James P. Ware, The Final Triumph of God: Jesus, the Eyewitnesses, and the Resurrection of the Body in 1 Corinthians 15 (Eerdmans, 2025) 458 sivua.
tiistai 10. helmikuuta 2026
Kirjaesittely: The Final Triumph of God - Jesus, the Eyewitnesses, and the Resurrection of the Body in 1 Corinthians 15
James P. Ware, The Final Triumph of God: Jesus, the Eyewitnesses, and the Resurrection of the Body in 1 Corinthians 15 (Eerdmans, 2025) 458 sivua.
perjantai 28. lokakuuta 2022
Gordon D. Fee in Memoriam
Gordon Fee (1934-2022) oli yhdysvaltalais-kanadalainen raamatuntutkija ja tekstikriitikko, joka kirjojensa, artikkeleidensa, luentojensa ja persoonansa kautta on vaikuttanut merkittävästi laajaan joukkoon ihmisiä ympäri maailmaa. Näiden lisäksi Fee oli yli 30 vuotta mukana maailman luetuimman modernin raamatunkäännöksen eli NIV:n käännöskomiteassa. Lähes puoli miljardia ihmistä on siis lukenut tekstiä, jonka sanamuodoissa ja tulkinnoissa näkyy hänen kädenjälkensä.
sunnuntai 29. lokakuuta 2017
Kirja-arvio: Kreikanopiskelijan Uusi testamentti – Osa 1
Sivonen, Mikko, ja Tassia, Mikko (toim.),Kreikanopiskelijan Uusi testamentti – Osa 1
(Espoo: Agricola teologinen instituutti & The Word for the World -raamatunkäännöskonsultit, 2017), 148 sivua.
Raamatun alkukieliin pätee sama vanha viisaus kuin muihinkin vieraisiin kieliin: Use it or lose it. Jos kieltä ei käytä, se katoaa pikkuhiljaa. Muinaiskreikan ja -heprean osalta kielen käyttäminen edellyttää sen lukemista, mutta (yli)opiston kursseilla opittu sanavarasto ei kuitenkaan riitä tekstin sujuvaan lukemiseen. Sanakirjaa siis tarvittaisiin, mutta sen kanssa tekstin lukeminen on tuskallisen hidasta. Niille, jotka osaavat riittävän hyvin englantia, on tähän tarjolla erinomaisia apuvälineitä kuten Brownin ja Smithin toimittama A Reader's Hebrew Bible sekä Goodrichin ja Lukaszewskin A Reader's Greek New Testament. Vastaavanlaista työkalua on kaivattu pitkään myös suomeksi - ja nyt sellainen on tulossa.
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Kommenttipalsta: Kristillinen näkemys avioeron perusteista
maanantai 3. elokuuta 2009
Hyvä vs. huono teologia
Törmäsin kuluvalla viikolla mielenkiintoiseen kirjoitukseen, joka käsittelee teologisen koulutuksen merkitystä. Teksti on kirjoitettu yhden kirkkokunnan olosuhteita silmälläpitäen, mutta on minusta laajemminkin sovellettavissa Suomen vapaaseen kristillisyyteen. Oletko samaa vai eri mieltä? Kommentoi! Tässä kirjoitus:
Teologian hapatuksesta
Kirkkokuntamme sääntöuudistusta pohdittaessa eräs keskustelua herättänyt asia oli kokeneiden maallikoiden mahdollisuus yhdyskuntamme pastorivaltakirjaan. Liikkeemme on perinteisesti rakentunut maallikoiden aktiivisuuden varaan, ja siksi monet kokivat, että teologisen koulutuksen vaatiminen pastorin valtakirjan saamiseksi oli uhka seurakuntien elinvoimalle. Joillakin tuntuu olevan jopa sellainen käsitys, että koulutus itsessään on uhka oikealle evankeliumille. En tahdo ottaa kantaa siihen, millainen koulutus hengellisen työn tekijällä pitäisi ”vihkiluvan” saamiseksi olla, mutta tahtoisin hieman puolustaa teologiaa tässä kulttuurissamme, jossa se helposti rinnastetaan farisealaisuuteen tai anttikylliäismäiseen liberalismiin.
Kuka on teologi?
Teologia ei ole mikään yliopistollisen koulutuksen omaavien keskinäinen salatiede, vaan teologiaa tekee jokainen, joka lausuu väittämiä Jumalasta. Raamatun sanomaa saarnaava maallikko on siis yhtä lailla teologi kuin teologian tohtorikin. Oikeastaan jokaisella meistä on oma teologiamme, joka koostuu niistä käsityksistä, joita meillä on Jumalasta ja raamatun sanomasta.
Mistä hyvää teologiaa tulee?
Koulutus ei siis tee teologia, vaan jokaisessa uskovassa on oma sisäinen teologinsa, samoin kuin suuressa osassa ei-uskovistakin. Oleellista onkin esittää kysymyksiä siitä, millaista teologiamme on: onko se hyvää vai huonoa. Baptistisessa viitekehyksessä hyvä teologian katsotaan perustuvan hyvin tiukasti raamattuun: siihen mitään lisäämättä ja siitä mitään pois jättämättä. Huonoa teologiaa katsotaan olevan sen, mikäli opetetaan jotain, mikä on raamatun tekstin kanssa selvästi ristiriidassa.
Evankelikaalisen käsityksen mukaan Jumala on inspiroinut raamatun kirjoittajia, ja tämä tekee raamatusta sen ehtymättömän aarreaitan, joka se on. Usein luotamme myös siihen, että Jumala inspiroi raamatun lukemistamme siten, että ymmärrämme tekstiin kätkettyjä yhtäläisyyksiä ja profeetallisia merkityksiä. Baptistien periaate on kuitenkin, että raamattu pitää tarkistaa raamatulla, ja missä myöhempi ilmoitus, kuten oma inspiraatio, poikkeaa raamatun muusta ilmoituksesta, siinä se on väärää.
Ideaalitilanteessa teologiaa opiskelleella on tässä kohden apuvälineenään tietoa, jonka avulla hän voi paremmin peilata inspiraatiotaan raamattuun. Hän kysyy: ”voiko näin sanoa?” ja etsii vastausta, kunnes saa vahvistuksen. Sitä ennen hän ei voi aiheesta hyvällä omallatunnolla opettaa. Maallikon on vaikeampi tarkistaa ajatustensa oikeellisuutta. Usein hän vain luottaa sokeasti ajatukseensa ja sanoo sen tulleen Pyhältä Hengeltä, vaikka ei voi käsitystään millään vahvistaa. Kaikki intuitio ei nimittäin ole Pyhän Hengen puhetta, niin kuin ei kaikki päättelymmekään aina ole lujaa totuutta. Maallikko on siis alttiimpi harhaopeille, vaikka olettaisimme molempien toimivan hyvässä tahdossa. Oppimattomalta ei voi edellyttää hyvää teologiaa siinä määrin kun oppineelta voi. Ongelmana on vain usein se, että tavallinen seurakuntalainen arvostelee saarnan tai raamattutunnin sen innostavuuden perusteella, ei sen todellisen sisällön perusteella. Niinpä ”hyvänä saarnaajana” pidetään usein sellaista, joka osaa ilmeikkäästi vahvistaa kuulijoidensa ennakkokäsityksiä, olkoonkin, että nämä eivät oppineet mitään uutta tai eivät tee mitään eri tavalla saarnan kuultuaan.
Huonon teologian museo
Meillä baptisteilla, samoin kuin muillakin länsimaisilla herätysliikkeillä, on oma, vahva huonon teologian perinteemme, jonka peruskivi on se, että tuomitaan asioita oman tunteen pohjalta, vedoten löyhästi raamatun sanaan ja soveltamalla asiayhteydestä irrotettua jaetta väärän tuomiomme perusteeksi. Eräs tällainen perinteinen huonon teologian argumentti on puhua ruumiista Pyhän Hengen temppelinä ja sillä perusteella nyrpistää nenää toisen uskovan ärsyttävälle tavalle. Paavali kirjoittaa kyseisessä raamatunkohdassa (1 Kor. 6:12–20) haureudesta. Mikäli lähdemme laajentamaan Pyhän Hengen temppeli -periaatetta koskemaan kaikkea fyysisyyttämme, velvoitamme itse asiassa kaikki uskovat olemaan hyvässä kunnossa, kauniita, tyylikkäästi pukeutuvia ja suloisesti tuoksuvia, etteivät loukkaisi Pyhän Hengen temppeliä. Niin emme kuitenkaan tee, koska on kätevämpää käyttää tätä raamatunpaikkaa vain yhden asian vastustamiseen. Tällainen farisealaisuus on seurakunnissamme arkipäivää, ja se johtuu siitä, että me baptistit luemme raamattua ahkerasti, ymmärtämättä paljonkaan lukemastamme. Vaarallisimmillaan se johtaa jopa seurakuntien riitaisuuteen ja jakaantumisiin, kun ne, joilla on huonoimmat perustelut, pitävät kovinta ääntä. Suomalainen baptismi – samoin kuin suomalainen teologian kenttä ylipäänsä – on pahasti jälkijunassa koko teologian opetuksen alueella. Toisaalta meillä baptisteilla koulutusta ei arvosteta ja luullaan, ettei sillä ole mitään annettavaa, toisaalta Helsingin yliopistossa ei vieläkään ole huomattu, että teologi voi myös uskoa Jumalaan hyvin perustellusti. Sitä vastoin englanninkielisissä maissa nimenomaan Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön uskova teologia käy valtavaa buumia: se on edistynyttä ja seurakuntia elvyttävää toimintaa, jossa raamattu todella löydetään sinä elämän lähteenä, joksi Jumala on sen tarkoittanut.
Ei oppi ojaan kaada
Hyvä teologinen koulutus on aseemme farisealaisuutta ja kulttiutumista vastaan ja se torjuu tehokkaasti vanhenevan kirkkokunnan maallistumista. Se on varustamista ja opetuslapseuttamista sanojen parhaassa merkityksessä. Se tuottaa monikertaisen sadon, kun oppia ei pantata vaan jaetaan monella tasolla eteenpäin: aikuisten pyhäkouluissa, kirjoina, videoluentoina, saarnoina... Se tekee suomalaisista baptisteista taas vapaan kristillisyyden edelläkävijöitä perässähiihtäjien sijaan. Tälläkin hetkellä upean maallikkopanoksemme lisäksi me tarvitsemme armolahjassaan ahkeria ja älykkäitä teologeja, joiden raamatun tutkimukseen voi luottaa. Minun mielestäni tämän tulisi olla suomalaisten baptistien tärkein kiintopiste tulevina vuosina, niin rukouksissamme kuin resursoinnissakin.
torstai 11. joulukuuta 2008
Gordon Feen tulkinta avioerosta ja kihlautumisesta (1. Kor 7:27-28) ja sen kritiikki
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Jakeessa 1. Kor. 12:13a esiintyvän kreikan εν-preposition lokatiivisen ja instrumentaalisen merkityksen vertailua
sunnuntai 27. tammikuuta 2008
Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä
- Apostolien teoissa voidaan nähdä, että "Hengellä täyttyminen" = "Pyhän Hengen kasteen saaminen" = "Pyhän Hengen saaminen" = "Pyhän Hengen tuleminen 'päälle'".
- Kristittyjen odotettiin tietävän, olivatko he saaneet Pyhän Hengen vai ei.
- Apt. 2 perusteella voidaan nähdä, että "kielillä puhuminen on todiste, jota on syytä odottaa välittömänä osoituksena ihmisen täyttymisestä Hengellä".
- Apt. 19:6 mainitaan kielillä puhuminen ennen profetointia, joten "luonnollisin tulkinta on, että se tapahtui ensin" (ja näinollen kielilläpuhuminen on ensitodiste).
- 1 Kor. 12:30 kommentti ("Eiväthän kaikki puhu kielillä?") viittaa julkiseen kielilläpuhumiseen eikä tarkoita sitä, etteikö jokainen pystyisi yksityisesti puhumaan kielillä.
- Vaikka olisikin niin, että Apostolien teoissa nuo tietyt fraasit voidaan ymmärtää synonyymeiksi, on syytä kysyä, (a) missä määrin esim. Paavalin kirjeissään käyttämät ilmaisut vastaavat Luukkaan ilmaisuja, tai (b) missä määrin meidän käyttämämme ilmaisut vastaavat Luukkaan ja/tai Paavalin ilmaisuja. Oma kokemukseni on, että yhtäläisyysmerkkejä vedellään tiettyjen fraasien ja tiettyjen tapahtumien välille joskus turhankin kevyesti. Samasta asiasta voidaan puhua eri sanoin, tai eri asioista samoilla sanoilla. Olisi kiva löytää tarkkoja ilmaisuja, jotka vastaavat sekä todellisuutta että niiden käyttöä Raamatun teksteissä. (Itse esim. vierastan yhtäsuuruusmerkkejä ilmaisujen "Pyhän Hengen kaste" - jossa "kaste" viittaa kerran tapahtuvaan initiaation - ja "Pyhällä Hengellä täyttyminen" - joka tuntuisi olevan mahdollista useammin kuin kerran - välillä.)
- Olen samaa mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apostolien tekojen perusteella näyttäisi olevan niin, että Pyhän Hengen voidaan odottaa kohtaavan uskovaa henkilöä tavalla, jonka hän - muista puhumattakaan - itsekin huomaa. Jos tällaista kohtaamista ei ole tapahtunut, siihen tulisi nähdäkseni pyrkiä (riippumatta siitä, mitä termiä ko. tapahtumasta käytetään).
- Olen eri mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apt. 2 osoittaa, että kielillä puhumista tulisi odottaa välittömästi Hengellä täyttymisen seurauksena. Kielillä puhuminen voi toki olla seurauksena - mahdollisesti jopa useimmilla Hengellä täyttyneillä - mutta Apt. 2 ei oikein riitä todisteeksi siitä, että kielilläpuhuminen on välttämätön ensitodiste Hengellä täyttymisestä. Kappaleen pointti lienee lähinnä se, että Joelin profetoima (ja Jeesuksenkin lupaama) Hengen vuodatus on tapahtunut. Lisäksi on Pettsin tulkinnan kannalta harmillista, että Joel mainitsee merkkeinä tästä vuodatuksesta kaikkia muita profeetallisia ilmiöitä paitsi kielilläpuhumisen. (Minusta voidaan myös kysyä, johtuuko epäilys opetuslasten humalassa olosta siitä, että eri alueilta tulleet juutalaiset kuulevat Jumalaa ylistettävän omalla kielellään, vaiko jostain muusta.)
- Pettsin tulkinta siitä, että Apt. 19:6 osoittaa kielilläpuhumisen tulevan Hengellä täyttymisen jälkeen ajallisesti ennen profetointia on kestämätön. Minusta aivan yhtä "luonnollinen" tulkinta ko. tekstistä on se, että molempia esiintyi Pyhän Hengen tullessa efesolaisten päälle eikä Luukas halua asettaa niitä minkäänlaiseen aikajärjestykseen vaan korkeintaan luoda temaattisen linkin Apt. 2 tapahtumiin.
- On totta, että Paavali vertaa julkista ja yksityistä Jumalan palvontaa toisiinsa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 14, mutta hänen selityksensä siitä, että 1 Kor. 12:30 retorinen kysymys liittyy samaan asiaan, ei vakuuta. Luvussa 12 Paavalin pointti on nimenomaan se, että lahjat ovat erilaisia ja eri ihmisillä on eri lahjoja - eikä ketään tule syjiä tai halveksia sen mukaan, mitä Henki on (tai ei ole) antanut. Pettsin logiikalla voisi todeta, että kaikki muutkin 1 Kor. 12:29-30 esitetyt kysymykset koskevat samaa tilannetta, eli jokainen on voi olla apostoli, profeetta, opettaja, ihmeidentekijä, sairaidenparantaja ja kieltenselittäjä "yksityisesti", mutta ei "julkisessa" kokoontumisessa.
Näiden lyhyiden kommenttien lisäksi vielä muutamia ajatuksia tähän lopuksi:
Minusta olisi parempi Raamatun perusteella sanoa, että kielilläpuhuminen [1] on ennemmin "confirming evidence" kuin "initial evidence". Kelpuuttaisin muiksi "todisteiksi" esim. profetoinnin [2] ja (sydämestä lähtevän) Jumalan ylistämisen [3], jotka myös Apostolien teoissa tulevat esiin.
Olen aikoinani tehnyt laajahkon (epävirallisen) gallupin tästä asiasta ja haastattelemani henkilöt olivat kaikki kokeneet vähintään yhden noista kolmesta edellä mainitusta asiasta Hengellä täyttymisen yhteydessä, ja monet olivat kokeneet joko 2:n, 3:n tai 2+3:n, mutta ei 1:stä eli kielilläpuhumista. Hengellä täyttyneiden ihmisten omat kokemukset siis tuntuisivat puhuvan sitä vastaan, että kielilläpuhuminen on sekä ajallisesti ensimmäinen että muutenkin välttämätön todiste Hengellä täyttymisestä.
Tällaisen keskustelun yhteydessä olisi syytä kysyä, millä tavalla ja kuinka normatiivinen esim. Apostolien tekojen kertomus kristinuskon leviämisestä on. Tuntuu usein siltä, että me poimimme vain rusinat pullasta, eli osaa jutuista pidetään sitovina ja/tai meille oikean suunnan ja toiminnan näyttävinä, ja toisia juttuja ei.
En voi myöskään välttyä pohtimasta, että mitä oikeasti mahtaisi tapahtua, jos kaikki kirkkojen penkkejä sunnuntaisin lämmittävät seurakuntalaiset oikeasti alkaisivat puhua kielillä ja profetoimaan (joka siis oli se toivottavampi vaihtoehto) ja yleensäkin virittäisivät palavaksi kaikki ne lahjansa, joita Jumala on heille antanut. Paavalin mukaan "kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa", mutta 99.9% tämän maan seurakunnista on organisoitu siten, että yhteisessä kokoontumisessa vain muutama voi antaa mitään. Tämä on ok niin kauan kuin suurin osa seurakuntalaisista tyytyy passiivisena osaansa, mutta voi sitä frustraatiota, jos esim. 1000 hengen seurakunnassa yhtäkkiä kaikki täyttyisivät Hengellä ja kaikilla olisi jotakin annettavaa... ja vain muutamalla on musta puku tai muuten vain lupa olla "antamassa". Tämä huolestuttaa minua paljon enemmän kuin se, että "Hengen täyteyden etsijöiden" määrä on vähenemässä, tai että kaikki eivät usko kielilläpuhumiseen ensitodisteena.
Ugh.

