Varmasti kerran vai ei koskaan varmasti

Tuli tuossa yhdessä Dr Markin kommentissa esille aihe "kerran pelastettu, aina pelastettu". Se on itselleni aika läheinen aihe, sillä tällä hetkellä taidan olla omaksunut uskonelämääni sellaisen näkökannan hyvine ja huonoine puolineen. Adventismissa minut opetettiin tuntemaan käskyt, vaatimukset ja pelastuksen ehdollisuus. Adventismin jälkeen vietin jonkin aikaa Raamattu Puhuu -seurakunnassa sekä Kristillisessä keskuksessa. Niissä tehtiin selväksi, että pelastusta ei menetetä. Tuossa kommentissa Dr Mark esitti aika yleisen tavan käsitellä aihetta. Jos olet peloissasi, sinulle luvataan rauhaa, jos taas olet huoleton, sinua pelotellaan. Itse sielunhoitoa harjoittaneena ajattelen, että niinhän se menee. Kuitenkin kai jonkinlainen teologinen ratkaisu asiasta pitäisi tehdä, jos ihmisiä aiheesta opettaa. Itselleni mielenkiintoisin kysymys tuossa "kerran pelastettu, aina pelastettu" jutussa on ollut se, mitä Uudessa testamentissa sanotaan Pyhän Hengen pysyvyydestä uskovassa. Omassa herätysliikkeessä on tullut kuultua aika paljon mainintoja siitä, että "älä saata Pyhää Henkeä murheelliseksi" (Ef. 4:30a), mutta en ole kertaakaan kuullut voimallista julistusta aiheesta "Pyhä Henki on annettu pelastuksen sinetiksi lunastuksen päivään saakka (Ef. 4:30b) ja on pysyvä teissä iankaikkisesti" (Joh. 14:16. 17). Yhtään kohtaa ei taida olla, jossa sanottaisiin, että kyllä se Pyhä Henki hylkää ja jättääkin. Itse olen huomannut sen, että kun paaduttaa itsensä, niin ei kyllä koe sitä PyHää Henkeä, mutta kun sen jälleen kokee, ei kuitenkaan tunnu siltä, että se olisi ollut välillä poissa. Aikamoista eksegeesiä. Tämä on kuitenkin sellainen aihe, että en ole löytänyt siihen ratkaisua Raamatun äärellä, joten on ollut pakko turvautua omien kokemusten eksegeettiseen analysointiin. Analyysin lopputulos on se, että uskon ja uskon olevani pelastettu, vaikka itse en ole sitä liiemmin edesauttanut. Franz Pieper sanoo dogmatiikassaan, että pelastuksen pysyväisyys on totta, mutta se on erikseen uskottava omalle kohdalle. Ehkä se kelvannee itselleni selitykseksi omasta tilastani, mutta se ei auta muodostamaan Raamatulla perusteltua teologiaa, jonka voisi välittää eteenpäin. Nykyinen malli "pelastuksen voi menettää" on muuttunut käytännössä kristillissävyiseksi jälleensyntymisopiksi: synnyt, synnyt uudesti, kuolet hengellisesti, uudistut (kuolleen kyllä pitää syntyä uudesti) eli synnyt uudesti, kuolet hengellisesti, synnyt uudesti jne. Johonkin tuohon väliin mielestäni kuuluisi silloin myös uudelleen kastaminen, mutta niitä riittää yleensä kuitenkin yksi uskossa suoritettu, ihme kyllä.