Arvio sarjasta "Korvausteologian vaikutukset kristinuskon historiassa" 1/3

JOHDANTO

Avainmedia tuotti vuonna 2021 kuusiosaisen opetussarjan ”Korvausteologian vaikutukset historiassa”. Kyseessä on haastattelumuodossa toteutettu opetussarja, jossa Marko Selkomaa toimii isäntänä ja Niilo Närhi opettajana. Sarja löytyy ainakin tällä hetkellä myös YouTubesta ja se pyörii myös TV7:lla. Katsoja viedään Raamatun ja Israel-teeman äärelle hyvin dispensationalistis-painotteisen matkaoppaan avustuksella. Suurimman kritiikin kohteena ovat ”korvausteologit”, jonka vuoksi sarja kantaa juuri kyseistä nimeä.

Vaikka sarja on kuvattu jo vuonna 2021, sen sisältö sopii melko hyvin erityisesti tällä hetkellä helluntailiikkeessä vellovaan keskusteluun. Keväällä 2024 pidettiin nimittäin Isossa kirjassa teologinen symposiumi, jossa oli aiheena lopunajat ja Israel. Keskustelu kävi pitkäsanaisena ja paikka paikoin melko kuumana tapahtuman Facebook-sivuilla. Lisäksi Ristin Voitto nosti aiheen esille aivan hiljattain, koska numerossa 37/2024 Israel-teemalle varattiin miltei puolet lehden sisällöstä. Lehden lähestymiskulma oli melko tuore, koska toimitus oli päättänyt esitellä kaksi erilaista teologista koulukuntaa — dispensationalismin ja liittoteologian — jotka sitten vastasivat samoihin kysymyksiin aiheeseen liittyen. Ristin Voitto onnistui Närhen sarjaa paremmin varsinkin siinä, että tämä jatkuvana lyömäkirveenä käytetty korvausteologi-sana oli jätetty tyystin pois, kuten asiaan totta kai kuuluu (ja tästä pian lisää).

Tämä teksti on minun ”vastaukseni” tämän sarjan sisältöön. Katsoin läpi kaikki jaksot, jonka aikana tein koneelleni pikaisia muistiinpanoja, jotka sitten editoin hieman suuremmaksi pullaksi lyhyen ajan kanssa. Pääasiallinen tarkoitukseni on (a) haastaa, (b) selventää ja (c) esittää mielestäni parempia tulkintoja, koska sarjassa on mielestäni hyvin paljon epäselvää ja paikka paikoin jopa puhujan omia ristiriitaisuuksia. Aihe tulee totta kai herättämään keskustelua aina parousiaan saakka (joka on kreikan kielen termi Jeesuksen paluun hetkelle), mutta ainakin sarjan katsoja voi nyt pohtia esitettyjä väitteitä toisesta, vaihtoehtoisesta näkökulmasta käsin. Olen jakanut tekstini kolmeen osaan, linkki seuraavaan osaan löytyy kunkin tekstin lopusta. 

Pyydän lukijaa huomioimaan sen, että en ole ottanut systemaattisesi kantaa kaikkeen, koska en ole mikään historian, natsi-Saksan tai kirkkoisien asiantuntija, vaan koulutukseni liittyy lähinnä Vanhan ja Uuden testamentin teksteihin.

Supertiivistyksenä voisin sanoa sen, että suurin ero minun ja Närhen teologisen näkökulman välillä näyttäisi olevan se, että siinä kun Närhi painottaa Vanhan ja Uuden testamentin välissä olevaa epäjatkuvuutta, minä painotan niiden välissä olevaa jatkuvuutta. Ja ehkä lisäisin vielä sen, että siinä kun Närhi painottaa valtavasti sanaa ”korvaaminen”, minä painottaisin enemmänkin sanaa ”täyttymys”. Hyppäämme nyt tarkastelemaan Närhen väitteitä jakso kerrallaan. 

Sisällysluettelo

Jakso 1: Juutalaisiin kohdistuvan vihan taustoja
1.1 Korvausteologian määritelmä
1.2 Case Justinos Marttyyri
1.3 Ekklēsia-sanasta
1.4 Etuoikeuksista

Jakso 2: Korvausteologian syntytausta ja vaikutukset
2.1 Hieman pilkunviilausta
2.2 Lupauksista
2.3 Tarkemmin maa-lupauksesta

Jakso 3: Kirkkoisistä natsisaksaan
3.1 Miten tulkita Vanhan testamentin profetioita?
Esimerkki 1: Hoosea Roomalaiskirjeessä
Esimerkki 2: ”He katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet”
Esimerkki 3: Jos jonkun on jano…

Jakso 4: Korvausteologian keskeisimmät opit
4.1 Hesekiel 37
4.2 Korvausteologian ydin ja Närhen ristiriitaisuus

Jakso 5: Liittojen Jumala
5.1 Näetkö tämä uudesta liitosta?
5.2 Vähän Aabrahamin saamasta lupauspaketista
5.3 Vähän jakeista Room. 11:1-2

Jakso 6: Onko Israelilla tulevaisuutta?
6.1 Israel-sanasta
6.2 Room. 11:25-26
6.3 Hesekiel 36:sta

Viimeinen huomio

Extra: Muutama huomio Sakarjan kirjan lopusta

Taustatuki-kirjallisuus

JAKSO 1: JUUTALAISIIN KOHDISTUVAN VIHAN TAUSTOJA

1.1 Korvausteologian määritelmä

Kuten asiaan kuuluu, haastattelijana toimiva Selkomaa kysyy heti alkuun Närhen määritelmää sanalle ”korvaustelogia”. Närhen vastaus:

Israel Jumalan valittuna kansana on menettänyt tottelemattomuutensa takia asemansa Jumalan kansana ja Jumalan tahdon ja suunnitelmien toteuttajana. Seurakunta, joka syntyi Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, seurakunta — joka koostuu pakanoista ja juutalaisista — on korvannut Israelin ja juutalaiset ja seurakuntaa voidaan myös kutsua uudeksi Israeliksi. Tämä on niin kuin pähkinänkuoressa korvausteologian sisältö.

Tässä kohtaa meidän on syytä pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa, koska tämä vaikuttaa paljon myöhemmin esiinnouseviin huomioihin.

Monet asian kanssa painineet (minä mukaan lukien) ovat yrittäneet viime aikoina toistaa toistamistaan sitä, että meidän pitäisi luopua korvausteologia-sanan käytöstä kokonaan. Miksi? Lähinnä kolmesta syystä: (a) kukin määrittelee sanan haluamallaan tavalla, (b) sana toimii yleensä vain leimakirveenä, jolla eri tavalla ajattelevia voidaan lyödä ja siten jotenkin ”vaientaa” ja (c) Närhen määritelmä on aivan erilainen kuin Paavalin antama määritelmä sille, mitä Israelin korvaaminen todella tarkoittaisi.

Mitä tulee kohtiin (a) ja (b), niin olen aina pyrkinyt ohjaamaan ihmiset lukemaan tältä safarilta löytyvän tekstin ”Korvausteologia, osa 1” (Jauhiainen 2008a). Jauhiainen kävi läpi satoja akateemisia lähteitä aiheeseen liittyen ja yksi johtopäätös oli tämä:

Eksegeettisissä piireissä termiä [korvausteologia] käytetään usein kuvaamaan Paavalin, Johanneksen ja Matteuksen asennetta, Heprealaiskirjeen kirjoittajasta puhumattakaan. Erityisesti monien juutalaisten eksegeettien ja kirjoittajien mielestä nämä kirjoitukset ovat pahemman luokan supersessionismia tai ”korvausteologiaa”, yrittäen esittää Jeesusta ja hänen seuraajiaan jotenkin VT:n kirjoitusten ja Jeesuksen ajan judaismin oikeana ja todellisena jatkeena.

Jauhiainen listaa sitten kahdeksan erilaista tapaa, miten "korvausteologiaa" on luonnehdittu:

1. Se on natsismia ja fasismia pahimmillaan – ”ugly and brutal”, ”classical hatred of Jews” – ja syy holokaustiin. 
2. Sitä on sellainen raamatuntulkinta, jonka mukaan VT:n laki on Kristuksen tulon myötä hylätty tai ei ole enää voimassa. 
3. Sitä ovat nimitykset ”Vanha Testamentti” ja ”Uusi Testamentti”; niiden sijasta pitäisi käyttää esim. termejä ”juutalainen testamentti” ja ”kristillinen testamentti”. 
4. Sitä on ajattelu, jonka mukaan judaismin uskonnolliset rituaalit eivät enää ole voimassa. 
5. Sitä on sellainen näkemys, jonka mukaan judaismi ei ole yksi, kristinuskon kanssa vaihtoehtoinen tapa tulla saman Jumalan luo, vaan pelastuakseen juutalaistenkin pitää kääntyä ja hyväksyä Jeesus messiaanaan. 
6. Sitä on sellainen lähestymistapa, jonka mukaan Jeesusta seuraavat juutalaiset olivat (ja ovat) oikeassa suhteessa Jahveen – eivät suinkaan fariseukset, saddukeukset, Qumranin yhdyskunta tai joko muu judaismin haara, olipa sitten kyseessä ensimmäisen tai tämän vuosisadan juutalaisuus. 
7. Sitä on sellainen näkemys, jonka mukaan etniseltä alkuperältään ei-juutalaiset ihmiset ovat täysin syrjäyttäneet etniset juutalaiset, joilla ei ole enää mitään mahdollisuutta pelastua. 
8. Sitä on kaikki sellainen teologia, joka jotenkin asettaa kyseenalaiseksi perinteisen dispensationalismin tulkinnan kulmakivet: Jumalalla on kaksi eri kansaa ja kaksi eri suunnitelmaa; kristityt päätyvät taivaaseen ja juutalaisten aika (yhdessä VT:n profetioiden toteutumisen kanssa) tulee tuhatvuotisessa valtakunnassa maan päällä, vaikka nykyinen Israelin valtio nähdään jo tulevien tapahtumien esimakuna. 

Mitä tapahtuu, jos arvioimme Närhen esitystä tämän listan valossa? Närhi näyttäisi allekirjoittavan ainakin kohdan 1, joskin aivan erityistä huomiota saa kohta 8. Tätäkin olennaisempaa on kuitenkin huomata, että riippuen siitä, millä tavalla korvausteologia määritellään, Närhi itse syyllistyisi korvauteologiksi ainakin kohdissa 3, 4, 5 ja 6! Toisin sanoen Närhen videoilla on potentiaalisia katsojia, jotka pitävät häntäkin korvausteologina, koska hänen mukaansa juutalaiset eivät voi pelastua ilman Jeesusta.

Tämän pika-analyysin pitäisi nyt osoittaa ainakin sen, että termin käyttö ei ole kovinkaan hyödyllistä, koska se voidaan määritellä niin eri tavoilla. Jos Närhi itsekin on ”korvausteologi”, sarja menettää pointtinsa.

1.2 Case Justinos Marttyyri

Tässä kohden on ehkä hyvä nostaa esiin yksi Närhen kärkiesimerkeistä eli Justinos Marttyyri (kuoli 165 jKr.). Vuonna 2021 Närhi kirjoitti aiheesta Ristin voittoon kolme tekstiä, joissa yhdessä hän syytti Justinos Marttyyria korvausteologiksi. Koska minulla ei ollut tuolloin juuri muuta tekemistä, päätin tarkastaa asian lukemalla läpi Justinoksen tuotannon. Kirjoitin sitten huomioni tälle safarille otsikolla ”Oliko Justinos Marttyyri korvausteologi?”. Tarkoitukseni oli (a) löytää ytimekäs määrittely korvausteologialle Paavalin teksteistä ja (b) tarkastella, millä tavoin Justinoksen väitteet eroavat Paavalin omista väitteistä. Lopputulos oli tämä: jos Justinos oli korvausteologi, silloin myös Paavali oli korvausteologi. Huomionarvoista on mielestäni se, että (a) tekstini on ollut kaikkien nähtävillä jo pari vuotta, (b) se on yksi luetuimpia Eksegeettisen safarin tekstejä, mutta (c) kukaan ei ole toistaiseksi kyennyt osoittamaan missä kohdin väitteeni olisi virheellinen (ainoa kunnollinen palaute tuli eräältä Paavali-tutkijalta, joka piti määritelmääni vain liian suppeana, muttei virheellisenä). Lainaan nyt hieman pidemmän pätkän kyseistä tekstiä (Saarela 2022a):

Käsittääkseni paras (ja ainoa?) Paavalin kirjeistä löytyvä määritelmä ”korvausteologialle” on Roomalaiskirjeen luku 11:

Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa. Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. (Room. 11:1-2a, 1938-käännös)

Paavali siis kysyy, onko Jumala hylännyt Israelin kansan. Vastaus on Paavalille tyypillinen μὴ γένοιτο, ”älä ny hyvä miäs hulluja puhu!” Mielenkiintoista tässä on kuitenkin se, että kokemukseni mukaan ihmiset eivät juurikaan lue sen tarkemmin millä tavalla Paavali perustelee näkemyksensä. Hänen välitön vastauksensa on nimittäin sanoa ”olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjamin sukukuntaa”. Paavali siis ajattelee, että jos Jumala olisi hylännyt Israelin, yksikään israelilainen ei olisi kääntynyt seuraamaan Jeesusta. Mutta, koska Paavali on israelilainen ja Jumala on avannut hänen silmänsä ymmärtämään Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen sanoman, tämä osoittaa, ettei Jumala ole heittänyt kansaansa roskikseen ja korvannut sitä jollain muulla. Tätä huomiota seuraa sitten tietenkin lainaus 1. Kuningasten kirjasta, jossa profeetta Elian aikanakin oli olemassa vain pieni uskollinen jäännös (7000 henkilöä), kun taas suuri osa kansaa oli hylännyt Jumalan liiton. Paavali toteaa, että sama jäännös-logiikka on voimassa edelleen hänen aikanaan 50-luvulla (11:5).

William Lane Craigin hengessä voisimme esittää Paavalin pointin deduktiivisessa muodossa seuraavalla tavalla:

1. Jos Jumala olisi hylännyt Israelin kansan, yksikään israelilainen ei lähtisi seuraamaan Jeesusta ja siten pelastuisi. 
2. Ainakin jotkut israelilaiset ovat lähteneet seuraamaan Jeesusta ja saaneet pelastuksen. 
3. Johtopäätös: Jumala ei ole hylännyt Israelia. 

Seuraavassa osuudessa kävin sitten läpi Justinoksen teoksen Dialogi Tryfonin kanssa. Pointti: pintapuolinenkinen analyysi osoittaa Justinoksen uskovan, että juutalainen voi pelastua kääntymällä Jeesuksen puoleen ja hän jopa rukoilee näin tapahtuvan ja pyrkii osoittamaan heille rakkautta, vaikka he kollektiivisesti vihaavatkin Jeesuksen seuraajia (mm. langettamalla heidän ylleen kirouksia synagogatoiminnassaan).

Yllä olevien huomioiden pitäisi mielestäni nyt riittää ainakin sen toteamiseen, että korvausteologia-sanan käyttäminen ei vaikuta lainkaan hyödylliseltä. Pääasiallinen ongelma on se, että pahimmassa tapauksessa me kaikki — Saarela, Närhi, herra Marttyyri ja Tarsolainen — olemme kaikki korvausteologeja!

Seuraava suuri kokonaisuus, jota haluan kommentoida, liittyy kreikan kielen ekklēsia-sanaan eli ”seurakuntaan”. 

1.3 Ekklēsia-sanasta

Koska Närhi ei syystä tai toisesta millään tavalla kommentoi seurakunta-sanan taustaa ja merkitystä, se on syytä tehdä tässä hieman tarkemmin. Aivan ensimmäinen mainittava tosiasia on se, että seurakunta-sana ei ole mikään Uuden testamentin kirjoittajien keksintö, eivätkä he valinneet sanaa aivan sattumalta. Pääasiallinen syy tähän sanavalintaan Jumalan kansaa kuvatessaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että sanaa käytetään kymmeniä kertoja kreikan kielisessä Vanhassa testamentissa, kun kuvataan koolla olevaa Israelin kansaa. Säästän lukijaa sen verran, että annan vain 20 esimerkkiä:

• 5. Moos. 4:10: ”Mitä tapahtui sinä päivänä, jona seisoit [=seurakunta seisoi, ekklēsia] Herran, sinun Jumalasi, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen’.” 
• 5. Moos. 9:10: ”Ja Herra antoi minulle ne kaksi kivitaulua, joihin oli kirjoitettu Jumalan sormella, ja niissä oli kaikki ne sanat, jotka Herra oli puhunut teille vuorelta, tulen keskeltä, silloin kun seurakunta [ekklēsia] oli koolla.” 
• 5. Moos. 18:16: ”On tapahtuva aivan niin, kuin sinä Herralta, sinun Jumalaltasi, anoit Hoorebilla, silloin kun seurakunta [ekklēsia] oli koolla ja sanoit: 'Älköön minun enää suotako kuulla Herran, minun Jumalani, ääntä älköönkä nähdä tätä suurta tulta, etten kuolisi’.” 
• 5. Moos. 23:2 [LXX 23:3]: ”Älköön kukaan sekasikiö pääskö Herran seurakuntaan [ekklēsia].”  
• 5. Moos. 31:10: ”Ja Mooses lausui koko Israelin seurakunnan [ekklēsia] kuullen tämän virren sanat, alusta loppuun asti.” 
• Joos. 8:35: ”Ei mitään siitä, mitä Mooses oli käskenyt, Joosua jättänyt lukematta kaiken Israelin seurakunnan [ekklēsia] läsnäollessa, niin myös naisten, lasten ja mukana kulkevien muukalaisten läsnäollessa.” 
• Tuom. 20:2: ”Ja koko kansan päämiehet ja kaikki Israelin sukukunnat astuivat esiin Jumalan kansan seurakunnassa [ekklēsia]: neljäsataa tuhatta miekalla varustettua jalkamiestä.” 
• 1. Sam. 17:47: ”Ja koko tämä suuri joukko [= ”seurakunta”, ekklēsia] tulee tietämään, ettei Herra anna voittoa miekan eikä keihään voimalla; sillä sota on Herran, ja hän antaa teidät meidän käsiimme.” 
• 1. Kun. 8:14: ”Sitten kuningas [Salomo] käänsi kasvonsa ja siunasi koko Israelin seurakunnan [ekklēsia]; ja koko Israelin seurakunta seisoi.” 
• 1. Kun 8:55: ”[Salomo] astui esille ja siunasi koko Israelin seurakunnan [ekklēsia] suurella äänellä, sanoen…” 
• 1. Kun 8:65: ”Näin Salomo siihen aikaan vietti juhlaa, ja koko Israel [suuri seurakunta, ekklēsia] hänen kanssansa, Herran, meidän Jumalamme, edessä seitsemän päivää ja vielä toiset seitsemän päivää, yhteensä neljätoista päivää. Se oli suuri kokous, johon kokoonnuttiin aina sieltä, mistä mennään Hamatiin, ja aina Egyptin purolta asti.” 
• 1. Aik 13:2a: ”Ja Daavid sanoi kaikelle Israelin seurakunnalle [ekklēsia]…” 
• 1. Aik 28:8a: ”Ja nyt minä sanon koko Israelin, Herran seurakunnan [ekklēsia], läsnäollessa ja meidän Jumalamme kuullen…” 
• 2. Aik. 6:12: ”Sitten hän astui Herran alttarin eteen koko Israelin seurakunnan [ekklēsia] nähden ja ojensi kätensä.” 
• Esra 2:64: ”Koko seurakunta [ekklēsia] oli yhteensä neljäkymmentä kaksi tuhatta kolmesataa kuusikymmentä” 
• Esra 10:8: ”ja joka ei tullut kolmen päivän kuluessa, päämiesten ja vanhinten päätöksen mukaan, sen koko omaisuus oli vihittävä tuhon omaksi ja hän itse tuleva erotetuksi pakkosiirtolaisten seurakunnasta [ekklēsia].” 
• Neh. 5:13: ”Minä myös pudistin helmukseni ja sanoin: ’Jokaisen, joka ei tätä sanaa täytä, pudistakoon Jumala näin pois hänen talostansa ja vaivannäkönsä hedelmistä; näin hän tulkoon pudistetuksi ja tyhjennetyksi’. Ja koko seurakunta [ekklēsia] sanoi: ’Amen’, ja ylisti Herraa. Ja kansa teki, niinkuin oli sanottu.” 
• Ps. 22:23 [LXX 21:23]: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan [ekklēsia] keskellä” 
• Joel 2:16: ”Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous [ekklēsia]…” 
• Miika 2:5: ”Sentähden ei sinulla ole oleva ketään, joka heittäisi arpaa maaosuudesta Herran seurakunnassa [ekklēsia].” 

Väitän siis, että juuri tästä syystä Uuden testamentin kirjoittajat kutsuvat Jumalan kansaa ”Jumalan seurakunnaksi”: he haluavat painottaa sitä, miten Jeesukseen uskovien joukko muodostaa todellisen Jumalan kansan jatkumon!

Asiaan liittyy vielä yksi mielenkiintoinen lisähuomio, jota meidän kaikkien olisi hedelmällistä pohtia. Varhaiskristillisyyteen erikoistunut (ja hiljattain edesmennyt) tutkija Larry Hurtado (1999, 54-55) on huomauttanut, että meidän pitäisi ylipäätään kysyä itseltämme, miksi tämä uusi liikehdintä alkoi kuvata itseään juuri ekklēsia-termillä, eikä jollain muulla sanalla. Hurtadon mukaan kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa olisi nimittäin ollut tarjolla monia muitakin sanoja, kuten “thiasos”, “eranos”, “koinon” ja “synodos” — joilla olisi voitu kuvata yhteenkerääntynyttä uskonnollista liikehdintää. Miksi Paavali ja kumppanit eivät sitten turvautuneet näihin sanoihin? Hurtadon mukaan vastaus on yksinkertainen: apostolien teologian mukaan Jeesus-liike oli Vanhan testamentin Israelin todellinen jatkumo — Jeesuksen seuraajat ovat se joukko, joka edustaa lopunajallista Jumalan kansaa, jonka keskuudessa Jumalan lupaukset ovat toteutuneet. Sanalla ei siten ole juuri mitään tekemistä ”uloskutsuttujen” kanssa (kuten olemme tottuneet kuulemaan), vaan sanalla haluttiin painottaa sitä, että Vanhan testamentin Jumalan kansa jatkuu Jeesus-liikkeessä. Samaa huomiota ovat painottaneet myös Marko Jauhiainen (2019, 22-23), Gordon Fee (2007, 41) ja Jason Staples (2024, 32, 344) näin muutamia nimiä mainitakseni.

Näin ollen pelkästään seurakunta-sanan valitseminen painottaa hyvin vahvasti nimenomaan jatkuvuutta suhteessa Vanhan testamentin Israeliin, ei epäjatkuvuutta, kuten Närhi jokaisessa jaksossaan painottaa. Toisin sanoen, yksi massiivisimpia ongelmia koko keskustelussa on ollut jatkuvasti se, että seurakunta on nähty jonain mystisenä ja täysin uutena asiana suhteessa Vanhan testamentin Israeliin. Seurakunta-sanan oikeanlainen ymmärtäminen palauttaa keskustelua oikeille raiteille: jatkuvuuteen. Olisi itse asiassa ollut kiva olla paikalla, jos joku olisi kysynyt Paavalilta tai joltain asiansa osaavalta Qumranin lahkon jäseneltä ”kuulutko sinä Israeliin vai seurakuntaan?” Tästä olisi voinut saada osakseen hämmentävän katseen.

1.4 Etuoikeuksista

Tartun jakson 1 sisällöstä vielä yhteen klassiseen esimerkkiin. Närhi käy lyhyesti läpi sitä, millaisia etuoikeuksia Israelilla on. Kuten sitten voikin olettaa, hän päätyy lainaamaan Roomalaiskirjeen jakeita 9:4-5:

He ovat israelilaisia: heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!

Asia ei ole kuitenkaan aivan näin yksinkertainen, kuten alla olevat esimerkit osoittavat. Ironista tässä kaikessa on se, että eristämälle Roomalaiskirjeen jakeet 9:4-5 itsenäiseksi saareksi, josta käsin lähdetään tekemään argumenttia, on täysin toimimaton koko kirjeen kokonaisteologian valossa. Monet näyttävät unohtavan sen, että luvussa 9 Paavali alkaa uuden aiheen käsittelyn ikään kuin ”alusta”, ”puhtaalta pöydältä”, mutta kun hänen argumenttinsa etenee, hän alkaa lopulta painottaa valtavasti sitä, miten pakanat ovat päässeet mukaan Jumalan Israelista. Koko kirjeen yksi pääpointti onkin nimenomaan siinä, että ne monet etuisuudet, jotka Jumala kansalleen antoi, ovat tulleet nyt myös pakanauskovien osaksi. Toisin sanoen, koko kirjeen valossa asia menee itse asiassa näin:

• Kyllä, ”heidän on lapseus”, mutta jokainen Jeesukseen uskova on adoptoitu Jumalan lapseksi (8:15, 23). 
• Jep, ”heidän on kirkkaus”, mutta tämä kirkkaus on kerran ilmestyvä kaikille Jeesuksen omille (8:18, 21), ja se on saatavilla Kristuksessa myös pakanoilla (2:10). [Muista myös ”Kristus teissä, kirkkauden toivo!”, Kol. 1:27.] 
• Kyllä, ”heidän on liitot”, mutta Jumalan liittouskollisuus on nyt täyttynyt Jeesuksessa! Se mitä laki ei kyennyt tekemään, Kristus on tehnyt ja hänen omansa hyötyvät siitä (myös Ef. 2:12). 
• Toki, ”heidän on jumalanpalvelus”, mutta nyt todellinen jumalanpalvelus on sitä, että jokainen uskova antaa itsensä kokonaisuudessaan Jumalan käyttöön (12:1). 
• Ja niin, ”heidän ovat lupaukset”, mutta lupaukset toteutuvat yllättävällä tavalla todellisissa Aabrahamin jälkeläisissä, Jeesuksessa (luku 4). 
• Ja vielä, ”heistä on Kristus lihan puolesta”, mutta nyt hän kerääkin itselleen lapsia myös pakanakansoista, joiden todellinen Daavid-kuningas hän on yhtä lailla kuin häneen uskovien juutalaistenkin (15:7-13). 

Mitä tämä siis tarkoittaa? Sitä, että jakeet 9:1-5 toden totta painottavat Israelin asemaa, mutta ne tulee osata lukea myös laajemmasta teologisesta katsontakannasta käsin (joka toki aina seurakunnissakin unohdetaan). Näin ollen Paavalin listaus jakeissa 9:4-5 ei ole sattumanvarainen, vaan ne heijastelevat niitä etuisuuksia, jotka ovat löytäneet ihmeellisen täyttymyksen Israelin todellisessa edustajassa, Jeesuksessa ja ne tulevat siunauksena kaikille niille, jotka ”ovat hänessä”. (Ks. Wright 2004, 4; 1993, 237.)

Siirry tekstisarjan toiseen osioon tästä.