Vanha kirkkoraamattu kääntää Johanneksen ohjeen pedon valloittamille uskoville jakeessa 13:10 seuraavasti: "Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko." Tämän jakeen perusteella uskovien tulee pitää mielessään eräänlainen lex talionis-periaate, eli jokainen väkivaltaan turvautunut saa lopulta itsekin samalla mitalla. Tämä on lohduttavaa pyhille, joiden ei oleteta turvautuvan aseisiin edes äärimmäisen sortovallan ja ahdistuksen edessä.
Uudessa kirkkoraamatussa teksti on kuitenkin toisenlainen: "Kenen osana on vankeus, se joutuu vankeuteen, kenen osana on kaatua miekkaan, se kaatuu miekkaan. Nyt kysytään pyhiltä kestävyyttä ja uskoa." Mistä moinen muutos ja mikä on tällaisen tekstin sanoma maailmanhistorian suurimman hirmuvaltiaan valtaan joutuneille uskoville?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsikirjoitukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste käsikirjoitukset. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Koodeksi Sinaiticus projekti webbiin
Maailman vanhin, kristitty Raamattu, on koodeksi Sinaiticus. Koodeksi Sinaiticus -projekti lanseeraa webbisivun, joka avataan torstaina 24. heinäkuuta 2008. Ensimmäisessä erässä julkaistaan Psalmien kirja ja Markuksen evankeliumi ja koko koodeksi on tarkoitus saada kaikkien nähtäväksi syyskuuhun 2009 mennessä. Webbisivu julkaistaan saksaksi ja englanniksi. Se julkaistaan täällä.
Tämä on koko raamatuntutkimushistorian ehdoton läpimurto. Tähän saakka arvokkaita käsikirjoituksia tai niiden osia on pidetty mustasukkaisen tarkasti suurelta yleisöltä -puhumattakaan tutkijoilta- piilossa. Vain harvat ja valitut ovat päässeet käsiksi koko raamatuntutkimuksen perusdokumentteihin niiden alkuperäisessä käsikirjoitusasussaan. Tähän julkaisuun voisi sanoa herätyskristillisen painokkaasti hal-lee-luu-jah, sillä ajassamme on merkkejä siitä, että raamattututkimus (tekstikritiikistä puhumattakaan) on vapautumassa muutamien "munkkien" ulottuvilta jokaisen kiinnostuneen bisnekseksi.
Kategoriat:
käsikirjoitukset,
linkkivinkki,
Sinaiticus
maanantai 29. lokakuuta 2007
Kadonneen oikean version metsästys
Ajattelin tässä jakaa kommentoitavaksi näkemystäni ainoasta oikeasta raamattuversiosta. Alustan ensin hieman, että miten siihen päädyin ja sitten perustelen sen vastaansanomattomasti.
Eli kaikki alkoi Herran vuonna n. 1997, kun vuoden uskossa oltuani päätin johdattaa jehovantodistajat oikeaan uskoon. Ajattelin, että se on piis of keik, mutta toisin kävi. Asematunnelin uskolliset sedät alkoivat puhua minulle Jumalan nimen poistamisesta Raamatusta, ja se Pyhä Henki sitten todisti heidän olevan oikeassa. Jalathan siinä lähti uskolta alta ja minä aloin etsiä sitä oikeaa versiota. Sillä tiellä tuli ostettua sen tuhannen versiota hyllyyn ja onnistuin jopa saamaan kreikankielisiä koodekseja, joissa vierekkäin sinaitikus, bezae, aleksandrinus ja joku neljäs. Olisi siinä tissendorffinkin kriittisiä versioita valokopioina. Luin yliopiston tekstikritiikkihyllyjä ja tein karttoja lukutapojen levinneisyydestä (auttoi muuten hahmottamaan aika tavalla).
Kaikki tämä ei suinkaan helpottanut oloa, vaan vei uskon käsikirjoituksiin tyystin. Niissä on eroja joten mihinkään ei voi luottaa. Ja sitten sen löysin - Majority Text. Olin täysin myyty tuolle ihmeelliselle tekstille, jota aioin puolustaa henkeen ja vereen. Keräsin netistä mappikaupalla aineistoa ja selasin Metskeriä ja Alandia sun muita kavereita etsien puolustusta tekstityypille. No löytyihän niitä jokunen, varhaiset lainaukset kirkkoisillä ja vanhalatinalainen käännös sekä myöhäisempi peshitta, joka olikin tosin kuulemma bysanttilaisen tradition korruptoima. Goottilaisessakin löytyi tukea taisteluuni.
Kuitenkaan kriittinen mieleni ei voinut hyväksyä tosiasiaa, että Majority Text, suuri rakkauteni, oli harmonisaatio ja varhaisen kirkon hapatuksilla lisätty (mm. Jeesus söi kalan lisäksi kupillisen hunajaa, jolla minulle yritettiin yhteen aikaan perustella että Jeesus oli kasvissyöjä, koska hän söi sen - viitaten hunajaan - eikä ne). Annoin sille siis pakit ja käänsin katseeni alkuperäisiin raamattuversioihin, joihin on kelpuutettu vain varhaisimmat käsikirjoitukset (sinaitikuskin myöhäinen). Lopputuloksena en sitten halunnutkaan lukea Raamattua ollenkaan ja näytin mieltäni Jumalalle korotetulla kädellä, joka erään Ison Kirjan opettajan mukaan on paha teko.
Mutta aikaa kului ja valo lisääntyi. Alkoi mietityttämään se, että miksi jonkun tissendorffin roskiksesta kaivama nysäversio ansaitsi paikan katolisen alkukirkon aivoriihen edellä. Ei kai ne nyt tyhmyyttään harmonisoineet yhtä versiota, jota alkoivat levittää. (Tästä alkaa aukottomat perustelut). Tajusin, että sen aikuiset viisaat olivat olleet vähintään yhtä älykkäitä kuin minä, joka olin tajunnut alkuperäisen lukutavan metsästyksen Don Quijoten saappaissa juoksemiseksi. Miksi antaa paikallisten lukutapojen erottaa uskovia, kun tärkein unohtuu eli mikä on tekstin sanoma. Annoin ylistykseni heidän (ja omalle) viisaudelle ja asetin Majority Tekstin ansaitsemalleen kunniapaikalle jälleen.
Mutta sitten alkoi sen oikean metsästys jälleen. Tekstus Reseptus oli mene, mene, tekel ja ufarsin, joten uudempi piti löytää. Löysinkin kaksi, joista varsinkin Farstad ja Hodgesin versio miellytti, mutta he saivat kritiikkiä omalta advokaatiltaan D. B. Wallaceltakin Ilmestyskirjan osiosta. He eivät seuranneet systemaattisen loogisesti Majorityä, koska se näytti menevän liiaksi metsään ja olivat tehneet huorin Alandin kanssa. En voinut hyväksyä sellaista versiotakaan.
Pitkän aikaa odotin, kunnes pari viikkoa sitten törmäsin EMTV Raamattuun, Majority versioon, jossa kritiikki olisi huomioitu ja Ilmestyskirjakin saatu oikeille tolilleen (mitä ne sitten ovatkaan sen ollessa kyseessä). Heiltä oli ilmestynyt Logos Bible, jossa VT oli uusi versio Septuagintasta, Hallelujaa! Siinä etsimäni. Heiltä vielä kuitenkin uupui versiostaan apkryfikirjat, joten päätin odottaa hetkisen. Ajattelin surffailla netissä ja etsiä kritiikkiä kyseistä tekstilaitosta kohtaan, jolloin törmäsin siihen ihanaan, kauniiseen opukseen, joka vei sydämeni (ainakin nyt hetkeksi, kuka tietää huomisesta). Siinä se oli, kolmikirjaimisena ja tradition auktoriteetin kaunistamana mystiikka tiaranaan, EOB.
English Orthodox Bible, jota ei siis vielä ole saatavilla kokonaisena ilmeisesti, on itäisen kreikkaa puhuvan kirkon englanninkielinen laitos, joka valmistuessaan on se, mitä olen etsinyt. Siinä on oikeaoppisen kirkon kanonisoima ut, apokryfikirjat ja septuaginta retusoituna, selitykset ja esipuheet ja kaikki. Ja miksi tällainen on muka sitten niin ihmeellisen ainoa oikea? No sehän on selvää: kukaan ei pääse käsiksi alkuperäiseen, joten jokin olisi kaikkein järkevintä vain valita ja päättää yhdessä, että pidetään tätä oikeana. Ja millä olisi siihen varmasti oikeus? Tottakai sillä laitoksella, jolla se on tradition valossa aiemmin ollut kunnes joku varas kiipesi aidan yli Siinain luostariin ja pölli roskikseen heitetyn roskakasan. EOB! EOB! EOB! Yhtykää siihen ja johtakaa kaikki sen siipien alle, jolloin turha tekstikriittinen hölmöläistouhu loppuu ja päästään keskittymään sanan tekemiseen sen hengellisessä, ei tekstikriittisen akateemisessa tekstilaitosmerkityksessä.
Olen puhunut enkä muuta voinut.
Kategoriat:
käsikirjoitukset,
tekstikritiikki
maanantai 27. elokuuta 2007
Markus 1:2, tekstikritiikki ja raamattunäkemys
Markuksen evankeliumi 1:2 on mielenkiintoinen monella tapaa. Sen haasteet ovat merkittäviä käsiteltäessä raamattunäkemystä. Tässä suhteessa eräs keskustelluimmista aihepiireistä on sen tekstikriittinen ongelma, sillä jakeen alku kuuluu: "Niin kuin on kirjoitettu profeetta Jesajassa..." Tätä formelia seuraa lainaus Vanhasta testamentista: "Katso minä lähetän enkelini (vaihtoehtoisesti: sanansaattajani) sinun edelläsi ja hän on valmistava tien sinulle. Ääni huutaa erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle (vaihtoehtoisesti: hänen polut) tasaiseksi" (Mark 1:2-3). Lukija tänäkin päivänä olettaa, että lainaus on otettu Jesajasta, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa, että Vanhan testamentin teksti on yhdistelmä Exodusta (23:20) ja Malakia (3:1). Vasta jakeessa kolme on pari riviä Jesajalta (40:3). Lainauksen sisältö on eri, mitä formeli lupaa. Kuinka tämä vaikuttaa raamattunäkemykseemme?
Lainausformelin ja varsinaisen Vanhan testamentin lainauksen sisältö loi jännitteen jo antiikin käsikirjoituksissa, joten edellä esitetty huomio ei ole modernin, kriittisen eksegetiikan tuotos. Lukutavat jakaantuvat kahteen merkittävään ja yhteen vähemmän merkittävään, conflaation kärsineeseen lukutapaan:
1) niin kuin on kirjoitettu profeetta Jesajassa
(KAQWS GEGRAPTAI EN TW PROFHTW HSAIA; 01 B D L W 2427 Irenaeuskreik, Origenes, Serapion)
2) niin kuin on kirjoitettu profeetoissa
(KAQWS / WS GEGRAPTAI EN TOIS PROFHTOIS; A W fam13 Maj Vulgata Syh Copbo Irenaeuslatt Asterius)
Ensimmäinen vaihtoehto saa laajemman tuen käsikirjoituksilta. Erityisesti koodeksien Vaticanus, Sinaiticus ja Bezae ristikkäinen tuki yhdessä kirkkoisien enemmistön kanssa antaa ymmärtää, että ensimmäinen lukutapa on aikainen ja näin myös alkuperäinen.
Toinen lukutapa on ensisilmäyksellä bysanttilainen lukuun ottamatta Irenaeuksen latinankielisiä viitteitä (Adversus haereses 3.10.5 ja 3.16.3). On ehdotettu, että alun perin kreikaksi kirjoitetun Irenaeuksen tekstin latinankielinen kääntäjä korjasi Irenaeuksen tekstin vastamaan yleisemmin tunnettua lukutapaa (Fee). Kuitenkin asiayhteydessään Irenaeus puolustaa Markionia ja valentinialaisia vastaan profeetoista, että Vanhan testamentin Jumala, maan ja taivaan Luoja, on sama kuin Uuden testamentin Herra ja Isä. Siksi nominin monikko profeetoissa on olennainen osa Irenaeuksen teologista argumenttia ja täytyi joko olla Irenaeukselle tunnettu lukutapa tai hänen keksimänsä. Tämä johtaa siihen, että bysanttilaisessa tekstitraditiossa säilynyt teksti on peräisin myöhäisintään 200-luvun alkupuoliskolta.
Irenaeus kreikankielinen fragmentti on myös merkittävä todistaja profeetta Jesajassa -lukutavan puolesta (Adversus haereses 3.11.8.). Tällä kertaa yksikkö nominista profeetta tukee Irenaeuksen argumentointia neljän evankeliumin tarpeellisuudesta Jeesuksen todistajana. Näin ulkoinen evidenssi ohjaa meitä toteamaan, että molemmat lukutavat ovat todistettavasti 200-luvulta. Suuret koodeksit eivät auta meitä arvioitaessa lukutapojen aitoperäisyyttä. On käännyttävä sisäisen (intrinsic) todisteaineiston pariin.
Tekstikritiikin kultainen sääntö on, että lukutapa, joka selittää toisen synnyn on todennäköisemmin aito. Tässä tapauksessa on vaikea kuvitella, että kopioitsijat olisivat vaihtaneet profeetoissa -lukutavan profeetta Jesajassa - lukutapaan, koska he myös kopioivat Vanhan testamentin tekstin. He tunsivat Vanhan testamentin ja olivat hämmentyneitä siitä, että lainausformelia seurasi Exoduksen ja Malakian lainaukset. Tästä seuraa se, että he palasivat lainausformeliin ja korjasivat sen. Tämä selitys on mahdollinen, varsinkin kun Matteus ja Luukas ovat rinnakkaisteksteissään myös poistaneet Jesajan. Hekin tunnistivat Markuksen evankeliumin sisäisen jännitteen olettaen, että he käyttivät Markusta omana lähteenään.
Evankeelinen tekstikriitikko ja Dallas Theological Seminary Uuden testamentin professori Daniel Wallace pohtii tätä samaa Markuksen evankeliumin kohtaa ja sen yhteyttä raamattunäkemykseemme täällä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan, että uskomukset siitä, mitä Raamattu on, ei saa hallita ymmärrystämme. Raamatun tekstien ja niiden sisältö tulee ratkaista raamattunäkemyksemme sisältö.
Itselläni on ns. korkea näkemys Raamatusta. Sanon uskovani Raamatun erehtymättömyyteen ja sen inspiraatioon. Tätä käsitystä ei kuitenkaan määritä meidän modernit konventiot erehtymättömyydestä. Esimerkiksi eksakti historiankirjoitus on vasta viimeisen 250-vuoden tulos. Suhteutettuna tämä Markuksen evankeliumiin 1:2 en koe sitä ongelmallisena, että Markus ei palannut tekstiinsä ja tarkistanut lähteitänsä. Todennäköisesti hän otti vastaan (paradosis) opetuksen Johannes Kastajan urasta luotettavana perinteenä, jota hänellä ei ollut tarve epäillä. Lisäksi nykyaikaiset lainauskonventiot eivät olleet käytössä alaviitteineen ja tarkkoine määrityksineen kuinka lainattuihin lähteisiin tulisi viitata.
Kuinka Markuksen evankeliumin 1:2 tekstikriittinen ongelma vaikuttaa sinun raamattunäkemykseesi? Kuinka selität sen?
Kategoriat:
kreikka,
käsikirjoitukset,
Markus,
raamattunäkemys,
tekstikritiikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)