sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Kirjaesittely: Jesus the Eternal Son

Bird, Michael F. Jesus the Eternal Son. Answering Adoptionist Christology (Grand Rapids: Eerdmans, 2017), 155 sivua. 


Uuden testamentin tutkimuksessa kristologiset käsitykset ovat olleet jo jonkin aikaa murroksessa. Aiemmat teologiset linnat alkavat pikkuhiljaa hajota tomukasaksi. Melko pitkän aikaa tutkimuksessa hallitsi ns. adoptianistinen näkemys Jeesuksen suhteesta Jumalaan. Tämän mukaan varhaisimman kristillisen materiaalin mukaan Jeesus oli (vain) tavallinen mies, jonka Jumala adoptoi Pojakseen joko kasteessa tai ylösnousemuksessa. Sen sijaan näkemys jo alunperin jumalallisesta Jeesuksesta, joka on Isän ikuinen Poika ja joka inkarnoitui ihmiseksi, oli seurausta myöhemmästä kehityksestä, jonka koko hedelmä on luettavissa kaikkein selvimmin Johanneksen evankeliumista. Muistan itse lukeneeni jo vuosia sitten erään suomalaisen teologin kirjaa, jossa adoptianistinen näkemys listattiin jo alkulehdillä varmaksi osaksi tiettyjä Uuden testamentin kirjoja. Jo silloin teologisesti harjaantumattomassa mielessäni soi pieni hälytyskello, mutta nyt tämä ääni on pikkuhiljaa kasvanut melko suureksi. Ääntä suurensi entisestään nuoren ja tuotteliaan australialaisen Uuden testamentin professori Michael Birdin lyhyehkö kirja, jossa adoptianistinen näkemys tietyistä Uuden testamentin teksteistä pyritään murskaamaan.