukaan ei ole Rowen mukaan haastanut vakavastiotettavasti tätä näkemystä. Rowe päätti tehdä sen sitten itse. 

lauantai 20. toukokuuta 2017

Bauckham: Luukkaan mainitsema Johanna = apostoli Junia

JOHDANTO

Joitain kuukausia sitten melko tuoreeseen Naispastori-blogiin ilmestyi pieni kasa vedoksia, joissa käsiteltiin Roomalaiskirjeen jakeessa 16:7 mainittua Juniaa eri näkökulmista. Olin itse syyllinen tekstiin, jossa päähuomiota annettiin Junian sukupuoleen: tarkoitus oli osoittaa  lähinnä jakeen tekstihistoriaan vedoten, että Junia on varmuudella nainen.


Juniasta on kirjoitettu tutkijoiden parissa paljon, mutta yksi erikoisuus on jäänyt blogissa käsittelemättä. Kyse on Richard Bauckhamin kirjasta Gospel Women — Studies of the Named Women in the Gospel, jossa hän esittää vaatimattomasti vajaa 100-sivuisen analyysin Luukkaan evankeliumissa mainitusta Johannasta, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja joka itse asiassa tunnettiin myöhemmin nimellä Junia. Kyse on siis Bauckhamin mukaan yhdestä ja samasta henkilöstä, tai sanoisinko yhdestä ja samasta naisesta. (Bauckham 2002, 109-202). Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että jos Bauckhamin analyysi pitää paikkansa, se on yksi ylimääräinen naula siihen arkkuun, jossa Junian sukupuoli on kerta kaikkiaan osoitettu naiseksi. 



maanantai 18. lokakuuta 2010

Kirja-arvio: Uusi testamentti

Kankaanniemi, Matti,
Uusi testamentti
(Perussanoma 2010), 179 sivua.


Matti Kankaanniemen uusin teos on osa Tätä on kristinusko -kirjasarjaa, joka tarjoaa yleistajuisen esityksen kristinuskon taustoista ja alkuvaiheista tieteellisen tutkimuksen valossa. Uusi testamentti on sarjan viides osa ja nimensä mukaisesti käsittelee Uutta testamenttia historiallisena dokumenttina. Käytännössä kirja popularisoi akateemisen raamatuntutkimuksen maltillisemman siiven tutkimustuloksia ja on siinä suhteessa raikas tuulahdus markkinoilla, jossa on pitkään nautittu hieman toisenlaisen raamatuntutkimuksen hedelmistä.

Kirja on pieni sekä kooltaan että sivumäärältään, joten käsiteltävien aiheiden määrä ei ole kovin laaja. Tiettyjen tämankaltaiseen opukseen kuuluvien perusasioiden lisäksi mukaan on valikoitunut lähinnä sellaisia aiheita, jotka ovat kiinnostaneet tai askarruttaneet kirjoittajaa itseään. Tämä ei kuitenkaan vähennä kirjan hyödyllisyyttä, vaan useimmat aiheet ovat sellaisia, jotka kiinnostanevat myös kirjan potentiaalista lukijakuntaa. Kiistanalaisissa kysymyksissä - joista akateemisessa raamatuntutkimuksessa ei ole pulaa - kirjoittaja kertoo edustavansa linjaa, jota on helpointa puolustaa tieteellisellä foorumilla. Lisäksi hän korostaa, että hänen päätelmänsä eivät nojaudu uskonnolliseen vakaumukseen vaan tieteellisiin argumentteihin.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Ylösnousemustradition muuntuminen

Kirjoitan parhaillani saarnaa ensiviikonlopuksi, jossa pohdin ylösnousemusta. Yksi major pointti on ylösnousemuksen uskontunnustuksellisen ulottovuuden aikaisuus. Siitä seuraavassa: 1. Kor 15:3-4 tunnustetaan laajasti tutkijoiden keskuudessa olevan aikainen uskontunnustus, jonka Paavali valitsi tallentaa omaan kirjeenvaihtoonsa. Tämän uskontunnustuksen perusteella Paavali yritti korjata korinttilaisten harhautunutta näkemystä ylösnousemuksesta. Kirjoitusajankohta on joko vuosi 51 tai 52 jKr. Analysoimalla tämän uskontunnustuksen erityispiirteet ja vertaamalla sitä Uuden testamentin myöhäisempään ylösnousemusaineistoon näemme analogian periaatteen mukaan kuinka vähän ylösnousemusta välittävä perinne muuntui (jos ollenkaan) 30-luvulta tultaessa 50-luvulle ja viimein 60/90-luvulle jälkeen Kristuksen. Tekstiaineiston ajoitusten vuoksi joudumme kuitenkin työstämään ensin 50-luvun ja sitten 60/90-luvun palataksemme johtopäätökseen koskien 30-lukua jKr. 50-luku Aimo T. Nikolainen on nimennyt 1. Kor 15:3-4 sisältämän tekstiaineksen "toiseksi vanhinmaksi uskontunnustuksesi,” jonka Uusi testamentti sisältää ja jonka kreikankielinen alkuperä on Jerusalemin, kaksikielisessä alkuseurakunnassa (aramea ja kreikka, Ap.t. 7). Millä perustein kyseinen teksti on uskontunnustus? Millä perustein sitä voidaan pitää "toiseksi vanhimpana" eli aikaisena uskontunnustuksena? Vastaus ensimmäiseen kysymykseen nähdään kahdessa kohdassa. A) Uskontunnustuksen luonne ei ole vain todeta faktuaalinen kuolema, vaan selittää miksi tämä tapahtui (eli ”syntiemme tähden”). Jo varhaisessa vaiheessa Vanhan testamentin marttyyri-ideologiaa (vrt. Jes 52/53) käytettiin selittämään syntien sovittamisen merkeissä. B) Uskontunnustuksen luonne ei ole todeta vain uskomus ylösnousemuksesta, vaan selittää milloin tämä tapahtui (eli ”kolmantena päivänä”). Kolmantena päivänä lauseke on laajempi kiteytys Vanhan testamentin uskosta ylösnousemukseen. Molemmat elementit A) ja B) ovat perusteltuja "kirjoitusten mukaan" eli alkuseurakunnan tavalla tulkita Vanhaa testamenttia. Pelkkä teologinen ja raamatuntulkinnallinen selittely ei ole tae historiallisista tosiasioista. Tapahtumien faktuaalisuus täytyi olla muutoin todistettavissa. Siksi Paavali pohjaa tämän uskontunnustuksen silminnäkijä-kertomuksiin, joiden lähteinä hänen mukaansa olivat Jerusalemin apostolit ja yli 500 muuta tunnettua henkilöä. Tästä linkistä (uskontunnustus + silminnäkijätodistukset) löytyy myös Nikolaisen perustelu, että Paavali omaksui jo Jerusalemin alkuseurakunnassa käytetyn uskontunnustuksen. Mutta jotkin tutkijat ovat epäilleet, että uskontunnustus muuntui matkalla Jerusalemista Paavalin kirjeenvaihtoon. Onko tälle väitteelle mahdollisia todisteita? 60/90-LUKU Luukkaan evankeliumia pidetään synoptisista evankeliumeista (Markus-Matteus-Luukas) ehkä myöhäisimpinä. Ajoitusteoriasta riippuen Luukas on joko kirjoitettu myöhään 60-luvulla tai aikaisin 90-luvulla jKr. Lisäksi tiedetään, että Apostolien teot on Luukkaan evankeliumin toinen osa. Aberdeenin yliopiston Uuden testamentin professori I. Howard Marshall on osoittanut artikkelissaan The Resurrection in the Acts of the Apostles, että Apostolien tekojen ylösnousemus-aineisto on riippuvainen aikaisesta traditiosta. Sama olettamus voidaan tehdä Luukkaan evankeliumin kohdalla. Kun Paavalin ja Luukaan ylösnousemustraditioita verrataan huomaamme, että muutos on vähäistä ja pääasiassa sanavalinnoissa eikä sisällöissä. Esimerkiksi Luukas valitsee käyttää verbin ανιστημι aktiivimuotoa traditionaalisemman verbin εγειρω passiivimuodon sijaan (vrt. Luuk 24:46, Ap.t. 17:3). JOHTOPÄÄTÖS: TAKAISIN 30-lUVULLE Ylösnousemusperinne on vähän muutunut Paavalista Luukkaaseen - 50-luvun alusta joko 60-luvun loppuun tai 90-luvun alkuun jKr. Jos hyväksymme aikaisemman ajoituksen Luukkaalle 50-luvun alun ja 60-luvun lopun välissä on suunnilleen saman pituinen ajanjakso kuin Jeesuksen oletetun ylösnousemuksen ja Paavalin tallentaman uskontunnustuksen välillä eli noin 20-vuotta. Jos Luukkaan ja Paavalin välissä on noin 40-vuotta olettettu muutos on entistä pienempi suhteutettuna oletukseen "mitä enemmän aikaa sitä luovempaa on teologinen mielikuvitus". Analogian periaatteen mukaan kuitenkin näemme, koska muutos oli juuri olematonta myöhäisimpinä vuosina, ei ole perusteita olettaa, että muutos vuosien 33/34-51/52 välissä olisi radikaalisti erilaisempaa. Jotkut tutkijat ovatkin väittäneet, että korkeintaan sana Jeesus Paavalin perimässä uskontunnustuksessa on vaihtunut Kristukseksi. Todellisuudessa emme voi olla varmoja 1. Kor 15:3 kohdalla, missä vaiheessa sana Kristus tuli osaksi ylösnousemusperinnettä Jeesuksen sijaan. On mahdollista, että Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus tulkittiin messiaanisesti (kristologisesti) jo Jerusalemin alkuseurakunnassa. Syyksi näen, että he, ylösnousemuksen silminnäkijät, osasivat tulkita Jeesuksen kuoleman soteriologisen merkityksen ("syntien tähden") ja Jeesuksen ylösnousemuksen bibliologisen merkityksen ("kolmantena päivänä") jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Millä perustein he eivät olisi osanneet tehdä tätä myös Jeesuksen Kristus-tittelin kohdalla? Kaikin mahdollisin keinoin ajateltuna 1. Kor 15:3-4 on aikainen uskontunnustus ja poistaa sen mahdollisuuden, että ylösnousemustraditiota olisi muokattu, vaan se säilyi alkuseurakunnassa erittäin pyhässä ja koskemattomassa asemassa.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Quirinius Syyrian käskynhaltijana

Löysin netistä seuraavan tiedon Quiriniuksesta täältä: Luke's mention of Quirinius as the governor of Syria during the birth of Jesus has now been proven accurate by an inscription from Antioch. Kerran kyseessä on Uuden testamentin ja Josefuksen antamien tietojen välinen ristiriitaisuus, jos edellinen todiste inskriptiosta on totta, onko kenelläkään tietoa a) milloin ja missä tämä inskriptio on julkaistu ja b) mitä se todistaa (joko Luukkaan eduksi tai Josefuksen eduksi)? Pystyin tarkistamaan tuolla webbisivulla esitetyt muut arkeologiset viitteet vaivatta, joten kyseisen sivun sisältö ei ole ihan tuulesta temmattu (paitsi ehkä osoittamani kohta). Jos tuollainen inskriptio on kerran löydetty ja sillä pystytään osoittamaan ilman vaikeuksia Luukas 2:2:n historiallinen tarkkuus, olisi kivaa tietää siitä enemmän.

torstai 15. marraskuuta 2007

Apt.t. 20:28 tekstikriittinen ja teologinen ongelma

Kirjoitan artikkelia Dosentti Kalervo Salolle Paavalin puheesta efesolaisvanhemmistolle (Apt.t. 20). Kuten tiedetään, Luukas ei tuo yhtä selvästi esille sovituskuolema teologiaa kuin Paavali. Tähän liittyen jae 20:28 on hyvin mielenkiintoinen. Kenen verestä Paavali - Luukas puhuu: Jumalan vai Herran (theou vai kuriou?) Kuten Metzger osoittaa, kyseessä on itseasiassa vain yhden kirjaimem ero: th vai k?) Jos Herran, joka on siis "helpompi" lukutapa, jae on osoitus että Luukaskin sisällyttää sovituskuolema teologian kaksoisteoksessaan(ks. myös Luukas 22:19). Toisaalta, jos theou, niin silloin puhuttaisiin Jumalan verestä. Viittaisiko Paavali tässä Kristukseen Jumalana vai puhuuko hän tässä jostakin muusta? Toisaalta tou haimatou tou idiou voi tavallisen "oman verensä" ymmärryksen sijasta käsittää "Hänen (Jumalan) Oman veri." Tässä ymmärryksessä o idios viittaa Kristukseen tittelinä. Kaikki te tekstikriitikot ja Luukkaan ystävät, kertokaa ymmärryksenne tämän puheen ja varsinkin tämän jakeen ympäriltä. Kiitos!