Kirja-arvio: Jeesus Kristus - Jumala ihmisenä

Salmela, Heikki (toim.),
Jeesus Kristus - Jumala ihmisenä
(Helsinki: Aikamedia, 2022), 341 sivua.

Jeesus Kristus – Jumala ihmisenä on kolmas osa Aikamedian kustantamasta kymmenosaisesta kirjasarjasta, jonka tavoitteena on "sanoittaa helluntaiteologiaa ja vahvistaa seurakunnallista opetusta". Sarjassa ovat jo aiemmin ilmestyneet Raamattu – Jumalan pyhä Sana ja Jumala – kaikkivaltias Isä. 

Jokainen sarjan kirja koostuu useammasta artikkelista, joiden kirjoittajina on helluntailiikkeeseen kuuluvia teologeja, pastoreita tai muita tunnettuja vastuunkantajia. Artikkelit on pyritty kirjoittamaan siten, että tavalliset seurakuntalaisetkin voisivat sarjan kirjoja lukea ja niistä hyötyä.

Maan teologia 3: Viimeiset teesit

Tämä on kolmas osa maan teologiaa käsittelevää kirjoitusta, joka pohtii Israel-teologiaa arvioiden samalla kuluneena vuonna julkaistua teosta The Land Cries Out: Theology of the Land in the Israeli-Palestinian Context.

KRISTUS ON LAIN LOPPU JA VT:N TÄYTTYMYS – MUTTA MITÄ SE TARKOITTAA?

Kirjan lopussa Uuden testamentin professori Peter Walker tekee kokoavia huomioita keskustelusta. Uusi testamentti osoittaa, että Israelin Messiaana Jeesus tuli täyttämään Abrahamille ja Daavidille tehdyt liitot. Keskeinen ongelma liittyy kuitenkin siihen, mitä ”täyttäminen” tarkoittaa. Ovatko liitot ja lupaukset entisellä tavallaan voimassa senkin jälkeen, kun Jeesus on täyttänyt ne? Vai täyttääkö Jeesus liitot tavalla, joka tuo lupausten alkuperäisen, ”kirjaimellis-konkreettisen” muodon päätökseensä, ja liitot toteutuvat nyt hieman eri tavalla kuin Vt:n alkuperäisestä näkökulmasta saattoi odottaa?

Liberaaliteologian allikko helluntaiherätyksessä

Juha Ahvio on kirjoittanut vastineen RV:ssä ja Eksegeettisellä safarilla kirjoittamiini kirja-arvosteluihin. Vastine on sujuvasti ja viihdyttävästi (enkä tarkoita tällä sarkastisesti koomista) kirjoitettu ja avaa toivottavasti maailmaa hyödyttävän keskustelun aiheesta liberaaliteologia ja Suomen Siion.

En lähde yksilöidysti vastaamaan vastineen jokaiseen teesiin ja kommenttiin. Ahvion pamfletti oli kirjoitettu på pamfletiska ja minä vastasin på pamfletiska. Kun tästä tyylilajista siirrytään till dialogiska, on tehtävä kiteytyksiä ja keskityttävä pääkohtiin. Kokemus on osoittanut, että liian moniteesisen keskustelun käyminen hajoaa käsiin. Muista kohdista voidaan keskustella eri foorumeilla sitä mukaan, kun ne koetaan tarpeelliseksi. Kommentoin tässä siis lähinnä ongelman ydintä eli sitä osiota, johon Ahvio tarttuu kirjoittaessaan:

Kirja-arvio: Minne menet Suomen Siion?

AJATUKSIA AHVION KIRJAN ÄÄRELTÄ - MINNE MENET SUOMEN SIION?

Lukukokemus

Yhtenä perjantaina graduseminaarissa eräs oppilas esitteli dosentti Juha Ahvion uutta kirjaa Minne menet Suomen Siion? (Kuva ja Sana, 2012) lukien sieltä valikoituja katkelmia. Tästä kiinnostuneena marssin maanantaina ruokatunnilla Aikamedian myymälään, ostin kirjan ja ehdin lukea sen ruokatunnin ja seuraavan luentotauon aikana. Kirja on siis helppolukuinen ja kävellessä luettavissa, joten se ehkä kannattaa lukea. Ulkoinen muoto on joustava ja kätevä, joten teoksen voi kätkeä hirvijahdissa saappaan varteen tai teipata zumbatunnilla vesipulloon. Tämä on ehdottoman myönteistä kirjassa kuin kirjassa.

Israel-teologia?

RV-lehden (2011/47) mukaan Suomen Helluntaikirkon tulevaisuusfoorumissa hiottiin hiljattain mm. "Israel-teologiaa". Itse en paikalla ollut, mutta olisin kiinnostunut kuulemaan Esalta tai joltakulta muulta paikalla olleelta, minkälaisia teologis-eksegeettisiä lähestymistapoja tuohon aiheeseen tilaisuudessa otettiin. Jo aiheen otsikko nimittäin herättää kaikenlaisia kysymyksiä esimerkiksi siitä, mikä "Israel" tuossa on kyseessä:

Ääniä savun keskeltä

”ÄÄNIÄ SAVUN KESKELTÄ” – TYRWÄÄLÄISEN LAHKOSAARNAAJAN HÄTKÄHDYTTÄVÄT VIIME HETKEN PALJASTUKSET INKVISITIOROVION HEHKUN KESKELTÄ USKOMATTOMASTA SALALIITOSTA AJAA KELLUVA HELLUNTAILIIKE HENGELLISEEN NATO-JÄSENYYTEEN

Alkusanat
Käytän hyväkseni netin suomia mahdollisuuksia ja vastaan pohdiskellen RV-artikkelieni ensimmäistä osaa koskevaan kritiikkiin. Ajoittain teksti on varmasti vaikeaa ja käytetyt sanat outoja mutta ne voi hypätä yli ja lukea esimerkiksi vain luvun Teudas – Kaikkien väärinymmärrysten äiti. Eksegeettinen safari on eksegeettien blogi ja siellä käytetään heidän (eli meidän) slangiaan. Tässä ei ole kysymyksessä hyökkäys Juha Ketolaa vastaan ja toivon, ettei sitä sellaiseksi tulkita. Arvostan Juhaa saarnaajana, joka elää aidosti opetuksensa mukaisesti ja pidän hänestä myös ihmisenä. Tämä ei muuten ole mitään kaanaankielistä kohteliaisuussoopaa vaan ihan totta. Meillä on näkemyseroja Israelin valtion rajapyykkien paikoista ja siinä missä Juha puhuu kovalla äänellä vahvoja ilmauksia, minä uuvutan lukijat ja kuulijat sosiologisella ja varmasti monen mielestä ylimielisellä pyörittelyllä ja loukkaan helluntaisarkasmilla herkimpien tuntoja. Eräs ystävällinen rouva sanoi minulle eilen saarnan jälkeen I Borgå, että ”sinulla on ihan oma paikkasi helluntaiherätyksessä”. Samaa totean omalta puoleltani Juhalle.

Kommenttipalsta: Raamatun arvovalta perustuu Kristukseen

Tämän viikon RV-lehdessä (nro. 8, 24.2.2010) on jälleen Matti Kankaanniemen kirjoitus, jossa luotaillaan Raamatun asemaa ja sen arvovaltaa kristityn elämässä. Lähestymistapa on tällä kertaa sellainen, että toimitukseen tuskin tulee runsaasti tilausten peruutuksia. Toisaalta kirjoituksessa on muutama pointti, jotka toivottavasti antavat ajattelun aihetta myös niille, jotka vain "lukevat Raamattua yksinkertaisesti niin kuin se on kirjoitettu" ja siten kyseenalaistavat kaikkien muiden tulkinnat.

Laupeutta vai tuomiota?

Lukiessani Tom Holménin Jeesus (WSOY 2007) kirjaa syntyi tämänkaltainen reflektio: Jeesuksen vertauksien pääteema on kuinka Jumala hallitsee kuninkaana. Vertauksissa Jumala esittäytyy pyhitystä painottavan seurakuntakulttuurin logiikan vastaisesti: Isä juoksee omaisuutta tuhlannutta poikaa vastaan, kuningas antaa palvelijalleen anteeksi raskaan velan, yhden tunnin työ tuottaa koko päivän palkan ja paimen jättää koko laumansa yhden ainoan lampaan tähden. Tämä on normaalissakin ihmismaailmassa absurdia ja epärealistista. Isät kasvattavat poikaan huolelliseen rahan käyttöön, pankinjohtajat perivät velallisilta viimeistään ulosotossa, täysipalkka on sidottu täyteen työtuntimäärän ja vaaratilanteessa suuren ihmisjoukon turvallisuus on hyve vastoin yhden ihmisen henkeä. Näistä esimerkeistä näemme, että Jumalan armahtava rakkaus kohdistuu nimenomaan sellaisiin ihmisiin, joita ei pidetä tavallisesti minkään arvoisina: juoppo, suurvelallinen, eksynyt ja pois karannut. Nämä sanottuani Jeesuksen vertauksista löytyy toinenkin teema, jossa Jumala tuomitsee kuninkaan arvovallalla: Kalastaja heittää huonot kalat pois, viljelijä polttaa rikkaviljan elonkorjuussa ja pahat heitetään maailman lopussa tuliseen pätsiin. Helvetti on näissä vertauksissa päässyt valloilleen. Kun Jeesuksen vertauksia tarkastellaan näin suurena joukkona, näennäinen ristiriita syntyy. Miten rakkauden ja tuomion teemat sopivat yhteen? Helposti. Jumala armahtaa tässä ajassa ja on säästänyt tuomionsa maailman historian sulkeutumishetkiin eli lopunajan huipentumaan. Nyt on aika tulla takaisin Isän syliin, kuten tuhlaaja poikakin löysi armahtavan isän. Jeesuksen vertauksien sanomaa on vaikea soveltaa seurakuntaelämään. Johtuen perinteisestä eskatologisista pelottelu painotuksista helluntaijulistuksessa helluntaiseurakunnissa on usein otettu lopunajallisen tuomion rooli: seurakuntakuri on menettänyt perspektiivinsä nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. Nyt elämme aikaa, jossa etsimme kuinka välittää hurjimmallekin armoa ja rakkautta, ja toivomme, että vapauden, laupeuden ja armonjulistus tuottaa ihmisessä tuhlaajapojan reaktion. Hän meni itseensä, teki parannusta ja sai uuden mahdollisuuden. Tuomio tulee lopulta armon väärinkäyttäjällekin. Kuuluuko seurakunnalle rooli tämänkaltaisessa tuomion jaossa? Vai pitäisikö seurakunnan kehittyä askel eteenpäin ja löytää uusi toimintatapoja kohdata langennut kuin erottamisen käsikassara ja tuomion kirves? Mikä on seurakunnan ja seurakuntakurin rooli suhteessa nykyiseen armonaikaan ja tulevaan vihan tuomioon?

Helluntailaisuus, ehtoollinen ja kaste

Vastaan tässä Johnin esittämiin kysymyksiin, koska ne eivät suoranaisesti liity Codex Sinaiticukseen:-) Hyviä kysymyksiä joka tapauksessa ja mielekäs keskustelun avaus.

Ehtoollisesta: Helluntailainen ehtoolliskäsitys on varsinaiselta sisällölliseltä teologialtaan ollut perinteisesti varsin pragmaattinen. Ehtoollista vietetään, koska Jeesus käski. Koska osa Suomen helluntalaisuuden juurista (mutta vain osa) tulee reformoidusta protestanttisuudesta, on kalvinistinen muistoateriaidea esiintynyt säännöllisesti ehtoollisen teologisessa työstössä. Kuitenkin ehtoollisteologiassa hyvin tärkeässä roolissa on nähdäkseni ollut sosiologinen protesti luterilaista kirkkoa vastaan ja ”viinit ovat valuneet kastevesien mukana”. Kastekiistat ja ehtoollisen nivoutuminen niihin sakramentti-nimityksen tähden ovat niputtaneet luterilaisen ehtoollisen (virheellisesti) erottamattomaksi osaksi ”lapsikasteharhaa”.

Helluntailainen ehtoolliskäsitys ei kuitenkaan mielestäni todellisuudessa ole kalvinistinen ”pelkkä muistoateria”. Helluntaiherätyksen uskontunnustuksessa todetaan ”Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.” jossa läsnäolo on haluttu ottaa muisto-funktion rinnalle. Luterilaiset pitävät helluntailaista ehtoolliskäsitystä usein reformoituna ”muistoateriana”, mikä on varsin ymmärrettävää, koska helluntailaiset ovat teologisissa keskusteluissa usein napanneet käyttöönsä reformoitujen argumentteja. Ongelmana tässä on se, että reformoitujen protestanttien ehtoolliskäsitys ei vastaa lähimainkaan sitä mitä helluntailaiset uskovat ja opettavat ei-poleemisissa tilanteissa ehtoollisesta.

Eli vastaus pääkysymykseen. Syyt reformoidun ehtoollisnäkemyksen edustamiseen ovat hyvin pitkälle kirkkohistoriallisia eivätkä ole sopusoinnuss helluntailaisen kokonaisteologian (joka kaikessa kaoottisuudessaan on likiarvoperiaattein maalattavissa kuin impressionistinen akvarellityö). Viimeaikaisessa helluntailaisessa teologiassa Suomessa ehtoollisen määrittelyssä on otettu selvästi etäisyyttä reformoituun näkemykseen ja korostettu sen olevan enemmän kuin muistoateria. Henkilökohtaisesti yhdyn tähän ”enemmän kuin…” näkemykseen.

Kasteesta: Kasteteologiassa poleemisen teologian vaikutus on luonnollisesti myös varsin suuri mutta toisin kuin ehtoolliskysymys, tässä eksegeettinen ja hermeneuttinen työskentely on alusta asti ollut itsenäistä ja mielestäni myös melko huolellista. Lasten kohtalo nähdään joka tapauksessa kasteesta riippumattomaksi eli pidettiin heitä sitten pelastettuina tai ei, vesikasteen ei katsota voivan vaikuttaa tähän millään tapaa (Samoin uskoo tietysti suuri joukko luterilaisia aktiivikristittyjäkin). Osa helluntailaista edustaa näkemystä, jonka mukaan lapset pelastuvat Kristuksen perisynnin vaikutuksen eliminoineen ristinkuoleman tähden ilman kastetta ja ilman uskoa. Toiset taas uskovat, kuten monet kirkkoisät, että perisynti on ikäänkuin Windows Vista, joka on pakattu jokaiseen ihmiseen, mutta aktualisoituu vasta kun tehdään syntiä eli otettaan se käyttöön. Pakkauksen omistaminen ei ole kadottava synti, vasta lataaminen. Näin ollen lapset ovat pelastettuja, koska he eivät ole tehneet syntiä.

Vaikeutena lasten soteriologiassa on se, että Raamatusta on vaikea vetää kovin tarkkoja linjoja tähän kysymykseen. Pitkälti päättely perustuu lapsikasteen osalta helluntailaiseen käsitykseen, jonka mukaan Ut:n aikana ei kastettu lapsia. Oppi johdetaan siis käytännöstä.

"Kuuliaisuuden askel" on nähdäkseni pitkälti sosiologisten tekijöiden synnyttämä termi. Agraariyhteisön tiukoista sidoksista rimpuilevan lahkolaiskandidaatin tuli olla "kuuliainen sanalle" eli kestää yhteisön kritiikki, leimautuminen yms. ja seurata uskottua toimintamallia eli ottaa kaste. Helluntailainen käytäntö on pyrkinyt tavallaan imitoimaan Ut:sta kohoavia toimintamalleja useinkaan reflektoimatta niitä kovinkaan syvällisesti. Kuuliaisuus ei siis ehkä ole ihan niin teologinen kannanotto kuin miltä se vaikuttaa. Toisaalta kaste nähdään myös vastauksena julistetun evankeliumin haasteeseen mutta itse kastetta ei mielletä ihmisen teoksi siinä mielessä, että koko paketti olisi ihmisen teko. Kasteeseen liitetään koko joukko jumalallista toimintaa kuten usein lainatun metaforan Punaisen meren ylityksestä käyttö vihjaa.

Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä

RV-lehden numerossa 3 (16.1.2008) on aukeaman pituinen muokattu katkelma ("Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä") helluntaiteologi David Pettsin pian ilmestyvästä kirjasta Pyhän Hengen olemus (Aikamedia). Aihe selvästi kiinnostaa ihmisiä, joten ajattelin tehdä ko. artikkelin pohjalta pienen avauksen aiheesta. Huomioni artikkelissa kiinnittyi eritoten seuraaviin viiteen teesiin (joista osa oli muita selkeämmin ja eksplisiittisemmin artikuloitu):

1. Apostolien teoissa voidaan nähdä, että "Hengellä täyttyminen" = "Pyhän Hengen kasteen saaminen" = "Pyhän Hengen saaminen" = "Pyhän Hengen tuleminen 'päälle'".
2. Kristittyjen odotettiin tietävän, olivatko he saaneet Pyhän Hengen vai ei.
3. Apt. 2 perusteella voidaan nähdä, että "kielillä puhuminen on todiste, jota on syytä odottaa välittömänä osoituksena ihmisen täyttymisestä Hengellä".
4. Apt. 19:6 mainitaan kielillä puhuminen ennen profetointia, joten "luonnollisin tulkinta on, että se tapahtui ensin" (ja näinollen kielilläpuhuminen on ensitodiste).
5. 1 Kor. 12:30 kommentti ("Eiväthän kaikki puhu kielillä?") viittaa julkiseen kielilläpuhumiseen eikä tarkoita sitä, etteikö jokainen pystyisi yksityisesti puhumaan kielillä.

Tässä omia reaktioitani ylläoleviin teeseihin ja Pettsin kirjoitukseen yleensä:

1. Vaikka olisikin niin, että Apostolien teoissa nuo tietyt fraasit voidaan ymmärtää synonyymeiksi, on syytä kysyä, (a) missä määrin esim. Paavalin kirjeissään käyttämät ilmaisut vastaavat Luukkaan ilmaisuja, tai (b) missä määrin meidän käyttämämme ilmaisut vastaavat Luukkaan ja/tai Paavalin ilmaisuja. Oma kokemukseni on, että yhtäläisyysmerkkejä vedellään tiettyjen fraasien ja tiettyjen tapahtumien välille joskus turhankin kevyesti. Samasta asiasta voidaan puhua eri sanoin, tai eri asioista samoilla sanoilla. Olisi kiva löytää tarkkoja ilmaisuja, jotka vastaavat sekä todellisuutta että niiden käyttöä Raamatun teksteissä. (Itse esim. vierastan yhtäsuuruusmerkkejä ilmaisujen "Pyhän Hengen kaste" - jossa "kaste" viittaa kerran tapahtuvaan initiaation - ja "Pyhällä Hengellä täyttyminen" - joka tuntuisi olevan mahdollista useammin kuin kerran - välillä.)
2. Olen samaa mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apostolien tekojen perusteella näyttäisi olevan niin, että Pyhän Hengen voidaan odottaa kohtaavan uskovaa henkilöä tavalla, jonka hän - muista puhumattakaan - itsekin huomaa. Jos tällaista kohtaamista ei ole tapahtunut, siihen tulisi nähdäkseni pyrkiä (riippumatta siitä, mitä termiä ko. tapahtumasta käytetään).
3. Olen eri mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apt. 2 osoittaa, että kielillä puhumista tulisi odottaa välittömästi Hengellä täyttymisen seurauksena. Kielillä puhuminen voi toki olla seurauksena - mahdollisesti jopa useimmilla Hengellä täyttyneillä - mutta Apt. 2 ei oikein riitä todisteeksi siitä, että kielilläpuhuminen on välttämätön ensitodiste Hengellä täyttymisestä. Kappaleen pointti lienee lähinnä se, että Joelin profetoima (ja Jeesuksenkin lupaama) Hengen vuodatus on tapahtunut. Lisäksi on Pettsin tulkinnan kannalta harmillista, että Joel mainitsee merkkeinä tästä vuodatuksesta kaikkia muita profeetallisia ilmiöitä paitsi kielilläpuhumisen. (Minusta voidaan myös kysyä, johtuuko epäilys opetuslasten humalassa olosta siitä, että eri alueilta tulleet juutalaiset kuulevat Jumalaa ylistettävän omalla kielellään, vaiko jostain muusta.)
4. Pettsin tulkinta siitä, että Apt. 19:6 osoittaa kielilläpuhumisen tulevan Hengellä täyttymisen jälkeen ajallisesti ennen profetointia on kestämätön. Minusta aivan yhtä "luonnollinen" tulkinta ko. tekstistä on se, että molempia esiintyi Pyhän Hengen tullessa efesolaisten päälle eikä Luukas halua asettaa niitä minkäänlaiseen aikajärjestykseen vaan korkeintaan luoda temaattisen linkin Apt. 2 tapahtumiin.
5. On totta, että Paavali vertaa julkista ja yksityistä Jumalan palvontaa toisiinsa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 14, mutta hänen selityksensä siitä, että 1 Kor. 12:30 retorinen kysymys liittyy samaan asiaan, ei vakuuta. Luvussa 12 Paavalin pointti on nimenomaan se, että lahjat ovat erilaisia ja eri ihmisillä on eri lahjoja - eikä ketään tule syjiä tai halveksia sen mukaan, mitä Henki on (tai ei ole) antanut. Pettsin logiikalla voisi todeta, että kaikki muutkin 1 Kor. 12:29-30 esitetyt kysymykset koskevat samaa tilannetta, eli jokainen on voi olla apostoli, profeetta, opettaja, ihmeidentekijä, sairaidenparantaja ja kieltenselittäjä "yksityisesti", mutta ei "julkisessa" kokoontumisessa.

Näiden lyhyiden kommenttien lisäksi vielä muutamia ajatuksia tähän lopuksi: 

Minusta olisi parempi Raamatun perusteella sanoa, että kielilläpuhuminen [1] on ennemmin "confirming evidence" kuin "initial evidence". Kelpuuttaisin muiksi "todisteiksi" esim. profetoinnin [2] ja (sydämestä lähtevän) Jumalan ylistämisen [3], jotka myös Apostolien teoissa tulevat esiin. 

Olen aikoinani tehnyt laajahkon (epävirallisen) gallupin tästä asiasta ja haastattelemani henkilöt olivat kaikki kokeneet vähintään yhden noista kolmesta edellä mainitusta asiasta Hengellä täyttymisen yhteydessä, ja monet olivat kokeneet joko 2:n, 3:n tai 2+3:n, mutta ei 1:stä eli kielilläpuhumista. Hengellä täyttyneiden ihmisten omat kokemukset siis tuntuisivat puhuvan sitä vastaan, että kielilläpuhuminen on sekä ajallisesti ensimmäinen että muutenkin välttämätön todiste Hengellä täyttymisestä. 

Tällaisen keskustelun yhteydessä olisi syytä kysyä, millä tavalla ja kuinka normatiivinen esim. Apostolien tekojen kertomus kristinuskon leviämisestä on. Tuntuu usein siltä, että me poimimme vain rusinat pullasta, eli osaa jutuista pidetään sitovina ja/tai meille oikean suunnan ja toiminnan näyttävinä, ja toisia juttuja ei. 

En voi myöskään välttyä pohtimasta, että mitä oikeasti mahtaisi tapahtua, jos kaikki kirkkojen penkkejä sunnuntaisin lämmittävät seurakuntalaiset oikeasti alkaisivat puhua kielillä ja profetoimaan (joka siis oli se toivottavampi vaihtoehto) ja yleensäkin virittäisivät palavaksi kaikki ne lahjansa, joita Jumala on heille antanut. Paavalin mukaan "kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa", mutta 99.9% tämän maan seurakunnista on organisoitu siten, että yhteisessä kokoontumisessa vain muutama voi antaa mitään. Tämä on ok niin kauan kuin suurin osa seurakuntalaisista tyytyy passiivisena osaansa, mutta voi sitä frustraatiota, jos esim. 1000 hengen seurakunnassa yhtäkkiä kaikki täyttyisivät Hengellä ja kaikilla olisi jotakin annettavaa... ja vain muutamalla on musta puku tai muuten vain lupa olla "antamassa". Tämä huolestuttaa minua paljon enemmän kuin se, että "Hengen täyteyden etsijöiden" määrä on vähenemässä, tai että kaikki eivät usko kielilläpuhumiseen ensitodisteena. 

Ugh.

Suomen helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 II

Talvipäivien puheenaiheena on ollut Pyhän Hengen työ. Puheenaiheita mielenkiintoisempia asia minulle on ollut kaksi profetiaa, jotka minulle välitettiin - kahden naisen kautta. Sama sisältö ja viitekohdat omiin rukouksiini olivat näissä profetiossa niin selkeät. Näiden innoittamana toivoisin, jos Eksegeettisessä safarissa nostaisimme karismaattiset asiat esille eksegeettisestä näkökulmasta. Mielenkiintoista on, että kirjoittajamme tulevat eri taustoista, jossa vääntöäkin voisi tulla. Tulevina päivinä esitän jokin aiheen alalta aloituksen. Herra on Henki!

Suomen helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 I

Owe Lindeskär, Ruotsista, aloitti Suomen Helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 kysymällä: Näemmekö ihmiset seurakunnassa työvoimana vai heidän itsensä tähden? Hän käsitteli aihetta kansanläheisesti ja lämpimästi. Mitä teologi ja eksegeetikko kuuli hänen puheessaan? 1. Yleisesti pastorien kokonaisteologinen taju on HYVÄ! Hänen puheensa nousi siitä, kuinka Jeesus kohtasi ihmisen - ihmisen omien tarpeiden tasolla. Tämän jälkeen Lindeskär perusteli näkemystänsä luomisteologialla - Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja sen tähden Jumala lähestyy ihmistä niiden tarpeiden kautta, jotka hän ihmiselle loi. Tämä näkökulma on usein unohdettu, mutta niin raamatullinen. Jumala lähestyy ihmisiä ihmisten omien tarpeiden kautta. Erityisesti iloitsin siitä, kuinka Lindeskär käsitteli sapatin ongelmaa Jeesuksen opetuksessa. Jeesus nosti ihmisen sapattikäskyn yläpuolelle. Teologia ja perinteet eivät saa olla tärkeämpiä kuin ihminen. 2. Jos Owe Lindeskärin puheessa ei olisi ollut niin paljon käytännönläheisiä näkökulmia, puhe olisi ollut uuvuttavaa seurata. Tästä voisin minäkin oppia omiin puheisiini. 3. Kevyt huumori. Ei näitä uskonasioita tarvitse aina niin vakavasti ottaa - ei edes eksegeettisellä safarilla. 4. Pieni miinus luterilaisten arvostelemisesta. Riittää arvosteltavaa omassa liikkeessämmekin. Hoitakoon kukin kirkkokunta omat ongelmansa. Jatkan blogittamista täältä silloin kun jaksan...

Liberaaliteologit helluntailiikkeessä

Ristin Kansa -lehden pääkirjoitus numerossa 10/2007 otti kantaa mitä ilmeisemmin ainakin minun teksteihini. En tosin ole tarkastanut noita lähdeviitteitä RV:hen, jotka Lehmuskoski on ansiokkaasti mukaan liittänyt mutta muistaakseni noihin aikoihin kirjoittelin joitain aiheeseen liittyviä sepustuksia.

Juhana Lehmuskoski on teologian maisteri Helsingin yliopistosta ja mm. kirjoittanut kirjan Yksi Kaste, joka pitkään on ollut käytetyimpiä baptistisia kirjoja Suomessa. Nykyisin Lehmuskoski käsitykseni mukaan on ns. Helluntaikansa -liikkeen pääjulkaisun Ristin Kansa -lehden päätoimittaja. Ottakaapa kantaa ja esittäkää näkemyksiä.

PÄÄKIRJOITUS

On kyselty, voivatko sellaiset teologit olla liberaaliteologeja, jotka kumminkin hyväksyvät kristinuskon perustotuudet, esimerkiksi Jeesuksen neitseestäsyntymisen, ristinkuoleman, ylösnousemisen (esim. RV 18.7. 2007, nro 29, s. 6) Liberaaliteologia on kehittyvää lajia. Professori Heikki Räisänen, joka oli opettajani Helsiengin Yliopiston teologisessa tiedekunnassa, on edennyt siihen vaiheeseen, että hän kielsi Hengellisen Kuukauslehdnen haastattelussa Jumalan olemassaolon.

Kotoiset helluntaiteologimme eivät ole näin pitkällä. He ovat kuitenkin jo kannattaneet lluopumista kirjaimellisesta Raamatun tulkinnasta (RV 6.6. 2007 s. 5) Samassa yhteydessä on tullut esiin hälyttävä tieto, että nykyinen raamattukoulutuksemme tähtää samaan päämäärään. Liberaaliteologeja eivät ole vain ne, jotka kieltävät suuria perustotuuksia, vaan myös ne, jotka kieltävät Raamatun täyden erehtymättömyyden - Nyt on jo esitetty näkemys, että Raamatun kirjoittajat eivät ole edes pyrkineet historialliseen tarkkuuteen (RV 30.5. 2007, s. 11) On ollut rohkeutta kirjoitta, että Raamattu ei ole kaikessa erehtymätön (RV 4.7.2007 s. 4). Ihminen on pienen järkensä avulla löytävinään Raamatusta ristiriitaisuuksia. Paavalin selitetään erehtyneen kirjeissään. Monissa keskusteluissa on esimerkiksi esitetty, että Paavali oli vain aikansa lapsi ja hänen kelpoisuusvaatimuksensa vanhimmiston jäsenille eivät kaikilta osin ole enää voimassa. Mitä tämä kaikki on, jos ei liberaaliteologiaa? Raamattu itse esittää, että ”Sana on kokonansa totuus” (Ps. 119:160). Paavali ja jopa Jeesus uskoivat Raamatun sanainspiraatioon. Antakoon taivaan Herra meille nöyryyttä alistua Jumalan Sanan alle, että meidän ei tarvitse sanoa: "Minä käännän sinun todistuksesi minun akselteni puoleen.” Voimme sanoa psalmistan sanoi.: ”Minä kääännän askeleeni sinun todistustesi puoleen.” (Ps. 119:59)

Juhana Lehmuskoski Ristin Kansa 10/2007

Kuka on liberaali?

Kuka on liberaali? Löytyykö niitä Suomen helluntailaisten joukosta? Nämä kysymykset ovat nostaneet esille Tapio Puolimatka ja Juhani Kuosmanen Ristin Voiton sivuilla.

LIBERAALIEN USKONTUNNUSTUS

Teologisen liberalismin valtakausi ajoittui karkeasti 1850-luvulta ensimmäisen Maailmasodan alkuun. Yalen yliopiston teologian professori H. Rickhar Niebuhr'n yleistajuinen määritelmä liberaalisuudesta kuuluu seuraavasti: "Jumala ilman vihaa toi ihmisen ilman syntiä valtakuntaansa ilman tuomiota Kristuksen palvelustyön kautta ilman ristiä." Lisäisin vielä tähän kuvaukseen: "Kaikki pääsevät taivaaseen ilman ruumiinylösnousemusta." Käytännössä teologisesti liberaalinen maailmankuva kielsi klassisen kristinuskon huipentuman - Raamatusta johdetun Nikean ja Apostolisen uskontunnustuksen. Näiden ekumeenisten uskontunnustusten sisältö on perinteisesti pidetty mittatikkuna oikeaoppiselle kristinuskolle.

Niebuhrin määritelmä liberaalisuudesta kertoo kaiken olennaisen. Liberaalisuus kielsi klassisen kristinuskon opit Jumalasta, ihmisestä, synnistä, tuomiosta ja sovituksesta. Lisäksi liberalismi ei hyväksynyt Raamatun supranaturalistista eli yliluonnollista maailmankuvaa, johon muun muassa kuuluu oppi ruumiinylösnousemuksesta.

TUNNETILA USKON SISÄLTÖNÄ

Liberalismi oli aikansa tuote. Länsimainen tiede kyseenalaisti voimakkaimmalla kehityskaudellaan kristinuskon perusteesejä. Kopernikuksesta alkanut tieteen vallankumous kyseenalaisti kirkon kanonisoimia käsityksiä maailmankaikkeudesta. Maapallo ei ollut litteä ja se kiersi aurinkoa vastoin perinteistä ajattelua. Tämä pystyttiin todistamaan empiirisesti. Siksi ihminen siirtyi uskomasta siihen mitä ei näe, koska tiede mullisti näkyväisen maailman jo tarpeeksi ihmeelliseksi. Tieteisuskon optimismi särkyi kuitenkin maailmansotiin, jolloin klassinen liberalismi koki myös kuoliniskunsa.

Klassinen liberaalisuus syntyi 1800-luvulla Friedrich Schleiermacherin johdolla. Hän määritti uskon ihmisen sisäiseksi tunteeksi (Gefühl). Aatehistoriallisesti Länsi-Eurooppa oli siirtymässä kylmän järjen aikakaudesta tunteikkaaseen romantiikan aikakauteen. Ihmiset kaipasivat kylmän rationalismin ja empiirisen tieteellisyyden vastapainoksi aistikokemuksia, tunnetta ja lämpöä. Teologiassa painotettiin tällöin sisäistä uskonnollista kokemusta järjen sijaan. On ilmeistä, että tämänkaltaisessa ilmapiirissä kirjoitetuille uskon dokumenteille (Raamatulle ja uskontunnustuksille) ei jäänyt tilaa, koska ihmisen sisäinen intuitio määritti uskon sisällön. Romantiikan keskellä syntyneen liberalismin teesiksi syntyikin, että usko on tunteen alue ja järki tieteenalue. Perinteisesti tiede nähtiin uskon palvelijana, mutta niitä, jotka nyt näin ajattelivat, pidettiin perinteen sokaisemina. Nyt usko ja tiede erotettiin lopullisesti toisistaan. Kristinuskon dokumenttejakin ruvettiin tulkitsemaan ateistisella tulkintaotteella.

PROTESTANTTINEN RAAMATUNTULKINTA

Protestanttinen uskonpuhdistus avasi tien Raamatun historialliselle ja kieliopilliselle tulkinnalle. Tämä oli välttämätöntä, sillä historian tuntemus osoitti katolilaiset käytänteet usein vääriksi. Luther, Calvin ja Zwingli tekivät uraa uurtavan työn johdatellessaan kristikunnan Raamatun äärelle ja he syrjäyttivät perinteisen allegorisen tulkintatavan. Heidän aloittamaa tulkintalinjaa kutsutaan historiallis-kieliopilliseksi tulkinnaksi. Jotta Raamattua voitaisiin tulkita oikein, oli välttämätöntä päästä käsiksi Raamattuun alkuperäisessä kieliasussaan. Heprean ja kreikan kielet tulivat välttämättömiksi oppiaineiksi papeiksi opiskeleville Lutherin, Calvinin ja Zwinglin alaisuudessa. Viisaita ollessaan he myös antoivat Raamatun tavallisen kansa käsiin kääntämällä sen kansan kielelle. Näin kuilu saarnatuolin ja kirkonpenkin välillä lyheni. Mutta heidän tulkintansa keskiössä oli alkukieli, eikä Raamatun käännös kuten usein luullaan. Viimekädessä oppi rakennetaan ymmärtämällä se, miten historia ja alkukieli asiaan vaikuttavat.

LIBERAALINEN RAAMATUNTULKINTA

Liberaalinen raamatuntulkinta ei poikkea metodeiltaan uskonpuhdistajien aloittamasta linjasta. Poikkeama syntyy liberaalisesta Raamatun "modernisoimisesta". Kysymyksessä on maailmankuvien törmäys. Yksi esimerkki liberaalisesta tulkintaotteesta on professori Heikki Räisäsen toteamus, että Raamattu opettaa historiallisesti homoseksuaalisuutta vastaan. Kuitenkin on eriasia uskoa se kirjaimellisesti, koska nykyaikana tiede opettaa, että homoseksuaalisuus ei johdu hänestä itsestään. Toinen esimerkki on se, että ylösnousemus nähdään apostolien sisäisenä kokemuksena, eikä historiallisesti todistettavissa olevana tosiasiana. Liberaalisuudessa kyseessä on tulkintatavan samankaltaisuus eikä akateeminen pätevyys.

FUNDAMENTALISTINEN RAAMATUNTULKINTA

Fundamentalismi syntyi vastareaktiona liberaalisuudelle. Siksi he heittivät vauvan pesuveden mukana pois ja hylkäsivät protestanttisen historiallis-kieliopillisen raamatuntulkinnan. Fundamentalismin ominaispiirre tänäkin päivänä on pitää esimerkiksi englanninkielisessä maailmassa Kuningas Jaakon käännöstä (KJV) erehtymättömänä ja opillisesti puhtaana käännöksenä. Tämä on verrattavissa suomalaisten herätyskristittyjen uskoon, että mitä vanhempi käännös sen parempi se on. Tässä keskustelussa on eräs fundamentalistien kannalta kiusallinen ominaispiirre, että kyseisten Raamatun käännösten käsikirjoitukset ovat myöhäisiä ja usein epäluotettavia. Esimerkiksi Jesajan kirja on käännetty osittain kreikankielisestä Septuagintan tekstistä ennen kuin 1940-luvulla löydettiin ensimmäinen, kokonainen hepreankielinen teksti Jesajan kirjalle Kuolleenmeren kirjakääröjen joukosta.

MITÄ SITTEN SUOMEN HELLUNTAILAISET OVAT?

Helluntailainen raamattukoulutusliike perustuu evankelis-konservatiivisuuteen eli protestanttiseen raamatuntulkinta metodiin. Maailmalaajuisesti evankelikaalisuuden tunnustetuin tulkintametodi on historiallis-kieliopillinen tulkintatapa.

Yhdysvalloissa fundamentalistit ovat omana leirinään tunnustettujen evankekaalisten kirkkokuntien ulkopuolella. Evankelikaalis-konservatiivien ja fundamentalistien tunnetuin yhteentörmääminen henkilöityy evankelista ja tohtori Billy Grahamin persoonaan. Fundamentalistien tunnetuin koulu on Bob Jones University. Koulun perustaja tohtori Bob Jones julisti Billy Grahamin liberaaliksi ja harhaoppiseksi.

Suomessa fundamentalistit eivät ole perustaneet omaa seurakuntaliikettään, vaikka Suomen helluntailaisuudessa on fundamentaalisia piirteitä ja fundamentalismin nimiin vannovia Raamatunopettajia. Esimerkiksi 1990-luvun alussa evankelioivista Tuomasmessuista tuttu teologian tohtori ja Vanhan testamentin tutkija Arto Antturi heitettiin liikkeestämme ulos, vaikka nyt hyväksymme pastoreiksi samankaltaisesti ajattelevia. "Graham-Jones" farssi toteutui Suomessakin.

Onko tapaus "Graham-Jones" toistumassa jälleen Suomen helluntailaisuudessa? Pelko liberaalisuuden uhasta on aiheeton, mutta evankekaalis-konservatiivit ovat liikkeemme sisällä tukevasti terveen raamattukoulutuksen ansiosta./Ensinnäkin Suomen helluntailaisten joukosta on mahdotonta löytää Nieburh'n määritelmän mukaisesti liberaaleja. Suomen helluntailaiset ovat opillisessa keskiössä, jotka tunnustavat klassisen kristinuskon opit.

Toiseksi Yhdysvaltojen fundamentalistien käytöksestä tohtori Billy Grahamia kohtaan olisi jotain opittavaa. Jos Suomen helluntaiherätys on aikoinaan toiminut Billy Grahamin missioissa yhteistyökumppanina, niin näyttää siltä, että emme pidä evankelikaalis-konservatiivisuutta kovinkaan suurena vaarana. Miksi sitten Arto Antturi sai liikkeeltämme kenkää? Vastaus on liikkeessämme oleva fundamentalismi, joka sotkee evankelikaalis-konservatismin liberaalisuuteen.

Kirjoittaja: Esa Hyvönen, Th.M.