Apokalyptista kirjallisuutta syystä tai toisesta lukeneet tietävät, että apokalypsi on haasteellinen tyylilaji ymmärtää. Mutta tyylilajin haasteellisuus ei rajoitu vain itse tekstiin, vaan ulottuu myös apokalyptiikan ja apokalypsien tutkimukseen. Sain joitakin vuosia sitten mahdollisuuden syventyä kuukausien ajan täysipäiväisesti apokalypsien tutkimuksen saloihin ja mieleeni jäi erityisesti kolme seikkaa.
Ensiksikin kaikkialla alan kirjallisuudessa toistetaan Semeian numerossa 14 ollutta (ja numerossa 28 päivitettyä), J.J. Collinsin ja kumppaneiden sorvaamaa apokalypsin määritelmää. Vaan kuinka tuohon määritelmään päädyttiin? Kerättiin ensin joukko apokalypseja, sitten etsittiin niiden yhteisiä piirteitä ja lopuksi määriteltiin niiden pohjalta, mikä on apokalypsi. Määritelmä on ihan fiksu ja filmaattinen, mutta yritäpä vastaavaa esim. väitöskirjassa, niin ohjaajasi kertoo sinulle heti, että tällaiset kehäpäätelmät eivät ole mistään kotoisin. Kotitehtävänä voi miettiä, miksi tätä proseduuria ei ole kritisoitu missään muualla kuin yhdessä vuoden 1991 SBL:n seminaariesitelmässä.
Toinen mielenkiintoinen seikka liittyy samassa Semeian numerossa olleisiin taulukoihin, joissa on analysoitu juutalaisia ja kristillisiä apokalypseja ja merkitty, mitä apokalyptisia ominaisuuksia niistä löytyy. Vaan jos nuo apokalypseiksi valitut tekstit lukee tarkasti läpi niin huomaa, että rasteja on jaeltu aika runsaskätisesti. Toisaalta joukosta puuttuu tekstejä, jotka ainakin rastien määrän eli ominaisuuksiensa suhteen kelpaisivat sinne mainiosti. Tämän jälkimmäisen näkökohdan ovat monet muutkin tuoneet esiin, mutta vastaan ei ole tullut vielä yhtään kirjoitusta, jossa olisi kritisoitu tuota "kotiinpäinvetoa" noiden ominaisuuksien löytämisen suhteen. (Aivan oma lukunsa on monien apokalypsien kirjoitusajankohdan määrittely, mutta ehkäpä siitä joskus toiste lisää.)
Kolmas jonkin verran kaivelemaan jäänyt asia on se, että Ilmestyskirja, joka on antanut koko tyylilajille sen nimen - väärin perustein, kuten olen yrittänyt alan kirjallisuudessa tuoda esiin - ei Collinsin ja kumppaneiden skeeman mukaan itse asiassa täytäkään apokalypsin minimiehtoja, mutta he ovat silti kelpuuttaneet sen mukaan. Collins onkin joutunut myöhemmissä julkaisuissaan vastaamaan mm. tähän kritiikkiin. Sitä tapaa, jolla hän sen tekee, voidaan ainakin minun mielestäni kuvata hyvin englannin kielen termillä special pleading.
Jollain olisi tässä nyt saumaa päästä maailmanmaineeseen esim. kirjoittamalla väitöskirja, joka joko kumoaa tai ainakin selkeästi muokkaa vallitsevaa konsensusta sen suhteen, mikä tai mitä ovat "apokalypsi", "apokalyptinen", "apokalyptiikka", jne. Any takers?
9 kommenttia:
Tässä John Collinsin artikkelista apokalyptisen määritelmä: (John Collins "Towards the morphology of a genre: introduction." Semeia Vol. 14, 1-20.)
This common core of constant elements permits us, then, to formulate a comprehensive definition of the genre:
"Apocalypse" is a genre of revelatory literature with a narrative framework, in which a revelation is mediated by an otherworldly being to a human recipient, disclosing a transcendent reality which is both temporal, insofar as it envisages eschatological salvation, and spatial insofar as it involves another, supernatural world."
Tähän määritelmään Collins päätyy luetteloituaa tosiaan hillittömän määrän erilaisia piirteitä. Lukaisin äsken tuon kyseisen artikkelin ja tiedostan, että yhden lukukerran perusteella ei kovin syvällisiä kriittisiä kommentteja yleensä pysty tuottamaan. Kuitenkin mietin tuota yllä olevaa määritelmää ja sovelsin sitä Johanneksen evankeliumiin. Itse asiassa evankeliumikin natsaisi kohtalaisen hyvin tuohon määritelmään.
1. revelatory literature with a narrative framework. Narratiivinen viitekehys lienee selvä.
2. a revelation is mediated by an otherworldly being to a human recipient. Jeesus esitetään Johanneksen evankeliumissa varsin selvästi jumalalliseksi (tästä ilmauksesta jehovan todistajatkin pitävät) olennoksi, joka välittää ilmoituksen ihmisille.
3. disclosing a transcendent reality which is both temporal, insofar as it envisages eschatological salvation, and spatial insofar as it involves another, supernatural world." Yliluonnollinen maailma on kaiken aikaa läsnä mutta painopisteenä on eskatologinen tulevan maailman lupaus.
Vähän venytettyä sovellusta, mutta eikö määritelmiä juuri näin voida testailla.
Matti
Hienosti olet määritelmää soveltanut :-) Tulee melkein mieleen N.T. Wrightin radikaali ehdotelma siitä, mitkä kappaleet esim. evankeliumeissa ovat apokalyptisia ja mitkä eivät...
Tuota apokalypsin määritelmää on muistaakseni kritisoitu myös mm. sen takia, että on mahdollista valita kolme tekstiä, joilla ei ole minkäänlaisia yhtäläisyyksiä, mutta jotka silti kaikki sopivat saman määritelmän sisään. Mutta koska pelataan tieteen pelisäännöillä, niin tuo määritelmä pysynee "virallisena" niin kauan kunnes joku keksii paremman.
Siitä on aika kauan aikaa, kun luin Wrightin Jeesus-eepoksia mutta muistelen, että hän tavallaan "demytologisoi" Jeesuksen apokalyptiset puheet. Olen muuttamassa toimistoani ja kaksi ekaa Wrightia ovat jo uudessa paikassa, joten en pysty nyt tarkastelemaan muistelmiani. No, joka tapauksessa yksi "Apokalyptiikan haaste" on varmasti tämä Jeesuksen apokalyptiikka.
Jeesushan mitä ilmeisemmin käytti termiä Bar Enash (ihmisen poika) aika innokkaasti. Taustalla on (toisin kuin M. Casey ja kumppanit väittävät) Danielin kirjan apokalyptisen osuuden mystinen hahmo, joka ilmeisesti jo qumranilaisessa reseptiohistoriassa miellettiin messiashahmoksi. Oma kysymyksensä on sitten se, pitäisikö apokalyptiikasta lainaaminen mieltää apokalyptiikaksi. Ilmeisesti ei, koska tällöin kirjallisuustieteellinen kategoria menettäisi loputkin merkityksensä.
Toinen historian Jeesuksen apokalyptiikkaan liittyvä osa-alue ovat esim. Mark 13. luku, jossa hän profetoi tulevia. Nämä tietysti nähdään laajalti tutkimuksessa ex eventu profetioina, yhtenä Collinsin mainitsemana apokalyptiikan lajina. Olen kuitenkin hiukan skeptinen tätä helpolta ja selvältä tuntuvaa ex eventu -profetiaa vastaan. J.A.T. Robinsonin legendaarista (ja kiisteltyä) Redating the New Testament eeposta mukaillen ihmettelen, miksi Jerusalemin hävityksestä ei oikein puhuta mitään. Viittaukset ovat olemattoman vähäisiä ja esim. Matt 22:7 ei natsaa tapahtumien kanssa kunnolla. ,,nyt päälläni kiipeilee kaksi marakattia, joten joudun läht....
Pari ajatusta...
Minun mielestäni on tärkeää tehdä ero apokalyptis-eskatologisen liikkeen/henkilön välillä ja kirjallisuuslajin kanssa. Tällöin Jeesus sovittuu ensimmäiseen suhteessa Danielin kirjan seitsämänteen lukuun.
Collinsin ja Co. määritelmä apokalypsista on myös ex eventum luonteeltaan. Profetia typistetään tällöin forth telling tasolle. Esim. Danielin kirjan neljä valtakuntaa nähdään Antiokus Efifaniukseen huipentuneen. Ja Danielin ajoitus on tällöin myöhäisempi kuin perinteisesti ajatellaan. Luulen että Collinsin määritelmä tehtiin myös niin, että Danielin kirjaa on mahdoton tulkita supranaturalistisesta näkökulmasta siitäkin huolimatta, että se sisältää toisulotteiset hahmot ja visionääriset matkat.
Meillä oli taannoin jokin pro-seminarium apokalyptiikasta ja pohdimme tapaa, jolla Johanneksen Ilmestys kirjoitettiin...jäi avoinaiseksi. Miten DrMark (joka lienee maamme johtava Ilmestyskirja-spesialisti förresten) sinä katsot Johanneksen Ilmestyksen syntyneen?
Ex eventu -profetioista: tuo apokalypsi-genren määrittely lienee pikemminkin tukemassa jo aikaisemmin esitettyä käsitystä, että Daniel kirjoittaa profetioitaan jälkikäteen. Toisaalta Collins itsekin on myöntänyt, että (tässäkään asiassa) Ilmestyskirja ei sovi raameihin, sillä monet (tai jopa useimmat) sen kuvaamista asioista sijoittuvat tulevaisuuteen. Genre-määrittelystä ei näin päästä suoraan johonkin tiettyyn Danielin kirjan tulkintaan.
Matille kiitos statukseni nostamisesta - kuten sovimme, pistän sitten rahat suoraan tilillesi.
Kysymys Ilmestyskirjan kirjoittamisesta on ihan hyvä. Yhtenä vaihtoehtona on uskoa Johannesta itseään (tosin hänkään ei kerro kaikkea), mutta jos se on a priori suljettu pois, niin muitakin lähestymistapoja on.
Chris Rowland & co. ovat tehneet mahdolliseksi uskoa, että näky olisi syntynyt mediaation tai jonkun mystisen kokemuksen perusteella sellaisen henkilön mielessä, joka tunsi kirjoitukset hyvin. Ei ole siis pakko ajatella, että Johannes oli kirjanoppinut, joka istui jossain kirjastossa sekä kreikan- että hepreankielisten VT:n tekstien kanssa ja pala palalta taitavasti kokosi Ilmestyskirjan kaltaisen mosaiikin, jossa jokainen pala täydentää toisia.
Itse lähtisin siitä, että Johannes kertoo meille mitä oikeasti tapahtui, ellei ole jotain hyvää syytä epäillä jotain muuta. Hän siis sai näyn/näkyjä, jotka hän kirjoitti ylös (ja ainakin osan vasta näyn saamisen jälkeen). Toisaalta hän sai näkyänsä kuvaillessaan valita sanansa itse (niin kuin kuka tahansa näyn saanut ja siitä kertova saisi), mutta toisaalta hän ei voinut muuttaa näkemänsä näyn sisältöä. Esim. kuudennen luvun neljä hevosta tuskin olivat alunperin neljä lehmää.
Se, miten Johannes sanansa valitsi, riippuu tietenkin siitä, kuinka hyvin hän tunsi kirjoitukset, Jeesus-tradition (kirjallisena tai suullisena), kohdeyleisönsä, jne. Siinä, missä hänellä oli vapaus valita sanansa, Pyhä Henki lienee johdattanut häntä samalla tavoin kuin muitakin meidän UT:mme kirjoittajia.
Minkälaisia ajatuksia teidän pro-seminaarissanne esitettiin?
Professori Sandelin heitti vähän samankaltaisen ajatuksen, eli että ehkä Johannes (utan att ta ställning till vem han egentligen var?) näki jotakin ja sen jälkeen istui alas ja alkoi sorvaamaan siitä kirjaa käyttäen Vt:n kieltä ja kielikuvia hyväkseen.
Tehdessäni apokalyptiikan kurssille esseen Ilmestyskirjan 1. luvun Ihmisen pojan kaltaisesta messiashamosta ja vertaillessani näkijän Vt:n käyttöä mm. 1. Esdraan huomasin, kuinka monet Vt:n tekstit tulkittiin tietyllä eksgeettisellä metodilla apokalyptisessä liikkeessä. Tämä osaltaan vaikutti Ilm. Kirjan syntyyn ja tapaan kuinka näkijä yhdisti tietyt tekstit messiashahmosta toisiinsa.
Valitettavasti en kerennyt perehtyä kuin David Aunen redaktiokritiikkiin Ilm.kirjan synnystä, mutta gradua tehdessäni Markuksen evankeliumista huomasin kuinka Markuksen harvat suorat Vt:n lainaukset olivat sukua Ilm.kirjan messiashahmokuvauksille. Mm. Mark 1:2-3 kuvaa messiaan edeltäjän saapumista. Profetaalliset tekstit punottiin yhdeksi todisteeksi todellisuuden kuvaamisesta.
Tämä osoittaa, että niin näkijäkin kuin Markuskin peri lähes yhtäläisen tavan tulkita Vt:ia, eikä post-pääsiäisyhteisö (vs. Aune) keksinyt messiasstooria. Se oli jo elimellinen osa pre-pääsiäisyhteisöä ja juutalaisuutta.
Apokalyptiikkaa on usein kritisoitu siitä, että kukaan "apokalyptikko" ei alun perin (tiettävästi)tiennyt olevansa apokalyptikko ja kirjoittavansa apokalypseja tai kuuluvansa apokalyptiseen liikkeeseen. Tämän kritiikin uskon olevan täysin aiheellista.
Mutta ajanlaskun alun molemminpuolisia tietyn tyyppisiä profeetallis-"wannabee" kirjoituksia voi mielestäni perustellusti tutkia otsikon "apokalyptiikka" alla.
Toinen kritiikki kohdistuu siihen, että apokalyptiikka yleisesti ottaen on pseudonyymistä sepitystä, ja tällaista ei(kö) Raamatussa voi tietenkään olla pätkääkään :).
Tähän vastaisin, että eihän kaikkea apokalyptiikkaa edeltänyttä profeettakirjallisuuttakaan ole tallennutta (ainakaan) Raamattuun. Eiköhän VT:n ajalla profetsuunattu paljon potastaakin. Näin ollen se, että apokalyptiikassa on paljon potaskaa, ei sulje pois sitä, että Raamatussa olisi pari a-luokan (Hengen inspiroimaa) apokalypsia.
Kolmanneksi voisin kysyä, että mihinköhän yllä mainitut liittyivät :)
Lähetä kommentti