keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Herodes Suuri ja hänen dynastiansa aikansa kontekstissa

JOHDANTO


Herodes Suuren nimi nousee välttämättä esille kaikille, jotka haluavat perehtyä joulun sanomaan tarkemmin. Herodes muistetaan käytännössä Matteuksen evankeliumissa mainitusta Beetlehemin lastensurmasta eli kuninkaana, joka ei kestänyt pienintäkään kilpailua valtaistuimeensa liittyen. Harvempi on kuitenkin ehtinyt tai halunnut sijoittaa Herodeksen elämää ja uraa osaksi tuon ajan monimutkaista poliittista maailmaa, jossa osansa näyttelivät niin roomalaiset kuin hasmonealaiset. Lisäksi Uusi testamentti puhuu Herodeksesta todella vähän verrattuna juutalaiseen historioitsija Josefukseen, joka esittelee hänen uraansa satoja sivuja pitkällä analyysilla. 

Tämä teksti on kirjoitettu tuomaan laajempaa valoa Herodes Suuren aikaiseen maailmaan ja niihin tilanteisiin, joiden keskeltä hän ponnisti itsensä juutalaisten kuninkaaksi. Tekstin loppuosassa puolestaan keskitytään Herodeksen kuoleman jälkeiseen tilanteeseen ja vallanjakoon, sekä muihin Herodeksen dynastiaan liittyviin henkilöihin, jotka esiintyvät Uuden testamentin sivuilla. Näin ollen tämä teksti on kirjoitettu eräänlaiseksi oppaaksi ja historiallisten yksityiskohtien avaajaksi kaikille niille, jotka haluavat tietää lisää 1. vuosisadan eKr. ja jKr. tilanteista erityisesti Herodes Suuren nousuun ja perintöön liittyen. Tekstin lomaan on upotettu karttoja ja sukukaavioita, jotta monimutkainen voisi muuttua yksinkertaisemmaksi.