maanantai 23. helmikuuta 2009

Korvausteologia, osa III

Korvausteologiaa käsittelevän trilogian (ks. osat I ja II) on aika saada päätöksensä. Tässä pieni yhteenveto aiheesta:

Sivustolla on aiheen käsittelyn aikana tilastojen mukaan vieraillut yli tuhat uniikkia kävijää. Kaikkia ei välttämättä ole kiinnostanut korvausteologia, mutta toisaalta monet ovat käyneet sivustolla jopa satoja kertoja. Olin esittänyt usealle aihetta RV-lehdessä kommentoineelle henkilölle henkilökohtaisen kutsun saapua keskustelemaan aiheesta avoimesti ja perustelemaan, miksi näkemykseni ovat heidän mielestään väärässä. Lisäksi lehden numerossa 8/2009 esitettiin yleinen kutsu (sivuston osoitteen kera) kaikille halukkaille osallistua keskusteluun.

Tämän kaiken valossa pidän sekä ihmeellisenä että merkittävänä, että vain Juhani Kuosmanen uskaltautui keskustelemaan aiheesta ja vieläpä omalla nimellään. Nostan Juhanille hattua siitä, että hän ei tyytynyt vain leimakirveen heilutteluun vaan esitti perusteluja ja tulkintoja, joiden pohjalta hänen oma ajattelunsa nousee. Kumpikaan meistä ei odottanut käännyttävänsä toista, mutta ainakin oma ymmärrykseni ja kunnioitukseni Juhania kohtaan lisääntyi. Vaikka olimmekin eri mieltä monesta asiasta, näen nyt selkeämmin, millaisesta kokonaispaketista perinteisen dispensationalistisen näkemyksen kohdalla on kyse. Toivottavasti muutkin keskustelua seuranneet saivat lisää ajateltavaa puolin ja toisin.

Yleisesti ottaen iso osa keskustelusta liikkui muualla kuin osassa II esittämissäni varsinaisissa teeseissä. Niitä yritti haastaa lähinnä N.N. (joka ei siis ole lyhennys kenenkään nimikirjaimista vaan nomen nescio, "tuntematon henkilö"), mutta mielestäni sangen epäonnistuneesti. Ilmeisesti suurin hätä alkuperäisiin artikkeleihini reagoineilla ihmisillä olikin tämän päivän Israelin valtiosta. Ehkäpä he älysivät itsekin, että en artikkeleissani enkä teeseissäni ottanut siihen kantaa millään tavalla, eivätkä siksi vaivautuneet keskustelemaan?

Toinen mahdollinen (ja varmaankin se todennäköisempi, ikävä kyllä) syy teologisten haastajien vähyydelle löytyy viimeisimmän RV-lehden pääkirjoituksesta (lihavointi minun):

Vain harva asia on synnyttänyt uskovien parissa niin paljon ahtaita asenteita kuin suhde Israeliin. Juutalaistyötä on leimannut perinteisesti vahva tunne, ahkera käytännön toiminta ja heikosti muotoiltu teologia. Tästä maaperästä on versonut ahdasmielisyyttä, joka on häirinnyt ihmissuhteita ja rakentavaa yhteistyötä jopa juutalaistyötä tekevien omassa keskuudessa.

Tähän voi vain todeta, että quod erat demonstrandum eli suomeksi M.O.T.

Lopuksi: mitä tulee juutalaisiin, niin heitä voi - ja pitää - evankelioida ilman dispensationalismiakin. Valitettavan usein näennäinen Israel-into ja -ystävyys on nimittäin johtanut tilanteeseen, jossa juutalaisia ei syystä tai toisesta evankelioida lainkaan. Tämä on sellaista antisemitismiä, johon todellisten Israelin ystävien tulisi puuttua - "korvausteologia"-leimakirveellä heilumisen sijaan.

5 kommenttia:

Kalle kirjoitti...

Luin Markku Ruotsilan usan kristillinen oikeisto kirjan, jota lukiessani minulle aukeni ketolan yms. israel näkemys.

Sen mukaan juutalaisesten evankeliointi on turhaa, koska tempauksen jälkeen Raamatun mukaan koko juutalainen kansa pelastuu.

kahden liiton teoria rules

Tommi kirjoitti...

Suomessahan Israelin ystävyysjärjestöjä on useita. Niistä neljä suurinta ovat minun käsittääkseni (nk. neliapila) Karmel-yhdistys, ICEJ suomen osasto, Israelin ystävät ja Gesher Hajetsia. Minun käsittääkseni yleisesti parhaat suhteet helluntaiseurakuntiin on Israelin ystävillä, joka yhdistyksenä panostaa voimakkaasti juutalaisevankeliointiin. RV:ssa toki on näkynyt viimeaikoina paljolti lähinnä ICEJ (joka lienee poliittisin näistä ja keskittyy pitkälti täällä dissattuihin asioihin)...

Olen itse ainakin sellaisessa käsityksessä, että esim. helluntaipiireistä Kröger ja Ketola, vaikka kovasti puolustavat myös Israelin valtiota, ovat silti innokkaasti evankelioimassa juutalaisia. Luulen, että usein kuitenkin juutalaisille evankeliumin vieminen edellyttää sellaista kollektiivista anteeksipyytämistä siitä mitä (nimellisesti) kristityt ovat eri vainoissa tehneet. (Historiaa tuntevat varmasti tietävät, että natsit eivät olleet mitenkään erikoisia tässä sarjassa.) Siksi, jotta evankeliumia voidaan viedä juutalaisille, pitää lohduttaa ja sympatiseerata heitä jossain määrin.

Se on toki eri asia, että kuinka teologisesti perusteltua nuo kaikki ovat. Olikohan se tällä foorumilla vai RV:n mielipidepalstalla, jossa kritisoitiin ICEJ:n mottoa, Jesajan kirjan luvussa 40:1-2 voimme lukea: " 'Lohduttakaa, lohduttakaa Minun kansaani', sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa suloisesti Jerusalemille..." ja perusteltiin tuon lainauksen olevan ulkona asiayhteydestä ICEJ:n tavalla toteutettuna.

Haluaisiko siis vaikka DrMark määritellä paremmin, että mitä tarkoittaa "näennäinen Israel-into ja -ystävyys" ja onko "aitoa" Israel-intoa ja ystävyyttä ja mitä se aito sitten on?

DrMark kirjoitti...

Tommille:

Olen törmännyt kolmeen lähestymistapaan, joita itseänsä "Israelin ystäviksi" (enkä nyt viittaa ko. yhdistykseen Suomessa) nimittävien keskuudessa on:

1) Nähdään, että juutalaiset pelastuvat sitten joskus seurakunnan ylösoton jälkeen ja/tai 1000-vuotisen valtakunnan aikana, joten heidän evankeliointiaan ei pidetä tarpeellisena tai välttämättömänä.

2) Annetaan juutalaisille rahaa, kuskataan heitä ilmaiseksi Suomen kautta Israeliin (vaikka Israelin valtio olisi valmis maksamaan matkan) - eikä kerrota heille evankeliumia.

3) Ajatellaan, että juutalaiset tulevat omalla uskollaan autuaaksi joka tapauksessa, eivätkä näin tarvitse evankeliumia. (Tähän taisin ensi kerran törmätä eräässä akateemisessa artikkelikokoelmassa, jossa tätä näkemystä muistaakseni edusti eräs ICEJ:n edustaja, ei tosin Suomesta.)

Minusta kaikki kolme lähestymistapaa ovat vastoin sitä, mihin UT meitä kehottaa. Meidän tehtävämme on levittää Jumalan valtakuntaa, ei Israelin valtiota, eli Israel-evankeliumin sijasta pitäisi julistaa Israelille evankeliumia.

Minusta teologisesti oikeaa ystävyyttä on siis se, että kutsutaan oliivipuusta irrallaan olevia luonnollisia oksia takaisin puuhun - ja uskon että Paavali olisi ollut samaa mieltä.

Matti Kankaanniemi kirjoitti...

Keskustelussa on noussut esiin kysymys "kuka on juutalainen?". Geneetikko Ariella Oppenheimin tekemän laajahkon Y-kromosomitutkimuksen mukaan Palestiinalaiset, Israelin arabit ja juutalaiset ovat hyvin läheistä sukua toisilleen. Jos nyt Palestiinalaiset ja Israelin arabit ovat alueella esim. toisen temppelin aikaan asuneiden juutalaisten jälkeläisiä, eivätkö palestiinalaiset ole geneettisesti Aabrahamin lapsia?

Kumpi ryhmä siis voi vedota historiallisgeneettiseen oikeuteen nykyisen Israelin alueeseen? Sinänsä koominen ajatus, että Jasser Arafat ja Benjamin Netanjahu voivat olla "pikkuserkkuja", joiden yhteinen esi-isä heilu sapelinsa kanssa Masadassa;-)

DrMark kirjoitti...

Niinpä niin. Tämä löydös kuuluu samaan sarjaan kuin jo aikaisemmin mainitsemani DNA-tutkimus. Niille juutalaisille, jotka (aivan oikein) ymmärtävät, että juutalaisuudessa on kysymys uskonnosta eikä "puhdasverisyydestä" (tai jostain tietystä geneettisestä koodista), tämä ei tosin ole mikään ongelma. (Samalla nämä vetävät tietysti lopunkin maton niiden suomalaisten alta, jotka kuvittelevat olevansa Israelin "kadonneiden heimojen" jälkeläisiä ja siten vähän paremman tason kristittyjä kuin me tavalliset pakanat.)