Olivatko evankeliumit alunperin nimettömiä?

JOHDANTO

Parhaimmat tietolähteet Jeesuksesta ovat Uuden testamentin neljä evankeliumia. Ne on tunnettu läpi historian Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen kirjoittamiksi teoksiksi. Uuden testamentin tutkimuksessa on kuitenkin painottunut hyvin vahvasti näkemys, jonka mukaan evankeliumit ovat anonyymejä eli nimettömiä. Sen lisäksi, että evankeliumit itsessään eivät missään nimeä niiden kirjoittajaa, väitteen mukaan evankeliumeihin tulleet otsikot ”Evankeliumi X:n mukaan” on paljon myöhäisempi innovaatio (ja joka ei välttämättä kerro totuutta evankeliumin kirjoittajasta).

Asia on kuitenkin huomattavan paljon monitahoisempi ja siihen liittyy ikävän paljon vääriä käsityksiä. Cambridgen yliopistossa Uuden testamentin ja varhaisen kristinuskon professorina nykyään toimivan Simon Gathercolen artikkeli vuodelta 2018 tuo tähän aiheeseen uudenlaista näkökulmaa. Gathercole pyrkii argumentoimaan kahta väitettä: 

1. Teoksen anonyymisyyttä ei voida määritellä vain toteamalla ”teoksessa ei koskaan mainita sen kirjoittajaa nimeltä”. —> Näin ollen väite, jonka mukaan evankeliumit ovat anonyymejä, koska niissä ei mainita kirjoittajan nimeä, on kestämätön. 
2. Vaikka evankeliumien otsikot olemassaolevissa käsikirjoituksissa saattavatkin olla toissijaisia, tämä ei tarkoita sitä, etteikö teoksen kirjoittajan nimeä voitaisi tietää muilla tavoilla. —> On olemassa ainakin kolme erillistä tapaa, joiden perusteella me tiedämme evankeliumiin alun perin liitetyt nimet. 

Tiivistettynä Gathercole siis väittää, että (a) yleisimmät argumentit evankeliumien nimettömyydestä ovat toimimattomia ja (b) olemassaoleva laaja ja varhainen todistusaineisto osoittaa, että evankeliumiin liitetyt nimet ovat suurella todennäköisyydellä peräisin 1. vuosisadalta — voidaan jopa sanoa, että nämä nimet on liitetty evankeliumeihin alusta saakka. Käyn nyt tarkemmin läpi kunkin Gathercolen pointin, muista lähteistä mainitaan erikseen.

1) Mitä nimettömyydestä tulisi ajatella?

Garhercolen mukaan paljon käytetty argumentti ”koska evankeliumeissa ei mainita kirjoittajan nimeä, ne ovat olleet alun perin anonyymejä” on täysin kestämätön. Teoreettista esimerkkiä käyttääkseni, on toki täysin mahdollista, että minä voin kirjoittaa puheen tai artikkelin aiheesta X, jossa ei ole mainintaa minun nimestäni, mutta siitä huolimatta puheen/artikkelin vastaanottajat ovat täysin tietoisia siitä, kuka on tekstin takana. Teoksen nimettömyys ei siis ole automaattisesti sama asia kuin väittää, että teos on alun perin anonyymi.

Mitä tulee erinäisiin antiikin ajan historiateoksiin, niin esimerkkejä sekä kirjoittajan nimen käytöstä että sen käyttämättömyydestä on useita. Toki monet historioitsijat — kuten Herodotos (k. 425 eKr.) ja Thukydides (k. 400 eKr.) — mainitsevat nimensä teostensa alussa, mutta meillä on esimerkkejä myös toisenlaisesta tavasta. Esimerkiksi juutalainen historioitsija Josefus (k. n. 100 jKr.) mainitsee itsensä Juutalaissodan historiassa, mutta Juutalaisten muinaishistoriassa hän ei koskaan mainitse itseään nimeltä: tästä huolimatta hän oli tunnetusti molempien teosten kirjoittaja. Esimerkkeinä niistä, jotka eivät koskaan mainitse itseään nimeltä teoksissaan toimivat myös kreikkalaiset historioitsijat Polybius (k. n. 107 eKr.) ja Diodorus Sisilialainen (k. n. 30 eKr.). Roomalaisista historioitsijoista esimerkkeinä toimivat puolestaan Gaius Sallustius Crispus (k. 34 eKr.), Livius (k. 17 jKr.), Tacitus (k. n. 120 jKr.) ja Florus (k. 130 jKr.). Roomalaisissa historiateoksissa itsensä nimeämättä jättäminen oli itse asiassa tuon ajan normaali käytäntö.

Samantapainen analyysi voidaan tehdä myös monista elämäkerroista tai elämäkertamaisista teoksista. Esimerkiksi Josefus kirjoitti itsestään lyhyen elämäkerran, mutta hän ei koskaan mainitse siinä itseään nimeltä! Ja lukija huomatkoon tämän: jos siis kirjoittajan nimen puuttuminen teoksesta on automaattisesti merkki teoksen anonyymisuudesta, tulisiko meidän todella uskoa, että Josefuksen omaelämäkerta oli anonyymi?! (Mielenkiintoinen yksityiskohta on sekin, että Josefuksen omaelämäkerta päättyy hyvin samantapaisesti kuin Luukkaan evankeliumi alkaa: Luukas tervehtii korkea-arvoista Teofilosta (Luuk. 1:4) ja Josefus korkea-arvoista Epafroditosta (Life 430).)

Plutarkhos (k. n. 120 jKr.), joka kirjoitti ison kasan elämäkertoja, ei koskaan mainitse itseään nimellä hänen teoksissaan. Samaa voidaan sanoa useista Lukianoksen (k. n. 180 jKr.), Cornelius Nepoksen (k. n. 25 eKr.) ja Filostratuksen (k. 240-luvulla) teoksista. Esimerkiksi Lukianoksen kirjoittamassa elämäkerrassa Demonaksin elämä Lukianos puhuu itsesään jatkuvasti ensimmäisessä persoonassa, mutta ei koskaan nimellä: hän olettaa lukijoidensa tietävän kuka hän on (ks. myös Bauckham 2006, 300).

Tästä kaikesta seuraa aiheemme kannalta erittäin tärkeä huomio: (a) kirjoittajan nimen poissaolo teoksesta on melko tyypillistä tuon ajan teoksissa, (b) eikä siitä automaattisesti seuraa se, että teos olisi ollut anonyymi (=kirjoittaja olisi ollut lukijoille tuntematon). Tässä mielessä Richard Bauckhamin (2006, 300-305) erottelu muodollisen nimettömyyden ja tarkoituksellisen nimettömyyden välillä on tärkeä: vaikka evankeliumit ovat muodollisesti nimettömiä (niiden tekstissä ei mainita kirjoittajaa), ne eivät ole tarkoituksellisesti nimettömiä, koska vastaanottajat tiesivät, kuka teoksen on kirjoittanut. Samaa voidaan sanoa monista yllämainituista historia- ja elämäkertateoksista: ne eivät ole tarkoituksellisesti nimettömiä. Koska evankeliumit ovat tuon ajan elämäkertoja (ks. Saarela 2024, 115-117) ja monista tuon ajan elämäkerroista puuttuu kirjoittajan nimi, evankeliumien muodollisen nimettömyyden ei tulisi olla mikään uutinen.

Tähän kaikkeen täytyy lisätä myös yksi tärkeä huomio: kirjoittajan henkilöllisyyteen voitiin viitata monella eri tavalla ilman, että hänen nimeään mainittaisiin itse teoksen päätekstissä. Niin kääröissä kuin koodekseissa kirjoittajan henkilöllisyys saatettiin tehdä selväksi useammalla eri tavalla, nimi saattoi esimerkiksi olla kiinnitettynä kääröön erillisellä ”nimikyltillä” (johon viitataan termeillä silluboi/sittuboi). Me emme tiedä millaista käytäntöä ensimmäisen teoksen ja ensimmäisten kopioiden kohdalla ollaan käytetty, mutta pääpointti on nyt painottaa sitä, että nimettömyys itse teoksen tekstissä on Gathercolen mukaan merkityksetöntä. Kuten klassisten teosten asiantuntija Simon Swain on todennut, ei ole mitään ihmeellistä siinä, että teokset eivät sisällä mainintaa teoksen kirjoittajasta, koska teoksen vastaanottajilla oli monia muita tapoja tietää, kuka sen oli kirjoittanut. Siirrymme nyt Gathercolen toiseen päähuomioon. 

2) Kolme argumenttia anonyymiteettiä vastaan

Sen lisäksi, että Gathercole argumentoi teoksessa olevan nimen puuttumista merkityksettömäksi seikaksi, hän toteaa samaa evankeliumeihin liitetyistä otsikoista. (Ks. evankeliumien otsikoista tarkemmin täältä.) Vaikka näitä otsikoita esiintyy jo hyvin varhaisissa papyruksissa, me emme voi olla täysin varmoja siitä, missä vaiheessa ”euangelion kata X” eli ”evankeliumi X:n mukaan” tuli mukaan käsikirjoituksiin. Tällä ei Gathercolen mukaan ole kuitenkaan aiheen kannalta olennaista merkitystä, kolmesta syystä:

1. Teoksen kirjoittajan nimen täytyi olla tiedossa käytännöllisistä syistä, 
2. Toisen vuosisadan tekstiaineisto neljän evankeliumin kirjoittajiin liittyen on sekä erittäin kattava että yksimielinen ja 
3. Aiheen äärellä on ”kummallista hiljaisuutta” jos evankeliumit olisivat anynyymejä. 

Katsomme nyt kutakin näitä kolmea väitettä erikseen.

2.1) Nimen täytyi olla tiedossa käytännöllisistä syistä

Evankeliumin kirjoittajan nimen täytyi olla tiedossa pelkästään käytännöllisistä syistä. On esimerkiksi vaikea uskoa, että seurakunnan jumalanpalvelukseen tuotiin luettavaksi merkittävä teksti Jeesuksen elämästä, jonka kirjoittaja ei ollut selvillä. Näin ollen yleisesti esitetty väite, jonka mukaan evankeliumeihin oli pakko laittaa otsikko ”evankeliumi X:n mukaan” vasta, kun niitä oli liikkeellä kaksi tai useampi, ei ole kovin järkevä. Yleisön täytyi tietää kenen kirjoittamaa teosta he ovat lukemassa/kuuntelemassa.

Tähän samaan logiikkaan liittyy myös toinen huomio, joka on kuitenkin jäänyt monelta huomaamatta. Koska yleisimmän käsityksen mukaan sekä Matteuksen että Luukkaan evankeliumin kirjoittajat käyttivät raskaasti hyödykseen Markuksen evankeliumia omissa tuotannoissaan, on täysin epäuskottavaa ajatella, etteivätkö he olisi tienneet, kenen kirjoittamaa teosta he ovat lainaamassa. (Huoma, että siinä kun Luukkaan evankeliumissa hyödynnetään noin 50% Markuksen materiaalista, Matteuksen evankeliumissa Markusta hyödynnetään jopa 90%! Ks. ”synoptisesta ongelmasta” tarkemmin Wright & Bird 2019, 686-94.) Minimivaatimus on kutakuinkin se, että teokseen liitettiin jonkin tunnetun/arvostetun henkilön nimi. Luukas esimerkiksi painottaa vahvasti sitä, miten paljon työtunteja hän on laittanut evankeliuminsa kasaamiseen (Luuk. 1:1-4), eikä ole mitenkään uskottavaa, että hän olisi turvautunut teokseen, jonka kirjoittaja olisi tuntematon. (Itse asiassa tämä on täysin järkeenkäypää jos hän tiesi evankeliumin Markuksen evankeliumiksi + hän tiesi evankeliumin todistuksen lepäävän Pietarin antaman todistuksen varassa, ks. Saarela 2023a.) Meidän ei tule myöskään unohtaa sitä tärkeää seikkaa, että aikaväli Markuksen ja häntä lainanneiden evankeliumien välillä on tuskin yli 20 vuotta (ja ehkäpä jopa vähemmän). Tämä vie Markuksen evankeliumin kirjoittajan tuntemisen todella lähellä teoksen kirjoittamisajankohtaa.

2.2) Toisen vuosisadan tekstitodisteet evankeliumien kirjoittajista

Toiselta vuosisadalta on mahdollista löytää hirvittävän paljon materiaalia, jossa evankeliumin kirjoittajien nimiin viitataan. Tässä kokonainen 16-kohdan lista näistä varhaisista viittauksista, joka löytyy tiivistettynä alla olevasta taulukosta.

1. Papyrus 66 antaa Johanneksen evankeliumille otsikon ”evankeliumi Johanneksen mukaan”. 
2. Papurus 4:n kansilehti antaa Matteuksen evankeliumin otsikoksi ”evankeliumi Matteuksen mukaan”. —> Näin ollen kaksi varhaista papyrusta nimeävät kahden evankeliumin kirjoittajan. Muu todistusaineisto tuleekin sitten erinäisiltä kirjoittajilta. (Papyrus 4:sta tarkemmin täällä.)
3. Klemens Aleksandrialainen viittaa 200-luvun taitteen molemmin puolin teoksissaan nimeltä kaikkiin neljään evankeliumiin. 
4. Nag Hammadista löytyneessä teoksessa Pietarin ja kahdentoista apoostolin teot allekirjoitetaan se, että Jeesuksen lähin opetuslapsi Johanneksen evankeliumissa on nimenomaan Johannes, joten evankeliumin on kirjoittanut Johannes-niminen opetuslapsi. 
5. 190-luvulla Polykrates Efesolainen kirjoitti kirjeen, jossa hän mainitsee Johanneksen Johanneksen evankeliumin kirjoittajana. 
6. Hyvin tunnetussa 170—180 luvulta peräisin olevassa Muratorin kaanonissa (jota tulisi kutsua pikemminkin Muratorin fragmentiksi) viitataan nimeltä Luukkaaseen ja Johannekseen ja kirjoittaja toteaa heidän olleen kolmannen ja neljännen evankeliumin kirjoittajat. Tekstin alku on ikävä kyllä kateissa, mutta siinä on mainittu nimeltä kaksi muuta evankeliumin kirjoittajaa (joita voidaan hyvällä syyllä pitää Matteuksena ja Markuksena). 
7. Irenaeus kirjoitti paljon evankeliumeista Harhaopppisia vastaan -nimisessä teoksessa 180-luvulla. Hän viittaa usein Matteukseen, Markukseen, Luukkaaseen ja Johannekseen nimeltä. 
8. Eräässä Teofilos Antiokialaisen teoksessa noin vuodelta 180 todetaan, miten Johannes-niminen mies kirjoitti Johanneksen evankeliumin (jonka luvun 1 alkuun teoksessa selvästi viitataan). 
9. Eräässä teoksessa lainataan Hegesippos-nimistä kristittyä (175-180), joka kirjoitti siitä, miten Rooman keisari Domitianus heitätti vankeuteen (Patmokselle) Johanneksen, joka oli sekä apostoli että evankelista (eli tässä meillä on viittaus evankeliumin kirjoittajaan). 
10. Hierapoliksen piispa Apollinaris käy eräässä teoksessa (noin vuonna 175) keskustelua pääsiäisen vieton oikeasta ajankohdasta. Hän viittaa nimeltä Matteukseen, kun hän epäsuorasti viittaa jakeiden 26:17-19 sisältöön ja niissä olevaan viittauksen pääsiäisestä. 
11. Johanneksen teot -niminen teos (150-200) sisältää myös tradition siitä, että Johanneksen evankeliumissa mainittu rakastettu opetuslapsi (joka siis kirjoitti evankeliumin) oli Johannes. 
12. Gnostilainen opettaja Herakleon (150-175) toteaa, miten Johanneksen evankeliumin jae 1:18 ei puhu (Johannes) Kastajasta, vaan opetuslapsesta (jonka nimen täytyi siis olla Johannes). Hän piti kaikella todennäköisyydellä evankeliumin kirjoittajaa Johannes-nimisenä. 
13. Irenaeus lainaa suoraan gnostilaisen teologi Ptolemaioksen (150-175) eksegeettista tekstiä Johanneksen evankeliumin alusta, jossa hän selvästikin pitää Johannes-nimistä opetuslasta evankeliumin kirjoittajana. 
14. Yksi laiminlyöty teksti löytyy Tuomaan evankeliumin sanonnasta 13 (140-180-luku). Tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että tässä mainitaan Matteus evankeliumin kirjoittajana. Tuomaan evankeliumissa Pietari ja Matteus edustavat ”standardia kristinuskoa”, joka haastetaan tässä evankeliumissa Tuomaksen suulla. [Ks. tarkemmin viitteestä 1.]
15. Papias (jonka teoksen osia Eusebius lainaa myöhemmin) puhuu selvästi siitä, miten Markus ja Matteus kirjoittivat evankeliumin ja meillä on riittävää näyttöä siitä, että hän tuntee myös Johanneksen evankeliumin. Papiaksen todistus palauttaa meidät erittäin paljon taaksepäin, viimeistään noin vuoden 100 tienoille, jopa varhaisempaan ajankohtaan. 
16. Eusebius on tallettanut Johannes Vanhin -nimisen arvostetun opettajan opetuksia, jonka mukaan Markus kirjoitti evankeliumin. 

Kaikki tämä voidaan nyt tiivistää alla olevaan taulukkoon:

Tiivistys varhaisista viittauksista evankeliumeihin.

Olemassaoleva data puhuu siis melko rajua kieltä evankeliumiin liitetyistä nimistä toisella vuosisadalla. Jos tiivistämme vielä kaiken edelläsanotun, niin kunkin evankeliumin kohdalla tilanne on seuraava:

• Matteus: todistus on sekä varhainen että laajalle levinnyt. Papias ja Tuomaan evankeliumi ovat merkittävimmät varhaiset todistajat. 
• Markus: data palautuu Johannes Vanhimpaan saakka ensimmäisen vuosisadan loppupuolella (tämä ei ole montaa vuosikymmentä evankeliumin kirjoittamisen jälkeen!). On vaikea kuvitella, että koskaan olisi ollut sellaista aikaa, etteikö Markuksen evankeliumia olisi yhdistetty nimenomaan Markukseen. 
• Luukas: Luukkaan kohdalla ei ole aivan yhtä varhaista todistusta kuin Matteuksen ja Markuksen kohdalla, hänen nimensä tulee esiin vasta Irenaeuksella ja Muratorin fragmentissa. On kuitenkin otettava huomioon, että tämä evankeliumi on kaikkein epätodennäköisin kandidaatti anonyymiksi teokseksi: sekä evankeliumin esipuheesta että Apostolien tekojen alusta käy selvästi ilmi 1. persoonan näkökulma ja kirjoittaja tuntee selvästi teoksen vastaanottajan, Teofiloksen, josta voidaan päätellä, että Teofilos tuntee kirjoittajan. Lisäksi Apostolien teoissa on monia me-kohtia suhteessa Paavaliin (tästä aiheesta ks. Saarela 2023b). 
• Johannes: data on kaikkein vahvin juuri Johanneksen kohdalla. Data on varhaista, koska se palautuu aina Papiakseen saakka ja se tulee monesta eri lähteestä, jopa gnostilaisilta opettajilta. 

Lopuksi nostan esiin kaksi ”outoa hiljaisuutta”, jotka on hyvin vaikea selittää, jos evankeliumit olisivat todella olleet alusta saakka anonyymejä.

2.3) Kaksi ”outoa hiljaisuutta”

Ensimmäinen ”outo hiljaisuus” on se, ettei toisella vuosisadalla kenelläkään näytä olevan mitään epäselvyyttä siitä, kenen kynästä — tai pikemminkin sulasta — evankeliumit ovat lähtöisin. Asiaa voidaan näppärästi verrata Heprealaiskirjeeseen, jonka kirjoittaja ei tunnetusti ole tiedossa. Tämä tosiasia johti siihen, että jo toisella ja kolmannella vuosisadalla kirjoittajaksi veikattiin useampaa eri henkilöä (Paavalia, Barnabasta, Klemens Roomalaista, Luukasta jne., ks S. Saarela 2020). Lopulta Origenes joutui toteamaan, että ”yksin Jumala tietää kuka teoksen on kirjoittanut!” Mistään tällaisesta keskustelusta ei kuitenkaan ole jälkeäkään toisen vuosidadan teksteissä liittyen evankeliumeihin, joka on hyvin outoa, jos ne olisivat liikkuneet anonyymisti, kuten monet väittävät. Origenesta lainataksemme, kukaan ei siis koskaan huudahtanut ”Kuka kirjoitti neljä evankeliumia, yksin Jumala tietää!”

Toinen ”outo hiljaisuus” liittyy siihen, ettei mitään muita nimiä koskaan ehdotettu evankeliumien kirjoittajiksi. Tämä on erityisen kummallista Markuksen kohdalla, koska hän on itsessään erittäin epätodennäköinen kandidaatti evankeliumin kirjoittajaksi, jos asiasta olisi pitänyt vetää pitkää tikkua.

Näin ollen nämä kaksi lisähuomiota antavat oman mielenkiintoisen tukensa sille väitteelle, että evankeliumien kirjoittajien nimet olivat kyllä tiedossa.

JOHTOPÄÄTÖS

Ottaen huomioon kaiken tässä esitetyn datan, on itse asiassa melko outoa, että tämä ”evankeliumit ovat anonyymejä” -argumentti on enää edes hengissä. Ei ole mitään hyvää syytä tehdä evankeliumien muodollisesta nimettömyydestä ongelmaa ja meillä on kaikki hyvät syyt olettaa, että evankeliumeihin liitetyt nimet ovat alkuperäisiä. Gathercole toki painottaa artikkelinsa lopussa sitä, ettei hänen tarkoituksensa ole argumentoida näkemystä, että juuri nämä henkilöt kirjoittivat evankeliumit — pikemminkin hänen artikkelinsa tarkoitus on osoittaa, etteivät evankeliumit olleet alun perin nimettömiä + että evankeliumeihin liitetyt nimet ovat kaiken järjen mukaan alkuperäisiä. Kuitenkin, kuten Peter Gurry (2018) toteaa, tästä on vain lyhyt askel siihen, että juuri nämä opetuslapset olivat vastuussa evankeliumien kirjoittajmisesta. 

* Voit katsoa Gathercolen lyhyen luennon aiheesta täältä. 

Viitteet

1) Tarkemmin väitteestä liittyen Tuomaan evankeliumin sanontaan 13, ks. Gathercole 2021, 230-231, 238. Laajasti Tuomaan evankeliumin ja Matteuksen evankeliumin välisestä suhteesta puolestaan Gathercole 2014, esim. 120-121 (”Matthew is thought by Thomas [teos] to have been regognised as an authoritative Gospel”), 178 ja 259-266. Sanonnoissa 13, 14 ja 44 näkyy selvästi Matteuksen redatio Markuksen tekstistä (lisäksi erityisesti ”taivasten valtakunta -termi on hyvin matteusmainen, eikä se esiinny koskaan missään muualla juutalaisessa kirjallisuudessa ennen Matteusta, eikä muualla Uudessa testamentissa).

KIRJALLISUUS

Bauckham, Richard. 2006. Jesus and the Eyewitnesses. The Gospels as Eyewitness Testimony. Grand Rapids: Eerdmans.

Ferguson, Everett.

• 1982. ”Canon Muratori: Date and Provenance.” Studia Patrsistica 17. (Sivut 677-83.) 
• 1993. ”Review of Geoffrey Mark Hahneman, The Muratorian Fragment and the Development of the Canon.” JTS 44. (Sivut 691-97.) 

Gathercole, Simon.

• 2012. ”Non-Canonical Gospels as Witnesses to Christ.” Teoksessa Cambridge Companion to Gospels. Ed. Stephen C. Barton &  Todd Brewer. Cambridge: Cambridge University. (Sivut 219-239.) 
• 2014. The Gospel of Thomas: Introduction and Commentary. Leiden: Brill. 
• 2018. ”The Alleged Anonymity of the Canonical Gospels:” Journal of Theological Studies, 69:2. (Sivut 447–476.) 

Gurry, Peter J. 2018. ”Are the Gospels anonymous?” Tyndale House Ink Magazine. 

Saarela, Janne.

• 2023a. ”Markuksen evankeliumi & Pietarin silminnäkijätodistus.” 
• 2023b. ”Apostolien teot & Paavali.” 
• 2024. Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä. Keuruu: Aikamedia. 

Saarela, Sara. 2020. "Heprealaiskirjeen kirjoittajuus." Jurvan Baptistiseurakunta. 

Wright, N. T. & Bird, Michael F. 2019. The New Testament in Its World. An Introduction to the History, Literature, and Theology of the First Christians. Lontoo: SPCK.