Gordon D. Fee in Memoriam

Gordon Fee (1934-2022) oli yhdysvaltalais-kanadalainen raamatuntutkija ja tekstikriitikko, joka kirjojensa, artikkeleidensa, luentojensa ja persoonansa kautta on vaikuttanut merkittävästi laajaan joukkoon ihmisiä ympäri maailmaa. Näiden lisäksi Fee oli yli 30 vuotta mukana maailman luetuimman modernin raamatunkäännöksen eli NIV:n käännöskomiteassa. Lähes puoli miljardia ihmistä on siis lukenut tekstiä, jonka sanamuodoissa ja tulkinnoissa näkyy hänen kädenjälkensä.

Pyhä Henki Raamatussa

1. Vanha testamentti

Heprean sanalla rûaḥ voidaan viitata liikkuvan ilman lisäksi ihmisten, eläinten, yliluonnollisten henkien sekä Jumalan ominaisuuksiin. Sana voidaan kääntää "tuuli", "henkäys", "katoavainen", "asenne", "luonne", "henki".

Kirja-arvio: Koetelkaa kaikki – Suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin

Launonen, Leevi, ja Rautio, Elina (toim.),
Koetelkaa kaikki: Suuntaviittoja aikamme hengellisten ilmiöiden arviointiin
(Aikamedia 2016), 394 sivua.

Kristinuskon pitkä (ja ajoittain surullinen) historia osoittaa, että toisten kristittyjen opetuksen ja toiminnan arviointi on vaativa laji. Sen harjoittajan olisi hyvä olla teologisesti pätevä, hyvin perehtynyt arviointinsa kohteeseen, liikkeellä rehellisellä otteella ja myös kykenevä tunnistamaan oman katsantokantansa subjektiivisuus. Rakkaudellinen ja kunnioittava suhtautuminen arvostelun kohteena oleviin sisariin ja veljiin ei sekään tekisi pahaa.

Koetelkaa kaikki on ottanut tämän vaativan haasteen vastaan ja käsittelee lähes kaksikymmentähenkisen, yhteiskristillisen asiantuntijajoukon voimin joitakin aikamme hengellisiä virtauksia, tavoitteenaan lukijan hengellinen varustaminen ja uskon terveyden vaaliminen.

Kirja-arvio: Troubled Waters – Rethinking the Theology of Baptism

Witherington, Ben III,
Troubled Waters: Rethinking the Theology of Baptism
(Waco: Baylor University, 2007), 153 sivua.

Uusia kasteteologisia haasteita kaipaavana päätin tarttua nimenomaan Ben Witheringtonin aihetta käsittelevään kirjaan, sillä kirjoittaja on aikaisemminkin säväyttänyt yllättävillä tulkinnoillaan. Näissä odotuksissa ei tarvinnut pettyä tälläkään kertaa, sillä heti johdannossa kirjoittaja kertoo tutkineensa kastekysymystä 70-luvulla ja huomanneensa sekä sylivauvakasteen että uskovien kasteen harjoittajien yhtä lailla poikenneen teologisesti kasteopissaan UT:n opetuksesta. Näin rohkean väitteen jälkeen lukija jää mielenkiinnolla odottamaan, millaista on se valo jota BW on melkein kolme vuosikymmentä meiltä muilta pantannut.

Johdanto antaa jo muutaman vinkin siitä, minkätasoista keskustelua kirjassa on odotettavissa. Kaikki päälähteet ovat nimittäin kastetta käsitteleviä kirjoja vuosilta 1950-78 - ainoana poikkeuksena James Dunnin Baptism in the Holy Spirit (1979), johon BW tosin nojaa paikoittain vahvasti. Vaikeissakaan tekstikohdissa ei lukijan kannata odottaa dialogia eksegeettien tai kommentaarien kanssa, sillä kirjoittajan mielestä kastekysymys on "teologinen ja historiallinen" kysymys, jota ei ratkaista eksegeesillä.

Johdannon lisäksi kirjassa on kahdeksan lukua. Ensimmäisessä luvussa tutkitaan kristillisen kasteen mahdollisia edeltäjiä ennen UT:n aikaa: ympärileikkausta, juutalaisten proselyyttikastetta ja Qumranin yhdyskunnan peseytymisriittejä. Ympärileikkauksen suhteen BW päätyy siihen näkemykseen, että sen ja kasteen välillä voi olla osittaista jatkuvuutta. Samoin hänen mukaansa ei voida täysin sulkea pois sitä mahdollisuutta, että kristillinen kaste olisi saanut vaikutteita proselyyttikasteesta, jossa käännynnäisen sylivauvakin kastettiin, vaikkakin varhaisin todiste tästä on peräisin noin kolmannen vuosisadan puolestavälistä. Qumranin puhdistautumiset puolestaan saattavat olla relevantteja siksi, että kyseistä riittiä edellytettiin yhdyskuntaan liittyviltä, vaikka erilaisia pesuja saattoi jäsenillä olla kolmekin päivässä.

Qumranin merkitys tulee esiin myös toisessa luvussa, joka käsittelee Johanneksen kastetta. BW:n mielestä Johannes Kastajan palvelutyö oli todennäköisesti saanut vaikutteita qumranilaisilta, joiden parissa Johannes oli mahdollisesti kasvanut. Luonteeltaan Johanneksen kaste oli eräänlainen "uudelleenympärileikkaus", valmistautuminen sekä tulevaan vihaan että Pyhän Hengen tuloon. Tämä sopii myös Jeesuksen kohdalla, joka luultavasti näki kasteensa kuoleman kuvana tai symbolina. Pyhän Hengen tulo kasteen jälkeen viittaa myös siihen, että vesikaste tulee nähdä henkikasteeseen valmistavana askeleena tai riittinä. Luvun loppupuolella BW tekee pari pientä ekskursiota, joiden tuloksena on että (a) Mark. 10:13ff ja sen rinnakkaiskohdat eivät sovi sylivauvakasteen perusteluksi, ja (b) 1. Kor. 7:14 perusteella ei voida sanoa, hyväksyikö Paavali sylivauvakasteen.

Kolmannessa luvussa käsitellään Apostolien tekoja, josta monien mielestä löytyvät ne ratkaisevat tekstit. BW liittyy tähän samaan joukkoon. Ns. perhekuntakasteista hän ei löydä tukea tai todisteita sylivauvojen kasteelle. Sen sijaan hänen käsittelyssään ratkaisevaksi osoittautuu hänen näkemyksensä siitä, että erilaiset viittaukset Pyhän Hengen osuuteen kuvaavat henkikastetta, joka on yhtä kuin uudestisyntyminen. Tämän perusteella BW tuleekin siihen tulokseen, että koska Apostolien teoissa vesikaste välillä tulee ennen PH:llä täyttymistä ja välillä vasta sen jälkeen, niin usko/uudelleensyntyminen ei selvästikään ole välttämätöntä ennen kastetta. Paavalin oman kokemuksen perusteella hän myöskin järkeilee, että "jos kerran Paavalin kääntymisprosessi alkoi hänen vielä ollessaan ei-uskova, niin eikö seurakunta myös voi aloittaa sylivauvan kääntymisprosessin kastamalla hänet hänen vielä ollessaan uskosta osaton?".

Seuraavassa luvussa tutustutaan Paavalin omiin näkemykseen kasteesta. BW:n oleellisin havainto on se, että kaste on Paavalille ympärileikkausta vastaava ja sen korvaava "alustava" (initiatory) riitti, joka kuvaa tai edeltää uudestisyntymistä eli henkikastetta. Vesikaste ei siis suinkaan ole uskoa seuraava confirmation ritual, eivätkä usko ja vesikaste Paavalilla muutenkaan liity läheisesti toisiinsa. BW myös argumentoi, että jos kerran Paavali hyväksyi kasteen ottamisen kuolleiden puolesta, niin eikö hän paljoa ennemmin olisi hyväksynyt myöskin uskoville vanhemmille syntyneiden vauvojen kastamisen.

Viidennessä luvussa käydään lyhyesti läpi Johanneksen tekstejä, joissa kirjoittajan mukaan ei viitata vesikasteeseen vaan ainoastaan käytetään sakramentaalista kieltä.

Luvussa kuusi käydään läpi Heprealaiskirjeen (luvut 6 & 10) ja 1. Pietarin kirjeen (luku 3) näkemyksiä kasteesta. Luvussa hyödynnetään jälleen myös Dunnin kirjaa, jota BW (s. 104) siteeraa hyväksyvästi: "The popular idea that conversion precedes baptism... is not to be found in the New Testament." Hänen mukaansa UT ei myöskään vastaa kysymykseen siitä, pitäisikö uskovien vanhempien lapsia kastaa sylivauvoina, joilloin päätös asiasta pitää tehdä muilla perusteilla kuin UT:n esimerkkien ja mallien valossa.

Seitsemännessä luvussa kirjoittaja tiivistää olennaisimman vesikasteen teologiasta UT:ssa: se symboloi (a) hengellistä puhtaaksipesua, (b) kuolemaa (joka tulee ymmärtää ennen kaikkea Jumalan tuomiona), ja (c) henkikastetta. Samassa luvussa heitetään myös nopea katsaus UT:n jälkeiseen aikaan. BW huomauttaa, että jos ensimmäisen kristitillisen sukupolven sylivauvoja kastettiin, niin on outoa, että tämä ei mitenkään heijastu myöhemmin kirjoitetuista UT:n dokumenteista, joissa esiintyy ainoastaan "lähetyskasteita". Hän myös siteeraa Kurt Alandia, joka oli teologisista syistä sylivauvakasteen kannattaja mutta jonka oman tutkimuksen mukaan todisteita sylivauvakasteen harjoittamisesta löytyy vasta kolmannelta vuosisadalta.

Viimeisessä luvussa esitellään kymmenen asiaan liittyvää suositusta, joista puolet on baptistisia ja puolet paedo-baptistisia kristittyjä varten. Ehkäpä mielenkiintoisimpia ovat seuraavat teesit:
1) Sylivauvakastetta ei löydy UT:sta, mutta se on silti hyväksyttävää UT:n pohjalta kehitetyn teologian valossa.
2) UT:ssa vesikaste edeltää henkikastetta (eli uudelleensyntymistä) ja tämän tulisi näkyä tämän päivän seurakuntien käytännössä.
3) Vesikaste ei ole Jumalan teko - eikä se liitä ketään Kristuksen ruumiiseen - vaan Jumalan suorittaman teon eli henkikasteen kuva, jonka seurakunta toimittaa kastettavalle.
4) Seurakunnan tulisi harjoittaa kastekuria, eli "sakramentteja" ei saa jaella kenelle tahansa vaan ainoastaan todellisten Jeesuksen seuraajien vauvoja tulisi kastaa.


Tämän kirjan suhteen lukukokemus varmaan riippuu ainakin osittain siitä, minkälaisesta taustasta lukija itse tulee. Esimerkiksi suomalaista yleisöä tuskin miellyttää se, että kirjoittaja päätyy kannattamaan sylivauvojen kastetta mutta ilman luterilaisille rakasta teologista sisältöä. Toisaalta kirjassa on tiettyjä ominaisuuksia, joista useimmat lukijat voivat omasta vakaumuksesta huolimatta olla yhtä mieltä. 

Itse kiinnitin huomiota erityisesti seuraaviin kolmeen seikkaan:

1) Kirjoittajan teesiin vaikuttaa ratkaisevasti hänen näkemyksensä siitä, että Apostolien teoissa kaste PH:llä/ssä, PH:llä täyttyminen, PH:n lahja, PH:n tuleminen henkilön "päälle", jne. kuvaavat kaikki "Pyhän Hengen kastetta", jonka hän ymmärtää uudestisyntymiseksi. Tätä ei kuitenkaan missään vaiheessa kirjaa argumentoida, vaan oletetaan itsestäänselvyydeksi.

2) Kirjoittaja kumoaa heikkoja argumentteja puolin ja toisin, mutta ajoittain myös ratsastaa niillä. Lisäksi muutamassa kohdassa kirjoittajan tutkimusote on aika huolimaton. Lukijana olisin kaivannut dialogia nimenomaan eksegeettisen tutkimuksen kanssa, sillä hän esittää useita väitteitä, jotka esim. kulloiseenkin tekstiin liittyvien kommentaarien valossa ovat hyvin kyseenalaisia.

3) Hyvin pitkään oli vaikea nähdä, millä tavalla kirjoittajan käsittelemät asiat liittyvät toisiinsa. Tämä ja muutama muu seikka saivat minut muodostamaan sellaisen hypoteesin, että kirja on pitkälti kokoelma 30 vuotta vanhoja, hieman sekalaisia muistiinpanoja, eikä kirjoittaja ole vaivautunut paneutumaan asiaan tarpeeksi huolella hioakseen niistä selkeän kokonaisuuden ja huomioidakseen asiaan liittyvän tuoreemman tutkimuksen.

Kirjan ansioiksi voitanee lukea BW:lle tyypillinen nokkelien otsikkojen käyttö sekä se, että kirja tosiaan lähestyy kohdettaan ajoittain hyvin mielenkiintoisella tavalla, joka avasi uusia näkökulmia ainakin tämän lukijan mielessä.

Kaiken kaikkiaan rohkenen sanoa, että Troubled Waters ei jätä ketään kylmäksi. Sen sijaan se, lämmittääkö kirja lukijaa sisäisesti vai lähinnä takassa, riippuu lukijasta.

Tästä olen kuullut, mutta en ennen kokenut

Tästä olen kuullut, mutta en ennen kokenut. Nuortenillassa rukoilimme muun muassa Hengen täyteyttä etsivien nuorten puolesta. Eräs kaveri alkoi puhumaan kielillä Raamatun hepreaa, joka meni näin: “Minun Herrani, sinua minä koroitan, ylistys Jumalalle. (ADONAI ATAH SELTI ALLELUJAH). Vaikka kyseessä on muutama sana, joista viimeinen on suomeksikin tuttu halleluja, tämän tilanteen aitoutta puoltaa sanojen oikeat ja puhtaat lausumismuodot, jotka omilla korvillani kuulin, sekä puhdas kielioppi ja sanojen taivutusmuotojen kohdalleen meneminen. Taustana totean, että olen tenttinyt Raamatun hepreasta viiden vuoden ylimmän tason kokeen eximia cum laude arvosanalla Leuvenissä opiskellessani teologiaa. Ensiksi lausejärjestys seuraa tyypillisintä Raamatun heprean objekti-verbi rakennetta (ATAH=objekti, SELTI = verbi). Toiseksi heikonverbin SLH (lausutaan vokaalien kanssa salah) taipui puhtaasti yksikön ensimmäisessä persoonassa ja vokaalien sisäinen heikentyminen A->e kuului lausuttaessa. Heprean heikkojen verbien sisällä tapahtuva vokaalien heikentyminen tai vastaavasti nomineihin liitettävien suffiksien vaikutus vokaalien heikentymiseen on koko heprean kielen vaikein asia, ja tämä kieliopillinen ilmiö tuli tämän kaverin suusta puhtaasti. Kuullessani tämän kysyin onko hän koskaan opiskellut hepreaa ja hän sanoi ettei ole näin tehnyt. Kolmanneksi yksikön toinen persoonapronomini meni hienosti kohdalleen. Neljänneksi halleluja sana lausuttiin heprean lausuntatavan mukaan. Viidenneksi. Mitä tähän voisi sanoa? Pyhä Henki jakaa omastaan ihmeellisesti. (Juttu kirjoitettu alun perin osoitteessa: http://intohimonionjumala.com)

Pyörä pyörässä ja muita kummajaisia

Viimeisimmässä RV-lehdessä (26/2008) on keskiaukeamalla tiivistelmä Juhani Kuosmasen Juhannuskonferenssissa pitämästä raamattutunnista "Tulevaisuus Raamatun valossa". Harmittavasti en päässyt paikalle kuuntelemaan ko. esitelmää kokonaisuudessaan, sillä jutussa oli aikamoinen liuta heittoja, jotka ilmeisesti perusteltiin paikallaoleville mutta oli tilanpuutteen vuoksi jätetty tiivistelmästä pois. (Aiheesta käyty paneelikeskustelukin jäi väliin, mutta ehkäpä Julle tai joku muu referoi sen oleellisimman sisällön?)

Lehdessä julkaistu osuus oli toki tuttua, jo äidinmaidossa imettyä dispensationalismia. Melkein harmittaa, että se ei ole totta, sillä siinä uskovien ei tarvitse kärsiä, vaan se osa on varattu juutalaisille. Minä nimittäin kyllä mielelläni jättäisin vainot yms. ahdistukset väliin, mutta - kuten marttyyrien pitkä historia selkeästi osoittaa - tämän odotuksen varaan ei kannata paljoa laskea.

Artikkelia lukiessani nousi mieleeni jälleen liuta kysymyksiä, joihin dispensationalistit eivät oikein ole tyydyttävästi kyenneet vastaamaan. Esitän pari niistä tässä ihan siltä varalta, että Juhani olisi väitteitään jotenkin perustellut ja joku paikalla ollut voisi pistää tiedon leviämään:

1) Kuosmasen mukaan "ennustuksissa on usein 'pyörä pyörässä' eli ne toteutuvat useita kertoja". Tässä Kuosmanen on eittämättä oikeilla jäljillä, eli VT:n puolelta todella löytyy tekstejä, jotka alkuperäiset kuulijat olivat saattaneet ymmärtää heitä tarkoittaviksi mutta jotka UT:n kirjoittajat sovelsivat myös omaan aikaansa.

Sen sijaan en ole varma, kuinka yleistä on, että joku teksti todalla toteutuu useita kertoja tavalla, jolla JK (no pun intended) antaa ymmärtää. Ainoa selkeä esimerkki, jonka hän antaa, on Joelin helluntaiprofetia. En kuitenkaan ainakaan heti pysty laskemaan sille Raamatusta vähintään kolmea toteutumista, ja kahdenkin kanssa tekee aika tiukkaa. Nähdäkseni profetia PH:n vuodatuksesta toteutui nimenomaan helluntaina Jeesuksen kuoleman jälkeen (kuten Pietari antoi ymmärtää). Missä siis VT:n toteutuma ja millä perusteella on odotettavissa toinen toteutuma Jeesuksen palatessa?

2) JK toteaa, että Ilmestyskirjassa kuvatut tapahtumat ovat kaikki Johanneksen tulevaisuudessa ja tällä perusteella vetää sen johtopäätöksen, että esim. luvussa 12 kuvattu poikalapsi, joka tulee hallitsemaan kaikkia kansoja rautaisella valtikalla, ei voi olla Kristus. Vaan mistä mahtaa olla peräisin tieto, että koko Ilmestyskirjan sisältö puhuu ainoastaan Johanneksen tulevaisuudesta? Jos tieto nousee kirjasta itsestään, niin sitten JK ei ole lukenut sitä kovin huolellisesti (vrt. aiheesta kirjoittamani artikkeli). Jos sen sijaan se nousee jostain muualta, niin minuakin kiinnostaisi tietää, mistä.

Yllä olevien pointtien lisäksi artikkelista pisti silmään pari muutakin juttua. Toinen oli se vanha silmänkääntötemppu, missä esitetään dispensationalistinen lähestymistapa ainoana sellaisena Ilmestyskirjan tulkintatapana, jolla on jotain sanottavaa meidän tulevaisuudestamme. Jos vaihtoehdot olisivat todellakin vain ne, jotka Kuosmanen esittää, niin kukapa ei valitsisi "fututuristista" tulkintatapaa.

Todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin mitä JK antaa ymmärtää. Edes kaikki dispensationalistit eivät enää pidä tiukasti kiinni kaikista niistä tulkinnoista, joita Kuosmanen esittää, puhumattakaan siitä että muita kategorioita viljeltäisiin puhdasoppisesti. Nykypäivää on se, että kommentaattorit ja tutkijat poimivat kustakin tulkintalinjasta ne osat, jotka ovat hyviä, ja hylkäävät ne osat, joita on vaikeampi puolustella tekemättä väkivaltaa tekstille itselleen. Käytännössä melkein kaikki varteenotettavat lähestymistavat ovatkin tänä päivänä jonkinlaisia hybridimalleja ja kaikilla tuntuu myös olevan sanottavaa meidän aikamme seurakunnille. Ironista kyllä, dispensationalistinen lukutapa tuntuu olevan melkeinpä ainoa jäljellä oleva lähestysmistapa, joka tekee Ilmestyskirjan suurimmalta osalta irrelevantiksi uskoville.

Toinen kiva retorinen kikka on Kuosmasen toistama vanha "symbolinen vs. kirjaimellinen" -mantra, missä kirjaimellinen (= dispensationalistinen) tulkinta on Hyvä™ ja symbolinen tulkinta on Paha™. Ikävä kyllä asia ei ole näin yksinkertainen (vrt. aihetta sivuava artikkelini).

Sanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Siksi opiskeluaikoinani minuun teki vaikutuksen erityisesti se, kuinka esim. sellaiset Raamattua suhteellisen hyvin tuntevat herrat kuin Gordon Fee ja Bruce Waltke olivat vielä eläkeiän kynnykselläkin valmiita muuttamaan näkemyksiään ja tulkintojaan - ja tarpeen vaatiessa valmiita oppimaan itseään jopa 40 vuotta nuoremmilta teologian opiskelijoilta. Toivottavasti tämä esimerkki muistuu mieleen vielä vanhanakin kun nuorempi sukupolvi esittää näkemyksiä, jotka ovat vastakkaisia sille, mihin on itse tottunut.

Jakeessa 1. Kor. 12:13a esiintyvän kreikan εν-preposition lokatiivisen ja instrumentaalisen merkityksen vertailua

Laitanpa tähän vielä yhden Pyhä Henki aiheeseen liittyvän projektini vuodelta -01. Harmi, etten ymmärrä noiden kreikan tekstien asentamisen päälle, joten tässä tekstissä kreikan sanat on tavallisilla kirjaimilla esitettyinä. Loppuviitteet on merkitty tekstiin hakasulkeiden sisään, koska en saanut niitä muuten näkyviin. Jos joku ymmärtää kirjoitustani, niin haluaisin kuulla kommentointia. Kun kirjoitin projektini aikanaa Isoon Kirjaan minua käskettiin muuttamaan alaviitteitäni. En olisi saanut sanoa, että "Carson tekee saman huomion", kun löysin hänen kirjoistaan saman huomion minkä itse olin jo tehnyt omassa tutkimuksessani, vaan minun olisi pitänyt esittää Carson huomioni auktoriteettina. En hyväksynyt sitä silloin enkä hyväksy vieläkään, vaan tunnustan edelleen olevani itsenäinen teologi joka on omasta mielestään aina oikeassa riippumatta mistään sitä heikentävistä asianhaaroista. Mutta tässä siis otsikon mukainen essee. 1 Johdanto "Sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." 1. Kor. 12:13 Tarkoituksenani on tutkia kohdassa 1. Kor. 12:13a olevan ilmauksen "een pneumati baptistheemen"[1] kahta käännösvaihtoehtoa, "Hengessä kastetut" tai "Hengen välityksellä…kastettu", jotka Stanley M. Horton esittää kirjassaan "Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä". Tuon esille kummankin käännösvaihtoehdon tueksi esitettyjä perusteluja sekä joitakin vasta-argumentteja. Lisäksi analysoin Apostolien tekojen luvuissa 8 ja 19 esitettyjä kääntymiskokemuksia, sekä sitä, mitä voidaan päätellä niissä kerrotuista Pyhän Hengen esiintymisistä. Lopuksi esitän yhteenvedon siitä, mitä vaihtoehtoisia tulkintoja jakeelle voidaan esittää, sekä oman tulkintani siitä, mistä tapahtumasta 1. Kor. 12:13:ssa on kysymys. 2 Lokatiivisen ja instrumentaalisen merkityksen perustelut Tässä tutkielmassa lokatiivinen merkitys tarkoittaa käännösvaihtoehtoa Hengessä, jossa en -prepositio ilmaisee elementin, johon on kastettu. Instrumentaalinen merkitys tarkoittaa käännösvaihtoehtoa Hengen välityksellä (engl. by), jossa en -prepositio ilmaisee agentin, jonka välityksellä kaste on tapahtunut. 2.1 en –prepositio lokatiivisessa merkityksessä "Hengessä kastetut" En-preposition lokatiivisen "-ssa, -ssä" merkityksen puolesta kohdassa 1. Kor. 12:13a esitän kaksi Hanno Heinon antamaa perustelua.[2] 1. Kreikan en-prepositiolla on aina lokatiivinen merkitys "-ssa, -ssä", kun se esiintyy Uudessa testamentissa baptizoo-verbin kanssa. Kuudessa kohdassa, jossa puhutaan kasteesta Hengessä (Mat. 3:11; Mark. 1:8; Luuk. 3:16; Joh. 1:33; Ap. t.1:5; 11:16) Henki on elementti, johon kastettava kastetaan. 2. Jakeen välittömässä kontekstissa (1. Kor. 12:13c) Henki esiintyy elementtinä, jota juodaan. 2.2 en –prepositio instrumentaalisessa merkityksessä "Hengen välityksellä…kastettu" En-preposition instrumentaalisen "-lla, -llä" merkityksen puolesta kohdassa 1. Kor. 12:13a esitän kolme Hanno Heinon huomioimaa Stanley M. Hortonin perustelua.[3] 1. en- preposiotiolla on usein merkitys kautta (engl. by). Kohdissa Luuk. 4:1 (Mark. 1:12:n tuella), Luuk. 2:27 sekä Ef. 3:5 Henki ilmaistaan tekijäksi. [4] 2. Jaksossa 1. Kor. 12:4-11 Henki esiintyy subjektina jakaessaan armolahjoja. Jakeissa 8 ja 9 en-prepositiota on käytetty vaihtovuoroisesti dia-preposition kanssa, joka merkitsee "kautta, läpi, välityksellä". Tämä antaa tukea sille, että en ilmaisisi subjektia myös jakeessa 13. 3. Hortonin mukaan 1.Kor.12:13 puhuu Hengen kautta/välityksellä tapahtuvasta kastamisesta Kristuksen ruumiiseen. Tämä sopii hyvin yhteen sen eron kanssa, minkä Horton ymmärtää olevan kääntymyksen ja Pyhän Hengen kasteen välillä Apostolien teoissa. 3 Lokatiivisen ja instrumentaalisen merkityksen vertailua Seuraavassa olen pyrkinyt tuomaan esille joitakin tulkinnallisia eroja, mitä 1. Kor. 12:13a saa riippuen siitä, käännetäänkö kohta lokatiivisen vaiko instrumentaalisen merkityksen mukaisesti. 3.1 Lokatiivinen merkitys Lokatiivisen merkityksen mukaan Henki on se elementti, jossa korinttolaiset on kastettu. [5]Yhdeksi ruumiiksi tuleminen on tapahtunut kasteen elementissä, Hengessä. Tämä sopii yhteen sen näkemyksen kanssa, että 12. luvussa juuri Henki on uskovia yhdistävä tekijä. [6] Tässä tulkinnassa jää uupumaan subjekti eli se, kuka on kasteen suorittaja. Uusi testamentti kertoo kuitenkin muualla, että kasteen Pyhässä Hengessä suorittaa Jeesus (Mat. 3:11; Mark. 1:8; Luuk. 3:16; Joh. 1:33; Luuk. 24:49 tukenaan Ap. t.1:5, 8). 3.2 Instrumentaalinen merkitys Instrumentaalisen merkityksen mukaan Henki on agentin asemassa, jonka välityksellä korinttolaiset on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Tässä tulkinnassa paino yhdeksi ruumiiksi tulemisen vaikuttajana on itse kastetapahtumassa, ei niinkään siinä elementissä, jossa kaste on tapahtunut. Henki ei siis ole yhtä voimakkaalla tavalla yhdistävä tekijä kuin lokatiivisessa merkityksessä. Toisaalta Hengen ollessa agentin asemassa jae 13 ilmaisee Hengen aseman samansuuntaisesti jakeiden 8, 9 ja 11 kanssa, joissa Henki ei yhdistä uskovia elementtinä, vaan subjektina jakamalla lahjoja yhteiseksi hyödyksi (j. 7). Jos Henki on jakeessa agentin asemassa, jää jakeesta uupumaan elementti, johon korinttolaiset on kastettu. Tällöin ei voida enää sanoa, että kyseessä on kaste Hengessä, vaan ainoastaan, että kyseessä on Hengen välityksellä suoritettu kaste. Jos tämä on oikea tulkinta, on kyseessä ainoa kohta Uudessa testamentissa, missä kaste kerrotaan suoritettavan Hengen kautta. [7] Siksi jää arvailujen varaan, missä elementissä tällainen kaste tapahtuisi. Mutta jos Henki on vain agentin asemassa,[8] on olemassa mahdollisuus, että Jeesus on jakeen todellinen subjekti. Tällöin kyseessä voisi olla Hengen kautta suoritettu kaste Pyhässä Hengessä. Muista subjektin puuttumisen luomista mahdollisuuksista lisää kohdassa "4.2 Vesikasteen puolesta ja vastaan". 3.3 Jakson 1. Kor. 12:4-11 merkitys jakeen 13 tulkinnassa Jakeen 1. Kor. 12:13 lähikontekstista on vaikea tehdä mitään varmoja johtopäätöksiä. Itse jakeen loppuosassa Henki on elementin asemassa, missä korinttolaisista sanotaan, että he ovat "saaneet juoda samaa Henkeä". Läheisessä jakeessa 11 Henki on kuitenkin subjektin asemassa, "jakaen kullekin erikseen (armolahjoja), niin kuin tahtoo". Jakso 1. Kor. 12:4-11 ei yksiselitteisesti anna tukea kummallekaan merkitysvaihtoehdolle, koska siinä ei puhuta kasteesta Hengessä vaan armolahjojen jakamisesta. Jos ajatellaan, että armolahjojen jakaminen liittyy erottamattomasti Hengessä kastamiseen, voidaan jakeiden 4-11 katsoa puolustavan lokatiivista merkitystä, eli että jae 13a puhuu kasteesta Hengessä. Toisaalta sen, että Henki toimii subjektina jakeissa 8, 9 ja 11, voidaan katsoa tukevan instrumentaalista merkitystä, eli sitä, että Henki toimisi agenttina jakeessa 13. Tällöin agenttius voi viitata kasteen suorittamisen sijaan samanlaiseen Hengen toimintaan kuin mitä jaksossa 4-11 on esitetty. Jakeita 4-11 voidaan siis käyttää tukemaan sekä lokatiivista että instrumentaalista merkitystä, mikäli armolahjojen jakaminen liittyy erottamattomasti kasteeseen Hengessä. Tällöin kumpikin käännös on tulkittavissa Pyhän Hengen kastetta koskevaksi. Jos kuitenkin pidetään kiinni käsityksestä, että jakeessa 13 on kysymys vain Pyhän Hengen saamisesta ilman armolahjoja, ei Hengen esiintymistä agenttina jakeessa 13 voida perustella jakeilla 8 ja 9. Tällöin jakeet 4-11 nimittäin käsittelevät eri tapahtumaa kuin mistä on kyse jakeessa 13. [9] 4 Neljän kastekohdan tarkastelua 4.1 Kastaja ja elementti Kohta 1: Mat. 3:11a Kastaja: Johannes Kastaja Elementti: Vesi Kohta 2: Mat. 3:11b Kastaja: Jeesus Elementti: Pyhä Henki Kohta 3: Mat. 28:19 Kastaja: Apostolit / Jeesuksen seuraajat Elementti: Vesi Kohta 4: 1. Kor. 12:13 joko Kastaja: Jeesus Elementti: Pyhä Henki tai Kastaja: ei tiedossa Elementti: ei tiedossa Agentti: Pyhä Henki Yllä esitetyt kohdat antavat ymmärtää, että vesikasteen suorittavat aina ihmiset, kun taas vain Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä. Ihminen ei siis voi kastaa sen enempää itseään kuin ketään muutakaan Pyhällä Hengellä. Jeesus on aina Pyhän Hengen kasteen suorittaja. Kumpaakin kastetta yhdistää se, että ihminen voi olla vain joko kastetoimituksen välikappale tai kohde. Kasteita erottaa se, että vain vesikasteessa ihminen hallitsee elementin käyttöä. 4.2 Vesikasteen puolesta ja vastaan Ei ole varmaa missä elementissä tapahtuvasta kasteesta on kysymys kohdassa 1. Kor. 12:13. Jos kohta käännetään Hengessä, sen voidaan katsoa argumentoivan vesikastetta vastaan, ei kuitenkaan vastaansanomattomasti.[10] Jos kohta käännetään Hengen välityksellä, niin että Henki on agentin asemassa (jolloin elementtiä ei siis tunneta), kohta voidaan selkeämmin tulkita vesikasteeksi.[11] Vesikastetta voidaan myös puolustaa vetoamalla sisällöllisiin yhtäläisyyksiin jakeissa Room. 6:3-4, Gal. 3:27-28 sekä Kol. 3:9-10. Mutta ollaanpa sitten vesikasteen taikka henkikasteen kannalla, epäselväksi jää, mitä käytännössä pitää sisällään ilmaus Hengen välityksellä suoritettu kaste? 5 Hengen saaminen ja Hengellä täyttyminen Apostolien tekojen luvuissa 8 ja 19. Analysoidessani kyseisiä Apostolien tekojen kohtia, olen päätynyt ehkä siitä helluntailaisesta tulkinnasta poikkeavaan lopputulokseen, jota Horton edustaa.[12] 5.1 Apostolien teot 8:9-25 Apostolien tekojen 8:14-17 ei selkeästi puhu Pyhällä Hengellä täyttymisestä, vaan ainoastaan Pyhän Hengen saamisesta Apostolien kätten päällepanemisen kautta. Täyttä varmuutta ei nimittäin ole siitä, oliko henkilöillä, jotka saivat Pyhän Hengen jakeessa 17, Pyhä Henki jo jakeessa 12 ilmaistun "kääntymyksen" perusteella. Jae 16 tuntuu argumentoivan tätä käsitystä vastaan. Vaikka saman luvun jakeessa 12 kerrotaan, että kyseiset henkilöt olivat uskoneet ja ottaneet kasteen kun Filippus oli saarnannut "Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen nimestä", täytyy huomioida, että samoin oli tehnyt Simon noitakin (j.13). Jakeiden 18-24 perusteella on kuitenkin vaikea ajatella Simonissa olleen Pyhän Hengen, varsinkin jos analysoidaan Pietarin sanoja Simonille. Jos perustellaan Simonilla olleen Pyhän Hengen koska tämä katui jakeessa 24 (sillä ennakko-olettamuksella siis, että ihminen ei voi katua ilman Pyhää Henkeä), voidaan tätä vastaan esittää se mahdollisuus, että Pyhä Henki tuli vain ja ainoastaan silloin Simoniin vaikuttamaan katumusta. Jos siis ei voida olla varmoja siitä, että Simonissa oli Pyhä Henki, sama mahdollisuus täytyy jättää koskemaan myös jakeessa 12 uskovina kastettuja. 5.2 Apostolien teot 19:1-7 Apostolien tekojen kohdassa 19:1-7 henkilöt, jotka lopuksi tulivat täytetyiksi Pyhällä Hengellä, olivat Paavalin kohdatessa heidät kastettu vasta Johanneksen kasteella, eivätkä he olleet "edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan". Vaikka jakeessa 1 heidän mainitaan olleen opetuslapsia, voi se jakeiden 2 ja 3 perusteella tarkoittaa, että he olivat Johanneksen opetuslapsia. He eivät siis välttämättä olleet kristittyjä opetuslapsia alkuunkaan,[13] ennen kuin Paavali oli kertonut Jeesuksen olevan se, kehen tulee uskoa (j. 4). Kun he kuulivat julistuksen Jeesuksesta, ottivat he kasteen Jeesuksen nimeen (j. 5). Seuraavassa jakeessa kerrotaan, että Paavali pani kätensä heidän päälleen, jolloin Pyhä Henki tuli heidän päälleen, "ja he puhuivat kielillä ja ennustivat". Jakeen 6 kättenpäällepaneminen ei kuitenkaan välttämättä tapahtunut jakeessa 5 ilmaistun kasteen jälkeen, vaan mahdollisesti kasteen yhteydessä. Jos näin on, ei voida taaskaan olla varmoja siitä, että henkilöillä todella oli Pyhä Henki kääntymyksen seurauksena ennen Hengellä täyttymistä, varsinkaan kun jakeessa 5 ei ole mainintaa henkilöiden uskosta saati sen sisällöstä tai laadusta. 5.3 Yksityiskohtien puutteellisuuden merkitys Apostolien tekojen tulkinnassa On toki selvää, että luvussa 19 henkilöt olivat uskossa siinä vaiheessa, kun Pyhä Henki tuli heihin, samoin kuin luvussa 8 (ks. Ap. t. 5:32). Nyt kuitenkin tavoitteena on selvittää, viittaavatko kyseiset Apostolien tekojen kohdat siihen, että kääntymys on eri asia kuin Pyhällä Hengellä täyttyminen. Mielestäni kyseisissä jaksoissa on yksinkertaisesti liian vähän selkeää aineistoa, jotta sen pohjalta voidaan esittää normatiivinen oppi kääntymyksen ja Pyhällä Hengellä täyttymisen suhteesta toisiinsa. 6 Loppupäätelmät Edellä olen esittänyt "en pneumati ebaptistheemen" ilmaukselle kaksi eri käännösvaihtoehtoa perusteluineen. Kumpikin käännös on kieliopillisesti mahdollinen, ja valitaanpa käännöksistä kumpi tahansa, voidaan ilmaus tulkita a) kasteeksi Pyhässä Hengessä (Luuk.3:15, 16; Ap.t. 1:5, 8) , b) Pyhän Hengen saamiseksi kääntymisen yhteydessä (Ap.t. 5:32; Room.8:9; Gal.4:6; Ef. 1:13), tai c) vesikasteeksi (Ap.t. 2:38; Room. 6:3, 4; Gal. 3:27, 28). Ilmaus "heemeis pantes"" antaa kuitenkin ymmärtää, että kyseisen kasteen ovat kokeneet kaikki uskovat.[14] Jos pidetään kiinni käsityksestä, että kielilläpuhuminen on merkki henkikasteesta, ei kyse voi olla henkikasteesta ainakaan Korinton seurakunnan kohdalla.[15] Jos kuitenkaan erityistä kokemusta tai kielilläpuhumista ei edellytetä tapahtuvan henkikasteessa, ei henkikasteen mahdollisuutta voida yksiselitteisesti sulkea pois. Tällöin kuitenkin ero kääntymyksessä tapahtuvan Pyhän Hengen saamisen ja henkikasteen välillä tulee niin pieneksi, että näitä kahta on vaikea erottaa toisistaan. Jos hemeis pantes tulkitaan hyperbolaksi,[16] ovat kaikki vaihtoehdot kastetta koskien mahdollisia, henkikastekin kaikkine merkkeineen ja kokemuksineen. Itse olen taipuvainen ajattelemaan, että joko jae 13 puhuu kokonaisuudessaan yhdestä ja samasta kokemuksesta (kääntymykseen liittyvästä Pyhän Hengen saamisesta), tai sitten jakeen alku puhuu vesikasteesta (ilman selvyyttä Pyhän Hengen merkityksestä tässä yhteydessä) jakeen lopun (jota ei valitettavasti ole ollut mahdollista käsitellä tässä yhteydessä) puhuessa kääntymykseen liittyvästä Pyhän Hengen saamisesta. Sen, että kyseessä olisi kaste Pyhässä Hengessä, hylkään epätodennäköisenä vaihtoehtona. Perustan kantani Paavalin opetukseen armolahjojen ilmenemisestä 1. Korinttolaiskirjeen luvuissa 12-14, omaan henkilökohtaiseen kokemukseeni uskossa olemisesta ilman Pyhän Hengen kasteen kokemusta ja armolahjoja, sekä useiden uskovien antamaan todistukseen elämisestä ilman Pyhän Hengen kasteen kokemusta ja armolahjoja. Näiden perusteella uskon, että kaikki Korinton seurakuntalaiset eivät olleet kokeneet Pyhän Hengen kastetta ja saaneet armolahjoja, vaikka olivatkin kastetut yhdeksi ruumiiksi Hengessä taikka Hengen välityksellä. Pekka O. M. Leivo Viitteet: 1 Nestle-Aland, Novum Testamentum Graece, 27. uudistettu painos. (Stuttgart: Deutsche Bibelgesellschaft, 1995). 2 Hanno Heino, Iso Kirja –opiston pneumatologian kurssin opettaja syksyllä 2001. Pekka Leivon luentomuistiinpanot. Iso Kirja: Keuruu, syksy 2001. 3 Stanley M. Horton, Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä. (Juva: Aika oy, 1996), 229. 4 Kohdassa Ef. 3:5 Henki ei ole selkeästi tekijä, vaan on esim. suomenkielisessä (KR-33/38) käännöksessä muodossa "Hengessä". 5 Erwin tosin huomioi, ettei ole varmuutta käyttääkö Paavali ilmausta ejn pneuvmati samassa merkityksessä kuin Luukas, koska tämä on ainoa kohta Paavalin kirjeissä, missä kaste ja Henki esiintyvät näin yhdistettyinä. Howard M. Erwin, Conversion-Initiation and The Baptism in The Holy Spirit. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1984), 99, 101. 6 Gordon D. Fee, The First Epistle to the Corinthians. (The New International Commentary on the New Testament: Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Company, 1987), 606. 7 Carson tekee saman huomion. D. A. Carson, Showing the Spirit: a theological exposition of 1 Corinthians 12-14. (Grand Rapids, Michigan: Baker Books, 2000) 47. 8 Erwinin mukaan kreikan kielioppi antaa mahdollisuuden sille, että Henki toimii kasteessa, mutta ei sille, että Henki suorittaa kasteen. Siksi istrumentaalisessa merkityksessä jakeesta puuttuu itseasiassa sekä elementti että subjekti. Howard M. Erwin, Spirit Baptism: A Biblical Investigation. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1995), 30. 9 Hanno Heino, Iso Kirja –opiston pneumatologian kurssin opettaja syksyllä 2001. Pekka Leivon luentomuistiinpanot. Iso Kirja: Keuruu, syksy 2001. 10 Fee argumentoi vesikasteen mahdollisuutta vastaan, jos kohta käännetään "Hengessä kastetut" (KR -33/38). Jos baptivzw -sana olisi jakeessa yksinään, ilman määrettä ejn pneuvmati, sen voitaisiin Feen mukaan katsoa tarkoittavan vesikastetta. Nyt sillä kuitenkin on määre, joka määrittää mistä kasteesta on kysymys. (Fee, 604.) Erwin kuitenkin esittää, ettei ole mitään todistetta siitä, että Paavali ja Luukas puhuvat Hengessä kastamisesta samassa merkityksessä, joten vesikasteen mahdollisuus on olemassa lokatiivisessakin merkityksessä. Howard M. Erwin, Conversion-Initiation and The Baptism in The Holy Spirit. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1984), 99, 101. 11 Howard M. Erwin, Spirit Baptism: A Biblical Investigation. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1995), 30. 12 Horton, 143, 164-166, 169-172. 13 Myös Horton pohtii termin "opetuslapsi" merkitystä. (Horton, 170). 14 Carson, 45. 15 Carson on voimakkaasti sitä vastaan, että kaikki Korinton uskovat (jotka hänen mukaansa kyllä olivat kastetut Hengessä) olisivat puhuneet kielillä. (Carson, 47-50). 16 Vertaa "pasa hee judaia" Matt.3:5. 7 Lähdeluettelo Carson, D. A., Showing the Spirit: a theological exposition of 1 Corinthians 12-14. (Grand Rapids, Michigan: Baker Books, 2000) Erwin, Howard M., Conversion-Initiation and The Baptism in The Holy Spirit. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1984). Erwin, Howard M., Spirit Baptism: A Biblical Investigation. (Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 1995). Fee, Gordon D., The First Epistle to the Corinthians: The New International Commentary on the New Testament. (Grand Rapids, Michigan: William B. Eerdmans Publishing Company, 1987). Heino, Hanno, Iso Kirja –opiston pneumatologian kurssin opettaja syksyllä 2001. Pekka Leivon luentomuistiinpanot. Iso Kirja: Keuruu, syksy 2001. Horton, Stanley M., Mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä. (Juva: Aika oy, 1996). Nestle-Aland, Novum Testamentum Graece, 27. uudistettu painos. (Stuttgart: Deutsche Bibelgesellschaft, 1995). Pyhä Raamattu: Evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1938 käyttöönottama painos. (Saarijärvi: Kristillinen Kirjakauppa Karkkila, 1996).

Teologiset termit, Pyhän Hengen kaste ja käytännön työ seurakunnassa

DrMark käytti edellisessä artikkelissa kahta teologien käyttämää abstraktiota "initial evidence" ja "confirming evidence", jotka ovat vieraita sekä Apostolien tekojen tekstille että teologi Luukkaalle. Jos hänet voitaisiin tuoda aikakoneella nykyaikaan hän ihmettelisi, että mistä nämä kaverit oikein juttelevat. Siksi "ensitodiste oppi" tai "voimallinen kokemus todiste oppi" ovat vain apuvälineitä nykykristitylle selittämään Pyhän Hengen työn suhdetta raamatullisen tekstin ja nykyhetkessä odotetun kokemuksen välillä. Tämänkaltaisten abstraktioiden ongelmana on, että ne eivät koskaan pysty selittämään koko todellisuutta, vaan ne jättävät kysymysmerkkejä eri raamatullisten tekstien tai nykyaikaisten kokemusten äärellä kuten tulevassa tulen osoittamaan. Jotkin raamatulliset tekstit (Apostolien teoissa) täyttävät "initial evidence" käsitteen määritelmän - kun Pyhä Henki tuli, sen jälkeen ihmiset puhuivat uusin kielin (kuten Ap.t. 2). Jotkin eivät, kuten apostolien vierailu Samariassa (Ap.t. 8). Jälkimmäisen tekstin asiayhteydessä puhutaan Hengen työn näkyvyydestä termeillä "ihmeet ja merkit", joita noita Simon hämmästeli. Jälkimmäinen tapaus ei täytä "ensitodiste opin" määritelmää. Oma kokemuksen Pyhällä Hengellä täyttymisestä oli Ap.t. 2 kaltainen kokemus. Puhuin kielillä saadessani Hengen. Erään kerran rukoilin erään naisen puolesta ja hän alkoi profetoimaan puhumatta kielillä. Hän sanoi, ettei koskaan ole puhunut kielillä ja silti hän profetoi. Jälkimmäinen tapaus ei täytä "initial evidence" opin määritelmää. DrMarkin tavoin sanoisin, että olisi viisainta puhua "confirming evidence" sananparrella Pyhän Hengen karismaattisesta työstä. Pyhä Henki tulee näkyvällä tavalla, joista tilastollinen enemmistö sekä Apostolien teoissa että kirkkohistoriassa näyttäisi olevan kielillä puhumisen puolesta. Siksi käytännön työssä seurakunnassa opetan ihmisiä etsimään Pyhää Henkeä ja kielillä puhumista. Mutta "initial evidence" oppi ei selitä kaikkea sitä, mitä sekä raamatullinen teksti ja käytännön kokemus osoittavat.

Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä

RV-lehden numerossa 3 (16.1.2008) on aukeaman pituinen muokattu katkelma ("Kielilläpuhuminen henkikasteen merkkinä") helluntaiteologi David Pettsin pian ilmestyvästä kirjasta Pyhän Hengen olemus (Aikamedia). Aihe selvästi kiinnostaa ihmisiä, joten ajattelin tehdä ko. artikkelin pohjalta pienen avauksen aiheesta. Huomioni artikkelissa kiinnittyi eritoten seuraaviin viiteen teesiin (joista osa oli muita selkeämmin ja eksplisiittisemmin artikuloitu):

1. Apostolien teoissa voidaan nähdä, että "Hengellä täyttyminen" = "Pyhän Hengen kasteen saaminen" = "Pyhän Hengen saaminen" = "Pyhän Hengen tuleminen 'päälle'".
2. Kristittyjen odotettiin tietävän, olivatko he saaneet Pyhän Hengen vai ei.
3. Apt. 2 perusteella voidaan nähdä, että "kielillä puhuminen on todiste, jota on syytä odottaa välittömänä osoituksena ihmisen täyttymisestä Hengellä".
4. Apt. 19:6 mainitaan kielillä puhuminen ennen profetointia, joten "luonnollisin tulkinta on, että se tapahtui ensin" (ja näinollen kielilläpuhuminen on ensitodiste).
5. 1 Kor. 12:30 kommentti ("Eiväthän kaikki puhu kielillä?") viittaa julkiseen kielilläpuhumiseen eikä tarkoita sitä, etteikö jokainen pystyisi yksityisesti puhumaan kielillä.

Tässä omia reaktioitani ylläoleviin teeseihin ja Pettsin kirjoitukseen yleensä:

1. Vaikka olisikin niin, että Apostolien teoissa nuo tietyt fraasit voidaan ymmärtää synonyymeiksi, on syytä kysyä, (a) missä määrin esim. Paavalin kirjeissään käyttämät ilmaisut vastaavat Luukkaan ilmaisuja, tai (b) missä määrin meidän käyttämämme ilmaisut vastaavat Luukkaan ja/tai Paavalin ilmaisuja. Oma kokemukseni on, että yhtäläisyysmerkkejä vedellään tiettyjen fraasien ja tiettyjen tapahtumien välille joskus turhankin kevyesti. Samasta asiasta voidaan puhua eri sanoin, tai eri asioista samoilla sanoilla. Olisi kiva löytää tarkkoja ilmaisuja, jotka vastaavat sekä todellisuutta että niiden käyttöä Raamatun teksteissä. (Itse esim. vierastan yhtäsuuruusmerkkejä ilmaisujen "Pyhän Hengen kaste" - jossa "kaste" viittaa kerran tapahtuvaan initiaation - ja "Pyhällä Hengellä täyttyminen" - joka tuntuisi olevan mahdollista useammin kuin kerran - välillä.)
2. Olen samaa mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apostolien tekojen perusteella näyttäisi olevan niin, että Pyhän Hengen voidaan odottaa kohtaavan uskovaa henkilöä tavalla, jonka hän - muista puhumattakaan - itsekin huomaa. Jos tällaista kohtaamista ei ole tapahtunut, siihen tulisi nähdäkseni pyrkiä (riippumatta siitä, mitä termiä ko. tapahtumasta käytetään).
3. Olen eri mieltä Pettsin kanssa siitä, että Apt. 2 osoittaa, että kielillä puhumista tulisi odottaa välittömästi Hengellä täyttymisen seurauksena. Kielillä puhuminen voi toki olla seurauksena - mahdollisesti jopa useimmilla Hengellä täyttyneillä - mutta Apt. 2 ei oikein riitä todisteeksi siitä, että kielilläpuhuminen on välttämätön ensitodiste Hengellä täyttymisestä. Kappaleen pointti lienee lähinnä se, että Joelin profetoima (ja Jeesuksenkin lupaama) Hengen vuodatus on tapahtunut. Lisäksi on Pettsin tulkinnan kannalta harmillista, että Joel mainitsee merkkeinä tästä vuodatuksesta kaikkia muita profeetallisia ilmiöitä paitsi kielilläpuhumisen. (Minusta voidaan myös kysyä, johtuuko epäilys opetuslasten humalassa olosta siitä, että eri alueilta tulleet juutalaiset kuulevat Jumalaa ylistettävän omalla kielellään, vaiko jostain muusta.)
4. Pettsin tulkinta siitä, että Apt. 19:6 osoittaa kielilläpuhumisen tulevan Hengellä täyttymisen jälkeen ajallisesti ennen profetointia on kestämätön. Minusta aivan yhtä "luonnollinen" tulkinta ko. tekstistä on se, että molempia esiintyi Pyhän Hengen tullessa efesolaisten päälle eikä Luukas halua asettaa niitä minkäänlaiseen aikajärjestykseen vaan korkeintaan luoda temaattisen linkin Apt. 2 tapahtumiin.
5. On totta, että Paavali vertaa julkista ja yksityistä Jumalan palvontaa toisiinsa 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 14, mutta hänen selityksensä siitä, että 1 Kor. 12:30 retorinen kysymys liittyy samaan asiaan, ei vakuuta. Luvussa 12 Paavalin pointti on nimenomaan se, että lahjat ovat erilaisia ja eri ihmisillä on eri lahjoja - eikä ketään tule syjiä tai halveksia sen mukaan, mitä Henki on (tai ei ole) antanut. Pettsin logiikalla voisi todeta, että kaikki muutkin 1 Kor. 12:29-30 esitetyt kysymykset koskevat samaa tilannetta, eli jokainen on voi olla apostoli, profeetta, opettaja, ihmeidentekijä, sairaidenparantaja ja kieltenselittäjä "yksityisesti", mutta ei "julkisessa" kokoontumisessa.

Näiden lyhyiden kommenttien lisäksi vielä muutamia ajatuksia tähän lopuksi: 

Minusta olisi parempi Raamatun perusteella sanoa, että kielilläpuhuminen [1] on ennemmin "confirming evidence" kuin "initial evidence". Kelpuuttaisin muiksi "todisteiksi" esim. profetoinnin [2] ja (sydämestä lähtevän) Jumalan ylistämisen [3], jotka myös Apostolien teoissa tulevat esiin. 

Olen aikoinani tehnyt laajahkon (epävirallisen) gallupin tästä asiasta ja haastattelemani henkilöt olivat kaikki kokeneet vähintään yhden noista kolmesta edellä mainitusta asiasta Hengellä täyttymisen yhteydessä, ja monet olivat kokeneet joko 2:n, 3:n tai 2+3:n, mutta ei 1:stä eli kielilläpuhumista. Hengellä täyttyneiden ihmisten omat kokemukset siis tuntuisivat puhuvan sitä vastaan, että kielilläpuhuminen on sekä ajallisesti ensimmäinen että muutenkin välttämätön todiste Hengellä täyttymisestä. 

Tällaisen keskustelun yhteydessä olisi syytä kysyä, millä tavalla ja kuinka normatiivinen esim. Apostolien tekojen kertomus kristinuskon leviämisestä on. Tuntuu usein siltä, että me poimimme vain rusinat pullasta, eli osaa jutuista pidetään sitovina ja/tai meille oikean suunnan ja toiminnan näyttävinä, ja toisia juttuja ei. 

En voi myöskään välttyä pohtimasta, että mitä oikeasti mahtaisi tapahtua, jos kaikki kirkkojen penkkejä sunnuntaisin lämmittävät seurakuntalaiset oikeasti alkaisivat puhua kielillä ja profetoimaan (joka siis oli se toivottavampi vaihtoehto) ja yleensäkin virittäisivät palavaksi kaikki ne lahjansa, joita Jumala on heille antanut. Paavalin mukaan "kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa", mutta 99.9% tämän maan seurakunnista on organisoitu siten, että yhteisessä kokoontumisessa vain muutama voi antaa mitään. Tämä on ok niin kauan kuin suurin osa seurakuntalaisista tyytyy passiivisena osaansa, mutta voi sitä frustraatiota, jos esim. 1000 hengen seurakunnassa yhtäkkiä kaikki täyttyisivät Hengellä ja kaikilla olisi jotakin annettavaa... ja vain muutamalla on musta puku tai muuten vain lupa olla "antamassa". Tämä huolestuttaa minua paljon enemmän kuin se, että "Hengen täyteyden etsijöiden" määrä on vähenemässä, tai että kaikki eivät usko kielilläpuhumiseen ensitodisteena. 

Ugh.

Suomen helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 II

Talvipäivien puheenaiheena on ollut Pyhän Hengen työ. Puheenaiheita mielenkiintoisempia asia minulle on ollut kaksi profetiaa, jotka minulle välitettiin - kahden naisen kautta. Sama sisältö ja viitekohdat omiin rukouksiini olivat näissä profetiossa niin selkeät. Näiden innoittamana toivoisin, jos Eksegeettisessä safarissa nostaisimme karismaattiset asiat esille eksegeettisestä näkökulmasta. Mielenkiintoista on, että kirjoittajamme tulevat eri taustoista, jossa vääntöäkin voisi tulla. Tulevina päivinä esitän jokin aiheen alalta aloituksen. Herra on Henki!