Näytetään tekstit, joissa on tunniste ateismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ateismi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Kirja-arvio: Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä

Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä -kirjan kansi

Saarela, Janne,
Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä
(Keuruu: Aikamedia, 2024), 282 sivua.


Ylösnousemus ja kuolemanjälkeinen elämä on Janne Saarelan esikoiskirja. Mutta kuka on Janne Saarela ja miksi hänen kirjansa kannattaisi lukea? Teoksen takakannessa kerrotaan hänen olevan Seinäjoen helluntaiseurakunnassa ja helluntailiikkeen IK-opistolla työskentelevä teologi ja raamatunopettaja. Tämä on hienoa, mutta ei välttämättä sellaisenaan vielä vahva suositus kirjaan tarttumiseksi. Todetaanpa siis tätä tekstiä lukevaa satunnaista matkailijaa varten se, minkä Eksegeettisen safarin kanssa pitempään matkaa tehneet ovat jo havainneet:

Mitä tulee raamatuntutkimukseen tai sen pohjalta nousevaan apologiaan, Janne Saarela on ikään kuin teologisesti turboahdettu ChatGPT-4 yhdistettynä Google Kääntäjään – varsin kova paketti siis.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Räisäsen Jumalan ja Raamatun moraalinen kritiikki on piirre ateismista

Kirkko ja Kaupunki -lehden websivuilta osui silmääni Heikki Räisäsen kiteytyksiä moraalisista ristiriidoista, joita hän mielestään löytää Raamatun sivuilta. Räisäsen ajatuksiin on kuulunut niin sanottu Raamatun moraalinen kritiikki, joka on osa nykyaikaista raamatuntutkimusta.

Tässä kohden on joitakin Räisäsen kommentteja K & K -lehden websivun mukaan:

– Raamatulla puolustetut historian vääryydet eivät aina ole perustuneet väärään tulkintaan – päinvastoin, Raamattua on ehkä luettu aivan oikein. Joidenkin vääryyksien, kuten juutalaisvastaisuuden, juuret ovat jo Raamatussa itsessään, Räisänen sanoo.

– Helvetti-opille löytyy paljon raamatullista perustaa, mutta silti kirkko on käytännössä luopunut sen julistamisesta – myöntämättä ottaneensa kaikessa hiljaisuudessa kriittisen kannan Raamatun näkemykseen.
Räisäselle helvetin moraalinen ongelma on rangaistuksen järjetön epäsuhta rikkeeseen nähden. Rangaistuksen ajatus ei ole epämoraalinen, mutta miten ihmiselle voidaan antaa ikuinen piina rangaistukseksi, etenkin kun luterilaisen armo-opin mukaan ihmisen kyky valita pelastuksen ja helvetin välillä on jokseenkin olematon? Kaikkihan on Jumalan kädessä.

On mielenkiintoista todeta, että Räisäsen jumala- ja raamattukritiikki on tullut vaikutetuksi niin sanotusta protesti ateismista tai ateisimin moraalisesta argumentaatiosta. Silti hän ei pidä itseään ateistina, vaikka hänen esille tuomat kysymykset pohjautuvat ateismiin.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen trauma johti ateismin moraaliseen protestiin suhteessa kristinuskoon: kuinka Jumala sallii syyttömän kärsiä? Tätä teemaa Dostojevski oli käsitellyt kirjassaan Karamazovin veljekset (1880), jossa yksi veljeksistä ajautui kapinaan Jumalaa kohtaan kysymällä onko oikein, että viaton lapsi kärsii.

Protesti ateismin sävyistä huolimatta raamattukritiikissään Räisäsestä kirjoitetaan seuraavaa, jossa hän on enemmän kristitty kuin ateisti:

Heikki Räisänen haluaa kutsua itsensä kaltaisten kriittisten epäilijöiden kasvavaa joukkoa kulttuurikristityiksi. Muuta ohjelmajulistusta ei ole kuin ajattelun, epäilemisen ja uskon vapaus ja oikeus pitää itseään silti kristittynä. Mutta miksi sitten olla enää kristitty?

– Miksi kannattaa olla suomalainen? Mitä muutakaan voisin olla? En usko juuri mihinkään kristinuskon oppeihin, mutta olen tämän tradition tuote. Olen enemmän kristitty kuin muslimi, juutalainen tai ateisti. Merkitystään menettää eniten uskonnon teoreettinen ylärakenne, jolla ei loppujen lopuksi ole paljon merkitystä kuin pienelle eliitille. Arkisesta käytännön kristillisyydestä kulttuurikristityn uskonnollisuus ei paljon poikkea. Tärkeitä asioita ovat edelleen armo, rakkaus ja oikeudenmukaisuus.

Tässä Räisäsen luonnehdinnassa näkyy tuttu ajatus kodista, uskonnosta ja isänmaasta. Suomalaisuus on rakenteellista, johon kuuluu yhtenä osana uskonto. Ateisimin tunnustaminen, vaikka hän useassa kohtaan ajattelee kuin ateisti, lienee tämän tradition hylkäämistä hänelle. On mielenkiintoista kuitenkin todeta, millainen käsitteiden dekonstruktaatio onkaan käynnissä. Ateisti penää itselleen oikeutta pitää itseään kulttuurikristittynä, vaikka ei tunnusta kristillistä oppia juuri ollenkaan.

Mitä ajatuksia Räisäsen itseluonnehdinta, moraalinen raamattukritiikki ja käsitteiden uudelleen määrittäminen sinussa herättää? Onko Räisäsellä oikeus kutsua enää itseään kristityksi paitsi kuin postmodernina käsitteiden dekonstruktaationa? Mikä on kristityn vastaus ateismin moraaliseen argumentaatioon?