Kirja-arvio: Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä

Saarela, Janne,
Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä
(Keuruu: Aikamedia, 2024), 282 sivua.

Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä on Janne Saarelan esikoiskirja. Mutta kuka on Janne Saarela ja miksi hänen kirjansa kannattaisi lukea? Teoksen takakannessa kerrotaan hänen olevan Seinäjoen helluntaiseurakunnassa ja helluntailiikkeen IK-opistolla työskentelevä teologi ja raamatunopettaja. Tämä on hienoa, mutta ei välttämättä sellaisenaan vielä vahva suositus kirjaan tarttumiseksi. Todetaanpa siis tätä tekstiä lukevaa satunnaista matkailijaa varten se, minkä Eksegeettisen safarin kanssa pitempään matkaa tehneet ovat jo havainneet:

Mitä tulee raamatuntutkimukseen tai sen pohjalta nousevaan apologiaan, Janne Saarela on ikään kuin teologisesti turboahdettu ChatGPT-4 yhdistettynä Google Kääntäjään – varsin kova paketti siis.

Saarelalla on kyky perehtyä suuriin määriin kansainvälistä akateemista huippututkimusta ja tuoda sen parasta antia tiivistetysti ja ymmärrettävässä muodossa suomenkielisen lukijan ulottuville. Täällä Safarilla julkaistujen kirjoitusten lisäksi hänen tekstejään löytyy mm. Vammalan Helluntaiseurakunnan verkkosivuilta, Jurvan Baptistiseurakunnan verkkosivuilta sekä Saarelan omasta Tekstikritiikki-tiistai -blogista. Youtubesta puolestaan löytyy mm. Järkevä usko -apologiasarja. 

Saarelan tuottamaa materiaalia ei ainoastaan ole paljon, vaan se on myös laadukasta. Sen valossa hänen kirjaansa tarttuvan lukijan odotukset eivät voi olla muuta kuin korkealla. Näihin odotuksiin Saarela vastaakin erinomaisesti. 

Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä ovat aiheina laajoja, mutta kirjalla on pituutta alle 300 sivua. Joku saattaisi pitää tätä käsiteltävään asiaan nähden suppeana esityksenä, mutta näin ei kannata ajatella. Kyse on nimittäin siitä, että kirjoittaja on kahlannut useammasta eri aiheesta läpi tuhansia ja tuhansia sivuja akateemista kirjallisuutta ja tiivistänyt olennaisimmat asiat sujuvalla tavalla kompaktiksi paketiksi, jonka kuka tahansa pystyy lukemaan läpi – ja vieläpä niin, että ymmärtää lukemansa. Tämä on sellaista oppineisuutta ja Kristuksen ruumiin palvelemista, jota soisi esiintyvän paljon laajemminkin maamme kristillisellä kentällä. 

Saarelan kirjassa lukija saa siis yksissä kansissa monen hyvän teoksen parhaan annin. Eri aiheista enemmän kiinnostuneita ei silti jätetä pelkästään kirjoittajan oman sanan varaan. Teos nimittäin pitää sisällään (joidenkin silmille tosin ehkä liiankin pienellä präntillä painettuja) lukuisia alaviitteitä sekä 17-sivuisen, äärimmäisen tiiviin lähdeluettelon, jossa on pienen väitöskirjan verran lähteitä. Saarela on tehnyt kotiläksynsä ja tietää, mistä puhuu. 

Kirjan takakansi on otsikoitu "Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?", ja tuosta kysymyksestä Saarela lähtee liikkeelle. Ensimmäisessä luvussa hän listaa ihmiskunnan tähän mennessä tarjoamat viisi päävastausta kyseiseen kysymykseen: 1) kuolema on lopullinen (naturalismi), 2) jonkinlainen varjomainen osa ihmisestä selviytyy jonkinlaiseen varjomaiseen maailmaan (pakanuus), 3) sielun jälleensyntyminen (mm. hindulaisuus ja buddhalaisuus), 4) sielun kuolemattomuus (klassinen platonismi) ja 5) ruumiin ylösnousemus (Raamattu ja erityisesti Uusi testamentti). 

Toisessa luvussa esitellään edellä mainitun listan kohtaa 2 Homeroksen pääteosten kautta, ja kolmannessa luvussa kohtaa 4 Platonin ajattelun pohjalta. Näiden antiikin ajan ajattelumallien lyhyt läpikäynti auttaa lukijaa ymmärtämään, kuinka poikkeavia olivat muinaisen juutalaisen maailman ajatukset kuolemanjälkeisestä elämästä. Näitä Saarela puolestaan käsittelee seuraavaksi siten, että ensin lähdetään liikkeelle luomiskertomuksesta (luku 4), sen jälkeen katsotaan muuta Vanhaa testamenttia (luku 5), ja lopuksi tutustutaan testamenttien välisen ajan juutalaisiin kirjoituksiin (luku 6). Juutalaisilla ei ollut vain yhtä yhtenäistä ajattelumallia kuolemanjälkeisestä elämästä, mutta meille säilyneiden tekstien perusteella suuri enemmistö kuitenkin uskoi historian lopussa tapahtuvaan kaikkien vanhurskaiden ruumiilliseen ylösnousemukseen. 

Ennen kuin Saarela pääsee käsittelemään Jeesusta ja hänen ruumiillista ylösnousemustaan, hän tarkastelee evankeliumien luotettavuutta historiallisina lähteinä (luku 7). Asiaan perehtyneet tietävät, että mitä enemmän niitä ja niihin liittyviä seikkoja on vuosikymmenten saatossa akateemisissa piireissä tutkittu, sitä vakuuttavammilta historiallisilta lähteiltä ne vaikuttavat. Saarela käsittelee joitakin tähän liittyviä kysymyksiä ja päätyy toteamaan, että evankeliumien kautta meillä on oikeasti riittävä pääsy siihen, mitä Jeesus toimintansa aikana teki ja mitä hänelle tapahtui. 

Luvussa 8 käydään läpi ensin Jeesuksen toimintaa ja sen jälkeen hänen hautaamiseensa liittyviä näkökohtia. Niiden valossa ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Jeesus olisi todella kuollut ristillä ja tullut haudatuksi juutalaiseen tapaan. Luvuissa 9 ja 10 siirrytään ylösnousemususkon varsinaiseen ytimeen. Oliko hauta tyhjä, ja nousiko Jeesus todellakin ruumiillisesti kuolleista, kuten niin monet hänet kohdanneista Uuden testamentin mukaan väittivät? Jos Jeesuksen ruumiilliseen ylösnousemukseen liittyvää todistusaineistoa kohdeltaisiin samoilla kriteereillä kuin muidenkin yhtä kaukaisten historiallisten tapahtumien todistusaineistoa, niin yhdelläkään tutkijalla tai historioitsijalla ei olisi syytä kiistää asiaa. 

Yhdestoista luku vastaa lyhyesti viiteen vaihtoehtoiseen teoriaan, joita Jeesuksen ylösnousemuksen kiistävät skeptikot ovat esittäneet. Lisäksi Saarela käsittelee väitettä, jonka mukaan evankeliumien ylösnousemuskertomukset ovat keskenään niin ristiriitaisia, että niiden kertomiin asioihin ei voi luottaa. Hän huomauttaa, että kertomusten ydintapahtumien osalta ristiriitoja ei kuitenkaan ole. Samoin käy selväksi, että jokainen vaihtoehtoinen teoria on tavalla tai toisella ongelmallinen. Niihin turvautuminen näyttäisikin oikeastaan vaativan joko älyllistä epärehellisyyttä tai ainakin enemmän uskoa kuin Jeesuksen ruumiillisen ylösnousemuksen totena pitäminen. 

Seuraavassa luvussa Saarela käsittelee taivasta sekä kuoleman ja ylösnousemuksen välistä tilaa. Hän tuo esille, kuinka kristittyjen puheessa "taivasta" ei käytetä ainoastaan viittaamaan Herrassa kuolleiden kuolemanjälkeiseen olotilaan, vaan myös heidän loppusijoituspaikastaan puhuttaessa. Näistä edellinen tapa saa hyvin tukea Raamatusta, mutta jälkimmäisen kohdalla olisi parempi puhua uudesta taivaasta ja uudesta (tai uudistetusta) maasta. 

Luvussa 13 avataan lähemmin tuota Jumalan kansan lopullista päämäärää. Saarelan mukaan lopussa vanha luomakunta uudistetaan, ei suinkaan tuhota (ja jotenkin korvata aivan toisella maapallolla). Tähän uudistettuun "ihmisen ulottuvuuteen" yhtyy sitten "Jumalan ulottuvuus" eli taivas. Ihminen saa siis viettää iäisyytensä ylösnousemusruumiissa Jumalan läsnäolossa siinä luomakunnassa, jonka Jumala on alun perinkin ihmiskuntaa varten luonut. 

Viimeisenä lukuna on Q&A, jossa Saarela vastaa 10 kysymykseen, joita hän arvelee kenties nousevan kirjan väitteiden pohjalta. 

Kirjan luettuani minulla oli ongelma: en oikein keksinyt sen asiasisällöstä mitään kritisoitavaa. Jonkin verran kirjan käsittelemiin aiheisiin itsekin perehtyneenä oli pakko todeta, että Saarela on tosiaan tehnyt niiden käsittelyssä hyvää työtä – ja sen myötä ison palveluksen suomalaiselle lukijakunnalle. Uskoakseni erittäin suurelle enemmistölle kirja tarjoaakin hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa, olipa tarpeena sitten "kättä pitempi" keskusteluissa skeptikkojen kanssa tai Raamatun lukijana kehittyminen sekä tiettyjen Raamatun ydinasioiden parempi ymmärtäminen. 

Ainoa varsinainen kritiikkini kirjaa kohtaan liittyy sen ulkoasuun. Ensimmäisessä painoksessa on nimittäin suorastaan luvattoman paljon kieli- tai ulkoasuun liittyviä ongelmia, joiden tulisi normaalisti karsiutua kustannustoimitusvaiheessa. Tähän on tietojeni mukaan onneksi kuitenkin jo reagoitu, eikä toisessa painoksessa tällaista ongelmaa enää ole.

Jos nyt vielä jotain muuta pitäisi väen väkisin kirjasta nostaa tikun nokkaan, niin ehkäpä se olisi seuraava haaste kirjoittajalle: 

Kirjan suuri kysymys on, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Vastauksen osalta kirjoittaja on –ymmärrettävistä syistä – keskittynyt nimenomaan Jumalan kansan lopulliseen kohtaloon. Mutta kun takakannessa vielä erikseen mainitaan, että se, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, "tulee lopulta koskettamaan meitä jokaista", niin olisiko ollut paikallaan puhua vielä enemmän myös siitä toisesta vaihtoehdosta? Olisi ollut mielenkiintoista lukea teologista analyysiä tämänkin osalta, etenkin kun se on niin olennainen osa populaarikulttuuria ja usein esillä myös uskosta osattomien kanssa käytävissä keskusteluissa. Saarela on jo sivunnut aihetta netissä, joten ehkäpä jokin kaunis päivä saamme vielä perinpohjaisemman paketin, ihan kirjoissa ja kansissa? 

Mitä puolestaan tulee potentiaalisen lukijan suurimpaan kysymykseen eli kannattaako kirja lukea, niin vastaus on yksiselitteisen helppo: ehdottomasti!