Johdanto
Klassinen tulkinta tästä luvusta läpi kristinuskon historian on ollut se, että Paavalin mukaan 1. Jeesuksen ylösnousemusruumis on sama ruumis, joka haudattiin, mutta se on vain radikaalisti muuttunut. Tätä näkemystä ovat edelleen kaupanneet monet merkittävät tutkijat, kuten Richard Hays, Martin Hengel, N. T. Wright ja Volker Rabens. Viimeisen 150 vuoden aikana rinnalle on kuitenkin tullut uusi, toisenlainen tulkintamalli. Jo vuonna 1872 Hermann Lüdeman väitti, että Paavalin kuvaama hengellinen ruumis (eli ”sōma pneumatikon”) koostui ”taivaallisesta valon kappaleista” samankaltaisesti kuin stoalaisuudessa. Myös Otto Pfleiderer ja Ernst Teichmann (1896) kielsivät luvun traditionaalisen tulkinnan. Teichmannin mukaan Paavali opetti näkemystä, jonka mukaan Jeesuksen ylösnousemusruumis ei ollutkaan enää ”luuta ja lihaa”, vaan eräänlaista henkiainetta, samaa materiaalia, josta taivaankappaleet oli tehty. 1900-luvun puolivälissä Rudolf Bultmann kykenikin sanomaan, että Paavali ei tiedä mitään tyhjästä haudasta ja evankeliumeissa esiintyvät tyhjä hauta -kertomukset ovatkin vain myöhemmin keksittyjä legendoja! Dale Martinin kirja The Corinthian Body (1995) nosti tämän uuden näkemyksen todella tunnetuksi ja pian Jeffrey Asher (2000), Peter Lampe (2002) ja Troel Engberg-Pedersen (2009) argumentoivat samaa ja Paula Fredriksen oli päätynyt samana lopputulokseen jo aiemmin (1991). Näin ollen viime vuosikymmenien aikana onkin noussut esiin uudenlainen paradigma luvun selittämiseksi.
Jos uusi paradigma on oikeassa, tämä tarkoittaisi tietenkin sitä, että Paavali oli rajusti eri mieltä ylösnousemusruumiin olemuksesta kuin mitä Luukas kertoo evankeliumissa ja Apostolien teoissa. Ikävä kyllä kaikki tutkijat eivät ehdi tekemään edes tarkkaa eksegeesiä, vaan he yksinkertaisesti lainaavat Paavalin käyttämiä sanoja ”hengellisestä ruumiista” (15:44) tai hänen mainintaansa siitä, miten Jeesus on ”elämää antava henki” (15:45) tai, vielä parempi, hänen väitettään, jonka mukaan ”liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa” (15:50) ja toteavat näin todistaneensa, ettei Paavali nähnyt ylösnousemusruumista saman maallisen ruumiin uudistumana. Paavali siis hiihtää aivan eri ladulla kuin muut Uuden testamentin kirjoittajat.
Tämä uusi paradigma on nyt haastettu juuriaan myöten. Upouudessa kirjassaan The Final Triumph of God James P. Ware antaa täyslaidallisen kritiikkiä tälle uudelle näkemykselle. Tämä vajaa 500-sivuinen teos on jae jakeelta ja sana sanalta etenevä 1. Kor. 15 -kommentaari. Kirjassa on 15 lukua ja mukaan on ujutettu neljä "Excurcusta". Kirjoittaja on eläköitynyt Uuden testamentin professori Evansvillen yliopistosta, joka on erikoistunut Paavalin teologiaan, varhaiseen kristinuskoon ja kreikan kieleen. Hän on jo aiemmin julkaissut 1. Korinttilaiskirjeen 15. luvusta kaksi tärkeää artikkelia osoittaen juuri selitetyn uuden selitysmallin heikkouksia (ks. lähteet.) Lyhyesti sanottuna Ware osoittaa yksityiskohtaisella analyysillä uuden paradigman heikkoudet. Lisäksi hän osoittaa, että — ironisesti — uuden tulkinnan kannattajat ovat itse asiassa sisäistäneet niiden korinttilaisen näkemyksen, jota Paavali niin kovasti tässä luvussa vastustaa! Waren kirja onkin paras tällä hetkellä oleva selitys tästä Uuden testamentin pisimmästä ylösnousemusruumiin luonnetta käsittelevästä luvusta ja se osoittaa miksi traditionaalinen näkemys tekee edelleen eniten oikeutta Paavalin ajatuksenjuoksulle.
Nostoja kirjan sisällöstä
(1) Ware käyttää paljon mustetta sen osoittamiseksi, että luku 15 on Paavalin harkittu päätös koko kirjeelle. Kirjan luku 1 on tärkeää luettavaa niille, jotka haluavat nähdä tarkemmin, miten selvästi Paavali ennakoi myös tämän luvun sisällön heti kirjeensä aloitussanoissa.
(2) Kuten kaikki tutkijat vakaumuksistaan huolimatta ymmärtävät, 1. Korinttilaiskirjeen luvun 15 alussa Paavali lainaa erittäin vanhaa, aina 30-luvulle saakka palautuvaa traditiota, jonka ytimessä on opetus siitä, miten Kristus on (a) kuollut, (b) haudattu, (c) herätetty kuolleista ja (d) hän on ilmestynyt usealle silminnäkijälle ylösnousemusruumiissaan. Tutkijat ovat jakautuneet siinä, kattaako tämä traditio jakeet 3b-5 vai jakeet 3b-7 ja Ware antaa yksityiskohtaisen argumentin sen puolesta, että traditio päättyy vasta jakeeseen 7.
(3) Ware painottaa vahvasti Paavalin julistaman ylösnousemus-sanoman ainutlaatuisuutta. Missään pakanallisissa teksteissä ennen Homerosta tai Homeroksen jälkeen me emme voi löytää ajatusta ruumiillisesta kuolemattomuudesta! Tämä nähtiin mahdottomuutena, jopa jumalien kohdalla. Luvussa 15 Ware tiivistää asian seuraavalla tavalla:
Käsitys kuoleman voittamisesta on antiikin maailmassa täysin ainutlaatuinen. Antiikin pakanallisessa, monijumalaisessa maailmassa, johon Paavali toi evankeliuminsa, kuoleman uskottiin olevan kosmisen järjestyksen ikuinen ja muuttumaton todellisuus, jota edes jumalat eivät voineet muuttaa. Vaikka sielun eloonjäämisestä, taivaallisesta tuonpuoleisuudesta ja jälleensyntymisestä oli olemassa erilaisia uskomuksia, sen enempää tavalliset ihmiset kuin filosofitkaan eivät uskoneet, että ihminen voisi kuoleman jälkeen elää uudelleen. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että ylösnousemus – paluu kuolemasta ikuiseen ruumiilliseen elämään – oli mahdotonta. Kuten Apollon selitti Eumenides-teoksessa, ”vain kuolemaan isäni Zeus ei voi vaikuttaa jumalallisella voimallaan”. Sekä antiikin polyteistisen palvonnan kohteena olleet jumalat että Platonin, Epikuroksen ja stoalaisten filosofiset jumaluudet nähtiin voimattomina kuoleman näkymättömän voiman edessä. Paavali julistaa 1. Korinttilaiskirjeen jakeessa 15:54b erilaisesta Jumalasta, erilaisesta lupauksesta ja erilaisesta toivosta – Jumalan lopullisesta voitosta kuoleman yli. (S. 396, ks. laajat viittaukset antiikin kirjallisuuteen s. 197, viite 22)
(4) Yksi tärkein anti Waren kirjassa on ylösnousemus-sanaston läpikotainen analyysi. Aiheesta käytetyt kreikan kielen sanat osoittavat vääjäämättömästi, että kyse on aina ruumiillisesta tapahtumasta ja jo tämä huomio itsessään ampuu alas uutta paradigmaa, jonka mukaan ylösnousemustapahtuma olisi ollut mahdollinen, vaikka Jeesuksen ruumis olikin vielä haudassa. Käsittämättömän suuri joukko tutkijoita on kuitenkin ohittanut tämän asian väittäessään, että Paavali muka puhuisi vain henkiruumiin ylösnousemuksesta. Tämä on kuitenkin mahdotonta sekä sana-analyysin kannalta että kreikan kieliopin kanssa.
(5) Ware käsittelee käytännössä kaikki olennaiset pakanamaailman esimerkit, joita kirjallisuudessa on tarjottu analogiaksi Jeesuksen ylösnousemukselle. Erityisesti Dag Øistein Endsjø ja Charles Talbert ovat väittäneet löytävänsä ylösnousemusparalleeleja kreikkalais-roomalaisesta maailmasta. Todellisuudessa näiden sankareiden nähtiin saaneen kuolemattoman sielun sen jälkeen, kun se oli poistunut heidän ruumiistaan. Esimerkiksi Akhilleuksen, Menelaoksen, Kastorin ja Inon haudat toimivat heidän kulttinsa keskuksena eli kansan uskomuksissa heidän ruumiinsa oli jäänyt maan päälle. Sama päti Herkuleeseen ja Romulukseen, jotka jumalallistettiin ja he jättivät ruumiinsa taakseen. Kun Aristeas ilmestyi kuolemansa jälkeen, hän ei ilmestynyt kehollisena, vaan aaveena (kreik. fasma). Myös Apollonius Tyanalainen tuli Filostratuksen mukaan kuolemattomaksi vain sieluna. Pakanat eivät koskaan soveltaneet ylösnousemus-sanastoa näihin tapauksiin.
(6) Ware osoittaa hienosti, miten Paavalin Jumala-näkemys on läpikotaisin kolmiyhteinen (Isä, Poika ja Pyhä Henki) ja tämä on olennaisen tärkeä asia, kun siirrytää selittämään hankalaksi nähtyjä jakeita 15:24-28. Ware ampuu mielestäni melko vakuuttavasti alas sen ajatuksen, että Kristuksen valta olisi vain väliaikaista ja että Poika olisi ikuisessa alistussuhteessa Isä-Jumalaan (ajatus, joka on melko yleinen nykyään). Erityisesti jae 28 on ollut monille (kuten Wayne Grudemille) yksi avainjae subordinationalistisen kolminaisuusopin puolesta (jo areiolaiset käyttivät jaetta aikoinaan todisteena Jeesuksen vähempiarvoisen jumaluuden puolesta). Waren mukaan tämä on kuitenkin täydellinen väärinkäsitys ja hän argumentoi sen usealla eri tavalla. (1) Paavalin teksteissä on korkeaa kristologiaa, joten hänen tuotansa huomioonottaminen osoittaa vääjäämättömästi sen, että Paavalin teologiassa Jeesus jakaa Jumalan ainutlaatuisen identiteetin (Richard Bauckhamin termiä laoinatakseni). Paavali mm. Jakaa sheman kahtia Isän ja Pojan välillä (1. Kor. 8:6) ja hän soveltaa Jeesukseen monia Vanhan testamentin Jahve-tekstejä (pelkästään tässä yhdessä kirjeessä ks. seuraavat jakeet: 1:2 = Jooel 3:5; Mal. 1:11; 1:31 = Jer. 9:23-24; 2:8 = Ps. 24; 2:16 = Jes. 40:13; 8:6 = 5. Moos. 6:4 (eli shema); 10:22 = 5. Moos. 32:31; 10:26 = Ps. 24:1; 15:31 = Jer. 9:23-24). (2) Toinen tärkeä asia, minkä monet ovat unohtaneet, on se, että Jeesus on ”toinen Adam” eli hän on todellinen Jumalalle uskollinen ja kuuliainen ihminen (toisin kuin ensimmäinen Adam), ks. 15:21-22, 45-49, 56-57. Waren mukaan alistuminen jakeessa 28 tulee nimenomaan tulkita tässä viitekehyksessä: ”the conception of the incarnate Son’s obedience to God in his human nature is an important theme in Paul” (s. 238), vrt. Room. 5:19 ja Fil. 2:7-8. Näin ollen ajatus kuuliaisuudesta ja alistumisesta ei ole mitenkään ristiriidassa Pojan täyden jumaluuden kanssa, kuten jo Johanneksen evankeliumi osoittaa (Joh. 1:1-18; 8:28, 49; 10:18; 14:28, 31; 15:10; 20:28). Näin ollen ”The Son subjects himself to God not in his divine nature, in which he is equal to God (Phil 2:6), but in his human nature, which he freely assumed in the incarnation (Phil 2:7-11)” (s. 239). (3) Asiayhteys käytännössä vaatii sen, että ho theos (”Jumala”) jakeessa 28 tarkoittaa sekä Isää että Poikaa. Luku 8 onkin suositeltavaa lukemista kaikille niille, jotka haluavat perehtyä tarkemmin Paavalin kristologiaan.
(7) Paavalin käyttämät sanat ”sielullinen ruumis” ja ”hengellinen ruumis” ovat aiheuttaneet paljon väärinymmärrystä (kuten uusi UT2020-käännöskin osoittaa). Ware osoittaa, miksi vastakkain ei ole fyysinen ruumis ja jonkinlainen henkiaineesta koostuva ruumis, vaan kyse on tämän saman aineellisen kehon muutoksesta.
(8) Jae 15.50 (”liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa”) on ollut yleinen vasta-argumentti sitä ajatusta vastaan, että Paavali uskoisi kuolleen ruumiin ylösnousemiseen ja muuttumiseen. Tämä on kuitenkin väärinkäsitys jakeen merkityksestä. Jakeet 50-53 ovat kiastisessa rakenteessa, joten maininnan ”liha ja veri” vastapari on jakeen 53 ”kuolevainen ruumis”, joka nousee kuolleista muuttuneena. Toisin sanoen se, mikä jakeessa 50 sanotaan negatiivisesti (”ei voi”), ilmaistaan jakeessa 53 positiivisesti (”täytyy”). Kyse on kuolevan ruumiin muuttumisesta kuolemattomaksi Kristuksen paluun hetkellä (vrt. 9:24–26; 15:36–41, 42–49). Maininta ”liha ja veri” (sarks kai haima) ei tarkoita sitä, millaisesta materiaalista ruumis koostuu, vaan sillä painotetaan ihmisen heikkoa ja kuolevaa ruumista (tätä termit tarkoittavat erityisesti Siirakin kirjassa 14:18; 17:30-32 ja 1. Eenokin kirjassa 15:1-7). Muualla (Matt. 16:17; Gal. 1:16; Aabrahamin testamentti 13:7) painotus on puolestaan ihmisen alhaisessa asemassa suhteessa jumalaan tai enkeleihin. Kyseessä on juutalainen idiomi. Jos Paavali olisi käyttänyt termejä ”liha ja luut”, jolla painotettiin kreikkalais-roomalaisessa maailmassa ihmisen fyysisyyttä, asia olisi toinen. Jae 15:50 tekee toisin sanoen juuri saman pointin kuin Jeesus: ”He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia” (Luuk. 20:36).
Lopuksi
Kirjan sisällöllä on valtavan ajankohtainen merkitys myös meidän aikamme pienessä Suomessa. Waren kirja toimii nimittäin merkittävänä torpedona, joka osuu vakavaa tuhoa aiheuttaen erityisesti hiljattaiseen Helsingin teologien julkaisemaan Jumalan synty -kirjaan. Kirjassa nimittäin vähintään flirttaillaan sillä ajatuksella, että Jeesuksen ruumis olisi voinut hyvinkin olla edelleen haudassa, mutta Paavalin teologiaa tämä ei olisi haitannut — Kristus olisi silti ollut ”ylösnoussut”. Tällainen näkemys on yksinkertaisesti epätoivoinen, eikä se tee oikeutta Paavalin tekstille.
Ks. myös James P. Ware
- ”The Resurrection of Jesus in the Pre-Pauline Formula of 1 Cor 15.3–5.” New Testament Studies 60 (2014): 475-498.
- ”Paul’s Understanding of the Resurrection in 1 Corinthians 15:36–54.” Journal of Biblical Literature 133 (2014): 809-35.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti