torstai 4. lokakuuta 2007

Entäs jos vanha vakaumus perustuu asiavirheeseen?

RV:n mielipidepalsta on täyttynyt kannanotoista puolesta ja vastaan veriruoka-aineena keskustelussa. Koska olen osana tässä pahamaineisessa keskustelussa, postaan tänne erään vastineistani johtuen, että vastamielipiteen esittäjä haastoi eksegeettisen ajatteluni kyseissä asiassa. **** Arto Pölläsen mielipide ”Vanhoja vakaumuksia ei kannata horjuttaa” haastaa omaksumani näkemyksen verestä ruoka-aineena (RV 39). Esitetty mielipide sisältää lähtökohtaisesti monia asia- ja tulkintavirheitä. Tämä on nettiversio RV:ssa julkaistusta lyhyemmästä mielipidekirjoituksestani. Edellä tulen ottamaan kantaa Pölläsen tarjoamaan nefes-sanan käännökseen sieluna, sekä hänen Ilmestyskirja viitteisiin. Nefes-sanan käännökseksi on tarjottu sanaa "sielu", jota pidän käännösvirheenä johtuen Septuagintan nominin ”psyche” vaikutuksesta. Mielestäni kyseinen tulkinta sisältää sekä asiavirheitä että huonoa käännöstieteellistä ymmärrystä. Aloitan jälkimmäisestä. Yleinen käännöstieteellinen periaate on, että paras mahdollinen kohdekielen sana tai sanan merkityskentän merkitys kääntää lähdekielen sanan merkityksen. Heprean nefes-sana merkitsee nomini-muodossa "elämä, elävä olento" ja verbi-muodossa "antaa elämä, henkäyttää". Kreikan psyche ei ole itsessään väärä käännös heprean nefes-sanalle, koska kohdekielenä sen merkityskenttä vaihtelee "sielun" ja "elämän" välillä. Tämän voi tarkistaa mistä tahansa hyvästä koinekreikan sanakirjasta. Kuitenkin yleiskirjallisena ilmiönä psychen käännös sieluna mukailee kreikkalaista filosofiaa, ja tämä vaikutti vielä Vanhan kirkkoraamatun käännökseen. Tästä virheestä onkin kysymys. Nykyään antiikin kielten tutkimus on edennyt niin pitkälle, että on syytä muistaa raamattutieteiden professorin D. C. Fredericksin varoittava sana: "Meidän tulisi olla erittäin varovaisia ettemme johtaisi kreikkalaista psykologiaa nefes-sanan kääntämiseen, vaikka yli 700 kertaa nefes viittaa ihmisen sisäiseen olemukseen, mutta tuskin koskaan sieluun." Näin on ilmeistä, että aleksandrialaiset Septuagintan kääntäjät valitsivat psyche-sanan, koska eräs sen merkityksistä on elämä, elävä olento. Tämän taustatiedon ollessa hämärän peitossa Arto Pölläsen mielipide antaa ymmärtää asiavirheen kera, että Paavali lainasi Septuagintan versiota luomiskertomuksesta kirjeessään korinttolaisille (1. Kor 15:45). Tarkka Septuagintan tuntija kuitenkin huomaa, että kyseessä oli Paavalin midrastinen tulkinta Septuagintan tekstistä, eikä suinkaan suora lainaus. Tämä tarkoittaa sitä, että Paavali lisäsi lainauksensa sisälle selittäviä sanoja, kuten adjektiivin "elävä" (Ut:n teksti alkukielellä: eis psychen sozan). Se määrittää nominia psyche sen alkuperäisessä, hepreankielisessä mielessä "elävä olento". Miksi Paavali sitten lisäsi adjektiivin "sozan" tähän asiayhteyteen? Selitys on yksinkertainen. Hän halusi tehdä merkityseron nominien ”psyche” ja ”psychiko” välillä, etteivät korinttilaiset sotkisi niitä keskenään. Psychiko on Paavalin kielenkäytössä käsite, joka viittaa korinttilaisten sielulliseen hengellisyyteen, joka ilmentää syntiinlankeemuksen tilaa. Tästä näemme, että Paavali osasi tehdä eron "sielun" ja "elävän olennon" välillä, koska hän näin käsitteli Septuagintan lainausta, jottei sitä ymmärrettäisi väärin Korintissa. Valitettavasti sekä Vanhan kirkkoraamatun että Raamattu kansalle -version kääntäjät epäonnistuivat tässä kohden käännöksessään. Tosiasia on, että "sielu" on väärä suomenkielinen käännös 1. Moos. 9:4 jakeelle ja "elävä sielu" 1. Kor. 15:45 jakeelle. Nämä kohdat olisi pitänyt kääntää vastineella "elävä olento". Toinen asiakokonaisuus liittyy Arto Pölläsen ehdotukseen, että Ilmestyskirjan 2:14 ja 20 valossa epäjumalille uhratun lihan syöminen kielettiin kokonaan kristityiltä, ja näin myös veren ruoka-aineena tänä päivänä. Käytäntö syödä epäjumalille uhrattua lihaa mainitaan muuallakin Uudessa testamentissa (Ap.t. 15:20, 29; 21:25; 1. Kor 8:1, 4, 7, 10; 10:19). Mainitun Ilmestyskirja paikkojen kohdalle on ehdotettu neljää eri tulkinta mahdollisuutta: 1) osallistuminen temppeliaterialle epäjumalan palvonnan yhteydessä, 2) osallistuminen uhratun lihan syömiseen julkisten, uskonnollisten juhlien aikana, 3) epäjumalille uhratun lihan ostaminen torilta ja 4) uhriateria tarjottuna uskonnollissa tapaamisissa. Uuden testamentin henki on selvä. Vaihtoehdot 1), 2) ja 4) ovat epäjumalan palvontaa. Vaihtoehto 3) on, mitä Paavali puolsi. Muutoin heikolla omallatunnolla varustetun kristityn tulisi syödä vihanneksi (Room 14:2). Jos tästä on mitään periaatetta johdettavissa niin, veriruoka-aineena kuuluu samaan kategoriaan. Epäjumallille uhrattuna sen syöminen on syntiä. Muutoin ei ole uusitestamentillista perustetta asialle. Sivumainintana voisin myös sanoa, että Ilmestyskirja 6:9-11 ei liity mielestäni käytävään keskusteluun. Esitetty alttari ei edes symbolisesti edusta uhrialttaria, vaan esirukousten alttaria, kuten voidaan luotettavista kommentaareista tarkistaa. Kuinka marttyyrien veri symboloisi tässä yhteydessä sovitusta? Se tehtävä kuuluu vain Jeesuksen verelle Ilmestyskirjassa. Marttyyrien veri nykyisessä asiayhteydessä nähdään kristityn pyhimpänä rukouksen/palvonnan muotona. He olivat vuodattaneet elämänsä kuolemaan Kristuksen seuraajina. Muilta osin en käy Pölläsen mielipidettä kommentoimaan, koska se toistaisi aikaisemmin esitetyt argumenttini. Totean vain, että jos vanha vakaumus verensyöntikiellosta perustuu vanhentuneeseen ja epätodeksi osoitettuun tietoon, sillä ei ole tarpeellista sitoa ihmisten omaatuntoa.

1 kommentti:

Isä Pekka O. M. Leivo kirjoitti...

Laitanpa minäkin tähän alkuperäisen pidemmän version aiheesta, josta lyhyempi versio julkaistiin RV:ssa nro. 38. Olisi kiva saada palautetta tuosta teesistäni "verensyöntikiellon alkuperäinen merkitys ja sen Uuden liiton sovellus".

Verensyöntikielto Apt. 15:28-29

Jerusalemin kokous antoi alkuseurakunnan aikoihin selkeän käskyn olla syömättä verta taikka lihaa, josta ei verta ole laskettu. Vaikka käsky on selkeä, monille kristityille tämän käskyn noudattaminen tuntuu kuitenkin vaikealta. Verta on käytetty ravintona ilman haittavaikutuksia, joten miksi sitä ei saisi syödä?

Monet verensyöntiä vastustavat perustelevat kantaansa sanomalla “koska niin on kirjoitettu” ilman, että ovat välttämättä ollenkaan ymmärtäneet miksi niin on kirjoitettu. Monet verensyöntiä puolustavat taasen perustelevat kantaansa yleispätevällä lausahduksella “se on vain kulttuurisidonnainen kielto” ilman, että tietäisivät saati osaisivat kertoa mitään varteenotettavaa perustelua tuollaiselle väitteelle.

Esitän tähän alkuun neljä eri näkemystä siitä, miten verensyöntikieltoa on pyritty selittämään.


SELITYKSIÄ VERENSYÖNTIKIELLOLLE

1. Ateriayhteyden vaaliminen

Hyvin yleisenä selityksenä verensyöntikiellolle esitetään uskoontulleiden pakanoiden huomaavaisuus lainalaisia juutalaisia tai juutalaiskristittyjä kohtaan. Jos pakanat eivät olisi noudattaneet annettuja ohjeita, olisivat he sulkeneet juutalaisen lain alaisuudessa elävät ateriayhteyden ulkopuolelle. Tämän näkökannan edustajat ovat monesti sitä mieltä, että verensyöntikielto oli kulttuurisidonnainen käsky, eikä se koske enää tämän ajan uskovia, ainakaan jos he eivät elä juutalaisten parissa.


2. Verensyönnin liittyminen epäjumalanpalvelukseen

Toinen selitys, jolle myös löytyy kohdasta tukea, on verensyöntikiellon liittyminen epäjumalanpalveluksesta varjelemiseen. Eläinuhrit olivat yleisiä pakanakulteissa, ja uhrausten yhteydessä syötiin vastauhrattua lihaa. Vaikka joku olisi nälkäinenkin, hänen tulisi olla osallistumatta epäjumalanpalvelusmenoihin saadakseen lihaa.


3. Verensyönnin terveydelliset haitat

Kolmas selitys on lääketieteellinen. Veri sisältää sairauksia ja verellinen liha pilaantuu helposti. Joko siis Jumala antoi käskyn suojellakseen kansaansa, taikka sitten liberaalimmin ajateltuna Mooses puki perimätiedon verellisen lihan haitallisuudesta Jumalan käskyn muotoon suojellakseen kansaa.


4. Verensyönti on kielletty

Sitten on vielä yksioikoinen tulkinta: ei tulkintaa. Meillä on selvä käsky olla syömättä verta taikka lihaa, josta ei verta ole laskettu, ja sitä käskyä pitää noudattaa vaikka ei keksisikään syytä, miksi sellainen käsky on annettu.


VERENSYÖNTIKIELLON TARKASTELUA

Itse edustin aiemmin kantaa, jonka mukaan ihmisten ei tulisi syödä lihaa verineen tai ilman verta. Ajattelin myös, että jos syö verta, jossa on eläimen sielu/henki, sekoittuu se ihmisen sieluun/henkeen.

Etsiessäni näkemyksilleni perusteluja Raamatusta päädyin kuitenkin siihen käsitykseen, että veren syöminen ei ole kiellettyä kristityiltä ja että alkuperäisen verensyöntikiellon taustalla olevan periaatteen sovellus nykypäivänä on — syödä verta!

Tarkoituksenani on tällä kirjoituksella esittää perustelut käsitykselleni, joka voi olla monelle uusi. Perustelen näkemystäni tarkastelemalla verensyöntikieltoa kolmelta eri näkokannalta.


VERENSYÖNTIKIELLON TARPEETTOMUUS SOVITUKSEN KANNALTA

1. Verensyöntikiellon tarpeellisuus Vanhassa liitossa

Vanhassa liitossa käsky olla syömättä verta liittyi maahan vuodatetun veren sovittavaan vaikutukseen. 3. Moos. 17:10-12:ssa juuri sovitus esitetään syyksi, miksi verta ei saanut syödä ja miksi se tuli vuodattaa maahan. Sen noudattamatta jättäminen merkitsi samaa kuin olisi sanonut Jumalalle: “En tarvitse sovitusta teoistani” ja aiheutti kuolemantuomion (3. Moos. 17:10, 14).

Vanhan liiton aikana itsestään kuolleen lihan syömisestä (josta siis ei ollut laskettu verta) selviytyi sillä, että pesi vaatteensa ja itsensä ja oli jumalanpalveluksen suhteen saastainen iltaan saakka (3. Moos.17:15-16). Kuolemantuomio ei siis kohdistunut henkilöön, joka söi verellistä lihaa tai verta substanssina, aineena, vaan henkilöön, joka tappaessaan eläimen oli vuodattamatta sen verta sovituksekseen.


2. Verensyöntikiellon tarpeettomuus Uudessa liitossa

Uudessa liitossa ei kuitenkaan uhrata eläimiä sovitukseksi ja eläinuhrien kerrotaan kuuluneen ainoastaan Vanhaan liittoon (Hepr. 9:7-10). Ne eivät koskaan puhdistaneet synneistä, vaan olivat muistutus sovituksen tarpeesta (Hepr. 10:1-4).

Uudessa liitossa, jossa pappeuden muuttuessa tapahtui myös lain muutos (Hepr. 7:12-13), kerran vuodatettu Kristuksen veri on ainoa sovituksen tuova elementti (Hepr. 10:11-14).


VERENSYÖNTIKIELLON TARPEETTOMUUS KÄYTÄNNÖN TOTEUTUKSEN KANNALTA

Käytännössä käskyä on mahdoton totella täydellisesti

Kaikessa lihassa (jopa kosher-lihassa) on verta veren laskemisen jälkeenkin. Käsky ei siis voi koskea verta aineena, substanssina, vaan käsky koskee verta jonkin muun vereen liittyvän ominaisuuden takia.


ATERIOINNIN KANNALTA

1. Verensyönti ei ole hengellisesti saastuttavaa

Jeesus sanoi kaiken ravinnon hengellisesti puhtaaksi (Matt. 15:10-20). Paavali jatkoi, ettei edes epäjumalille uhrattu liha vaikuta henkeemme (1. Kor 8:4-5, 8) sillä se, mitä ihminen syö, ei yksinkertaisesti vaikuta hänen läheisyyteensä Jumalan kanssa (1. Kor. 8:8).


2. Verta voi syödä huoletta sellainen, joka ei siitä huolehdi

Paavali teki Rooman seurakunnalle hyvin selväksi, että jos joku pitää jotakin ruokaa epäpyhänä, niin se on vain hänen näkemyksensä, ei Jumalan (Room. 14:14, 17-18).


3. Ruokien valikointi on hengellisesti kahlehtivaa

Jos joku uskoo, että jonkin syöminen (esim. veren) on Jumalan tahdon vastaista ja silti tekee niin, niin tottakai sellainen on väärin (Room. 14:14, 20). Se sitoo kuitenkin vain sitä henkilöä, joka niin uskoo (Room. 14:22-23). Ruokien valikointiin ja niiden syömisen kieltämiseen viitataan riivaajien oppina, joka aiheuttaa aran omantunnon (1. Tim. 4:1-4).


4. Verensyömisestä kieltäytyminen on vastoin Jeesuksen käskyä ja esteenä evankeliumin levittämiselle

Jeesus antoi 70:lle seuraajalleen käskyksi, että “mihin kaupunkiin te tulettekin, missä teidät otetaan vastaan, syökää, mitä eteenne pannaan” (Luuk. 10:8). Paavali uskoi Jeesusta ja toimi kulttuurinsa tavoista huolimatta sen mukaan ja kehotti muitakin samaan (1. Kor. 10:27).

Poikkeuksena Paavalilla oli tilanne, jossa joku heikkouskoisempi on näkemässä missä syöt (epäjumalantemppeli) tai mitä syöt (epäjumalille uhrattuja ruokia) (1. Kor. 8 luku). Vaikka Paavalille oli jo selvää, ettei syömisistään tarvinnut välittää, hän kuitenkin varoi, etteivät tietämättömämmät vahingossa luulisi hänen tukevan epäjumalille uhraamista.


JOHTOPÄÄTÖKSET

1. Suhtautuminen kieltoon syödä verta

Edellä esittämieni perustelujen valossa Jerusalemin kokouksen antama kielto syödä verta kohdistui luultavimmin joko ateriayhteyden vaalimiseen juutalaisten kanssa (1. Kor. 9:20) taikka heikkouskoisempien varjelemiseen epäjumalanpalveluksesta (1. Kor. 8:10). Kristittyjen tulee yhä ottaa aterioidessaan huomioon toisten rajoitteet (esim. kosher-lihan syöjät, kasvissyöjät) sekä välttää aterioimista pakanatemppeleissä. Siltä osin Jerusalemin kokouksen ohjeet ovat siis yhä voimassa.

Koska Uuden liiton puolella a) sovitus ei enää ole riippuvainen eläinten maahan vuodatetusta verestä, ja b) on annettu lupa syödä kaikkea lihaa ilman, että tarvitsee tuntea huonoa omaatuntoa mistään syömästään, tulee mielestäni jättää jokaisen kristityn henkilökohtaiseksi ratkaisuksi miten hän suhtautuu verensyöntiin omassa elämässään.


2. Suhtautuminen käskyyn syödä verta

Alkuperäisen Vanhan liiton aikaisen verensyöntikiellon tarkoitus oli kuolemalla uhkaamalla saada ihmiset muistamaan sovituksen tarpeensa. Uuden liiton jäsenille on annettu verensyöntikäsky (Joh. 6:53), jonka on tarkoitus muistuttaa sovituksen tarpeesta:

Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: “Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: “Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.” Luuk. 22:19, 20.

Meitä ei uhata kuolemalla. Päinvastoin meille kerrotaan, että joku on kuollut puolestamme jo ennen kuin me olemme edes osanneet kaivata sovintoon Jumalan kanssa. Uskon, että verta koskien on vain kaksi asiaa, jotka Jumalaa todella kiinnostavat: se, että emme vuodata toistemme verta ja se, että hän saa meidät uskomaan syntiemme tulleen sovitetuiksi Jeesuksen vuodattamalla verellä.

Pekka O. M. Leivo
Helluntaiteologi