Näkemys Jumalasta uusiksi: runo Kristuksesta (Fil. 2:5-11)

Johdantoa
Kun me siirrymme Vanhan Testamentin (VT) maailmasta Uuden testamentin (UT) maailmaan, moni asia pysyy edelleen samana (kyseessä on sama kertomus), mutta samaan aikaan moni asia muuttuu. Yksi asia, joka kokee UT:ssa tarkennusta, on Jumala itse: nyt Jumala on paljastunut Isäksi, joka on lähettänyt maailmaan sekä Poikansa että Poikansa Hengen (Gal. 4:4-6). Jeesus on Jumalan lopullinen itseilmoitus (Ef. 1:3-11; Hepr. 1:1-4) ja Uudessa testamentissa Jumalasta ei enää yksinkertaisesti voida puhua ilman Jeesusta (ks. aiheesta laajasti Hurtado 2010).  Tässä tekstissä tarkastellaan Filippiläiskirjeen jakeita 2:5-11, koska tämä on yksi tärkeimpiä tekstejä aiheeseen liittyen. 

Kirja-arvio: Kreikanopiskelijan Uusi testamentti – Osa 1

Sivonen, Mikko, ja Tassia, Mikko (toim.),
Kreikanopiskelijan Uusi testamentti – Osa 1
(Espoo: Agricola teologinen instituutti & The Word for the World -raamatunkäännöskonsultit, 2017), 148 sivua.

Raamatun alkukieliin pätee sama vanha viisaus kuin muihinkin vieraisiin kieliin: Use it or lose it. Jos kieltä ei käytä, se katoaa pikkuhiljaa. Muinaiskreikan ja -heprean osalta kielen käyttäminen edellyttää sen lukemista, mutta (yli)opiston kursseilla opittu sanavarasto ei kuitenkaan riitä tekstin sujuvaan lukemiseen. Sanakirjaa siis tarvittaisiin, mutta sen kanssa tekstin lukeminen on tuskallisen hidasta. Niille, jotka osaavat riittävän hyvin englantia, on tähän tarjolla erinomaisia apuvälineitä kuten Brownin ja Smithin toimittama A Reader's Hebrew Bible sekä Goodrichin ja Lukaszewskin A Reader's Greek New Testament. Vastaavanlaista työkalua on kaivattu pitkään myös suomeksi - ja nyt sellainen on tulossa.

Fil. 3:17 - Paavalin seuraajia vai kanssamatkijoita?

Filippiläiskirjettä lukiessani huomioni kiinnittyi jakeen 3:17 alussa olevaan kehotukseen: συμμιμηται μου γινεσθε, joka on suomennettu "olkaa minun seuraajiani" (-38) tai "noudattakaa minun antamaani esimerkkiä" (-92). Suomennos olisi luonteva, mikäli Paavali olisi sanonut μιμηται μου γινεσθε (ks. 1 Kor. 4:16, 11:1; vrt. Ef. 5:1; 1 Tess. 1:6, 2:14), mutta kaikki leksikot tuntuvat antavan sanalle συμμιμητης merkityksen "fellow imitator; one who joins others as an imitator". Tässä nimenomaisessa kohdassa Paavali siis näyttäisi kehottavan lukijoitaan liittymään hänen rinnalleen (yhdessä muiden kanssa) Messiasta seuraamaan/imitoimaan.

Vai keksiikö joku jonkun selityksen, miksi tuo συμ-alku olisi tässä tapauksessa käännöksen kannalta merkityksetön?

Nimi yli kaikkien nimien

Olin juuri vastaamassa Leivon Pekan tekstiin koskien Ef 1:21 jaetta. Kyseinen teksti on mystisesti kadonnut jonnekin.. Mielestäni Jeesuksen jumaluuden johtaminen kyseisestä kohdasta loogisen päättelyn avulla on ongelmallinen (päättelyketju voisi olla seuraava: Jeesus on korkein -> vain Jumala on korkein -> Jeesuksen täytyy siis olla Jumala). Paavali saattoi lausua, että Jeesus on kaiken yläpuolella. Kuitenkin 1 Kor 15 luvun perusteella voisi kuitenkin hyvin ajatella, että Jumalaa ei oteta mukaan tähän vertailuun. Paavalin mielessä Jeesus on kaiken yläpuolella - EXCEPT GOD. Pekka esittikin tämän näkökohdan haistellessaan Jehovan todistajien suhtautumista Ef 1:21 jakeeseen. Gradussani käsittelen Fil 2:9 jaetta, joka on läheinen paralleeli Ef 1:21 jakeelle. Mielestäni Fil 2:9 on parempi todiste Jeesuksen Jumaluudesta. Nähdäkseni Jeesuksen nimen jumalallisuutta ei voi johtaa "loogisesti" myöskään Fil 2:9 jakeesta. Argumenttini perustuu siihen, että Paavalin kielenkäyttö on malliesimerkki siitä, miten juutalaiset mainitsivat sakraalin NIMEN, jonka lausuminen oli kiellettyä. Ote gradustani: ”Nimi yli kaikkien nimien” Jae 10: ”Sen tähden Jumala onkin korkeasti korottanut hänet ja antanut hänelle nimen yli kaikkien nimien.” (διὸ καὶ ὁ θεὸς αὐτὸν ὑπερύψωσεν καὶ ἐχαρίσατο αὐτῷ τὸ ὄνομα τὸ ὑπὲρ πᾶν ὄνομα) Verbin ὑπερύψωσεν merkityksestä vallitsee erilaisia käsityksiä. On melko yleisesti esitetty, että ὑπερ- etuliite merkitsee sitä, että Jumala korotti Jeesuksen sen yli, mitä hän koskaan aikaisemmin oli. Komparatiivinen tulkinta sanasta ὑπερύψωσεν on kuitenkin vain yksi mahdollisuus. Etuliite ὑπερ- voi toimia yhtä hyvin kantaverbin merkityksen vahvistajana: Jumala ylenmäärin ”korotti” Jeesuksen. Täten sanan ὑπερύψωσεν varaan ei voi rakentaa ajatusta, jonka mukaan Jeesus korotettiin sen yli, mitä hän pre-eksistenttinä oli. Joka tapauksessa ὑπερύψωσεν -sanan käyttö osoittaa, että normaali korotusta ilmaiseva verbi ύψω ei riittänyt vangitsemaan Jeesuksen korotus-tapahtuman mittasuhteita. Jeesuksen korottaminen ylenmäärin merkitsee, että Jeesukselle annetaan τὸ ὄνομα τὸ ὑπὲρ πᾶν ὄνομα (”nimi yli kaikkien nimien”). Tutkijoiden enemmistö katsoo ilmaisun tarkoittavan Jumalan lausumatonta nimeä, Tetragrammatonia. Mitään yksimielisyyttä fraasin merkityksestä ei kuitenkaan ole. Richardson panee merkille, että heprealaisessa Raamatussa ”nimi” viittaa ”virkaan, asemaan tai arvoon”. Richardson tulkitsee tätä seikkaa siten, että jakeessa Fil 2:9 Jeesukselle annettiin ”virka yli kaikkien virkojen” tai ”asema yli kaikkien asemien”, mutta ei Jumalan nimeä. Edellämainitun analyysin heikkous on siinä, että se ei huomioi sitä, miltä τὸ ὄνομα τὸ ὑπὲρ πᾶν ὄνομα kuulosti idiomaattisena lausumana ensimmäisen vuosisadan juutalaisen korvissa. Jakeen 9 maininta ”nimestä” ilman suoraa viittausta nimen omistajaan, vastaa juutalaista tapaa käsitellä Jumalan lausumatonta nimeä. Koska Jumalan sakraalin nimen lausuminen oli kiellettyä, oli luonnollista puhua Jahve-nimestä kiertoilmauksella, jossa pelkkä ”nimen” maininta riitti viittaukseksi Jumalan Jahve-nimeen. 1QS vi, 27-vii,1-2 on hyvä esimerkki kyseisestä käytännöstä: ”Kuka ikinä lausuu kaikkein kunnioitetuimman nimen joko pilkaten tai yhtäkkiä epäonnekseen tai mistään syystä, tai kirjaa lukien, tai siunaten, joutuu ulos eikä pääse koskaan yhteisön kokoukseen.” Samoin maininta siitä, että jumalallinen ”nimi” on korkein tai kaiken yläpuolella vastaa juutalaista tapaa kuvata Jumalan nimeä. Psalmin 148:13 mukaan Jumalan ”nimi on yksin korkea” (ὑψώθη τὸ ὄνομα αὐτοῦ μόνου). Neh 9:5 kehottaa kiittämään Jumalan nimeä, ”joka on korotettu yli kaiken kiitoksen ja ylistyksen” (καὶ ὑψώσουσιν ἐπὶ πάσῃ εὐλογίᾳ καὶ αἰνέσει). Ilmaisu τὸ ὄνομα τὸ ὑπὲρ πᾶν ὄνομα on muodoltaan malliesimerkki Jumalan nimeä kuvaavasta kielenkäytöstä. Mikäli Paavali ei olisi käsittänyt Jeesuksen nimeä Jumalan nimeksi, olisi hän todennäköisesti karttanut idiomaattista kieltä, joka hänen aikanaan kuvasi ainoastaan Jumalan nimeä. Zellerin mukaan τὸ ὄνομα τὸ ὑπὲρ πᾶν ὄνομα ei välttämättä tarkoita Jumalan nimeä, koska Hepr 1:4 käyttää vastaavanlaista ilmaisutyyliä Jeesuksen nimestä υἱός (”Poika”). Hepr 1:4:n mukaan Jeesus tuli ”enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.” Seuraavassa jakeessa mainittu υἱός on mitä ilmeisimmin Jeesuksen perimä nimi. Zellerin argumentti rakentuu sen oletuksen varaan, että nimi υἱός ei ole heprealaiskirjeen kirjoittajalle jumalallinen nimi. Oletus ei ole selvä. Heprealaiskirjeen ensimmäinen luku on esimerkki ehkä koko UT:n korkeimmin artikuloidusta kristologiasta. Jeesus kuvataan Jumalana ja Herrana, joka loi maailman (j. 8 ja 10). Kaikki luvun 1. kristologiset ilmaisut (”Poika”, ”Herra”, ”Jumala”) todennäköisesti kuvaavat Jeesuksen Jumaluutta. Nähdäkseni Hepr 1:4:n kuvauksessa ”jalosta nimestä” on tietoisesti käytetty tyyliä, joka on luonteenomaista Jumalan nimen kuvauksissa - kohteena tosin ei nyt ole Tetragrammaton vaan Jeesuksen toinen jumalallinen nimi ”Poika”. Kuvattuaan ylhäistä nimeä (j. 9) hymni välittömästi jatkaa seuraavasti: ”kaikkien polvien on notkistuttava Jeesuksen nimessä… ja kaikkien kielien pitää tunnustaman, että Jeesus Kristus on Herra” (j. 11-12a). Jeesuksen uuden nimen täytyy ensisijaisesti viitata laulun huippukohtaan, jossa Jeesus identifioidaan nimellä κύριος: ”jokaisen kielen on tunnustettava, että Jeesus Kristus on Herra” (καὶ πᾶσα γλῶσσα ἐξομολογήσηται ὅτι κύριος Ἰησοῦς Χριστὸς). Koska synagogan kielenkäytössä κύριος oli yleisin vastine Tetragrammatonille, on luontevaa ajatella, että τὸ ὄνομα τὸ ὑπὲρ πᾶν ὄνομα viittaa Jumalan nimeen ja vielä tarkemmin Tetragrammatoniin. Joh 17:11 on mahdollinen paralleelikohta16 Jumalan nimen siirtymisestä Jeesukselle: ”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut…” Ilmeisesti tämä on yksi syy sille, miksi Johanneksen evankeliumin kirjoittaja käytti nimeä θεὸς Jeesuksesta. Mahdollisesti samoin Fil 2:6-11 hymnissä Jeesukselle lahjoitettu uusi nimi, antaa perustelun κύριος-tittelin käytölle. Mitä sitten tarkoittaa, että Jeesukselle annettiin nimi κύριος? Caseyn mukaan Jumalan nimen omistaminen ei viittaa mitenkään Jeesuksen Jumaluuteen. Väitteensä tueksi Casey viittaa juutalaiseen paralleeli-ilmiöön Aabrahamin apokalypsissa. Välittäjäenkeli nimeltä Iaoel sanoo, että ”[Jumalan] lausumaton nimi asuu minussa” (Aabrahamin apokalypsi 5.). Mitä ilmeisimmin kysymys Iaoelin ja Jeesuksen kohdalla on ratkaisevasti eri asiasta. Siinä missä jumalallinen Nimi asuu Iaoelissa, Jeesuksen tapauksessa jumalallinen nimi kertoo kuka ja mikä Jeesus on: ”Jeesus Kristus on Herra” (κύριος Ἰησοῦς Χριστὸς). Olisi äärimmäisen vaikea kuvitella, että Aabrahamin apokalypsin tekijä olisi voinut kehottaa lukijoitaan tunnustamaan, että ”Iaoel on Herra/Jahve”. Jumalan nimen asuminen Iaoelissa todennäköisimmin tarkoitti sitä, että Jumalan immanenttinen voima ja läsnäolo vaikutti Iaoelissa. Läheinen paralleeliesimerkki Jumalan nimen asumisesta enkelissä voisi olla Jumalan Hengen asuminen ihmisessä, joka oli yleinen käsite ensimmäisen vuosisadan juutalaisuudessa. Kummassakaan tapauksessa ei ole syytä olettaa, että Jumalan nimi tai Jumalan Henki olisi manifestoitunut ihmisenä tai enkelinä.