Lupauksen perijät

Uuden testamentin kristittyinä meille on tuttu Paavalin Galatalaiskirjeen argumentti, jonka mukaan Siinailla tehty liitto oli tilapäinen järjestely siihen saakka, kunnes Kristus tuli (Gal. 3 & 4). Meidän esikuvamme on siis Abraham ja se liitto, jonka Jahve teki hänen kanssaan, eikä myöhemmin tehty lakiliitto voi kumota tuota aikaisempaa, lupaukselle ja uskolle perustunutta liittoa.

Samassa yhteydessä Paavali argumentoi, että Abrahamille ja hänen siemenelleen annettu lupaus ei tarkoita "jälkeläisiä" - mikä viittaisi moneen jälkeläiseen - vaan "jälkeläistä", joka viittaa vain yhteen jälkeläiseen, Kristukseen. Tässä yhteydessä hän myös lainaa kappaleen Vanhaa testamenttia: "Ja sinun siemenellesi" (3:16). Lainaus viittaa todennäköisimmin 1. Moos. luvun 12 (joka muodostaa teologisen pohjan Abrahamin kanssa tehdy[i]lle liito[i]lle) jakeeseen 7:

Silloin Herra ilmestyi Abramille ja sanoi: "Sinun siemenellesi minä annan tämän maan". Niin hän rakensi sinne alttarin Herralle, joka oli ilmestynyt hänelle.

Kirja-arvio: Genesis

Crumb, Robert,
Genesis, kuvittanut R. Crumb
(Teos, 2010).

Käytän tilaisuutta hyväkseni ja esittelen kuukauden kirjana sarjakuva-albumin. Tämä teos ei teemaltaan ole mitenkään harvinainen, sillä se on Raamatun kirjan sarjakuvasovitus. Se on kristillisen sarjakuvakentän yleisin sarjakuvamuoto, johon tartutaan ensimmäisenä ja viimeisenä ja aina siellä välissäkin. Toki kristillistä sarjakuvaa on muunkinlaista. Esimerkiksi suomeksikin nähdystä Viimeisten päivien vaellus -kirjasarjasta on elokuvien lisäksi tehty myös sarjakuvasovitus. Left Behind -sarjakuva kattaa kaksi ensimmäistä kirjaa ja käsittää kymmenen noin 50 sivuista sarjakuva-albumia. Suomi on kielialueena pieni ja siksi tänne eksyy lähinnä ne varmimmat tapaukset. Eli Raamatun tarinoiden pohjalta tehdyt sarjakuvat.

Gordon Feen tulkinta avioerosta ja kihlautumisesta (1. Kor 7:27-28) ja sen kritiikki

Olen työskennellyt useasti Gordon Feen 1. Korinttilaiskirjeen kommentaarin kanssa erityisesti kirjeen seitsämättä lukua. Tälläkin kertaa, kun jakeet 27-28 ovat kyseessä, kyseinen selitysteos johtaa minua kysymään, millä perustein Fee näin tulkitsee. Hänen käännöksensä näistä jakeista kuuluu: "27 (a) Oletko sidottu naiseen? Älä etsi vapautumista. (b) Oletko vapaa naisesta? Älä etsi vaimoa. 28 Mutta jos menet naimisiin, et tee syntiä; ja jos neitsyt menee naimisiin, hän ei tee syntiä. (Are you bound to a woman? Do not seek to be released. Are you free from a woman? Do not look for a wife. But if you do marry, you have not sinned; and if a virgin marries, she has not sinned.)" Hänen tulkintansa mukaan 27a on kielto avioerolle, mutta 27b koskee kihlautumista. Tästä seuraa se, että jos mies kihlautuukin ja menee naimisiin (j. 28), hän ei tee syntiä. Ensimmäinen ongelma Feen tulkinnassa on jakeen 27b pääverbi λελυσαι tempuksen väärinymmärtäminen. Se on tempukseltaan perfekti ja harvinainen Paavalin kirjeissä. Perfektien osalta yleinen sääntö on, että jos kirjoittaja sen valitsee aoriitan tai preesensin sijaan, painotus on menneellä tapahtumalla. Mutta Fee kääntää perfektin reaalipreesensinä. Tempusta vastaava käännös olisi: "Vapauduitko naisesta? " Toinen ongelma Feen tulkinnassa on jakeen 27b pääverbin λελυσαι tulkinta suhteessa jakeen 27a nominiin λυσις . Hän tulkitsee verbin liittyvän kihlaukseen, vaikka jakeen 27a nominin λυσις hän tulkitsee vapautumisena avioliitosta eli avioerona. Kannatan 27a:n tulkintaa oikeana lukutapana myös 27b:n pääverbin kohdalla. Molemmat liittyvät avioliitosta vapautumiseen eli avioeroon. Tämä on loogista, koska kyseessä on saman sanaperheen nomini- ja verbimuodot. Olettaisin, että syy Feen tulkintalinjalle on hänen ennakkoasenne seuraava jaetta 28 kohtaan, jossa mainitaan mahdollisuus avioitua niille, jotka ovat "vapautettu" naisesta eli aiemmasta avioliitosta. Fee torjui aikaisemmin kommennetaarissaan uudelleenavioitumisen mahdollisuuden tulkinnallaan jaksossa 1. Kor 7:10-15. On siis luonnolista tällöin ratkaista jakeiden 27-28 tulkinta jakeiden 10-15 ehdoilla. Mutta onko mitään toista tapaa tulkita kahden tekstin välinen suhde kuin Feen esittämä tapa? David Instone-Brewer tulkitsee 1. Kor 7:10-15 siten, että Paavali pitää roomalaista erilleen muuttamista Kristuksen käskyn vastaisena tapana perustelulle avioerolle. Kyseinen jaeryhmä sisältää nimittäin juutalaisille avioeroteksteille tuntemattoman verbin χωριζω, jonka esiintymistiheys kreikkalais-roomalaisissa papyruslöydöissä on huomattavampi ja näyttää heijastavan roomalaista tapaa avioerolle erilleen muuttamisena. Tällöin ei toteutunut Vanhan testamentin ehto Mooseksen säätämästä avioerokirjasta. Paavali ei voinut hyväksyä tätä Jeesuksen käskyn vastaisesti. Tämä on totta, sillä Jeesuksen mielestä avioero saattoi tapahtua vain Mooseksen säätämän avioerokirjan myötä (5. Moos 24:1-4 vrt. Matt 19:1-9), jos perusteena oli haureus. Paavali lainasi korinttilaisten tilanteessa toista Vanhan testamentin perustetta avioerolle eli hylkäämistä (2. Moos 21:10-11 vrt. 1 Kor 7:10-15). Molemmat puolsivat siis Vanhan testamentin perusteita (haureus ja hylkääminen) avioeroille erikoistapauksissaan ja Vanhan testamentin tapaa asettaa avioero voimaan. Vasta tämän jälkeen eronnut oli vapaa menemään uudelleen naimisiin (vrt. 1. Kor 7:27-28). Tämän päälle on mielenkiintoista todeta, kuten Feekin asian huomaa, että λελυσαι verbi merkitsee papyrusaineistossa "vapautettu sopimuksesta". Tämä täsmää Vanhan testamentin näkemystä avioliitosta ehdollisena liittosopimuksena, joka alkaa aviovalasta. Avioliitto saattoi tällöin purkautua vain tämän sopimuksen raukeamisena. Parhain kokonaisesitys tämän suuntaisesta tulkinnasta lienee David Instone-Brewerin käsialaa kirjassa Divorce and Remarriage in the Bible: The Social and Literary Context (Eerdmans 2002). Instone-Brewerin kirjassa on myös mielenkiintoinen havainto siitä, että useat länsimaalaiset lainsäädännöt ovat perineet Vanhan testamentin tavan avioerosta juridisena toimenpiteenä, jota ei roomalaisessa yhteiskunnassa noudatettu ennen kristilisyyden leviämistä. Jos roomalainen tapa olisi voimassa, ihmiset voisivat muuttaa tänäkin päivänä vain erilleen ilman, että toisen osapuolen oikeus yhteiseen omaisuuteen tai lasten taloudellinen asema olisi turvattu. On siis mielenkiintoista kuin 5. Moos 24:1-4 on vaikuttanut läntiseen oikeuslaitokseen näinkin pitkän ajan jälkeen.

Pikkaisen Nooasta ja ryyppäämisestä

Sain sähköpostia kaveriltani, jossa esitettiin seuraava kysymys Eksegeettiseen safariin: Mulla olis yksi kysymys teille eksegeettisen safarin sänkipäille :) (Esan editointia: Sänkipäät tässä tarkoittavat minua ja Kankaanniemeä - herätysliikkeemme virallista militanttijoukkoa joidenkin mielipiteiden mukaan. Joka tapauksessa sänkipää nimitys elää ja voi hyvin. Kuis monta milliä on Kankaanniemellä?) Tarvitsisin apua 1. Moos. 9:18-28 jakson tulkintaan. Eli kohta, jossa Nooa istutti viinitarhan, joi, juopui ja röhnötti alasti kun hänen poikansa Haam tuli paikalle. Pohdittuani kohtaa, päädyin omaan tulkintaani ja haluaisin saada hiukan peiliä, olenko ollenkaan oikeaan suuntaan menossa vaiko aivan hakoteillä. Eli kuka kohdassa tekee väärin? Haamin jälkeläiset kantavat raskaat seuraukset. Toimiko Haam väärin, kun kertoi veljilleen isänsä alastomuudesta? Olisiko hän toiminut oikein, jos hän olisi tehnyt kuten veljensä? -Ansssi-

Monogaminen avioliitto, kirkkoisä Hieronymus ja Heprean teksti

Kahteen vuoteen en ole latinaa juuri käyttänyt, niin päätin lukea VT:a latinaksi, ettei kielitaitoni kerrassaan hupene. Kirkkoisä Hieronymus kertoo johdannossaan Pentateukkiin "translatum in latinam linguam ed hebrao". Kysymys kuuluu: mikä heprean teksti hänellä oli? Tiedetään, että Pentateukin hän käänsi suoraan hepreasta. Vertailen lukiessani Vulgatan käännöstä pääasiallisesti Masoreettiseen tekstiin ja Septuagintaan ja epäsäännöllisesti joihinkin Targumeihin. Genesis 2:24 MT - ja he tulevat yhdeksi lihaksi LXX - ja he kaksi tulevat yhdeksi lihaksi VU - he tulevat olemaan kaksi yhdessä lihassa Tar - he kaksi... Jeesus ja Paavali käytti tätä "he kaksi" tekstiä omassa opetuksessaan(Matt 19:5; Mr 10:8; 1. Kor 6:16). Näyttää siltä, että "he kaksi" on aikainen ja selittävä lisäys, joka painottaa monogamista avioliittonäkemystä, sillä "he" itsessään voi olla määrittelemätön joukko ihmisiä. Silloin heprean teksti voisi merkitä myös polygamiaa. Tätä tämä teksti ainakin merkitsi aikaisissa dispuuteissa, joita juutalaisyhteisö kävi. Muutoin Septuagintan ja Targumin kääntäjät eivät olisi tehneet lisäävää käännöstään. Tämän tekstin aikainen lukutapa on todiste siitä, että debaatti avioliitosta ja monogamiasta alkoi juutalaisyhteisössä todennäköisesti hieman ennen Septuagintan Pentateukki käännöstä (n. 200 eKr). Qumranin kirjäkääröt polemisoivat myös niitä temppelipalvelijoita, joilla oli monia vaimoja (CD 4.20--5.6; TS 57.15--19). Septuagintan alunperiin poleeminen lukutapa välittyi myöhemmin vanhan latinan käännökseen. Näistä voimme päätellä, että kirkkoisä Hieronymuksen käännös Genesis 2:24 joko heijastaa 1) vanhan latinan käännöstä Septuagintasta, 2) hänen suoraa tietämystänsä Septuagintasta 3) jotain teologista keskustelua, johon Septuaginta lukutapa sopeutui paremmin, 4) hän lisäsi ulkomuististansa ei-tietoisesti (siis vahingossa) joko vanhan latinan tai Septuaginta lukutavan kääntäessään heprean tekstiä (tämä on tyypillinen kääntäjien virhe), tai 5) hänellä oli mielessään Jeesuksen ja Paavalin käyttämä lukutapa. Vaihtoehdot 1), 2), 4) ja 5) ovat ainakin suoraan perusteltavissa paralleeliteksteitä. Luulen, että Hieronymus tietoisesti syrjäytti tässä kohden heprean tekstin, koska sitä ei käyttetty viitteenä UT:ssa, Septuagintassa ja vanhassa latinassa. En tiedä kävikö hän teologista keskustelua avioliitosta jossain muussa asiayhteydessä, joka olisi vaikuttanut hänen käännökseensä. Koska eräs mielenkiintoni on tutkia avioliittotekstejä Raamatussa ja sen vaikutushistoriassa, minulle olisi kullan arvoista löytää vastaus tähän kysymykseen. Jos jollakin on parempi tieto, niin kirjoita huomioisi esa(piste)hyvonen(at)gmail(piste)com?

Entäs jos vanha vakaumus perustuu asiavirheeseen?

RV:n mielipidepalsta on täyttynyt kannanotoista puolesta ja vastaan veriruoka-aineena keskustelussa. Koska olen osana tässä pahamaineisessa keskustelussa, postaan tänne erään vastineistani johtuen, että vastamielipiteen esittäjä haastoi eksegeettisen ajatteluni kyseissä asiassa. **** Arto Pölläsen mielipide ”Vanhoja vakaumuksia ei kannata horjuttaa” haastaa omaksumani näkemyksen verestä ruoka-aineena (RV 39). Esitetty mielipide sisältää lähtökohtaisesti monia asia- ja tulkintavirheitä. Tämä on nettiversio RV:ssa julkaistusta lyhyemmästä mielipidekirjoituksestani. Edellä tulen ottamaan kantaa Pölläsen tarjoamaan nefes-sanan käännökseen sieluna, sekä hänen Ilmestyskirja viitteisiin. Nefes-sanan käännökseksi on tarjottu sanaa "sielu", jota pidän käännösvirheenä johtuen Septuagintan nominin ”psyche” vaikutuksesta. Mielestäni kyseinen tulkinta sisältää sekä asiavirheitä että huonoa käännöstieteellistä ymmärrystä. Aloitan jälkimmäisestä. Yleinen käännöstieteellinen periaate on, että paras mahdollinen kohdekielen sana tai sanan merkityskentän merkitys kääntää lähdekielen sanan merkityksen. Heprean nefes-sana merkitsee nomini-muodossa "elämä, elävä olento" ja verbi-muodossa "antaa elämä, henkäyttää". Kreikan psyche ei ole itsessään väärä käännös heprean nefes-sanalle, koska kohdekielenä sen merkityskenttä vaihtelee "sielun" ja "elämän" välillä. Tämän voi tarkistaa mistä tahansa hyvästä koinekreikan sanakirjasta. Kuitenkin yleiskirjallisena ilmiönä psychen käännös sieluna mukailee kreikkalaista filosofiaa, ja tämä vaikutti vielä Vanhan kirkkoraamatun käännökseen. Tästä virheestä onkin kysymys. Nykyään antiikin kielten tutkimus on edennyt niin pitkälle, että on syytä muistaa raamattutieteiden professorin D. C. Fredericksin varoittava sana: "Meidän tulisi olla erittäin varovaisia ettemme johtaisi kreikkalaista psykologiaa nefes-sanan kääntämiseen, vaikka yli 700 kertaa nefes viittaa ihmisen sisäiseen olemukseen, mutta tuskin koskaan sieluun." Näin on ilmeistä, että aleksandrialaiset Septuagintan kääntäjät valitsivat psyche-sanan, koska eräs sen merkityksistä on elämä, elävä olento. Tämän taustatiedon ollessa hämärän peitossa Arto Pölläsen mielipide antaa ymmärtää asiavirheen kera, että Paavali lainasi Septuagintan versiota luomiskertomuksesta kirjeessään korinttolaisille (1. Kor 15:45). Tarkka Septuagintan tuntija kuitenkin huomaa, että kyseessä oli Paavalin midrastinen tulkinta Septuagintan tekstistä, eikä suinkaan suora lainaus. Tämä tarkoittaa sitä, että Paavali lisäsi lainauksensa sisälle selittäviä sanoja, kuten adjektiivin "elävä" (Ut:n teksti alkukielellä: eis psychen sozan). Se määrittää nominia psyche sen alkuperäisessä, hepreankielisessä mielessä "elävä olento". Miksi Paavali sitten lisäsi adjektiivin "sozan" tähän asiayhteyteen? Selitys on yksinkertainen. Hän halusi tehdä merkityseron nominien ”psyche” ja ”psychiko” välillä, etteivät korinttilaiset sotkisi niitä keskenään. Psychiko on Paavalin kielenkäytössä käsite, joka viittaa korinttilaisten sielulliseen hengellisyyteen, joka ilmentää syntiinlankeemuksen tilaa. Tästä näemme, että Paavali osasi tehdä eron "sielun" ja "elävän olennon" välillä, koska hän näin käsitteli Septuagintan lainausta, jottei sitä ymmärrettäisi väärin Korintissa. Valitettavasti sekä Vanhan kirkkoraamatun että Raamattu kansalle -version kääntäjät epäonnistuivat tässä kohden käännöksessään. Tosiasia on, että "sielu" on väärä suomenkielinen käännös 1. Moos. 9:4 jakeelle ja "elävä sielu" 1. Kor. 15:45 jakeelle. Nämä kohdat olisi pitänyt kääntää vastineella "elävä olento". Toinen asiakokonaisuus liittyy Arto Pölläsen ehdotukseen, että Ilmestyskirjan 2:14 ja 20 valossa epäjumalille uhratun lihan syöminen kielettiin kokonaan kristityiltä, ja näin myös veren ruoka-aineena tänä päivänä. Käytäntö syödä epäjumalille uhrattua lihaa mainitaan muuallakin Uudessa testamentissa (Ap.t. 15:20, 29; 21:25; 1. Kor 8:1, 4, 7, 10; 10:19). Mainitun Ilmestyskirja paikkojen kohdalle on ehdotettu neljää eri tulkinta mahdollisuutta: 1) osallistuminen temppeliaterialle epäjumalan palvonnan yhteydessä, 2) osallistuminen uhratun lihan syömiseen julkisten, uskonnollisten juhlien aikana, 3) epäjumalille uhratun lihan ostaminen torilta ja 4) uhriateria tarjottuna uskonnollissa tapaamisissa. Uuden testamentin henki on selvä. Vaihtoehdot 1), 2) ja 4) ovat epäjumalan palvontaa. Vaihtoehto 3) on, mitä Paavali puolsi. Muutoin heikolla omallatunnolla varustetun kristityn tulisi syödä vihanneksi (Room 14:2). Jos tästä on mitään periaatetta johdettavissa niin, veriruoka-aineena kuuluu samaan kategoriaan. Epäjumallille uhrattuna sen syöminen on syntiä. Muutoin ei ole uusitestamentillista perustetta asialle. Sivumainintana voisin myös sanoa, että Ilmestyskirja 6:9-11 ei liity mielestäni käytävään keskusteluun. Esitetty alttari ei edes symbolisesti edusta uhrialttaria, vaan esirukousten alttaria, kuten voidaan luotettavista kommentaareista tarkistaa. Kuinka marttyyrien veri symboloisi tässä yhteydessä sovitusta? Se tehtävä kuuluu vain Jeesuksen verelle Ilmestyskirjassa. Marttyyrien veri nykyisessä asiayhteydessä nähdään kristityn pyhimpänä rukouksen/palvonnan muotona. He olivat vuodattaneet elämänsä kuolemaan Kristuksen seuraajina. Muilta osin en käy Pölläsen mielipidettä kommentoimaan, koska se toistaisi aikaisemmin esitetyt argumenttini. Totean vain, että jos vanha vakaumus verensyöntikiellosta perustuu vanhentuneeseen ja epätodeksi osoitettuun tietoon, sillä ei ole tarpeellista sitoa ihmisten omaatuntoa.

5 Moos. 32:8

Viikon kysymys kaikille teologisesti valveutuneille:
Mikä mahtaa olla tarina sen taustalla, että uusin kirkkoraamattumme on päätynyt 5 Moos. 32:8 kohdalla tällaiseen käännökseen:

Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan. 

MT loppuu בני ישראל, LXX αγγελων θεου ja satunnaisesti valituista versioista löytyy mm. tällaisia käännöksiä:

• When the Most High gave to the nations their inheritance, when he divided mankind, he fixed the borders of the peoples according to the number of the sons of God. (ESV) 
• When the Most High gave the nations their inheritance, when he divided up humankind, he set the boundaries of the peoples, according to the number of the heavenly assembly. (NET) 
• Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. (KR 33)  
• Als der Allerhöchste den Heiden ihr Erbe austeilte, als er die Menschenkinder voneinander schied, da setzte er die Grenzen der Völker fest nach der Zahl der Kinder Israels. (Schlachter)  
• När den Högste gav arvslotter åt folken, när han spred ut människors barn, då utstakade han gränserna för folken efter antalet av Israels barn. (Folkbibeln) 
• Quand le Très-Haut donna aux nations leur patrimoine, quand il sépara les humains, il fixa le territoire des peuples suivant le nombre des fils d'Israël. (TOB) 

Mistä siis kirkon käännöskomitea on keksinyt, että Korkein jakoi kullekin kansalle "oman jumalan"? Vai onko tässä nyt kyseessä kouluesimerkki siitä, mitä "dynaaminen käännös" parhaimmillaan (pahimmillaan?) tarkoittaa?