Markuksen evankeliumi 1:2 on mielenkiintoinen monella tapaa. Sen haasteet ovat merkittäviä käsiteltäessä raamattunäkemystä. Tässä suhteessa eräs keskustelluimmista aihepiireistä on sen tekstikriittinen ongelma, sillä jakeen alku kuuluu: "Niin kuin on kirjoitettu
profeetta Jesajassa..." Tätä formelia seuraa lainaus Vanhasta testamentista: "Katso minä lähetän enkelini (vaihtoehtoisesti: sanansaattajani) sinun edelläsi ja hän on valmistava tien sinulle. Ääni huutaa erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle (vaihtoehtoisesti: hänen polut) tasaiseksi" (Mark 1:2-3). Lukija tänäkin päivänä olettaa, että lainaus on otettu Jesajasta, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että Vanhan testamentin teksti on yhdistelmä Exodusta (23:20) ja Malakia (3:1). Vasta jakeessa kolme on pari riviä Jesajalta (40:3). Lainauksen sisältö on eri, mitä formeli lupaa. Kuinka tämä vaikuttaa raamattunäkemykseemme?
Lainausformelin ja varsinaisen Vanhan testamentin lainauksen sisältö loi jännitteen jo antiikin käsikirjoituksissa, joten edellä esitetty huomio ei ole modernin, kriittisen eksegetiikan tuotos. Lukutavat jakaantuvat kahteen merkittävään ja yhteen vähemmän merkittävään, conflaation kärsineeseen lukutapaan:
1)
niin kuin on kirjoitettu profeetta Jesajassa
(KAQWS GEGRAPTAI EN TW PROFHTW HSAIA; 01 B D L W 2427 Irenaeus
kreik, Origenes, Serapion)
2)
niin kuin on kirjoitettu profeetoissa
(KAQWS / WS GEGRAPTAI EN TOIS PROFHTOIS; A W fam13 Maj Vulgata Syh Copbo Irenaeus
latt Asterius)
Ensimmäinen vaihtoehto saa laajemman tuen käsikirjoituksilta. Erityisesti koodeksien Vaticanus, Sinaiticus ja Bezae ristikkäinen tuki yhdessä kirkkoisien enemmistön kanssa antaa ymmärtää, että ensimmäinen lukutapa on aikainen ja näin myös alkuperäinen.
Toinen lukutapa on ensisilmäyksellä bysanttilainen lukuun ottamatta Irenaeuksen latinankielisiä viitteitä (
Adversus haereses 3.10.5 ja 3.16.3). On ehdotettu, että alun perin kreikaksi kirjoitetun Irenaeuksen tekstin latinankielinen kääntäjä korjasi Irenaeuksen tekstin vastamaan yleisemmin tunnettua lukutapaa (Fee). Kuitenkin asiayhteydessään Irenaeus puolustaa Markionia ja valentinialaisia vastaan
profeetoista, että Vanhan testamentin Jumala, maan ja taivaan Luoja, on sama kuin Uuden testamentin Herra ja Isä. Siksi nominin monikko
profeetoissa on olennainen osa Irenaeuksen teologista argumenttia ja täytyi joko olla Irenaeukselle tunnettu lukutapa tai hänen keksimänsä. Tämä johtaa siihen, että bysanttilaisessa tekstitraditiossa säilynyt teksti on peräisin myöhäisintään 200-luvun alkupuoliskolta.
Irenaeus kreikankielinen fragmentti on myös merkittävä todistaja
profeetta Jesajassa -lukutavan puolesta (
Adversus haereses 3.11.8.). Tällä kertaa yksikkö nominista
profeetta tukee Irenaeuksen argumentointia neljän evankeliumin tarpeellisuudesta Jeesuksen todistajana. Näin ulkoinen evidenssi ohjaa meitä toteamaan, että molemmat lukutavat ovat todistettavasti 200-luvulta. Suuret koodeksit eivät auta meitä arvioitaessa lukutapojen aitoperäisyyttä. On käännyttävä sisäisen (intrinsic) todisteaineiston pariin.
Tekstikritiikin kultainen sääntö on, että lukutapa, joka selittää toisen synnyn on todennäköisemmin aito. Tässä tapauksessa on vaikea kuvitella, että kopioitsijat olisivat vaihtaneet
profeetoissa -lukutavan
profeetta Jesajassa - lukutapaan, koska he myös kopioivat Vanhan testamentin tekstin. He tunsivat Vanhan testamentin ja olivat hämmentyneitä siitä, että lainausformelia seurasi Exoduksen ja Malakian lainaukset. Tästä seuraa se, että he palasivat lainausformeliin ja korjasivat sen. Tämä selitys on mahdollinen, varsinkin kun Matteus ja Luukas ovat rinnakkaisteksteissään myös poistaneet Jesajan. Hekin tunnistivat Markuksen evankeliumin sisäisen jännitteen olettaen, että he käyttivät Markusta omana lähteenään.
Evankeelinen tekstikriitikko ja Dallas Theological Seminary Uuden testamentin professori Daniel Wallace pohtii tätä samaa Markuksen evankeliumin kohtaa ja sen yhteyttä raamattunäkemykseemme
täällä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, että uskomukset siitä, mitä Raamattu on, ei saa hallita ymmärrystämme. Raamatun tekstien ja niiden sisältö tulee ratkaista raamattunäkemyksemme sisältö.
Itselläni on ns. korkea näkemys Raamatusta. Sanon uskovani Raamatun erehtymättömyyteen ja sen inspiraatioon. Tätä käsitystä ei kuitenkaan määritä meidän modernit konventiot erehtymättömyydestä. Esimerkiksi eksakti historiankirjoitus on vasta viimeisen 250-vuoden tulos. Suhteutettuna tämä Markuksen evankeliumiin 1:2 en koe sitä ongelmallisena, että Markus ei palannut tekstiinsä ja tarkistanut lähteitänsä. Todennäköisesti hän otti vastaan (
paradosis) opetuksen Johannes Kastajan urasta luotettavana perinteenä, jota hänellä ei ollut tarve epäillä. Lisäksi nykyaikaiset lainauskonventiot eivät olleet käytössä alaviitteineen ja tarkkoine määrityksineen kuinka lainattuihin lähteisiin tulisi viitata.
Kuinka Markuksen evankeliumin 1:2 tekstikriittinen ongelma vaikuttaa sinun raamattunäkemykseesi? Kuinka selität sen?