World Upside Down: Reading Acts in the Graeco-Roman Age. Oxford: Oxford University Press. viii + 300 sivua.
Johdanto
Ajattelin tiedottaa hieman tarkemmin tällä sivustolla jo aiemminkin esillä olleen C. Kavin Rowen teosta koskien Apostolien tekojen tulkintaa. Ainakin omien sanojensa mukaan Rowe tarjoaa näkemyksen, joka haastaa viimeisen 300 vuoden aikana hallinneen tulkintaperinteen, joka on painottanut näkemystä Apostolien teoista apologiana (=puolustuksena). Tämän tulkinnan mukaan Luukas halusi ensisijaisesti osoittaa miten kristityt ja Rooman valtakunta voivat elää rinnakkain ilman ongelmia, eikä kristinusko siten ole haaste Roomalle, eikä Rooman siten tarvitse pelätä asemansa puolesta. Tähän päivään saakka kukaan ei ole Rowen mukaan haastanut vakavastiotettavasti tätä näkemystä. Rowe päätti tehdä sen sitten itse.
Sisältö
Sivulta 140 löytyvä tiivistävä kappale paljastanee melko kätevästi millaisen linssin läpi Rowe teosta lähestyy. Luukas yksinkertaisesti kuvaa miten evankeliumi luo kokonaisuudessaan täysin uuden kulttuurin, täysin uuden tavan elää ihmisenä ja täysin uuden tavan ajatella maailmaa ja sen rakenteita. Luukas antaa jatkuvasti kyllä-ei -vastauksia, mutta lukijan vaarana on takertua vain toiseen painotukseen. Muutama esimerkki mainitakseni, niin ”kyllä”, keisari todella haastaa Jeesuksen Herruuden tässä maailmassa, mutta ”ei”, Jeesus ei ole halukas keisarin valtaistuimelle. ”Kyllä”, ylösnousemus haastaa syvästi Rooman valtakunnan tasapainon, mutta ”ei”, kristityt eivät ole väkivaltaisia kapinoitsijoita jne. Kristinusko on todellinen haaste Roomalle, mutta se haaste on täysin erilainen kuin mitä kukaan odottaisi, koska kyse ei ole miekka-armeijasta, joka haluaisi valloittaa verisesti koko maailman. Mutta kyse on silti vaarallisesta porukasta, joka haastaa aikansa perusoletukset juuriaan myöten.
Sen jälkeen kun Rowe johdattelee luvulla 1 kirjan sanomaan, luvussa 2 lukija viedään Paavalin kanssa Lystraan (luku 14), Filippiin (luku 16), Ateenaan (luku 17) ja Efesoon (luku 19). Lystrassa Paavali ja Barnabas ajautuvat ongelmiin, koska kansa ei halua tehdä samaa virhettä kuin aiempi sukupolvi silloin, kun ihmisen hahmossa vierailevat jumalat olivat jäädä ilman kunnollista vastaanottoa. Ateenassa taas Paavali on todellisessa kuolemanvaarassa — kuten kertomuksen kreikankieliset valinnat ja kaupungin tunnettu historia Sokrateen kuolemasta samassa paikassa yhdessä osoittavat. Rowe siis avaa lukijan eteen luvussa 17 aivan erilaisen kohtauksen, kuin mihin lukijat ovat tottuneet. Kyse ei ollut vartin mittaisesta rauhallisesta kahvihetkestä Areiopagin varjoissa, vaan Paavali tiesi, että tämä puhe saattaisi jäädä hänen viimeisekseen (lieneekö tässä yksi syy sille, että Paavali ei koskaan enää palannut takaisin Ateenaan?). Paavali oli julistamassa ”muita ja uusia jumalia” kuten hänen sanomansa Jeesuksesta ja Anastasiksesta (ylösnousemuksesta) väärinymmärrettiin. Ja juuri tämä oli koitunut filosofi Sokrateen kohtaloksi vuosisatoja aiemmin. Rowe osoittaa miten lähellä Luukkaan kreikka on Sokrateksen kuolemaa kuvaavien kreikkalaisten teoksien kanssa. Sattumaa? Rowe myös ampuu alas yleisen käsityksen, jonka mukaan Ateena-kertomus osoittaisi miten evankeliumi käännettiin kreikkalaisen filosofien termeille. Luukas/Paavali odottaa, että pakanakuulijat todella hylkäävät pakanallisen ajattelu/elämäntavan ja kääntyvät kristityiksi.
Luvussa 3 Rowe tiivistää miten tutkimuksessa ollaan painittu kahden keskenään ristiriidassa olevan ajatuksen kanssa, kun tutkijat ovat yrittäneet miettiä kumpaanko malliin heidän pitäisi tukeutua. Yhtäältä Paavali seisoo useamman roomalaisen virkamiehen edessä ja hänet todetaan jatkuvasti syyttömäksi. Toisaalta jotkut jakeet kuten 16:21 ja 17:7 osoittavat, että kristinusko todella haastaa vakavasti Rooman hallinnan ja ajattelumallin. Jeesus oli kyllä syytön Pilatuksen edessä, mutta hänet tapettiin siitä huolimatta. Saman kohtalon voimme Rowen mukaan olettaa odottavan Paavalia: syytön, mutta kuitenkin kuolemaantuomittu. Luku kuvaa Paavalia seisomassa Gallion (luku 18), Claudius Lysiaksen (luvut 21-23), Felixin (luku 24) ja Festuksen ja Herodes Agrippa 2:n (luvut 25-26) edessä ja antaa monia yksityiskohtaisia kuvauksia kuhunkin liittyvistä historiallisista faktoista. Mutta kuten Martin Luther King Jr.:n esimerkkikin osoitti, se että ryhmittymä ei tartu isoon pyssyyn ei vielä tarkoita, etteivätkö he voisi aiheuttaa merkittäviä haasteita aikansa kulttuurille ja ajatussuuntauksille. Luukas on täysin selvä siinä, että Rooman hallitsijat elävät pimeydessä ja Saatanan kahleissa, mutta samalla hän painottaa, että kristinusko ei ole kapinoita ja mielenosoituksia järjestävä liikehdintä.
Luku 4 yrittää laittaa luvun 2 ja 3 löydöt tasapainoon. Luvun 2 mukaan kristinusko on todellinen uhka Rooman valtakunnalle, koska se tuomitsee sen kulttuurin ja tavan elää esittäen tilalle aivan toisenlaista elämäntyyliä. Siksi monet mellakat Korinttissa, Efesossa…, jossa monia haluaa repiä Paavalin pään irti. Hän on nimittäin syytösten mukaan ”kääntämässä koko maailman ylösalaisin!” (17:6). Ironista kyllä, tämä väite pitää täydellisesti paikkansa (vaikka Paavali/Luukas tietenkin ajatteli, että nyt maailma käännetään lopultakin oikeinpäin). Luvun 3 mukaan Paavali taas julistetaan jatkuvasti syyttömäksi roomalaisten virkamiesten suulla. Miten me kohtelemme tätä jännitettä?
Luukkaan teologiaa hallitsee kolme käsitettä, jotka ovat kaikki sidoksissa toisiinsa: (1) tunnustus, jonka mukaan Jeesus on koko maailman Herra (Kyrios), (2) universaali eli koko maailmaa koskeva missio ja (3) kristilliset yhteisöt, joissa uskovat elävät keskenään uudenlaista elämää. Luku antaa loistavaa taustaa mm. siihen tosiasiaan miten keisari toisensa perään piti itseään todellisena maailman Herrana (Kyrioksena). Kuka tahansa Rooman valtakunnassa elävä tiesi keisarin olevan ”kaiken Herra”. Luukkaan mukaan tämä on ainoastaan täydellinen parodia todellisesta herruudesta. Luukas myös osoittaa mikä ero näillä Herroilla on, koska Roomalle se kuuluisa ”RAUHA” oli kirjoitettu kansojen verellä. Suuri hauis ja pitkä miekka oli vastaus oikeudenmukaisuuden luomiselle. (Tämä luku antaa myös hyvää taustaa Ilmestyskirjan ongelmien tunnistamisella ja siten kirjan järkevälle lukemiselle.) Jeesus taas tuo maailman rauhan nöyrällä palvelemisella. Kun siis seurakunta tunnusti Jeesuksen (kaiken) Herraksi, sen oli parasta opetella kärsimään sanomansa vuoksi, koska juuri siihen heidät oli kutsuttu.
Mitä tulee universaaliin missioon, niin tälle ilmiölle ei ole antiikissa ainoatakaan vertailukohtaa. Kristityt tekivät jotain ennennäkemätöntä ja -kuulumatonta. Rowe myös muistuttaa, että pelkkä fakta, että ”Jeesus on kokenut ylösnousemuksen” ei vielä riittänyt tällaiseen missioon, vaan tarvittiin jotain enemmän. Pikemminkin ylösnousemus vahvisti Jeesuksen spesiaalin identiteetin koko maailman Herrana. Tämän mission tarkoitus on asettaa maailma ”Upside Down”. Ikävä kyllä Saatanan vallassa elävät pakanat näkivät (ja näkevät) tämän siten, että se tarkoittaa oikean kääntämistä väärinpäin, ei väärinpäin olevan maailman kääntämistä oikeinpäin. Kaikki varhaiset lähteet osoittavakin, että sanaan ”kristitty” oli liimattu automaattisesti ajatus ”paljon ongelmia ja kapinoita”. Tässä kohden Luukas tekee apologiaa eli jättää itse käyttämättä uskovista sanaa ”kristitty” ja oikeaisemalla sitä mitä se todella tarkoittaa.
Viimeisessä luvussa Rowe tiivistelee ja kehittelee ajatuksiaan hieman eteenpäin. Mainittakoon, että hän tuo täällä(kin) esille Jeesuksen suhteen Israelin Jumalaan. Jeesus maailman Herrana ei haasta Israelin Jumalaa siitä yksinkertaisesta syystä, että Jeesus ilmaisee (eng. he expresses it) meille Israelin Jumalan. Israelin Jumalan universaali hallinta on näytetty toteen Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Apt. 10:36 ja 17:24 tulkitsevat siten toinen toisiaan.
Sivulta 140 löytyvä tiivistävä kappale paljastanee melko kätevästi millaisen linssin läpi Rowe teosta lähestyy. Luukas yksinkertaisesti kuvaa miten evankeliumi luo kokonaisuudessaan täysin uuden kulttuurin, täysin uuden tavan elää ihmisenä ja täysin uuden tavan ajatella maailmaa ja sen rakenteita. Luukas antaa jatkuvasti kyllä-ei -vastauksia, mutta lukijan vaarana on takertua vain toiseen painotukseen. Muutama esimerkki mainitakseni, niin ”kyllä”, keisari todella haastaa Jeesuksen Herruuden tässä maailmassa, mutta ”ei”, Jeesus ei ole halukas keisarin valtaistuimelle. ”Kyllä”, ylösnousemus haastaa syvästi Rooman valtakunnan tasapainon, mutta ”ei”, kristityt eivät ole väkivaltaisia kapinoitsijoita jne. Kristinusko on todellinen haaste Roomalle, mutta se haaste on täysin erilainen kuin mitä kukaan odottaisi, koska kyse ei ole miekka-armeijasta, joka haluaisi valloittaa verisesti koko maailman. Mutta kyse on silti vaarallisesta porukasta, joka haastaa aikansa perusoletukset juuriaan myöten.
Sen jälkeen kun Rowe johdattelee luvulla 1 kirjan sanomaan, luvussa 2 lukija viedään Paavalin kanssa Lystraan (luku 14), Filippiin (luku 16), Ateenaan (luku 17) ja Efesoon (luku 19). Lystrassa Paavali ja Barnabas ajautuvat ongelmiin, koska kansa ei halua tehdä samaa virhettä kuin aiempi sukupolvi silloin, kun ihmisen hahmossa vierailevat jumalat olivat jäädä ilman kunnollista vastaanottoa. Ateenassa taas Paavali on todellisessa kuolemanvaarassa — kuten kertomuksen kreikankieliset valinnat ja kaupungin tunnettu historia Sokrateen kuolemasta samassa paikassa yhdessä osoittavat. Rowe siis avaa lukijan eteen luvussa 17 aivan erilaisen kohtauksen, kuin mihin lukijat ovat tottuneet. Kyse ei ollut vartin mittaisesta rauhallisesta kahvihetkestä Areiopagin varjoissa, vaan Paavali tiesi, että tämä puhe saattaisi jäädä hänen viimeisekseen (lieneekö tässä yksi syy sille, että Paavali ei koskaan enää palannut takaisin Ateenaan?). Paavali oli julistamassa ”muita ja uusia jumalia” kuten hänen sanomansa Jeesuksesta ja Anastasiksesta (ylösnousemuksesta) väärinymmärrettiin. Ja juuri tämä oli koitunut filosofi Sokrateen kohtaloksi vuosisatoja aiemmin. Rowe osoittaa miten lähellä Luukkaan kreikka on Sokrateksen kuolemaa kuvaavien kreikkalaisten teoksien kanssa. Sattumaa? Rowe myös ampuu alas yleisen käsityksen, jonka mukaan Ateena-kertomus osoittaisi miten evankeliumi käännettiin kreikkalaisen filosofien termeille. Luukas/Paavali odottaa, että pakanakuulijat todella hylkäävät pakanallisen ajattelu/elämäntavan ja kääntyvät kristityiksi.
Luvussa 3 Rowe tiivistää miten tutkimuksessa ollaan painittu kahden keskenään ristiriidassa olevan ajatuksen kanssa, kun tutkijat ovat yrittäneet miettiä kumpaanko malliin heidän pitäisi tukeutua. Yhtäältä Paavali seisoo useamman roomalaisen virkamiehen edessä ja hänet todetaan jatkuvasti syyttömäksi. Toisaalta jotkut jakeet kuten 16:21 ja 17:7 osoittavat, että kristinusko todella haastaa vakavasti Rooman hallinnan ja ajattelumallin. Jeesus oli kyllä syytön Pilatuksen edessä, mutta hänet tapettiin siitä huolimatta. Saman kohtalon voimme Rowen mukaan olettaa odottavan Paavalia: syytön, mutta kuitenkin kuolemaantuomittu. Luku kuvaa Paavalia seisomassa Gallion (luku 18), Claudius Lysiaksen (luvut 21-23), Felixin (luku 24) ja Festuksen ja Herodes Agrippa 2:n (luvut 25-26) edessä ja antaa monia yksityiskohtaisia kuvauksia kuhunkin liittyvistä historiallisista faktoista. Mutta kuten Martin Luther King Jr.:n esimerkkikin osoitti, se että ryhmittymä ei tartu isoon pyssyyn ei vielä tarkoita, etteivätkö he voisi aiheuttaa merkittäviä haasteita aikansa kulttuurille ja ajatussuuntauksille. Luukas on täysin selvä siinä, että Rooman hallitsijat elävät pimeydessä ja Saatanan kahleissa, mutta samalla hän painottaa, että kristinusko ei ole kapinoita ja mielenosoituksia järjestävä liikehdintä.
Luku 4 yrittää laittaa luvun 2 ja 3 löydöt tasapainoon. Luvun 2 mukaan kristinusko on todellinen uhka Rooman valtakunnalle, koska se tuomitsee sen kulttuurin ja tavan elää esittäen tilalle aivan toisenlaista elämäntyyliä. Siksi monet mellakat Korinttissa, Efesossa…, jossa monia haluaa repiä Paavalin pään irti. Hän on nimittäin syytösten mukaan ”kääntämässä koko maailman ylösalaisin!” (17:6). Ironista kyllä, tämä väite pitää täydellisesti paikkansa (vaikka Paavali/Luukas tietenkin ajatteli, että nyt maailma käännetään lopultakin oikeinpäin). Luvun 3 mukaan Paavali taas julistetaan jatkuvasti syyttömäksi roomalaisten virkamiesten suulla. Miten me kohtelemme tätä jännitettä?
Luukkaan teologiaa hallitsee kolme käsitettä, jotka ovat kaikki sidoksissa toisiinsa: (1) tunnustus, jonka mukaan Jeesus on koko maailman Herra (Kyrios), (2) universaali eli koko maailmaa koskeva missio ja (3) kristilliset yhteisöt, joissa uskovat elävät keskenään uudenlaista elämää. Luku antaa loistavaa taustaa mm. siihen tosiasiaan miten keisari toisensa perään piti itseään todellisena maailman Herrana (Kyrioksena). Kuka tahansa Rooman valtakunnassa elävä tiesi keisarin olevan ”kaiken Herra”. Luukkaan mukaan tämä on ainoastaan täydellinen parodia todellisesta herruudesta. Luukas myös osoittaa mikä ero näillä Herroilla on, koska Roomalle se kuuluisa ”RAUHA” oli kirjoitettu kansojen verellä. Suuri hauis ja pitkä miekka oli vastaus oikeudenmukaisuuden luomiselle. (Tämä luku antaa myös hyvää taustaa Ilmestyskirjan ongelmien tunnistamisella ja siten kirjan järkevälle lukemiselle.) Jeesus taas tuo maailman rauhan nöyrällä palvelemisella. Kun siis seurakunta tunnusti Jeesuksen (kaiken) Herraksi, sen oli parasta opetella kärsimään sanomansa vuoksi, koska juuri siihen heidät oli kutsuttu.
Mitä tulee universaaliin missioon, niin tälle ilmiölle ei ole antiikissa ainoatakaan vertailukohtaa. Kristityt tekivät jotain ennennäkemätöntä ja -kuulumatonta. Rowe myös muistuttaa, että pelkkä fakta, että ”Jeesus on kokenut ylösnousemuksen” ei vielä riittänyt tällaiseen missioon, vaan tarvittiin jotain enemmän. Pikemminkin ylösnousemus vahvisti Jeesuksen spesiaalin identiteetin koko maailman Herrana. Tämän mission tarkoitus on asettaa maailma ”Upside Down”. Ikävä kyllä Saatanan vallassa elävät pakanat näkivät (ja näkevät) tämän siten, että se tarkoittaa oikean kääntämistä väärinpäin, ei väärinpäin olevan maailman kääntämistä oikeinpäin. Kaikki varhaiset lähteet osoittavakin, että sanaan ”kristitty” oli liimattu automaattisesti ajatus ”paljon ongelmia ja kapinoita”. Tässä kohden Luukas tekee apologiaa eli jättää itse käyttämättä uskovista sanaa ”kristitty” ja oikeaisemalla sitä mitä se todella tarkoittaa.
Viimeisessä luvussa Rowe tiivistelee ja kehittelee ajatuksiaan hieman eteenpäin. Mainittakoon, että hän tuo täällä(kin) esille Jeesuksen suhteen Israelin Jumalaan. Jeesus maailman Herrana ei haasta Israelin Jumalaa siitä yksinkertaisesta syystä, että Jeesus ilmaisee (eng. he expresses it) meille Israelin Jumalan. Israelin Jumalan universaali hallinta on näytetty toteen Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa. Apt. 10:36 ja 17:24 tulkitsevat siten toinen toisiaan.
Tämä on myös syy sille miksi panakallinen elämäntapa ei yksinkertaisesti toimi, eikä se ”mene järkeen” kristillisessä maailmankatsomuksessa. Toisin kuin pakanat, jotka ongelmitta nimesivät muiden jumalia uudelleen omaksuen ne itselleen, kristillinen näkemys romutti koko ajatuksen tyystin — ja monet Paavalin kuulijat tajusivat tämän varsin hyvin.
Apostolien tekoja on siis kyettävä lukemaan siten, että Luukkaan tasapainottelu kristinuskon seurauksilla Rooman valtakunnalle tulee oikeuksiinsa. Jos me luemme Luukkaan teoksen päättelemällä, että "siinäs näet, kristinusko ei tuo mukanaan mitään ongelmia Rooman valtakunnalle!" meidän olisi syytä lukea kirja vielä kerran. Kristillinen sanoma todellisuudessa murskaa pakanallisen maailmankatsomuksen, ajattelumallin ja tavana elää ihmisenä. Tarkoitus on laittaa koko maailman Upside Down. Mutta kuitenkin ilman miekkaa, väkivaltaa ja muita tavanomaisia keinoja.
Ruusuja & risuja
Kirja on saanut paljon kehuja, eikä suotta. Rowen oppineisuus tulee selvästi esille ja hänen terävät havainnot haastavat lukijaa pohtimaan omaa tulkintaansa Luukkaan teoksesta sivu sivun jälkeen. Omalla kohdallani Rowe toi oman paksun oksansa siihen kekoon, joka on auttanut minua kunnioittamaan Luukasta kirjoittajana entistä enemmän. Luukas ei todellakaan ole heittänyt näitä kertomuksia summittaisesti ja kronologisesti kasaan muutaman saunaillan jälkeen, vaan koko teos on selvästi vienyt jäätävästi aikaa ja kapasiteettia ja se on tulosta vuosikymmenten kristittynä elämisen jälkeisestä pohdinnasta, laajasta matkustelusta, useista raamattutunneista Paavalilta ym. Rowe auttaa lukijaa tajuamaan tätä paremmin.
Mutta kritiikkiäkin voidaan antaa. Vaikka kirja on kirjoitettu englanniksi, todellisuudessa se on kirjoitettu suurinpiirtein kolmella kielellä: ikävän monessa kohdassa pitkät saksankieliset lainaukset jäävät kääntämättä (kuten sivulla 87 yli 50 sanan pituinen saksankielinen kappale) ja sama pätee kreikankieleen. Lukijan oletetaan siis hallitsevan puuseppäkourallisen eri kieliä ja tämä aiheuttaa suurimmalla osalle lukijoita haasteita — kuten itselleni. Saksankieli ei ole koskaan kiinnostanut (eikä tule kiinnostamaan) ja kreikankielentaito on ikävä kyllä ruosteessa. Lisäksi lukija joutuu usein kysymään, että "eikö tätä asiaa nyt vain olisi voinut sanoa yksinkertaisemminkin". Välillä nimittäin tulee tulee kiusaus ajatella, että akateemisesti vakavastiotettavuuteen nähtävästi vaaditaan niin hienostuneita lauseita, että itse sanoman pääpointti jää keskiverto lukijalta helposti pimentoon. Lukija huomatkoon tämän: tämä oli jopa vaimoni vankka mielipide kirjan viimeisestä luvusta minua rutkasti älykkäämpänä lukijana.
Ruusuja & risuja
Kirja on saanut paljon kehuja, eikä suotta. Rowen oppineisuus tulee selvästi esille ja hänen terävät havainnot haastavat lukijaa pohtimaan omaa tulkintaansa Luukkaan teoksesta sivu sivun jälkeen. Omalla kohdallani Rowe toi oman paksun oksansa siihen kekoon, joka on auttanut minua kunnioittamaan Luukasta kirjoittajana entistä enemmän. Luukas ei todellakaan ole heittänyt näitä kertomuksia summittaisesti ja kronologisesti kasaan muutaman saunaillan jälkeen, vaan koko teos on selvästi vienyt jäätävästi aikaa ja kapasiteettia ja se on tulosta vuosikymmenten kristittynä elämisen jälkeisestä pohdinnasta, laajasta matkustelusta, useista raamattutunneista Paavalilta ym. Rowe auttaa lukijaa tajuamaan tätä paremmin.
Mutta kritiikkiäkin voidaan antaa. Vaikka kirja on kirjoitettu englanniksi, todellisuudessa se on kirjoitettu suurinpiirtein kolmella kielellä: ikävän monessa kohdassa pitkät saksankieliset lainaukset jäävät kääntämättä (kuten sivulla 87 yli 50 sanan pituinen saksankielinen kappale) ja sama pätee kreikankieleen. Lukijan oletetaan siis hallitsevan puuseppäkourallisen eri kieliä ja tämä aiheuttaa suurimmalla osalle lukijoita haasteita — kuten itselleni. Saksankieli ei ole koskaan kiinnostanut (eikä tule kiinnostamaan) ja kreikankielentaito on ikävä kyllä ruosteessa. Lisäksi lukija joutuu usein kysymään, että "eikö tätä asiaa nyt vain olisi voinut sanoa yksinkertaisemminkin". Välillä nimittäin tulee tulee kiusaus ajatella, että akateemisesti vakavastiotettavuuteen nähtävästi vaaditaan niin hienostuneita lauseita, että itse sanoman pääpointti jää keskiverto lukijalta helposti pimentoon. Lukija huomatkoon tämän: tämä oli jopa vaimoni vankka mielipide kirjan viimeisestä luvusta minua rutkasti älykkäämpänä lukijana.
En kuitenkaan halua antaa lukijalle sellaista kuvaa, että ”tässä kirja tiivistettynä”, koska minua älykkäämmät olisivat helposti tuoneet esille muita ja tärkeitä Rowen painotuksia. Kuten Regentin entisellä Uuden testamentin professorilla oli tapana sanoa, "Cookies on every shelf". Kirjassa on siis sisältöä monella tasolla ja tiedostan varsin hyvin, että monet keksit ovat hyllyllä hieman liian korkealla minulle. Oloni on siis kirjaa tiivistäessä hieman sama kuin henkilöllä, joka yrittäisi selittää Beethovenin sinfonian x sisältöä ilman todellista ääninäytettä Youtubesta. Ratkaisu on siis lukea kirja itse.
Jos olet yksi niistä, jotka opettavat Apostolien tekoja raamattukoulussa tai yksi niistä, jotka haluavat ylipäätään ymmärtää Apostolien tekoja syvemmin, Rowen teos on pakko olla mukana kirjahyllykokoelmassasi.
P.S. Älä liikaa pelästy kirjan sivumäärää, koska itse pääteksti loppuu jo sivulle 176. Loppu on viitteitä ja kirjallisuutta.
Jos olet yksi niistä, jotka opettavat Apostolien tekoja raamattukoulussa tai yksi niistä, jotka haluavat ylipäätään ymmärtää Apostolien tekoja syvemmin, Rowen teos on pakko olla mukana kirjahyllykokoelmassasi.
P.S. Älä liikaa pelästy kirjan sivumäärää, koska itse pääteksti loppuu jo sivulle 176. Loppu on viitteitä ja kirjallisuutta.
2 kommenttia:
Kiitos hyvästä kirja-arvioinnista. Äläkä vanno saksankielen kiinnostusta vastaan. Sitä ei ikinä tiedä...
Epäilen rajusti, että tulisi niin hyviä saksankielisiä kirjoja vastaan, että lähtisin uhraamaan kymmentä vuotta taas uuteen kieleen. Kyllä se on heprea seuraavaksi, kunhan vain järki ensin lisääntyisi...
Lähetä kommentti