ARGUMENTTI LIITTYEN NIMIIN
Keskustelu kanonisista evankeliumeista on klassinen taisteluareena kahden eri koulukunnan, konservatiivisten ja skeptikoiden, välillä. Haluan tässä postauksessa tuoda esiin yhden viimeaikaisen argumentin, jonka tarkoitus on vahvistaa näkemystä, jonka mukaan evankeliumien kirjoittajat todella tiesivät asiansa, koska heidän kerrontansa lepää silminnäkijöiden kertomusten varassa ja meidän tulisi lähtökohtaisesti suhtautua heidän teoksiinsa luottavaisesti, ei skeptisesti. Kyseinen argumentti liittyy erityisesti evankeliumeissa (ja Apostolien teoissa) esiintyviin nimiin. En kuitenkaan ole tietoinen siitä, että tämä keskustelu olisi juurikaan ajautunut tarjolle suomen kielellä, joten tarkoitukseni on paikata tätä aukkoa. Englanninkielisessä maailmassa aihetta ovat erityisesti pitäneet esillä Richard Bauckham klassikkokirjassaan Jesus and the Eyewitnesses (2006), ja sitä on sittemmin tuonut esiin tutkimuskeskus Tyndale Housen johtaja Peter Williams, jonka menevä luento aiheesta on katsottavissa YouTubesta, joskin hän tuo argumenttia esiin myös hänen pikkulillin paksuisessa kirjassaan Can We Trust the Gospels? (2018). Vaikka pääasiallinen tarkoitus on esitellä spesifisti nimiin liittyvää tutkimusta, annan tekstin edetessä myös muita aiheen kannalta esitettyjä argumentteja, koska ne liittyvät erityisesti myös nimiin.
Argumentti on melko yksinkertainen ja sitä voi havainnollistaa esimerkillä. Jos minä lähtisin nyt kirjoittamaan historiallista kertomusta esimerkiksi liittyen Afrikkaan tai Venäjään, miten suurella todennäköisyydellä minä osaisin käyttää näissä maissa asuvista ihmisistä oikeita ja uskottavia nimiä? Jos minulla ei nimittäin ole mitään kokemusta afrikkalaisesta tai venäläisestä kulttuurista ja elämästä (eikä minulla olekaan), olisi hyvin epätodennäköistä kirjoittaa kertomuksia, joissa esiintyisi uskottavilla nimillä liikkuvia henkilöhahmoja. Esimerkiksi Muhammad-nimi on äärimmäisen yleinen muslimien parissa, mutta Jurvasta tämännimisiä henkilöitä olisi turha odottaa löytävänsä kovinkaan montaa, koska sieltä ei löydy laajaa muslimiasutusta. Kun puhumme evankeliumeista, laajan yksimielisyyden mukaan ehkä ainoatakaan ei kirjoitettu Palestiinan maaperällä, vaan muualla Rooman valtakunnassa. Lisäksi jotkut tutkijat (kuten Rudolf Bultmann) ovat väittäneet, että evankeliumeissa esiintyvät nimet ovat toissijaisia ja myöhempiä lisäyksiä (”novelistic interest”), eikä kertomuksissa alusta alkaen olleita nimiä. Tällainen näkemys ei kuitenkaan pidä paikkansa (ks. alla taulukko ja sen selitys.) Mitä tulee nimiin ylipäätään, niin tällaista väitettä voidaan nyt melko hyvin arvioida, koska meillä on melko hyvä käsitys siitä, millaisia nimiä tuona aikana milläkin maantieteellisellä alueella oli käytössä. Tämä pitää paikkansa erityisesti ajanjaksolla 300 eKr. — 200 jKr. eli me voimme verrata evankeliumeissa esiintyviä nimiä tähän tietokantaan ja arvioida niiden uskottavuutta.
Tietokanta
Bauckham rakentaa argumenttinsa israelilaisen tutkijan Tal Ilanin teoksen Lexicon of Jewish Names in Late Aniquity: Part 1: Palestine 330 BCE—200 CE (2002) varaan. Tietokantaan on kerätty nimiä erityisesti kirjallisista lähteistä (mm. Josefus, Kuolleen meren kirjakääröt), erilaisista virallisista papyruksista ja ossuaareista eli edesmenneiden ihmisten luuarkuista, johon oli kaiverrettu heidän nimensä. (Bauckham tekee hieman erilaisia metodologisia valintoja datan suhteen verrattuna Ilaniin, mutta pointti pysyy.) Käytännössä meillä on nyt tieto noin 3000 juutalaisesta nimestä, jotka olivat käytössä mainittuna ajanjaksona. Tarkemmin sanottuna Bauckham löytää 2953 esiintymää 521 erilaisesta nimestä: 2625 esiintymää 447:stä miehen nimestä ja 328 esiintymää on 74:stä naisen nimestä. (Naisten kohdalla datapankki on siis huomattavasti pienempi, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon kulttuurillisen tilanteen, jossa naisia joskus jopa haudattiin nimettömänä yksinkertaisesti ”miehensä vaimona”.) On myös tärkeä huomata, että suurin datamäärä tulee nimenomaan 1. ja 2. vuosisadalta jKr. eli juuri Uuden testamentin kannalta olennaisimmalta ajanjaksolta.
Olennaista tietokannassa on tämä: juutalaisten keskuudessa nimet vaihtelivat hyvin paljon riippuen maantieteellisestä alueesta eli Palestiinan alueella käytettiin hyvin erilaisia nimiä kuin diasporassa. Näin ollen: jos evankeliumien kirjoittajat olisivat liittäneet kertomuksiin nimiä sattumanvaraisesti myöhemmin ja näin erityisesti Palestiinan ulkopuolella, olisi ollut häikäisevän epätodennäköistä, että evankeliumeissa olevat nimet vastaisivat tuona aikana Palestiinassa käytettyjä nimiä. Tällainen vastaavuus on kuitenkin olemassa ja se on hyvin tarkka! Sen lisäksi, että nimet itsessään ovat uskottavia, niihin liitetyt erilaiset määritteet vastaavat tarkasti tuona aikana yleisesti käytössä ollutta tapaa. Toisin sanoen ”kaikki olemassaoleva todistusaineisto osoittaa, että evankeliumeissa esiintyvät persoonalliset nimet ovat aitoja” (Bauckham 2006, 84).
Top-6 käytetyimmät miehen nimet Palestiinassa olivat (numero vastaa nimen esiintyvyyttä lähdeaineistossa):
Seuraava vertailu osoittaa, miten hyvin tyypillisimmät nimet käyvät yhteen evankeliumeissa ja Apostolien teoissa esiintyvien nimien kanssa, ensimmäinen lukema tarkoittaa Palestiinassa asuneita miehiä:
Näin ollen evankeliumeissa ja Apostolien teoissa esiintyvät nimet käyvät äärimmäisen tarkasti yhteen Palestiinan maaperällä asuvien nimien kanssa. (Naisten kohdalla eroavuus on hieman suurempi, mutta tämä on odotettavaa, koska datapankki on huomattavasti pienempi.) Jos vertaamme Palestiinassa esiintyviä nimiä Egyptissä esiintyviin juutalaisten nimiin, eroavuus on sen sijaan huikea. Esimerkiksi Egyptissä toiseksi käytetyin nimi oli Sabbataius, mutta Palestiinassa nimi sijoittuu vasta sijalle 68, neljänneksi yleisin nimi oli Pappus, mutta Palestiinassa nimi on sijalla 39, Ptolemaios on Egyptissä sijalla 6, mutta Palestiinassa sijalla 50. Sama huomio pätee Libyaan ja Turkkiin: käytetyt nimet eroavat suuresti Palestiinan maaperällä käytetyistä nimistä.
Kuten Williams tiivistää, jossain Rooman valtakunnan toisessa osassa asuva henkilö ei yksinkertaisesti pystyisi käsittelemään nimiä tavalla, joka johtaisi uskottavaan nimiryhmään Palestiinan juutalaisille (2018, 67). On siis äärimmäisen epätodennäköistä, että evankeliumien kertomuksiin liitetyt nimet olisivat peräisin myöhemmästä eli toissijaisesta lisäyksestä jossain muualla, kuten siis esimerkiksi muotokriitikko Rudolf Bultmann aikoinaan väitti. Sen sijaan tämä analyysi alleviivaa Bauckhamin kirjan luvun argumenttia, jonka mukaan monet evankeliumeissa nimeltämainitut henkilöt (a) ovat olleet nimeltä mainittuina alusta saakka ja (b) nimellä on merkitystä, koska he ovat tapahtumien silminnäkijöitä ja he itse kertoivat tapahtuneita asioita eteenpäin.
Tietokanta
Bauckham rakentaa argumenttinsa israelilaisen tutkijan Tal Ilanin teoksen Lexicon of Jewish Names in Late Aniquity: Part 1: Palestine 330 BCE—200 CE (2002) varaan. Tietokantaan on kerätty nimiä erityisesti kirjallisista lähteistä (mm. Josefus, Kuolleen meren kirjakääröt), erilaisista virallisista papyruksista ja ossuaareista eli edesmenneiden ihmisten luuarkuista, johon oli kaiverrettu heidän nimensä. (Bauckham tekee hieman erilaisia metodologisia valintoja datan suhteen verrattuna Ilaniin, mutta pointti pysyy.) Käytännössä meillä on nyt tieto noin 3000 juutalaisesta nimestä, jotka olivat käytössä mainittuna ajanjaksona. Tarkemmin sanottuna Bauckham löytää 2953 esiintymää 521 erilaisesta nimestä: 2625 esiintymää 447:stä miehen nimestä ja 328 esiintymää on 74:stä naisen nimestä. (Naisten kohdalla datapankki on siis huomattavasti pienempi, mikä ei ole yllättävää ottaen huomioon kulttuurillisen tilanteen, jossa naisia joskus jopa haudattiin nimettömänä yksinkertaisesti ”miehensä vaimona”.) On myös tärkeä huomata, että suurin datamäärä tulee nimenomaan 1. ja 2. vuosisadalta jKr. eli juuri Uuden testamentin kannalta olennaisimmalta ajanjaksolta.
Olennaista tietokannassa on tämä: juutalaisten keskuudessa nimet vaihtelivat hyvin paljon riippuen maantieteellisestä alueesta eli Palestiinan alueella käytettiin hyvin erilaisia nimiä kuin diasporassa. Näin ollen: jos evankeliumien kirjoittajat olisivat liittäneet kertomuksiin nimiä sattumanvaraisesti myöhemmin ja näin erityisesti Palestiinan ulkopuolella, olisi ollut häikäisevän epätodennäköistä, että evankeliumeissa olevat nimet vastaisivat tuona aikana Palestiinassa käytettyjä nimiä. Tällainen vastaavuus on kuitenkin olemassa ja se on hyvin tarkka! Sen lisäksi, että nimet itsessään ovat uskottavia, niihin liitetyt erilaiset määritteet vastaavat tarkasti tuona aikana yleisesti käytössä ollutta tapaa. Toisin sanoen ”kaikki olemassaoleva todistusaineisto osoittaa, että evankeliumeissa esiintyvät persoonalliset nimet ovat aitoja” (Bauckham 2006, 84).
Top-6 käytetyimmät miehen nimet Palestiinassa olivat (numero vastaa nimen esiintyvyyttä lähdeaineistossa):
- Simon (243)
- Joosef (218)
- Eleasar/Lasarus (166)
- Juuda (164)
- Johanan (122)
- Joosua/Jeesus (99)
Seuraava vertailu osoittaa, miten hyvin tyypillisimmät nimet käyvät yhteen evankeliumeissa ja Apostolien teoissa esiintyvien nimien kanssa, ensimmäinen lukema tarkoittaa Palestiinassa asuneita miehiä:
- 15,6% miehistä kantoi nimeä Simon ja Joosef. Evankeliumeissa / Ap.t. luku on 18.2%.
- 41,5% miehellä oli nimi Top-9 listan joukosta. Evankeliumeissa / Ap.t. luku on 40.3%.
- 28.6% naisista kantoi kahta suosituinta nimeä, Maria ja Salome. Evankeliumeissa / Ap.t. luku on 38.9%.
- 49.7% naisille oli nimi Top-9 listan joukosta. Evankeliumeissa / Ap.t. luku on 61.1%.
Näin ollen evankeliumeissa ja Apostolien teoissa esiintyvät nimet käyvät äärimmäisen tarkasti yhteen Palestiinan maaperällä asuvien nimien kanssa. (Naisten kohdalla eroavuus on hieman suurempi, mutta tämä on odotettavaa, koska datapankki on huomattavasti pienempi.) Jos vertaamme Palestiinassa esiintyviä nimiä Egyptissä esiintyviin juutalaisten nimiin, eroavuus on sen sijaan huikea. Esimerkiksi Egyptissä toiseksi käytetyin nimi oli Sabbataius, mutta Palestiinassa nimi sijoittuu vasta sijalle 68, neljänneksi yleisin nimi oli Pappus, mutta Palestiinassa nimi on sijalla 39, Ptolemaios on Egyptissä sijalla 6, mutta Palestiinassa sijalla 50. Sama huomio pätee Libyaan ja Turkkiin: käytetyt nimet eroavat suuresti Palestiinan maaperällä käytetyistä nimistä.
Kuten Williams tiivistää, jossain Rooman valtakunnan toisessa osassa asuva henkilö ei yksinkertaisesti pystyisi käsittelemään nimiä tavalla, joka johtaisi uskottavaan nimiryhmään Palestiinan juutalaisille (2018, 67). On siis äärimmäisen epätodennäköistä, että evankeliumien kertomuksiin liitetyt nimet olisivat peräisin myöhemmästä eli toissijaisesta lisäyksestä jossain muualla, kuten siis esimerkiksi muotokriitikko Rudolf Bultmann aikoinaan väitti. Sen sijaan tämä analyysi alleviivaa Bauckhamin kirjan luvun argumenttia, jonka mukaan monet evankeliumeissa nimeltämainitut henkilöt (a) ovat olleet nimeltä mainittuina alusta saakka ja (b) nimellä on merkitystä, koska he ovat tapahtumien silminnäkijöitä ja he itse kertoivat tapahtuneita asioita eteenpäin.
Esimerkkejä silminnäkijöiden roolista
Sekä ulkoiset että sisäiset todisteet osoittavat vahvasti siihen suuntaan, että Markuksen evankeliumi perustuu Pietarin silminnäkijätodistuksen varaan. Koska olen avannut Bauckhamin argumenttia pitkästi muualla, en toista argumentteja tässä. Sen sijaan keskityn seuraavaksi toiseen tärkeään huomioon liittyen muihin silminnäkijöihin.
On luontevaa, että evankeliumeissa hyvin tunnetut ja kuuluisat henkilöt esiintyvät nimettyinä (kuten Johannes Kastaja, Pilatus, Herodoksen dynastia), kuten myös Jeesuksen tunnetut opetuslapset. Kuitenkin suurin osa kertomuksessa pikaisesti vilahtava henkilö jää anonyymiksi. Siitä huolimatta on olemassa muutamia poikkeuksia, kuten sokea Bartimaios, Timaioksen poika, joka esitellään hyvin huolellisesti Markuksen kerronnassa (10:46-52). Miksi yhtäkkiä jotkut henkilöt siis esiintyvätkin nimellä, kun muut eivät? Bauckhamin mukaan tätä asiaa ei olla koskaan kunnollisesti selitetty ja hänen hypoteesinsa on tämä: nämä henkilöt esiintyvät kertomuksessa nimettyinä, koska he itse kertoivat silminnäkijöinä tapahtunutta eteenpäin ja heillä oli merkittävä ja tunnettu rooli varhaiskristillisessä yhteisössä. Tästä syystä Timaioksen kokema parantuminen kerrotaankin ikään kuin hänen perspektiivistään käsin (ks. Bauckham 2020). Mainittakoot, että tämä sopii hyvin yhteen Eusebiuksen Kirkkohistoria-teoksesta (4:3.2) löytyvän tradition kanssa, jossa Eusebius viittaa Kvadratus-nimiseen apologeettaan, joka eli toisen vuosisadan alussa:
Vapahtajamme teot olivat aina saapuvilla, sillä ne olivat todellisia. Parannettuja ja kuolleista ylösnousseita ei nähty ainoastaan silloin, kun heidät parannettiin ja he nousivat ylös, vaan he olivat aina saapuvilla, eivät ainoastaan silloin kun Vapahtaja oleskeli maan päällä, vaan myös hänen poistuttuaan, pitkän ajan, niin että muutamat niistä ovat eläneet meidän aikaamme saakka. (s. 184)
[Kvadratus kirjoitti keisarille noin vuonna 117 jKr. ja maininta ”meidän aikaamme saakka” on hänen omaan sukupolveensa, joskin aikaan kun hän ollut nuorempi.]
Toinen esimerkki on Simon Kyreneläinen, mies joka kantoi Jeesuksen ristiä (tai tarkemmin sanottuna ristin poikkipuuta), ja hänen poikansa. Heidät kaikki nimetään tarkasti Markuksen kerronnassa (15:21). Bauckhamin mukaan paras selitys Simonin poikien — Aleksandroksen ja Rufuksen — nimeämiselle on se, että Markus viittaa tässä tapahtumien silminnäkijöihin: tapahtumasta kertoivat laajasti myöhemmin juuri Simonin pojat (ehkä Simon ei liittynyt kristilliseen yhteisöön tai hän kuoli melko pian).
Kolmas esimerkki liittyy nimettyihin naisiin, jotka toimivat olennaisen tärkeässä silminnäkijän roolissa niin Jeesuksen ristillä, hänen hautaamisessaan että tyhjällä haudalla. Heidän roolinsa on äärimmäisen tärkeä siksi, että miesopetuslapset, mukaanlukien Pietari, ovat teillä tuntemattomilla. Erityisesti kolme naista, Maria Magdaleena, Maria Jaakobin ja Jooseen äiti ja Salome ovat niitä, jotka tarkkailevat tilannetta niin ristillä, hautaamisessa ja tyhjällä haudalla. Markus jopa käyttää melko vahvaa sanaa θεωροῦσαι/theōrousai jakeissa 15:40, 47; 16:4, jonka merkitys on nimeomaan painokkaammassa tarkkailemisessa kuin vain näkemisessä. Allekirjoitan Bauckhamin kommentin, jonka mukaan naisten rooli nimenomaan tapahtumien silminnäkijöinä on täysin ilmeinen (ks. Bauckham 2009, 29-33).
Lopuksi, neljäntenä esimerkkinä toimii Luukkaan kertomus kahdesta Emmauksen tien kulkijasta, joista kuitenkin vain toinen nimetään: Kleopas (24:18). Selkein syy tälle nimeämiselle on se, että Kleopas itse kertoi tätä kertomusta varhaisessa kristillisessä yhteisössä. Kyseessä on suurella todennäköisyydellä sama Kleopas, joka mainitaan Johanneksen evankeliumissa, kun Johannes nostaa esiin ristillä olleen Marian, joka oli ”Kloopaksen [vaimo]” (19:25). Koska nimi on harvinainen, näyttää selvältä, että hän on Jeesuksen setä (Joosefin veli), kuten Hegesippukselta löytyvä traditio kertoo (sit. Eusebius, Kirkkohistoria 3:11; 4:22). Kleopas/Kloopas oli siis yksi niistä harvoista Jeesuksen lähisukulaisista, joilla oli merkittävä rooli varhaisessa Jerusalemin seurakunnassa (vrt. Luuk. 1:1-4!).
Nimi & määritteet
Sen lisäksi, että evankeliumeissa esiintyvät nimet itsessään käyvät loistavasti yhteen tuon ajan Palestiinassa asuvien henkilöiden nimien kanssa, niissä on myös eräs toinen aspekti, joka käy täysin yhteen sen kanssa, miten nimien kanssa toimittiin. Nimittäin tilanteessa, kun paikalla on monia samannimisiä henkilöitä, heidät tulee tavalla tai toisella erottaa toisistaan. Diasporassa tämä asia ratkaistiin yleensä hyvin toisella tavalla kuin Palestiinassa, mutta evankeliumeissa olevat esimerkit käyvät hyvin yhteen Palestiinassa olleiden tapojen kanssa. (Bauckham listaa 11 eri tapaa miten tämä erottelu voitiin tehdä.) Esimerkiksi evankeliumeissa ja Apostolien teoissa monet eri Simonit erotetaan huolellisesti toisistaan: Simon Pietari (Mark. 3:16), Simon Kiivailija (Mark. 3:18), Simon Spitaalinen (Mark. 14:3) ja Simon Kyreneläinen (Mark. 15:21). Maria-nimisten kohdalla asia hoidetaan joko viittaamalla paikkakuntaan (Maria Magdaleena) tai heidän lapsiinsa (Maria Jaakobin ja Joosefin äiti, Matt. 27:56). Evankeliumeissa näkyy myös se, että tämä asia tulee luonnollisesti esiin silloin, kun sen täytyy tulla, mutta harvinaisempien nimien kanssa määrittävää tekijää ei mainita. Esimerkkinä toimii hyvin Matteuksen evankeliumista löytyvä lista 12 opetuslapsen nimistä. Olen laittanut jokaisen nimen perään numeron, joka osoittaa miten käytetystä nimestä on kysymys:
Lista osoittaa, että tunnetuimpien nimien kohdalla, Simonin, Juudaksen, Matteuksen ja Jaakobin kohdalla käytetään lisämäärettä, mutta harvinaisempien nimien kohdalla tätä ei tarvinnut tehdä. (Williams 2018, 68.)
Data & muut ”evankeliumit”
Entä mitä tapahtuu, jos analysoimme nk. apokryfisia evankeliumeita samalla kriteerillä? Vastaus: huomaamme, että ne epäonnistuvat testissä surkeasti. Tuomaan evankeliumissa nimiä mainitaan eniten, mutta vain seitsemän (joskin Tuomaan nimi esitetään kummallisesti ”Didymos Juudas Tuomas” eli ”kaksonen Juudas kaksonen”). Marian evankeliumissa esiintyy vain viisi nimeä ja mainittua Mariaa ei koskaan selvennetä eli koskaan ei ole täysin selvää, kenestä Mariasta puhutaan. Lisäksi Jeesusta ei mainita nimeltä lainkaan, vaan häneen viitataan selvästi myöhemmin käytetyllä tittelillä ”Pelastaja”. Juudaksen evankeliumissa palestiinalaisten nimien lukumäärä on niinkin huikea kuin kaksi: Juudas ja Jeesus! Teoksessa mainitaan muitakin nimiä, mutta ne ovat peräisin muualta, kuten kreikankielisestä Vanhasta testamentista ja tuon ajan mystiikasta (engl. Adam, Adamas, Adonaios, Barbelo, Eve, Gabriel, Galila, Harmathoth, Michael, Nebro, Saklas, Seth, Sophia, Yaldabaoth ja Yobel; Williams, s. 69).
LIITE: taulukko nimistä
Sen lisäksi, että evankeliumeissa esiintyvät nimet itsessään käyvät loistavasti yhteen tuon ajan Palestiinassa asuvien henkilöiden nimien kanssa, niissä on myös eräs toinen aspekti, joka käy täysin yhteen sen kanssa, miten nimien kanssa toimittiin. Nimittäin tilanteessa, kun paikalla on monia samannimisiä henkilöitä, heidät tulee tavalla tai toisella erottaa toisistaan. Diasporassa tämä asia ratkaistiin yleensä hyvin toisella tavalla kuin Palestiinassa, mutta evankeliumeissa olevat esimerkit käyvät hyvin yhteen Palestiinassa olleiden tapojen kanssa. (Bauckham listaa 11 eri tapaa miten tämä erottelu voitiin tehdä.) Esimerkiksi evankeliumeissa ja Apostolien teoissa monet eri Simonit erotetaan huolellisesti toisistaan: Simon Pietari (Mark. 3:16), Simon Kiivailija (Mark. 3:18), Simon Spitaalinen (Mark. 14:3) ja Simon Kyreneläinen (Mark. 15:21). Maria-nimisten kohdalla asia hoidetaan joko viittaamalla paikkakuntaan (Maria Magdaleena) tai heidän lapsiinsa (Maria Jaakobin ja Joosefin äiti, Matt. 27:56). Evankeliumeissa näkyy myös se, että tämä asia tulee luonnollisesti esiin silloin, kun sen täytyy tulla, mutta harvinaisempien nimien kanssa määrittävää tekijää ei mainita. Esimerkkinä toimii hyvin Matteuksen evankeliumista löytyvä lista 12 opetuslapsen nimistä. Olen laittanut jokaisen nimen perään numeron, joka osoittaa miten käytetystä nimestä on kysymys:
Ja nämä ovat niiden kahdentoista apostolin nimet: ensimmäinen oli Simon [1], jota kutsuttiin Pietariksi, ja Andreas [>99], hänen veljensä, sitten Jaakob [11], Sebedeuksen poika, ja Johannes [5], hänen veljensä, Filippus [61] ja Bartolomeus [50], Tuomas [>99] ja Matteus [9], publikaani, Jaakob [11], Alfeuksen poika, ja Taddeus [39], Simon [1] Kananeus ja Juudas [4] Iskariot, sama, joka hänet kavalsi. (Matt. 10:2-4)
Lista osoittaa, että tunnetuimpien nimien kohdalla, Simonin, Juudaksen, Matteuksen ja Jaakobin kohdalla käytetään lisämäärettä, mutta harvinaisempien nimien kohdalla tätä ei tarvinnut tehdä. (Williams 2018, 68.)
Data & muut ”evankeliumit”
Entä mitä tapahtuu, jos analysoimme nk. apokryfisia evankeliumeita samalla kriteerillä? Vastaus: huomaamme, että ne epäonnistuvat testissä surkeasti. Tuomaan evankeliumissa nimiä mainitaan eniten, mutta vain seitsemän (joskin Tuomaan nimi esitetään kummallisesti ”Didymos Juudas Tuomas” eli ”kaksonen Juudas kaksonen”). Marian evankeliumissa esiintyy vain viisi nimeä ja mainittua Mariaa ei koskaan selvennetä eli koskaan ei ole täysin selvää, kenestä Mariasta puhutaan. Lisäksi Jeesusta ei mainita nimeltä lainkaan, vaan häneen viitataan selvästi myöhemmin käytetyllä tittelillä ”Pelastaja”. Juudaksen evankeliumissa palestiinalaisten nimien lukumäärä on niinkin huikea kuin kaksi: Juudas ja Jeesus! Teoksessa mainitaan muitakin nimiä, mutta ne ovat peräisin muualta, kuten kreikankielisestä Vanhasta testamentista ja tuon ajan mystiikasta (engl. Adam, Adamas, Adonaios, Barbelo, Eve, Gabriel, Galila, Harmathoth, Michael, Nebro, Saklas, Seth, Sophia, Yaldabaoth ja Yobel; Williams, s. 69).
LIITE: taulukko nimistä
 |
| Bauckham, s. 65 |
Jos oletamme Markus-prioriteetin, eli enemmistönäkemyksen, jonka mukaan Markus on evankeliumeista ensimmäinen ja Matteus ja Luukas käyttävät sitä lähteenään itsenäisesti, niin data on seuraava:
- Kun molemmat lainaavat Markuksen kerrontaa, he pitävät nimen neljässä tapauksessa (Simon Kyreneläinen, Joosef Arimatialainen, Maria Magdaleena ja Maria Jaakobin ja Jooseen äiti [joskin Luukas jättää jälkimmäisen pojan mainitsematta]).
- Luukas pitää nimen yhdessä kohden, jossa Matteus vaihtaa nimen (Leevi).
- Luukas pitää nimen yhdessä kohden, jossa Matteus jättää sen pois (Jairos).
- Molemmat pudottavat nimen pois neljässä kohdassa (Bartimaios, Alexandros, Rufus, Salome).
AIHEESTA
Bauckham, Richard.
Bauckham, Richard.
- 2006. Jesus and the Eyewitnesses. Erityisesti luvut 3&4.
- 2009. "The Eyewitnesses in the Gospel of Mark." Svensk Exegetisk Årsbok, 74. Sivut 19-39.
- 2020. "Eyewitnesses and Healing Miracles in the Gospel of Mark." The Biblical Annals, 10:3. Sivut 341-354.
Williams, Peter
- ”New Evidences the Gospels were Based on Eyewitness Accounts.” YouTubessa oleva luento vuodelta 2011.
- 2018. Can We Trust the Gospels? Erityisesti luvut 3&4.
Eusebius, Kirkkohistoria. Suom. vuonna 1937 Ivar Heikel.
* Ja koska joku lukija todennäköisesti suuttuu siitä, että käytän tekstissä sanaa "Palestiina", niin muistutan lukijaa siitä, että tällä tekstillä ei ole mitään tekemistä nykytilanteen kanssa, vaan tämä on täysin tavallinen tapa puhua alueesta tutkimuskirjallisuudessa. Kuten James Dunn huomauttaa Jesus Remembered -kirjassaan (s. 257-58), sana "Palestiina" tuli yleiseen käyttöön vasta toisella vuosisadalla toisen juutalaissodan epäonnistumisen jälkeen, mutta alueeseen viitattiin kreikkalais-roomalaisessa kirjallisuudessa hyvin usein tällä nimellä jo paljon aiemmin, koska mm. jo Herodotos puhuu "Palestiinan syyrialaisista" 400 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja Aristoteles viittaa Kuolleeseen mereen "Palestiinassa olevana järvenä".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti