Kirja-arvio: Genesis

Crumb, Robert,
Genesis, kuvittanut R. Crumb
(Teos, 2010).

Käytän tilaisuutta hyväkseni ja esittelen kuukauden kirjana sarjakuva-albumin. Tämä teos ei teemaltaan ole mitenkään harvinainen, sillä se on Raamatun kirjan sarjakuvasovitus. Se on kristillisen sarjakuvakentän yleisin sarjakuvamuoto, johon tartutaan ensimmäisenä ja viimeisenä ja aina siellä välissäkin. Toki kristillistä sarjakuvaa on muunkinlaista. Esimerkiksi suomeksikin nähdystä Viimeisten päivien vaellus -kirjasarjasta on elokuvien lisäksi tehty myös sarjakuvasovitus. Left Behind -sarjakuva kattaa kaksi ensimmäistä kirjaa ja käsittää kymmenen noin 50 sivuista sarjakuva-albumia. Suomi on kielialueena pieni ja siksi tänne eksyy lähinnä ne varmimmat tapaukset. Eli Raamatun tarinoiden pohjalta tehdyt sarjakuvat.

Tällä kertaa käsittelemämme sarjakuva on kuitenkin hieman erilainen. Se on enemmän underground-piirtäjänä tunnetun Robert Crumbin Genesis. Tämä ei tietenkään ole ensimmäinen kerta, kun ei-kristityt tekevät sarjakuvaa Raamatusta (Suomessakin tästä on esimerkkinä Limingan opiston sarjakuvalinjan muutaman vuoden takainen Draamattu-kokoelma). Sen sijaan erityistä tässä Crumbin teoksessa on sen lähes ehdoton uskollisuus alkutekstille. Robert Crumbin lähtöajatus oli kuvittaa Genesis sarjakuvaksi niin alkutekstille uskollisesti kuin vain mahdollista. Näin ollen sarjakuvassa on tekstimuodossa lähes koko 1. Mooseksen kirjan teksti. Samalla Crumb on pyrkinyt kuvissaan autenttisuuteen. Kuvituksen pohjana on paljon taustatyötä ja se näkyy.

Crumb onnistuu tekemään Genesis-sarjakuvasta varsin toimivan kokonaisuuden. Se ei välttämättä ole niin helppoa kuin ehkä ensi alkuun kuvittelisi. Raamatun kertomukset ovat kuin tiivistemehua. Ne ovat usein hyvin lyhyitä ja sisältävät vain vähän yksityiskohtia. Siksi useat Jeesus-elokuvat ja Raamattu-sarjakuvat ovat melko vahvasti sovitettuja, niin että niihin on lisätty dialogia ja kohtauksia. Ehkä hieman romantiikkaa lisää tuonne ja jännitystä tuonne.

Pohjimmiltaan kyse on erilaisesta tarinankertomiskulttuurista. Itämailla tarinaan luettiin sekin, mikä jätettiin kertomatta. Etenkin me nykyään elävät länsimaiset taas olemme tottuneet lukemaan tarinat lähes valmiiksi pureskeltuina ja miltei loppuun asti selitettyinä ja alleviivattuina. Tämä ero tarinankertomisperinteissä on jo vanha ja se ehkä selittää esimerkiksi jotkin Uuden testamentin lisäykset. Osa niistä kun on laatuaan juuri selittäviä: alkuperäinen kirjoittaja on maininnut jonkun menevän matkoille, mutta ei mainitse hänen paluutaan, vaikka seuraavalla sivulla hän on jo palannut. Joillekin tämä saattoi olla hämmentävää ja siksi lisättiin maininta henkilön palaamisesta.

Tästä tullaankin pääsyyhyn, miksi halusin kirjoittaa tämän kuukauden kirja -esittelyn juuri tästä opuksesta. Ensin pieni selvitys niistä tapahtumista, jotka mainittuun syyhyn johtivat. Ihastellessani, miten Crumb onnistui luontevasti muuntamaan sarjakuvaksi Genesiksen pitkät sukuluettelot ja listanomaisesti kerrotut ihmiskunnan alkuhistorian yleispiirteet, kiinnitin erityistä huomiota lukujen 1 ja 2 sovitukseen. Yleinen johdanto-opillinen käsityshän on, että neljä ensimmäistä Mooseksen kirjaa on koottu useammasta lähteestä. Tämän vuoksi Genesis sisältää kaksi erilaista ja eri ikäistä luomiskertomusta. Yhden ensimmäisessä ja toisen toisessa luvussa. Vaikka Pentateukin lähdeteoria on mielestäni jossakin määrin kiehtova ja mahdollinenkin (en mene nyt siihen), olen enimmäkseen vastustanut ajatusta kahdesta luomiskertomuksesta Genesiksessä. Todennäköisesti takana on pieni, aivolohkoissani vaikuttava konservatiivi, joka haluaa pitää kiinni vanhoista perustuksista.

Genesis-sarjakuvan kautta aloin kuitenkin miettimään uudelleen kahden luomiskertomuksen mahdollisuutta. Sarjakuvassa nimittäin ensimmäisen ja toisen luvun ero on huomattava. Aivan kuin olisi katsonut alkuperäistä Italian Jobia, jonka filmi olisi mennyt poikki ja pudonnut puoli olisi korvattu elokuvan uudemmalla versiolla. Sillä, missä on Mark Wahlberg. Ero, on se sitten todellinen tai ei, näkyi paljon paremmin kuin pelkkää tekstiä lukiessa. Oletan tämän johtuvan siitä, että hahmotan asioita visuaalisesti. Sarjakuva korosti luomiskertomuksen runollisuutta ja näytelmällisyyttä. Ihastuin taannoin Henri Blocherin kommentteihin luomiskertomuksen rakenteesta kirjassa Elämän alkulähteillä. Riippumatta siitä, onko luomiskertomus tarkoitettu ymmärrettäväksi sellaisenaan vai onko se "vain" runollista tai kuvainnollista tekstiä, sen asettelu ja sisältö on sommiteltu taidokkaasti.

Tämä johti miettimään sarjakuvan mahdollisuuksia esimerkiksi kommentaareissa. Ajatus ei ole itselleni uusi. Vuosituhannen alussa yrittelin ikuisuusprojektia, joka kokoaisi evankeliumit yhdeksi sarjakuvatarinakokonaisuudeksi ja koko hoito olisi vielä kaiken lisäksi mahdollisimman uskollinen alkuteksteille. Eli teksti olisi suoraan Raamatusta (mahdollisesti hieman evankeliumin jakeita yhdistellen). Ja jotta homma ei kävisi liian helpoksi, halusin mukaan vielä mahdollisimman laajan kommentaariosan. Lähdin toteuttamaan projektia nettisarjana ja se ilmestyikin vajaan vuoden verran Netmissionin oheispalveluna. Internet mahdollisti kommentaariosan linkittämisen sarjakuvaan ja erikielisyyden (julkaisin sarjaa suomeksi ja englanniksi).

Homma päättyi lopulta siihen, että itseltäni loppui aika. Edelleenkin ajatus sarjakuvakommentaarista kummittelee mielessäni ja Robert Crumbin Genesis sopii siihen oikein hyvin. Syntynyt sarjakuvateos on kuitenkin hyvin lähellä kommentaaria. Se ei tosin sisällä kommentaareille yleistä johdanto-osaa (vaikka Crumb kyllä loppuun lisäämissään viitteissä esitteleekin mielellään oman käsityksensä Genesiksen synnystä). Kuvan ja sanan liitto sekä Crumbin työnsä pohjaksi tekemä selvitystyö havainnollistaa Genesiksen kertomusta ja onnistuu monessa kohtaa jopa selventämään sitä. Tietenkin osassa tapauksia on jouduttu tekemään taiteellisia kompromisseja. Perinteinen juutalais-kristillinen käsitys Jumalasta ei ole vanha, valkopartainen joulupukin isoveli, vaikka sellaiseksi hänet taiteessa usein kuvataankin. Lisäksi, koska Crumb pyrkii pitäytymään vain siinä, mitä itse tekstissä sanotaan, moni kulttuuriin liittyvä asia jää selvittämättä.

Sarjakuvan heikoin lenkki on Crumbin kirjoittama liiteosa, jossa hän kommentoi Genesiksen kohtia. Hän esittää erityisesti Savina Teubalin tulkintoja Genesiksen tarinoiden taustasta. Sellaisena Genesis olisi muinaisen matriarkkaalisen kulttuurin peittely-yritys. Ymmärrän toki Crumbin innokkuuden hyväksyä varsin epäkonservatiivisia tulkintoja. Ovathan ne pinnalla da Vinci -kirjan myötä. Kommenttiosa olisi ollut kuitenkin hieman antoisampi, jos siinä olisi ollut useampikin näkökulma. Toisaalta Crumbin kommentit sekä estoton Genesiksen kuvittaminen herättävät ajatuksia. Kuvitettuna Raamatun sankarien ja tarinoiden raadollisuus tulee ilmeiseksi ja pyhäkoulumaiset mielikuvat pyhistä Herran palvelijoista saavat huutia. Asia, jota Raamattua normaalisti lukiessa ei välttämättä aina jää pohtimaan.

Toistaiseksi Robert Crumbin Genesis on ainoa tiedossani oleva Raamatun kirjan sarjakuvasovitus, jossa on pyritty alkutekstin mukaiseen lopputulokseen. Tällaista näkisin mielelläni lisääkin (mielelläni sellaista tekisinkin) ja uskoisin näin saatavilla sarjakuvasovituksilla tai sarjakuvakommentaareilla olevan kysyntääkin. Etenkin nuoremman väen parissa erilaisissa rippikouluissa ja vastaavissa sarjakuva toimisi varmasti paremmin kuin vanha tuttu Raamattu. Samalla se ehkä haastaisi Raamatun lukijoita miettimään sen sisältöä aivan uudella tavalla.