sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Arvio sarjasta "Korvausteologian vaikutukset kristinuskon historiassa" 3/3

Tämä on tekstisarjani kolmas osa, ensimmäinen osa löytyy täältä ja toinen osa täältä


JAKSO 4: KORVAUSTEOLOGIAN KESKEISIMMÄT OPIT 


4.1 Hesekiel 37 


Tässä jaksossa sukelletaan lyhyesti mm. Hesekielin kirjan klassiseen lukuun 37, josta Närhi toteaa, ettei mitään tällaista ole koskaan tapahtunut historiassa. Hesekielin kuvaamaa pakkosiirtolaisuuden päättymistä ei siis ole vielä tapahtunut. Hesekielin näyssä kuvattu ”hauta”, josta kansa nousee, on Närhen mukaan ”holokaustin hauta”. Näin ollen Närhen mukaan luvun lupaukset toteutuvat nähtävästi vasta 1900-2000-luvulla. Hänen mukaansa ”Hesekielin järjestys on realisoitunut meidän silmiemme edessä, lopullinen suuri Hengen vuodatus on vielä edessä”. Olen joskus näyttänytkin tätä jaksoa oppilailleni Hesekielin kirjaa käsiteltäessä, jotta he ovat saaneet kokemuksen siitä, miten eri tavalla tekstiä seurakunnissamme luetaan. Olen sitten pyytänyt heitä lukemaan luvun sisällön tarkasti ja katsomaan, toimiiko tällainen logiikka vai ei. En ole vielä keksinyt, miten Hesekielin lukua voisi lukea mitenkään muuten kuin olettamalla, että ennen kuin Daavid-kuningas voi nousta esiin ja ennen kuin Jumala voi tehdä kansansa kanssa uuden liiton, pakkosiirtolaisuuden täytyy ensin päättyä. Erityisen oudoksi asian tekee se, että jaksossa 6 Närhi painottaa aika vahvasti sitä, että meidän pitäisi ottaa tosi vakavasti profeettojen kuvaama asioiden tapahtumajärjestys. Jokainen voi (a) jakson 4 katsomalla ja (b) Hesekielin luvun 37 lukemalla melko helposti huomata, että Närhi ei tässä seuraa omaa neuvoaan, vaan rikkoon Hesekielin antaman tapahtumajärjestyksen. On olemassa parempi tapa lukea tätä lukua ja olen esitellyt sitä tarkemmin (Saarela 2022b). 


4.2 Korvausteologian ydin ja Närhen ristiriitaisuus 

Mikä sitten on korvausteologian ydinajatus? Närhen mukaan niitä on kaksi: 

  1. Jumala on hyljännyt Israelin ja siirtänyt heille kuuluvat lupaukset seurakunnalle. 
  2. Jumala ei ole muuttanut päämääriään, mutta Hän on muuttanut välineen, jonka kautta Hän toteuttaa näitä päämääriään ja suunnitelmiaan maan päällä. Välikappaleen nimi on muuttunut Israelista seurakunnaksi ja/tai uudeksi Israeliksi. Kaikki Israelille ja juutalaisille annetut lupaukset — sisältäen myös maan — ovat siirtyneet perintönä seurakunnalle. 

Pari huomiota. Hieman väsyneenä jakson 1 kommentteihin liittyen totean edelleen, etten ole koskaan tavannut ketään, joka uskoisi Jumalan ”korvanneen Israelin”. Olen hautaani asti sitä mieltä, että Jumalan välikappale maailman hyväksi toimimiseksi on edelleen sama (asia, jossa Närhi itse on ristiriitainen, ks. alla). Lisäksi tämä ”Israelin” ja ”seurakunnan” vastakkainasettelu on jo osoitettu erittäin ongelmalliseksi.  

Koko sarjan yksi hämmentävimmistä hetkistä tapahtui myös juuri tässä jaksossa. Ensin Närhi siis määrittelee korvausteologian siten, että Jumala on muuttanut välineen, jonka kautta Hän toimii maailmassa. Kuitenkin joitain minuutteja myöhemmin Närhi sanoo, että itse asiassa seurakunta on nyt toden totta se Jumalan välikappale, jota Hän tässä ajassa käyttää! En pysty tulkita Närhen kommenttia mitenkään muuten kuin siten, että hän puhuu itsensä pussiin. Närhen oman määritelmän mukaan hän tekee itsestään ”korvausteologin”. Se on Närhi, ei Saarela (tai joku muu kanssani samaa mieltä oleva), joka on heittänyt Israelin jäähypenkille, vilttiketjuun odottamaan lopullisia kahakoita. Hämmentävää. 

Vielä lyhyt katsaus muutamiin asioihin, jotka Närhi itsekin uskoo tulleen (aivan oikeasti) korvatuiksi. Hänenkin mukaan Vanhassa testamentissa on toden totta monia asioita, jotka ovat tulleet ”korvatuksi tai paremminkin ehkä sanottuna täytetyksi Uuden testamentin puolella”. Esimerkkinä toimii uhrijärjestelmä, joka oli vain varjokuva Jumalan karitsasta, Jeesuksesta. Samalla tavalla temppeli oli vain esikuva tulevasta, Jeesuksesta, joka on uusi, todellinen temppeli (Joh. 2:19, asia, jota itsekin painotin yllä melko vahvasti) ja myös seurakunta on täyttymys tälle esikuvalle. Lisäksi pappeus oli vain esikuva, joka täyttyy juutalais-pakana-seurakunnassa, jossa toteutuu yleinen pappeus. Tämä kaikki on Närhen mukaan selvää, eli on olemassa monia asioita, jotka on korvattu tai ne ovat saaneet todellisen täyttymyksen Uudessa testamentissa.  

Aamen tälle, samaa mieltä! Liikaa olisi Närhen mukaan kuitenkin sanoa, että samanlainen periaate voisi toimia maalupauksen kanssa, näin siitä huolimatta, että Roomalaiskirjeen jakeen 4:13 valossa näin näyttäisi olevan. (Pakko myös todeta lyhyesti, että mielestäni Närhi on aivan väärässä heittämässään esimerkissä, jonka mukaan Vanhan testamentin luvattu maa voisi olla esikuva ”taivaasta”: tämä on juuri sitä vääränlaista taivas-teologiaa, jota olen pyrkinyt kirjassani (2024a) korjaamaan. Ei kyse ole vain ”taivaasta”, kyse on koko maailmasta!) 

Lisäksi minua mietityttää melko paljon tämä asia: Närhi kykenee ajoittain erittäin helposti käyttämään ”täyttymys”-sanaa synonyymina ”korvaamiselle” silloin, kun hän käyttää omia esimerkkejään siitä, miten asiat ovat Uudessa testamentissa muuttuneet, mutta hän ei kerta kaikkiaan pysty tekemään tätä samaa silloin, kun haukkuu korvausteologeja nimenomaan korvausteologeiksi, eikä esimerkiksi ”täyttymyksen teologeiksi”. Tässä haiskahtaa kaksoisstandardi. 


JAKSO 5: LIITTOJEN JUMALA 


5.1 Vähän uudesta liitosta 


Listatessaan jakson alussa erilaisia Jumalan tekemiä liittoja, Närhi toteaa, miten lopulta uusi liitto ”koskettaa koko maailmaa”. Vaikka joku voikin pitää tätä ehkä hiuksenhalkomisena, niin tämähän ei itse asiassa pidä lainkaan paikkansa. Katsopa mitä Jeremia sanoo uudesta liitosta klassisissa jakeissaan 31:31-34: 

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: ’Tuntekaa Herra’. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä. 

Huomaa, että Jeremian mukaan uusi liitto tehdään tietenkin ”Israelin ja Juudan heimojen kanssa”. Näin ollen, jos joku pakana, vaikkapa Janne Saarela, haluaa jostain syystä tulla osalliseksi tästä uudesta liitosta, se onnistuu vain pääsemällä osalliseksi tästä Israelin 12 heimon kanssa tehdystä liitosta. Tässä mielessä olemme taas aiheen ytimessä ja tämäkin osoittaa, miten ongelmallista on eritellä liikaa Israelia ja seurakuntaa. (Aiheesta muuten netissä Saarela 2021.) 


5.2 Vähän Aabrahamin saamasta lupauspaketista 


Sitten sukelletaan 1. Mooseksen kirjan jakeisiin 12:1-3, joita painotan itsekin erittäin vahvasti kaikissa VT-kursseissani. Kuten Närhi toteaa, Jumala lupaa Aabrahamille sekä ”jälkeläisiä ja maan, jossa jälkeläiset saisivat asua”. Ja juuri tässä on yksi kiistamme ydin: koska minä olen nyt Aabrahamin jälkeläinen — ainakin jos Paavali on yhtään oikeassa Galatalaiskirjeen argumentissaan — niin pitäähän minun myös asua jossain maassa. Paavalin mukaan (kuten olemme jo nähneet) tämä toteutuu siinä, miten minä lopulta Aabrahamin jälkeläisenä tulen asuttamaan koko maailmaa yhdessä muiden pelastettujen kanssa (Room. 4:13). Kuten veli Selkomaa asiaa kommentoi, me Jeesuksen seuraajat olemme osallisia tästä Aabrahamin saamasta lupauksesta/siunauksesta. Ja juuri tässä taas on se kiistan ydin: minun mukaani me todella olemme tästä osallisia, mutta Närhen mukaan ”emme oikeastaan, ainakaan kunnolla [minun muotoiluni]”. Suosittelen muuten lukijaa jatkossa lukemaan Jeesuksen antaman kuuluisan lähetyskäskyn Matteuksen evankeliumin lopussa juuri tästä näkökulmasta käsin. Kyseessähän on jatkuvuus, koska nyt — evankeliumia julistamalla — tämä Aabrahamin lupaus viedään kaikkien kansojen osaksi! Jeesushan ei sinänsä keksi mitään, hän vain vie päätökseen ja täyttymykseen Jumalan Aabrahamille antaman lupauksen (1. Moos. 12:1-3). Närhen näkökulmasta katsottuna, missä seurakunta ja Israel erotetaan toisistaan radikaalilla tavalla, tämä jatkuvuus muuttuu käsittämättömäksi.  

Närhen kommenttia, jonka mukaan korvausteologit väittävät, että Jumala olisi kumonnut liittonsa Aabrahamin kanssa, en ymmärrä. 


5.3 Vähän jakeista Room. 11:1-2


Jakson lopussa pyöritään lyhyesti Roomalaiskirjeessä. Närhi lukee mm. ne klassiset jakeet 11:1-2, jossa Paavali sanoo ”selkeästi”, ettei Jumala ole hylännyt Israelia. Kyllä. Mutta Närhi ei syystä tai toisesta sano sanaakaan siitä miksi Paavali sanoo näin. Toisaalta tämä ei ole yllättävää, koska hyvin harvoin kukaan muukaan pysähtyy miettimään tätä miksi-kysymystä näiden jakeiden kohdalla. Juuri tämä pysähtymättömyys saa osakseen aikaan sen, että koko sarjan nimi on väärä, koska sana ”korvausteologia” on määritelty tavalla, joka ei tee oikeutta Paavalin tekstille. (Ks. yllä otsikot 1.1 ja 1.2.)


JAKSO 6: ONKO ISRAELILLA TULEVAISUUTTA? 


6.1 Israel-sanasta 


Tässä jaksossa aletaan siirtyä enemmän Uuden testamentin puolelle, jota kuulija onkin jo varmaan odotellut, koska tämä on se olennaisempi tekstikokonaisuus meneillään olevan riidan kannalta. Närhen mukaan Uudessa testamentissa on vain kaksi kohtaa, jossa Israel-sana voisi edes teoriassa tarkoittaa jotain muuta kuin ”Jumalan valitsemaa kansaa ja maata”. Ikävä kyllä Närhi ei sano mistä jakeesta on kysymys ja itse joudun veikkaamaan, että hän puhuu Galatalaiskirjeen jakeesta 6:16, jonka itse tulkitsen nimenomaan niin, että ”Jumalan Israel” viittaa kaikkiin Jeesukseen uskoviin. Näin siksi, että (a) tämä tulkinta käy täydellisesti järkeen kirjeen ydinargumentin kannalta (olisi äärimmäisen vaikea kuvitella, että kaiken sen jälkeen, mitä Paavali kirjeessä argumentoi, hän voisi lukea pakanat pois "Jumalan Israelista"), (b) Paavali voi muualla hyvin helposti soveltaa Israel-terminologiaa juutalaisista ja pakanoista koostuvaan seurakuntaan (mm. Fil. 3:3; Kol. 3:12; Ef. 2:12) ja (c) "Jumalan Israel" toimii vastapainona "Israel lihan mukaan" -porukalle, eli niihin juutalaisiin, jotka eivät seuraa Jeesusta Messiaanaan (vrt. Room. 9:3; 1. Kor. 10:18), ks. Bird 202, 822-23. Jaetta Ef. 2:12 Närhi ei kommentoi mitenkään eli siis jaetta, jossa pakanoilla sanotaan olevan ”Israelin kansalaisoikeus”. Itse asiassa tässä kohtaa voitaisiin kysyä sitäkin, miksei Närhi käsittele sitä, miten monesti Vanhassa testamentissa seurakunta-sanaa käytetään Israelista… 


6.2 Room. 11:25-26


Kuten asiaan kuuluu, jotain on sanottava Roomalaiskirjeen jakeista 11:25-26. Närhi tulkitsee nämä jakeet juuri sillä tavalla, miten niitä on helluntailiikkeessä melko systemaattisesti opetettu. Paavalin ”salaisuus” on jotain, mitä Vanhan testamentin profeetat eivät nähneet, eli Israelin paatumus ja seurakunnan esiintuleminen, siis jonkin uuden kokonaisuuden esiintuleminen käytännössä tyhjästä. Kuten olen tällä blogilla hiljattain kirjoittanut (Saarela 2024c), olen rajusti eri mieltä tällaisesta tulkinnasta. Närhi myös ohittaa sen, mitä Paavali pakanoista sanoo eli sen, miten he ”tulevat sisälle”. Närhen mukaan "sisälle tuleminen" viittaa pelastukseen ja tämä on toki osaltaan oikein. Kontekstissaan luettuna tämä ”sisälle pelastukseen tuleminen” viittaa kuitenkin siihen, että pakanat tulevat sisälle Jumalan Israeliin. Lähin vastine tälle "sisääntulemiselle" (εἰσέλθῃ/eiselthē) tulee 5. Mooseksen kirjan luvun 23 alusta,  jossa käsitellään sitä, kuka voi ja ei voi "tulla sisään" ekklēsiaan. Tässä tapauksessa "sisääntuleminen/-astuminen ekklēsiaan on yhtä kuin tulla täysivaltaiseksi Israelin kansan jäseneksi (ks. erit. Staples 2024, 32, 312, 318). Ja huomaa, että tämä on täsmälleen Paavalin oliivipuu-vertauksen pointti. Olemme siis jälleen tekstien äärellä, joiden mukaan uskovat ovat nyt osa Israelia.

Sitten Närhi jatkaa mainiten ”sen jälkeen koko Israel pelastuu”. Mutta kuten olen juuri mainitussa tekstissä kattavasti selittänyt, tämä on täydellinen väärinkäsitys jakeen taustalla olevan houtōs-sanan merkityksestä, joka ei ole ”tämän jälkeen”, vaan ”tällä tavalla”. Närhi siis pääsee tulkintaansa vain vääntämällä kreikan sanan hyvin epäluonnolliseen asentoon. Seuraavaksi hypätäänkin jo Sakarjan kirjan lukuun 12, miten Jerusalem joutuu piiritetyksi, kun eri kansat hyökkäävät sitä vastaan jne. (Tämä on se luku, jonka olennaisen jakeen 12:8 Jeesus tulkitsi jo hyvin hyvin yllättävällä tavalla Johanneksen evankeliumin jakeissa 7:37-39.) Sitten Jeesus palaa ja juutalaiset tulevat näkemään, että Jeesus, heidän Messiaansa, on lävistetty (eli Sakarjan profetia toteutuu). Kiva hyppy Närhelle, mutta Paavali ei tällaista hyppyä tee. Ja kuten todettu, tämä on kaiken lisäksi vastoin sitä, mitä Johannes sanoo Ilmestyskirjan jakeessa 1:7: ei kyse ole juutalaisista, vaan kaikista maailman kansoista!  

Lukija huomatkoon tämän: Närhen iso tulkinta onnistuu vain siksi, että hän vie tekstiin valtavan määrän olemassaolevia teologisia ennakko-oletuksia. Olen (jo mainitussa) Saarela 2024c-tekstissä pyrkinyt selittämään, että Närhen tässä esittämä tulkinta ei ole lainkaan kaikkein todennäköisin selitys näille jakeille, eikä se ole edes jakeiden toiseksi todennäköisin tulkinta (ainakin viiden eri tulkintamallin joukossa). 
  

6.3 Hesekiel 36:sta 


Närhi lainaa myös Hesekielin kirjan jakeita 36:22-32. Tämä on jälleen yksi lisäesimerkki siitä, miten me kyllä luemme profeettoja, mutta emme ota edes teoriassa huomioon sitä, miten Uuden testamentin kirjoittajat mahtavat kohdella näitä jakeita. Itse uskon niin, että Jeesus itse vetoaa juuri näihin Hesekielin jakeisiin keskustelussaan Nikodemuksen kanssa ihmisen uudestisyntymisestä Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun alussa. Jeesus sanoo, että ellei joku synny uudelleen ”vedestä ja Hengestä”, hän ei voi päästä sisään Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:5). Ymmärrän jakeen niin, että Jeesus viittaa Hesekielin jakeiden 36:24-27 profetiaan, missä vesi on kuvaus siitä, miten Pyhä Henki uudistaa yksittäiset israelilaiset. (Tämä on itse asiassa melko tavanomainen tulkinta kommentaareissa: esimerkiksi Craig Keener 2012a, 550-55, Andreas Köstenberger 2007, 419, 434-35, Craig Blomberg 2001, 93 ja Mary Coloe 2001, 199 ovat tällä kannalla). 

Itse asiassa myös Paavali viittaa Hesekielin kirjan luvun 36 sisältöön: ”Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin.” (2. Kor. 3:3). Sen lisäksi, että Paavali viittaa tässä Jeremian lupaamaan uuteen liittoon (Jer. 31:31-33), hän viittaa Hesekielin lupaukseen jakeessa 36:26: ”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.” Tässä ei ole mitään yllättävää, koska nämä kaksi tekstiä luettiin yhdessä myös Qumranin yhteisössä (CD 6:19; 8:21; 19:33-34; 20:12; 1QpHab 2:3-4, ks. (Staples 2024, 78-80 ja Balla 2007, 758).

Hieman ihmettelen myös sitä, että nyt — tässä Hes. 36 kohdalla — Närhi sanoo, miten me näemme ”selkeän järjestyksen”, jonka korvausteologit kieltävät. Tämä on totisesti melko ironista, koska Närhen omat tulkinnat läpi sarjan toimivat vain silloin, jos hän kieltää profeettojen teksteissä esiintyvän selkeän järjestyksen. Haastankin kaikki lukijat lukemaan itse Hesekielin kirjan luvun 37 tai Jeremian kirjan jakeet 32:36-44. Lue ja kysy itseltäsi, voiko uusi liitto tai Daavid-kuningas nousta esiin ennen kuin pakkosiirtolaisuus päättyy. Tällainen tulkinta onnistuu vain ja ainostaan siten, ettemme ota lainkaan tosissamme sitä, missä järjestyksessä asioiden on profeettojen mukaan tapahduttava. Ei ihme, etteivät juutalaiset lähtökohtaisesti usko Jeesuksen messiaanisuuteen, koska jos maahanpaluu-profetiat alkoivat tapahtua vasta vuodesta 1948 alkaen, silloin Daavid-kuningas, uusi liitto tai Pyhän Hengen saapuminen ja pakanoiden osallisuus ovat vielä hamassa tulevaisuudessa. Ja näin Närhi kaivaa tulkinnallaan maata omien jalkojensa alta. Paljastettakoot, että tämä on itse asiassa yksi suurimpia ihmetyksen aiheita itselleni: monet ”Israel-ekspertit” näyttävät ainakin minun mielestäni olevan aika tietämättömiä klassisista juutalaisista vasta-argumenteista juuri näihin aiheisiin liittyen. (Kerran osoitin tämän kysymyksen eräälle tällaiselle ekspertille, joka kuitenkin totesi, ettei ollut asiaa oikeastaan koskaan miettinyt…) Soita kenelle tahansa asiansa osaavalle rabbille ja keskustele näistä teemoista hänen kanssaan. 

Päätösjakson päätössanojen lainaus, joka tulee baptistipastori John Piperilta, on mielestäni rimanalitus, eikä se perustu kuin väärinkäsitykseen. En nimittäin tule koskaan allekirjoittamaan väitettä, että ellei klassisen dispensationalismin tulkinta Israel-teksteistä pidäkään paikkansa, koko Raamattu menettää luotettavuutensa. Jumala ON pitänyt lupauksensa ja nimenomaan tästä Uudessa testamentissa kokonaisuudessaan on kyse. 

VIIMEINEN HUOMIO 


Miksi uhrasin aika paljon tunteja kirjoittamalla tämän tekstin? Pitkälti siitä syystä, että tämä aihe on äärimmäisen tärkeä siinä mielessä, että se osuu meidän raamatuntulkintamme ytimeen. Israel-aihe ei ole sellainen aihe, joka olisi ”yksi jae tuolla ja toinen täällä”, vaan kyse on kokonaisuudesta, johon kaikkien Raamattua lukevien on yksinkertaisesti pakko ottaa kantaa. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista lukea Raamattua muodostamatta jonkinlaista omaa ajatusta tästä kokonaisuudesta: on muodostettava jokin iso hermeneuttinen (eli tulkinnallinen) malli, jonka läpi Raamatun tekstejä luetaan. Ja juuri tästä on kyse: 

Mikä malli tekee eniten oikeutta koko Raamatulle ja erityisesti sille, miten Uuden testamentin kirjoittajat tulkitsevat Vanhan testamentin tekstejä?

Närhi on esitellyt yhden mallin, minä hieman toisenlaisen mallin. 

EXTRA: MUUTAMA HUOMIO SAKARJAN KIRJAN LOPUSTA 


Koska Närhi viittaa videosarjassaan erityisesti Sakarjan kirjan loppulukuihin, ja koska tämä on muutenkin se ”kenttä”, johon dispensationalistit niin usein tarttuvat, on sanottava edes muutama ajatus siitä, miten Sakarjan kirjan loppulukuihin tulisi suhtautua. Oli mielenkiintoista huomata, että ainakin Marko Jauhiaisen (väitöskirjan, 2005, 60-61) mukaan Sakarjan kirjan luvut 9-14 ovat kaikkein lainatuin profeettateksti evankeliumeissa Jeesuksen viimeisen viikon kuvauksessa. Annankin nyt muutamia konkreettisia esimerkkejä siitä, miten evankelistat soveltavat Sakarjan kirjan ennustuksia.  


  • Sakarja 9:9: ”Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.” —> Tekstiin viitataan Matt. 21:4-5 (suora lainaus); Mark. 11:1-2, 7; Luuk. 19:30-38; Joh. 12:14-15 (suora lainaus). 
  • Sakarja 11:12-13: ”Sitten sanoin heille: ’Jos hyväksi näette, maksakaa minulle palkkani. Ellei se käy, olkaa maksamatta.’ Niin he antoivat minulle palkaksi vaivaiset kolmekymmentä hopearahaa. Herra sanoi minulle: ’Vie ne temppeliin ja viskaa metallinsulattajalle. Näin korkean hinnan arvoisena he minua pitävät.’ Minä viskasin ne kolmekymmentä hopearahaa metallinsulattajalle, Herran temppeliin.” —> Tekstiin viitataan Matt. 26:15; 27:3-10 (suora lainaus); Mark. 14:11. 
  • Sakarja 12:10: ”Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan.” —> Tekstiin viitataan Matt. 24:30 (muokattuna); Joh. 19:37 (suora lainaus) ja Ilm. 1:7 (suora muokattu lainaus, ks. otsikko 3, esim. 2) 
  • Sakarja 13:7-9: ”Kohoa, miekka, paimentani kohti, nouse uskottuani vastaan! sanoo Herra Sebaot. Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle, pienimpiäkin vastaan minä kohotan käteni. Näin sanoo Herra: – Kaksi kolmasosaa tämän maan asukkaista joutuu tuhoon ja kuolee, vain yksi kolmannes jää jäljelle. Tämän kolmanneksen minä vien tuleen, puhdistan sen kuin hopean ja koettelen sitä tulessa niin kuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: ’He ovat minun kansani.’ He vastaavat: ’Herra, meidän Jumalamme’.” —> Tekstiin viitataan Matt. 26:31 (suora lainaus); Mark. 14:27 (suora lainaus). 
  • Sakarja 14:20-21: ”Silloin on hevosten kulkusissa kirjoitus: ’Herralle pyhitetty.’ Ja Herran temppelin padat ovat yhtä pyhät kuin alttarin edessä olevat vihmontamaljat. Jokainen pata Jerusalemissa ja Juudassa on oleva pyhitetty Herralle. Ihmiset, jotka tulevat uhraamaan, voivat keittää niissä uhrilihaa. Silloin ei kukaan enää käy kauppaa Herran Sebaotin temppelissä.” —> Tekstiin viitataan Mark. 11:15-19; Joh. 2:16. 
  • Sakarja 9:11: ”Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta.” —> Tekstiin viitataan Matt. 26:28; Mark. 14:24; Luuk. 22:20. 
  • Sakarja 14:8: ”Silloin virtaavat Jerusalemista elämää antavat vedet. Puolet niistä juoksee itäiseen mereen, puolet läntiseen mereen kesät ja talvet, ehtymättä.” —> Osoitin aiemmin (jakso 3, esim. 3), että tämä on yksi niistä teksteistä, joihin Jeesus/Johannes viittaa toteutuneena, kun Jeesus, todellinen temppeli, antaa Pyhän Hengen kaikille, jotka uskovat. 


Evankeliumeissa iso pointti on siinä, miten Jeesus tulkitaan Sakarjan lupaamaksi vanhurskaaksi ja nöyräksi kuninkaaksi ja lävistetyksi Paimeneksi, jonka identiteetti on käytännössä Jahven oma identiteetti. On kuitenkin huomattava, että (a) iso kasa Sakarjan tekstejä täyttyy jo Jeesuksessa (ei jossain kaukana lopussa) ja (b) ne saavat monesti yllättävän täyttymyksen. Näen siis erittäin suurena ongelmana sellaisen periaatteen, että ”Vanhan testemantin tekstejä pitää lukea kirjaimellisesti ja ne tulevat toteutumaan kirjaimellisesti”. Juuri näin Uusi testamentti nimenomaan ei käske meitä tekemään. Otan kaksi esimerkiä, ensimmäisenä Sakarjan jakeet 9:9-10: 

Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. [Tämä täyttyi evankelistojen mukaan Jeesuksen saapuessa Jerusalemiin viimeisellä viikollaan.] Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti. 

Joku juutalainen voisi nyt helposti kyseenalaistaa evankelistojen tulkinnan, koska jae 10 kuvaa melkoista sotaa Israelin maaperällä — ja tämä on kaikkea muuta kuin mitä Jeesus itse asiassa tuli tekemään! Jeesus ei konkreettisesti tuhonnut ”sotavaunuja” ja ”hevosia”, vaan hän tuhoutui itse raa’an kidutuksen seurauksena ristillä. Hän ei myöskään koskaan istuutunut konkreettiselle Jerusalemissa olevalle valtaistuimelle, josta käsin hän olisi alkanut hallita Israelin maata. Ei, hän teki jotain enemmän ja parempaa, joka ylittää Sakarjan ennustuksen sisällön: hän istuutui taivaalliselle valtaistuimelle Isän oikealle puolelle, josta käsin hän hallitsee koko maailmaa (en jaksa luetella kaikkia raamatunkohtia, mutta ks. vaikka Matt. 28:18-20 ja Hepr.). Hänen valtansa konkretisoituu evankeliumin leviämisen myötä ja se huipentuu konkreettisesti hänen palatessaan takaisin maan päälle kuninkaiden Kuninkaana.  

Toisena esimerkkinä toimii Markuksen evankeliumin jakeet 14:26-27, joissa siis viitataan Sakarjan kirjan jakeeseen 13:7: 

Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. Jeesus sanoi heille: ”Te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lampaat joutuvat hajalle.’” 

Richard Hays käsittelee tätä lainausta mielenkiintoisesti kirjassaan Echoes of Sripture in the Gospels, joka on ehkä paras teos, jonka olen lukenut siitä, miten evankelistat lainaavat Vanhan testamentin tekstejä. Lainaan Haysia hieman laajemmin: 

Vaikka Sakarjan profeetalliset näyt ovatkin monella tavalla hämärän peitossa, Jeesuksen seuraajat kykenivät tulkitsemaan ne uudelleen siten, että ne puhuivat ennalta Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta, kuten Sakarjan kirjan jakeen 12:10 suora lainaus Johanneksen evankeliumin jakeessa 19:37 [Markuksen lisäksi] itsenäisesti osoittaa. Vaikka Markus kiinnittää huomiomme Sakarjan kirjan jakeeseen 13:7, hänen kerrontansa ei anna meille riittävästi informaatiota siitä, miten hän ymmärsi Sakarjan kirjan lukujen 9-14 laajemman kontekstin. Kuitenkin, huolimatta siitä, miten me ymmärrämme tekstin yksityiskohtia, ainakin tämän pitäisi olla selvää: lainaus tästä pahaenteisestä profetiasta (”minä lyön paimenen maahan…”) rohkaisee lukijoita ymmärtämään nopeasti eteneviä pääsiäisviikon tapahtumia vahvasti apokalyptisessä kontekstissa Sakarjan kirjan loppulukujen mukaisesti. Jeesuksen pidätys ja väkivaltainen kuolema ristillä eivät ole vain joitain tavallisia tapahtumia, satunnaisia raakuuksia, jotka lisätään Israelin kärsimien ahdinkojen loputtomaan litaniaan. Sen sijaan nämä tapahtumat ovat merkki siitä, että kaiken huipentava Päivä, jonka Sakarja ennusti, on nyt lopultakin koittanut. Vaikka paimen on lyöty maahan ja lampaat ovat joutuneet hajalle (profetia, joka täyttyy kirjaimellisesti Markuksen evankeliumin jakeessa 14:50, kun Jeesuksen opetuslapset pakenevat henkensä edestä), pian koittaisi päivä, kun Jumala ennallistaisi liittonsa kansansa kanssa (Sak. 13:8-9) ja alistaisi Israelia alaspainavat kansat, jotta ”Herra olisi koko maan kuningas — sinä päivänä Herra olisi yksi ja hänen nimensä yksi” (14:9). Jeesuksen lähestyvä kuolema todellakin osoittaa, että tämä tapahtuma on aivan nurkan takana. (Hays 2016, 82.)

Nämä esimerkki toimikoot pienenä varoituksena sille ajatukselle, että me voisimme lukea profeettoja ”sellaisenaan” ja työntää niiden täyttymys hamaan tulevaisuuteen. Meidän pitäisi aivan oikeasti ottaa kovin tosissamme Uuden testamentin kirjoittajien tekemät tulkinnat näistä teksteistä. 


TAUSTATUKI-KIRJALLISUUS 


Balla, Peter. 2007. ”2 Corinthians.” Teoksessa Commentary on the New Testament Use of the Old Testament. Ed. G. K. Beale & D. A. Carson. Baker Academic. Sivut 753-83.

Bauckham, Richard. 2007. The Testimony of the Beloved Disciple. Narrative, History, and Theology in the Gospel of John. Baker Academic. 

Beale, G. K. 2015. Revelation. A Shorter Commentary. Eerdmans.  

Beasley-Murray, George R. John. 1999. Word Biblical Commentary 36 (2nd Edition). Thomas Nelson Publishers. 

Bird, Michael. 2020. Evangelical Theology. A Biblical and Systematical Introduction. 2nd edition. Zondervan.

Blomberg, Craig L. 2001. The Historical Reliability of John’s Gospel. Issues & Commentary. IVP. 

Coloe, Mary L. 2011. God Dwells with Us: Temple Symbolism in the Fourth Gospel: Temple Symbolism in the Fourth Gospel. Liturgical Press. 

Fee, Gordon D. 2007. Galatians: Pentacostal Commentary. Deo Publishing. 

Hays, Richard B. 2016. Echoes of Scripture in the Gospels. Baylor University Press. 

Hurtado, Larry. 1999. At the Origins of Christian Worship. The Content and Character of Earliest Christian Devotion. Eerdmans. 

Jauhiainen, Marko.  
  • 2005. The Use of Zechariah in Revelation. Mohr Siebeck. (Väitöskirja.) 
  • 2008a. ”Korvausteologia, osa 1.” Eksegeettinen safari. 
  • 2008b. ”Korvausteologia, osa II.” 
  • 2008c. ”Luvattu maa Vanhassa testamentissa.” 
  • 2008d. ”Luvattu maa Uudessa testamentissa.” 
  • 2019. Huomisen seurakunta. Itätuuli-kustannus. 

Keener, Craig.  
  • 2012a [2003]. The Gospel of John. A Commentary. Volume 1. Baker Academic. 
  • 2012b [2003]. The Gospel of John. A Commentary. Volume 2. Baker Academic. 

Köstenberger, Andreas J. 2007. ”John.” Teoksessa Commentary on the New Testament Use of the Old Testament. Ed. G. K. Beale & D. A. Carson. Baker Academic. (Sivut 415-512.) 

Launonen, Lari.  
  • 2012a. ”Maan teologia 1: The Land Cries Out.” 
  • 2012b. ”Maan teologia 2: Sionismin kritiikki ja ’kristillinen palestianismi’”. 
  • 2012c. ”Maan teologia 3: Viimeiset teesit.” 

Saarela, Janne.  
  • 2021. ”Jeremian kirja (4): Lohdutuksen kirjan sanoma (luvut 30-33).” 
  • 2022a. ”Oliko Justinos Marttyyri korvausteologi?” 
  • 2022b. ”Hesekiel (5): Luvun 37 lupaukset Israelin ennallistamisesta.” 
  • 2022c. Hesekiel (6): Luvut 40-48 & Uuden testamentin täyttymys. 
  • 2024a. Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä. Aikamedia.  
  • 2024b. ” Raamattutunti: Efesolaiskirje 2:11-13 (Nuortenilta).” 
  • 2024c. ”Roomalaiskirjeen luvut 9-11 (N. T. Wright).” 

Scalise, Pamela J. 2012 [2009]. ”Zechariah.” Minor Prophets II. Understanding the Bible Commentary Series. John Goldingay & Pamela J. Scalise. Baker Books. 

Staples, Jason A.
  • 2021. The Idea of Israel on Second Temple Judaism. Cambridge University.
  • 2024. Paul and the Resurrection of Israel: Jews, Former Gentiles, Israelites. Cambridge University.

Wright, N. T.  
  • 1993 [1991]. The Climax of the Covenant. Fortress Press. 
  • 2004. Paul for Everyone: Romans, Part 2 (Chapters 9-16). WJK.

Ei kommentteja: