Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekstikritiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tekstikritiikki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. lokakuuta 2025

Kirjaesittely: The Gentle Answer to the Muslim Accusation of Biblical Falsification



Gordon Nickel, The Gentle Answer to the Muslim Accusation of Biblical Falsification (Bruton Gate, 2015), 493 sivua.

Tällä sivustolla ollaan jo parinkymmenen vuoden ajan käsitelty monipuolisesti raamattututkimuksen hedelmiä. Yksi aihe, josta ei kuitenkaan ole käytännössä lainkaan postauksia, on kristinuskon ja islamin tai Raamatun ja Koraanin välinen suhde. Kuten jokainen näihin aiheisiin perehtynyt varsin nopeasti huomaa, erittäin monet raamatuntutkimuksen kannalta tärkeät aiheet kuten vaikkapa tekstikritiikki, evankeliumien historiallinen luotettavuus tai kristologia ovat islamin ja kristinuskon välisessä dialogissa usein massiivisen köydenvedon kohteena. Toisin sanoen tyypillisen muslimikritiikin mukaan Raamatun teksti on turmeltunut, kun taas Koraani on säilynyt läpi historian täydellisesti (=tekstikritiikki), Uuden testamentin evankeliumeihin ei voi luottaa (=tekstien historiallinen luotettavuus) ja todellinen Jeesus-kuva löytyy Koraanista, ei Uudesta testamentista (=kristologia). Ikävä kyllä monet raamatuntutkijat eivät ole lainkaan perillä niistä väitteistä, joita muslimit yleensä Raamatusta heittelevät, kun taas muslimit ovat usein hyvin heikosti perillä uusimman tekstikriittisen työn tuloksista, liittyen sekä Raamattuun että Koraaniin. 

lauantai 15. kesäkuuta 2024

Roomalaiskirjeen luvut 9-11 (N. T. Wright)

Tässä pitkähkössä tekstissä keskitytään Roomalaiskirjeen lukujen 9-11 sisältöön. Erityistä huomiota tekstin analyysissä tullaan antamaan jakeille 11:25-27, joihin Israel-keskusteluissa monesti viitataan ikään kuin "ratkaisevana todisteena kaikesta". Teksti noudattelee tunnetun raamatuntutkija N. T. Wrightin analyysiä ja se perustuu erityisesti hänen vuoden 2013 teoksen Paul and the Faithfulness of God lukuun 11. Teos on 4-osa Wrightin Cristian Origins and the Question of God -sarjaa, jonka kirjoitusprojekti käynnistyi jo 1990-luvun alussa. Muista (myös Wrightin) lähteistä mainitaan erikseen.


Wrightin Paavalin teologiaa käsittelevällä kirjalla (SPCK/Fortress, 2013) on pituutta reilu 1600 sivua.
Wrightin Paavalin teologiaa käsittelevällä kirjalla (SPCK/Fortress, 2013) on pituutta reilu 1600 sivua.

Lyhyesti sanottuna Wright haastaa sellaisen näkemyksen, jonka mukaan Paavali kuvaisi jakeissa 11:25-27 lopunajallista ja yhtäkkistä juutalaisten massakääntymistä Kristuksen takaisinpaluun hetkellä. Sen sijaan hänen painotuksensa on siinä, miten juutalainen voi koska tahansa kääntyä Kristuksen puoleen ja olennaisena osana tässä toimii kateus, jonka saa aikaan Paavalin nykyinen toiminta pakanoiden keskuudessa. Termillä "koko Israel" Paavali tarkoittaa kaikkia Jeesukseen uskovia juutalaisia ja pakanoita, ja tämä joukko pelastuu tietyllä tavalla, jota Paavali näissä luvuissa pitkästi kuvaa. Olennaisessa roolissa tässä kaikessa on Paavalin uudelleenmääritelmä Jumalan kansasta: Israel on uudelleenmääritelty Messiaan ympärille. 

perjantai 28. lokakuuta 2022

Gordon D. Fee in Memoriam

Gordon Fee (1934-2022) oli yhdysvaltalais-kanadalainen raamatuntutkija ja tekstikriitikko, joka kirjojensa, artikkeleidensa, luentojensa ja persoonansa kautta on vaikuttanut merkittävästi laajaan joukkoon ihmisiä ympäri maailmaa. Näiden lisäksi Fee oli yli 30 vuotta mukana maailman luetuimman modernin raamatunkäännöksen eli NIV:n käännöskomiteassa. Lähes puoli miljardia ihmistä on siis lukenut tekstiä, jonka sanamuodoissa ja tulkinnoissa näkyy hänen kädenjälkensä.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Uuden testamentin tekstikritiikki: "Bysanttilainen koulukunta" & King James -kannattajien leiri

JOHDANTO


Seurakuntien raamattupiireissä ollaan totuttu siihen, että pöydällä on läjä eri käännöksiä. Kun hankala tilanne tulee eteen, yleensä joku paikallaoleva tarkistaa "oikean" tekstin käyttämällä yksinkertaisesti jonkin toisen kielistä käännöstä. Olen kuullut saarnaajienkin vetoavan koska venäläisiin, koska japanilaisiin käännöksiin. Mutta jos tekstin oikea muoto halutaan TODELLA tarkastaa, yleensä löytyy joku, jolla on mukana King James -käännös, jonka alkuperä on 1600-luvun alkupuolella ja joka itsessään seisoo hyvin mielenkiintoisen historiallisen prosessin päällä. Niille, jotka eivät halua ottaa tätäkään vakavasti, on hihassa enää yksi kortti: mitä alkuteksti sanoo? Koineekreikan osaajien lukumäärä ei sitten enää olekaan kovin korkea - ellei satu olemaan jäsenenä Keuruun Helluntaiseurakunnassa(!) 

Väittäisin, että seurakuntakontekstissa suurimmalle osalle tulisi yllätyksenä jos pastori kertoisi, että aina ei ole kovin selvää mikä alkuteksti oikeastaan on kyseessä. Raamattupiirissä Matin vuoden 1933/38-käännös (tai 1992-käännös) nimittäin perustuu erilaiselle kreikankieliselle editiolla kuin vieressä istuvan Maijan King James -käännös. Ensimmäisen taustalla on Nestle-Alandin jokin editio, kun jälkimmäisen kohdalla on kyseessä ns. Textus Receptus. (Molempien editioiden historiaan voi lyhyesti tutustua täällä.) Tämä esipuhe johtaa itse kirjoituksen johdantoon.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Uuden testamentin tekstivälitys 2. vuosisadalla


Larry Hurtado on tunnettu Uuden testamentin tutkija, joka on perehtynyt erityisesti varhaisten kristittyjen oppirakennelmien muodostumiseen sekä Uuden testamentin käsikirjoituksiin. Hänen blogiinsa, joka sisältää paljon mielenkiintoisia asioista, voi tutusta täällä. Yritän tässä kirjoituksessa jakaa Hurtadon ajatuksia Uuden testamentin tekstiprosessista 2. vuosisadalla. Artikkeliin, joka toimii tämän tekstin pohjarunkona, pääsee käsiksi alla olevasta linkistä. (Jos aihe tuntuu liian vieraalta, siihen voi tutustua introductionmaisesti täällä.)


Johdanto

Toinen vuosisata on kaikkein tärkein ajanjakso Uuden testamentin (UT) käsikirjoitusten kopioimisen ja levittämisen kannalta. Tässä vaiheessa nimittäin jo syntyneitä tekstejä alettiin kierrättää ja punnita. Eri teoksia koottiin yhteen, kuten neljää evankeliumia ja Paavalin kirjeitä. Tekstit levisivät melko nopealla tahdilla ympäri Rooman valtakuntaa ja samalla niiden arvovaltaan jouduttiin ottaa kantaa. UT:n eri teoksien käsikirjoituksia kopioitiin paljon. 

Ikävä kyllä joudumme todeta, että data, joka meillä tästä ajanjaksosta on saatavilla, on käänteinen asian tärkeyteen nähden: tekstimassaa on todella vähän. Näin ollen joudumme melko vähäisten tekstien perusteella päätellä miten asiat oikeastaan kulkeutuivat eteenpäin. 

tiistai 26. tammikuuta 2016

Onko Matteus 28:19 väärennös?

Johdanto

Matteuksen evankeliumin jae 28:19 kuuluu kaikissa suomenkielisissä käännöksissä suurin piirtein näin:

Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.


Olen viime aikoina törmännyt muutamiin väitteisiin, joiden mukaan tämä jae on myöhempi väärennös. Suomenkielellä löysin netistä muutaman sivun (Suomi 24:n lisäksi), jossa asia on esillä. Mielenkiintoni heräsi kuitenkin siitä syystä, että törmäsin tähän väitteeseen henkilökohtaisesti viime kuukausien aikana kahdesti. (Sisäpiiri)tietojeni mukaan asia on ollut akateemisemmalla tasolla esillä varsinkin 1900-luvun alussa joidenkin kirjoittajien käsissä (mm. Kirsopp Laken). Suomi 24 ei siis ole ensimmäinen paikka, jossa asiaa on käsitelty; siitä alettiin puhua tietääkseni jo vuonna 1670.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Ilmestyskirja-palsta: Miksi pyhiltä kysytään kestävyyttä ja uskoa?

Vanha kirkkoraamattu kääntää Johanneksen ohjeen pedon valloittamille uskoville jakeessa 13:10 seuraavasti: "Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko." Tämän jakeen perusteella uskovien tulee pitää mielessään eräänlainen lex talionis-periaate, eli jokainen väkivaltaan turvautunut saa lopulta itsekin samalla mitalla. Tämä on lohduttavaa pyhille, joiden ei oleteta turvautuvan aseisiin edes äärimmäisen sortovallan ja ahdistuksen edessä.

Uudessa kirkkoraamatussa teksti on kuitenkin toisenlainen: "Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa." Mistä moinen muutos ja mikä on tällaisen tekstin sanoma maailmanhistorian suurimman hirmuvaltiaan valtaan joutuneille uskoville?

maanantai 18. lokakuuta 2010

Kirja-arvio: Uusi testamentti

Kankaanniemi, Matti,
Uusi testamentti
(Perussanoma 2010), 179 sivua.


Matti Kankaanniemen uusin teos on osa Tätä on kristinusko -kirjasarjaa, joka tarjoaa yleistajuisen esityksen kristinuskon taustoista ja alkuvaiheista tieteellisen tutkimuksen valossa. Uusi testamentti on sarjan viides osa ja nimensä mukaisesti käsittelee Uutta testamenttia historiallisena dokumenttina. Käytännössä kirja popularisoi akateemisen raamatuntutkimuksen maltillisemman siiven tutkimustuloksia ja on siinä suhteessa raikas tuulahdus markkinoilla, jossa on pitkään nautittu hieman toisenlaisen raamatuntutkimuksen hedelmistä.

Kirja on pieni sekä kooltaan että sivumäärältään, joten käsiteltävien aiheiden määrä ei ole kovin laaja. Tiettyjen tämankaltaiseen opukseen kuuluvien perusasioiden lisäksi mukaan on valikoitunut lähinnä sellaisia aiheita, jotka ovat kiinnostaneet tai askarruttaneet kirjoittajaa itseään. Tämä ei kuitenkaan vähennä kirjan hyödyllisyyttä, vaan useimmat aiheet ovat sellaisia, jotka kiinnostanevat myös kirjan potentiaalista lukijakuntaa. Kiistanalaisissa kysymyksissä - joista akateemisessa raamatuntutkimuksessa ei ole pulaa - kirjoittaja kertoo edustavansa linjaa, jota on helpointa puolustaa tieteellisellä foorumilla. Lisäksi hän korostaa, että hänen päätelmänsä eivät nojaudu uskonnolliseen vakaumukseen vaan tieteellisiin argumentteihin.

tiistai 9. maaliskuuta 2010

RV:n mielipidepalstalla tunnetaan heikosti tekstikritiikkiä

Tämän päiväisessä RV:n julkaisussa (RV 10) sekä Juha Ketola että Martti Ahvenainen sivusivat Uuden testamentin tekstikritiikkiä. Molempien kannanotoista syntyy vaikutelma asiantuntijuudesta, vaikka heidän esittämänsä lähtökohdat ovat faktuaalisesti vääriä.

Ketola toteaa virheellisesti, että Uuden testamentin käsikirjoituksissa on 0,5 % eroavaisuus, jota tekstikritiikki tutkii. Eroavaisuus prosentti on huikeasti suurempi. Riippuen tilastointitavasta liikumme lähes 10-15 % lukemissa, ehkä jopa korkeammissa luvuissa. Eklektiset tekstikritiikot (Nestle-Aland-Metzger-Fee-traditio) kuitenkin puoltavat optimistista näkemystä, että heidän metodillaan vain 0,5-2,0 % tekstikriittisistä varianteista jäävät ratkaisematta tai on ratkaisevalla tavalla ongelmallista pitää hankittuja tuloksia varmoina. Useat tekstikriitikot pitävät tätä liian optimaalisena lopputuloksena.

Ketola toteaa "pyhien Kirjoitusten todistettavuus on suurempi kuin minkään muun antiikin ajan tuotteen". Tämä lauselma ei perustu faktoihin. On totta, että Uuden testamentin kopiomääriä löytyy huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Aristoteleen teoksista jääneitä kopioita. Mutta suurimäärä voi todistaa myös vastakkaiseen suuntaan. Miksi on mahdollista, että variaatioiden määrä vaihtelee käsikirjoituksesta toiseen?

Vanhan testamentin osalta Ketola ei oikein tiedä mistä puhuu. Aikaisin, täysin hepreankielinen, käsikirjoituskokoelma on vasta vuodelta 900 jKr, mikä taas on samalla todistettavuuden tasolla tilastollisesti kuin vaikka Platonin teokset.

Martti Ahvenainen käsittelee tekstikritiikiä seuraavasti:

Sama koskee Uuden testamentin tekstejä. Nykyiset Nestle-Alandin kokoamat Uuden testamentin kreikankieliset tekstit, joihin useimmat nykyiset UT:n käännökset nojautuvat, eivät ole sataprosenttisesti identtisiä vanhojen bysanttilaisten tekstien kanssa. (RV 10 s. 10)


Ahvenainen välittää tässä monta vääristynyttä kuvaa UT:n tekstikritiikistä.

Ensiksi bysanttilainen teksti perhe ei ole identtinen edes itsensä kanssa, joten vastavaa identtisyyttä ei voida vaatia koko käsikirjoitusmerta ajatellen. Tämä harha syntyy pääasiassa King James Version-käännöksen luomasta illuusiosta, joka perustuu Erasmus rotterdamilaisen tekstikriittisiä valintoja täynnä olevan bysanttilaiseen tekstiin. Tämän tunnustuvat bysanttilaiset tekstikriitikot.

Toiseksi Nestle-Alandin perusta on luotu 300-400-luvuille jKr. ajoitettaviin käsikirjoituksiin lisäksi niitä on verrattu aikaisempiin papyruslöytyihin. Bysanttilainen esiteksti on vasta viidenneltä vuosisadalta ja niiden kultakausi 600-1100 jKr.

Kolmanneksi nykyiset käännökset perustuvat välttämättömään tekstikriittiseen prosessiin, sillä kuten edellä mainitaan Uudessa testamentissa vaihteluvälillä 10-15 % ei ole olemassa jotakin täydellistä alkutekstiä, vaan välttämättömyys tutkia mitkä variantit ovat mahdollisesti oikeita.

Raamattunäkemyskeskustelussa on ikävää, että faktoja pyöristellään oman näkemyksen eduksi. Minusta tekstikritiikki on uskon harjoittamiselle myönteinen haaste, sillä tämän ilmiön tunnustaminen pitäisi johtaa tarkkaan Raamatun tutkimustyöhön, joka avaa parhaimillaan Raamatun sanomaa.

maanantai 1. maaliskuuta 2010

Sanainspiraatiosta

Koska Matti aloitti sanainspiraatio-aiheen käsittelyn aiemman postauksen kommenteissa ja ilmeisesti aiheeseen on odotettavissa lisää kommentointia, näen hyväksi antaa tälle aiheelle oman tilansa. Matti viittasi usein sanainspiraatiota perusteltaessa käytettyyn raamatunkohtaan "ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto.” (Mt 5:18). Matti esitti tekstikriittisiä tosiasioita vastineeksi tälle linjaukselle, sillä usein emme tiedä minkä käsikirjoituksen piirtoja ja kirjaimia tällä kohdalla voitaisiin tarkoittaa, jos tekstit ovat erilaisia. Matti otti esimerkkinsä UT:sta. Laki eli VT on tekstikriittisesti käsittääkseni UT:akin epävarmempi, ja usein emme voi tietää alkuperäistä tekstimuotoa, sen "kirjaimia ja piirtoja". Otan tässä esimerkin VT:n tekstistä Deut. 32:43. Koska lähteeni on englanninkielinen teos, toivon että lukijoilta löytyy hieman kielentaitoa. Oma suomennokseni saattaisi pilata esimerkin.

Deut. 32:42 eri versioita:

Masoreettinen teksti (johon enimmäkseen oma VT:mme perustuu):
Praise, O nations, his people,
for he vindicates the blood of his servants.

Heprealaiskirje 1:6 (huomaa, ettei tätä lainausta ole omassa VT:ssamme = masoreettinen teksti)
And let all angels of God worship him

Septuaginta (joka oli UT:n kirjoittajien VT ja auktoriteetti):
Praise, O heavens, together with
him,

and let worship him
all sons of God

Praise, O nations, with
his
people,
and let all angels of God
strenghten him
for he vindicates the blood of his children.

4QDeutq (Kuolleen meren käärö, eli jotain 1000 vuotta masoreettista tekstiä vanhempi)
Praise, O heavens, his people
and worship him,
every god,
for he vindicates the blood of his children

Teksteissä on eroja mm. sen suhteen, ketä pitää ylistää (Jumalaa vai Jumalan kansaa) ja kehotetaanko jumalanpalvontaan (vai "vahvistamaan" häntä) jumalia, Jumalan poikia vai enkeleitä. Näiden lainausten perusteella R. Timothy McLay spekuloi tekstien syntyhistoriaa, ja näkee lähinnä tarkoituksettomia vahinkoja kopioitsijoiden työssä. Toisaalta hän näkee myös, että tekstiä on saatettu muuttaa teologisista syistä.

Tässä vain yksi esimerkki siitä, että vaikka Jeesuksen sanojen mukaan yksikään piirto ei häviä VT:n tekstistä, me emme aina tiedä, mikä tuo teksti on. Emme tiedä, mitä noista teksteistä Jeesus luki. Emme edes tiedä, mitä kaikkia kirjoja kuului Jeesuksen VT:iin, koska kaanonista kiisteltiin vielä hänen aikanaan. Meillä ei ole mitään syytä pitää masoreettista tekstiä oikeana vain sen takia, että meidän VT:mme on käännetty lähinnä sen varassa. Jos yksi teksti tulisi valita kristityille Jumalan sanaksi ja auktoriteetiksi, tulisi sen olla Septuaginta, sillä UT: kirjoittajat lainaavat reilusti eniten siitä ja myös kirkkoisät luottivat sen auktoriteettiin.

torstai 29. toukokuuta 2008

Pallon tulevaisuus

Monelle suomalaiselle pallo tulee olemaan hyvin tärkeä asia tänä kesänä, vaikka Suomi ei jalkapallon EM-lopputurnaukseen selviytynytkään (ja tietysti vähän korkeammalla tasolla olevat penkkiurheilijat seuraavat mielenkiinnolla Suomen joukkueen otteita maailmanliigan otteluissa :-). Jalka- ja lentopalloakin tärkeämpi pallo on kuitenkin tämä meidän maapallomme, jonka hyvinvoinnista on onneksi alettu enenevässä määrin kiinnostua viime vuosina ja vuosikymmeninä.

keskiviikko 27. helmikuuta 2008

Dan Wallace - totuus ja Raamatun erehtymättömyys

Dan Wallace, Dallas Theological Seminaryn Uuden testamentin professori (erittäin konservatiinen seminaari), muotoili suhdettaan Raamattuun täällä. Hänen lähestymistapansa totuus-kysymykseen ei ole perinteisesti bibliologia ja erityisesti opit Raamatun verbaalisesta inspiraatiosta ja erehtymättömyydestä, vaikka hän tunnustaa näiden oppien tarpeellisuuden. Seuraava lainaus on paikallaan: The driving force in my pursuit of truth is the Incarnation. Unfortunately, too many evangelicals make Christology the handmaiden of bibliology, rather than the other way around. But the Incarnation requests us and even requires us to investigate the data. And sometimes that pursuit seems to be in conflict with bibliology. My own views on inerrancy and inspiration have changed over the years. I still embrace those doctrines, but I don’t define them the way I used to. The evidence has shaped my viewpoint; and I must listen to the evidence because of the Incarnation. Tällä hän tahtoo sanoa, että jos totuuden arvioinnin kriteerit ovat erehtymättömyyden varassa, pienikin poikkeama Raamatun tekstitraditiossa voi aiheuttaa dominoefektin. Jos osoittautuu, että oppi erehtymättömyydestä ei ole vesitiivis, koko opillinen saavi voi vuotaa tyhjäksi. Evidenssin täytyy määrittää meidän näkemyksemme Raamatusta, eikä ennakko-olettamukset. Amerikkalaisena esimerkkinä evankeelista agnostikoksi hän käyttää tunnettua tekstikriitikkoa Bart Ehrmania. Raamatun erehtymättömyysoppi on esitetty ensimmäistä kertaa Westminsterin uskontunnustuksessa vuonna 1646. Tämä uskontunnustus on syntynyt kalvinistisen perinteen pohjalta. Erityisesti tämä uskontunnustus tuli käyttöön 1800-luvun Princentonin teologien joukossa, jotka valjastivat erehtymättömyys opin vastaiskuksi liberaaleja vastaan. Koska amerikkalainen evankelisuus on paljolti kalvinistista, erehtymättömyysoppi määrää tätä liikettä. Wallacen kirjoitus sisälsi monia oivia oivalluksia. Ensimmäiseksi hänen esimerkkinsä Bart Ehrmanista on puhutteleva. Suomalaisen viidesläisyyden (amerikkalaisia Raamattu-vaikutteita saanut luterilainen erehtymättömyys herätysliike) tuntee samankaltaisen tarinan. Tarinan tunnettu nimi on Heikki Räisänen. Toinen oivallus on Wallacen paluu Lutherin käsitykseen Raamatusta. Totuuden perimmäinen muoto on kristologia - Kristus. Raamattu puhuu ennalta Kristuksen tulosta ja inkarnaatiosta ja todistaa hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Jos näitä asioita ei voida osoittaa todeksi, olkoon Raamattu kuinka erehtymätön tahansa, ei kristinusko ole mielekäs. Kolmanneksi jos Raamatusta tulee Jumalan tavoin jumalallisen erehtymätön on vaarana, että palvomme tekstiä jumalana Jumalan sijasta. Tämä on raamattuteologian mukaan epäjumalan palvontaa ns. bibliolotriaa. Raamattua hahmottaessa evidenssi tulee määrätä käsityksiämme. Vastoin kuin Räisänen tai Ehrman pidän Raamattua luotettavana aina kunnes voidaan todistaa toisin. Eli hiljaisuuden argumentti tai jonkin evidenssin puuttuminen ei puolla epäluotettavuutta. Kaikki se, mikä Raamatusta on voitu osoittaa luotettavana ja historiallisesti mahdollisena kuten Kristuksen ylösnousemus tai Jeesuksen ihmeet, puoltavat luotettavan Raamatun puolesta. Aiheeton kriittisyys on siis myrkyllistä, mutta kritiikki, joka kirkastaa Kristusta on aiheellista. Heh. Mitä mieltä olette Wallacen ajattelusta?

torstai 15. marraskuuta 2007

Apt.t. 20:28 tekstikriittinen ja teologinen ongelma

Kirjoitan artikkelia Dosentti Kalervo Salolle Paavalin puheesta efesolaisvanhemmistolle (Apt.t. 20). Kuten tiedetään, Luukas ei tuo yhtä selvästi esille sovituskuolema teologiaa kuin Paavali. Tähän liittyen jae 20:28 on hyvin mielenkiintoinen. Kenen verestä Paavali - Luukas puhuu: Jumalan vai Herran (theou vai kuriou?) Kuten Metzger osoittaa, kyseessä on itseasiassa vain yhden kirjaimem ero: th vai k?) Jos Herran, joka on siis "helpompi" lukutapa, jae on osoitus että Luukaskin sisällyttää sovituskuolema teologian kaksoisteoksessaan(ks. myös Luukas 22:19). Toisaalta, jos theou, niin silloin puhuttaisiin Jumalan verestä. Viittaisiko Paavali tässä Kristukseen Jumalana vai puhuuko hän tässä jostakin muusta? Toisaalta tou haimatou tou idiou voi tavallisen "oman verensä" ymmärryksen sijasta käsittää "Hänen (Jumalan) Oman veri." Tässä ymmärryksessä o idios viittaa Kristukseen tittelinä. Kaikki te tekstikriitikot ja Luukkaan ystävät, kertokaa ymmärryksenne tämän puheen ja varsinkin tämän jakeen ympäriltä. Kiitos!

tiistai 6. marraskuuta 2007

Monogaminen avioliitto, kirkkoisä Hieronymus ja Heprean teksti

Kahteen vuoteen en ole latinaa juuri käyttänyt, niin päätin lukea VT:a latinaksi, ettei kielitaitoni kerrassaan hupene. Kirkkoisä Hieronymus kertoo johdannossaan Pentateukkiin "translatum in latinam linguam ed hebrao". Kysymys kuuluu: mikä heprean teksti hänellä oli? Tiedetään, että Pentateukin hän käänsi suoraan hepreasta. Vertailen lukiessani Vulgatan käännöstä pääasiallisesti Masoreettiseen tekstiin ja Septuagintaan ja epäsäännöllisesti joihinkin Targumeihin. Genesis 2:24 MT - ja he tulevat yhdeksi lihaksi LXX - ja he kaksi tulevat yhdeksi lihaksi VU - he tulevat olemaan kaksi yhdessä lihassa Tar - he kaksi... Jeesus ja Paavali käytti tätä "he kaksi" tekstiä omassa opetuksessaan(Matt 19:5; Mr 10:8; 1. Kor 6:16). Näyttää siltä, että "he kaksi" on aikainen ja selittävä lisäys, joka painottaa monogamista avioliittonäkemystä, sillä "he" itsessään voi olla määrittelemätön joukko ihmisiä. Silloin heprean teksti voisi merkitä myös polygamiaa. Tätä tämä teksti ainakin merkitsi aikaisissa dispuuteissa, joita juutalaisyhteisö kävi. Muutoin Septuagintan ja Targumin kääntäjät eivät olisi tehneet lisäävää käännöstään. Tämän tekstin aikainen lukutapa on todiste siitä, että debaatti avioliitosta ja monogamiasta alkoi juutalaisyhteisössä todennäköisesti hieman ennen Septuagintan Pentateukki käännöstä (n. 200 eKr). Qumranin kirjäkääröt polemisoivat myös niitä temppelipalvelijoita, joilla oli monia vaimoja (CD 4.20--5.6; TS 57.15--19). Septuagintan alunperiin poleeminen lukutapa välittyi myöhemmin vanhan latinan käännökseen. Näistä voimme päätellä, että kirkkoisä Hieronymuksen käännös Genesis 2:24 joko heijastaa 1) vanhan latinan käännöstä Septuagintasta, 2) hänen suoraa tietämystänsä Septuagintasta 3) jotain teologista keskustelua, johon Septuaginta lukutapa sopeutui paremmin, 4) hän lisäsi ulkomuististansa ei-tietoisesti (siis vahingossa) joko vanhan latinan tai Septuaginta lukutavan kääntäessään heprean tekstiä (tämä on tyypillinen kääntäjien virhe), tai 5) hänellä oli mielessään Jeesuksen ja Paavalin käyttämä lukutapa. Vaihtoehdot 1), 2), 4) ja 5) ovat ainakin suoraan perusteltavissa paralleeliteksteitä. Luulen, että Hieronymus tietoisesti syrjäytti tässä kohden heprean tekstin, koska sitä ei käyttetty viitteenä UT:ssa, Septuagintassa ja vanhassa latinassa. En tiedä kävikö hän teologista keskustelua avioliitosta jossain muussa asiayhteydessä, joka olisi vaikuttanut hänen käännökseensä. Koska eräs mielenkiintoni on tutkia avioliittotekstejä Raamatussa ja sen vaikutushistoriassa, minulle olisi kullan arvoista löytää vastaus tähän kysymykseen. Jos jollakin on parempi tieto, niin kirjoita huomioisi esa(piste)hyvonen(at)gmail(piste)com?

maanantai 29. lokakuuta 2007

Kadonneen oikean version metsästys

Ajattelin tässä jakaa kommentoitavaksi näkemystäni ainoasta oikeasta raamattuversiosta. Alustan ensin hieman, että miten siihen päädyin ja sitten perustelen sen vastaansanomattomasti. Eli kaikki alkoi Herran vuonna n. 1997, kun vuoden uskossa oltuani päätin johdattaa jehovantodistajat oikeaan uskoon. Ajattelin, että se on piis of keik, mutta toisin kävi. Asematunnelin uskolliset sedät alkoivat puhua minulle Jumalan nimen poistamisesta Raamatusta, ja se Pyhä Henki sitten todisti heidän olevan oikeassa. Jalathan siinä lähti uskolta alta ja minä aloin etsiä sitä oikeaa versiota. Sillä tiellä tuli ostettua sen tuhannen versiota hyllyyn ja onnistuin jopa saamaan kreikankielisiä koodekseja, joissa vierekkäin sinaitikus, bezae, aleksandrinus ja joku neljäs. Olisi siinä tissendorffinkin kriittisiä versioita valokopioina. Luin yliopiston tekstikritiikkihyllyjä ja tein karttoja lukutapojen levinneisyydestä (auttoi muuten hahmottamaan aika tavalla). Kaikki tämä ei suinkaan helpottanut oloa, vaan vei uskon käsikirjoituksiin tyystin. Niissä on eroja joten mihinkään ei voi luottaa. Ja sitten sen löysin - Majority Text. Olin täysin myyty tuolle ihmeelliselle tekstille, jota aioin puolustaa henkeen ja vereen. Keräsin netistä mappikaupalla aineistoa ja selasin Metskeriä ja Alandia sun muita kavereita etsien puolustusta tekstityypille. No löytyihän niitä jokunen, varhaiset lainaukset kirkkoisillä ja vanhalatinalainen käännös sekä myöhäisempi peshitta, joka olikin tosin kuulemma bysanttilaisen tradition korruptoima. Goottilaisessakin löytyi tukea taisteluuni. Kuitenkaan kriittinen mieleni ei voinut hyväksyä tosiasiaa, että Majority Text, suuri rakkauteni, oli harmonisaatio ja varhaisen kirkon hapatuksilla lisätty (mm. Jeesus söi kalan lisäksi kupillisen hunajaa, jolla minulle yritettiin yhteen aikaan perustella että Jeesus oli kasvissyöjä, koska hän söi sen - viitaten hunajaan - eikä ne). Annoin sille siis pakit ja käänsin katseeni alkuperäisiin raamattuversioihin, joihin on kelpuutettu vain varhaisimmat käsikirjoitukset (sinaitikuskin myöhäinen). Lopputuloksena en sitten halunnutkaan lukea Raamattua ollenkaan ja näytin mieltäni Jumalalle korotetulla kädellä, joka erään Ison Kirjan opettajan mukaan on paha teko. Mutta aikaa kului ja valo lisääntyi. Alkoi mietityttämään se, että miksi jonkun tissendorffin roskiksesta kaivama nysäversio ansaitsi paikan katolisen alkukirkon aivoriihen edellä. Ei kai ne nyt tyhmyyttään harmonisoineet yhtä versiota, jota alkoivat levittää. (Tästä alkaa aukottomat perustelut). Tajusin, että sen aikuiset viisaat olivat olleet vähintään yhtä älykkäitä kuin minä, joka olin tajunnut alkuperäisen lukutavan metsästyksen Don Quijoten saappaissa juoksemiseksi. Miksi antaa paikallisten lukutapojen erottaa uskovia, kun tärkein unohtuu eli mikä on tekstin sanoma. Annoin ylistykseni heidän (ja omalle) viisaudelle ja asetin Majority Tekstin ansaitsemalleen kunniapaikalle jälleen. Mutta sitten alkoi sen oikean metsästys jälleen. Tekstus Reseptus oli mene, mene, tekel ja ufarsin, joten uudempi piti löytää. Löysinkin kaksi, joista varsinkin Farstad ja Hodgesin versio miellytti, mutta he saivat kritiikkiä omalta advokaatiltaan D. B. Wallaceltakin Ilmestyskirjan osiosta. He eivät seuranneet systemaattisen loogisesti Majorityä, koska se näytti menevän liiaksi metsään ja olivat tehneet huorin Alandin kanssa. En voinut hyväksyä sellaista versiotakaan. Pitkän aikaa odotin, kunnes pari viikkoa sitten törmäsin EMTV Raamattuun, Majority versioon, jossa kritiikki olisi huomioitu ja Ilmestyskirjakin saatu oikeille tolilleen (mitä ne sitten ovatkaan sen ollessa kyseessä). Heiltä oli ilmestynyt Logos Bible, jossa VT oli uusi versio Septuagintasta, Hallelujaa! Siinä etsimäni. Heiltä vielä kuitenkin uupui versiostaan apkryfikirjat, joten päätin odottaa hetkisen. Ajattelin surffailla netissä ja etsiä kritiikkiä kyseistä tekstilaitosta kohtaan, jolloin törmäsin siihen ihanaan, kauniiseen opukseen, joka vei sydämeni (ainakin nyt hetkeksi, kuka tietää huomisesta). Siinä se oli, kolmikirjaimisena ja tradition auktoriteetin kaunistamana mystiikka tiaranaan, EOB. English Orthodox Bible, jota ei siis vielä ole saatavilla kokonaisena ilmeisesti, on itäisen kreikkaa puhuvan kirkon englanninkielinen laitos, joka valmistuessaan on se, mitä olen etsinyt. Siinä on oikeaoppisen kirkon kanonisoima ut, apokryfikirjat ja septuaginta retusoituna, selitykset ja esipuheet ja kaikki. Ja miksi tällainen on muka sitten niin ihmeellisen ainoa oikea? No sehän on selvää: kukaan ei pääse käsiksi alkuperäiseen, joten jokin olisi kaikkein järkevintä vain valita ja päättää yhdessä, että pidetään tätä oikeana. Ja millä olisi siihen varmasti oikeus? Tottakai sillä laitoksella, jolla se on tradition valossa aiemmin ollut kunnes joku varas kiipesi aidan yli Siinain luostariin ja pölli roskikseen heitetyn roskakasan. EOB! EOB! EOB! Yhtykää siihen ja johtakaa kaikki sen siipien alle, jolloin turha tekstikriittinen hölmöläistouhu loppuu ja päästään keskittymään sanan tekemiseen sen hengellisessä, ei tekstikriittisen akateemisessa tekstilaitosmerkityksessä. Olen puhunut enkä muuta voinut.

maanantai 27. elokuuta 2007

Markus 1:2, tekstikritiikki ja raamattunäkemys

Markuksen evankeliumi 1:2 on mielenkiintoinen monella tapaa. Sen haasteet ovat merkittäviä käsiteltäessä raamattunäkemystä. Tässä suhteessa eräs keskustelluimmista aihepiireistä on sen tekstikriittinen ongelma, sillä jakeen alku kuuluu: "Niin kuin on kirjoitettu profeetta Jesajassa..." Tätä formelia seuraa lainaus Vanhasta testamentista: "Katso minä lähetän enkelini (vaihtoehtoisesti: sanansaattajani) sinun edelläsi ja hän on valmistava tien sinulle. Ääni huutaa erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle (vaihtoehtoisesti: hänen polut) tasaiseksi" (Mark 1:2-3). Lukija tänäkin päivänä olettaa, että lainaus on otettu Jesajasta, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että Vanhan testamentin teksti on yhdistelmä Exodusta (23:20) ja Malakia (3:1). Vasta jakeessa kolme on pari riviä Jesajalta (40:3). Lainauksen sisältö on eri, mitä formeli lupaa. Kuinka tämä vaikuttaa raamattunäkemykseemme? Lainausformelin ja varsinaisen Vanhan testamentin lainauksen sisältö loi jännitteen jo antiikin käsikirjoituksissa, joten edellä esitetty huomio ei ole modernin, kriittisen eksegetiikan tuotos. Lukutavat jakaantuvat kahteen merkittävään ja yhteen vähemmän merkittävään, conflaation kärsineeseen lukutapaan: 1) niin kuin on kirjoitettu profeetta Jesajassa (KAQWS GEGRAPTAI EN TW PROFHTW HSAIA; 01 B D L W 2427 Irenaeuskreik, Origenes, Serapion) 2) niin kuin on kirjoitettu profeetoissa (KAQWS / WS GEGRAPTAI EN TOIS PROFHTOIS; A W fam13 Maj Vulgata Syh Copbo Irenaeuslatt Asterius) Ensimmäinen vaihtoehto saa laajemman tuen käsikirjoituksilta. Erityisesti koodeksien Vaticanus, Sinaiticus ja Bezae ristikkäinen tuki yhdessä kirkkoisien enemmistön kanssa antaa ymmärtää, että ensimmäinen lukutapa on aikainen ja näin myös alkuperäinen. Toinen lukutapa on ensisilmäyksellä bysanttilainen lukuun ottamatta Irenaeuksen latinankielisiä viitteitä (Adversus haereses 3.10.5 ja 3.16.3). On ehdotettu, että alun perin kreikaksi kirjoitetun Irenaeuksen tekstin latinankielinen kääntäjä korjasi Irenaeuksen tekstin vastamaan yleisemmin tunnettua lukutapaa (Fee). Kuitenkin asiayhteydessään Irenaeus puolustaa Markionia ja valentinialaisia vastaan profeetoista, että Vanhan testamentin Jumala, maan ja taivaan Luoja, on sama kuin Uuden testamentin Herra ja Isä. Siksi nominin monikko profeetoissa on olennainen osa Irenaeuksen teologista argumenttia ja täytyi joko olla Irenaeukselle tunnettu lukutapa tai hänen keksimänsä. Tämä johtaa siihen, että bysanttilaisessa tekstitraditiossa säilynyt teksti on peräisin myöhäisintään 200-luvun alkupuoliskolta. Irenaeus kreikankielinen fragmentti on myös merkittävä todistaja profeetta Jesajassa -lukutavan puolesta (Adversus haereses 3.11.8.). Tällä kertaa yksikkö nominista profeetta tukee Irenaeuksen argumentointia neljän evankeliumin tarpeellisuudesta Jeesuksen todistajana. Näin ulkoinen evidenssi ohjaa meitä toteamaan, että molemmat lukutavat ovat todistettavasti 200-luvulta. Suuret koodeksit eivät auta meitä arvioitaessa lukutapojen aitoperäisyyttä. On käännyttävä sisäisen (intrinsic) todisteaineiston pariin. Tekstikritiikin kultainen sääntö on, että lukutapa, joka selittää toisen synnyn on todennäköisemmin aito. Tässä tapauksessa on vaikea kuvitella, että kopioitsijat olisivat vaihtaneet profeetoissa -lukutavan profeetta Jesajassa - lukutapaan, koska he myös kopioivat Vanhan testamentin tekstin. He tunsivat Vanhan testamentin ja olivat hämmentyneitä siitä, että lainausformelia seurasi Exoduksen ja Malakian lainaukset. Tästä seuraa se, että he palasivat lainausformeliin ja korjasivat sen. Tämä selitys on mahdollinen, varsinkin kun Matteus ja Luukas ovat rinnakkaisteksteissään myös poistaneet Jesajan. Hekin tunnistivat Markuksen evankeliumin sisäisen jännitteen olettaen, että he käyttivät Markusta omana lähteenään. Evankeelinen tekstikriitikko ja Dallas Theological Seminary Uuden testamentin professori Daniel Wallace pohtii tätä samaa Markuksen evankeliumin kohtaa ja sen yhteyttä raamattunäkemykseemme täällä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, että uskomukset siitä, mitä Raamattu on, ei saa hallita ymmärrystämme. Raamatun tekstien ja niiden sisältö tulee ratkaista raamattunäkemyksemme sisältö. Itselläni on ns. korkea näkemys Raamatusta. Sanon uskovani Raamatun erehtymättömyyteen ja sen inspiraatioon. Tätä käsitystä ei kuitenkaan määritä meidän modernit konventiot erehtymättömyydestä. Esimerkiksi eksakti historiankirjoitus on vasta viimeisen 250-vuoden tulos. Suhteutettuna tämä Markuksen evankeliumiin 1:2 en koe sitä ongelmallisena, että Markus ei palannut tekstiinsä ja tarkistanut lähteitänsä. Todennäköisesti hän otti vastaan (paradosis) opetuksen Johannes Kastajan urasta luotettavana perinteenä, jota hänellä ei ollut tarve epäillä. Lisäksi nykyaikaiset lainauskonventiot eivät olleet käytössä alaviitteineen ja tarkkoine määrityksineen kuinka lainattuihin lähteisiin tulisi viitata. Kuinka Markuksen evankeliumin 1:2 tekstikriittinen ongelma vaikuttaa sinun raamattunäkemykseesi? Kuinka selität sen?

keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Tekstikriitikon webosoitteita:

Käsikirjoituksia ja tekstikriittistä kirjallisuutta: http://rosetta.reltech.org/Ebind/docs/TC/ Moni käsikirjoitus imageja sekä ebind versioita klassisista tekstikriittisistä teoksista. Sweten johdanto Septuagintaan on erityisen arvokas. http://www.kalvesmaki.com/LXX/Texts.htm Septuagintasta ja tekstikritiikistä. http://www.skypoint.com/members/waltzmn/ Lähes jokainen Ut:n tekstikriittinen aihe on ensyklopedisesti käsitelty. http://evangelicaltextualcriticism.blogspot.com/ Evankeelisen tekstikritiikin kerma. Koulutukseni ole saanut erään heidän alaisuudessa. http://www-user.uni-bremen.de/~wie/ww_tc.html Internetin kunniahimoisin tekstikriittinen kommentaari evankeliumeista löytyy tältä sivustolta.