Esa Hyvönen kirjoitti artikkelissaan "Ensin usko, sitten kaste" (RV-lehti 45), että
"UT:n esimerkkien valossa kastetta edeltää evankeliumin julistaminen, uskon syntyminen ja parannuksen teko. - - Kristillisen elämän alkuun liittyvät pelastuksen lahjat, kuten vanhurskauttaminen tai Pyhän Hengen osallisuus, vastaanotetaan "uskossa kuulemisen" kautta. Raamatussa kasteen ei siis voida nähdä välittävän pelastuksen lahjoja. Perustellumpaa on ajatella, että kaste vahvistaa ja tunnustaa näiden lahjojen jo olemassa olevan merktiyksen. Näin kaste itsessään ei pelasta, vaan toimii uskontunnustuksena jo tapahtuneesta."
Se, mikä tässä kirjoituksessa hämäsi, oli implisiittinen pyrkimys saada lapsikastetta puoltavalle ordo salutikselle (pelastuksen järjestys) vaihtoehtoinen ordo salutis, ja siten kasteelle uusi järjestysnumero. Lisäksi häiritsee väite kasteesta uskon tunnutamisena. Rupesin pohtimaan, onko uskoon tulon järjestysvaiheet selkeästi kaivettavissa UT:sta. Menin kirjahyllylle. Katsoin ensin James Dunnin Theology of Paul the Apostle:a.
Dunn komppaa pitkälti Esaa. Hänen mukaansa Paavalille järjestys on
1. Evankeliumin kuuleminen saarnan kautta
2. Usko
3. Pyhän Hengen vastaanottaminen.
Kasteesta Dunn sanoo seuraavaa:
"The place of baptism within this ordo salutis is not entirely clear. On the one hand, it evidently functioned as a metaphor of on or two aspects of the third element (spirit baptism) – "baptized into Christ" and "baptized into Spirit." On the other, it can be regarded as part of the response of faith. – – Baptism was in some sense a medium through which God brought the baptizand into participation in Christ's death and burial."
Eli kaste kuuluu kiinteästi pelastustapahtumaan, mutta on epäselvää, mihin kohtaan. Etenkin jos pelastusta ajatellaan perinteisesti "tämän hetken jälkeen jos kuolet et enää mene helvettiin vaan taivaaseen", tulee kasteesta helposti joko taivaspaikan ennakkoehto. Jos taas taivaspaikka saadaan jo ennen kastetta, sen merkitys hiipuu.
Takaisin Esan artikkeliin. Pari kysymystä:
1. Mistä tulee käsite "pelastuksen lahjat", johon kuuluu asiat kuten vanhurskauttaminen ja Pyhän Hengen osallisuus, ja käsitys, että nämä otetaan vastaan tietyssä hetkessä?
2. Millä perusteella "kaste vahvistaa ja tunnustaa näiden lahjojen jo olemassa olevan merkityksen", ja että "kaste toimii uskontunnustuksena jo tapahtuneesta"?
15 kommenttia:
1. Pelastuksen lahjat on kansankielistetty sana soteriologialle. Monikko seuraa siitä, että Ut tuntee useita pelastuksen metaforia kuten vanhurskauttaminen, sovitus, lunastus yms. Jokainen näistä saadaan lahjana ilman tekoja uskon kautta.
2. Kasteen tulkitseminen uskontunnustuksena on baptistinen näkemys ja täten evankeliumi, usko, pelastus ja kaste kuuluvat yhteen vaikkapa dunnillaisessa järjestyksessä.
Minua on jo pidemmän aikaa nyppinyt toisinaan kuultava ajatus kasteesta kuuliaisuuden osoituksena, mikä sivuaa hieman tuota Esan ajatusta kasteesta uskontunnustuksena.
En itse Uudesta testamentista ole tällaista ajatusta löytänyt ja välillä, kun olen koittanut kysellä, että mistä raamatunkohdasta tuo ajatus nousee, niin yleensä vastaukset ovat hyvin viitteellisiä. Toisinaan viitataan Jeesuksen antamaan lähetyskäskyyn.
Mutta silloinkin kaste olisi kuuliaisuuden osoitus kastajalle, joka on saanut käskyn kastaa, eikä kastettavalle.
Paavali itse samaistaa kasteen vahvasti juuri uudestisyntymän kanssa esim. Roomalaiskirjeen 6. luvussa rinnastaen kasteen Jeesuksen hautaamiseen ja ylösnousemiseen.
Kasteen merkityksen pitäisi siis nousta jotakuinkin tuonkaltaisista ajatuksista. Jollakin tavalla kaste yhdistää meitä Jeesuksen sovitustyöhön samaan tapaan kuin ehtoollisessa jollakin tapaa otamme vastaan Jeesuksen antaman uhrin, hänen ruumiinsa ja verensä.
En kuitenkaan ole sitä mieltä, että kaste olisi pelastuksen ehto tai että kaste vaikuttaisi uudestisyntymisen. Kyse on mielestäni paljon laajemmasta prosessista, jossa kaste (ja ehtoollinenkin) on "vain" yksi osa.
Ehkä tätä voisi havainnollistaa vertaamalla kastetta Jeesuksen suorittamiin ihmeisiin. Usein niihin liittyi jokin fyysinen tai konkreettinen elementti. Milloin syljettiin silmille, milloin laitettiin käsi pään päälle jne. Jeesus olisi varmasti voinut parantaa ilmankin, kuten hän joissain toisissa yhteyksissä tekikin, mutta jostakin syystä hän koki tarpeelliseksi toimia näin.
Kasteen merkitystä pelastuksen ehtona ja/tai osana pelastusprosessin voi mielestäni pohtia myös sitä toista kautta: Mitä tapahtuu ihmiselle, joka kyllä on kuullut evankeliumin ja uskoo Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajanaan, mutta ei ole kastettu ennen siirtymistään ajasta ikuisuuteen.
Jääk hän tois pual jokkee, siäl mis ristallivirta aurailee?
En usko, joten logiikkani mukaan kaste ei ole pelastuksen ehto, vaan sen rooli on jokin muu? Olisiko se sitten kuuliaisuuden symboli, näkyvä tunnustus ihmisten edessä, vai mikä? Jos näin olisi, kasteen voisi korvata ilmoituksella alueen johtavassa sanomalehdessä :)
Olisiko niin, että kun jo muinaiset kreikkalaiset pitivät henkistä ja hengellistä hyvänä ja materiaa ja maallista pahana, myös kristinuskon liepeisiin on tarttunut käsitys, että vain "hengessä" tapahtuva on tarpeen?
Raamattua lukiessa kuitenkin kautta linjan jopa Jumala toimisessaan käyttää materiaalia ja maallista, ns. konkreettista, tehdessään jotain, kuten Welzun kirjoituksessa todetaan. Eli Jumalakin pitää käsin kosketeltavaa oleellisena osana tekemisessään.
Ehtoollisessa Jeesuksen ruumis ja veri tulevat meidän ruumista niin lähelle kuin tulla voi, eli osaksi meitä. Myös kasteessa vesi tulee ns. iholle kauttaaltaan. Henkistä ja ruumiillista on ehkä turha alkaa tässäkään erottelemaan kauhiasti, koska ihminenkin on yksi kokonaisuus...?
Jos kuitenkin erotellaan, ts. jätetään käymättä kasteella ja vaikka ottamatta ehtoollista, mikä merkitys sillä on, ei tiiä....?
Kaste uskontunnustuksena sisältää kaksi sudenkuoppaa:
1) Uskontunnustus tulkitaan "mental-assent" vs. samaistuminen akselilla.
2)Uskontunnustus ei ole vanha keksintö.
1) Useat tulkitsevat uskontunnustuksen ikään kuin allekirjoituksena paperiin, jossa lukee mitä uskotaan. Useissa, tunnustususkollisissa kirkoissa virka-asemaan hakeutuvat sitoutetaan tällä tavoin kirkon tunnustukseen. Uskontunnustus on vain mielenliike, koroittamista johonkin.
Ut:ssa uskontunnustuksen luonne on enemmän samaistumista ja osallisuutta, kuten ehtoollisen ja kasteen luonteesta voidaan nähdä. Samaistumisen idea ehkä parhaiten tulee esille Fil 2 kenosis-hymnissä, jonka uskontunnustukselliset osat palvelevat kehoituksena: "Olkoon teillä sellainen mieli, joka Jeesuksella oli."Samalla tavoin kaste on osallisuutta jo tapahtuneeseen todellisuuteen. Siinä samaistutaan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen uskon kautta. Paavali käytti kastetta eettisenä johdantona, miksi liioiteltu synninteko on väärin.
2) Toisin kuin useasti uskotaan kasteen ja uskontunnustuksen linkki on erittäin varhainen varhaisempi kuin sakramentaalinen tulkinta. Myöhemmät, ekumeeniset uskontunnustukset kehittyivät varhaisista kastetunnustuksista, jossa ihminen tunnusti pelastuneensa ja kuka Jumala hänet pelasti. Useat lapsikasteyhteisöt painottavat uskontunnustusta vasta konfirmaation yhteydessä. Ei ainoastaan Uusi testamentti, vaan koko varhaiskristillinen aineisto, viittaa ordo salutikseen evankeliumi, usko, pelastuksen omistaminen ja kaste. Näinhän useat varhaiskristillistä kastetta tutkineet tietävät kertoa.
Tämä keskusteluketju liittyy kasteeseen, mutta en malta olla sanomatta - täysin omana henkilökohtaisena mielipiteenäni - jotain myös leivän ja viinin merkityksestä, kun se on useampaan kertaan nostettu esiin. Minusta evankeliumien kontekstissa Jeesuksen lausuma "tämä on minun vereni" tai "tämä on minun ruumiini" tarkoittaa suunnilleen "tämä edustaa/symboloi minun vertani/ruumistani/kuolemaani". Minusta puhe Jeesuksen ruumiin tai veren "syömisestä" tai "juomisesta" ns. ehtoollisen kontekstissa tulisi siis ymmärtää melko symbolisella/kuvaannollisella tasolla (pace Joh. 6). Uskovien yhteisössä nautittu yhteinen ateria ja sen yhteydessä nautittu leipä ja viini ovat hyviä ja käsinkosketeltavia symboleita tietystä hengellisestä todellisuudesta, kunhan vain ymmärretään, millä tasolla kieltä käytetään (ja kirkkohistoriasta näemme, että aina tätä ei ole ymmärretty). Muussa tapauksessa ollaan helposti lähellä magiaa.
Kaste ei ole rituaali vaan riitti, joten se toimii jo lähtökohtaisesti hieman eri tavalla kuin Herran pöytä. Kaste on myös hyvin konkreettinen symboli ja sellaisena kuvaa hyvin sitä hengellistä todellisuutta, josta se puhuu (eli että meidät on yhdessä Kristuksen kanssa haudattu mutta olemme hänessä myös osallisia uudesta elämästä ja samasta ylösnousemuksesta).
Welzun huomio kasteesta "kuuliaisuuden osoituksena" oli hyvä, eli vaikka Raamatussa kasteen oletetaan seuraavan hyvin nopeasti uskon jälkeen, ei sitä nähdäkseni korosteta kuuliaisuuden osoituksena. Toisaalta minusta on ok sanoa, että se toimii myös uskon tunnustamisena, vaikka se ei sen primäärifunktio olisikaan. Eli jos menen uskoontulon jälkeen kasteelle, niin kaste heijastaa sitä, mitä minulle on jo hengellisesti tapahtunut.
Yhdyn myös niihin näkemyksiin, joiden mukaan vesikasteen tulkitseminen lopullisen "taivaspaikan" yhdeksi reunaehdoksi on ongelmallinen. Samoin olen yhtä mieltä siitä, että kasteessa ei normaalisti synnytä uudelleen (kirkon uskon, vanhempien rukousten, pyhitetyn veden tms. vaikutuksesta). Isoimmat ongelmat kasteessa liittyvät minusta siihen, että kaste on erotettu uskosta. Toisissa piireissä kaste tulee vuosia ennen uskoa (sikäli mikäli uskoa loppupelissä tulee lainkaan) ja taas toisissa piireissä pahimmillaan vuosia uskon jälkeen. Minusta näitä ongelmia voitaisiin hyvin korjata ilman, että pystymme täysin selvittämään kasteen kaikki ulottuvuudet ja kaiken kasteeseen liittyvän teologian.
Itse olen joutunut väkisin vertailemaan luterilaista ja helluntailaista näkemystä (tai baptistista näkemystä, mutta mutaatiot huomioon ottaen on mielekästä puhua helluntailaisista näkemyksistä). Jos vähän kärjistellään, niin luterilaiset uskovat, että kaste pelastaa ja uskonratkaisua ei tarvita; helluntailaiset uskovat, että uskonratkaisu pelastaa, mutta kaste putoaa orpona pois yhtälöstä. Tämän jälkeen yritetään tehdä teologiaa, joka selittää tämän orvon kasteen, mutta kokonaisuus on hyvin hajanaista.
Tässä on kasa helluntailaisia perusteluja, joita olen kuullut siitä, mikä se kaste on: (1) Kaste on julkista tunnustautumista Jeesuksen seuraajaksi. Jos tämä tulkitaan niin, että kaste on Jeesuksen seuraajaksi tunnustautumista ihmisten edessä, on tärkeää, että mahdollisimman paljon ihmisiä on näkösällä. Eräät laajentavat tämän merkitystä ja opettavat, että (2) kaste on merkki ja julistus henkivalloille, että kyseinen henkilö seuraa Jeesusta. Kun vaimoni meni nuorena kasteelle, hänelle opetettiin aiheesta näin. (3) Kaste on Jeesuksen käskyn täyttämistä. Tässä on ajatus, että ei ole mitenkään oleellista ymmärtää kasteen sisältöä, vaan vain se, että Jeesus käski mennä kasteelle. Näin ollen kyseessä on Jeesuksen tottelemista, ei muuta; vaihtoehtona on tottelemattomuus ja niskoittelu. (4) Kasteen pitäminen pelastusehtona rakentuu mahdollisesti sen päälle, että niskoitteleva seuraaminen ei ole seuraamista; toisaalta vedotaan Markuksen evankeliumin loppuun. Tässä uskonratkaisun ja kasteen erottelu on jotenkin hämmentävää, koska käytännössä uskonratkaisu ei ole pitävä, jos ei ota kastetta. En ole tosin itse kuullut, että ajateltaisiin ihan suoraan, että (5) kaste on pelastus, ei uskonratkaisu. Käsittääkseni Churches of Christ opettaa, että uskonratkaisu ei vielä pelasta, vaan kaste itsessään on pelastushetki. Tämä olisi itse asiassa johdonmukainen muunnelma edellisestä vaihtoehdosta. Hyvin toiseen suuntaan menee näkemys, että (6) kaste on pelastustilanteen uudelleennäytteleminen, joka tekee sen merkityksellisemmäksi ihmiselle. Siinä ei sinällään tapahdu mitään yliluonnollista, mutta tämä näytteleminen tekee siitä konkreettisemman. Muun muassa Derek Prince opetti näin. Toinen varsin maanläheinen vaihtoehto on, että (7) kaste on seurakuntaan liittämistä. Seurakunta on joukko, jotka ovat uskossa ja kastettuja; kaste on siis portti seurakuntaan. Kaverini Lahden helluntaiseurakunnasta sanoi, että heille oli asiasta opetettu pääasiassa näin (vahvistaako joku?). (8) Kasteessa saa mystisen yhteyden Kristukseen; ihminen liittyy mystisellä tavalla Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Tämän merkitys on mysteeri, mutta mahdollisesti ”vanha liha” ei vaikuta enää niin paljoa. (Tähän saattaa liittyä usein kerrottu tarina, miehestä, joka etsi kaveriaan, mutta jonka meedio sanoi kuolleen eräänä päivänä, mutta myöhemmin kaveri löytyi, ja kävi ilmi, että kaveri oli käynyt ”kuolinpäivänään” kasteella; Pawsonko tätä tarinaa kertoili?) (9) Kaste on korvattavissa Facebook-päivityksellä tai kädennostolla. Käsittääkseni Veikko Pekki ajattelisi asiasta näin?
(jatkuu seuraavassa)
(jatkoa edellisestä)
Oma käsitykseni on, että helluntailaisen näkemyksen hajonta johtuu kasteteologian apofaattisesta luonteesta: kaste ei ole sitä, mitä luterilaiset opettavat. Ainoa selkeästi määritelty piirre on, että kaste seuraa uskonratkaisua. Teologian tekemisessä on riittänyt, että kumotaan luterilaisia väitteitä, mutta omaa teologiaa on tehty vähän.
Kaikessa käsittelyssä mietitään sitä, mikä on kasteen merkitys meidän merkitysjärjestelmissämme. Onko kuitenkin niin, että kaste ei ole ymmärrettävissä ollenkaan niistä kysymyksistä lähtien, joita meidän näkökulmastamme kysytään? Pitäisikö ensin selvittää, mikä sen osuus on ollut niille 30- ja 40- lukujen juutalaisille, jotka ensimmäisenä kastettiin? (Mitä pakanat myöhemmin asiasta ajattelivat, on toissijaista, koska ajatus ei ole lähtöisin heiltä)
Itse olen miettinyt, mikä on kasteen merkitys Jeesukselle, ja miten se toimi hänen symboliuniversumissaan. Miten hän juutalaisena ymmärsi asian? Antaako tähän jotain ymmärrystä juutalainen käsitys vedestä ja veden rituaalisesti puhdistavasta vaikutuksesta? Jo Mooseksen laki on täynnä käsityksiä veden puhdistavasta vaikutuksesta. Jeesuksen ajan farisealaisuudessa oli rituaalipesuja ties mille kaikelle mahdolliselle. Samoin aikalainen Qumranin yhteisö näkee veden merkityksen lähes pelastavana; yhteisön rituaalipesut välittivät pelastusta (kuten myös yhteiset ateriat, vink). Mitä siis Jeesus olisi voinut ajatella, kun hän otti Johanneksen kasteen käyttöön, mutta ilmeisesti määritteli sitä uudelleen?
Hämmennetään vielä vähän...
Jeesushan otti kasteen Johannekselta. Kuitenkaan Paavali ei katsonut Johanneksen kastetta riittäväksi, vaan "kastoi uudelleen" n. 12 miestä (Apt. 19:3). Oliko Jeesuksen kaste siis ensimmäinen kristillinen kaste? Mielestäni oli, koska tilanteessa olivat Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Entäs opetuslapset? Missään ei sanota, että heidät kastettiin (mikä ei tietenkään todista, että heitä ei olisi kastettu), sen sijaan mainitaan, että he kastoivat, ei Jeesus.
Safarilla on jo aiemminkin käyty tätä kastekeskustelua. Oma näkemys on edelleen sama: kaste kuuluu apostolisessa julistuksessa syntisen rukouksen paikalle. Se on se tapa/väline/tilanne/tapahtuma what ever, jossa ihminen ohjataan turvautumaan Jeesuksen sovitustyöhön. Suurin ongelma on se, että kaste on irrotettu evankeliumin julistuksesta, johon se aluksi kuului (vrt pietarin helluntaisaarna, filippus hoviherralle ja ananias paavalille). Jos se olisi evankeliumin julistuksessa paikoillaan, kaikki jotka haluaisivat alkaa turvaamaan Jeesuksen sovitustyöhön tekisivät sen kasteen kautta. Ja jokainen, joka on oltu valmis ohjaamaan syntisen rukoukseen ja jolle on julistettu kadulla synnit anteeksi, on ollut valmis kasteelle, koska vasta kastetulle kuuluisi julistaa synnit anteeksi (hänellä vasta on lupa uskoa ne anteeksi vrt edellä mainitut evankeliumin julistuksen paikat). Paavalin ohjeet Room 6. luvussa on ohjeita jo kastetuille, ei ehtojen saneluja kasteelle aikoville, kuten se on helluntaiseurakunnissa käännetty. Itse uskon ihmisten voivan saada pyhän hengen ja kokea pelastuksen ilman kastettakin, mutta minä en ole saanut Jumalalta lupaa sellaisen opettamiseen ja julistamiseen. On eri asia, mitä Jumala armossaan tekee ja mitä hän on käskenyt meidän tehdä. Mutta kastenäkemyksen selkeyttäminen merkitsee sitten monen muunkin opetuksen korjaamista, alkaen lapsityöstä. Se on iso paketti, mikä pitää saada kasaan. Itselle on tällä hetkellä sama, onko joku kastettu vauvana vai vasta uskoontulon jälkeen. Molemmat on väärässä paikassa pelastusjärjestyksellisesti, joten toinen ei ole toista huonompi.
Itse asiassa tarkennan vähän ajatustani tuosta kasteesta ja siitä rekonstruktiosta, joka pitäisi rullata läpi, jos sitä haluaisi oikein ymmärtää (teen tämän sitten lukematta sitä edellistä kastevääntöä, mutta sallinette sen).
(1) Juutalainen tausta pre AD 30. Mitä juutalaisuudessa ajateltiin vedestä ja vesipesuista. [Voidaan kai rekonstruoida jostain juutalaisesta materiaalista.]
(2) Johannes Kastajan ajatus kasteesta. Miten Johannes B ammensi juutalaisesta perinteestä ja mitä ajatteli saarnatessaan ”parannuksen kastetta”? Onko se jonkinlainen initaatio Jumalan valtakunnan odottajaksi? [Voidaan ehkä rekonstruoida evankeliumien materiaalista ja historiallisesta taustasta.]
(2) Jeesuksen käsitys kasteesta. (a) Mitä hänelle merkitsi mennä parannuksen kasteelle? Mitkä olivat hänen syynsä mennä? (b) Mitä hänen oma kasteensa merkitsi hänelle jälkikäteen? (c) Mikä on Jeesuksen kasteen suhde Johanneksen kasteeseen? (d) Kun Jeesus kastoi (jos, sanovat he, jotka eivät suhtaudu Johanneksen evankeliumin historiallisuuteen erityisen positiivisesti), mikä oli hänen ajatuksensa siitä, mitä hän on tekemässä? Miksi hän valitsi juuri tuollaisen menetelmän?
(3) Jeesuksen seuraajien kaste. Miten siirtymä Johanneksen kasteesta Jeesuksen kasteeseen tapahtui apostolien maailmassa? Onko tämä kaste jotenkin samanlainen kuin Johanneksella? Miten he hahmottivat kokonaisuuden?
(4) Ylösnousemus-faktori. Millä tavalla käsitys kasteesta muuttui siinä vaiheessa, kun porukka ymmärsi, että tämä Jeesus on noussut kuolleista? Miten tämä muuttaa kokonaisuutta, kun seuraajat alkavat palvoa Jeesusta Jahven kanssa (binitaarinen palvonta)?
(5/6) Paavalin käsitys kasteesta. Paavali heijastelee ainakin ylösnousemusajattelua (kuolemista ja ylösnousemusta Jeesuksen kanssa), joten Paavalin näkemys on tuskin sama kuin pre-ylösnousseen Jeesuksen (”Kastan teitä tässä tulevaan ylösnousemukseeni!”). Paavali sai kasteen juutalaiselta seurakunnalta, mutta paljonko hänen teologiassaan on apostolien käsitystä asiasta, ja paljonko hän on kehittänyt ajatusta eteenpäin. Entisenä fariseuksena hän lienee jotenkin perillä ajatuksesta, mutta kuinka juutalaisena hänen kokonaisuuttaan voidaan pitää?
(6/5) Kasteen merkityksen muuttuminen pakanakontekstissa. Millä tavalla kaste ymmärrettiin, kun se saapui pakanakontekstiin? Miten käsitykset erilaisista initaatioriiteistä erosivat juutalaisesta käsityksestä?
(99) Meidän käsityksemme kasteesta, kun irti alkuperäisestä kontekstista luemme kirjoituksia aiheesta.
Pidän siis tärkeänä sitä, että Paavalilta ei yritetä hahmottaa Jeesuksen ajattelua eikä toisin päin – oletan, että siinä välissä on tapahtunut jonkun verran kehitystä. Lisäksi pidän tärkeänä tämän kehityskaaren hahmottamista, jotta kristillinen kaste voitaisiin nähdä jollakin tavalla tämän kokonaisuuden valossa. Tämä auttaisi hahmottamaan, onko meidän kastenäkemyksemme linjassa sen kanssa, miten Jeesukselta Paavaliin kulkeutuva linja asian hahmotti. Myöhemmin seurannut opinmuodostus on tietysti mielenkiintoista ihan nykyisten käsitysten taustoja valotellessa, mutta kuitenkin Raamattuun pitäytyvässä teologian tekemisessä (mitä se sitten ihan rehellisesti onkaan) lienee tärkeämpää keskittyä siihen aikaan, kun seurakunnassa on ollut vielä Jeesuksen opetuslapsia hengissä.
Kommentteja tähän jaotteluun (jota on mietitty noin viisitoista sekuntia)?
Jatkoa "paavalilaiseen" argumentointiini aiemmin, jossa kyselin miten käy niiden uskovien, jotka kyllä uskovat Jeesuksen pelastus/ristintyöhön, mutta eivät ole ehtineet/nähneet tarpeelliseksi käydä kasteella: Pelastuvatko he vai eivät.
Tässäkin keskustelussa nousee esillä systemaattisen teologian / teologien ongelmallinen tarve sovittaa asiat ja ilmiöt jonkin systemaattisen otsikon alle. Systemaattisen teologian otsikot ovat kärkevästi sanottuna ihmisten päättämiä ja luomia.
Kun otsikot kerran ovat valmiina (joku voi tietysti sanoa, että otsikot kyllä ovat olleet valmiina Raamatussa), niin sen jälkeen kaikki uskoon ja Raamattuun liittyvät asiat ja ilmiöt pitää voida sovittaa jonkin otsikoista alle.
Galatalaiskirjeessä on mielestäni mainiot ohjeet siitä, missä pelastus on, ja miten pelastukseen ei tule lisätä mitään ylimääräisiä "lakihenkisiä" vaatimuksia, koreografioita tai rituaaleja.
Minusta on mielenkiintoista, että kasteteologian syvyys tuntuu kulkevan käsi kädessä ekklesiologisen käsityksen "korkeuden" kanssa.
Helluntailaisen kirkko-opin keveys ei vaadi kasteteologialta mitään. Vastaavasti jos myös näkyvä kirkko nähdään Kristuksen ruumiina asettaa se kasteelle erilaista painoarvoa: Kristukseen kastaminen tekee ihmisestä konkreettisesti kristityn - Kristusruumiin eli Kirkon jäsenen (Gal. 3:27-29).
Herätyksen liberaalisiiveltä tilaisin kyllä vahvaa päänavausta anabaptismista luopumisen suhteen kristittyjen ykseyden lisäämiseksi! ;-)
1Piet 3:20-21 -- kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
Vertauskuvana siis se miten Nooa EI mennyt veteen ja pelastui, ja toiset jotka menivät kertakaikkiseen upotuskasteeseen, hukkuivat... ota tästä sitten selvää. Ja hyvää omaatuntoa pitää pyytää Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta? Vai tarkoittaako tuo että kasteessa pyydetään hyvää omaatuntoa, joka on tarjolla Kristuksen ylösnousemuksen kautta?
Ymmärrän kasteen merkitsevän ainakin näitä:
- hyvän omantunnon pyytäminen
- ei lihan saastan poistamista, mutta...
- haudatuksi tulemista yhtäläiseen kuolemaan Kristuksen kanssa
- Pelastuksen varmistamista: "joka uskoo ja kastetaan, pelastuu"
Olen kyllä samaa mieltä niiden kanssa, jotka kritisoivat lapsikastetta sen vuoksi että se on ihan täsmälleen kuin poikien ympärileikkaus. Ympärileikkaus on hyvä juttu, mutta ei UT:n mukaan kuulu muille kansoille. Tällainen syntymäjärjestykseen eli veren perintöön perustuva "Kristuksen omaksi ottaminen" sen perusteella että on sattunut syntymään luterilaiseen perheeseen, ei mielestäni kuulu UT:n oppiin. Sanotaanhan Johanneksen evankeliumissa:
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Lapsikaste tehdään juuri "miehen tahdosta", ja pohjautuu veren perintöön.
Ehkä tästä pitäisi vetää johtopäätös, että jos uudestisyntyminen ei tapahdu miehen tahdosta, niin kastekaan ei voi tapahtua niin. Tämä antaisi tukea siille että oli kaste mitä tahansa, se pitää tehdä tottelevaisuuden vuoksi (siis ei minun tahtoni mukaan).
Raamattuun on kirjoitettu että ensin usko ja om päätös ja siten kaste veteen on hyvän oman tunnon pyytämistä Jumalalta, ja sen jäkeen annettiin Pyhänhengen lahja . ja meidän on hyvä pysyä raamatun järjestyksessä kaste asiassa ja näin tämä on meille siunauskseksi ja Jumalle kunniaksi ja kiitoskesi,kiitos ja siunausta keijo Södertälje
Lähetä kommentti