sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

The integrity of the New Testament

Löysin omat luento muistiinpanoni UT:n kanonisoinnista kun opetin CBU:ssa. Jos on korjautettavaa tai kommentoitavaa, niin ilolla otetaan vastaan. The New Testament Canonization The Integrity of the Books Mikko Sivonen, 2006 1) Terminology a. kanon – a measuring stick – A common definition: “A collection or list of books accepted as an authoritative rule of faith and practice”[1] b. Concursus – complementary interworking of God and the human writers in the composition of the Bible (Yarbrough & Elwell) c. Inspiration – “Supernatural influence of the Holy Spirit on the Scripture writers which rendered their writings an accurate record of the revelation or which resulted in what they wrote actually being the Word of God”[2] 2 Peter 1:20-21; 2 Tim 3:16. d. Inerrancy – “the inerrancy of Scripture means that Scripture in the original manuscripts does not affirm anything contrary to fact”[3] 2) Period of Oral Transmission (ca 30 AD- 60AD) a. The earliest Gospel (most likely the Gospel of Mark) was written about AD 60, about 30 years after Jesus’ crucifixion and resurrection. b. The oral tradition was common in the culture where people did not know how to write or read. Jesus says: “you have heard” (Matt. 5:27) c. Fixed forms of telling stories; the mistakes are detected (2 Thess. 2:15) d. The stories were not embellished or falsified i. Too many eyewitnesses around ii. The disciples are always presented as fools in the Gospels iii. Disciples were martyred; why would they die for a lie? iv. Extrabiblical material supports the existence of Jesus - Tacitus, a Roman Historian: Annals 15.44 (115-117) - Josephus, A Jewish Historian : Ant. 18.3.3 $$63-64 - The Babylonian Talmud: Sanh. 43a (AD 200-500) 3) Reasons for writing the New Testament books a. The apostles and eyewitness were dying b. Jesus’ parousia (Second Coming) did not happen as quickly as some disciples thought c. Keep the importance of tradition (1 Cor 11.2; 2 Thess. 2:15) d. Combat the heresies such as Gnosticism (1 John) 4) Canonization was a process. Christian Church did not canonize or decreed any book! They recognized the canon! (By ca AD 150 there was some form of canon.) a. Canonization had criteria (Muratorian Canon) (Wegner) i. Apostolic? Was it written by an apostle? (or someone of recognized authority); the writer had to be direct or indirect eyewitness of Jesus - Example 1. What was from the beginning, what we have heard, what we have seen with our eyes, what we beheld and our hands handled, concerning the Word of Life-d the life was manifested, and we have seen and bear witness and proclaim to you the eternal life, which was with the Father and was manifested to us what we have seen and heard we proclaim to you also, that you also may have fellowship with us; and indeed our fellowship is with the Father, and with His Son Jesus Christ. and these things we write, so that our joy may be made complete.(1 John 1:1,3-4) - Example 2. Inasmuch as many have undertaken to compile an account of the things accomplished among us just as those who from the beginning were eyewitnesses and servants of the word have handed them down to us to seemed fitting for me as well, having investigated everything carefully from the beginning, to write it out for you in consecutive order, most excellent Theophilus o that you might know the exact truth about the things you have been taught (Luke 1:1-4) - See also beginning of Paul’s letters (especially his appeal to authority); also 2 Pet 1:16 ii. Orthodox? Did it agree with the canon of truth (i.e regula fidei) - The importance of tradition (1 Cor 11.2; 2 Thess. 2:15); The true stories of Jesus were passed on. - The heretical books were rejected. cf. Gospel of Thomas contains Gnostic ideas) iii. Catholic? Did it enjoy universal acceptance? - The letters and the Gospels were circulated in the churches (eventually in Eastern and Western churches) - They were used in worship and house church meetings -> become accepted as Scripture - Paul asks people to read the letters aloud (1 Thess. 5:27; 1 Tim. 4:13) and pass it around (Col 4:16) iv. Divine? Did it have a self-authenticating divine nature? Inspiration; Inerrancy - Jesus promised the Holy Spirit to give them insights. Example: John 14:26; John 15:26-27; John 16:12-14 - The texts themselves testify: a. Example 1. For the word of God is living and active and sharper than any two-edged sword, and piercing as far as the division of soul and spirit, of both joints and marrow, and able to judge the thoughts and intentions of the heart. (Hebr. 4:12) b. Example 2. All Scripture is inspired by God and profitable for teaching, for reproof, for correction, for training in righteousness that the man of God may be adequate, equipped for every good work (2 Tim 3:16) c. Example 3. No prophecy was ever made by an act of human will, but men moved by the Holy Spirit spoke from God. (2 Pet 1:21) d. Example 4: “Just as also our beloved brother Paul, according to the wisdom given him, wrote to you, 16 as also in all his letters, speaking in them of these things, in which are some things hard to understand, which the untaught and unstable distort, as they do also the rest of the Scriptures, (2 Peter 3:15-16). Peter considers Paul’s writings as Scripture. e. Example 5: (1 Timothy 5:17-18). The first quotation is found from Deuteronomy 25:4 and second quotation in Luke 10:7. Paul is quoting the Gospel of Luke and calling to Scripture. b. In AD 367 Athanasius mentioned a list of 27 books in his letter to his parishioners c. The church councils recognized the 27 books i. Synod of Laodicea (363). Forbade the readings of noncanonical books but does not name the canonical books ii. Council of Hippo (393) determined the 27 books iii. Synod of Carthage (397) lists the 27 books iv. Council of Carthage (397) reaffirms the 27 books d. Is the Canon closed? Yes i. Apostolic witness to God’s revelation in Christ (Hebr. 1:1-2; 1 Tim. 2:7; 2 Tim. 1:10-11) ii. The later prophets such Muhammed (570-632), Joseph Smith (1805-1844), and Sun Myung Moon (1920-) are condemned (Gal 1:8) Recognition of Early Christian Writings* The Books that were accepted widely (in Eastern and Western Church) Gospel According to Matthew, Gospel According to Mark, Gospel According to Luke, Gospel According to John, Acts of the Apostles, Romans, 1 Corinthians, 2 Corinthians, Galatians, Ephesians, Philippians, Colossians, (Revelation of John) Books that were disputed (accepted by some and rejected by others): Hebrews, James, 2 Peter, 2 John, 3 John, Jude, (Revelation of John), Epistle of Barnabas, The Didache, Shepherd of Hermas, 1 Clement, 2 Clement, Revelation of Peter Books that were rejected widely: Gospel of Peter, Gospel of the Egyptians, Gospel of the Hebrews, Gospel of the Nazorenes, Gospel of Thomas, Infancy Gospel of Thomas, Protoevangelium of James, The Acts of John, The Acts of Paul and Thecla, The Acts of Peter, Letter to the Laodiceans, Third Corinthians *Adopted from Dr. Jeff Cate’s notes (Cal Baptist University). Bibliography Blomberg, Craig L. Making Sense of the New Testament. Grand Rapids, Michigan: Baker Books, 1994. (esp. pgs. 17-70) Metzger, Bruce M. The Text of the New Testament: Its Transmission, Corruption, and Restoration. 3rd ed. New York/ Oxford: Oxford University Press, 1992. This is the standard work in the area of textual criticism. It is a well-written book that is easy to follow. Wegner, Paul D. The Journey from Texts to Translation. Grand Rapids, Michigan: Baker Academic, 1999. This is a good overview with good documentations of the origin and development of the Bible. An excellent resource for anyone who is interested in the origin of the Bible and how we received in English language. [1] R.N. Soulen, Handbook of Biblical Criticism, 2d ed. (Atlanta: John Knox, 1981), 37. [2] Millard Erickson, Christian Theology (Grand Rapids, Michigan: Baker Books, 2000), 225. [3] Wayne Grudem, Systematic Theology (Grand Rapids, Michigan: Zondervan, 1994), 90.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Kysymys kaanonista

Olen jo pidemmän ajan pohdiskellut kysymystä kaanonista: Miksi me protestanttisen perinteen vaalijat pidämme vain näitä kirjoja uskontulkintamme mittana? Mikä on perustelumme kaanonille ylipäätään? Olen päätynyt jonkinmoiseen lopputulokseen loogisen pohdiskelun seurauksena, mitä valottaa seuraava pätkä Masters-kurssilla kirjoittamastani esseestä. Lainaus esseestä alkaa: 5.1 Kaanonin oikeutus Mutta jos pelastushistoriallisen tulkinnan edustajat sanovat perustavansa tulkintansa yksin kaanoniin on heillä ongelmia. Ensimmäinen ongelma on se, että VT tai UT eivät kumpikaan sisällä puolustusta ilmoitusluonteelleen kokonaisuutena tai nimeä niitä kirjoja, joihin teologian tulisi rajoittua. Kaanon ei siis sisällä syytä eikä tukea itseensä rajautumiseen teologiaa muotoiltaessa. Toinen ongelma on se, että kaanonin rajat vaihtelevat kirkkokunnasta riippuen. Ainoa lähtökohta kaanonin valitsemiselle teologian lähtökohdaksi on se, että uskotaan kirkon (kukin kristitty oman kirkkonsa) tehneen oikean ratkaisun määritellessään kaanonin tulkintansa perusteella. Räisänen mainitsee katolisen Schlierin toimineen juuri näin, jonka perusteluista kaanoniin pitäytymisestä hän sanoo, että Schlier "tunnustaa kaanoniin rajoittumisen historiallisesti mielivaltaiseksi. Valitessaan siitä huolimatta Uuden testamentin teologian hän tietää tekevänsä teologisen uskonratkaisun, jota ei voi – eikä tarvitse – perustella historiallisesti. - - Kaanon erottaa toisistaan sellaista mikä on historiallisesti kuulunut yhteen, ja yhdistää sellaista mikä historiallisesti ei ole kuulunut yhteen." Tällöin ei Dunnin mukaan todellinen auktoriteetti ole kuitenkaan enää kaanon, vaan kirkon tulkinta. Mannermaan ajatus tulee lähelle tätä, jonka mukaan "Kirkon opin perusta on Raamattu ymmärrettynä sen hermeneuttisen avaimen avulla, jonka muodostavat vanhan kirkon symbolit ja näitä laajempina kehinä selittävät muut tunnustukset". Tämä on ymmärtääkseni totta – ja samalla oikein, sillä kirkon tulkinta on koko ajan ollutkin todellinen kaanon. Tätä vastaa Myllykosken kuvaama Stuhlmacherin raamatullinen hermeneutiikka, jossa "Tekstin ja tulkitsijan välissä on kirkollinen (tunnustus)traditio, johon jälkimmäisen on orientoiduttava saavuttaakseen yhteisymmärryksen (Einverständnis) kirjoitusten kanssa. - - Hermeneuttisen kehän muodostavat kirjoitukset, kirjoitusten tulkinta ja kirkko." Kirkko määritteli kaanonin tulkintansa perusteella ja sen perustaksi, joten vain kirkon tulkinta on se oikea tulkinta, jonka perusta kaanon on. Tämä täysin riippumatta siitä, kuinka hyvin kaanon tukee sitä tulkintaa, jonka perustaksi se on määritelty. Sen arvo kaanonina perustuu uskoon, että se tukee tuota tulkintaa, eikä sille ole syytä antaa arvoa ilman tuota tulkintaa. Siksi kirkon tulkinnasta irrottautumisen looginen seuraus onkin luopuminen myös kaanonista teologian lähteenä. Gyllenbergin viittaus tradition erehtyvyyteen, jonka tähden traditiota tulisi tarkastella kaanonilla, on itsessään kestämätön, sillä vain traditio oikeuttaa kaanonin. Tradition julistaminen erehtyväksi olisi kaanonin arvon kieltämistä.¨ Lainaus esseestä päättyy. Se, mihin tuo pohdiskeluni ymmärrykseni mukaan johtaa jos sitä jatkaa loogisesti eteenpäin on, että on kaksi vaihtoehtoa: tunnustaa kaanonin määritelleen kirkon auktoriteetti tai luopua tiukasta kaanoniin rajautumisesta. Enpä selittelekään enempää tästä eteenpäin meneviä pohdintojani, vaan esitän mieluummin kysymyksiä. Mikä on perusteluna sille, että pidämme kiinni kaanonista mutta emme välttämättä muista sen määritelleen kirkon sanelemista uskoa koskevista kaanoneista? Onko mahdollista, että Jumala ei olisi koskaan tarkoittanut kaanonin olemassaoloa taikka sitä, että kaanonin rajat pysyvät muuttumattomina? Ilmoittaako Jumala vielä ihmisille tahtoaan ilmoituskäsityksen (erehtymätöntä totuutta) mukaisella tavalla?

keskiviikko 18. heinäkuuta 2007

Kysymys: Mitkä klassiset fontit ja translitteroinnit?

Mitä fontteja/translitterointeja alamme käyttämään heprean ja kreikan kohdalla? Olisiko seuraavat ehdotukset hyviä? Fontit: Translitteraatio:

Tekstikriitikon webosoitteita:

Käsikirjoituksia ja tekstikriittistä kirjallisuutta: Moni käsikirjoitus imageja sekä ebind versioita klassisista tekstikriittisistä teoksista. Sweten johdanto Septuagintaan on erityisen arvokas. Septuagintasta ja tekstikritiikistä. Lähes jokainen Ut:n tekstikriittinen aihe on ensyklopedisesti käsitelty. Evankeelisen tekstikritiikin kerma. Koulutukseni ole saanut erään heidän alaisuudessa. Internetin kunniahimoisin tekstikriittinen kommentaari evankeliumeista löytyy tältä sivustolta.

maanantai 16. heinäkuuta 2007

5 Moos. 32:8

Viikon kysymys kaikille teologisesti valveutuneille: Mikä mahtaa olla tarina sen taustalla, että uusin kirkkoraamattumme on päätynyt 5 Moos. 32:8 kohdalla tällaiseen käännökseen? Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan. MT loppuu בני ישראל, LXX αγγελων θεου ja satunnaisesti valituista versioista löytyy mm. tällaisia käännöksiä: When the Most High gave to the nations their inheritance, when he divided mankind, he fixed the borders of the peoples according to the number of the sons of God. (ESV) When the Most High gave the nations their inheritance, when he divided up humankind, he set the boundaries of the peoples, according to the number of the heavenly assembly. (NET) Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. (KR 33) Als der Allerhöchste den Heiden ihr Erbe austeilte, als er die Menschenkinder voneinander schied, da setzte er die Grenzen der Völker fest nach der Zahl der Kinder Israels. (Schlachter) När den Högste gav arvslotter åt folken, när han spred ut människors barn, då utstakade han gränserna för folken efter antalet av Israels barn. (Folkbibeln) Quand le Très-Haut donna aux nations leur patrimoine, quand il sépara les humains, il fixa le territoire des peuples suivant le nombre des fils d'Israël. (TOB) Mistä siis kirkon käännöskomitea on keksinyt, että Korkein jakoi kullekin kansalle "oman jumalan"? Vai onko tässä nyt kyseessä kouluesimerkki siitä, mitä "dynaaminen käännös" parhaimmillaan (pahimmillaan?) tarkoittaa?

torstai 5. heinäkuuta 2007

Heprealaiskirjeen vastaanottaja I

Olen alkavan kesäloman kunniaksi päättänyt syventyä yhteen Raamatun kirjaan lähemmin. Kreikan kieleni parantamiseksi valitsin Heprealaiskirjeen johtuen sen parhaasta kirjakielisestä ilmaisusta. Tässä kirjoitussarjassa nostan esiin joitakin muistiinpanomaisesti kirjoitettuja juttuja koskien Heprealaiskirjettä. Ensimmäisenä on vuorassa tyypillisimmät argumentit siitä, että Heprealaiskirjeen vastaanottaja olivat pakanakristittyjä. Olkaa ystävällisiä ja kritikoikaa. Omaa kantaani en ole muodostanut vielä, joten haluan ajatella evidenssin läpi keskustellen muiden kanssa. ----

Heprealaiskirjeen vastaanottajat

Kysymys Heprealaiskirjeen vastaanottajista jakaa asiaan perehtyneet useaan leiriin. Kirjeen kreikankielinen otsake ”heprealaisille” ei ole tekstikriittisistä syistä autenttinen, eikä saisi hallita meidän ajatuksiamme kirjeen vastaanottajista. Todennäköisesti se lisättiin kirjeeseen kertoakseen myöhäisen kopioitsijan käsityksen joko kirjeen sisällöstä tai sen vastaanottajista.

Jos kirjeen sisältö on osoitettu juutalaiskristityille, on todettava, että kirje toistaa kurinalaisemmin Vanhan testamentin kirjallista sisältöä kuin mikään muu Uuden testamentin kirjoitus. Kirje on hyvää kirjakieltä ja viitteet Vanhaan testamenttiin on johdettu Septuagintasta. Muutoin kirjeen kieli ei ole septuagintamainen, vaan vastaa klassisen kreikan tyyliä.

Koska alkuseurakunnan Raamattu oli Septuaginta ja alkuseurakunnan piiriin tuli nopeasti lukutaitoisia ja koulutettuja pakanoita, on mahdollista, että he omaksuivat nopeasti tiedon kirjallisesti leeviläisestä pappiskoodista Vanhasta testamentista. Jo apostolisista isistä luemme, kuinka nopeasti Pyhän Kirjan kieli muokkasi pakanakristittyjen kieltä ilman, että he olisivat luopuneet hyvästä kreikankielen ilmaisuista. F. F. Bruce toteaakin, että kirjeen sisältö ei heijasta historiallisesti ensimmäisen vuosisadan Jerusalemin temppelin uhrikäytäntöjä, vaan kirjeen sisältö riippuu täysin Vanhan testamentin kirjallisesta tuntemisesta. Sen kirjoittamiseen ei tarvittu matkaa Jerusalemiin ja tutustumista temppelin käytäntöihin ennen vuotta 70 jKr.

Kirjeen kirjoittaja kuvaa vastaanottajien olleen vaarassa ”luopua elävästä Jumalasta” (3:12) ja vaipua takaisin tilaan, joka oli ennen ”uskon perustuksen laskemista ja parannusta kuolleista teoista” (6:1). Jos vastaanottajat olisivat luopuneet Kristuksesta ja palanneet takaisin juutalaisuuteen, he olisivat silti jatkaneet elävän Jumalan palvelemista, juutalaisessa yhteydessä. Lisäksi sanaparia ”kuolleet teot”, joista kirjeen vastaanottajien omatunto puhdistettiin Jeesuksen verellä (9:14) viittaa muussa juutalaisessa kirjallisuudessa pakanoiden tekoihin. Näiden perusteiden nojalla on mahdollista, että kirje osoitettiin niille, jotka olivat luisumassa takaisin pakanuuteen.

Arvioni: Edellä esitetty evidenssi on mielekkäästi tulkittu. Pakanahypoteesi pysyy kasassa. Erityisen tärkeä näkökohta on se, että Heprealaiskirje ei kuvaa toisen juutalaisen valtakunnan temppelikäytänteitä, vaan on kirjallisesti riippuvainen leeviläisestä pappiskoodista, jota ei enää harjoitettu Jerusalemissa. On siis mahdollista, että kirjeen kirjoittaja ja vastaanottajat eivät olleet käyneet koskaan Jerusalemissa.

maanantai 2. heinäkuuta 2007

Apokalyptiikan haasteita

Apokalyptista kirjallisuutta syystä tai toisesta lukeneet tietävät, että apokalypsi on haasteellinen tyylilaji ymmärtää. Mutta tyylilajin haasteellisuus ei rajoitu vain itse tekstiin, vaan ulottuu myös apokalyptiikan ja apokalypsien tutkimukseen. Sain joitakin vuosia sitten mahdollisuuden syventyä kuukausien ajan täysipäiväisesti apokalypsien tutkimuksen saloihin ja mieleeni jäi erityisesti kolme seikkaa.