Roomalaiskirjeen luvut 9-11 (N. T. Wright)

Tässä pitkähkössä tekstissä keskitytään Roomalaiskirjeen lukujen 9-11 sisältöön. Erityistä huomiota tekstin analyysissä tullaan antamaan jakeille 11:25-27, joihin Israel-keskusteluissa monesti viitataan ikään kuin "ratkaisevana todisteena kaikesta". Teksti noudattelee tunnetun raamatuntutkija N. T. Wrightin analyysiä ja se perustuu erityisesti hänen vuoden 2013 teoksen Paul and the Faithfulness of God lukuun 11. Teos on 4-osa Wrightin Cristian Origins and the Question of God -sarjaa, jonka kirjoitusprojekti käynnistyi jo 1990-luvun alussa. Muista (myös Wrightin) lähteistä mainitaan erikseen.

Wrightin Paavalin teologiaa käsittelevällä kirjalla (SPCK/Fortress, 2013) on pituutta reilu 1600 sivua.

Lyhyesti sanottuna Wright haastaa sellaisen näkemyksen, jonka mukaan Paavali kuvaisi jakeissa 11:25-27 lopunajallista ja yhtäkkistä juutalaisten massakääntymistä Kristuksen takaisinpaluun hetkellä. Sen sijaan hänen painotuksensa on siinä, miten juutalainen voi koska tahansa kääntyä Kristuksen puoleen ja olennaisena osana tässä toimii kateus, jonka saa aikaan Paavalin nykyinen toiminta pakanoiden keskuudessa. Termillä "koko Israel" Paavali tarkoittaa kaikkia Jeesukseen uskovia juutalaisia ja pakanoita, ja tämä joukko pelastuu tietyllä tavalla, jota Paavali näissä luvuissa pitkästi kuvaa. Olennaisessa roolissa tässä kaikessa on Paavalin uudelleenmääritelmä Jumalan kansasta: Israel on uudelleenmääritelty Messiaan ympärille. 

Tulkinnan hankaluutta lisää se, että kyseessä on ikään kuin palapeli, jossa lukijan on nostettava yksitellen käteensä monia yksittäisiä paloja ja päästävä selvyyteen siitä, mitä kukin pala oikeasti tarkoittaa. Tällaisia paloja ovat esimerkiksi kreikan kielen houtōs-sanan merkitys (se ei tarkoita "sitten/tämän jälkeen (koko Israel pelastuu), vaan "tällä tavalla" (koko Israel pelastuu). Samantapainen analyysi tulee tehdä monien muidenkin sanojen ja aiheiden kanssa, kuten paatumuksen päättymisen kanssa, joka myös tulkitaan varsin usein automaattisesti väärin. Tartumme näihin paloihin tiukasti tekstin edetessä.

Mainittakoot, että vuoden 2002 kommentaarissaan (s. 689) Wright paljastaa, miten hänkin kannatti aikoinaan vankasti nykyistä enemmistönäkemystä, jonka mukaan iso osa juutalaisia pelastuu Kristuksen paluun hetkellä. Hän kertoo kuitenkin vaihtaneensa mieltään vastahakoisesti, koska tekstin eksegeesi alkoi yksinkertaisesti viedä eri suuntaan. On olemassa parempi ja Paavalille uskollisempi tapa lukea lukuja 9-11. Hän on ollut siitä lähtien koko ajan vähemmistössä niin tutkijoiden kuin ystävienkin keskellä, mutta se hinta on vain täytynyt maksaa.

Tämä teksti on siten tarpeellinen lisä Suomen helluntai-Siionissa vallitsevaan keskusteluun, koska on selvää, että suurin osa uskovista ei ole koskaan kuullutkaan mitään muuta näkemystä näiden lukujen sisällöstä kuin "juutalaisten lopunajallisen massakääntymys" -tulkinnan, vaikka historian varrella on tarjottu ainakin viittä erilaista näkemystä siitä, mitä Paavali itse asiassa pyrkii sanomaan. * Zoccali (2008) tiivistää kaikki viisi näkemystä ja olen laittanut niistä supertiivistyksen erilliseen kommenttiin, jonka voit lukea tekstin alta. Varoituksen sanana totean, että tämä teksti ei ole tarkoitettu pikaisesti vilkaistavaksi, vaan mieluusti Raamattu pyödälle avattuna hitaasti luettavaksi.

Sisällysluettelo

Koska teksti on pitkä, lukija voi tämän sisällysluettelon avulla hahmottaa kokonaisuutta paremmin:

Johdanto lukuihin 9-11
Pakkosiirtolaisuus, vanhurskauttaminen, Jumalan vanhurskaus ja pelastus: 10:1-17
Yllättyneet pakanat ja kateelliset juutalaiset: 9:30-33 / 10:18-21
Lyhyt sivuhuomio korvaamisen ja täyttymyksen erosta
Jumalan merkillisen tarkoituksen kantajat: 9:6-29
Koko Israel pelastuu: 11:1-31

Johdanto
Keskiosa — Room. 11:13-15
Jakeet 11:11-12
11:16-24 — Oliivipuu
Jakeet 11:1-10

Välitiivistys jakeista 11:1-24

”Koko Israel on pelastuva” (11:25-27)

1 — Mitä Paavali tarkoittaa jakeen 11:25 salaisuudella?
2 — Israelin väliaikainen(?) paatumus
3 — καὶ οὕτως/kai houtōs ”koko Israel” pelastuu
4 — Paavalin Vt-lainausten merkitys jakeissa 11:26-27

Tottelemattomuus ja armo kaikille (11:28-32)

Tekstikriittisiä huomioita jakeista 11:30-31
Alku ja loppu (11:33-36 & 9:1-5)
Viimeinen huomio & loppukysymys
Extra: Pieni mutta tarpeellinen sivukommentti

Kirjallisuutta

 

Johdanto lukuihin 9-11

Lukija, joka lähtee tutkien lukemaan Roomalaiskirjeen lukuja 9-11, joutuu hyvin nopeasti taakoitetuksi. Aihepiiri, jota apostoli käsittelee, on suoraan sanottuna valtava, aihetta koskevaa kirjallisuutta on rekkalasteittain, Paavalin teologisen ajatuksenjuoksun syvyyttä on välillä haastavaa seurata ja Vanhan testamentin lainauksia vilisee kaikkialla. Jos ei muuta, niin ainakin nämä luvut muistuttavat meitä siitä pahasti laiminlyödystä osa-alueesta, että Uuden testamentin kirjoittajat hakevat asioihin selkeyttä nimenomaan aiemman keromuksen kautta eli Vanhasta testamentista. Kun luemme Paavalin kirjoittamia lukuja, on erittäin tärkeää ymmärtää, ettei yksikään toisen temppelin ajan juutalainen ennen Paavalia ollut joutunut tilanteeseen, jossa he olisivat joutuneet vastaamaan käsillä olevaan ongelmaan: Messias oli saapunut, mutta suurin osa israelilaisista oli kääntänyt hänelle selkänsä ja jäänyt epäuskoon. Tästä syystä Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11 (ja erityisesti luvuissa 10-11) Paavali on siten monella tapaa ”omillaan” eli hän joutuu käsittelemään uudenlaista ja haastavaa ongelmaa ilman ennaltaolevia työkaluja.

Ennen lukujen syvempää käsittelyä Wright tarjoaa neljä tärkeää perushuomiota, jotka lukijan on pidettävä mielessä näitä lukuja luettaessa.

(1) Luvuissa 9-11 on kyse Jumalasta. Roomalaiskirjeessä on ennen kaikkea kyse Jumalasta ja tämä pitää paikkansa myös lukujen 9-11 kohdalla. Paavali käsittelee mm. Jumalan sanaa, Jumalan lapsia, Jumalan lupausta, Jumalan tarkoitusta valinnassaan, Jumalan kutsua, Jumalan rakkautta ja vihaa, Jumalan oikeudenmukaisuutta, Jumalan armollisuutta, Jumalan voimaa, Jumalan nimeä, Jumalan suvereeniutta, Jumalan tahtoa, Jumalan kärsivällisyyttä jne. (ks. esimerkiksi pelkästään jakeet 9:8, 8, 11, 12, 13, 14, 15, 17, 18, 19, 21, 22, 23, 25 huomataksesi tämän asian). Nämä huomiot johtavat suoraan kysymykseen Jumalan vanhurskaudesta erityisesti luvussa 10. Onko Jumala hylännyt kansansa? Ja jos ei ole, niin mitä ihmettä sitten on meneillään? (Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että Israelin tottelemattomuus evankeliumia kohtaan on kuitenkin hyvin kristologinen eli Jeesukseen liittyvä asia, kuten jakeet 9:32, 33; 10:4, 6, 7, 9, 11, 12, 13, 14, 16, 17 osoittavat, ks. Rowe 2000, 138.)

(2) Paavali kertoo uudelleen Israelin kertomuksen. Tämä jaejakso on klassinen esimerkki siitä, miten juutalaiset monesti kertoivat Israelin kertomuksen uudelleen. Samalla tavalla kuten Riemuvuosien kirjan kirjoittaja, Josefus, Pseudo-Filon, Stefanos (Ap.t. 7) tai Heprealaiskirjeen kirjoittaja (Hepr. 11), myös Paavali kertoo uudelleen Israelin kertomuksen. Tätä tapahtuu tietenkin jo Vanhassa testamentissa, kuten Nehemian kirjan luku 9 tai Psalmit 106 ja 107 osoittavat. Näin ollen heti luvussa 9 Paavali alkaa heittää tekstiin sellaisia nimiä kuin Aabraham, Iisak, Rebekka, Eesau, Mooses ja farao, jonka jälkeen käsittelyyn nousevat profeetat, jonka jälkeen kertomus juuttuu ikään kuin hiekkaan, kunnes koko homma huipentuu lopulta Messiaassa Jeesuksessa (10:4). Jeesuksessa kauan odotettu lupaus 5. Mooseksen kirjan luvussa 30 on vihdoin toteutunut (10:6-10)! Näin ollen kyseessä on Israelin kertomus, mutta se on nyt kerrottu tietyllä ja uudenlaisella tavalla sen valossa, mitä on nyt tapahtunut Jeesuksen saapumisen yhteydessä. Kuitenkin erityisesti luvusta 11 eteenpäin Paavali on omillaan. Kuten jo todettu, ennen häntä ei yksinkertaisesti ole olemassa juutalaista kirjallisuutta siitä, mitä tehdä, kun Messias saapuu, mutta Israelin kansan enemmistö ei tunnistakaan häntä, vaan jää epäuskoon. Mitä siis tapahtuu seuraavaksi...?

(3) Luvut 9-11 käsittelevät Israelin epäuskoa. Paavali painottaa läpi jaejakson juutalaisten epäuskoa: he eivät uskoneet Jeesukseen, eivätkä he usko apostolienkaan tuomaa sanomaa hänestä. Paavali valittaa sitä, etteivät juutalaiset ole lähteneet uskon tielle, vaan tekojen tielle (9:32), eikä heillä ole sitä uskoa, jota Paavali kuvaa jakeissa 10:6-13. Näin ollen, jos he haluavat tulla takaisin osaksi Jumalan kansaa, heidän ei saa jäädä epäuskoonsa (11:23, vrt. 10:21; 11:31). Juutalaiset ovat ”kompastuneet siihen kiveen, josta on kirjoitettu” (9:32), heillä on intoa, mutta heiltä puuttuu ymmärrys (10:2), he ovat uppiniskaisia ja vastustelevia (10:21 = Jes. 65:2), he ovat kompastuneet ja kaatuneet (11:11), langenneet pois (11:12). Epäuskon vuoksi heidät on leikattu pois Jumalan kansasta (11:19-24). He ovat siten paatuneet (11:7, 25) ja heistä on tullut evankeliumin vihollisia (11:28), koska ovat olleet tottelemattomia (11:30-32). Koska kaikki tämä on totta epäuskoisen juutalaisen kansan kohdalla, he ovat pelastuksen ulkopuolella ja siksi Paavali rukoilee itku kurkussa, että he pelastuisivat (10:1). Mutta, toisaalta tässä ei ole mitään yllättävää, koska Paavali on jo avannut tätä asiaa kirjeen luvuissa 3-4: todellisia Aabrahamin lapsia ovat ne, jotka laittavat uskonsa Messiaaseen, Jeesukseen.

(4) Luvut 9-11 on tarkasti järjestetty ja niissä on nähtävillä kiastinen rakenne. Tulisi olla päivänselvää, ettei Paavali ole aiheen kanssa ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Hän on aivan varmasti joutunut ajattelemaan asian läpi kymmeniä kertoja ja se on varmasti ollut esillä monissa hänen synagogapuheissaan vuosia ennen Roomalaiskirjeen kirjoittamista. Luvuissa onkin nähtävillä selkeä (ja hyvin tyypillinen juutalainen) kiasmi, jossa on siis tärkeä keskiosa, jota reunustaa toistensa kanssa rinnakkaiset jaejaksot. Alla oleva kuva tiivistää kiasmin eri osat. (J. L. Aletti on argumentoinut itsenäisesti saman pointin lukujen kiasmista kuin Wright.)

Kiasmi toimii seuraavasti:

Aloitus (9:1-5) ja lopetus (11:33-36) vastaavat toisiaan ja ne molemmat päättyvät doksologiaan eli Jumalan ylistykseen. Samalla tavoin lukujen 9 (9:6-29) ja 11 (11:1-32) suuret ja pitkät argumentit toimivat rinnakkain ja ne molemmat jakaantuvat kolmeen pienempään askeleeseen. Kaiken keskiöön jää jakeet 9:30-10:21. Jakeet 9:30-33 painottavat pakanoiden osallisuutta Jumalan Israelista ja samoin tapahtuu rinnasteisessa kohdassa 10:18-21. Luvun 10 aloitusjakeet (10:1-4) tasapainottuvat jakeilla 10:14-17. Näin ollen jakeet 10:5-13 ovat koko keskustelun sydän ja ydin. Kaiken keskellä jää siten hyvin olennainen ja monille lukijoillekin tuttu jae 10:9:

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut.

Wrightin mukaan Paavalin ydinpointti on painottaa sitä, miten 5. Mooseksen kirjan luvun 30 lupaus on täyttynyt, liitto on uudistettu ja pakkosiirtolaisuus on päättynyt.

Siirrymme nyt analysoimaan tarkemmin tämän kiasmin eri osia. Wrightin analyysi alkaa kiasmin keskiöstä eli jakeista 10:1-17, josta se jatkuu sitten pikku hiljaa kohti ulkoreunoja. 

Pakkosiirtolaisuus, vanhurskauttaminen, Jumalan vanhurskaus ja pelastus: 10:1-17

Kuten Wright on  kirjansa luvussa 2 tarkemmin argumentoinut, suurin osa juutalaisista näki itsensä elämässä keskellä pitkää kertomusta, joka etsi edelleen täyttymystään tai seuraavaa askelta. Jos Israelin Jumala olisi oikeasti uskollinen, Israelin kertomus ottaisi vielä uuden ja paremman suunnan. Tarkemmin sanottuna melkoinen osa juutalaisista uskoi, että Vanhassa testamentissa pitkästi kuvattu pakkosiirtolaisuus oli edelleen meneillään ja käynnissä — aihe, joka näkyy tietenkin jo Vanhan testamentin klassisissa ”9-luvuissa” niin Esran, Nehemian kuin Danielin kirjassa. Tämä on Paavalinkin ennakko-oletus, mutta nyt hän vain kertoo millä tavalla tämä kertomus on itse asiassa jo saavuttanut täyttymyksen Jeesuksessa!

Täten Paavalin merkittävin pointti tässä lukujen 9-11 keskiössä on tämä: usko Jeesukseen ja hänen Herraksi tunnustaminen on todellista ”lain täyttämistä”, ja tämä tunnustus määrittelee ne, jotka kuuluvat uudistetun liiton sisälle. 

Kaiken taustalla paistaa erityisellä tavalla 5. Mooseksen kirjan luvut 27-30. Kyseessä on Mooseksen viimeiset sanat kansalle ennen hänen kuolemaansa. Hän kertoo etukäteen Israelille, mitä tulisi tapahtumaan: jos Israel pitäisi Jumalan käskyt, se saisi osakseen siunauksen, mutta jos se rikkoo Jumalan käskyt, se saa ylleen liittokirouksen (joka on tekstissä huomattavasti painavammin ja pidemmin esillä kuin siunaukset). Mooses ennustaa jälkimmäisen tapahtuvan ja hän on oikeassa. Liittokirous iskee ja kansa ajautuu pakkosiirtolaisuuteen (näin luvut 28-29, ks. erit. 28:63-68; 29:22-28). Luvussa 30 tulee kuitenkin tuore sana, koska Jumala lupaa pelastaa kansansa: Israel kääntyisi Jumalan puoleen koko sydämestään (30:2, 6), Jumala keräisi kansansa jälleen yhteen (30:3-5), Hän ympärileikkaisi kansan sydämen (30:6), ja siunaus virtaisi jälleen kansan keskuuteen (30:8-10). Jumala tarjoaisi heille elämää itseään (30:15). Toisin sanoen, pimeys väistyisi ja aurinko nousisi uudelleen taivaanrantaan. Jumala muuttaisi kansansa sydämen. Kaiken keskelle jää jakeet 30:11-14 (joissa on läheinen yhtymäkohta Jeremian kirjan jakeisiin 31:31-34), joita Paavali lainaa jakeissa 10:6-8. Heidän ei itse tarvitsisi ”nousta taivaaseen” tai ”kulkea meren taakse” etsimään sitä, vaan pelastus saavuttaisi heidät (30:11-14). Pakkosiirtolaisuus olisi ohi, kirous olisi pyyhitty pois ja Israel olisi pelastettu, kun Jumala uudistaisi liittonsa heidän kanssaan. Tätä tekstiä juutalaiset lukivat ajanlaskumme taitteessa hyvin yleisesti eskatologisesta odotuksesta käsin (näin mm. 4 Esran kirja, Baarukin kirja, Sirakin kirja ja 4QMMT). (Wright 2004, 28; 2002, 659.)

Tämä lupaus on Paavalin mukaan nyt täyttynyt Jeesuksessa — Israelin historia on saavuttanut uuden vaiheen, kun Kristus on ”tullut alas taivaasta” ja ”noussut ylös kuolleista”. Tästä syystä Jeesus on lain τέλος/telos eli sen päämäärä tai kiinnekohta, jota kohti koko kertomus on ollut koko ajan menossa (näin jae 10:4 oikein käännettynä). Laki ei siis koskaan ollut päätepiste itsessään, vaan se osoitti eteenpäin, Kristukseen (Gorman 2017, 449). Huomaa, miten tämä käy yhteen myös jakeen 9:5 kanssa, jossa Kristus on Israelille annettujen lahjapakettien huipentuma. Koska lupaukset ovat täyttyneet Kristuksessa, se, joka tunnustaa Jeesuksen Herrakseen ja ainoaksi Pelastajakseen kuuluu uuteen liittoon, hän ”täyttää lain”, hänen sydämensä ympärileikataan, hän on todellinen juutalainen (vrt. 2:29). 5. Mooseksen kirjan luvun 28 liittokirous on ohi; Israelin pitkä kertomus on saavuttanut Jeesuksessa huippukohtansa, täyttymyksen. Juuri tätä sanomaa Paavali tiimeineen julistaa, ja se on osa ratkaisua koko juutalais-kysymyksessä (10:8b, 14-18; 11:13-14).

Juuri tämä on luvun 10 alun pointti: Jumala on jo toiminut historiassa, mutta juutalaiset eivät ymmärrä ja tajua tätä, joten he pyrkivät edelleen pystyttämään ”omaa vanhurskauttaan” lain kautta. Oikea vastaus olisi kuitenkin alistua Jumalan toiminnan edessä eli tunnustaa, että koko kertomus on toden totta kulkenut kohti Kristusta (10:3-4).

Tähän liittyen tulee huomata tärkeä kreikan sana ῥῆμα/rēma eli ”sana”. Paavali ei juurikaan käytä tätä sanaa muualla, mutta Roomalaiskirjeen luvussa 10 se esiintyy toistuvasti (10:8[x2], 17, 18, ks. myös 10:9 ”suun tunnustus”), koska Paavali on poiminut sen 5. Mooseksen kirjan luvusta 30. Juuri tämä uutta luova sana saa Jumalan kansan jäsenet uudistumaan. Tämä on iso pointti jakeissa 10:15-17, jossa Paavali lainaa Jesajan kirjan lukua 52 sanansaattajasta, ilosanoman tuojasta. Nyt näitä sanansaattajia on liikkeellä — ja Paavali on yksi heistä — ja se on ainoa tapa saada henkilön sydän ympärileikatuksi ja siirtymään uuteen liittoon.

Yllättyneet pakanat ja kateelliset juutalaiset: 9:30-33 / 10:18-21

Jakeissa 9:30-33 Paavali punoo yhteen niitä lankoja, joita hän on käsitellyt luvun 9 alusta saakka. Lyhyesti sanottuna (kuten tulemme myöhemmin huomaamaan) Paavali on selittänyt, miten Israel on rajautunut tosiasiallisesti vain pieneksi jäännökseksi (huomaa erityisesti jakeet 9:27-29), eivätkä kaikki kuulu Israeliin vain siksi, että ovat sattuneet syntyä israelilaisiksi (tämä on iso pointti jakeesta 9:6 eteenpäin). Mutta samaan aikaan Jumala on koko ajan alkanut ottaa enenemissä määrin Israeliin mukaan pakanoita (näin jae 9:24). Pääpointti jakeissa 9:30-33 onkin juuri siinä, että juutalaiset eivät ole saavuttaneet sitä, mitä kohti he ovat koko ajan pyrkineet, mutta pakanat sen sijaan ovat saavuttaneet sen. Vanhurskaus-sana tarkoittaa tässä kohtaa tietenkin ”liittojäsenyyttä” tai ”Jumalan kansan osallisuutta”. Tästä syystä Wright kääntää jakeen 9:30: ”The nations, who were not aspiring towards covenant membership, have obtained covenant membership, but it is a covenant membership based on faith.”

Jae 9:31 on hieman kinkkinen, koska se sanoo itse asiassa aivan eri asian, kuin miten monet haluaisivat sen lukea. Me olettaisimme Paavalin sanovan ”Israel tavoitteli vanhurskauden lakia, mutta he eivät saavuttaneet vanhurskautta” (näin 1938-, 1992- ja RK-käännökset antavat mielestäni olettaa), mutta Paavali kirjoittaakin sen sijaan ”Ἰσραὴλ δὲ διώκων νόμον δικαιοσύνης εἰς νόμον οὐκ ἔφθασεν / Israēl de diōkōn nomon dikaiosunēs eis nomon ouk efthasen” eli ”Israel tavoitteli vanhurskauden lakia, mutta he eivät saavuttaneet lakia”. Paavali on tässä jo rakentamassa positiivista käsitystä laista ja hän heijastelee jo sitä, mihin hän tulee palaamaan jakeissa 10:6-8. Kyseisissä jakeissa painopiste on siinä, että todellinen lain eli Tooran pitäminen on uskoa Kristukseen, koska hän on lain telos eli sen täyttymys/päämäärä. Israel on siis tavoitellut oikeaa asiaa (eli Tooraa), mutta väärillä tavoilla (eli teoilla) (ks. 9:32). Paavali kutsuukin juutalaisia oikeanlaiseen lain täyttämiseen, joka tarkoittaa siis nyt uskoa Kristukseen. Tämä on jakeiden 10:1-13 iso pointti. Juutalainen, joka hylkää Kristuksen, ”kompastuu kiveen” (9:33).

Jakeissa 10:18-21 Paavali lainaa erityisesti Jesajaa ja 5. Mooseksen kirjaa. Mielenkiintoista kyllä, Israel on aina tiennyt, että Jumala tulisi aiheuttamaan heissä kateutta pakanakansojen kautta! Jakeessa 10:19 Paavali lainaa 5. Mooseksen kirjan jaetta 32:21, jossa Mooses toteaa, miten Israel tulisi olemaan kateellinen, koska Jumala herättää heissä kateuden pakanakansojen kautta. Sitten hän lainaa jakeessa 10:20 myös Jesajan kirjan jaetta 65:1, jossa profeetta toteaa, että nyt Jumalan ovat löytäneet ne, jotka eivät ole Häntä etsineet. Juuri siitä syystä, että pakanat ovat päässeet kaikin tavoin osaksi Jumalan Israelista, he ovat ”todellinen ympärileikkaus” (Fil. 3:3) ja he ovat todellisia Aabrahamin jälkeläisiä, koska heillä on usko Kristukseen (Room. 4; Gal. 3). Ja koska näin on tapahtunut, ulos jääneiden juutalaisten sydämessä herää kateus! On tärkeä ymmärtää, että tämä ei ole ”korvaamista”, vaan tämä on Paavalin mukaan ”täyttymystä”: tällä tavalla Jumalan suunnitelma, joka on ilmoitettu Kirjoituksissa, täyttyy ja toteutuu. Israel on ”tottelematon” ja ”vastaanpuhuva” (9:21, sama sana löytyy juutalaisten kapinasta jakeessa Ap.t. 13:45), mutta siitä huolimatta Jumala kurkottaa jatkuvasti käsiään heidän puoleensa ja kehottaa heitä palaamaan takaisin luokseen (lainaus jakeessa 10:21 tulee Jesajan kirjan jakeesta 65:2).

Lyhyt sivuhuomio korvaamisen ja täyttymyksen erosta

Wright painottaa hyvin vahvasti läpi kirjan, ettei kyseessä ole korvaaminen (eli korvausteologia), vaan täyttymys (eli täyttymyksen teologia). Tässä muutama konkreettinen esimerkki siitä, mitä Wright kirjoittaa: ”ajatus korvausteologiasta on aina ollut vieras eksegeesilleni” (s. 1159); ”sisäänottaminen ei ole korvaamista” (s. 1201); ”Paavali vastustaa kaikkia sellaisia ajatuksia, joiden mukaan Jumala olisi korvannut Israelin kansan uudella kansalla” (s. 1206); ”Epäuskossa pysyvät juutalaiset ovat silti osa kansaa ’lihan mukaan’, joille Jumala antoi purkamattomia lupauksia. Heitä ei ole korvattu.” (s. 1212).

Tämän lisäksi Wright kirjoittaa Climax of the Covenant -kirjassaan (Wright 1993, 253), miten pakanauskovat eivät ole korvanneet juutalaisia todellisena Jumalan kansana: seurakunnasta ei ole tullut pelkästään pakanoiden valloittamaa aluetta juutalaisten kustannuksella. Ikävä kyllä jotkut ovat kääntäneet asian päälaelleen ja väittäneet, etteivät juutalaiset tarvitse evankeliumia lainkaan, koska he pelastuvat toisella tavalla! Tämä olisi Paavalille todellista antisemitismiä. Lisäksi Wright toteaa asian selvästi vuoden 2002 kommentaarissaan (s. 690) näin: Israelia ei ole korvattu, koska juuri tätä vastaan Paavali argumentoi jakeissa 11:13-24, mutta Israel on uudistettu. Tai sivulla 675: jos olisi niin, että Jumala on tehnyt kaikkensa, mutta yksikään juutalainen ei kerta kaikkiaan olisi tullut uskoon, silloin voisimme puhua korvausteologiasta. Mutta tämä ei missään tapauksessa ole Paavalin näkemys, koska (a) hän on itse juutalaisena osa juutalaista jäännöstä ja (b) hänen pakanalähetyksen seurauksena yhä enemmän juutalaisia tulee kateelliseksi ja pelastuu. 

Asia pitäisi siis olla selvä: kenenkään ei pitäisi syyttää tässä Wrightia tai muita samantapaisesti ajattelevia korvausteologeiksi. Se onnistuu vain rikkomalla käsky, jonka mukaan ei saisi antaa väärää todistusta lähimmäisestä. Juuri tästä leimakirveestä pitäisi Suomessakin päästä pikaisesti eroon, mutta se näyttää olevan miltei mahdotonta (ks. esim. Ristin voitto 24.5.2024, sivu 5 tai 14.6.2024, sivu 6 tai suomenkielinen wikipedia, jonka teksti lepää liikaa N. Närhen määritelmän varassa). Aihetta on käsitelty monipuolisesti tällä sivustolla aiemmin, ks. erityisesti tämä artikkeli, joskin tämä artikkeli liittyy asiaan myös. 

Jumalan merkillisen tarkoituksen kantajat: 9:6-29

Siirrymme nyt kiastisen rakenteen ensimmäiseen suureen osioon, joka vastaa rakenteellisesti ja sisällöllisesti jakeita 11:1-32. Voisimme itse asiassa jopa sanoa, että isossa kuvassa luku 9 katsoo menneisyyteen, luku 10 keskittyy nykyisyyteen ja luku 11 pyrkii valottamaan tulevaisuutta. Kuten olemme jo nähneet, luku 10 keskittyy tämän kertomuksen uuteen käänteeseen eli Messiaan saapumiseen. Luvussa 9 Paavali seisookin siis vielä ”vahvalla jäällä”, koska asiansa osaavilla juutalaisilla ei olisi ollut nokan koputtamista sen kanssa, mitä Paavali kirjoittaa, ainakin vielä jakeiden 9:1-23 kohdalla. Luvussa 11 hän kuitenkin saapuu lopulta tuntemattomalle vöyhykkeelle ja hän joutuu vastata kysymyksiin, joihin kukaan muu juutalainen ei ollut aiemmin joutunut vastaamaan, nimittäin siihen, miten käy Israelin, joka onkin kääntänyt laajassa mittakaavassa selkänsä Messiaalle.

Jakeissa 9:6-29 Paavali kertoo uudelleen Israelin kertomuksen. Kuten jo todettua, tällainen Israelin kertomuksen uudelleen läpikäyminen oli erittäin tavanomaista niin Vanhassa testamentissa kuin välitestamentillisessa kirjallisuudessa. Ensimmäinen kohta, kun juutalainen lukija olisi saattanut alkaa epäröidä Paavalin kommentteja, tulee jakeessa 9:24, jossa Paavali kirjoittaa ”… ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista”, jonka jälkeen hän soveltaa jakeissa 9:24-26 Hoosean kirjan jakeet 1:10 ja 2:23 pakanauskoviin! Kyseinen Hoosean kirjan teksti käsittelee Israelia ja sen lopunajallista pelastumista pakkosiirtolaisuuden jälkeen, kun Israel olisi jälleen uskollinen Jumalalle ja Jumala kutsuisi sitä ”minun kansakseni” ja ”rakastetuksi” ja ”elävän Jumalan lapsiksi”. Nyt tämä Israel-teksti sovelletaan pakanauskoviin. (Muista mitä tapahtui Apostolien tekojen luvussa 22: juutalaiset kuuntelivat Paavalia aina siihen saakka, kunnes hän alkoi puhua pakanoiden mukaantulemisesta, 22:22.). 

Jakeissa 9:27-29 juutalaisilla ei myöskään olisi ollut mitään nokan koputtamista, koska Paavali ainoastaan lainaa Vanhan testamentin profeettoja tukeakseen jäännös-ajatteluaan. Israel onkin nyt rajattu jäännökseen (ὑπόλειμμα/hupoleimma). Jäljellä on vain rajattu siemen (σπέρμα/sperma), jonka Jumala on armollisesti jättänyt jäljelle (9:27-29). Paavali kuitenkin tietää Jeesuksen seuraajana, että tämä kertomus on jo huipentunut Jeesuksessa, ja tämä on pakottanut hänet lukemaan Israelin kertomuksen uudelleen, uudesta ja raikkaasta näkökulmasta käsin. Jo nyt jakeissa 9:6-29 me löydämme tärkeän teologisen totuuden, nimittäin sen, että Jumalan kansa muodostuu nimenomaan Messiaan ympärille. Ennen kuin sukellamme näihin jakeisiin hieman tarkemmin, on syytä nostaa esille jaejakson kiastisuudesta muutama huomio.

Kuten aiemmin esitetyssä kuvassa on osoitettu, jakeet 9:6-29 vastaavat lukujen 9-11 rakenteessa jakeita 11:1-32. Tästä syystä jaejaksoissa on monia yhtäläisyyksiä, joista mainitsen seuraavat:

• Molemmissa osioissa keskitytään patriarkkoihin ja Jumalan heille antamiin lupauksiin. 
• Molemmissa osioissa painottuu Jumalan valinta ja armo, joka ei ole riippuvainen kenenkään ”teoista”. 
• Molemmissa osioissa painottuu jäännös-teologia. 
• Molemmissa osioissa ”Israel” tarkoittaa montaa eri asiaa.

Lisäksi seuraava kuva havainnollistaa jaejaksojen väliset yhtäläisyydet. Lukijan tulee erityisesti pitää mielessä se, miten Paavalin tekstiä luvussa 11 tulee lukea tiukasti jo luvussa 9 kirjoitetun sanoman valossa:

Wrightin mukaan lukua 9 tulee lukea siten, että sen pääkärki ja kritiikki on kohdistettu Rooman pakanataustaisia uskovia kohtaan. Roomassa näytti 50-luvulla olleen meneillään tilanne, jossa juutalaisten ja pakanoiden välit olivat tulehtuneet, ja Paavali näyttää muistuttavan pakanoita useammankin kerran (11:28) siitä, etteivät he lähde kerskailemaan tai unohda, mihin kertomukseen heidät on otettu mukaan. Totta, heidät on totisesti oksastettu Jumalan Israeliin ja he ovat totisesti perineet yhtä lailla lapseuden, kirkkauden, liitot jne. (muista mm. selkeä Ef. 2:12!), mutta kertomus johon heidät on otettu mukaan, on todellakin nimenomaan Israelin kertomus.

Luvun 9 pääteemaa kannattelee sana siemen (σπέρμα/sperma). Se on mainittu heti alussa jakeessa 9:7 ja lopussa jakeessa 9:29. On aivan olennaisen tärkeä muistaa, mitä Paavali sanoo heti jakeessa 6:

οὐ γὰρ πάντες οἱ ἐξ Ἰσραήλ οὗτοι Ἰσραήλ / ou gar pantes hoi eks Israēl houtoi Israēl 
=
”sillä eivät kaikki Israelista/israelilaisista ole Israel”

Toisin sanoen, eivät kaikki Aabrahamin jälkeläiset ole todellisia Aabrahmin lapsia. Israel on jaettu kahtia. Paavali lähtee selittämään asiaa heti jakeessa 9:7 lainaamalla 1. Mooseksen kirjan jaetta 21:12, jonka mukaan ainoastaan Iisakin lapsia tultaisiin sanomaan Aabrahamin jälkeläisiksi. Jakeen selitys tulee sitten seuraavassa jakeessa: tämä tarkoittaa sitä, etteivät luonnolliset lapset ole todellisia jälkeläisiä, vaan lupauksen lapset luetaan jälkeläisiksi. Näin ollen Israel on jakautunut kahtia ”luonnollisiin lapsiin” (jotka eivät kuulu tosi-Israeliin) ja ”lupauksen lapsiin” (jotka kuuluvat). Ainoastaan jälkimmäinen ryhmä edustaa todellista Aabrahamin siementä. Me toki tiedämme Roomalaiskirjeen luvun 4 ja Galatalaiskirjeen luvun 3 pohjalta, että tähän siemeneen kuuluvat myös uskovat pakanat, mutta tässä vaiheessa Paavali ei vielä nosta tätä asiaa esiin, vaan hän palaa siihen hieman myöhemmin. 

Yksi tärkeä periaate nousee kuitenkin nyt esiin: jos Jumala kutsuu ihmisiä ilman, että heillä on minkäänlaisia kerättyjä ”ansioita”, Hän voi tehdä näin myöhemminkin, pakanoiden kohdalla. Kun Paavali siirtyy erämaassa tapahtuneeseen kultainen vasikka -episodiin jakeissa 9:14-18 (2. Moos. 32), kyse siinä katastrofaalisessa tilanteessa ei ollut siitä, kuinka monelle Jumala olisi armollinen, vaan olisiko Hän armollinen ylipäätään kenellekään (näin siksi, että koko kansa petti Hänet epäjumalaa palvelemalla — huomaa, että jakeen 9:15 lainaus tulee 2. Mooseksen kirjan jakeesta 33:19).

Faraon paaduttamisessa oli pohjimmiltaan kyse siitä, että Jumalan nimi tulisi tunnetuksi koko maailmassa (9:17). Tämä teema valmistaa polkua jakeelle 9:24 ja jakeille 11:7-10, 11-15 ja 25. Paatumus, jota Paavali kuvaa luvussa 9 ei ole väliaikaista paatumusta. Farao ei esimerkiksi koskaan hylännyt paatunutta tilaansa. Myös luvussa 2 on jo kuvattu paatumuksessa elävää ihmiskuntaa, joista osa tulee elämään tässä tilassa aina tuomioon saakka (2:5). Näin ollen koko paatumus-teemassa on itse asiassa kyse Jumalan pelastavan tarkoituksen eteenpäinmenemisestä ja asiaa avataan tarkemmin luvussa 11. Näin täytyy tapahtua, että maailma voisi pelastua.

Koko Israel pelastuu: 11:1-31

Johdanto

Tämä on se, mitä kohti Paavalin argumentti on koko ajan kulkenut. Kuten jo pariin otteeseen todettu, nyt Paavali joutuu käsitellä asioita, joita kukaan ei ollut joutunut ratkaisemaan ennen häntä. Isona painotuksena on edelleen varoitus pakanauskoville, kuten huomasimme jo luvun 9 yhteydessä. Luku 11 osoittaa mitä se tarkoittaa, kun Paavali on uudelleenmääritellyt Israelin valinnan Messiaan ympärille, josta käsin hän nyt vastaa kysymykseen, mikä on Israelin tulevaisuus. 

Ja nyt tarkkana: samalla tavalla kuin Paavali on aiemmin painottanut sitä, miten Israel oli Jumalan valinta maailman pelastamisen agentiksi (Room. 2:17-24), nyt tässä osiossa (joka käy hyvin yhteen jakeiden 9:30-31 kanssa) hän asettaa pakanauskovat juuri tähän samaan asemaan suhteessa luonnolliseen Israeliin. 

Jakeissa 11:1 ja 11:11 kysymykset asetetaan kohdilleen ja jakeessa 11:24 Paavali näyttää vetävän pitkästi henkeä, ennen kuin hyppää jakeisiin 25-32. Luvun 11 kokonaisuus voidaan jakaa alla olevan kuvan mukaisesti. Keskelle jää siten jakeet 11:13-15, joita tarkastelemme ensimmäiseksi.

 

Keskiosa — Room. 11:13-15

Tässä 1938-käännöksen versio jakeista 11:13-15 hieman muokattuna:

13. Teille, pakanoille, minä sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa, 14. sytyttääkseni, jos mahdollista, kateuteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani [μου τὴν σάρκα/mou tēn sarka = ”minun lihani”], ja pelastaakseni edes muutamia heistä. 15. Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista?

On oltava hyvin tarkkana siinä, mitä Paavali näissä jakeissa sanoo ja mitä hän ei sano. Näyttää virheelliseltä lukea jaetta 15 siten, että siinä luvattaisiin laajamittainen kansallinen israelilaisten kääntyminen. Mikään tähän saakka kirjoitettu ei tue tällaista tulkintaa ja monesti kyseinen tulkinta tehdäänkin lukemalla jakeiden 11:25-26 tietty näkemys sisään näihin jakeisiin takaperoisesti. Paavalin pointti on yksinkertaisempi. On syytä nostaa esiin kolme huomiota.

Ensinnäkin Paavali vertaa juutalaisten takaisintulemista eli uskoontuloa kuolleista heräämiseen. Roomalaiskirjeen luvussa 6 tämä asia liitettiin vahvasti kasteeseen, joka toimi merkkinä kuolemasta elämään siirtymisestä. Jakeessa 15 on siten yksinkertaisesti kyse pelastumisesta.

Toiseksi, on äärimmäisen tärkeää huomata, millaisesta tavasta Paavali tässä puhuu. Paavali puhuu nimittäin siitä, miten hän tekee pakanoiden apostolina työtä nimenomaan pakanoiden keskellä ja tämän kaiken tarkoitus on aiheuttaa juutalaisissa kateutta. Tarkoitus on aiheuttaa juutalaisissa ikään kuin seuraavanlainen reaktio: ”Hyvänen aika, nyt nuo vierasheimolaiset ovat perineet meidän lupauksemme, meidän liittomme ja meidän Messiaamme, ja he ovat nyt meidän Jumalamme lapsia… ja me itse olemmekin ulkona!” Toisaalta tämä ei ole yllättävää, koska kateus on nimenomaan se iso teema, josta Paavali on jo puhunut jakeessa 10:19, jossa hän lainasi 5. Mooseksen kirjan jaetta 32:21 ja kirjoitti ”Minä yllytän teidät kadehtimaan kansaa, joka ei ole kansa.” Se, miten Jumala tulisi toimimaan juutalaisten kohdalla aiheuttamalla heissä kateutta pakanakansojen kautta on siis sanottu jo Vanhassa testamentissa! Ja nyt Paavali soveltaa tämän suoraan erityisesti omaan toimintaansa (ks. myös 11:11 alla).

Kolmanneksi, Paavali puhuu siitä, miten hän pyrkii pelastamaan ”edes muutamia heistä” (11:14). Tämä maininta on itse asiassa täysin linjassa sen kanssa, mitä Paavali on sanonut aiheesta aiemmin 1. Korinttilaiskirjeen luvussa 9: ”Kaikille olen ollut kaikkea pelastaakseni edes muutamia” (1. Kor. 9:22b). (Mainittakoot, että kaikille tämä ei ole kivaa kuultavaa ja sama ongelma oli selvästi jo joillain varhaisilla kopioitsijoilla, jotka muuttivat lauseen tinas-sanan ”joitain heistä” pantas-sanaan ”kaikki” [näin monet läntiset käsikirjoitukset].) Paavali on puhunut aiheesta paljon myös jakeissa 9:30-33 painottaessaan sitä, miten pakanat ovat päässeet sisään, mutta juutalaiset ovat jääneet ulos ja jakeissa 10:14-21 painottaessaan sitä, miten Israel ei ole ottanut kuuleviin korviinsa evankeliumin sanomaa. Joka tapauksessa ainakin tähän saakka pitäisi olla täysin selvää, että mitä tulee juutalaisten pelastumiseen, Paavali on puhunut vain siitä, miten edes jotkut heistä kääntyisivät Jeesuksen puoleen ja pelastuisivat. Tämä käy tietenkin täydellisesti yhteen jäännös-teeman kanssa, jota hän on jatkuvasti 9. luvun alusta saakka painottanut.

Jakeet 11:13-15 paljastavat siis sen, miten pakanat ovat nyt ottaneet sen saman aseman Jeesuksessa, joka Israelilla kansana oli: Israelin tehtävä oli tuoda pelastus koko maailman hyväksi, mutta nyt pakanoiden tehtävä on tuoda sanoma juutalaisille. Kyseessä on siis muiden hyväksi tehty valinta — ensin juutalaisten kohdalla, mutta nyt pakanoiden.

Jakeet 11:11-12

Näissä jakeissa Paavali esittää luvun toisen avainkysymyksen. Siinä kun jakeessa 11:1 hän kysyy voiko yksikään juutalainen ylipäätään pelastua, (ja vastaus on tietenkin ”totta kai!”) jakeessa 11:11 hän kysyy voiko lisää juutalaisia pelastua? Wright painottaa luvun 11 analyysissä vahvasti sitä, että Paavali on päivänselvästi huolissaan Rooman seurakunnan pakanauskovien asenteista juutalaisia kohtaan (huomaa moni selvä varoitus heille eritoten jakeissa 11:17-24). Paavali vastustaa tiukasti kaikenlaisia ajatuksia, jossa juutalainen kansa Jumalan valinnan ytimenä voitaisiin korvata jollain muulla. Paavali siis painottaa sitä, että ”kyllä, edelleen moni juutalainen voi pelastua”. Kuten Paavali luvun loppupuolellakin sanoo (11:30), pakanat ovat saaneet laupeuden Israelin tottelemattomuuden eli epäuskon) vuoksi. Näin ollen, jos Israelin lankemisella oli suuri positiivinen seuraus eli pakanoille tuleva armo, sitä enemmän heidän palaamisensa tietää hyviä uutisia. Sitä, mitä Paavali tarkoittaa jakeen 11:12 lopussa esiintyvällä πλήρωμα/plērōma-sanalla, on vaikea sanoa — ja Paavali ehkä tarkoitti sen näin. Ainoat asiat, jotka Paavali on tähän saakka selvästi sanonut, ovat (a) Jumala pelastaa koko ajan ”joitain” juutalaisia, (b) tämä tarkoittaa ”täyteyttä” ja (c) tässä on kyse uskollisesta jäännöksestä, josta Paavali itse on yksi.

11:16-24 — Oliivipuu

Tutkijat ovat käyttäneet paljon mustetta yrittäessään ratkaista kysymystä siitä, mitä kaksi kielikuvaa — ensihedelmä ja juuri — jakeessa 11:16 tarkoittavat. Wright tulkitsee tekstiä niin, että ensihedelmä tarkoittaa jo paljon esillä olevaa jäännöstä ja juuri tarkoittaa patriarkkoja, joille Jumala alunperin lupaksensa antoi. Olennaista on kuitenkin näitä seuraava suurempi kielikuva oliivipuusta, josta on otettu joitain oksia pois ja joitain oksia on liitetty uusina oksina. Jaejaksossa on samalla läpeensä selvä painotus eli varoitus, joka on suunnattu pakanauskoville: ”älä ylvästele” (jae 18), ”älä ole ylimielinen, vaan pelkää” (jae 20), ”jos Jumala ei säästänyt alkuperäisiä oksiakaan, sinulle voi käydä samoin” (jae 21), ”varo ettei sinua hakata pois” (jae 22). (Huomaa, että vaikka kalvinistit painottavat mielellään lukua 9, he eivät mielellään painota näitä jakeita.)

Mistä oliivipuussa sitten on kyse? Ei pitäisi olla kahta sanaa siinä, että oliivipuu on jaejaksossa metafora eli kielikuva Israelille. Itse asiassa Israel kuvataan Vanhassa testamentissa useinkin (oliivi)puuna (Jer. 11:16; Hoos. 14:6-7). Paavalin pointti ei itse asiassa ole sen kummempi kuin mitä hän kirjoittaa suoraan Galatalaiskirjeen luvussa 3: Jumalalla on yksi perhe — Aabrahamin perhe — ja jotkut tämän perheen luonnollisista jäsenistä on leikattu epäuskon vuoksi irti, kun taas jotkut puuhun alunperin kuulumattomat oksat on liitetty siihen (uskon vuoksi) kiinni. Juuri tästä perheestä Paavali on puhunut läpi kirjeen, eikä vähiten kirjeen luvussa 4. Tätä kaikkea Paavali on selittänyt myös jo jakeissa 9:30-10:13. Tekstin mukaan pakanauskovat on liitetty/sulautettu mukaan (todelliseen) Israelin kansaan. 

Täten vastaus kysymykseen, mistä epäuskoiset juutalaiset on sitten oksastettu irti, on ”Jumalan todellisesta Israelista”. Vaikka jotkut tutkijat ovat yrittäneet kiertää ja kaartaa tätä asiaa, tekstiä ei voi lukea muuten kuin toteamalla, että Messiaaseen uskovat pakanat on liitetty osaksi Jumalan (todellista) Israelia. On merkittävää, miten samantapaisesti Paavali käsittelee asiaa Galatalaiskirjeessä. Galatalaiskirjeen ja Roomalaiskirjeen välillä on vain yksi radikaali ero: siinä kun Galatalaiskirjeessä pakanoita yritettiin väkisin käännyttää etniseen juutalaisuuteen (ympärileikkaus ja muut Mooseksen lain säädökset), joka olisi antanut Jumalan kansan jäsenyydelle ehdoksi uskon sijaan etnisyyden, niin Roomalaiskirjeessä Paavali joutuu varoittamaan pakanoita siitä, etteivät he suhtaudu juutalaisiin ylimielisesti tai väheksyen olettamalla, että Jumala olisi päättänyt suhteensa heidän kanssaan kokonaan.

Tähän liittyen on tärkeä huomata, miten olennaisesti Jeremian kirjan 11. luku näkyy Paavalin tekstin taustalla. Jeremia painottaa vahvasti sitä, miten Israel on rikkonut Jumalansa liiton (huomaa liitto-sana jakeissa 11:2, 3, 6, 8, 10) ja tämä on tuonut Israelin ylle liittokirouksen, josta Mooses oli varoittanut 5. Mooseksen kirjan luvuissa 27-28. Itse asiassa Jeremian kirjan jae 11:3 (”Kirottu olkoon se mies, joka ei kuule tämän liiton sanoja”) on suora lainaus 5. Mooseksen kirjan jakeesta 27:26 (”Kirottu olkoon se, joka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä”), jae, jota Paavali itse lainaa Galatalaiskirjeen jakeessa 3:10 (”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ’Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee’”). Näin ollen sekä Jeremia että Paavali puhuvat paljon siitä, miten liittokirous on tullut Israelin ylle sen uskottomuuden vuoksi. Jeremia jatkaa:

”Lehtevä oliivipuu, täynnä ihania hedelmiä” – tällä nimellä Herra kutsui sinua. Mutta kohta on ympärilläsi sodan pauhu ja melske! Silloin Herra sytyttää puun tuleen, ja sen lehvät [=oksat] tuhoutuvat. Herra Sebaot, joka on sinut istuttanut, on päättänyt tuoda sinulle onnettomuuden, sillä Israel ja Juuda ovat tehneet pahoin. (Jer. 11:16-17a).

Paavali näyttäisi nyt ikään kuin jatkavan siitä, mihin Jeremian oliivipuu-vertaus jäi. Paavali tietää, että Jumala on toiminut ja Mooseksen ennustama liiton uudistaminen on jo tapahtunut (kuten myös Jeremian lupaaman uuden liiton aika [31:31-33] on koittanut, teksti, johon Paavali viittaa pian jakeessa 11:27). Palataksemme takaisin Paavalin omaan tekstiin, hän ottaa kolme askelta oliivipuusta kirjoittaessaan.

Ensinnäkin (11:17-18) Paavali painottaa sitä, miten pakanat ovat uskon kautta päässeet osaksi Jumalan Israelia eli he ovat Aabrahamin todellisia perillisiä. Kyse on kuitenkin nimenomaan Israelin kertomuksesta, eikä pakanoiden tule unohtaa tätä.

Toiseksi (11:19-21), Paavali olettaa pakanoiden sanovan, miten nuo (juutalaiset) oksat taitettiin pois, että hänet oksastettaisiin puuhun jääneiden oksien joukkoon. Merkittävää kyllä, Paavali on tästä samaa mieltä! Tämä on itse asiassa sanottu jo jakeissa 11:11-15: Israelin rikkomus on koitunut maailmalle pelastukseksi. Olennaista on kuitenkin ymmärtää — jatkaa Paavali — että ne juutalaiset poistettiin puusta epäuskon vuoksi, ja pakanauskova pysyy puussa pelkästään uskon vuoksi. Juuri tämä aihe sai Paavalin ylipäätään kirjoittamaan luvut 9-11: suurin osa Israelista käänsi Jeesukselle, todelliselle Messiaalleen selkänsä. Mutta Roomassa asuvien pakanoiden ei kannata tehdä tästä liian suurta päätelmää, vaan heidän tulee sen sijaan pelätä ja varoa, ettei heille itselleen vain käy samoin.

Kolmanneksi (11:22-24), Jumala on kyvykäs oksastamaan ei-uskovat juutalaiset takaisin omaan luonnolliseen puuhunsa, mutta toki vain ja ainostaan siinä tapauksessa, etteivät he jää epäuskoonsa. Tämä usko on jo määritelty kirkkaasti luvussa 10. Jae 11:24 (”heidän”) vastaa jaetta 9:4 (”heidän”), eli Paavali painottaa sitä, miten kertomuksessa ja puussa on koko ajan kyse Israelista. 

(Lyhyenä sivukommenttina on todettava, että Filon Aleksandrialainen (20 eKr. - 40 jKr.) kirjoittaa hyvin identtisesti samasta asiasta. Filonille "Israel" ei tarkoita kaikkia juutalaisia, koska osa on taitettu pois tottelemattomuuden vuoksi, kun taas sellaiset pakanat, jotka kääntyvät "Aabrahamin esimerkkiin" voidaan ottaa sisälle Israeliin. Yksittäisiä oksia voidaan siis taittaa pois, mutta itse puu pysyy. Olennaista Filonille Israel-jäsenyydessä on Tooran noudattaminen. Ajatus on siis käytännössä identtinen Paavaliin verrattuna, mutta heidän ero on tietenkin siinä, että Paavali ei vaadi ympärileikkausta ja Tooran noudattamista pakanoilta Israeliin sisäänottamisen vaatimuksena, vaan usko Messiaaseen riittää. (Ks. Filonista lainauksineen Staples 2001, 256-58.)

Jälleen kerran on todettava, ettei mikään, mitä Paavali on tähän saakka sanonut, tue ajatusta siitä, että hän odottaisi valtavan suurta kansallista nopeasti tapahtuvaa kääntymystä epäuskoisen Israelin kohdalla. Jakeessa 11:23 hän painottaa selvästi, ettei mitään oikoteitä ole: ainoa tapa päästä takaisin puuhun on uskon kautta. Toiseksi, meidän tulee ottaa vakavasti jakeet 11:11-15, jossa Paavali painotti sitä, miten Jumala toimii ei-uskoisten juutalaisten kohdalla nimenomaan herättämällä heissä kateutta pakanoiden kautta nykyisyydessä. 

Jakeet 11:1-10

Siirrymme nyt luvun 11 alkuun. Kuten olemme jo todenneet, nyt Paavali on omillaan. Kun luemme luvun alkua, on tärkeä nähdä viittauksia ja kaikuja (echoes) jo edelläsanottuun.

Paavalin vastaus kysymykseen ”Onko Jumala hylännyt Israelin?” on tyypillinen μὴ γένοιτο/mē genoito, ”ei tietenkään!” Itse asiassa tässä vastauksessa ei ole mitään yllättävää, koska jae 9:24 on jo viitannut tähän hyvin selvästi: ”Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista”. Näin ollen ”ei ainoastaan juutalaisista” tarkoittaa ”totta kai mukana on ainakin joitain juutalaisia”. Paavali itse seuraa Messiasta ja hän on israelilainen, Benjaminin heimoa, ”Aabrahamin siemen” (ἐκ σπέρματος Ἀβραάμ/ek spermatos Abraam, vrt. 9:7-8!). On siis tärkeä huomata, että vastatessaan kysymykseen "onko Israel hylätty?", Paavali ei lähde hakemaan perusteluja tulevaisuudesta, vaan nykyisyydestä (”katso, olenhan minäkin tässä!”). 

Seuraava asia, johon Paavali vetoaa, on jälleen tuttu jäännös (vrt. 9:27). Teema on esillä jo Vanhassa testamentissa ja Paavali lainaakin 1. Kuningasten kirjan 19. lukua (jakeita 10 ja 14), jossa Elia valittaa olevansa ainoa uskollinen, mutta johon Jumala vastaa, että on olemassa 7000 muutakin. Niin kuin jo Vanhassa testamentissa, samoin nyt on olemassa jäännös (11:5). Toisin sanoen jäännös-teologia ei ole esillä ainoastaan profetiassa (Jesajalla, ks. 9:27), vaan se on esillä myös Israelin laajemmassa narratiivissa (Elia-kertomuksessa). Jotkut israelilaiset tunnustavat uskoa Messiaaseen, ja tätä selitetään jakeessa 11:5 vielä vetoamalla ”armon valintaan” – aihe, josta Paavali on puhunut pitkästi luvussa 9 (jakeet 11, 12).

Jae 7 voidaan kääntää usealla eri tavalla. 1938-käännöksen mukaan Paavali sanoo ”Miten siis on? Mitä Israel tavoittelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet.” Wright suosii puolestaan sitä, että jakeessa on kaksi kysymysmerkkiä yhden sijaan. Eli, ”Miten siis on? Saavuttiko Israel sen, mitä se tavoitteli? Noh, valitut saavuttivat!” Näyttää siltä, että me tarvitsemme kaksi kysymysmerkkiä, koska tällä tavalla Paavali puhuu täsmälleen samasta asiasta kuin jakeessa 9:6 eli siitä, miten Israel on jaettu uskollisiin ja uskottomiin. Osa Israelista on saavuttanut vanhurskauden eli liittojäsenyyden uskosta, toiset taas eivät ole. Eli Paavali muistuttaa siitä, mitä hän sanoi jo jakeissa 9:31 ja 10:3. Näin ollen juuri valitut, ἡ ἐκλογὴ/hē eklogē, ’uskollinen Israel’, on se porukka, joka kantaa Jumalan lupauksia eteenpäin. He ovat se ensihedelmä, josta puhutaan jakeessa 11:16a (kuten yllä todettu).

Mutta entä muut (eli uskottomat juutalaiset)? Tätä Paavali selittää jakeissa 11:7b-10 ja hän tekee sen lainaamalla koko Tanakia eli Tooraa, profeettoja ja kirjoituksia. Pääajatus on siinä, että ”muut ovat paatuneet”. Jakeella on selvä linkki myöhempään jakeeseen 11:25. On tärkeä huomata, että sama paatumus-ajatus on vahvasti esillä 2. Korinttilaiskirjeen luvussa 3. Siellä Paavali valittaa sitä, miten ”Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa” (3:14). Samoin kuin Mooseksen aikana, edelleen Paavalin aikana juutalaisten silmillä oli peite: ”Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa” (3:15). Se, miten tämä tapahtuu, on kääntymys Jeesuksen puoleen uskossa: ”Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois” (3:16). Toisin sanoen paatumus ja sydämen peite pysyvät niin kauan, kunnes Pyhä Henki paljastaa Jumalan kirkkauden Jeesuksen kasvoissa. 

Paavali on käsitellyt asiaa myös Roomalaiskirjeen jakeissa 2:2-6, jossa Jumalan hyvyys vetää ihmistä (=juutalaista) parannukseen. 5. Mooseksen kirjassa tämä tila on totta Israelin kohdalla aina siihen saakka, kunnes liiton uudistaminen tapahtuu luvussa 30. Siksi Paavalin ensimmäinen lainaus jakeessa 11:8 tulee jakeesta 5. Moos. 29:3[4], luvusta, jossa Israel on edelleen liittokirouksen alla, eikä vielä luvun 30 siunauksen alaisuudessa. Paavali lainaa myös Jesajan kirjan jaetta 29:10. Sokaistuneet silmät on tietenkin valtava teema Jesajan kirjassa, joka koskee koko kansaa. Myös jakeen 11:9 lainaus Psalmista 69:23 on hyvin vakava ja siinä saattaa olla viittaus juutalaisten vaatimukseen pakanoille kääntyä ruokalakien(kin) kautta kansan todellisiksi jäseniksi, joskin ”kompastuminen” viittaa takaisin jo sanottuun eli jakeisiin 9:32-33. Lyhyesti sanottuna jakeet 11:7a-10 osoittavat, että ne israelilaiset, jotka ovat osattomia uskosta Jeesukseen, ovat tilassa, jota on kuvattu 5. Mooseksen kirjan luvussa 29. Hyvä uutinen on kuitenkin siinä, että he voivat koska tahansa kääntyä Kristuksen puoleen ja astua 5. Mooseksen kirjan luvun 30 todellisuuteen. Juuri tätä asiaa Paavali on luvussa 10 niin tarkasti kuvannut.

Kuten Wright toteaa, jos Paavali olisi ajatellut, ettei juutalaisen kansan paatumus olisi aivan niin vakava asia ja että se korjaantuisi tulevaisuudessa miltei kokonaan, hän lähestyisi asiaa tässä hyvin erikoisella tavalla.

Välitiivistys jakeista 11:1-24

Olemme seuraavaksi siirtymässä klassisen vaikeisiin jakeisiin (vaikka perusseurakuntalaiset eivät sitä välttämättä tiedostakaan, koska jakeita pidetään monesti "päivänselvänä"), joten tässä kohtaa on syytä tiivistää edellä sanottua. 

Samalla tavalla kuin lukujen 9-11 keskiö on hyvin kristologinen (10:1-17), samoin luvun 11 keskiöön jää kristologinen painotus (11:13-15). Kateus-teema, jonka kautta Jumala kutsuu juutalaisia takaisin ”omaan puuhunsa”, kulkee johdonmukaisesti jakeista 9:30-31 jakeisiin 10:18-21, joiden taustalla on 5. Moos. 32:21, jota Paavali lainaa 10:19:ssa. Paavalin rukous jakeessa 10:1 saa (ainakin osaltaan) paradoksaalisen vastauksen nimenomaan hänen pakanalähetyksessään, koska sen tehtävä on aiheuttaa juutalaisissa kateutta. Juutalaisen uskon tulee kuitenkin olla tarkasti sitä, mitä Paavali kuvaa jakeissa 10:6-13. Usko Kristukseen on avain (11:23). Paavali on myös vastustanut lujasti pakanauskovien vaarallista väitettä/ajatusta, jonka mukaan juutalaisten hylkääminen/epäusko olisi lopullista — se ei ole ja koko ajan osa heistä pelastuu. Mutta samaan hengenvetoon tulee sanoa, että jos joku olisi tullut Paavalille sanomaan, miten lopulta kaikki juutalaiset pelastuvat, hän olisi — tähän mennessä analysoitujen tekstien valossa — ampunut tällaisen väitteen alas samalla tavalla kuin sen vastakohdan, jonka mukaan yksikään heistä ei pelastuisi.

”Koko Israel on pelastuva” (11:25-27)

Kuten niin usein Paavalilla, hyvin tiivis alkutoteamus (11:25-27) selitetään tarkemmin (11:28-32) ja viedään asianmukaiseen loppupäätelmään. Toisin sanoen: tiivis alkutoteamus tarkoittaa juuri sitä, mitä myöhemmät jakeet sanovat sen tarkoittavan. Tässä Wrightin käännös suuresti kiistellyistä jakeista:

Me dear brothers and sisters, you mustn’t get the wrong idea and think too much of yourselves. That is why I don’t want you to remain in ignorance of this mystery: a hardening has come for a time upon Israel, until the fulness of the nations comes in. That is how ’all Israel shall be saved’, as the Bible says:

The Deliverer will come from Zion,
and will turn away ungodliness from Jacob.
And this will be my covenant with them,
whenever I take away their sins.

Melkoinen osa tutkijoita on päätellyt Paavalin sanovan näissä jakeissa neljä asiaa:

1. Hän julistaa uuden ”salaisuuden” (μυστήριον/mystērion) sen lisäksi, mitä hän on jo tähän mennessä sanonut (ja hän ajautuu näin ehkä jopa ristiriitaan aiemmin sanomiensa väitteiden kanssa). 
2. Tämän salaisuuden sisältö on se, että Israelia kohdannut paatumus on vain väliaikaista, ja se poistuu eräänä päivänä, jonka seurauksena melkoinen osa näistä paatuneista juutalaisista pelastuu. 
3. Tämä iso juutalainen porukka lisätään siihen jo olemassaolevaan juutalaiseen jäännökseen, ja tätä ryhmää Paavali kutsuu sanoilla ”koko Israel”. 
4. Jeesuksen paluu (kreik. ”parousia”) on se hetki ja ehkä jopa tapa, miten kaikki tämä tapahtuu.

Näiden väitteiden sisällä on sitten tietenkin paljon variaatiota. Esimerkiksi kaikki eivät ole yksimielisiä siitä, että kun tämä kaikki tapahtuu, tapahtuuko se ”uskon vuoksi”, kuten jakeessa 11:23 on painotettu vai jopa täysin siitä erillään, koska yhtäkkiä tapahtuu eräänlainen jumalallinen armonosoitus. Ja tietenkin kysymys kohdasta 3 on ollut aina jakava tekijä: kaikki juutalaiset, jotka ovat ikinä eläneet?, kaikki juutalaiset, jotka ovat tuolloin elossa?, suurin osa juutalaisista, mutta eivät kaikki? jne. Haluankin todeta, että jos lukija ei ole vielä tietoinen siitä, miten monitahoisella tavalla näitä jakeita on historian aikana oikeasti luettu, niin erilaisia vaihtoehtotulkintoja on ainakin viisi. Niitä esittelee kattavasti artikkelissaan Zoccali 2008.

Wright pyrkii argumentoimaan kaikkia ylläesitettyjä neljää pääväitettä vastaan. Miksi? Koska on olemassa parempi tapa lukea näitä jakeita kaiken sen valossa, mitä Paavali on tähän saakka sanonut. Ehkä suurin ongelma (ainakin populaaritasolla) näiden jakeiden suhteen on se, että uskovat siirtyvät Israel-keskusteluissa välittömästi juuri jakeisiin 11:25-27 ottamatta lainkaan huomioon sitä, mitä Paavali on oikeastaan ennen tätä pitkästi yrittänyt sanoa. On aika käsitellä jokainen näistä neljästä kohdasta erikseen.

1 — Mitä Paavali tarkoittaa jakeen 11:25 salaisuudella?

On äärimmäisen epätodennäköistä, että Paavali viittaisi salaisuudella yhtäkkiä johonkin täysin uuteen asiaan. Tällaista oletusta vastaan puhuu monikin asia. Vakavin ongelma lienee jakeen 25 alku, koska Paavali aloittaa sen sanoilla οὐ γὰρ/ou gar eli ”sillä en…” (mikä ei ikävä kyllä näy monissakaan suomenkielisissä käännöksissä [ei edes tarkaksi kehutussa RK:ssa]: ainoastaan 38-käännös on jättänyt tekstiin sillä-sanan). Tämän tarkoitus on tietenkin se, että se mitä Paavali sanoo, selittää aiemmin sanottua eli jakeita 11:16-24, hänen oliivipuu-vertaustaan! 

Lisäksi jae 25 painottaa samaa asiaa, kuin mitä Paavali on jo sanonut jakeissa 11:11-24, eli hän toistaa varoituksen pakanoille (kirjaimellisesti Paavali kirjoittaa ”so that you may not be wise beyond yourselves”). Jae siis varoittaa pakanoita ylpistymästä, ajattelematta liikoja itsestään, mutta tämä on jo sanottu monin tavoin jakeesta 11:13 eteenpäin, erityisesti jakeissa 11:17-24. Jae puhuu Israelin paatumuksesta, mutta tämäkin on jo sanottu jakeessa 11:7, joka rakensi aiemmin sanotun eli jakeiden 9:14-23 varaan. Jae puhuu pakanoiden mukaantulemisesta sen vuoksi, mitä juutalaisille on tapahtunut, mutta tämäkin on jo sanottu jakeissa 11:11-15: juutalaisten ”rikkomus” on koitunut pakanoille ”rikkaudeksi” (11:13), heidän ”hylkääminen” on koitunut maailmalle ”sovitukseksi” (11:15). Toisin sanoen: jokainen osa jakeesta 11:25 on jo selitetty auki pitkästi aiemmin!

Edellä sanotun lisäksi tulee huomata, että viittaus siihen, että nykyinen paatumus juutalaisten yltä katoaisi pois — mitä Paavali painottaa jakeiden 11:26b-27 Vt-lainauksilla — on ollut selvästi esillä jakeissa 11:12, 14-15, ja se oli iso pointti jakeissa 11:23-24. Toisin sanoen, Paavalin Vt-lainaukset (Jeremia 31 ja Jesaja 27) tiivistävät sitä, mitä on jo sanottu. Ne katsovat itse asiassa taaksepäin jakeiden 10:6-13 ytimeen, jossa Paavali puhui uudistetusta liitosta 5. Mooseksen kirjan luvun 30 pohjalta. (Sivuhuomiona kannattaa huomata, miten 5. Moos. 30:ssä mainittu ”minä käännän sinun kohtalosi” [30:3] esiintyy Jeremian kirjan luvuissa 30-33 kokonaista seitsemän kertaa: linkki näiden lukujen välillä pelkästään Vt:ssa on ilmeinen.) 

Näyttää siten ilmeiseltä, että Paavalin ”salaisuus” jakeessa 11:25 on tiivistää koko laaja ajatuksenjuoksu jakeesta 11:11 eteenpäin, joka itsessään rakentaa laajemman jakeissa 9:6-11:10 esitetyn argumentin varaan.

Asia saa merkittävää tukea, kun huomaamme, miten Paavali käyttää μυστήριον/mystērion-sanaa muualla kirjeissään. 1. Korinttilaiskirjeen jakeessa 2:7 (jakeessa 2:1 on tekstivariantti salaisuus/todistus) Paavali kertoo julistavansa Jumalan salattua viisautta, mutta pääpointti on keskittyä Kristuksen ristin sovittavaan kuolemaan. Sama pointti löytyy jakeessa 1. Kor. 4:1. Lisäksi monesti Paavali käyttää sanaa tilanteessa, jossa hän pyrkii vain tiivistämään aiemmin sanottua. Näin tapahtuu suuressa ylösnousemusluvussa jakeessa 1. Kor. 15:51 (”Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme”). Paavali kuitenkin vain avaa tarkemmin sitä, mitä hän on jo pitkästi selittänyt luvussa aiemmin. 

Paras esimerkki salaisuus-sanan käytöstä lienee kuitenkin Efesolaiskirje, jossa Paavali sanoo jakeessa 3:3 ”Minulle on ilmestyksessä annettu tiedoksi tämä salaisuus [mystērion], niin kuin olen edellä lyhyesti kirjoittanut”. Ja mitä tämä tarkoittaa? Sitä, mitä Paavali on kirjoittanut aiemmin eli erityisesti jakeissa 2:11-22, jossa koko argumentin tarkoitus on osoittaa, miten Jumala Kristuksen kautta luo juutalaiset ja pakanat yhdeksi uudeksi ruumiiksi, miten pakanat tulevat täysiveroisesti jäseniksi Israelista (huom. erit. 2:12: ”siihen aikaan olitte ilman Kristusta, olitte vailla Israelin kansalaisoikeutta ja vieraat lupauksen liitoille, ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa”). Myös jae 3:6 on tärkeä, koska Paavali painottaa vahvasti sitä, miten ”pakanatkin ovat kanssaperillisiä ja yhtä ruumista ja osallisia lupaukseen Kristuksessa Jeesuksessa evankeliumin kautta” käyttämällä jopa kolmea syn-alkuista kreikankielen sanaa (”yhteisperillisiä”, ”yhteisjäseniä” [ruumiissa], ”yhteisosallisia”). 

Samalla tavalla kuin Efesolaiskirjeen luvun 3 salaisuudessa ei ole kyse uudesta ilmestyksestä vaan aiemmin sanotun tiivistämisestä, Roomalaiskirjeen jakeessa 11:25 ei ole kyse uudesta ilmestyksestä, vaan aiemmin sanotun tiivistämisestä. Ei ole siis mitään syytä lukea jaetta siten, että Paavali saa yhtäkkiä uuden ”ilmestyksen”, jossa tulee uutta ja jopa aiemmin sanottua korvaavaa sanomaa.

* Regent Collegen Uuden testamentin professori Rikk Watts nostaa esiin seuraavia huomioita salaisuus-teemasta: Salaisuus ei voi tarkoittaa sitä, etteivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin; tämähän oli selvää jo Vt:ssa, ja se oli monen juutalaisen ryhmittymän ennakko-oletus Paavalinkin aikana. Salaisuus ei myöskään voi tarkoittaa sitä, että pakanat oksastetaan sisään, tai että sanoma kulkeutuu pakanoille Israelin uskollisen jäännöksen kautta; tämäkin on sanottu jo Vt:ssa. Sen sijaan se, mitä kukaan ei odottanut, oli että Jumala käyttäisi jopa pakanoiden kääntymystä Israeliin valona lihalliselle Israelille, jotta edes jotkut heistä voisivat tulla takaisin, osaksi uskollista jäännöstä. (Watts 2011, 30.)

2 — Israelin väliaikainen(?) paatumus

Normaalisti jakeen 11:25 lausetta ”paatumus on kohdannut osaa Israelia siihen saakka, kunnes täysi määrä pakanoita on tullut sisälle” luetaan siten, että tämä paatumus poistuu lopulta kokonaan. (Huomaa miten ”paatumus” [πώρωσις/pōrōsis] tässä viittaa jakeeseen 11:7 ”muut ovat paatuneet (ἐπωρώθησαν/epōrōthēsan). On toki täysin selvää, että Paavalin mukaan juutalaisten yllä oleva paatumus voi poistua: hän on sanonut tämän selvääkin selvemmin niin tässä kirjeessä kuin 2. Korinttilaiskirjeen luvussa 3. Juutalainen voi siis Paavalin mukaan koska tahansa siirtyä 5. Mooseksen kirjan synkistä luvuista 28-29 luvun 30 täyttyneeseen lupaukseen (10:6-9)! Tai kuten hän sanoo 2. Kor. 3:16:ssa, ”mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois”. Tämä oli tietenkin tapahtunut Paavalille itselleenkin, syntisistä suurimmalle (1. Tim. 1:15). Nyt hän odottaa, että tämä tapahtuu myös joillekin juutalaisille erityisesti hänen pakanalähetyksensä kautta, jonka tarkoitus on herättää juutalaisissa kateutta. Pointti on kuitenkin tämä: paatumus väistyy vain ja ainoastaan silloin, kun juutalainen kääntyy Jeesuksen puoleen.

Yksi asia on vielä tärkeä huomata. Paatumus-teemassa ei itse asiassa ole itsessään mitään vinkkiä siitä, että jonain päivänä paatumus poistuisi automaattisesti kokonaisuudessaan juutalaisen kansan yltä. Ikävä kyllä tämä ajatus on kuitenkin niin lujaan juurtunut sekä ammattitutkijoiden että perusseurakuntalaisten käsityksiin, ettei asiaa voi edes kyseenalaistaa tai käsitellä ilman, että alkaa tulla ”lunta tupaan”. Ajatuksesta on itse asiassa tullut ”kaiken ratkaiseva ase”, johon voidaan viitata missä tahansa Israelia koskevassa keskustelussa ikään kuin se ratkaisisi kaikki olennaiset kysymykset (mitä se ei tietenkään todellisuudessa kykene tekemään). Koska on olemassa valtava ennakko-oletus, monille on äärimmäisen haasteellista pysähtyä ja katsoa, mitä Paavali itse asiassa sanoo — ja mitä hän ei sano.

Pelkästään Roomalaiskirjeen jakeiden 2:4-5 pitäisi herättää meidät ajattelemaan, että asiaa voidaan lähestyä toisestakin, Paavalille uskollisemmasta näkökulmasta käsin. Näissä jakeissa Paavali kysyy nimenomaan juutalaisilta, että halveksivatko he Jumalan hyvyyttä ja kärsivällisyyttä, kun Hän yrittää vetää heitä parannuksen tekemiseen? Jae 5 varoittaa sitten siitä, että Jumalan viha tulee ilmestymään luvattuna ”päivänä”, ja juutalainen on viisas, jos hän ymmärtää käyttää Jumalan antaman ”hyvyyden ajan” hyväkseen, ettei hän joutuisi lopulta tuomittavaksi. Samantapaisesti Paavali kirjoittaa Juudean alueen juutalaisista, jotka vainosivat Juudean uskollisia juutalaisia, Jumalan seurakuntaa, ja he täyttävät syntiensä mittaa ja luvassa ei voi olla mitään muuta kuin tuomio (1. Tess. 2:14-16). Totta, juutalainen voi kääntyä pois paatumuksen tilasta, kuten olemme jo todenneet, ja tässä mielessä Rooman pakanauskovien tulee olla varpaillaan, eikä käsittää asioita väärin. Mutta samaan hengenvetoon tulee ymmärtää, ettei Paavali sano tässä, että ”kun aika koittaa, kaikki pelastuvat”. Itse asiassa tuntuu käsittämättömältä miten paljon monet lukevat kunnes-sanaan sisälle asioita, joita siellä ei itsessään ole.

Mietipä asiaa seuraavan esimerkin avulla: ”Me pitelemme miestä paikoillaan veljeni kanssa siihen saakka, kunnes poliisi tulee!” Huomaa, miten jokainen suomalainen ymmärtää tämän lauseen ja miten he eivät ymmärrä sitä. Minä pitelen veljeni kanssa jotain miestä aloillaan tietyn määrätyn ajan — siihen saakka kunnes poliisi tulee paikalle, — mutta kysymys siitä, mitä miehelle tapahtuu poliisin tulemisen jälkeen, ei saa vastausta tästä lauseesta. Päästävätkö poliisit miehen menemään syyttömänä vai vievätkö he hänet putkaan odottamaan jatkokäsittelyä? Sanat ”siihen saakka kunnes” eivät yksinkertaisesti vastaa — eivätkä itsessään voi vastata — tähän kysymykseen. Kunnes-sana kertoo ainoastaan aikarajan umpeutumisesta, ei siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kysymyksen ratkaisemiseksi on saatava lisätietoa muualta.

Samalla tavalla Paavali toteaa vain sen, että tietty osa Israelista on paatunut tiettyyn aikarajaan saakka (ἄχρις/akhris, ”kunnes”), mutta hän ei sano tässä mitään siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Itse asiassa jo tähän saakka mainitut raamatunkohdat (Room. 2:24; 1. Tess. 2:14-16) antaisivat olettaa nimenomaan päinvastaista: kun tietty aikaikkuna umpeutuu, tuomio koittaa. Siksi oikea vastaus meneillään olevaan armon aikaan on tarttua evankeliumin tarjoukseen nyt, eikä jäädä odottelemaan jotain mystistä tulevaisuutta, jolloin tämä tapahtuisi jotenkin automaattisesti. Kuten Wright tässä kohden toteaa, hän ei ole tietoinen ainoastakaan paatumus-teemaan liittyvästä tekstistä, missä lopputulos olisi mitään muuta kuin tuomio. Vääntääkseni asiaa rautalangasta, on hyvä katsoa paria muuta asiaan liittyvää tekstiä (nojaan hetkellisesti Robertsonin 2000, 179-80 huomioihin).

• Paavali sanoo Apostolien tekojen jakeessa 22:4: ”Ja minä vainosin tätä tietä aina kuolemaan asti [ἄχρι/akhri]”. Paavali (Saul) siis vainosi kristittyjä aina ”kuolemaan saakka”, mutta tämä ei tarkoittanut sitä, että hänessä tapahtui heti sen jälkeen muutos. 
• Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumin jakeessa 24:38: ”Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti [ἄχρι/akhri], jona Nooa meni arkkiin…”. Nooan aikainen sukupolvi siis jatkoi syömistä ja juomista aina siihen saakka, kunnes tulva tuli, mutta tämä ei tarkoittanut sitä, että he yhtäkkiä kääntyivät pois pahuudestaan. Ei: he kohtasivat tuomion! Toisin sanoen tietty aikamäärä oli hetkellinen ja se huipentui tuomioon ilman sydämen muutosta. 

Kuten Wright kysyy: jos Paavali todella uskoi, että lopulta (ja nähtävästi melko pian hänen odotuksensa mukaan) kaikki juutalaiset pelastuisivat, miksi hän sitten itkee? Miksi valtava murhe sydämessä? Paavalin tuska jakeissa 9:1-5 ja 10:1 selittynee parhaiten niin, että hän tietää ajan olevan rajallinen ja sitä seuraa tuomio. Ei ihme, että moni tutkija on ratkaissut asian väittämällä, että yhtäkkiä Paavali saakin yhdennellätoista hetkellä jonkin uuden ilmoituksen, joka kääntää kaiken positiiviseksi ja hyväksi. Olemme kuitenkin jo salaisuus-sanaa analysoidessamme huomanneet, että tämä on äärimmäisen kyseenalainen tulkinta. Tai kuten Wright jatkaa, jos Paavali todella tarkoittaisi sitä, että yhtäkkiä kaikki juutalaiset sittenkin pelastuvat, hänen olisi pitänyt sanoa kirjurilleen Tertiukselle, että hän heittää lukujen 9-11 papyruksen roskiin ja ottaa uuden papyruksen pöydälle. Itse asiassa hänen olisi pitänyt alkaa kirjoittaa uusiksi koko kirjettä myös lukujen 2, 3 ja 4 osalta. Toisin sanoen eksegeesi on suuresti vastaan monien tutkijoiden tulkintaa näistä jakeista. 

3 — καὶ οὕτως/kai houtōs ”koko Israel” pelastuu

Kuten kaikki asiaan vähääkään paneutuneet tietävät, jakeen 26 alun käännöksestä on käyty värikästä keskustelua. Sanat καὶ οὕτως πᾶς Ἰσραὴλ σωθήσεται / kai houtōs pas Israēl sōthēsetai ovat saaneet runsasta huomiota niin tutkijoiden kuin tavallisten seurakuntalaisten keskuudessa. Ikävä kyllä, monesti ennakko-oletukset ja huonot käännökset määrittelevät monille sen, mitä Paavali yrittää sanoa. Kuten jo huomattu, Wright kääntää lauseen ”That is how ’all Israel shall be saved’” eli ”tämä on se miten/tällä tavalla ’koko Israel tulee pelastumaan'”.

Tämä on oikeastaan sellainen Gordionin solmu, jonka avaajaa odottaa runsas palkkio. Melkoinen osa tutkijoista on nimittäin väittänyt tämän lauseen kohdalla, että (a) Paavali viittaa tässä uuteen tapahtumaan, johonkin, mitä ei olla tähän saakka vielä käsitelty, (b) termi ”koko Israel” voi viitata tässä pelkästään juutalaisiin, (c) kyseessä voi olla toisenlainen pelastuksen muoto kuin mitä Paavali on tähän saakka kuvannut jakeissa 10:1-13 ja 11:14, 23 ja (d) tämä kaikki tapahtuu Kristuksen palatessa takaisin (parousia).

Palaamme kohtaan (d) hieman myöhemmin, kun otamme tarkasteluun Paavalin Vt-lainaukset jakeissa 11:26-27. Tulemme huomaamaan, että Paavali puhuu itse asiassa aivan jostain muusta kuin Jeesuksen toisesta tulemuksesta. Väite (c) on saanut runsaasti kannatusta erityisesti parin viimeisen vuosikymmenen aikan ja tämä oli osakseen reaktiota holokaustin jälkeiseen aikaan, mutta nyt tämä tulkintalinja on hiipumassa. Katsomme nyt tarkemmin väitteitä (a) ja (b).

Ensinnäkin, puhuuko Paavali tässä (a) tulevasta uudesta tapahtumasta, vai puhuuko hän itse asiassa samasta asiasta, josta hän on jo pitkästi kirjoittanut jakeissa 11:11-15 ja 11:16-24? Tämä kysymys ratkeaa houtōs-sanan kääntämisellä. Kun tarkastelemme suomenkielisiä käännöksiä, sanaan on reagoitu eri tavoin. 38-käännös sanoo ”ja niin kaikki Israel on pelastuva” ja RK-käännös toteaa ”sitten koko Israel on pelastuva”. 92-käännös on vielä selvempi painottaessaan tulevaa uutta tapahtumaa kääntäessään ”sen tapahduttua koko Israel on pelastuva”. Mutta huomaa, että UT2020 kääntää ”näin koko Israel pelastuu”. Jos katsomme pikaisesti englanninkielisiä käännöksiä, niin RSV ja NRSV seuraavat KJV-käännöstä ”and so all Israel will be saved” ja NEB tekee selväksi, että ”when that has happened, the whole of Israel will be saved”. Kuitenkin NJB kääntää kuten UT20202, ”and this is how all Israel will be saved”.

Tässä kohtaamme valtavan ongelman, koska juuri käännösten kautta kouluttamattomat muodostavat oman käsityksensä isoista asioista. Tosiasia kuitenkin on, että houtōs-sana tarkoittaa ”tällä tavalla”, ”that is how”. Robertsonin (2000, 181) mukaan houtōs-sana esiintyy Uudessa testamentissa reilu 200 kertaa (Paavalilla noin 70), mutta missään kohden sanalla ei ole temporaalista eli aikaa tarkoittavaa merkitystä. (Ja vaikka joku pystyisikin näyttämään muutaman poikkeuksen, on epäselvää, miksi sana pitäisi vääntää juuri tässä sen poikkeukselliseen merkitykseen.) Tai kuten Zoccali (2008, 291) huomauttaa, "a temporal sense to houtōs scarcely occurs in the Greek of the period". Jos lukija kaipaa konkreettista esimerkkiä sanasta, niin kannattaa muistaa, että Johannes käyttää juuri samaa sanaa klassisessa Joh. 3:16:ssa: ”tällä tavoin [houtōs] Jumala on maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainutlaatuisen Poikansa…” Galatalaiskirjeen jakeessa 6:2 Paavali ohjeistaa uskovia sanoen ”kantakaa toistenne kuormia, tällä tavoin [houtōs] te täytätte Kristuksen lain”. Itse asiassa, jos Paavali olisi halunnut sanoa ”ja sitten” (= tämän jälkeen), hän olisi helposti voinut kirjoittaa καὶ τοτε/kai tote, eikä καὶ οὕτως/kai houtōs. Toisin sanoen UT2020 johtaa meidät oikeaan lukutapaan 92-käännöksen ollessa kaikkein tuhoisin.

Paavali siis yrittää sanoa, että ”tällä tavalla (mitä olen jo aiemmin kuvaillut) koko Israel pelastuu”. Tai kuten Watts (2011, 31) sanoo, ”tällä tavalla”, kun Jumala provokatiivisesti oksastaa pakanoita sisään Israeliin, jonka seurauksena osa juutalaisista voidaan oksastaa takaisin, Jumala pelastaa Hänen eskatologisen eli lopunajallisen ”koko Israelinsa”, Jeesukseen uskovat juutalaiset ja pakanat, jotka muodostavat Hänen kansansa. Näin myös Jauhiainen (2019, 37): "Tällä tavalla (eli uskon kautta) koko oliivipuu (eli 'koko Israel') pelastuu."

Herää tietenkin myös kysymys, että jos Paavali todella olisi ajatellut juutalaisten pelastuvan joukolla parousian hetkellä — jota hän niin monesti odotti aivan kulman takana olevaksi tapahtumaksi — miksi tehdä kaikesta näin vaikeaa? Joka tapauksessa houtōs-sanan oikea kääntäminen vastaa väitteeseen (a): Paavali ei ole kuvaamassa uutta tulevaa tapahtumaa, vaan sen sijaan hän sanoo, että jakeen 11:25 kuvaama prosessi — Israelin osittainen paatumus ja sen aikana tapahtuva pakanoiden mukaantulo Israeliin — on se tapa, jolla Jumala on pelastamassa ”koko Israelia”. Voisimme itse asiassa jopa tiivistää asian niin, että siinä, kun huonot käännökset laittavat meidät katsomaan tulevaan, Paavali laittaa meidät katsomaan aiempaan, siihen mitä hän on pitkästi yrittänyt sanoa (tämä on myös Robertsonin [2000, 182] vahva pointti).

Siirrymme väitteeseen (b). Viittaako Paavali sanoilla πᾶς Ἰσραὴλ/pas Israēl pelkästään juutalaisiin? Miltei aina tämän tulkinnan puolustajat vetoavat jakeiden 11:25-27 lähikontekstiin, jossa Paavali puhuu juutalaisista. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, koska jakeessa 11:25 Paavalihan nimenomaan ei puhu pelkästään juutalaisista, vaan hän puhuu yhtä lailla pakanoista, jotka ovat ”tulleet sisään”. Siis tulleet sisään mihin? Israeliin! Lähikontekstiin vetoaminen ei siis riitä ratkaisemaan tätä asiaa. Meidän tulee ottaa vakavasti seuraavat huomiot.

Ensinnäkin olemme jo tekstin alussa huomanneet, että Paavali on rakentanut luvut 9-11 kiastiseen rakenteeseen. Tässä tapauksessa jakeet 11:25-32 ovat rinnasteisia jakeiden 9:6-13 kanssa (ks. yllä). Paavali aloitti koko argumentin todeten hyvin selvästi, etteivät ”kaikki israelilaiset ole Israel” (9:6) ja juuri tämä uudelleenmääritelmä leijuu koko lukujen 9-11 yllä suuren kysymysmerkin tavoin. Kuka siis kuuluu Israeliin? Ja millä perusteella? Pelkästään tämän pitäisi herättää iso kysymysmerkki sen tulkinnan kohdalla, jonka mukaan jakeen 11:26 ”koko Israel” tarkoittaa automaattisesti Aabrahamin fyysisiä jälkeläisiä. Watts (2011, 30) huomauttaakin oivallisesti, että ”Israel” ei tarkoita edes Vanhassa testamentissa ”pelkkiä Aabrahamin fyysisiä jälkeläisiä”, koska jo exoduksesta eli Egyptistä lähdöstä alkaen Israeliin liittyi monia ulkopuolisia, eli Israel-sanan sisään tulee pelkästään Vanhassa testamentin mukaan lukea jo monia syntyperältään pakanoita. Ja huomaa, että vasta-argumenttina ei auta vedota siihen, että luvun 9 edetessä Paavali puhuu (fyysisen) Israelin sisällä tapahtuvasta valinnasta, koska jakeesta 9:24 eteenpäin Paavali alkaa nimenomaan vihjata, että tähän (tosi)Israeliin on nyt kutsuttu mukaan myös pakanoita. (Ja Paavalin kutsu-sana jakeessa 9:24 [ἐκάλεσεν/ekalesen] pakanoiden kohdalla on sama tekninen sana, jota hän käyttää jakeissa 9:7 [κληθήσεταί/klēthēsetai] ja 11 [καλοῦντος/kalountos] juutalaisista.) Olisi siis täysin absurdia sanoa, että pakanat, jotka ovat nyt mukana 5. Mooseksen kirjan lupaamassa uudistetussa liitossa, ovat Jumalan kutsumia, Joelin profetian mukaisesti tunnustavat Jeesuksen Herrakseen, ja jotka ympärileikkaamattomana täyttävät lain (2:25-29), eivät yhtäkkiä kuuluisikaan Israeliin! 

On syytä muistuttaa, että Paavali tekee kaikkensa monissa kirjeissään uudelleenmääritellessään Jumalan kansan jäseniä. Esimerkiksi Filippiläiskirjeen jakeessa 3:3 hän toteaa ”ἡμεῖς γάρ ἐσμεν ἡ περιτομή/hēmeis gar esmen hē peritoumē” eli ”sillä me olemme ympärileikkaus (jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan)”. Galatalaiskirjeessä hän puolestaan kutsuu kaikkia uskovia ”Jumalan Israeliksi” (6:16). Ei ole myöskään sattumaa, että 1. Korinttilaiskirjeen jakeessa 10:18 hän viittaa juutalaisiin termillä ”Ἰσραὴλ κατὰ σάρκα/Israēl kata sarka” eli ”Israel lihan mukaan” eli täytyy olla olemassa myös ”Israel hengen/lupauksen mukaan”. Siksi Korintin pakanauskovat  voivat puhua Vanhan testamentin Israelista ”meidän isänämme” (1. Kor. 10:1). Tai kuten hän sanoo saman luvun jakeessa 32, kenenkään ei saisi olla loukkaukseksi juutalaisille, pakanoille tai Jumalan seurakunnalle. Ei saisi myöskään unohtaa Efesolaiskirjeen jaetta 2:12, jossa Paavali sanoo pakanoille, miten heillä ei ollut ennen uskoontuloa ”Israelin kansalaisoikeutta”, mutta joka heillä tietysti nyt Kristuksessa on. (Aihetta käsittelee laajasti ja kattavasti myös G. K. Beale, teoksessa 2011, luvut 20-22. Wright itse kirjoittaa aiheesta teoksensa 2013 luvussa 10 miltei 300 sivun verran. Suomeksi parasta saatavilla olevaa materiaalia lienee Jauhiainen 2019, 22-48, joka olisi pakollista luettavaa kaikille, jotka haluavat aiheesta vääntää peistä.)

Kaiken edellä sanotun lisäksi meidän ei tulisi unohtaa Roomalaiskirjeen jakeita 11:16-24, jossa Paavali nimenomaan painottaa sitä, miten juutalaiset ja pakanat ovat osa samaa puuta (samaa Israelia). Tämä oksastaminen Israeliin on sama, mitä Paavali sanoo jakeessa 11:25 eli ”pakanat tulevat sisälle [Israeliin]”. Lisäksi sana ”kaikki/koko” viittaa takaisin jakeisiin 10:11-13 (”yksi ja sama on kaikkien Herra” … ”rikas antaja kaikille” … ”kaikki, jotka huutavat avuksi hänen nimeään”) ja jopa aina jakeeseen 4:16 (”lupaus pysyy lujana kaikelle siemenelle [= juutalais- ja pakanauskovalle]”) saakka (Wright 2002, 690). Näin ollen Wright esittää tulkitun käännöksen jakeista 11:25b-26a:

A hardening has come upon part of ’Israel’, until the fulness of the gentiles has ’come in’ to that same ’Israel’, causing a much greater number of those presently ’hardened’ to become ’jealous’ and to swell the present small ’remnant’ to a ’fulness’ out of all proportion to its present diminution; and that is the means by which, in the traditional phrase, ’All Israel shall be saved.’

”Koko Israel”! Tämä on Paavalin poleeminen uudelleenmäärittely todellisesta Israelista, mutta se käy täysin yhteen jakeiden 10:4 (jokaiselle uskovalle), 10:11 (ei yksikään, joka uskoo) ja 10:13 (jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä) ja 11:32 (Hän on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että Hän kaikkia armahtaisi) kanssa. Huomaa miten kaikki tämä soveltuu hienosti jakeiden 11:25-26 tulkintaan: jos ”Israel” jakeessa 25 on etninen Israel, silloin se on etninen Israel myös jakeessa 26, mutta jos ”Israel” jakeessa 25 sisältääkin koko Jumalan kansan, uskovan jäännöksen juutalaisista ja pakanoista, jotka on liitetty heihin mukaan, silloin jakeen 26 ”koko Israel” tarkoittaa tätä uutta kokonaisuutta. Seuraava kuva tiivistää tätä nimenomaista pointtia. Ensin on tilanne, jonka keskellä Paavali kirjoittaa kirjettään:

Tässä kohden on hyvä muistuttaa eräästä klassisesta rabbiinisesta tekstistä, johon tutkijat usein viittaavat. Talmudissa olevan kohdan m.Sanh 10:1 mukaan ”Koko Israel on saava osuuden tulevasta maailmasta”, mutta tätä seuraa välittömästi merkittävä lista poikkeuksia, jotka eivät kuulu tähän ”koko Israeliin”, nimittäin ”ne, jotka väittävät, että kuolleiden ylösnousemus ei pohjaudu Tooraan tai että Toora ei ole taivaallista alkuperää, sekä epikurolaiset.” Lisäksi rabbi Akivan mukaan ”osattomiksi jäävät nekin, jotka lukevat pyhien tekstien ulkopuolisia teoksia, sekä ne, jotka kuiskuttelevat haavan yllä raamatunjakeen [lainaus 2. Moos. 15:26].” Lisäksi Abba Šaul sanoi ”paitsi jäävät nekin, jotka ääntävät Jumalan nimen jokaisen kirjaimen.” Lisäksi todetaan, etteivät kuninkaat Jerobeam, Ahab ja Manasse pääse tulevaan aikaan. (Suomennos Tuori & Harviainen 2018, 300-01.)

Eli, samalla tavalla kuin juutalaiset rabbit määrittelivät uudelleen Israelin eli he jättivät siitä pois melkoisen kasan juutalaisia erinäisistä syistä, myös Paavali on uudelleenmääritellyt Israelin niin, että (a) siihen kuuluu Messiaaseen uskovat juutalaiset (eli Paavali itse ja joukko muita, joka tulisi toivottavasti suurenemaan) ja (b) Messiaaseen uskovat pakanat. Tai kuten Rikk Watts tiivistää asian aihetta käsittelevässä artikkelissaan, 

Where Paul differs radically from all the various first century Jewish groups who are intent on defining true Israel is that his criteria is now Christ-faith, not Torah-obedience. His “all Israel” is thus refracted through the prophetic lens of the remnant but now understood in Christocentric terms. (2011, 29.)

 

4 — Paavalin Vt-lainausten merkitys jakeissa 11:26-27

Olemme nyt valmiita siirtymään jakeiden 11:26-27 sisältöön, jossa Paavali lainaa Vanhan testamentin tekstejä. Kuten todettu, hyvin monet lukevat tekstiä siten, että Paavali puhuu Kristuksen paluusta ja Israelin viime hetken massakääntymisestä. Tämä ei kuitenkaan ole lainkaan se, mitä Paavali yrittää näissä jakeissa sanoa. Se, millä tavalla Paavali lainaa Vanhan testamentin tekstejä, ja viittaa niihin kaikuina (echoes) ja se, millä tavalla hän muuttaa Jesaja-lainauksen pääpointtia, osoittaa, että hän kuvailee aivan samaa asiaa, josta hän on jo puhunut jakeessa 11:14 (”sillä näin herätän ehkä heimolaisissani kateutta teitä kohtaan ja voin pelastaa joitakuita heistä” [92-käännös]). Lisäksi Paavali palauttaa pöydälle luvun 10 pääpointtia 5. Mooseksen kirjan kuvaamasta tulevasta liiton uudistamisesta, jota nyt tuetaan Jesajan (luku 27) ja Jeremian (luku 31) kirjan lainauksilla/viittauksilla.

Ennen kuin menemme miltei loputtomiin yksityiskohtiin (joita tässä monimutkaisessa lainauksessa on useita), on hyvä tiedostaa mikä on Paavalin pääpointti. (1) Siinä missä Vanha testamentti painottaa sitä, miten Jumala tulisi eräänä päivänä Siioniin tai Siionia varten, Paavali muuttaa painotuksen siten, että Herra tulee Siionista tai sen kautta (laajemman joukon hyväksi). (2) Syntien anteeksiantaminen uuden liiton saapumisen kautta on hänen iso pointtinsa niin tässä kuin muuallakin (lue 2. Kor.). Mainittu liitto on nimenomaan liitto, jonka kautta synnit voidaan antaa anteeksi. Tämä on homman ydin. Tässä Paavalin lainaus jakeissa 11:26-27 38-käännöksen (joka ei ole aivan tarkka!) ja Wrightin mukaisesti:

Siionista on tuleva pelastaja,

hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan,

kun minä otan [ὅταν/hotan] pois heidän syntinsä.

 

The Deliverer will come from Zion,

and will turn away ungodliness from Jacob.

And this will be my covenant with them,

whenever I take away [ὅταν/hotan] their sins.

Jesajan kirjan jakeet 59:20-21 kuuluvat näin (92-käännös):

Mutta Siioniin Herra tulee vapauttajana, Jaakobin jälkeläisten luo lunastajana, kun he luopuvat rikkomuksistaan, sanoo Herra. Herra sanoo heille: ”Tämä on minun lupaukseni: ei väisty minun henkeni sinun yltäsi eikä katoa minun sanani, jonka olen suuhusi antanut, ei sinun suustasi, ei jälkeläistesi eikä sinun jälkeläistesi jälkeläisten suusta”, sanoo Herra, ”ei nyt eikä milloinkaan.”

Jesaja 27:9 kuuluu näin (92-käännös):

Näin sovitetaan Jaakobin synnit, tämä on kääntymyksen hedelmä: Jaakob murskaa kaikki väärien alttarien kivet niin kuin kalkkikivi murskataan, eikä maahan enää nouse asera-paaluja, ei suitsutusalttareita.

Jeremia 31:34, jossa profeetta puhuu tulevasta uudesta liitosta, joka tehtäisiin Israelin ja Juudan heimon kanssa, päättyy seuraavasti:

Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.

On mielenkiintoista, miten Jesaja 27:n laajemmassa kontekstissa Israelia kuvataan puuna, joka alkaa kantaa hedelmää (”Tulevina aikoina Jaakob juurtuu, Israel kukkii ja kukoistaa, ja hedelmiin peittyvät maan kasvot”). Kuitenkin pian tämä kuvaus muuttuu tuomioksi (”ja kun oksat kuivettuvat risuiksi, naiset tulevat ja katkovat ne polttopuiksi. Se kansa hylkää viisauden. Siksi sen luoja ei sitä sääli, hän, joka sen loi, ei sitä armahda”). Kreikankielinen käännös, joka Paavalilla on tässä mielessään, sanoo (englanniksi) ”and this will be his blessing, whenever I remove his sins”. Näin Jesaja puhuu samalla tavalla Jumalan eskatologisesta toiminnasta, johon kuuluu sekä tuomio että siunaus.

Sitten tulee Jeremia 31. Vaikka Paavali ei tässä suoraan lainaa Jeremiaa, on huomattava, että juuri Jeremia puhuu uudesta liitosta ja sen mukana tulevasta syntien anteeksiantamuksesta ja Jeremian kirjan luvuissa 30-33 on monia temaattisia linkkejä 5. Mooseksen kirjan lukuihin 27-30. 2. Korinttilaiskirjeen 3. luvussa tämä luku on huomattavan tärkeässä roolissa ja sielläkin Paavali puhuu samoista teemoista.

Sitten tulee Jesaja 59, joka on Paavalin suoranaisen lainauksen kohde. Miltei koko luku painottaa vahvasti Israelin syntisyyttä ja epäpuhtautta Jumalan edessä. Israelin syntisyyden ja syyllisyyden keskellä Jumala itse tulisi tekemään jotain uutta: Hän itse paljastaisi vanhurskautensa, josta seuraisi tuomio ja siunaus, liiton uudistaminen ja Hengen antaminen.

Paavali tekee lainauksessaan kuitenkin merkittävän muutoksen. Hepreankielisen masoreettisen tekstin ja Jesajan kirjan targumin mukaan Herra tulee ”Siioniin” ja kreikankielisen Septuagintan mukaan hän tulee ”Siionin vuoksi/hyväksi”. Paavalin mukaan pelastaja tulee kuitenkin Siionista. Hänen tekemänsä muutos voi mitenkään olla vahinko. On mahdollista, että Paavalilla on tässä mielessään eräs toinen Jesajan kirjan jakso, jae 2:3, jossa pakanat pääsevät osalliseksi Israelin siunauksesta ja tulevat Siioniin (”sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe”) tai Paavali voi tässä miettiä Psalmia 14:7 (”kunpa Siionista jo tulisi apu Israelille! Kun Herra kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee”). Niin tai näin, Paavalin pointti pysyy: hän on muuttanut lupauksen, jonka mukaan Herra tekee jotain Siionille, lupaukseksi, jonka mukaan Herra tekee jotain Siionin kautta tai Siionista käsin. 

Wright pähkäilee, että tämä saattaa olla itse asiassa juuri se syy sille, miksi Paavali ei oikeastaan koskaan käytä Jesajan [2:1-5] (ja Miikan [4:1-3]) kirjassa esiintyvää traditiota siitä, miten pakanat valuvat joukoittain Siioniin kuulemaan Herran sanaa. Paavalin teologia on muuttunut hänen kohdatessaan Jeesuksen. Jeesus on todellinen lopunajallinen temppeli ja hänestä osalliset muodostavat Jumalan temppelin — tässä mielessä ei olisi enää järkevää painottaa pakanoiden menemistä maalliseen Jerusalemiin, jonka kivitemppeli on menettänyt merkityksensä. Sen sijaan pelastus onkin nyt lähtenyt liikkeelle Siionista ja se saavuttaa koko maailmaa evankeliumin kautta ja näin itse asiassa erityisesti Paavalin pakanalähteyksen kautta. Tämä sopii itse asiassa erinomaisesti Jesajan lähikontekstiin, koska Jesaja sanoo yhtä jaetta aiemmin (59:19) ”niin että lännen äärillä pelätään Herran nimeä ja auringon nousun puolella hänen kunniansa kirkkautta”.

Jakeiden 11:26-27 lainauksessa ei ole siten mitään, mikä pitäisi johdattaa meidät ajattelemaan Jeesuksen toista tulemusta. On myös huomattava, että Paavali käyttää lainauksen lopussa sanoja ὅταν ἀφέλωμα/hotan afelōma eli ”’whenever I take away their sins” eli ”milloin sitten otankaan pois heidän syntinsä”. Paavali ei siis puhu yhdestä absoluuttisesta tapahtumasta, vaan hän puhuu siitä, että tämä syntien poisottaminen voi tapahtua koska tahansa, kunhan tietyt ehdot täyttyvät. Edelleen, tämä kävisi ainakin täydellisesti yhteen 2. Kor. 3:16 kanssa (aina kun juutalainen kääntyy Herran puoleen, peite otetaan häneltä pois). 

Tottelemattomuus ja armo kaikille (11:28-32)

Jälleen kerran huomaamme, että Paavali suuntaa sanansa Rooman pakanauskoville, joilla on vääriä asenteita juutalaisia kohtaan. Vaikka juutalaiset ovat nyt paatumuksen tilassa, se ei automaattisesti tarkoita, että heidät olisi hylätty ja he olisivat Jumalan pelastustyön ulkopuolella. Wrightin käännös jakeista on seuraava:

As regards the good news, they are enemies — for your sake! But as regards God’s choice they are beloved because of the patriarchs. God’s gift and God’s call, you see, cannot be undone. For just as you were once disopedient to God, but now have received mercy through their disobedience, so they have now disbelieved as well, in order that, through the mercy which has come your way, that too may now receive mercy. For God has shut up all people in disobedience, so that he may have mercy upon all.

Jokaisella sanalla on tässä tärkeä merkitys, mutta erityisen tärkeä sana jaksossa on kreikan νῦν/nyn eli ”nyt”: se esiintyy kerran jakeessa 30 ja kahdesti jakeessa 31. Paavali siis painottaa jakeessa 11:31 sitä, että ”he myös nyt saisivat armahduksen”. Monet kopioitsijat huomasivat tämän ongelmaksi jo hyvin varhain, joten he joko pudottivat sen pois tai vaihtoivat sen hysteron-sanaan (”myöhemmin”). Tämä on hyvin merkittävää, koska se vahvistaa juuri äsken esitettyä lukutapaa, jonka mukaan Paavali puhuu koko ajan jatkuvasta mahdollisuudesta, ei jostain tulevaisuudessa tapahtuvasta pelastuksesta. Paavali ei siis puhu jostain jälkikäteen tulevasta tapahtumasta, vaan hän painottaa koko ajan meneillään olevaa, jatkuvaa mahdollisuutta, juutalaisille kääntyä Messiaan puoleen. Meidän on nyt syytä pysähtyä hetkeksi tekstikriittisten huomioiden äärelle, koska pienet yksityiskohdat tukevat vahvasti tässä esitettyä suurta tulkintaa.

Tekstikriittisiä huomioita jakeista 11:30-31

Tässä lyhyt syväsukellus jakeisin 11:30-31, joiden merkitys ei avaudu pelkkiä käännöksiä lukemalla. Käsikirjoituksista voidaan itse asiassa löytää kolme erilaista lukutapaa eli vaihtoehtoa (tekstin ”te” edustaa pakanoita ja ”he” juutalaisia). Käytän pohjana 38-käännöstä ja esitän merkittävät sanat suurilla kirjaimilla:

A: 30. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta NYT olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta, 31. samoin nämäkin NYT ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta saisivat laupeuden. (Näin 92-, RK- ja UT2020-, KJV-, RSV-käännökset.)

B: 30. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta NYT olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta, 31. samoin nämäkin NYT ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta NYT saisivat laupeuden. (Näin 38-, ESV-, NIV-käännökset.)

C: 30. Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta NYT olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta, 31. samoin nämäkin NYT ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta MYÖHEMMIN saisivat laupeuden. (Ei mikään suomenkielinen käännös.)

Eli, vaihtoehto A:ssa tekstissä on kaksi nyt-sanaa, vaihtoehto B:ssä tekstissä on kolme nyt-sanaa ja vaihtoehto C:ssä tekstissä on kaksi nyt-sanaa ja lopuksi yksi myöhemmin-sana, joka esiintyy siis kolmannen nyt-sanan tilalla. Mikä on alkuperäinen lukutapa, mitä Paavali alunperin kirjoitti? Ensinnäkin, todellinen kädenvääntö käydään A- ja B-vaihtoehdon välillä, koska C-vaihtoehdon kohdalla käsikirjoitustuki on äärimmäisen heikko ja Moon (s. 711) mukaan oikeastaan kukaan ei nykyään puolusta C-vaihtoehtoa alkuperäisenä lukutapana. Ikävä kyllä A:n ja B:n välillä käsikirjoitukset ovat pahasti jakautuneet. Paljon puhuvaa on se, että varhainen Papyrus 46 edustaa A-vaihtoehtoa, kun taas arvovaltaiset Codex Sinaiticus ja Vaticanus edustavat B-vaihtoehtoa. Sanoisin siis, että variantti tulee ratkaista aika lailla sisäisillä kriteereillä.

Järkevin näkemys, joka on itse asiassa myös nykytutkijoiden enemmistönäkemys, vaikuttaisi olevan se, että B-vaihtoehto edustaa alkuperäistä lukutapaa ja A- ja C-vaihtoehdot ovat reagointia tähän. Kolmas nyt-sana tulisi siis sisällyttää tekstiin. Olisi nimittäin vaikea selittää sitä, että jos alkuperäisessä tekstissä olisi ollut vain kaksi nyt-sanaa, miksi käsikirjoitustraditio lähtisi kahteen eri suuntaan, eli joissain valittiin lisäksi yksi nyt-sana ja toisissa myöhemmin-sana? On järkevämpi olettaa, että kopioitsijat ovat reagoineet kolmanteen nyt-sanaan: joillekin se tuntui turhalta toistolta, kun taas toiset lukivat tekstiä nykyenemmistön tavalla eli he reagoivat tekstiin myöhempi-sanalla, koska he olettivat, että tästähän Paavali puhuu. Tai kuten Wright toteaa, nähtävästi nykyisellä enemmistötulkinnalla juutalaisten lopunajallisesta massakääntymisestä on ollut jo edustajia hyvin varhaisessa vaiheessa kirkkohistoriaa! 

Pointti on tässä: jos Paavali olisi jakeissa 11:25-26 halunnut painottaa hamassa tulevaisuudessa tapahtuvaa joukkokääntymistä, hän olisi kirjoittanut myöhemmin-sanan jakeen 11:31 loppuun. Mutta tätä hän ei tehnyt.

Lyhyesti sanottuna, ja vielä vähän rautalangasta väännettynä, tämä kolminkertainen nyt-sanojen painotus näyttäisi tukevan melko isosti Wrightin painottamaa eksegeesiä jakeista 11:25-26. Jos Paavali puhuisi Jeesuksen paluussa tapahtuvasta joukkokääntymyksestä, joka tapahtuisi siis joskus myöhemmin, on vaikea nähdä, miksi hän painottaisi niin vahvasti nykyhetkeä jakeissa 11:30-31. Tämän huomion ovat itse asiassa laittaneet merkille nekin, jotka eivät lue jakeita 11:25-26 samalla tavoin kuin Wright. Esimerkiksi Karl Barth esitti jo miltei sata vuotta sitten kommentaarissaan huomion siitä, miten jakeen 31 kolmas ”nyt”-sana on hieman outo, koska Paavalihan puhuu (hänen mielestään) aiemmin tulevaisuudessa tapahtuvasta kääntymyksestä. Samoin James Dunn yrittää selittää kolmatta nyt-sanaa pois toteamalla, että se painottaa eskatologista läheisyyttä (eschatological imminence). Douglas Moo puolestaan myöntää, että Paavalin nyt-sana jakeessa 31 on ”yllättävä” (ja hän toteaa käytännössä samaa kuin Dunn). Thielman puolestaan kommentoi kolmatta nyt-sanaa toteamalla sen olevan ”confusing”. 

Kuitenkin, jos me luemme aiemmat jakeet tässä tekstissä esittämällä tavalla, kolme nyt-sanaa sopivat tekstiin kuin nenä päähän. Tästähän Paavali nimenomaan puhuu: miten juutalainen voi koska tahansa kääntyä Kristuksen puoleen, ja tätä tapahtuu jo nyt erityisesti hänen pakanalähetyksensä kautta, kuten hän jakeessa 11:14 on selvästi todennut. Vanhan testamentin tutkija O. Palmer Robertson on aivan oikein valittanut lukua 11 käsittelevässä luvussaan sitä, että tutkijat eivät ole ottaneet riittävän todesta nykyhetken merkitystä Paavalin käsittelyssä (2000, luku 6, ks. myös Zoccali 2002, 305-06).

Palataksemme nyt takaisin jakeisiin 11:28-32 laajemmin, niin Paavalin toteaa, miten juutalaisille on käynyt juuri niinkuin 5. Mooseksen kirja ja Jesaja olivat sanoneet: sanoma oli nyt mennyt pakanoille ja he itse olivat joutuneet kateuteen. Mutta tämä ei automaattisesti tarkoita, että juutalaiset olisi hylätty. Jae 11:28b ”rakastettuja patriarkkojen tähden” viittaa sekä jakeisiin 9:6-13 kuin myös oliivipuun juuriin jakeissa 11:15b-24, mutta hän painottaa samaa asiaa vielä jakeessa 15:8, kun hän toteaa miten Kristus on saapunut ”täyttääkseen isille annetut lupaukset”. Tätä seuraa sitten klassinen Vt-lainaussarja (Psalmeista, 5. Mooseksen kirjasta ja Jesajasta) jakeissa 15:9-12, kun Paavali tekee kaikkensa painottaakseen sitä, miten pakanat ovat päässeet osalliseksi Israelista. Lisäksi jakeen 11:29 ”Jumala ei kadu kutsuaan” resonoi vahvasti jakeiden 9:7, 12, 24 kutsu-sanojen kanssa. Jumala on siis kutsunut kansaansa sekä juutalaisia että pakanoita.

Jakeet 11:30-31, joiden tekstikriittisiä huomioita juuri käsittelimme pitkästi, näyttäisi olevan (yleisesti tunnustetun näkemyksen mukaan) kiastisessa rakenteessa:

Te olitte tottelemattomia

Te saitte laupeuden

heidän tottelemattomuuden vuoksi
Samoin hekin ovat olleet tottelemattomia

Liittyen teidän saamaanne armahdukseen

Jotta hekin voisivat tulla armahdetuiksi

Jae 11:30 tiivistää selvästi jakeiden 11:11-15 sisältöä. Jumala on käyttänyt juutalaisten poispoikkeamista ponnahduslautana sille, että pakanat ovat saaneet kuulla evankeliumin. Näin ollen on hyvät syyt lukea jae 11:31 kolikon kääntöpuolena, eli kyseessä on jälleen jakeiden 11:11-15 pointti: pakanoille osoitettu armo on se tapa, jonka kautta Jumala kutsuu nyt juutalaisia kateellisina puoleensa, uudelleen. Nämä jakeet käyvät siis niin hyvin yhteen jakeiden 11:11-15 kanssa, että tämä vahvistaa ajatusta siitä, että Paavali ei ole jakeissa 11:25-27 esittämässä mitään uutta asiaa, vaan hän vain pakkaa aiemmin sanottua tiiviiksi esitykseksi. Tästä syystä Wrightin käännös on ”so they have now disbelieved as well, in order that, through the mercy which has come your way, thay too may now reveive mercy”.

Tämä johtaa loogisesti jakeeseen 32: ”Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että Hän kaikkia armahtaisi”. Kaikkien on yksinkertaisesti tultava samaa polkua pitkin pelastukseen. Israelin toivo on nyt täyttynyt, mutta moni asia on kääntynyt ympäri. Kansat eivät nyt tulisikaan Siioniin (kuten Jesaja 2), vaan nyt apostolit ovatkin lähteneet Siionista kaikkeen maailmaan julistamaan ilosanomaa Jeesuksesta, kuten jakeissa 10:14-17 on painotettu. Tämän työ etenee runsaasti pakanoiden keskuudessa ja sen on tarkoitus herättää juutalaisissa kateutta ja saada heidät ulos epäuskostaan Kristuksen yhteyteen. Juuri tästä syystä Paavali keräsi rahalahjaa pakanoilta juutalaisuskoville: koska he olivat päässeet osaksi Israelin hengellisistä antimista, he saattoivat nyt antaa materiaalista hyvää takaisin (näin 15:27).

Näin ollen voisimme sanoa, että itse asiassa koko 9-11 on osa sitä mysteeriä/salaisuutta, jonka Paavali tiivistää jakeissa 11:25-27. Paavali on lukenut Kirjoitukset raikkaasta näkökulmasta käsin, ajatellut asian uudelleen Messiaan ympärillä ja luonut uudenlaisen toivon Israelille.

Siirrymme nyt viimeisiin osioihin, eli Paavalin tekstin alkuun ja loppuun.

Alku ja loppu (11:33-36 & 9:1-5)

Tämä valtavan tarkasti suunniteltu kokonaisuus alkaa hyvin juutalaisella valituksella (9:1-5) ja päättyy hyvin juutalaisella kiitoksella (11:33-36), joka on osoitettu Jumalalle. Paavali lähtee liikkeelle valituksesta, kun hän itku kurkussa toteaa pitkään kokemukseen perustuvan huomion: Jumalan valittu kansa, jolle Jumala antoi niin paljon, ja josta Kristus Jeesus on maailmaan saapunut (vrt. 1:3-4), on pysynyt sokeana Jumalan toiminnalle. Siksi Paavali rukoilee Mooseksen tapaan (ks. 2. Moos. 32:30-34), että jos vain olisi mahdollista, niin Jumala voisi poistaa hänen kuvansa perhealbumista, mikäli poisto vain auttaisi hänen (lihan kautta) juutalaisia veljiään ja siskojaan tulemaan osaksi Jumalan perhealbumia. Joka tapauksessa ne monet etuisuudet, jotka Jumala kansalleen antoi, ovat kaikki olleet jo esillä kirjeessä aiemmin ja on jo käynyt ilmi, että myös pakanauskovat ovat päässeet niistä osalliseksi. Kyllä, heidän on lapseus, mutta jokainen Jeesukseen uskova on adoptoitu Jumalan lapseksi (8:15, 23). Heidän on kirkkaus, mutta tämä kirkkaus on kerran ilmestyvä kaikille Jeesuksen omille (8:18, 21), ja se on saatavilla Kristuksessa myös pakanoilla (2:10). Heidän on liitot, mutta Jumalan liittouskollisuus on nyt täyttynyt Jeesuksessa. Se mitä laki ei kyennyt tekemään, Kristus on tehnyt ja hänen omansa hyötyvät siitä. Heidän on jumalanpalvelus, mutta nyt todellinen jumalanpalvelus on sitä, että jokainen uskova antaa itsensä kokonaisuudessaan Jumalan käyttöön (12:1). Heidän ovat lupaukset, mutta lupaukset toteutuvat yllättävällä tavalla todellisissa Aabrahamin jälkeläisissä (luku 4). Heistä on Kristus lihan puolesta, mutta nyt hän kerää itselleen lapsia myös pakanakansoista, joiden todellinen Daavid-kuningas hän on yhtä lailla kuin häneen uskovien juutalaistenkin (15:7-13). Jakeet 9:1-5 toden totta painottavat Israelin asemaa, mutta ne tulee osata lukea myös laajemmasta teologisesta katsontakannasta käsin (joka melko usein siis unohdetaan). Näin ollen Paavalin listaus jakeissa 9:4-5 ei ole sattumanvarainen, vaan ne heijastelevat niitä etuisuuksia, jotka ovat löytäneet ihmeellisen täyttymyksen Israelin todellisessa edustajassa, Jeesuksessa ja ne tulevat siunauksena kaikille niille, jotka ”ovat hänessä”. (Wright 2004, 4; 1993, 237.)

Paavali päättää aiheen käsittelyn Jumalan viisauden ihmettelemiseen ja ylistämiseen. Ei liene sattuma, että Paavalin lainaus jakeessa 11:34 (”Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?”) on lainaus nimenomaan Jesajan kirjan luvusta 40 (jakeesta 13), luvusta, joka oli niin tärkeä varhaiskristitylle liikkeelle (kaikki evankeliumit esimerkiksi lainaavat suoraan Jesajan kirjan jaetta 40:3). Jesajan teksti, jota Paavali lainaa, alustaa Jumalan nuhdetta kansalleen, joka ei halua hyväksyä sitä tapaa, jolla Hän aikoo tuoda uuden exoduksen, tapahtuma, joka toteutuisi lopullisesti Jumalan mystisen Kärsivän Palvelijan kautta. (Watts 2011, 33.)

Viimeinen huomio & loppukysymys

On aika antaa viimeinen, oma henkilökohtainen kommentti. Olen itsekin useasti aiemmin todennut eri tilanteissa miten Roomalaiskirjeen luvuissa 9-11 Paavali käsittelee Israelin epäuskoa ja sen seurauksia. Mutta jos lukija on pysytellyt tähän saakka mukana vauhdissa, hänen tulisi huomata, että tämä on korkeintaan puolitotuus. On nimittäin niin, että Paavalille näissä luvuissa aivan yhtä tärkeä teema on pakanoiden mukaantuleminen Israelin kertomukseen. Toisin sanoen, Paavali ei pysty kirjoittamaan Israelin kertomusta irrallaan hänen omasta pakanalähetyksestään. Tässä ei itse asiassa pitäisi olla mitään yllättävää, jos vain ottaisimme kirjeen alkuluvut — tai pelkästään klassisen jakeen 1:16b — todesta. Itse asiassa tämä kaikki painottaa sitä, mitä olen jo pitkään yrittänyt vääntää rautalangasta useilla pitämilläni Vanhan testamentin luennoilla: alusta saakka Jumalan tarkoitus oli tuoda Aabrahamin perheen kautta siunaus koko maailman hyväksi (1. Moos. 12:1-3). Tämä on nyt tapahtunut, mutta se on tapahtunut hieman yllättävällä tavalla — ja juuri tästä syystä syntyi tilanne, johon Paavali näissä luvuissa pyrkii vastaamaan.

Päätänkin lukujen 9-11 käsittelyn kysymykseen, joka jokaisen seurakunnan tulisi mielestäni itselleen vakavasti esittää. Olemme toivottavasti huomanneet, miten vahvasti Paavali painottaa näissä luvuissa kateutta, joka juutalaisissa syntyy, koska evankeliumin sanoma on nyt kulkeutunut pakanoille ja heistä on tullut osa (todellista) Israelin kansaa. Kysy nyt itseltäsi seuraava kysymys: kun seuraavan kerran menet jumalanpalvelukseen ja paikalle saapuukin juutalainen, Aabrahamin DNA-perillinen, joka kuuntelee teidän saarnanne, huomioi teidän laulunne ja tarkkailee teidän rukouksianne, niin lähteekö hän kokouksesta pois sydämessään kateus siitä, että hänen Jumalansa on nyt tullut teidän Jumalaksenne, hänen odottamansa Messias onkin nyt tullut teidän Messiaaksenne ja hänen kansalleen kuuluvat lupaukset ovat nyt täyttyneet teidän(kin) keskuudessanne? Toisin sanoen, jos seurakuntiemme viesti ei saa juutalaisessa aikaiseksi kateutta — kuten pelkään asiantilan olevan aika monessa paikassa, kiitos vuosikymmeniä kestäneen dispensationalistisen opetuksen perinnön — meidän olisi ehkä syytä lukea Roomalaskirjeen luvut 9-11 vielä kerran, raikkaasta näkökulmasta käsin ja alkaa painottaa sitä, mitä Paavali ainakin selkeästi painottaa. 

Extra: Pieni mutta tarpeellinen sivukommentti

On selvää, etteivät kaikki lukijat ole tässä tekstissä esitetystä tulkinnasta samaa mieltä. Tämä ei ole mikään ihme, koska läpi kirkkohistorian aiheeseen on tarjottu ainakin viittä erilaista selitystä (ks. edelleen Zoccalin artikkeli vuodelta 2008). Entä jos Wrightin edustama tulkinta ”koko Israelin” merkityksestä onkin virheellinen? Siinä tapauksessa on useita muita vaihtoehtoja, joista tarjoan mielestäni todennäköisimmän, nojaten erityisesti Robertsonin kommentteihin.

Mitä tulee siihen klassiseen näkemykseen, jonka mukaan valtava enemmistö juutalaisia tulee yhtäkkiseen kääntymiseen Jeesuksen palatessa takaisin (kaikkialla vai pelkästään Jerusalemissa?!), ongelmat ovat moninaiset. Ensinnäkin tämä herättää klassisen kysymyksen siitä, kuka luetaan juutalaiseksi. Arvostettu juutalainen tutkija Benno Jacob kommentoi asiaa Genesis-kommentaarissaan todeten, ettei perimä ole koskaan ollut olennainen osa Israelin kansan jäsenyyteen liittyen, vaan ”ympärileikkaus teki ulkopuolisesta henkilöstä israelilaisen (2. Moos. 12:48)”. Tästä syystä kuka tahansa pakana saattoi liittyä Israelin kansaan ympärileikkauksen kautta (1. Moos. 17:12-13). Lisäksi, ei ollut mitään säädöstä, joka olisi kieltänyt israelilaisen ottamasta vaimokseen vaikkapa etnistä assyrialaista tai egyptiläistä proselyyttiä eli käännynnäistä. Ruutin kirjassahan tapahtuu juuri näin, kun Boas nai moabilaisen Ruutin, josta tulee itse Daavidin kantaäiti! Patriarkka Jaakobin poika Juuda oli puolestaan ollut jo aiemmin seksuaalisessa kanssakäymisessä Tamarin kanssa, josta tuli myös Jeesuksen esiäiti (1. Moos. 38; Matt. 1:1-3). Tällaisen avioliiton hedelmä nähtiin täysin israelilaisena siitä huolimatta, ettei hän ollut 100% Aabrahamin jälkeläinen (fyysisesti). Toisaalta kuka tahansa fyysinen israelilainen saattoi joutua eroon kansasta jos hän rikkoi ympärileikkauksen liiton (1. Moos. 17:14: ”Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni”). Näin ollen, ”israelilaisuutta” ei ole koskaan voitu määrittää pelkästään etnisillä perusteilla. Jos enemmistö-näkemys on oikeassa — kommentoi Robertson (2000, 185) — silloin kristitty voisi iloita jokaisesta juutalaiskäännynnäisestä, koska se nostaisi hänen pelastuksensa mahdollisuutta parousian hetkellä.

Joka tapauksessa, jos ”koko Israel” ei tarkoitakaan kaikkia Jeesuksen seuraajia (juutalaisuskovia + pakanauskovia), kuten tässä tekstissä on esitetty, mielestäni toiseksi paras vaihtoehto on nähdä termin viittaavan niihin kaikkiin israelilaisiin uskollisiin, jotka ovat pelastuneet läpi historian. Se, että Paavali käyttäisi Israel-termiä kahdessa eri merkityksessä jakeissa 11:25-26 ei ole ongelma, koska hän tekee juuri näin pelkästään yhdessä jakeessa aiemmin (9:6). Tämä oli itse asiassa aiemmin O. Palmer Robertsonin näkemys, kun hän julkaisi aihetta käsittelevän artikkelinsa vuonna 1979, mutta hän on nyttemmin muuttanut näkemystään tässä tekstissä aiemmin kuvatun tulkinnan mukaiseksi vuoden 2000 kirjassaan (ks. s. 187, viite 13). Pääasiallinen syy tälle (monien muiden syiden lisäksi) oli jakeen 11:25 maininta pakanoista, jotka ”ovat tulleet sisään (Israeliin)” — pointti, jonka olen jo nostanut aiemmin esille. Anyway, jos ”koko Israel” tarkoittaakin ”kaikkia uskollisia israelilaisia läpi historian”, tämäkään tulkintamalli ei anna lupaa lukea jakeiden 11:25-27 sisälle loppumetreillä tapahtuvaa juutalaisten massakääntymistä. Yritän siis painottaa edelleen sitä, että suuria keskusteluja ei voi ratkaista sillä, että heitetään pöydälle ”Room. 11:25-27-kortti”.

Kirjallisuutta

Beale, G. K. 2011. A New Testament Biblical Theology. The Unfolding of the Old Testament in the New. Baker Academic.

Gorman, Michael J. 2017. Apostle of the Crucified Lord. A Theological Introduction to Paul & His Letters. 2nd edition. Eerdmans. 

Jauhiainen, Marko. 2019. Huomisen seurakunta. Itätuuli-kustannus. 

Moo, Douglas. 1991. The Epistle to the Romans. NICNT. Eerdmans. 

Robertson, O. Palmer. 2000. The Israel of God: Yesterday, Today, and Tomorrow. P&R Publishing.

Rowe, C. Kavin. 2000. ”Romans 10:13: What is the Name of the Lord?” Horizons in Biblical Theology, vol. 22. (Sivut 135-73.) 

Staples, Jason A. 2021. The Idea of Israel in Second Temple Judaism. A New Theory of People, Exile, and Israelite Identity. Cambridge University.

The Greek New Testament. Fifth revised edition. Deutsche Bibelgesellschaft, United Bible Societies.

Tuori, Riikka & Harviainen, Tapani. (Toim.) 2018. Pyhiä juutalaisia kirjoituksia. Valikoituja tekstejä Talmudista. Gaudeamus.  

Watts, Rikk. 2011. ”Israel’s Scriptures and the Character of God: An Initial Exploration of Romans 9-11.” (Julkaisematon artikkeli vuodelta 2011, jonka sain käsiini Regent Collegessa.)

Wright, N. T.

• 1993 [1991]. The Climax of the Covenant. Fortress Press.
• 2002. ”Romans.” The New Interpreter’s Bible, vol. 10. Ed. L. E. Keck. Abingdon. (Sivut 393-770.) 
• 2004. Paul for Everyone: Romans, Part 2 (Chapters 9-16). WJK. 
• 2013. Paul and the Faithfulness of God. Christian Origins and the Question of God, Volume 4. Books 1-4. Fortress Press. 

Zoccali, Christopher. 2008. ”’And so all Israel will be saved’: Competing Interpretations of Romans 11.26 in Pauline Scholarship.” JSNT 30.3. (Sivut 289-318.)