Kirjaesittely: The Gentle Answer to the Muslim Accusation of Biblical Falsification

Gordon Nickel, The Gentle Answer to the Muslim Accusation of Biblical Falsification (Bruton Gate, 2015), 493 sivua.

Tällä sivustolla ollaan jo parinkymmenen vuoden ajan käsitelty monipuolisesti raamattututkimuksen hedelmiä. Yksi aihe, josta ei kuitenkaan ole käytännössä lainkaan postauksia, on kristinuskon ja islamin tai Raamatun ja Koraanin välinen suhde. Kuten jokainen näihin aiheisiin perehtynyt varsin nopeasti huomaa, erittäin monet raamatuntutkimuksen kannalta tärkeät aiheet kuten vaikkapa tekstikritiikki, evankeliumien historiallinen luotettavuus tai kristologia ovat islamin ja kristinuskon välisessä dialogissa usein massiivisen köydenvedon kohteena. Toisin sanoen tyypillisen muslimikritiikin mukaan Raamatun teksti on turmeltunut, kun taas Koraani on säilynyt läpi historian täydellisesti (=tekstikritiikki), Uuden testamentin evankeliumeihin ei voi luottaa (=tekstien historiallinen luotettavuus) ja todellinen Jeesus-kuva löytyy Koraanista, ei Uudesta testamentista (=kristologia). Ikävä kyllä monet raamatuntutkijat eivät ole lainkaan perillä niistä väitteistä, joita muslimit yleensä Raamatusta heittelevät, kun taas muslimit ovat usein hyvin heikosti perillä uusimman tekstikriittisen työn tuloksista, liittyen sekä Raamattuun että Koraaniin. 

Mielestäni onkin siis aika esitellä lyhyesti tällä sivustolla yhtä kirjaa, joka sukeltaa syvälle näihin teemoihin, tarjoten runsaasti työkaluja sellaisille kristityille, jotka ovat tekemisissä muslimien ja heidän väitteidensä kanssa.

Kirjan teesi

Kristitty tutkija Gordon Nickel julkaisi vuonna 2015 kirjan The Gentle Answer to the Muslim Accusation of Biblical Falsification (Lempeä vastaus muslimien syytökselle Raamatun turmeltuneisuudesta). Sen lisäksi, että Nickelillä on runsaasti kokemusta arkipäiväisestä työskentelystä muslimaissa, hänen akateeminen ansioluettelonsa on melko vakuuttava. Hänen väitöskirjansa Narratives of Tampering in the Earliest Commentaries on the Qur’ān (Koraanin varhaisimmissa kommentaareissa esiintyvät kertomukset väärentämisestä) lisäksi hän on kirjoittanut eri teoksiin useita artikkeleita islamista ja Koraanista. Vuonna 2020 häneltä julkaistiin paksu Koraanin kommentaari (jota allekirjoittanut odottelee parasta aikaa postilaatikkoon).

Teoksen otsikon mukaisesti Nickel lähestyy potentiaalista muslimilukijaa lempeästi ja rakkaudella. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tosiasiaväitteisiin tartuttaisi tiukasti ja analysoiden. Kirja on loistava esimerkki siitä, miten ystävällisyyden ei tarvitse tarkoittaa naiiviutta tosiasioiden äärellä. Tässä asenteessa onkin paljon opittavaa nykypäivän keskusteluihin.

Nickelin kirjan pääteesi on vastata sunnimuslimi-tutkija Rahmat Allah Kairanwin (1818-1891) vuonna 1864 julkaisemaan kirjaan Izhār al-haqq, joka kääntyy englanniksi nimellä Demonstration of truth. Kirja saavutti laajan lukijakunnan heti ilmestyttyään ja tätä suosiota on lisännyt se, että sitä on aivan viimeaikoina painettu uudelleen arabiaksi (1998), urduksi (1996) ja tiivistäen englanniksi (1992). Pähkinänkuoressaan Kairanwin väite oli osoittaa, että alkuperäinen Toora ja Evankeliumi ovat kadonneet, koska juutalaiset ja kristityt ovat väärentäneet niiden tekstin. Raamattuun ei siten voi enää luottaa, eikä muslimien kannata lukea Raamattua lainkaan.

Nickel tekeekin Kairanwin teokselle saman kuin mitä Origenes (k. 254) teki aikoinaan Kelsoksen teokselle eli hän vastaa pitkästi ja tarkasti skeptikolta tulevaan kritiikkin ja ampuu kirjan pääteesin alas. Nickelin analyysiä voisi mielestäni verrata skeetradalla haulikkonsa kanssa pyörivään ammattiampujaan, joka ampuu tarkasti alas jokaisen pessimistisen kiekon, jonka herra Kairanwi taivaalle heittää.

Kirjan sisältö

Nickelin kirja on paksu ja se koostuu yhteensä neljästä osasta ja 24 luvusta. Tässä pikainen supertiivistys eri osien annista.

Kirjan osassa 1 (luvut 1-6) Nickel tiivistää Kairanwin lähtökohdat, jonka jälkeen hän siirtyy käsittelemään sitä, mitä Koraani ja Koraanin varhaiset muslimikommentaattorit Raamatun turmeltuneisuudesta itse asiassa sanovat. Käy ilmi, että Koraani ei itse asiassa tue lainkaan ajatusta siitä, että Raamattu olisi syvätasolla korruptoitunut; päinvastoin, Koraani on täynnä kunnioittavaa ja positiivista sanottavaa niin Toorasta kuin Evankeliumistakin. Samoilla linjoilla olivat varhaiset muslimioppineet. Ainoat kohdat, jotka liittyvät potentiaalisesti Raamatun tekstien peukaloimiseen käsittävät vain kaksi jaetta — 2:27 ja 3:78 — ja niissäkin on kyse väitteestä, että Muhammadin aikaiset Medinan juutalaiset muokkasivat Tooran tekstiä, jossa oli lupaus ja jopa kuvas Muhammadin saapumisesta. Tällainen väite voidaan kuitenkin käsikirjoitusaineiston avulla testata ja osoittaa vääräksi.

Kirjan osassa 2 (luvut 7-12) käsitellään laajasti muslimien esittämiä väitteitä Raamatun luotettavuutta vastaan. Tässä kohden kirjaa tuleekin elintärkeää informaatiota raamatuntutkijoille. Sanoisin, että jokaisen, joka haluaa perehtyä tarkemmin Vanhan ja Uuden testamentin käsikirjoitustraditioon, tulisi lukea tarkasti kirjan luvut 11&12, koska ne antavat mielestäni erinomaisen ja kattavan tiivistyksen nykytutkimuksesta.

Kirjan osassa 3 (luvut 13-18) keskitytään pelkästään Koraanintutkimukseen eli siihen, mitä alan parhaimmat tutkijat ovat sanoneet Koraanin synnystä, käsikirjoituksista, kielestä, ja sisällöstä viimeisen reilu sadan vuoden aikana. Käy ilmi, että Koraaniin liittyy jopa enemmän hankalia kysymyksiä kuin Raamattuun ja erityisesti Uuteen testamenttiin. Nickel lainaa Fred Donneria, jonka vuoden 2005 konferenssipuhe tiivisti silloista tutkimusta:

Meidän, jotka tutkimme islamin alkuperää, on myönnettävä yhdessä, että me emme yksinkertaisesti tiedä joitakin hyvin perustavanlaatuisia asioita Koraanista – asioita, jotka ovat niin perustavanlaatuisia, että muiden teosten parissa työskentelevät tutkijat pitävät niiden tuntemista yleensä itsestään selvyyksinä. Niihin kuuluvat esimerkiksi seuraavat kysymykset: Miten Koraani syntyi? Mistä se tuli ja milloin se ilmestyi ensimmäisen kerran? Miten se kirjoitettiin ensimmäisen kerran? Millä kielellä se kirjoitettiin – ja kirjoitetaan? Missä muodossa se oli alun perin? Kuka oli sen ensimmäinen yleisö? Miten se siirtyi sukupolvelta toiselle, etenkin alkuvuosina? Milloin, miten ja kuka sen kasasi yhteen (codified)? (s. 259)

Juuri tässä kohden kirjaa erityisesti Uuden testamentin tutkimukseen uppoutuneet varmaankin huokailevat hämmentyineinä. Uuden testamentin tutkijat ovat nimittäin tottuneet skeptisiin kommentteihin varsinkin liittyen evankeliumien myöhäiseen ajoitukseen (+40 vuotta). Islamin ja Koraanin varhaishistorian tutkimisessa pääasialliset lähteet tulevat käytännössä kuitenkin 200 vuoden viiveellä eli suhde-ero Uuden testamentin tutkimukseen on kyllä melkoinen.

Kirjan viimeisessä osassa 4 (luvut 19-24) keskitytään lähinnä Vanhan testamentin profetioihin ja siihen, miten ne ovat saaneet täyttymyksen Jeesuksessa. Nickel avaa tarkasti mm. sitä, miten Jesajan kirjasta löytyvät Palvelija Laulut (Jes. 42; 49; 50; 53) täyttyvät Jeesuksessa ja miten Mooseksen lupaama tuleva profeetta (5. Moos. 18) tulkitaan yksimielisesti Jeesukseksi Uuden testamentin dokumenteissa. Lukija oppii myös sen mielenkiintoisen tosiasian, että Jerusalemissa edelleen pystyssä olevan, vuonna 691 rakennetun Kalliomoskeijan sisäseiniltä voi löytää varhaisinta mahdollista islamin alkuhistoriaan liittyvää arabiankielistä tekstiä. Tekstien keskiössä näkyy kuitenkin selvästi kristologinen debatti, jota muslimit ja kristityt tuona aikana kävivät Jeesuksesta. Toisin sanoen Jeesuksen jumalallisen Jumalan Poika -termin täydellinen hylkääminen muodostaa yhden tärkeimmistä teemoista tämän moskeijan seinäteksteissä!

Johtopäätös

Näin jo hieman useampia teoksia kristinuskon ja islamin välisestä suhteesta luettuani sanoisin, että sellaisen lukijan, joka haluaa seurata asiansa osaavaa opasta islamin ja kristinuskon välisten suhteiden esittelemiseen ja analysoimiseen, kannattaisi hankkia tämä kirja hyllyynsä ja oikeasti lukea se.

Kirjan sisältöä on esitelty tarkemmin kahdessa blogitekstissä: ne löytyvät täältä.