Hermeneutiikan taustaoletuksista

1. Johdantoa

Raamatuntulkinnan on sanottu olevan kriisissä. On meneillään laajamittaisia kiistoja siitä voidaanko Raamatun tekstien, tai yleensäkään minkään tekstin, alkuperäistä merkitystä enää löytää. Valistuksen jälkeiseen modernismiin perustuva historiallis-kriittinen metodi oli pitkään keskustelua hallitsevana metodina. Mutta tämän jälkeen postmodernismissa on kyseenalaistettu historiallis-kriittiseen tutkimukseen liittyvät filosofiset ennakkokäsitykset. Lisäksi on myös yleisesti kyseenalaistettu aiemmat käsitykset koko tulkintaprosessista.

Joitakin ajatuksia kolmesta merkittävästä hermeneutikosta

Rudolf Bultmann, Karl Barth ja Peter Stuhlmacher ovat merkittäviä modernin teologisen hermeneutiikan edustajia. Heidän elämäntyönsä on ohjannut monien pohdintoja, kun mietimme, mitä sanottavaa Raamatulla on nykyajan ihmisille.

Viimeiseen veritippaan asti - Jungner, Jeesus ja homoliitot

1.0. JOHDANTO

 Mikael Jungner rysäytti Kuopion kirkkopäivillä mielenkiintoisen teologisen jytkyn väittäessään, että Jeesus olisi taistellut viimeiseen veritippaan asti homoliittojen puolesta. Savon Sanomat siteerasi Jungneria muodossa:


Jos Jeesus tänään eläisi, hän olisi taatusti viimeiseen veritippaan asti taistelemassa samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolesta. Jos tässä kylmässä ja kovassa maailmassa aikuinen ihminen rakastuu toiseen niin syvästi ja vapaaehtoisesti, että on valmis menemään tämän kanssa naimisiin, sitä pitäisi juhlistaa, ei kampittaa.

Seurakunta Israelin eskatologisen temppelin lupausten täyttymyksen alkuunsaattajana? (2 Kor. 6:16-18)

Joskus ihmiset, jotka haluavat erottaa selvästi Israelin ja Uuden testamentin seurakunnan vetoavat Raamatun ”kirjaimellisen” tulkinnan periaatteeseen. ”Lupaukset, jotka on annettu Israelille, tulevat täyttymään Israelin kansan joukossa” on periaate, jota joskus kuulee toistettavan.

Paavali kirjoittaa Korintin seurakunnalle, että ”niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä (Kristuksessa) “on.”” Mitä nämä VT:n lupaukset ovat?

Kysymyspalsta: Raamatun monimuotoisuus pastoraalisena kysymyksenä

Tässä Eksegeettisen safarin lukijapostilaatikkoon saapunut lukijan kysymys:

Parhain Eksegeetti!

Opetin seurakunnassa totuuden luonteesta Raamatussa, eli siitä, miten totuudella on eri teksteissä erilainen luonne. Yhtenä esimerkkinä mainitsin Jobin kirjan luonteen totena kertomuksena, vaikka Jobin kokemukset eivät olisikaan historiallisesti kuvattuja. Puhuin myös siitä, miten emme saa roikkua kiinni siinä länsimaisessa valistusajan tulkinnassa, että jokaisen Raamatun kertomuksen totuusarvo riippuu sen historiallisuudesta, vaan että meidän tulisi ottaa huomioon myös itämainen kerrontaperinne. Puhummehan laupiaasta samarialaisesta tai tuhlaajapojastakin luontevasti tosina kertomuksina, vaikka alkuperältään ne ovat selkeästi Jeesuksen sepitettä. Emme tuomitse Jeesusta höpiseväksi satusedäksi, vaan arvostamme hänen kykyään kertoa universaaleja totuuksia tarinan avulla.

Avioero, uudelleennaiminen ja aviorikos

Kysymys siitä, mikä on UT:n opetus avioeron ja uudelleennaimisen mahdollisuudesta, puhuttaa kristittyjä tasaiseen tahtiin. Yksi ylimääräisiä kammiovärinöitä aiheuttanut tekijä on brittisaarnaaja David Pawsonin taannoinen vierailu Suomessa, jonka jälkeen paikallisilla pastoreilla oli tavallista enemmän sieluja hoidettavina. Safarilla aihetta pohdiskeltiin viimeksi puolitoista vuotta sitten, jolloin keskustelu pyöri lähinnä Paavalin ja Gordon Feen ympärillä. Tasapainon vuoksi ajattelin tällä kertaa lähestyä teemaa keskittymällä rabbiinisten tekstien erikoistutkijan David Instone-Brewerin tulkintaan siitä, mitä Jeesus aiheesta sanoi.

Kirja-arvio: Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta

Juntunen, Sammeli,
Kirkon raamattuteologiasta ja sen puutteesta
(Helsinki: Kirjapaja, 2010), 312 sivua.

Jo otsikosta voi päätellä, että entinen Helsingin teologian tiedekunnan ekumeniikan vs. professori, nykyinen Savonlinna-Säämingin seurakunnan kirkkoherra Sammeli Juntunen on kirjoittanut ajankohtaisen ja provosoivan kannanoton evankelis-luterilaisen kirkon teologisesta tilasta. Kirjoittajan keskeinen teesi on, että "evankelis-luterilaisen kirkon tulisi palata Jumalaa etsivään ajatteluun eli teologiaan", ja tämän mahdollistamiseksi sen on uudelleen löydettävä "Raamattu auktoriteettinaan, kirjoitettuna Jumalan sanana" (14). Kirjassaan Juntunen esittää tarkan diagnoosin potilaan eli kirkon nykytilanteesta, erittelee sairauteen johtaneita historiallisia ja teologisia tekijöitä, sekä lopuksi tarjoaa lääkitystä, jota noudattamalla tervehtyminen on mahdollista.

Raamatun ongelmallisia odotuksia

Safarilla on viime aikoina käyty keskustelua siitä, olivatko Paavali, Jeesus ja/tai evankelistat oikeassa lopun ajan odotuksissaan. Yhden tulkinnan mukaan he odottivat jotain, joka ei toteutunutkaan - ainakaan ajallaan - joten he olivat tavalla tai toisella väärässä. Toisaalta joidenkin mukaan ongelma on lähinnä meidän (virheellisissä) tulkinnoissamme ja/tai perspektiivissämme. Nämä vaihtoehdot ja niiden implikaatiot herättävät mielenkiintoisia kysymyksiä laajemmaltikin.

Mitro Revon anakronistinen Jeesus

Poliitikko ja Isä Mitro Repo antoi haastattelun Europarl TV:lle. Hän lausui mielenkiintoisen perusteen omalle valinnalleen olla poliitikko sosiaalidemokraattien siivessä: "Minun Herrani Jeesus Kristus oli sosiaalidemokraatti jollain tapaa joka tapauksessa saarnoissaan." Tämä lausahdus on noteerattu suomalaisessa mediassa sammakoksi siitä syystä, että heidän mielikuvissa poliitiikkaa ja uskontoa ei tule sekoittaa. Minun mielenkiintoni taas kohdistuu tähän populistiseen tapaan perustella Jeesuksella kaikki mihin ihminen ryhtyy ja Jeesuksesta tehdään aasi, jolla on helppo ratsastaa vaikkapa Europarlamenttiin. Mitro Revon Jeesus on jälleen esimerkki anakroniasta. Anakronia tulee kreikasta (anakronos), jolla tarkoitetaan asian sijoittamista väärään ajankohtaan aikajanalla. Jeesus ei voinut olla sosiaalidemokraatti, koska tämänkaltaista poliittista ideologiaa ei ollut olemassa ajanlaskumme alun tuntumassa. Edes hänen saarnojen tulkitseminen poliittisesta ideologiasta käsin ei tee oikeutta historialle vaikka joitakin samansuuntaisia teemoja voidaan löytää sekä Jeesuksen että sosiaalidemokraattien (ohjelma-)julistuksesta. Historiallisesti on tosi, ettei Jeesus lainannut sosiaalidemokraatteja julistuksessaan. Joten Jeesus ei ole sosiaalidemokraatti. Mutta on yhtä tosi, että sosiaalidemokratia alkoi alkujaan kehittyä saksalaisten kristittyjen parissa jolloin varhaiset sosiaalidemokraatit saattoivat lainata Jeesusta omassa yhteiskunta ideologiassaan, koska tämä poliittinen ideologia syntyi kronologisesti Jeesuksen jälkeen - mikä idiootti itsestäänselvyys tämäkin on, mutta tulipahan kirjoitettua. Vaikka sosiaalidemokratia on Suomessa etäännyttänyt itsensä sen kristillisestä aatetaustasta Mitro Repo on palannut tämän aatteen historiallisille juurille. Tässä mielessä Mitro Revon anakronistinen Jeesus-kuva on ymmärrettävissä. Astetta vakavampi ilmiö kuitenkin on se, että oikeaan-historian-aikajaksoon-sijoittamattomalla Jeesuksella yritetään perustella monia asioita. Yksi mielenkiintoisimmista ilmiöstä on Mitro Revon edustama inhimillinen Eurooppa, jonka arvoperustan hän näkee Jeesuksen julistuksessa. Usein kuitenkin mietin, miksi Jeesus, joka on Raamatun kovin helvettisaarnaaja, mielletään ainoastaan rakkauden lähettilääksi. Millä tavoin Jeesus, joka julisti sekä lähimmäisyyttä että helvetintulta, voisi sijoittua nykyaikaiseen uskonnollispoliittiseen keskusteluun? Tätä ajatellessa on vaarana, että sekä Revon partakarvat että minun hiuskuontaloni saattavat syttyä palamaan tulella leikkiessä. Jeesuksen sanoman soveltaminen nykyaikaan vaatii mielestäni enemmän työtä ja vaivan näköä kuin uskallamme ääneen edes todeta (näin kokemusperäisen kristillisyyden keskeltä kirjoittavana totean). Tästäkin huolimatta Jeesus-tutkijoiden Jeesus-kuvat usein muistuttavat enemmän heitä itseään ja heidän ideologiaansa kuin todellista Jeesusta. Onko niin, että mitä tahansa yritämme Jeesuksesta sanoa päätyy kategoriaan anakronistinen, mutta jotkin anakronistiset Jeesus kuvat ovat parempia likiarvoja todellisesta Jeesuksesta kuin toiset?

Hyvä vs. huono teologia

Törmäsin kuluvalla viikolla mielenkiintoiseen kirjoitukseen, joka käsittelee teologisen koulutuksen merkitystä. Teksti on kirjoitettu yhden kirkkokunnan olosuhteita silmälläpitäen, mutta on minusta laajemminkin sovellettavissa Suomen vapaaseen kristillisyyteen. Oletko samaa vai eri mieltä? Kommentoi! Tässä kirjoitus:  

Teologian hapatuksesta 

Kirkkokuntamme sääntöuudistusta pohdittaessa eräs keskustelua herättänyt asia oli kokeneiden maallikoiden mahdollisuus yhdyskuntamme pastorivaltakirjaan. Liikkeemme on perinteisesti rakentunut maallikoiden aktiivisuuden varaan, ja siksi monet kokivat, että teologisen koulutuksen vaatiminen pastorin valtakirjan saamiseksi oli uhka seurakuntien elinvoimalle. Joillakin tuntuu olevan jopa sellainen käsitys, että koulutus itsessään on uhka oikealle evankeliumille. En tahdo ottaa kantaa siihen, millainen koulutus hengellisen työn tekijällä pitäisi ”vihkiluvan” saamiseksi olla, mutta tahtoisin hieman puolustaa teologiaa tässä kulttuurissamme, jossa se helposti rinnastetaan farisealaisuuteen tai anttikylliäismäiseen liberalismiin. 

Kuka on teologi? 

Teologia ei ole mikään yliopistollisen koulutuksen omaavien keskinäinen salatiede, vaan teologiaa tekee jokainen, joka lausuu väittämiä Jumalasta. Raamatun sanomaa saarnaava maallikko on siis yhtä lailla teologi kuin teologian tohtorikin. Oikeastaan jokaisella meistä on oma teologiamme, joka koostuu niistä käsityksistä, joita meillä on Jumalasta ja raamatun sanomasta.  

Mistä hyvää teologiaa tulee? 

Koulutus ei siis tee teologia, vaan jokaisessa uskovassa on oma sisäinen teologinsa, samoin kuin suuressa osassa ei-uskovistakin. Oleellista onkin esittää kysymyksiä siitä, millaista teologiamme on: onko se hyvää vai huonoa. Baptistisessa viitekehyksessä hyvä teologian katsotaan perustuvan hyvin tiukasti raamattuun: siihen mitään lisäämättä ja siitä mitään pois jättämättä. Huonoa teologiaa katsotaan olevan sen, mikäli opetetaan jotain, mikä on raamatun tekstin kanssa selvästi ristiriidassa.

Evankelikaalisen käsityksen mukaan Jumala on inspiroinut raamatun kirjoittajia, ja tämä tekee raamatusta sen ehtymättömän aarreaitan, joka se on. Usein luotamme myös siihen, että Jumala inspiroi raamatun lukemistamme siten, että ymmärrämme tekstiin kätkettyjä yhtäläisyyksiä ja profeetallisia merkityksiä. Baptistien periaate on kuitenkin, että raamattu pitää tarkistaa raamatulla, ja missä myöhempi ilmoitus, kuten oma inspiraatio, poikkeaa raamatun muusta ilmoituksesta, siinä se on väärää.

Ideaalitilanteessa teologiaa opiskelleella on tässä kohden apuvälineenään tietoa, jonka avulla hän voi paremmin peilata inspiraatiotaan raamattuun. Hän kysyy: ”voiko näin sanoa?” ja etsii vastausta, kunnes saa vahvistuksen. Sitä ennen hän ei voi aiheesta hyvällä omallatunnolla opettaa. Maallikon on vaikeampi tarkistaa ajatustensa oikeellisuutta. Usein hän vain luottaa sokeasti ajatukseensa ja sanoo sen tulleen Pyhältä Hengeltä, vaikka ei voi käsitystään millään vahvistaa. Kaikki intuitio ei nimittäin ole Pyhän Hengen puhetta, niin kuin ei kaikki päättelymmekään aina ole lujaa totuutta. Maallikko on siis alttiimpi harhaopeille, vaikka olettaisimme molempien toimivan hyvässä tahdossa. Oppimattomalta ei voi edellyttää hyvää teologiaa siinä määrin kun oppineelta voi. Ongelmana on vain usein se, että tavallinen seurakuntalainen arvostelee saarnan tai raamattutunnin sen innostavuuden perusteella, ei sen todellisen sisällön perusteella. Niinpä ”hyvänä saarnaajana” pidetään usein sellaista, joka osaa ilmeikkäästi vahvistaa kuulijoidensa ennakkokäsityksiä, olkoonkin, että nämä eivät oppineet mitään uutta tai eivät tee mitään eri tavalla saarnan kuultuaan.  

Huonon teologian museo 

 Meillä baptisteilla, samoin kuin muillakin länsimaisilla herätysliikkeillä, on oma, vahva huonon teologian perinteemme, jonka peruskivi on se, että tuomitaan asioita oman tunteen pohjalta, vedoten löyhästi raamatun sanaan ja soveltamalla asiayhteydestä irrotettua jaetta väärän tuomiomme perusteeksi. Eräs tällainen perinteinen huonon teologian argumentti on puhua ruumiista Pyhän Hengen temppelinä ja sillä perusteella nyrpistää nenää toisen uskovan ärsyttävälle tavalle. Paavali kirjoittaa kyseisessä raamatunkohdassa (1 Kor. 6:12–20) haureudesta. Mikäli lähdemme laajentamaan Pyhän Hengen temppeli -periaatetta koskemaan kaikkea fyysisyyttämme, velvoitamme itse asiassa kaikki uskovat olemaan hyvässä kunnossa, kauniita, tyylikkäästi pukeutuvia ja suloisesti tuoksuvia, etteivät loukkaisi Pyhän Hengen temppeliä. Niin emme kuitenkaan tee, koska on kätevämpää käyttää tätä raamatunpaikkaa vain yhden asian vastustamiseen. Tällainen farisealaisuus on seurakunnissamme arkipäivää, ja se johtuu siitä, että me baptistit luemme raamattua ahkerasti, ymmärtämättä paljonkaan lukemastamme. Vaarallisimmillaan se johtaa jopa seurakuntien riitaisuuteen ja jakaantumisiin, kun ne, joilla on huonoimmat perustelut, pitävät kovinta ääntä. Suomalainen baptismi – samoin kuin suomalainen teologian kenttä ylipäänsä – on pahasti jälkijunassa koko teologian opetuksen alueella. Toisaalta meillä baptisteilla koulutusta ei arvosteta ja luullaan, ettei sillä ole mitään annettavaa, toisaalta Helsingin yliopistossa ei vieläkään ole huomattu, että teologi voi myös uskoa Jumalaan hyvin perustellusti. Sitä vastoin englanninkielisissä maissa nimenomaan Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön uskova teologia käy valtavaa buumia: se on edistynyttä ja seurakuntia elvyttävää toimintaa, jossa raamattu todella löydetään sinä elämän lähteenä, joksi Jumala on sen tarkoittanut.  

Ei oppi ojaan kaada 

Hyvä teologinen koulutus on aseemme farisealaisuutta ja kulttiutumista vastaan ja se torjuu tehokkaasti vanhenevan kirkkokunnan maallistumista. Se on varustamista ja opetuslapseuttamista sanojen parhaassa merkityksessä. Se tuottaa monikertaisen sadon, kun oppia ei pantata vaan jaetaan monella tasolla eteenpäin: aikuisten pyhäkouluissa, kirjoina, videoluentoina, saarnoina... Se tekee suomalaisista baptisteista taas vapaan kristillisyyden edelläkävijöitä perässähiihtäjien sijaan. Tälläkin hetkellä upean maallikkopanoksemme lisäksi me tarvitsemme armolahjassaan ahkeria ja älykkäitä teologeja, joiden raamatun tutkimukseen voi luottaa. Minun mielestäni tämän tulisi olla suomalaisten baptistien tärkein kiintopiste tulevina vuosina, niin rukouksissamme kuin resursoinnissakin.

Lari Kemiläinen Vaajakosken baptistiseurakunnan vanhimmiston maallikkojäsen

Korvausteologia, osa I

Koska aina välillä kuulee puhuttavan “korvausteologiasta” – ja ajoittain jopa tarjotaan omillekin harteille ”korvausteologin” viittaa – päätin selvittää, mistä aiheessa oikeasti on kyse. Kävin lävitse useita satoja asiaa käsitteleviä kirjallisia lähteitä ja keräsin tähän joitakin löydöksiä:

”Korvausteologia” (engl. replacement theology) on negatiivisen latauksen sisältävä teoreettinen oppirakennelma, johon oikeastaan kukaan ei tunnusta syyllistyvänsä mutta josta helposti syytetään muita. Kyseessä ei siis ole mikään argumentti, vaan sana toimii lähinnä leimakirveenä, jonka heiluttaja pyrkii saamaan lukijan sympatiat omalle puolelleen.

Ilmiön virallinen, akateemisissa piireissä käytetty termi on ”supersessionismi” (engl. supersessionism tai supercessionism), joka ei ole juurikaan sen paremmassa maineessa. Se, mitä termillä varsinaisesti tarkoitetaan, riippuu käyttäjästä ja asiayhteydestä.

Eksegeettisissä piireissä termiä käytetään usein kuvaamaan Paavalin, Johanneksen ja Matteuksen asennetta, Heprealaiskirjeen kirjoittajasta puhumattakaan. Erityisesti monien juutalaisten eksegeettien ja kirjoittajien mielestä nämä kirjoitukset ovat pahemman luokan supersessionismia tai ”korvausteologiaa”, yrittäen esittää Jeesusta ja hänen seuraajiaan jotenkin VT:n kirjoitusten ja Jeesuksen ajan judaismin oikeana ja todellisena jatkeena. Myös monet kristityt eksegeetit kokevat nämä tekstit kiusallisina ja ovat valmiita myöntämään, että tällaisia antisemitistisiä vivahteita UT:sta todellakin löytyy, mutta kehottavat samaan hengenvetoon asettamaan ne kyseenalaisiksi. Jotkut ovat tosin huomauttaneet, että teksteissä näkyvä supersessionismi ja antisemitismi ovat pikemminkin holokaustin jälkeisen kollektiivisen syyllisyyden seurausta – ja siten tulkitsijoiden omissa silmissä – kuin alkuperäisten juutalaisten kirjoittajien heijastamia asenteita.

Myöskään kirkkoisät eivät pääse helpolla, vaan supersessionismi yhdistetään useisiin johtaviin kristillisiin vaikuttajiin jo toisen vuosisadan alusta lähtien: mm. Justinos Marttyyri, Ireneus, Origenes, Augustinos, jne. ovat saaneet jälkikäteen ”korvausteologi”-leiman otsaansa. Tosin heidänkin tulkintansa UT:sta vaihtelevat. Ajoittain kirkkoisien supersessionismi jopa muistuttaa tämän päivän dispensationalismia. Esim. Childs syyttää Justinosta "äärimmäisestä supersessionismista", koska Justinos näkee juutalaiset ja kristityt kahtena eri ”kansana” ja ryhmänä, toinen ”lihasta ja verestä” syntyneenä, toinen puolestaan ”uskosta ja Hengestä”.

Mielenkiintoista on sekin, että osa nykypäivän tutkijoista näkee supersessionismin korvanneen VT:n UT:lla, kun taas toiset näkevät, että VT tuli aikoinaan UT:n rinnalle osaksi kristittyjen kaanonia nimenomaan ”korvausteologian” vaikutuksesta. Ei siis ole yksimielisyyttä siitä, onko kristittyjen väitetty supersessionismi ollut VT:lle hyväksi vai pahaksi.

Kirjallisuudessa supersessionismilla on monet kasvot. Alla olevasta esimerkinomaisesta listasta voit katsoa, oletko syyllistynyt ”korvausteologiaan”:

• Se on natsismia ja fasismia pahimmillaan – ”ugly and brutal”, ”classical hatred of Jews” – ja syy holokaustiin.
• Sitä on sellainen raamatuntulkinta, jonka mukaan VT:n laki on Kristuksen tulon myötä hylätty tai ei ole enää voimassa.
• Sitä ovat nimitykset ”Vanha Testamentti” ja ”Uusi Testamentti”; niiden sijasta pitäisi käyttää esim. termejä ”juutalainen testamentti” ja ”kristillinen testamentti”.
• Sitä on ajattelu, jonka mukaan judaismin uskonnolliset rituaalit eivät enää ole voimassa.
• Sitä on sellainen näkemys, jonka mukaan judaismi ei ole yksi, kristinuskon kanssa vaihtoehtoinen tapa tulla saman Jumalan luo, vaan pelastuakseen juutalaistenkin pitää kääntyä ja hyväksyä Jeesus messiaanaan.
• Sitä on sellainen lähestymistapa, jonka mukaan Jeesusta seuraavat juutalaiset olivat (ja ovat) oikeassa suhteessa Jahveen – eivät suinkaan fariseukset, saddukeukset, Qumranin yhdyskunta tai joko muu judaismin haara, olipa sitten kyseessä ensimmäisen tai tämän vuosisadan juutalaisuus.
• Sitä on sellainen näkemys, jonka mukaan etniseltä alkuperältään ei-juutalaiset ihmiset ovat täysin syrjäyttäneet etniset juutalaiset, joilla ei ole enää mitään mahdollisuutta pelastua.
• Sitä on kaikki sellainen teologia, joka jotenkin asettaa kyseenalaiseksi perinteisen dispensationalismin tulkinnan kulmakivet: Jumalalla on kaksi eri kansaa ja kaksi eri suunnitelmaa; kristityt päätyvät taivaaseen ja juutalaisten aika (yhdessä VT:n profetioiden toteutumisen kanssa) tulee tuhatvuotisessa valtakunnassa maan päällä, vaikka nykyinen Israelin valtio nähdään jo tulevien tapahtumien esimakuna.

Akateemisessa tutkimuksessa halutaan tänä päivänä ottaa etäisyyttä supersessionismiin, mutta kuten yllä nähdään, sen torjuessaan ihmiset torjuvat (ja samalla vastaavasti hyväksyvät) erilaisia asioita. Dispensationalistiset konservatiivit ovat kärkkäitä asettumaan anti-supersessionismin puolelle, mutta hyvin usein se pitää sisällään nimenomaan sen, että judaismin tämän päivän eri haarat (eli juutalainen, ei-kristillinen uskonnonharjoitus) ovat hyväksyttäviä reittejä samaan päämäärään kuin mihin kristittyjen mielestä päästään vain uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Useimmille termiä käyttäville supersessionismin torjuminen ei siis suinkaan merkitse perinteisen dispensationalismin hyväksyntää, vaan ainoastaan Jeesuksen ja kristinuskon erityislaatuisuuden kyseenalaistamista.

Kirjoitelman toisessa osassa käsittelen asiaa oman teologisen ymmärrykseni pohjalta, ja viimeisessä osassa teen yhteenvedon käydystä keskustelusta.

 

EDIT 24.5.2021 & 20.7.2022:
Koska tämä aihe jaksaa puhuttaa vuodesta toiseen, niin lisätään pari linkkiä, jotka liittyvät aiheesta käytävään laajempaan keskusteluun:

Does the modern State of Israel fulfil biblical prophecy?

Does the State of Israel have a divine right to the land?

Theology of the Land from a Palestinian Perspective

EDIT 12.9.2024:
Keskusteluun tuo aivan uusia ulottuvuuksia Jason Staplesin keväällä 2024 ilmestynyt kirja:

Paul and the Resurrection of Israel: Jews, Former Gentiles, Israelites

Kirja pohjautuu osin hänen aiemmalle tutkimukselleen:

The Idea of Israel in Second Temple Judaism: A New Theory of People, Exile, and Israelite Identity

 

Pyörä pyörässä ja muita kummajaisia

Viimeisimmässä RV-lehdessä (26/2008) on keskiaukeamalla tiivistelmä Juhani Kuosmasen Juhannuskonferenssissa pitämästä raamattutunnista "Tulevaisuus Raamatun valossa". Harmittavasti en päässyt paikalle kuuntelemaan ko. esitelmää kokonaisuudessaan, sillä jutussa oli aikamoinen liuta heittoja, jotka ilmeisesti perusteltiin paikallaoleville mutta oli tilanpuutteen vuoksi jätetty tiivistelmästä pois. (Aiheesta käyty paneelikeskustelukin jäi väliin, mutta ehkäpä Julle tai joku muu referoi sen oleellisimman sisällön?)

Lehdessä julkaistu osuus oli toki tuttua, jo äidinmaidossa imettyä dispensationalismia. Melkein harmittaa, että se ei ole totta, sillä siinä uskovien ei tarvitse kärsiä, vaan se osa on varattu juutalaisille. Minä nimittäin kyllä mielelläni jättäisin vainot yms. ahdistukset väliin, mutta - kuten marttyyrien pitkä historia selkeästi osoittaa - tämän odotuksen varaan ei kannata paljoa laskea.

Artikkelia lukiessani nousi mieleeni jälleen liuta kysymyksiä, joihin dispensationalistit eivät oikein ole tyydyttävästi kyenneet vastaamaan. Esitän pari niistä tässä ihan siltä varalta, että Juhani olisi väitteitään jotenkin perustellut ja joku paikalla ollut voisi pistää tiedon leviämään:

1) Kuosmasen mukaan "ennustuksissa on usein 'pyörä pyörässä' eli ne toteutuvat useita kertoja". Tässä Kuosmanen on eittämättä oikeilla jäljillä, eli VT:n puolelta todella löytyy tekstejä, jotka alkuperäiset kuulijat olivat saattaneet ymmärtää heitä tarkoittaviksi mutta jotka UT:n kirjoittajat sovelsivat myös omaan aikaansa.

Sen sijaan en ole varma, kuinka yleistä on, että joku teksti todalla toteutuu useita kertoja tavalla, jolla JK (no pun intended) antaa ymmärtää. Ainoa selkeä esimerkki, jonka hän antaa, on Joelin helluntaiprofetia. En kuitenkaan ainakaan heti pysty laskemaan sille Raamatusta vähintään kolmea toteutumista, ja kahdenkin kanssa tekee aika tiukkaa. Nähdäkseni profetia PH:n vuodatuksesta toteutui nimenomaan helluntaina Jeesuksen kuoleman jälkeen (kuten Pietari antoi ymmärtää). Missä siis VT:n toteutuma ja millä perusteella on odotettavissa toinen toteutuma Jeesuksen palatessa?

2) JK toteaa, että Ilmestyskirjassa kuvatut tapahtumat ovat kaikki Johanneksen tulevaisuudessa ja tällä perusteella vetää sen johtopäätöksen, että esim. luvussa 12 kuvattu poikalapsi, joka tulee hallitsemaan kaikkia kansoja rautaisella valtikalla, ei voi olla Kristus. Vaan mistä mahtaa olla peräisin tieto, että koko Ilmestyskirjan sisältö puhuu ainoastaan Johanneksen tulevaisuudesta? Jos tieto nousee kirjasta itsestään, niin sitten JK ei ole lukenut sitä kovin huolellisesti (vrt. aiheesta kirjoittamani artikkeli). Jos sen sijaan se nousee jostain muualta, niin minuakin kiinnostaisi tietää, mistä.

Yllä olevien pointtien lisäksi artikkelista pisti silmään pari muutakin juttua. Toinen oli se vanha silmänkääntötemppu, missä esitetään dispensationalistinen lähestymistapa ainoana sellaisena Ilmestyskirjan tulkintatapana, jolla on jotain sanottavaa meidän tulevaisuudestamme. Jos vaihtoehdot olisivat todellakin vain ne, jotka Kuosmanen esittää, niin kukapa ei valitsisi "fututuristista" tulkintatapaa.

Todellisuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin mitä JK antaa ymmärtää. Edes kaikki dispensationalistit eivät enää pidä tiukasti kiinni kaikista niistä tulkinnoista, joita Kuosmanen esittää, puhumattakaan siitä että muita kategorioita viljeltäisiin puhdasoppisesti. Nykypäivää on se, että kommentaattorit ja tutkijat poimivat kustakin tulkintalinjasta ne osat, jotka ovat hyviä, ja hylkäävät ne osat, joita on vaikeampi puolustella tekemättä väkivaltaa tekstille itselleen. Käytännössä melkein kaikki varteenotettavat lähestymistavat ovatkin tänä päivänä jonkinlaisia hybridimalleja ja kaikilla tuntuu myös olevan sanottavaa meidän aikamme seurakunnille. Ironista kyllä, dispensationalistinen lukutapa tuntuu olevan melkeinpä ainoa jäljellä oleva lähestysmistapa, joka tekee Ilmestyskirjan suurimmalta osalta irrelevantiksi uskoville.

Toinen kiva retorinen kikka on Kuosmasen toistama vanha "symbolinen vs. kirjaimellinen" -mantra, missä kirjaimellinen (= dispensationalistinen) tulkinta on Hyvä™ ja symbolinen tulkinta on Paha™. Ikävä kyllä asia ei ole näin yksinkertainen (vrt. aihetta sivuava artikkelini).

Sanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja. Siksi opiskeluaikoinani minuun teki vaikutuksen erityisesti se, kuinka esim. sellaiset Raamattua suhteellisen hyvin tuntevat herrat kuin Gordon Fee ja Bruce Waltke olivat vielä eläkeiän kynnykselläkin valmiita muuttamaan näkemyksiään ja tulkintojaan - ja tarpeen vaatiessa valmiita oppimaan itseään jopa 40 vuotta nuoremmilta teologian opiskelijoilta. Toivottavasti tämä esimerkki muistuu mieleen vielä vanhanakin kun nuorempi sukupolvi esittää näkemyksiä, jotka ovat vastakkaisia sille, mihin on itse tottunut.

Analogian periaate, Raamatun tutkimus ja ihmeet

Eräs modernin historian tutkimuksen klassisista työkaluista on ns. analogian periaate. Tämän periaatteen perusoletus on, että se mitä voidaan havainnoida tässä ja nyt, on ollut myös mahdollista menneisyydessä. Analogian prinsiippiä on sovellettu muun muassa Raamatun ihmeiden arvioitiin. Useasti kirjallisuudessa törmään siihen ennakko-olettamukseen, että koska ihmeitä ei tapahdu nykyään, niitä ei ole voinut tapahtua menneisyydessäkään. Tämä herättää tietysti kysymyksen: onko analogian periaate subjektiivinen tietyn tutkijan kokemusmaailmaan? Jos tutkija ei ole kokenut ihmettä tai voinut todistaa nykyihmeen tapahtumista, on luonnollista todeta, että Raamatun ihmeet eivät ole mahdollisia. Ihmeiden tutkimus on poikkitieteellistä. Eksegeetti, joka haluaa perehtyä nykyihmeisiin voidakseen todeta menneiden ihmeiden tosiperäisyyden, täytyy pitää itsensä ajantasalla mitä muualla sanotaan ihmeistä. Bongasin tässä erään uutisen, joka liittyy tähän. Norjassa joukko kansainvälisiä lääkäreitä kokoontui aiheen "Spirituality and Healing" ympärille. Yksi lääkäri havainnoillisti kuinka kuollut herätettiin henkiin rukouksen johdosta. Tapahtumasta voi lukea täällä.

Hermeneutiikkapistokas

Löysin täältä hermeneutiikkapistokkaan. Oma tulos oli skaalassa 52-65 (63), joka tarkoittaa "moderate". Näiden tulosten selitys löytyy täältä. Ottakaapa tämä testi itsellenne ja kommentoikaa.

Suomen helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 II

Talvipäivien puheenaiheena on ollut Pyhän Hengen työ. Puheenaiheita mielenkiintoisempia asia minulle on ollut kaksi profetiaa, jotka minulle välitettiin - kahden naisen kautta. Sama sisältö ja viitekohdat omiin rukouksiini olivat näissä profetiossa niin selkeät. Näiden innoittamana toivoisin, jos Eksegeettisessä safarissa nostaisimme karismaattiset asiat esille eksegeettisestä näkökulmasta. Mielenkiintoista on, että kirjoittajamme tulevat eri taustoista, jossa vääntöäkin voisi tulla. Tulevina päivinä esitän jokin aiheen alalta aloituksen. Herra on Henki!

Suomen helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 I

Owe Lindeskär, Ruotsista, aloitti Suomen Helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 kysymällä: Näemmekö ihmiset seurakunnassa työvoimana vai heidän itsensä tähden? Hän käsitteli aihetta kansanläheisesti ja lämpimästi. Mitä teologi ja eksegeetikko kuuli hänen puheessaan? 1. Yleisesti pastorien kokonaisteologinen taju on HYVÄ! Hänen puheensa nousi siitä, kuinka Jeesus kohtasi ihmisen - ihmisen omien tarpeiden tasolla. Tämän jälkeen Lindeskär perusteli näkemystänsä luomisteologialla - Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja sen tähden Jumala lähestyy ihmistä niiden tarpeiden kautta, jotka hän ihmiselle loi. Tämä näkökulma on usein unohdettu, mutta niin raamatullinen. Jumala lähestyy ihmisiä ihmisten omien tarpeiden kautta. Erityisesti iloitsin siitä, kuinka Lindeskär käsitteli sapatin ongelmaa Jeesuksen opetuksessa. Jeesus nosti ihmisen sapattikäskyn yläpuolelle. Teologia ja perinteet eivät saa olla tärkeämpiä kuin ihminen. 2. Jos Owe Lindeskärin puheessa ei olisi ollut niin paljon käytännönläheisiä näkökulmia, puhe olisi ollut uuvuttavaa seurata. Tästä voisin minäkin oppia omiin puheisiini. 3. Kevyt huumori. Ei näitä uskonasioita tarvitse aina niin vakavasti ottaa - ei edes eksegeettisellä safarilla. 4. Pieni miinus luterilaisten arvostelemisesta. Riittää arvosteltavaa omassa liikkeessämmekin. Hoitakoon kukin kirkkokunta omat ongelmansa. Jatkan blogittamista täältä silloin kun jaksan...

Eksegeettis-hermeneuttinen loikka

Raamattua opettaessani törmään usein siihen tosiasiaan, että tämän päivän uskovilla ei aina ole ymmärrystä siitä, että meitä erottaa Raamatun teksteistä ja erityisesti VT:sta nelikertainen kuilu: ajallinen, kielellinen, kulttuurinen ja uskonnollinen. Välillä VT:a luetaan aivan kuin UT:a ei olisikaan kirjoitettu, ja tuo nelinkertainen kuilu ylitetään ikään kuin sitä ei olisikaan olemassa. Eksegeettinen analyysi ("mitä teksti puhui alkuperäisille kuulijoille") jätetään helposti kokonaan väliin ja perinteinen hermeneuttinen askel ("mitä teksti puhuu meidän tilanteeseemme") otetaan sekin kovin kevyesti. 

Itseäni kiinnostaa ennen kaikkea eskatologia ja kysymys siitä, voidaanko VT:n ennustusten, profetioiden ja odotusten odottaa toteutuvan kirjaimellisesti tänä päivänä - varsinkin kun VT ja UT itse antavat viitteitä siitä, että toteutuminen on (ja on ollut) useimmiten kaikkea muuta kuin kirjaimellisesti sitä, mitä etukäteen ajateltiin. 

Tähän samaan soppaan liittyy kuitenkin myös Suomen Siionissa niin tärkeäksi koettu Israel-kysymys: voidaanko VT:n Israelin/Juudan ja tämän päivän Israelin valtion (ja/tai etnisten juutalaisten) välille vetää muitta mutkitta yhtäsuuruusmerkki?

Jos jotain tämänsuuntaista Raamatun tulkintaa harrastetaan, on sillä monenlaisia mielenkiintoisia seurauksia, vähän kontekstista riippuen: 

• ei nähdä, kuinka moni VT:n odotus on jo saanut täyttymyksensä Jeesuksen palvelustyön ja ylösnousemuksen kautta 
• ajatellaan, että Jumalalla on oikeastaan kaksi kansaa, Jeesuksen seuraajat ja juutalaiset, ja että molemmille kansoille on oma suunnitelmansa, oma tulevaisuutensa, oma tapansa pelastua, jne. 
• odotetaan uutta temppeliä ja uhrijärjestelmän uutta tulemista 
• suurimman osan Ilmestyskirjan sisällöstä ajatellaan koskettavan vain juutalaisia ja/tai eikkiksiä, uskovien tultua tempaistuksi taivaaseen heti kirjan alkuvaiheissa 
• ja niin edelleen
  

Lopputuloksena on joukko näkemyksiä, joita on kovin vaikea sovittaa yhteen Raamatun tai edes UT:n kokonaissanoman kanssa. 

Itse olen ajatellut, että jos pakanalähetys olisi jäänyt väliin, ei kenelläkään olisi ollut mitään valittamista. Jo VT:n aikana oli nähtävissä, että Jumalan kansan rajat menevät loppupelissä sydämessä eikä isovarpaiden välissä. Samoin 1. vuosisadalla oli eri juutalaisia ryhmiä, jotka katsoivat olevansa se oikea Israel. Niinpä Raamatun valossa ei olisi ollut mitenkään ongelmallista nähdä, että todellinen Israel muodostuu itse asiassa niistä juutalaisista, jotka seuraavat Jeesusta Messiaanaan. 

Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että tähän Israeliin tuli - kuten jo VT:ssakin ja jopa Jeesuksen itsensä sukupuussa - mukaan myös pakanoita. Pakanoiden määrän lisääntyessä ja suhteellisen prosenttiosuuden kasvaessa tuli tietysti joillekin mieleen sellainen ajatus, että "etnisillä" juutalaisilla (joka sekin on Raamatun valossa pitkälti kyseenalainen käsite) ei enää ole mitään mahdollisuuksia pelastua - ja tällaista korvausteologiaa vastaan Paavalikin hyökkäsi. Hänen mielestään juutalaisillakin on mahdollisuus tulla osaksi todellista Israelia, mutta samalla tavalla kuin muutkin: uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. 

Tänä päivänä kuitenkin tietyillä tahoilla opetetaan, että ajatus todellisesta Israelista, joka muodostuu Jeesuksen ympärille ja joka on VT:n lupausten perijä, on "korvausteologiaa". Se, että tällainen eksegeesi menee seulasta läpi on eksegeetin silmissä hämmentävää. Toisaalta voidaan ajatella, että holokaustin ja kirkkohistoriassa tapahtuneiden julmuuksien aiheuttama syyllisyys, dispensationalismin ilosanoma, Hal Lindseyn kaltaiset "profetia-expertit", yms. ovat tekijöitä, jotka ovat pitkällä tähtäimellä kantaneet tietyissä kirkkokunnissa satoa, jonka hedelmä on nyt nautittavissa.

PS. Minulla ei ole mitään juutalaisia tai juutalaistyötä vastaan, päinvastoin. Sen sijaan minulla on paljonkin sellaista eksegeesiä vastaan, joka saa kristityt lahjoittamaan rahaa esim. Temppelivuoren uskolliset -liikkeelle siinä toivossa, että joku räjäyttäisi Temppelivuoren moskeijan maan tasalle, jotta saataisiin kolmas temppeli, jotta Jeesus tulisi takaisin.