Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1. Korinttilaiskirje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1. Korinttilaiskirje. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. helmikuuta 2026

Kirjaesittely: The Final Triumph of God - Jesus, the Eyewitnesses, and the Resurrection of the Body in 1 Corinthians 15


James P. Ware, The Final Triumph of God: Jesus, the Eyewitnesses, and the Resurrection of the Body in 1 Corinthians 15 (Eerdmans, 2025) 458 sivua.



Johdanto


Yhdessä Jeesuksen ristinkuoleman kanssa ruumiin ylösnousemus on koko Uuden testamentin sanoman kovinta ydintä. Evankeliumeissa Jeesuksen ylösnousemus on selvästi ruumiillinen tapahtuma, koska hauta löytyy tyhjänä ja ja Jeesus ilmestyy seuraajilleen samassa ristiinnaulitussa joskin uudistetussa kropassa. Aiheen kattavin käsittely löytyy kuitenkin Paavalilta, 1. Korinttilaiskirjeen luvusta 15. Mutta mitä pakanoiden apostoli aiheesta opettaa?

perjantai 28. lokakuuta 2022

Gordon D. Fee in Memoriam

Gordon Fee (1934-2022) oli yhdysvaltalais-kanadalainen raamatuntutkija ja tekstikriitikko, joka kirjojensa, artikkeleidensa, luentojensa ja persoonansa kautta on vaikuttanut merkittävästi laajaan joukkoon ihmisiä ympäri maailmaa. Näiden lisäksi Fee oli yli 30 vuotta mukana maailman luetuimman modernin raamatunkäännöksen eli NIV:n käännöskomiteassa. Lähes puoli miljardia ihmistä on siis lukenut tekstiä, jonka sanamuodoissa ja tulkinnoissa näkyy hänen kädenjälkensä.

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kirja-arvio: Kreikanopiskelijan Uusi testamentti – Osa 1

Sivonen, Mikko, ja Tassia, Mikko (toim.),
Kreikanopiskelijan Uusi testamentti – Osa 1
(Espoo: Agricola teologinen instituutti & The Word for the World -raamatunkäännöskonsultit, 2017), 148 sivua.


Raamatun alkukieliin pätee sama vanha viisaus kuin muihinkin vieraisiin kieliin: Use it or lose it. Jos kieltä ei käytä, se katoaa pikkuhiljaa. Muinaiskreikan ja -heprean osalta kielen käyttäminen edellyttää sen lukemista, mutta (yli)opiston kursseilla opittu sanavarasto ei kuitenkaan riitä tekstin sujuvaan lukemiseen. Sanakirjaa siis tarvittaisiin, mutta sen kanssa tekstin lukeminen on tuskallisen hidasta. Niille, jotka osaavat riittävän hyvin englantia, on tähän tarjolla erinomaisia apuvälineitä kuten Brownin ja Smithin toimittama A Reader's Hebrew Bible sekä Goodrichin ja Lukaszewskin A Reader's Greek New Testament. Vastaavanlaista työkalua on kaivattu pitkään myös suomeksi - ja nyt sellainen on tulossa.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kommenttipalsta: Kristillinen näkemys avioeron perusteista

RV-lehden numerossa 46 (17.11.2010) on Esa Hyvösen opetuskirjoitus "Kristillinen näkemys avioerojen perusteista: Tapauskohtaista arviointia Raamatun hengessä". Artikkelissa luodataan eri näkemyksiä avioerosta: VT:n laki (sallittu tietyissä olosuhteissa), Jeesuksen kanta (vain uskottomuus kelpaa syyksi) ja Paavalin mielipide (jos uskosta osaton puoli haluaa avioeron, antaa hänen tehdä niin). Lopuksi Hyvönen esittää, että Raamatun opetusta voidaan nykypäivänä soveltaa niin, että annetaan "Raamatun hengen valaiseman järjen" päättää, milloin on sallittua ottaa puolisostaan ero. Esimerkiksi uskottomuus on edelleen helppo tapaus, mutta päihderiippuvuus tai kommunikaatio-ongelmat vaativat jo enemmän pohtimista.

maanantai 3. elokuuta 2009

Hyvä vs. huono teologia

Törmäsin kuluvalla viikolla mielenkiintoiseen kirjoitukseen, joka käsittelee teologisen koulutuksen merkitystä. Teksti on kirjoitettu yhden kirkkokunnan olosuhteita silmälläpitäen, mutta on minusta laajemminkin sovellettavissa Suomen vapaaseen kristillisyyteen. Oletko samaa vai eri mieltä? Kommentoi! Tässä kirjoitus:  

Teologian hapatuksesta 

Kirkkokuntamme sääntöuudistusta pohdittaessa eräs keskustelua herättänyt asia oli kokeneiden maallikoiden mahdollisuus yhdyskuntamme pastorivaltakirjaan. Liikkeemme on perinteisesti rakentunut maallikoiden aktiivisuuden varaan, ja siksi monet kokivat, että teologisen koulutuksen vaatiminen pastorin valtakirjan saamiseksi oli uhka seurakuntien elinvoimalle. Joillakin tuntuu olevan jopa sellainen käsitys, että koulutus itsessään on uhka oikealle evankeliumille. En tahdo ottaa kantaa siihen, millainen koulutus hengellisen työn tekijällä pitäisi ”vihkiluvan” saamiseksi olla, mutta tahtoisin hieman puolustaa teologiaa tässä kulttuurissamme, jossa se helposti rinnastetaan farisealaisuuteen tai anttikylliäismäiseen liberalismiin. 

Kuka on teologi? 

Teologia ei ole mikään yliopistollisen koulutuksen omaavien keskinäinen salatiede, vaan teologiaa tekee jokainen, joka lausuu väittämiä Jumalasta. Raamatun sanomaa saarnaava maallikko on siis yhtä lailla teologi kuin teologian tohtorikin. Oikeastaan jokaisella meistä on oma teologiamme, joka koostuu niistä käsityksistä, joita meillä on Jumalasta ja raamatun sanomasta.  

Mistä hyvää teologiaa tulee? 

Koulutus ei siis tee teologia, vaan jokaisessa uskovassa on oma sisäinen teologinsa, samoin kuin suuressa osassa ei-uskovistakin. Oleellista onkin esittää kysymyksiä siitä, millaista teologiamme on: onko se hyvää vai huonoa. Baptistisessa viitekehyksessä hyvä teologian katsotaan perustuvan hyvin tiukasti raamattuun: siihen mitään lisäämättä ja siitä mitään pois jättämättä. Huonoa teologiaa katsotaan olevan sen, mikäli opetetaan jotain, mikä on raamatun tekstin kanssa selvästi ristiriidassa.

Evankelikaalisen käsityksen mukaan Jumala on inspiroinut raamatun kirjoittajia, ja tämä tekee raamatusta sen ehtymättömän aarreaitan, joka se on. Usein luotamme myös siihen, että Jumala inspiroi raamatun lukemistamme siten, että ymmärrämme tekstiin kätkettyjä yhtäläisyyksiä ja profeetallisia merkityksiä. Baptistien periaate on kuitenkin, että raamattu pitää tarkistaa raamatulla, ja missä myöhempi ilmoitus, kuten oma inspiraatio, poikkeaa raamatun muusta ilmoituksesta, siinä se on väärää.

Ideaalitilanteessa teologiaa opiskelleella on tässä kohden apuvälineenään tietoa, jonka avulla hän voi paremmin peilata inspiraatiotaan raamattuun. Hän kysyy: ”voiko näin sanoa?” ja etsii vastausta, kunnes saa vahvistuksen. Sitä ennen hän ei voi aiheesta hyvällä omallatunnolla opettaa. Maallikon on vaikeampi tarkistaa ajatustensa oikeellisuutta. Usein hän vain luottaa sokeasti ajatukseensa ja sanoo sen tulleen Pyhältä Hengeltä, vaikka ei voi käsitystään millään vahvistaa. Kaikki intuitio ei nimittäin ole Pyhän Hengen puhetta, niin kuin ei kaikki päättelymmekään aina ole lujaa totuutta. Maallikko on siis alttiimpi harhaopeille, vaikka olettaisimme molempien toimivan hyvässä tahdossa. Oppimattomalta ei voi edellyttää hyvää teologiaa siinä määrin kun oppineelta voi. Ongelmana on vain usein se, että tavallinen seurakuntalainen arvostelee saarnan tai raamattutunnin sen innostavuuden perusteella, ei sen todellisen sisällön perusteella. Niinpä ”hyvänä saarnaajana” pidetään usein sellaista, joka osaa ilmeikkäästi vahvistaa kuulijoidensa ennakkokäsityksiä, olkoonkin, että nämä eivät oppineet mitään uutta tai eivät tee mitään eri tavalla saarnan kuultuaan.  

Huonon teologian museo 

 Meillä baptisteilla, samoin kuin muillakin länsimaisilla herätysliikkeillä, on oma, vahva huonon teologian perinteemme, jonka peruskivi on se, että tuomitaan asioita oman tunteen pohjalta, vedoten löyhästi raamatun sanaan ja soveltamalla asiayhteydestä irrotettua jaetta väärän tuomiomme perusteeksi. Eräs tällainen perinteinen huonon teologian argumentti on puhua ruumiista Pyhän Hengen temppelinä ja sillä perusteella nyrpistää nenää toisen uskovan ärsyttävälle tavalle. Paavali kirjoittaa kyseisessä raamatunkohdassa (1 Kor. 6:12–20) haureudesta. Mikäli lähdemme laajentamaan Pyhän Hengen temppeli -periaatetta koskemaan kaikkea fyysisyyttämme, velvoitamme itse asiassa kaikki uskovat olemaan hyvässä kunnossa, kauniita, tyylikkäästi pukeutuvia ja suloisesti tuoksuvia, etteivät loukkaisi Pyhän Hengen temppeliä. Niin emme kuitenkaan tee, koska on kätevämpää käyttää tätä raamatunpaikkaa vain yhden asian vastustamiseen. Tällainen farisealaisuus on seurakunnissamme arkipäivää, ja se johtuu siitä, että me baptistit luemme raamattua ahkerasti, ymmärtämättä paljonkaan lukemastamme. Vaarallisimmillaan se johtaa jopa seurakuntien riitaisuuteen ja jakaantumisiin, kun ne, joilla on huonoimmat perustelut, pitävät kovinta ääntä. Suomalainen baptismi – samoin kuin suomalainen teologian kenttä ylipäänsä – on pahasti jälkijunassa koko teologian opetuksen alueella. Toisaalta meillä baptisteilla koulutusta ei arvosteta ja luullaan, ettei sillä ole mitään annettavaa, toisaalta Helsingin yliopistossa ei vieläkään ole huomattu, että teologi voi myös uskoa Jumalaan hyvin perustellusti. Sitä vastoin englanninkielisissä maissa nimenomaan Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön uskova teologia käy valtavaa buumia: se on edistynyttä ja seurakuntia elvyttävää toimintaa, jossa raamattu todella löydetään sinä elämän lähteenä, joksi Jumala on sen tarkoittanut.  

Ei oppi ojaan kaada 

Hyvä teologinen koulutus on aseemme farisealaisuutta ja kulttiutumista vastaan ja se torjuu tehokkaasti vanhenevan kirkkokunnan maallistumista. Se on varustamista ja opetuslapseuttamista sanojen parhaassa merkityksessä. Se tuottaa monikertaisen sadon, kun oppia ei pantata vaan jaetaan monella tasolla eteenpäin: aikuisten pyhäkouluissa, kirjoina, videoluentoina, saarnoina... Se tekee suomalaisista baptisteista taas vapaan kristillisyyden edelläkävijöitä perässähiihtäjien sijaan. Tälläkin hetkellä upean maallikkopanoksemme lisäksi me tarvitsemme armolahjassaan ahkeria ja älykkäitä teologeja, joiden raamatun tutkimukseen voi luottaa. Minun mielestäni tämän tulisi olla suomalaisten baptistien tärkein kiintopiste tulevina vuosina, niin rukouksissamme kuin resursoinnissakin.

Lari Kemiläinen Vaajakosken baptistiseurakunnan vanhimmiston maallikkojäsen

torstai 11. joulukuuta 2008

Gordon Feen tulkinta avioerosta ja kihlautumisesta (1. Kor 7:27-28) ja sen kritiikki

Olen työskennellyt useasti Gordon Feen 1. Korinttilaiskirjeen kommentaarin kanssa erityisesti kirjeen seitsämättä lukua. Tälläkin kertaa, kun jakeet 27-28 ovat kyseessä, kyseinen selitysteos johtaa minua kysymään, millä perustein Fee näin tulkitsee. Hänen käännöksensä näistä jakeista kuuluu: "27 (a) Oletko sidottu naiseen? Älä etsi vapautumista. (b) Oletko vapaa naisesta? Älä etsi vaimoa. 28 Mutta jos menet naimisiin, et tee syntiä; ja jos neitsyt menee naimisiin, hän ei tee syntiä. (Are you bound to a woman? Do not seek to be released. Are you free from a woman? Do not look for a wife. But if you do marry, you have not sinned; and if a virgin marries, she has not sinned.)" Hänen tulkintansa mukaan 27a on kielto avioerolle, mutta 27b koskee kihlautumista. Tästä seuraa se, että jos mies kihlautuukin ja menee naimisiin (j. 28), hän ei tee syntiä. Ensimmäinen ongelma Feen tulkinnassa on jakeen 27b pääverbi λελυσαι tempuksen väärinymmärtäminen. Se on tempukseltaan perfekti ja harvinainen Paavalin kirjeissä. Perfektien osalta yleinen sääntö on, että jos kirjoittaja sen valitsee aoriitan tai preesensin sijaan, painotus on menneellä tapahtumalla. Mutta Fee kääntää perfektin reaalipreesensinä. Tempusta vastaava käännös olisi: "Vapauduitko naisesta? " Toinen ongelma Feen tulkinnassa on jakeen 27b pääverbin λελυσαι tulkinta suhteessa jakeen 27a nominiin λυσις . Hän tulkitsee verbin liittyvän kihlaukseen, vaikka jakeen 27a nominin λυσις hän tulkitsee vapautumisena avioliitosta eli avioerona. Kannatan 27a:n tulkintaa oikeana lukutapana myös 27b:n pääverbin kohdalla. Molemmat liittyvät avioliitosta vapautumiseen eli avioeroon. Tämä on loogista, koska kyseessä on saman sanaperheen nomini- ja verbimuodot. Olettaisin, että syy Feen tulkintalinjalle on hänen ennakkoasenne seuraava jaetta 28 kohtaan, jossa mainitaan mahdollisuus avioitua niille, jotka ovat "vapautettu" naisesta eli aiemmasta avioliitosta. Fee torjui aikaisemmin kommennetaarissaan uudelleenavioitumisen mahdollisuuden tulkinnallaan jaksossa 1. Kor 7:10-15. On siis luonnolista tällöin ratkaista jakeiden 27-28 tulkinta jakeiden 10-15 ehdoilla. Mutta onko mitään toista tapaa tulkita kahden tekstin välinen suhde kuin Feen esittämä tapa? David Instone-Brewer tulkitsee 1. Kor 7:10-15 siten, että Paavali pitää roomalaista erilleen muuttamista Kristuksen käskyn vastaisena tapana perustelulle avioerolle. Kyseinen jaeryhmä sisältää nimittäin juutalaisille avioeroteksteille tuntemattoman verbin χωριζω, jonka esiintymistiheys kreikkalais-roomalaisissa papyruslöydöissä on huomattavampi ja näyttää heijastavan roomalaista tapaa avioerolle erilleen muuttamisena. Tällöin ei toteutunut Vanhan testamentin ehto Mooseksen säätämästä avioerokirjasta. Paavali ei voinut hyväksyä tätä Jeesuksen käskyn vastaisesti. Tämä on totta, sillä Jeesuksen mielestä avioero saattoi tapahtua vain Mooseksen säätämän avioerokirjan myötä (5. Moos 24:1-4 vrt. Matt 19:1-9), jos perusteena oli haureus. Paavali lainasi korinttilaisten tilanteessa toista Vanhan testamentin perustetta avioerolle eli hylkäämistä (2. Moos 21:10-11 vrt. 1 Kor 7:10-15). Molemmat puolsivat siis Vanhan testamentin perusteita (haureus ja hylkääminen) avioeroille erikoistapauksissaan ja Vanhan testamentin tapaa asettaa avioero voimaan. Vasta tämän jälkeen eronnut oli vapaa menemään uudelleen naimisiin (vrt. 1. Kor 7:27-28). Tämän päälle on mielenkiintoista todeta, kuten Feekin asian huomaa, että λελυσαι verbi merkitsee papyrusaineistossa "vapautettu sopimuksesta". Tämä täsmää Vanhan testamentin näkemystä avioliitosta ehdollisena liittosopimuksena, joka alkaa aviovalasta. Avioliitto saattoi tällöin purkautua vain tämän sopimuksen raukeamisena. Parhain kokonaisesitys tämän suuntaisesta tulkinnasta lienee David Instone-Brewerin käsialaa kirjassa Divorce and Remarriage in the Bible: The Social and Literary Context (Eerdmans 2002). Instone-Brewerin kirjassa on myös mielenkiintoinen havainto siitä, että useat länsimaalaiset lainsäädännöt ovat perineet Vanhan testamentin tavan avioerosta juridisena toimenpiteenä, jota ei roomalaisessa yhteiskunnassa noudatettu ennen kristilisyyden leviämistä. Jos roomalainen tapa olisi voimassa, ihmiset voisivat muuttaa tänäkin päivänä vain erilleen ilman, että toisen osapuolen oikeus yhteiseen omaisuuteen tai lasten taloudellinen asema olisi turvattu. On siis mielenkiintoista kuin 5. Moos 24:1-4 on vaikuttanut läntiseen oikeuslaitokseen näinkin pitkän ajan jälkeen.

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Jakeessa 1. Kor. 12:13a esiintyvän kreikan εν-preposition lokatiivisen ja instrumentaalisen merkityksen vertailua

Laitanpa tähän vielä yhden Pyhä Henki aiheeseen liittyvän projektini vuodelta -01. Harmi, etten ymmärrä noiden kreikan tekstien asentamisen päälle, joten tässä tekstissä kreikan sanat on tavallisilla kirjaimilla esitettyinä. Loppuviitteet on merkitty tekstiin hakasulkeiden sisään, koska en saanut niitä muuten näkyviin. Jos joku ymmärtää kirjoitustani, niin haluaisin kuulla kommentointia. Kun kirjoitin projektini aikanaa Isoon Kirjaan minua käskettiin muuttamaan alaviitteitäni. En olisi saanut sanoa, että "Carson tekee saman huomion", kun löysin hänen kirjoistaan saman huomion minkä itse olin jo tehnyt omassa tutkimuksessani, vaan minun olisi pitänyt esittää Carson huomioni auktoriteettina. En hyväksynyt sitä silloin enkä hyväksy vieläkään, vaan tunnustan edelleen olevani itsenäinen teologi joka on omasta mielestään aina oikeassa riippumatta mistään sitä heikentävistä asianhaaroista. Mutta tässä siis otsikon mukainen essee. 1 Johdanto "Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." 1. Kor. 12:13 Tarkoituksenani on tutkia kohdassa 1. Kor. 12:13a olevan ilmauksen "een pneumati baptistheemen"[1] kahta käännösvaihtoehtoa, "Hengessä kastetut" tai "Hengen välityksellä…kastettu", jotka Stanley M. Horton esittää kirjassaan "Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä". Tuon esille kummankin käännösvaihtoehdon tueksi esitettyjä perusteluja sekä joitakin vasta-argumentteja. Lisäksi analysoin Apostolien tekojen luvuissa 8 ja 19 esitettyjä kääntymiskokemuksia, sekä sitä, mitä voidaan päätellä niissä kerrotuista Pyhän Hengen esiintymisistä. Lopuksi esitän yhteenvedon siitä, mitä vaihtoehtoisia tulkintoja jakeelle voidaan esittää, sekä oman tulkintani siitä, mistä tapahtumasta 1. Kor. 12:13:ssa on kysymys. 2 Lokatiivisen ja instrumentaalisen merkityksen perustelut Tässä tutkielmassa lokatiivinen merkitys tarkoittaa käännösvaihtoehtoa Hengessä, jossa en -prepositio ilmaisee elementin, johon on kastettu. Instrumentaalinen merkitys tarkoittaa käännösvaihtoehtoa Hengen välityksellä (engl. by), jossa en -prepositio ilmaisee agentin, jonka välityksellä kaste on tapahtunut. 2.1 en –prepositio lokatiivisessa merkityksessä "Hengessä kastetut" En-preposition lokatiivisen "-ssa, -ssä" merkityksen puolesta kohdassa 1. Kor. 12:13a esitän kaksi Hanno Heinon antamaa perustelua.[2] 1. Kreikan en-prepositiolla on aina lokatiivinen merkitys "-ssa, -ssä", kun se esiintyy Uudessa testamentissa baptizoo-verbin kanssa. Kuudessa kohdassa, jossa puhutaan kasteesta Hengessä (Mat. 3:11; Mark. 1:8; Luuk. 3:16; Joh. 1:33; Ap. t.1:5; 11:16) Henki on elementti, johon kastettava kastetaan. 2. Jakeen välittömässä kontekstissa (1. Kor. 12:13c) Henki esiintyy elementtinä, jota juodaan. 2.2 en –prepositio instrumentaalisessa merkityksessä "Hengen välityksellä…kastettu" En-preposition instrumentaalisen "-lla, -llä" merkityksen puolesta kohdassa 1. Kor. 12:13a esitän kolme Hanno Heinon huomioimaa Stanley M. Hortonin perustelua.[3] 1. en- preposiotiolla on usein merkitys kautta (engl. by). Kohdissa Luuk. 4:1 (Mark. 1:12:n tuella), Luuk. 2:27 sekä Ef. 3:5 Henki ilmaistaan tekijäksi. [4] 2. Jaksossa 1. Kor. 12:4-11 Henki esiintyy subjektina jakaessaan armolahjoja. Jakeissa 8 ja 9 en-prepositiota on käytetty vaihtovuoroisesti dia-preposition kanssa, joka merkitsee "kautta, läpi, välityksellä". Tämä antaa tukea sille, että en ilmaisisi subjektia myös jakeessa 13. 3. Hortonin mukaan 1.Kor.12:13 puhuu Hengen kautta/välityksellä tapahtuvasta kastamisesta Kristuksen ruumiiseen. Tämä sopii hyvin yhteen sen eron kanssa, minkä Horton ymmärtää olevan kääntymyksen ja Pyhän Hengen kasteen välillä Apostolien teoissa. 3 Lokatiivisen ja instrumentaalisen merkityksen vertailua Seuraavassa olen pyrkinyt tuomaan esille joitakin tulkinnallisia eroja, mitä 1. Kor. 12:13a saa riippuen siitä, käännetäänkö kohta lokatiivisen vaiko instrumentaalisen merkityksen mukaisesti. 3.1 Lokatiivinen merkitys Lokatiivisen merkityksen mukaan Henki on se elementti, jossa korinttolaiset on kastettu. [5]Yhdeksi ruumiiksi tuleminen on tapahtunut kasteen elementissä, Hengessä. Tämä sopii yhteen sen näkemyksen kanssa, että 12. luvussa juuri Henki on uskovia yhdistävä tekijä. [6] Tässä tulkinnassa jää uupumaan subjekti eli se, kuka on kasteen suorittaja. Uusi testamentti kertoo kuitenkin muualla, että kasteen Pyhässä Hengessä suorittaa Jeesus (Mat. 3:11; Mark. 1:8; Luuk. 3:16; Joh. 1:33; Luuk. 24:49 tukenaan Ap. t.1:5, 8). 3.2 Instrumentaalinen merkitys Instrumentaalisen merkityksen mukaan Henki on agentin asemassa, jonka välityksellä korinttolaiset on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Tässä tulkinnassa paino yhdeksi ruumiiksi tulemisen vaikuttajana on itse kastetapahtumassa, ei niinkään siinä elementissä, jossa kaste on tapahtunut. Henki ei siis ole yhtä voimakkaalla tavalla yhdistävä tekijä kuin lokatiivisessa merkityksessä. Toisaalta Hengen ollessa agentin asemassa jae 13 ilmaisee Hengen aseman samansuuntaisesti jakeiden 8, 9 ja 11 kanssa, joissa Henki ei yhdistä uskovia elementtinä, vaan subjektina jakamalla lahjoja yhteiseksi hyödyksi (j. 7). Jos Henki on jakeessa agentin asemassa, jää jakeesta uupumaan elementti, johon korinttolaiset on kastettu. Tällöin ei voida enää sanoa, että kyseessä on kaste Hengessä, vaan ainoastaan, että kyseessä on Hengen välityksellä suoritettu kaste. Jos tämä on oikea tulkinta, on kyseessä ainoa kohta Uudessa testamentissa, missä kaste kerrotaan suoritettavan Hengen kautta. [7] Siksi jää arvailujen varaan, missä elementissä tällainen kaste tapahtuisi. Mutta jos Henki on vain agentin asemassa,[8] on olemassa mahdollisuus, että Jeesus on jakeen todellinen subjekti. Tällöin kyseessä voisi olla Hengen kautta suoritettu kaste Pyhässä Hengessä. Muista subjektin puuttumisen luomista mahdollisuuksista lisää kohdassa "4.2 Vesikasteen puolesta ja vastaan". 3.3 Jakson 1. Kor. 12:4-11 merkitys jakeen 13 tulkinnassa Jakeen 1. Kor. 12:13 lähikontekstista on vaikea tehdä mitään varmoja johtopäätöksiä. Itse jakeen loppuosassa Henki on elementin asemassa, missä korinttolaisista sanotaan, että he ovat "saaneet juoda samaa Henkeä". Läheisessä jakeessa 11 Henki on kuitenkin subjektin asemassa, "jakaen kullekin erikseen (armolahjoja), niin kuin tahtoo". Jakso 1. Kor. 12:4-11 ei yksiselitteisesti anna tukea kummallekaan merkitysvaihtoehdolle, koska siinä ei puhuta kasteesta Hengessä vaan armolahjojen jakamisesta. Jos ajatellaan, että armolahjojen jakaminen liittyy erottamattomasti Hengessä kastamiseen, voidaan jakeiden 4-11 katsoa puolustavan lokatiivista merkitystä, eli että jae 13a puhuu kasteesta Hengessä. Toisaalta sen, että Henki toimii subjektina jakeissa 8, 9 ja 11, voidaan katsoa tukevan instrumentaalista merkitystä, eli sitä, että Henki toimisi agenttina jakeessa 13. Tällöin agenttius voi viitata kasteen suorittamisen sijaan samanlaiseen Hengen toimintaan kuin mitä jaksossa 4-11 on esitetty. Jakeita 4-11 voidaan siis käyttää tukemaan sekä lokatiivista että instrumentaalista merkitystä, mikäli armolahjojen jakaminen liittyy erottamattomasti kasteeseen Hengessä. Tällöin kumpikin käännös on tulkittavissa Pyhän Hengen kastetta koskevaksi. Jos kuitenkin pidetään kiinni käsityksestä, että jakeessa 13 on kysymys vain Pyhän Hengen saamisesta ilman armolahjoja, ei Hengen esiintymistä agenttina jakeessa 13 voida perustella jakeilla 8 ja 9. Tällöin jakeet 4-11 nimittäin käsittelevät eri tapahtumaa kuin mistä on kyse jakeessa 13. [9] 4 Neljän kastekohdan tarkastelua 4.1 Kastaja ja elementti Kohta 1: Mat. 3:11a Kastaja: Johannes Kastaja Elementti: Vesi Kohta 2: Mat. 3:11b Kastaja: Jeesus Elementti: Pyhä Henki Kohta 3: Mat. 28:19 Kastaja: Apostolit / Jeesuksen seuraajat Elementti: Vesi Kohta 4: 1. Kor. 12:13 joko Kastaja: Jeesus Elementti: Pyhä Henki tai Kastaja: ei tiedossa Elementti: ei tiedossa Agentti: Pyhä Henki Yllä esitetyt kohdat antavat ymmärtää, että vesikasteen suorittavat aina ihmiset, kun taas vain Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä. Ihminen ei siis voi kastaa sen enempää itseään kuin ketään muutakaan Pyhällä Hengellä. Jeesus on aina Pyhän Hengen kasteen suorittaja. Kumpaakin kastetta yhdistää se, että ihminen voi olla vain joko kastetoimituksen välikappale tai kohde. Kasteita erottaa se, että vain vesikasteessa ihminen hallitsee elementin käyttöä. 4.2 Vesikasteen puolesta ja vastaan Ei ole varmaa missä elementissä tapahtuvasta kasteesta on kysymys kohdassa 1. Kor. 12:13. Jos kohta käännetään Hengessä, sen voidaan katsoa argumentoivan vesikastetta vastaan, ei kuitenkaan vastaansanomattomasti.[10] Jos kohta käännetään Hengen välityksellä, niin että Henki on agentin asemassa (jolloin elementtiä ei siis tunneta), kohta voidaan selkeämmin tulkita vesikasteeksi.[11] Vesikastetta voidaan myös puolustaa vetoamalla sisällöllisiin yhtäläisyyksiin jakeissa Room. 6:3-4, Gal. 3:27-28 sekä Kol. 3:9-10. Mutta ollaanpa sitten vesikasteen taikka henkikasteen kannalla, epäselväksi jää, mitä käytännössä pitää sisällään ilmaus Hengen välityksellä suoritettu kaste? 5 Hengen saaminen ja Hengellä täyttyminen Apostolien tekojen luvuissa 8 ja 19. Analysoidessani kyseisiä Apostolien tekojen kohtia, olen päätynyt ehkä siitä helluntailaisesta tulkinnasta poikkeavaan lopputulokseen, jota Horton edustaa.[12] 5.1 Apostolien teot 8:9-25 Apostolien tekojen 8:14-17 ei selkeästi puhu Pyhällä Hengellä täyttymisestä, vaan ainoastaan Pyhän Hengen saamisesta Apostolien kätten päällepanemisen kautta. Täyttä varmuutta ei nimittäin ole siitä, oliko henkilöillä, jotka saivat Pyhän Hengen jakeessa 17, Pyhä Henki jo jakeessa 12 ilmaistun "kääntymyksen" perusteella. Jae 16 tuntuu argumentoivan tätä käsitystä vastaan. Vaikka saman luvun jakeessa 12 kerrotaan, että kyseiset henkilöt olivat uskoneet ja ottaneet kasteen kun Filippus oli saarnannut "Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen nimestä", täytyy huomioida, että samoin oli tehnyt Simon noitakin (j.13). Jakeiden 18-24 perusteella on kuitenkin vaikea ajatella Simonissa olleen Pyhän Hengen, varsinkin jos analysoidaan Pietarin sanoja Simonille. Jos perustellaan Simonilla olleen Pyhän Hengen koska tämä katui jakeessa 24 (sillä ennakko-olettamuksella siis, että ihminen ei voi katua ilman Pyhää Henkeä), voidaan tätä vastaan esittää se mahdollisuus, että Pyhä Henki tuli vain ja ainoastaan silloin Simoniin vaikuttamaan katumusta. Jos siis ei voida olla varmoja siitä, että Simonissa oli Pyhä Henki, sama mahdollisuus täytyy jättää koskemaan myös jakeessa 12 uskovina kastettuja. 5.2 Apostolien teot 19:1-7 Apostolien tekojen kohdassa 19:1-7 henkilöt, jotka lopuksi tulivat täytetyiksi Pyhällä Hengellä, olivat Paavalin kohdatessa heidät kastettu vasta Johanneksen kasteella, eivätkä he olleet "edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". Vaikka jakeessa 1 heidän mainitaan olleen opetuslapsia, voi se jakeiden 2 ja 3 perusteella tarkoittaa, että he olivat Johanneksen opetuslapsia. He eivät siis välttämättä olleet kristittyjä opetuslapsia alkuunkaan,[13] ennen kuin Paavali oli kertonut Jeesuksen olevan se, kehen tulee uskoa (j. 4). Kun he kuulivat julistuksen Jeesuksesta, ottivat he kasteen Jeesuksen nimeen (j. 5). Seuraavassa jakeessa kerrotaan, että Paavali pani kätensä heidän päälleen, jolloin Pyhä Henki tuli heidän päälleen, "ja he puhuivat kielillä ja ennustivat". Jakeen 6 kättenpäällepaneminen ei kuitenkaan välttämättä tapahtunut jakeessa 5 ilmaistun kasteen jälkeen, vaan mahdollisesti kasteen yhteydessä. Jos näin on, ei voida taaskaan olla varmoja siitä, että henkilöillä todella oli Pyhä Henki kääntymyksen seurauksena ennen Hengellä täyttymistä, varsinkaan kun jakeessa 5 ei ole mainintaa henkilöiden uskosta saati sen sisällöstä tai laadusta. 5.3 Yksityiskohtien puutteellisuuden merkitys Apostolien tekojen tulkinnassa On toki selvää, että luvussa 19 henkilöt olivat uskossa siinä vaiheessa, kun Pyhä Henki tuli heihin, samoin kuin luvussa 8 (ks. Ap. t. 5:32). Nyt kuitenkin tavoitteena on selvittää, viittaavatko kyseiset Apostolien tekojen kohdat siihen, että kääntymys on eri asia kuin Pyhällä Hengellä täyttyminen. Mielestäni kyseisissä jaksoissa on yksinkertaisesti liian vähän selkeää aineistoa, jotta sen pohjalta voidaan esittää normatiivinen oppi kääntymyksen ja Pyhällä Hengellä täyttymisen suhteesta toisiinsa. 6 Loppupäätelmät Edellä olen esittänyt "en pneumati ebaptistheemen" ilmaukselle kaksi eri käännösvaihtoehtoa perusteluineen. Kumpikin käännös on kieliopillisesti mahdollinen, ja valitaanpa käännöksistä kumpi tahansa, voidaan ilmaus tulkita a) kasteeksi Pyhässä Hengessä (Luuk.3:15, 16; Ap.t. 1:5, 8) , b) Pyhän Hengen saamiseksi kääntymisen yhteydessä (Ap.t. 5:32; Room.8:9; Gal.4:6; Ef. 1:13), tai c) vesikasteeksi (Ap.t. 2:38; Room. 6:3, 4; Gal. 3:27, 28). Ilmaus "heemeis pantes"" antaa kuitenkin ymmärtää, että kyseisen kasteen ovat kokeneet kaikki uskovat.[14] Jos pidetään kiinni käsityksestä, että kielilläpuhuminen on merkki henkikasteesta, ei kyse voi olla henkikasteesta ainakaan Korinton seurakunnan kohdalla.[15] Jos kuitenkaan erityistä kokemusta tai kielilläpuhumista ei edellytetä tapahtuvan henkikasteessa, ei henkikasteen mahdollisuutta voida yksiselitteisesti sulkea pois. Tällöin kuitenkin ero kääntymyksessä tapahtuvan Pyhän Hengen saamisen ja henkikasteen välillä tulee niin pieneksi, että näitä kahta on vaikea erottaa toisistaan. Jos hemeis pantes tulkitaan hyperbolaksi,[16] ovat kaikki vaihtoehdot kastetta koskien mahdollisia, henkikastekin kaikkine merkkeineen ja kokemuksineen. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että joko jae 13 puhuu kokonaisuudessaan yhdestä ja samasta kokemuksesta (kääntymykseen liittyvästä Pyhän Hengen saamisesta), tai sitten jakeen alku puhuu vesikasteesta (ilman selvyyttä Pyhän Hengen merkityksestä tässä yhteydessä) jakeen lopun (jota ei valitettavasti ole ollut mahdollista käsitellä tässä yhteydessä) puhuessa kääntymykseen liittyvästä Pyhän Hengen saamisesta. Sen, että kyseessä olisi kaste Pyhässä Hengessä, hylkään epätodennäköisenä vaihtoehtona. Perustan kantani Paavalin opetukseen armolahjojen ilmenemisestä 1. Korinttolaiskirjeen luvuissa 12-14, omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni uskossa olemisesta ilman Pyhän Hengen kasteen kokemusta ja armolahjoja, sekä useiden uskovien antamaan todistukseen elämisestä ilman Pyhän Hengen kasteen kokemusta ja armolahjoja. Näiden perusteella uskon, että kaikki Korinton seurakuntalaiset eivät olleet kokeneet Pyhän Hengen kastetta ja saaneet armolahjoja, vaikka olivatkin kastetut yhdeksi ruumiiksi Hengessä taikka Hengen välityksellä. Pekka O. M. Leivo Viitteet: 1 Nestle-Aland, Novum Testamentum Graece, 27. uudistettu painos. (Stuttgart: Deutsche Bibelgesellschaft, 1995). 2 Hanno Heino, Iso Kirja –opiston pneumatologian kurssin opettaja syksyllä 2001. Pekka Leivon luentomuistiinpanot. Iso Kirja: Keuruu, syksy 2001. 3 Stanley M. Horton, Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä. (Juva: Aika oy, 1996), 229. 4 Kohdassa Ef. 3:5 Henki ei ole selkeästi tekijä, vaan on esim. suomenkielisessä (KR-33/38) käännöksessä muodossa "Hengessä". 5 Erwin tosin huomioi, ettei ole varmuutta käyttääkö Paavali ilmausta ejn pneuvmati samassa merkityksessä kuin Luukas, koska tämä on ainoa kohta Paavalin kirjeissä, missä kaste ja Henki esiintyvät näin yhdistettyinä. Howard M. Erwin, Conversion-Initiation and The Baptism in The Holy Spirit. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1984), 99, 101. 6 Gordon D. Fee, The First Epistle to the Corinthians. (The New International Commentary on the New Testament: Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Company, 1987), 606. 7 Carson tekee saman huomion. D. A. Carson, Showing the Spirit: a theological exposition of 1 Corinthians 12-14. (Grand Rapids, Michigan: Baker Books, 2000) 47. 8 Erwinin mukaan kreikan kielioppi antaa mahdollisuuden sille, että Henki toimii kasteessa, mutta ei sille, että Henki suorittaa kasteen. Siksi istrumentaalisessa merkityksessä jakeesta puuttuu itseasiassa sekä elementti että subjekti. Howard M. Erwin, Spirit Baptism: A Biblical Investigation. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1995), 30. 9 Hanno Heino, Iso Kirja –opiston pneumatologian kurssin opettaja syksyllä 2001. Pekka Leivon luentomuistiinpanot. Iso Kirja: Keuruu, syksy 2001. 10 Fee argumentoi vesikasteen mahdollisuutta vastaan, jos kohta käännetään "Hengessä kastetut" (KR -33/38). Jos baptivzw -sana olisi jakeessa yksinään, ilman määrettä ejn pneuvmati, sen voitaisiin Feen mukaan katsoa tarkoittavan vesikastetta. Nyt sillä kuitenkin on määre, joka määrittää mistä kasteesta on kysymys. (Fee, 604.) Erwin kuitenkin esittää, ettei ole mitään todistetta siitä, että Paavali ja Luukas puhuvat Hengessä kastamisesta samassa merkityksessä, joten vesikasteen mahdollisuus on olemassa lokatiivisessakin merkityksessä. Howard M. Erwin, Conversion-Initiation and The Baptism in The Holy Spirit. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1984), 99, 101. 11 Howard M. Erwin, Spirit Baptism: A Biblical Investigation. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1995), 30. 12 Horton, 143, 164-166, 169-172. 13 Myös Horton pohtii termin "opetuslapsi" merkitystä. (Horton, 170). 14 Carson, 45. 15 Carson on voimakkaasti sitä vastaan, että kaikki Korinton uskovat (jotka hänen mukaansa kyllä olivat kastetut Hengessä) olisivat puhuneet kielillä. (Carson, 47-50). 16 Vertaa "pasa hee judaia" Matt.3:5. 7 Lähdeluettelo Carson, D. A., Showing the Spirit: a theological exposition of 1 Corinthians 12-14. (Grand Rapids, Michigan: Baker Books, 2000) Erwin, Howard M., Conversion-Initiation and The Baptism in The Holy Spirit. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1984). Erwin, Howard M., Spirit Baptism: A Biblical Investigation. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1995). Fee, Gordon D., The First Epistle to the Corinthians: The New International Commentary on the New Testament. (Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Company, 1987). Heino, Hanno, Iso Kirja –opiston pneumatologian kurssin opettaja syksyllä 2001. Pekka Leivon luentomuistiinpanot. Iso Kirja: Keuruu, syksy 2001. Horton, Stanley M., Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä. (Juva: Aika oy, 1996). Nestle-Aland, Novum Testamentum Graece, 27. uudistettu painos. (Stuttgart: Deutsche Bibelgesellschaft, 1995). Pyhä Raamattu: Evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1938 käyttöönottama painos. (Saarijärvi: Kristillinen Kirjakauppa Karkkila, 1996).

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä

RV-lehden numerossa 3 (16.1.2008) on aukeaman pituinen muokattu katkelma ("Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä") helluntaiteologi David Pettsin pian ilmestyvästä kirjasta Pyhän Hengen olemus (Aikamedia). Aihe selvästi kiinnostaa ihmisiä, joten ajattelin tehdä ko. artikkelin pohjalta pienen avauksen aiheesta. Huomioni artikkelissa kiinnittyi eritoten seuraaviin viiteen teesiin (joista osa oli muita selkeämmin ja eksplisiittisemmin artikuloitu):
  1. Apostolien teoissa voidaan nähdä, että "Hengellä täyttyminen" = "Pyhän Hengen kasteen saaminen" = "Pyhän Hengen saaminen" = "Pyhän Hengen tuleminen 'päälle'".
  2. Kristittyjen odotettiin tietävän, olivatko he saaneet Pyhän Hengen vai ei.
  3. Apt. 2 perusteella voidaan nähdä, että "kielillä puhuminen on todiste, jota on syytä odottaa välittömänä osoituksena ihmisen täyttymisestä Hengellä".
  4. Apt. 19:6 mainitaan kielillä puhuminen ennen profetointia, joten "luonnollisin tulkinta on, että se tapahtui ensin" (ja näinollen kielilläpuhuminen on ensitodiste).
  5. 1 Kor. 12:30 kommentti ("Eiväthän kaikki puhu kielillä?") viittaa julkiseen kielilläpuhumiseen eikä tarkoita sitä, etteikö jokainen pystyisi yksityisesti puhumaan kielillä.
Tässä omia reaktioitani ylläoleviin teeseihin ja Pettsin kirjoitukseen yleensä:
  1. Vaikka olisikin niin, että Apostolien teoissa nuo tietyt fraasit voidaan ymmärtää synonyymeiksi, on syytä kysyä, (a) missä määrin esim. Paavalin kirjeissään käyttämät ilmaisut vastaavat Luukkaan ilmaisuja, tai (b) missä määrin meidän käyttämämme ilmaisut vastaavat Luukkaan ja/tai Paavalin ilmaisuja. Oma kokemukseni on, että yhtäläisyysmerkkejä vedellään tiettyjen fraasien ja tiettyjen tapahtumien välille joskus turhankin kevyesti. Samasta asiasta voidaan puhua eri sanoin, tai eri asioista samoilla sanoilla. Olisi kiva löytää tarkkoja ilmaisuja, jotka vastaavat sekä todellisuutta että niiden käyttöä Raamatun teksteissä. (Itse esim. vierastan yhtäsuuruusmerkkejä ilmaisujen "Pyhän Hengen kaste" - jossa "kaste" viittaa kerran tapahtuvaan initiaation - ja "Pyhällä Hengellä täyttyminen" - joka tuntuisi olevan mahdollista useammin kuin kerran - välillä.)
  2. Olen samaa mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apostolien tekojen perusteella näyttäisi olevan niin, että Pyhän Hengen voidaan odottaa kohtaavan uskovaa henkilöä tavalla, jonka hän - muista puhumattakaan - itsekin huomaa. Jos tällaista kohtaamista ei ole tapahtunut, siihen tulisi nähdäkseni pyrkiä (riippumatta siitä, mitä termiä ko. tapahtumasta käytetään).
  3. Olen eri mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apt. 2 osoittaa, että kielillä puhumista tulisi odottaa välittömästi Hengellä täyttymisen seurauksena. Kielillä puhuminen voi toki olla seurauksena - mahdollisesti jopa useimmilla Hengellä täyttyneillä - mutta Apt. 2 ei oikein riitä todisteeksi siitä, että kielilläpuhuminen on välttämätön ensitodiste Hengellä täyttymisestä. Kappaleen pointti lienee lähinnä se, että Joelin profetoima (ja Jeesuksenkin lupaama) Hengen vuodatus on tapahtunut. Lisäksi on Pettsin tulkinnan kannalta harmillista, että Joel mainitsee merkkeinä tästä vuodatuksesta kaikkia muita profeetallisia ilmiöitä paitsi kielilläpuhumisen. (Minusta voidaan myös kysyä, johtuuko epäilys opetuslasten humalassa olosta siitä, että eri alueilta tulleet juutalaiset kuulevat Jumalaa ylistettävän omalla kielellään, vaiko jostain muusta.)
  4. Pettsin tulkinta siitä, että Apt. 19:6 osoittaa kielilläpuhumisen tulevan Hengellä täyttymisen jälkeen ajallisesti ennen profetointia on kestämätön. Minusta aivan yhtä "luonnollinen" tulkinta ko. tekstistä on se, että molempia esiintyi Pyhän Hengen tullessa efesolaisten päälle eikä Luukas halua asettaa niitä minkäänlaiseen aikajärjestykseen vaan korkeintaan luoda temaattisen linkin Apt. 2 tapahtumiin.
  5. On totta, että Paavali vertaa julkista ja yksityistä Jumalan palvontaa toisiinsa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 14, mutta hänen selityksensä siitä, että 1 Kor. 12:30 retorinen kysymys liittyy samaan asiaan, ei vakuuta. Luvussa 12 Paavalin pointti on nimenomaan se, että lahjat ovat erilaisia ja eri ihmisillä on eri lahjoja - eikä ketään tule syjiä tai halveksia sen mukaan, mitä Henki on (tai ei ole) antanut. Pettsin logiikalla voisi todeta, että kaikki muutkin 1 Kor. 12:29-30 esitetyt kysymykset koskevat samaa tilannetta, eli jokainen on voi olla apostoli, profeetta, opettaja, ihmeidentekijä, sairaidenparantaja ja kieltenselittäjä "yksityisesti", mutta ei "julkisessa" kokoontumisessa.

Näiden lyhyiden kommenttien lisäksi vielä muutamia ajatuksia tähän lopuksi: 

Minusta olisi parempi Raamatun perusteella sanoa, että kielilläpuhuminen [1] on ennemmin "confirming evidence" kuin "initial evidence". Kelpuuttaisin muiksi "todisteiksi" esim. profetoinnin [2] ja (sydämestä lähtevän) Jumalan ylistämisen [3], jotka myös Apostolien teoissa tulevat esiin. 

Olen aikoinani tehnyt laajahkon (epävirallisen) gallupin tästä asiasta ja haastattelemani henkilöt olivat kaikki kokeneet vähintään yhden noista kolmesta edellä mainitusta asiasta Hengellä täyttymisen yhteydessä, ja monet olivat kokeneet joko 2:n, 3:n tai 2+3:n, mutta ei 1:stä eli kielilläpuhumista. Hengellä täyttyneiden ihmisten omat kokemukset siis tuntuisivat puhuvan sitä vastaan, että kielilläpuhuminen on sekä ajallisesti ensimmäinen että muutenkin välttämätön todiste Hengellä täyttymisestä. 

Tällaisen keskustelun yhteydessä olisi syytä kysyä, millä tavalla ja kuinka normatiivinen esim. Apostolien tekojen kertomus kristinuskon leviämisestä on. Tuntuu usein siltä, että me poimimme vain rusinat pullasta, eli osaa jutuista pidetään sitovina ja/tai meille oikean suunnan ja toiminnan näyttävinä, ja toisia juttuja ei. 

En voi myöskään välttyä pohtimasta, että mitä oikeasti mahtaisi tapahtua, jos kaikki kirkkojen penkkejä sunnuntaisin lämmittävät seurakuntalaiset oikeasti alkaisivat puhua kielillä ja profetoimaan (joka siis oli se toivottavampi vaihtoehto) ja yleensäkin virittäisivät palavaksi kaikki ne lahjansa, joita Jumala on heille antanut. Paavalin mukaan "kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa", mutta 99.9% tämän maan seurakunnista on organisoitu siten, että yhteisessä kokoontumisessa vain muutama voi antaa mitään. Tämä on ok niin kauan kuin suurin osa seurakuntalaisista tyytyy passiivisena osaansa, mutta voi sitä frustraatiota, jos esim. 1000 hengen seurakunnassa yhtäkkiä kaikki täyttyisivät Hengellä ja kaikilla olisi jotakin annettavaa... ja vain muutamalla on musta puku tai muuten vain lupa olla "antamassa". Tämä huolestuttaa minua paljon enemmän kuin se, että "Hengen täyteyden etsijöiden" määrä on vähenemässä, tai että kaikki eivät usko kielilläpuhumiseen ensitodisteena. 

Ugh.

torstai 4. lokakuuta 2007

Virtuaalinen graduseminaari

Matti K:n alkusanat: Siirrymme alkuperäisen safarin tavoitteen mukaisesti myös opinnäytetöiden työstämisen alueelle eli luomme virtuaalisen graduseminaarin. Tiedoksi muillekin, että erilaisten julkaistavaksi tarkoitettujen tuotosten osien (hyvin pienien ja hyvin suurien) käsittely täällä voi olla hyödyllistä. Koska olemme perustajatriadin kanssa hyväksi nähneet painottaa nimenomaan kanonisen Raamatun tutkimista, olisi tietysti suotavaa, että keskittyisimme nimenomaan sen tematiikkaa käsitteleviin eepoksiin. No, Valtterin aihe on ainakin suoraan ytimessä, joten kommentointia kehiin... VALTTERIN TEKSTI Siinä olisi alustava suunnitelma gradutyöstäni: 1 Kor 8:6 toisen temppelinajan monoteismin valossa 1. Juutalainen monoteismi alkukristillisenä aikana. a) Jumalan personifioidut attribuutit: - Herran enkelin vaikutushistoria. - Henki - Viisaus - Logos b) Enkelit ja korotetut Israelin historian suurmiehet: c) Jumalan eksklusiiviset ominaisuudet (yhteenveto Jumalan personifioiduista attribuuteista ja välittäjäolennoista) d) UT:n monoteismin piirteitä 2. Heprealaisen Raamatun YHWH-kohtien siirtyminen Jeesukselle (YHWH=kyrios=Jeesus) 3. 1 Kor 8:6:n eksegeesi - sheman "Yksi Herra" nimityksen siirtyminen Jeesukselle. 4. Konventionaalinen monoteistinen kyrios-kieli Paavalilla siirrettynä Jeesukselle. Avainkohta:"Meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki, ja me olemme häntä varten. Ja yksi on Herra, Jeesus Kristus, hänen kauttaan on kaikki, niin myös me." Omaan näkemykseeni on selkeästi eniten vaikuttanut Richard Bauckhamin loistava artikkeli: http://www.forananswer.org/Top_JW/Richard_Bauckham.pdf. Bauckhamin mukaan 1 Kor 8:6 on sheman ja Room 11:36:n uudelleentulkinta, joka ottaa shemasta Jumalan nimet ja Room 11:36:sta Jumalan ominaisuudet ja jakaa ne Jumalan ja Jeesuksen kesken. Eli toisin sanoen Paavali identifioi Jeesuksen shemassa mainituksi Herraksi. Paavali yleisestikin kuvaa Jeesusta kielellä, joka on monoteistisesti hapatettua. Gordon D. Feen uusi kirja Paavalin kristologiasta havainnollistaa tätä ilmiötä hyvin. Fee tosin ei juurikaan määrittele monoteistista kieltä suhteessa toisen temppelin ajan juutalaisen kirjallisuuteen, mikä on hänen tutkimuksensa heikkous. Nähdäkseni Paavalin puhe Jeesuksesta ilmaisuilla "yksi Herra", "sama Herra", "Herran päivä" etc. on juutalaisessa kontekstissa yksinomaan Jumalalle osoitettua kieltä. Jopa Paavalin sanonta "meidän Herramme" (kyriou hemoon) ei mahdollisesti ole ymmärrettävissä shemasta irrallisena kyrioksena: "Herra Jumala meidän Herramme on yksi" (kyrios ho teos hemoon kyrios eis estin). Pelkkä kyrios-sanan käytön ei automaattisesti tarvitsisi rikkoa juutalaisen monoteismin rajoja, mutta jos se tuodaan devotionaaliseen (=seurakunnallinen rukoilu, ylistys, Jumala-kokemus, Jumalan palvelu) kontekstiin, herättää kyrios-nimi kysymyksen Jeesuksen samaistamisesta VT:n Jumalaan. Asiaa voi havainnollistaa esimerkillä Paavalin kirjeistä: "...jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa". Käsittääkseni vuosisadan vaihteen juutalaisessa kirjallisuudessa enkelin rukoilu on mainittu jossain yksittäisessä tilanteessa, mutta esimerkiksi Mikaelin nimeä ei "huudettu avuksi kaikissa paikkakunnissa" - puhumattakaan, että rukous olisi kohdistunut enkeliin uskovien "Herrana". Josefus kertoo juutalaismarttyyreista, jotka tapettiin sen vuoksi, että he eivät suostuneet nimittämään keisaria kyriokseksi. Ilmeisesti katsottiin, että henkilön nimittäminen kyriokseksi kultillisessa yhteydessä loukkaa yhtä todellista kyriosta. Tähän voi verrata UT:n kohtia, joissa Jeesus tunnustetaan kyriokseksi - 'kultillisessa' yhteydessäHurtadon lanseeraama käsite devotionaalisista käytännöistä monoteismin tunnusmerkkinä on mielestäni oikeansuuntainen: Jerusalemin temppelissä uhrattiin vain yhdelle Jumalalle, synagogissa rukoiltiin ja ylistettiin vain yhtä Jumalaa. Tämä oli ainakin yleinen linja (Chester ja Gieschen osoittavat poikkeustapauksia, mutta ne tuskin oikeuttavat johtopäätökseen, että enkelin/enkelien rukoilu olisi voinut olla laajalle levinnyt organisoitu käytäntö jumalanpalveluksissa). Esimerkiksi UT:ssa enkeleiden kumartaminen ja ylistäminen kielletään. Ainoastaan Jumalaa voi kutsua hyväksi, sanoo Jeesus itse! Bauckham antaa lisäpiirteitä Jumalan tunnusmerkkeihin: luomisteon ja eskatologisen vallan/istuimen. Mielestäni luominen on toimiva esimerkki. Esimerkiksi enkeleitä ei tietääkseni sijoiteta luomisen välikappaleiksi missään toisen temppelinajan juutalaisessa dokumentissa. Jumalan valtaistuin ja eskatologinen hallinta sen sijaan ovat sen sijaan jääneet minulle epäselväksi monoteismin kriteerinä. Gieschen (Angelomorphic Christology) argumentoi vakuuttavasti sen puolesta, että Viisaus, Logos, Nimi ja Henki ainakin jossain määrin saivat piirteitä Vanhan testamentin Herran enkeli -käsitteestä. Esimerkiksi Filonille kaikki Herran enkeli -teofaniat viittasivat Logokseen. Herran enkeli näyttäisi monissa VT:n kohdissa olevan jonkinlainen Jumalan ulkoisesti manifestoitunut muoto. Filon ilmeisesti näki samoin, koska hän mainitsee, että Jumala voi ottaa enkelin muodon. Hieman minulle vieraita ovat Gieschenin tulkinnat enkeleistä ajanlaskun alun juutalaisissa lähteissä. Gieschenin mukaan jotkut enkelit ovat aidosti osa Jumalan olemusta. Heillä on myös oma Jumalasta erillinen persoonallisuus. Samoin Gieschenin mukaan esimerkiksi Viisaudella on jossain määrin oma persoonallisuus (degree of own personhood), joka on olemuksellisessa yhteydessä Jumalaan. Myös Metatronin nimitys "pienempi Jahve" ja Yahoel-enkelin nimi (YHWH, El) ovat Gieschenille monien muiden tekijöiden ohessa Jumaluuden merkkejä (ylläolevassa artikkelissa Bauckham muuten vakuuttavasti argumentoi Yahoelin ei-jumalallisuuden puolesta). Gieschenin metodologia Jumaluuden määrittelemiselle oli kyllä jotenkin anakronistisen ja hatusta vedetyn tuntuinen. Hurtadon artikkeli "What Do We Mean by 'first century jewish monotheism'" tarjoaa mielestäni parempia välineitä monoteismin ymmärtämiseen. Hurtadon ideana on nostaa metodit itse lähteistä. Mitä Jumalan ominaisuuksia enkeleille ei anneta, ne ovat Jumaluuden tunnusmerkkejä (Gieschenin näkökulmasta tosin hieman kehämäinen määritelmä). Näen oikeana Bauckhamin tavan jaoitella välittäjäolennot kahteen luokkaan. (1) Ensimmäiseen luokkaan kuuluu Henki, Viisaus, Sana, Nimi ja Kirkkaus. Bauckhamin mukaan näissä ei ole kysymys Jumalan identiteetin ulkopuolisista olennoista/voimista, vaan Jumalan identiteetin sisäisestä todellisuudesta. (2) Toiseen luokkaan kuuluvat enkelit, korotetut patriarkat ja muut olennot, jotka Bauckham näkee Jumaluuden ulkopuolisina olentoina. Mielestäni Bauckhamin metodi pitäisi olla ainakin tutkimuksen lähtökohtana, vaikka käytännössä jakolinja olisi hankala vetää. Itsellelleni on syntynyt joitain luokittelun suuntaviivoja: - On sattuvaa, että yhdelläkään "välittäjäolennolla", jotka Bauckham sijoittaa Jumalan identiteetin sisäpuolelle, ei ole persoonallista nimeä: Viisaus/Henki/Nimi/Kirkkaus/Logos. Sen sijaan enkeleillä on lähes aina persoonanimi: Mikael/Melkisedek/Gabriel/Yahoel. Mielestäni tämä viittaa siihen, että Viisaus/Henki/Logos eivät ole minkäänasteisella persoonallisuudella varustettuja olentoja, vaan paremminkin Jumaluuden ominaisuuksia. - Enkeleitä ei tietääkseni koskaan sijoiteta luomisen välikappaleeksi. Sen sijaan ainakin Sana, Viisaus ja Henki esiintyvt luomisen välikappaleina säännöllisesti. Ainakin erään juutalaisen monoteististisen retoriikan mukaan Jumala loi maailman itse, ilman välikappaleita. Sana, Viisaus ja Henki eivät ilmeisesti ole Jumalan näkökulmasta "toisia", vaan osa Jumalan omaa luomistoimintaa. - Henki on kiistattomimmin Jumalan oma ominaisuus monissa Vanhan testamentin kohdissa ja intertestamentaarisessa kirjallisuudessa. Salomonin Viisaudessa Henki on sama asia kuin Viisaus, samoin Viisaus ja Logos identifioidaan Filonilla (joskin joskus erotellaankin - taiteellisesti?). Joka tapauksessa olisi harhaajohtavaa asettaa juutalaisen luomiskuvauksiin "Hengen koulukuntaa" tai "Logoksen koulukuntaa". Koska kysymys oli Jumalan maailmaan suuntautuvasta toiminnasta, ei tämän asian spesifillä nimellä ollut ratkaisevaa merkitystä. Jumalan läsnäoloa luonnehditaan Hengeksi, Viisaudeksi ja Logokseksi. - Erojakin toki on Hengen ja Viisauden/Logoksen välillä. Käsittääkseni Henkeä ei kuvata luoduksi lainkaan. Viisaus ja Logos sen sijaan kuvataan luoduiksi. On sinänsä vaikea kysymys, mitä juutalaiset kirjoittajat tarkoittivat sillä, että Jumala loi oman Viisautensa tai Sanansa. Viisaus näyttäisi olevan hieman erillinen Hengestä, vaikka molemmat identifioidaan silloin tällöin - ilmeisesti sen takia, että ne ovat vain nimiä joillekin samoille Jumalan toimintafunktioille. 1 Kor 8:6:ssa Paavali sanoo: "...hänen [Jeesuksen] kautta on kaikki". Melko yleisesti Jeesuksen instrumentaalinen rooli luomisessa nähdään suhteessa Viisauden tai Logoksen osaan luomisessa. Bauckhamin mukaan Jeesus täten tietoisesti sijoitetaan Jumalan identiteetin sisäpuolelle. Sitä vastoin Christopher Tuckettin mukaan Viisaus-kieli on itsessään niin monitulkintaista, että sitä voitaisiin soveltaa monella tavalla. Ilmeisesti jopa hahmoon, joka ei ehkä kuulu Jumalan olemukseen/identiteettiin. Itse näen Tuckettin tulkinnan ongelmallisena, koska (1) Logos/Viisaus luomisen yhteydessä on selkeimmin osa Jumalan identiteettiä. Luomistehtävässä ei tietääkseni toimi koskaan Jumalasta selkeästi erillinen olento (enkeli, patriarkka jne.) (2) Room 11:36:n monoteistinen julistus kuuluu: "Hänestä, Hänen kauttaan ja Häneen on kaikki". Paavali mieltää luomistyön instrumentaalisen osan Jumalan itsensä toiminnaksi. Jumala loi maailman itsensä kautta - oman Viisautensa kautta. On siis ilmeistä, että Viisauden ja/tai Jeesuksen vastaavanlainen osa luomisessa ymmärrettiin Jumalan toiminnaksi. Niin kuin Paavali jakaa sheman Jumalan nimet Jeesuksen ja Jumalan kesken, samoin hän jakaa 11:36:n Jumalan luomisominaisuudet Jumalan ja Jeesuksen kesken. Bauckhamin termeillä Jeesus sisällytetään Jumalan identiteettiin. Viisauden ja Jeesuksen välistä suhdetta on yritetty ymmärtää matalakristologisesti myös toisella tavalla. Dunn (Christology in the Making) tulkitsee Viisauden Jumalan sisäpuoliseksi ominaisuudeksi ja pitää selvänä, että monoteistinen Paavali ymmärsi sen samoin. Dunnin strategia on erottaa Viisaus ja Jeesus Paavalin kirjoituksissa. Tämä johtaa todella vaikeaan ratkaisuun: esim. 1 Kor 8:6 ei itse asiassa viittaa lopulta Jeesukseen vaan Jeesuksessa ilmentyneeseen/asuneeseen Viisauteen. Tällaista tulkintaa vastaan on vaikea loogisesti argumentoida. Se yksinkertaisesti vain iskee päin kasvoja epäintuitiivisena väitteenä. Siirakin kirjassa esiintyy jonkinlainen lain ja Viisauden "identifiointi". Siirak ei kuitenkaan eksplisiittisesti lausu, että "laki antoi mannaa taivaasta" tai että "lain kautta Jumala loi maailman". Tärkeä aihealue tutkimuksen kannalta on VT:n YHWH/kyrios kohtien siirtyminen Jeesukselle Paavalin kirjeissä. Usein juutalaisena paralleelina viitataan Qumranin Melkisedek-hahmoon, joka identifioidaan heprealaisen Raamatun Elin tai Elohimin kanssa. Bauckham kuitenkin osoittaa, että kaikella todennäköisyydellä qumranilainen eksegeetti ei ymmärtänyt kyseisten VT:n kohtien Elohimia/Eliä Jumalaksi (ks. Bauckham-linkki). Juutalaiset eksegeetit tiesivät hyvin, että Elohim/El ei viittaa aina Jumalaan. Tämä on hyvin mielenkiintoinen aihe ja on syytä tutkia muiden välittäjäolentojen osalta. Fil 2:9 ("hänelle annettiin nimi kaikkia muita nimiä korkeampi") oli alkuperäinen aiheeni. Jopa matalakristologian lippulaiva Maurice Casey hyväksyy "nimen" viittaavan Jumalan nimeen. Caseyllä on kuitenkin takataskussaan esiteltäväksi enkeli Yahoel, jolla myös on Jumalan nimi: näin Jeesus pysyy aikansa monoteismin sisällä muiden välittäjäolentojen joukossa. Caseyn tulkinnan problematiikka on ilmeinen. Aabrahamin apokalypsissa sanotaan enkeli Yahoelista, että Jumalan nimi "on hänessä". Fil 2:11 puolestaan kuvaa kaikkien tunnustavan, että "Jeesus on Herra". Yahoel ei ollut YHWH, vaikka YHWH:n nimi asui hänessä. Aabrahamin apokalypsin kirjoittajan päähän ei juolahtaisikaan, että eskatologisena päivänä kaikki polvet notkistuisivat Yahoelin nimessä ja kaikki kielet lausuisivat, että "Yahoel on YHWH". Lopuksi vielä sana enkelien olemuksesta. Esimerkiksi Qumranin kirjakääröissä riittää pengottavaa. Joskus muinaishistoriallisina aikoina lainasin Hyvinkään kaupunginkirjastosta Raija Sollamon toimittaman Qumran-kirjan. Jo silloin tuli ihmeteltyä kuinka läheltä enkeli Mikaelin/Melkisedekin kuvaus liippaa Totuuden Henkeä, ikäänkuin kysymyksessä olisi sama hahmo. Periaatteessa on mahdollista, että jokin enkeli ymmärrettiin Viisauden tai Logoksen kaltaiseksi Jumalan manifestaatioksi. Olihan Viisauden ja Logoksen esikuva jossain määrin VT:n Herran enkeli. Voi myös olla, että qumranilaiset ymmärsivät Hengen Jumalasta irrallisena henkien ylijohtajana, Belialin vastamiehenä. No, tämä on hataraa spekulaatiota...

Entäs jos vanha vakaumus perustuu asiavirheeseen?

RV:n mielipidepalsta on täyttynyt kannanotoista puolesta ja vastaan veriruoka-aineena keskustelussa. Koska olen osana tässä pahamaineisessa keskustelussa, postaan tänne erään vastineistani johtuen, että vastamielipiteen esittäjä haastoi eksegeettisen ajatteluni kyseissä asiassa. **** Arto Pölläsen mielipide ”Vanhoja vakaumuksia ei kannata horjuttaa” haastaa omaksumani näkemyksen verestä ruoka-aineena (RV 39). Esitetty mielipide sisältää lähtökohtaisesti monia asia- ja tulkintavirheitä. Tämä on nettiversio RV:ssa julkaistusta lyhyemmästä mielipidekirjoituksestani. Edellä tulen ottamaan kantaa Pölläsen tarjoamaan nefes-sanan käännökseen sieluna, sekä hänen Ilmestyskirja viitteisiin. Nefes-sanan käännökseksi on tarjottu sanaa "sielu", jota pidän käännösvirheenä johtuen Septuagintan nominin ”psyche” vaikutuksesta. Mielestäni kyseinen tulkinta sisältää sekä asiavirheitä että huonoa käännöstieteellistä ymmärrystä. Aloitan jälkimmäisestä. Yleinen käännöstieteellinen periaate on, että paras mahdollinen kohdekielen sana tai sanan merkityskentän merkitys kääntää lähdekielen sanan merkityksen. Heprean nefes-sana merkitsee nomini-muodossa "elämä, elävä olento" ja verbi-muodossa "antaa elämä, henkäyttää". Kreikan psyche ei ole itsessään väärä käännös heprean nefes-sanalle, koska kohdekielenä sen merkityskenttä vaihtelee "sielun" ja "elämän" välillä. Tämän voi tarkistaa mistä tahansa hyvästä koinekreikan sanakirjasta. Kuitenkin yleiskirjallisena ilmiönä psychen käännös sieluna mukailee kreikkalaista filosofiaa, ja tämä vaikutti vielä Vanhan kirkkoraamatun käännökseen. Tästä virheestä onkin kysymys. Nykyään antiikin kielten tutkimus on edennyt niin pitkälle, että on syytä muistaa raamattutieteiden professorin D. C. Fredericksin varoittava sana: "Meidän tulisi olla erittäin varovaisia ettemme johtaisi kreikkalaista psykologiaa nefes-sanan kääntämiseen, vaikka yli 700 kertaa nefes viittaa ihmisen sisäiseen olemukseen, mutta tuskin koskaan sieluun." Näin on ilmeistä, että aleksandrialaiset Septuagintan kääntäjät valitsivat psyche-sanan, koska eräs sen merkityksistä on elämä, elävä olento. Tämän taustatiedon ollessa hämärän peitossa Arto Pölläsen mielipide antaa ymmärtää asiavirheen kera, että Paavali lainasi Septuagintan versiota luomiskertomuksesta kirjeessään korinttolaisille (1. Kor 15:45). Tarkka Septuagintan tuntija kuitenkin huomaa, että kyseessä oli Paavalin midrastinen tulkinta Septuagintan tekstistä, eikä suinkaan suora lainaus. Tämä tarkoittaa sitä, että Paavali lisäsi lainauksensa sisälle selittäviä sanoja, kuten adjektiivin "elävä" (Ut:n teksti alkukielellä: eis psychen sozan). Se määrittää nominia psyche sen alkuperäisessä, hepreankielisessä mielessä "elävä olento". Miksi Paavali sitten lisäsi adjektiivin "sozan" tähän asiayhteyteen? Selitys on yksinkertainen. Hän halusi tehdä merkityseron nominien ”psyche” ja ”psychiko” välillä, etteivät korinttilaiset sotkisi niitä keskenään. Psychiko on Paavalin kielenkäytössä käsite, joka viittaa korinttilaisten sielulliseen hengellisyyteen, joka ilmentää syntiinlankeemuksen tilaa. Tästä näemme, että Paavali osasi tehdä eron "sielun" ja "elävän olennon" välillä, koska hän näin käsitteli Septuagintan lainausta, jottei sitä ymmärrettäisi väärin Korintissa. Valitettavasti sekä Vanhan kirkkoraamatun että Raamattu kansalle -version kääntäjät epäonnistuivat tässä kohden käännöksessään. Tosiasia on, että "sielu" on väärä suomenkielinen käännös 1. Moos. 9:4 jakeelle ja "elävä sielu" 1. Kor. 15:45 jakeelle. Nämä kohdat olisi pitänyt kääntää vastineella "elävä olento". Toinen asiakokonaisuus liittyy Arto Pölläsen ehdotukseen, että Ilmestyskirjan 2:14 ja 20 valossa epäjumalille uhratun lihan syöminen kielettiin kokonaan kristityiltä, ja näin myös veren ruoka-aineena tänä päivänä. Käytäntö syödä epäjumalille uhrattua lihaa mainitaan muuallakin Uudessa testamentissa (Ap.t. 15:20, 29; 21:25; 1. Kor 8:1, 4, 7, 10; 10:19). Mainitun Ilmestyskirja paikkojen kohdalle on ehdotettu neljää eri tulkinta mahdollisuutta: 1) osallistuminen temppeliaterialle epäjumalan palvonnan yhteydessä, 2) osallistuminen uhratun lihan syömiseen julkisten, uskonnollisten juhlien aikana, 3) epäjumalille uhratun lihan ostaminen torilta ja 4) uhriateria tarjottuna uskonnollissa tapaamisissa. Uuden testamentin henki on selvä. Vaihtoehdot 1), 2) ja 4) ovat epäjumalan palvontaa. Vaihtoehto 3) on, mitä Paavali puolsi. Muutoin heikolla omallatunnolla varustetun kristityn tulisi syödä vihanneksi (Room 14:2). Jos tästä on mitään periaatetta johdettavissa niin, veriruoka-aineena kuuluu samaan kategoriaan. Epäjumallille uhrattuna sen syöminen on syntiä. Muutoin ei ole uusitestamentillista perustetta asialle. Sivumainintana voisin myös sanoa, että Ilmestyskirja 6:9-11 ei liity mielestäni käytävään keskusteluun. Esitetty alttari ei edes symbolisesti edusta uhrialttaria, vaan esirukousten alttaria, kuten voidaan luotettavista kommentaareista tarkistaa. Kuinka marttyyrien veri symboloisi tässä yhteydessä sovitusta? Se tehtävä kuuluu vain Jeesuksen verelle Ilmestyskirjassa. Marttyyrien veri nykyisessä asiayhteydessä nähdään kristityn pyhimpänä rukouksen/palvonnan muotona. He olivat vuodattaneet elämänsä kuolemaan Kristuksen seuraajina. Muilta osin en käy Pölläsen mielipidettä kommentoimaan, koska se toistaisi aikaisemmin esitetyt argumenttini. Totean vain, että jos vanha vakaumus verensyöntikiellosta perustuu vanhentuneeseen ja epätodeksi osoitettuun tietoon, sillä ei ole tarpeellista sitoa ihmisten omaatuntoa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Chrys Caragounis, 1. Kor 7:1-7 ja Raamattu kansalle käännös

Chrys Caragounis haastaa Gordon Feen populisoiman näkemyksen Paavalin meutonymisestä kielenkäytöstä 1. Kor 7:1-7 koskien seksuaalisuutta täällä. Hänen keskeinen argumentti on, että Paavalin kielenkäyttö mukailee normaalia avioitumiskieltä ilman seksuaalisista sävytystä. Caragounis osoittaa monista antiikin lähteistä Paavalin käyttämien sanontojen yhteyden avioitumiseen - aviovaimon ottamiseen erityisesti jj. 1-2. Jos Caragouniksen tulkinta on oikein, se merkitsee, että kirjaimellisena pidetty Raamattu kansalle (RK) käännös on epäonnistunut tässä kohden totaalisesti kääntäen jakeen yksi päälauseen verbin "kajoamatta naiseen". Tämä käännös johtaa koko tekstin seksistiseen lukemiseen - jopa perverssiin naisen alistamiseen. Kenellä on oikeus kajota naiseen? Vaikkakin nainen ymmärrettiin antiikin aikana epäaktiivisena seksuaalisesti, nainen omisti päätäntävallan omalle ruumiilleen. Suositteliko Paavali tämänkaltaista alistamista, johon RK käännös minun ajatuksissani johtaa? Kirkko Raamattu 1992 säilyttää neutraalimman, alkukielelle uskollisemman käännöksen "koskematta naiseen" jakeessa yksi. Caragounis osoittaakin verbin HAPSTEIN merkitsevän avioliittoon menemistä antiikin lähteistä. Tämä olisi luonnollisin selitys, koska Paavali käytti aikalaistensa kieltä. Tässä on jälleen yksi esimerkki minun listallani siitä, että RK käännös sortuu usein sanavalinnoissaan tai käännöspainotuksissa. Jos RK olisi seurannut neutraalia kielenkäyttöä 1. Kor 7:1--7, tulkinnanvaraisuudet eivät olisi pilanneet RK:n käännöstä tässä kohden.