O. Palmer Robertson,The Israel of God: Yesterday, Today, and Tomorrow
(Phillipsburg: P&R Publishing, 2000), 204 sivua.
Kirjoittaja on jo uransa loppupuolelle ehtinyt vanhempi tutkija, joka on opettanut ainakin kuudessa eri teologisessa seminaarissa kahdella eri mantereella ja ehtinyt myös toimia neljän eri seurakunnan pastorina. Hän on kirjoittanut useita kirjoja, joista ehkä akateemisesti kovatasoisin on NICOT-sarjan kommentaari Nahum, Habakkuk, and Zephaniah. VT:n profeettojen lisäksi Robertson liikkuu sujuvasti myös UT:n puolella, josta hän aikoinaan aloitti uransa. Taustaltaan hän on reformoitu liittoteologi.
Kirja lähestyy aihettaan ("Jumalan Israel") viidestä eri näkökulmasta ("its land, its people, its worship, its lifestyle, and its future", s. 2), joista jokaiselle on varattu yksi luku. Lisäksi oman lukunsa saavat Roomalaiskirjeen 11. luvun analyysi sekä kaikkien lukujen pohjalta nousevat, tiiviissä muodossa esitetyt loppupäätelmät.
Ensimmäinen luku käsittelee (luvattua) maata, alkaen vanhan liiton ajasta ja päättyen UT:n näkemykseen aiheesta. Eri tekstien pohjalta Robertson esittää, että maa oli lähinnä tulevien asioiden esikuva ja tyyppi, ei suinkaan lopullinen määränpää (Hepr. 11:16). "Pyhä" maa ja kaupunki olivat pyhiä vain siihen asti, kunnes Herran kirkkaus Hesekielin näyn mukaisesti jätti temppelin ja Jerusalem hävitettiin. Kirjoittaja analysoi tarkemmin myös näkyä kuolleista luista (Hes. 37) ja pyrkii osoittamaan, miksi vuonna 1948 syntynyttä Israelin valtiota ei voida pitää Hesekielin profetian (alku)toteutumana.
Uudessa liitossa maan käsite on laajentunut ja UT:n kirjoittajat puhuvatkin usein koko maapallosta yhden tietyn maa-alueen sijasta. Toisaalta myös taivaallinen Jerusalem on ottanut maallisen Jerusalemin paikan. Robertson onkin huolissaan siitä, että juutalaisille tarjotaan vanhan liiton varjoja ja esikuvia eikä uudessa liitossa tarjolla olevia parempia asioita: "How sad it would be if evangelical Christians who profess to love the Jewish people should become a primary tool in misdirecting their faith and expectation" (s. 31).
Luvussa kaksi kysytään, ketkä oikein kuuluvat "Jumalan Israeliin". Keskustelu lähtee liikkeelle siitä, että itse Abraham oli pakana ja että alusta asti pakanasta saattoi koska tahansa tulla juutalainen/israelilainen. Jopa juutalaisten eksegeettien mukaan (nykyään joissain piireissä tärkeäksi koettu) puhdasverisyys ei ollut mikään tavoite tai päämäärä - ympärileikkaus teki muukalaisesta israelilaisen.
Uuden testamentin osuutta käsitellessään Robertson korostaa, että "Jumalan Israel" pitää kyllä sisällään uskovat juutalaiset, mutta ei toisaalta sulje pois uskovia pakanoita. Hän käy myös lävitse Galatalaiskirjeen 6:16 viittauksen ja osoittaa, miksi kreikan sana και ei jakeen loppuosassa tarkoita "ja" vaan toimii epeksegeettisesti (kuten esim. KR -92 oikein kääntää). Paavali ei siis vedä mattoa oman argumenttinsa alta, vaan "Jumalan Israeliin" kuulumisessa on kyse vain siitä, että ihminen on luotu uudeksi.
Luvun lopussa kirjoittaja pohtii, millä ihmisryhmällä on oikeus Palestiinan maa-alueen hallintaan. Hänen mukaansa maan nykyisessä hallinnassa voivat Raamatun lupauksiin vedota korkeintaan vain ne, jotka uskovat Jumalan lähettämään messiaaseen ja toimivat maan haltuunotossa vanhurskaasti ja oikeudenmukaisesti. Mitä tulee kristittyihin, käytännössä heidän asenteenaan tulisi olla uskonnonvapauden ja oikeudenmukaisuuden puolustaminen alueella sekä väkivallan ja kostamisen täydellinen torjuminen.
Kolmannessa luvussa lähestytään Jumalan Israelin kultusta pitkälti Heprealaiskirjeen 7. luvun valossa. Robertson käy tekstiä huolellisesti läpi ja osoittaa, miksi uuden temppelin pystytys tai VT:n uhrijärjestelmään paluu on teologisesti täysin mahdotonta, nyt tai joskus tulevaisuudessa.
Neljännen luvun otsikko, "The Israel of God and Its Lifestyle" on ehkä hieman harhaanjohtava, sillä luku keskittyy erämaa-tematiikkaan sekä VT:ssa että UT:ssa. Kirjoittaja pyrkii osoittamaan, että UT:n aikana - ja edelleenkin - Jumalan kansan elämää hallitseva tai määrittävä paradigma on erämaavaellus. Emme ole vielä perillä eikä "kaikkien asioiden ennalleenasettamista" ole odotettavissa ennen kuin Jumalan valtakunta saa lopullisen täyttymyksensä. Tämä osaltaan selittää sitä, miksi UT:ssa "maan teologialla" ei ole samaa näkyvyyttä ja painoarvoa kuin VT:ssa.
Luvussa viisi keskitytään Jumalan valtakuntaan ja sen tulevaisuuteen. Robertson huomauttaa, että ensin pitää määritellä, mikä oikein on "Jumalan valtakunta". Samoin jos puhutaan "Israelista", niin pitää tietää, mistä puhutaan: onko kyseessä paikka, henkilö vai kansa, ja jos puhutaan kansasta, niin ketkä siihen oikein kuuluvat ja millä perusteella? Näihin kysymyksiin kirjoittaja vastaa käydessään läpi UT:n todistusta siitä, mikä on Jumalan valtakunta, mikä on sen tulevaisuus - ja miten "Israel" liittyy siihen.
Luvun herkullisimmat palat käsittelevät opetuslasten Israelia koskevaa kysymystä Jeesukselle Apostolien tekojen alussa (1:6) ja sitä, miten se tulisi ymmärtää erityisesti Luukkaan tuotannon valossa. Kirjoittaja analysoi myös muita UT:n tekstejä ja tulee mm. siihen johtopäätökseen, ettei dispensationalistien odottama Israelin messiaaninen valtio mahdu UT:n kirjoittajilla ajallisesti mihinkään väliin. Ainoan poikkeuksen tekee Ilmestyskirjan luku 20, jossa viitataan tuhatvuotiseen valtakuntaan, mutta tämän "ongelmakohdan" Robertson kohtaa turvautumalla amillennialistiseen tulkintaan (joka ei kylläkään olisi ollut lopputuloksen kannalta välttämätöntä).
Kuudennessa luvussa pureudutaan Roomalaiskirjeen 11. luvun ongelmiin. Robertsonin yksi avainpainotus on, että useimmiten me kysymme tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä, kun taas Paavali puhuu pääasiassa siitä, mitä juuri sillä hetkellä on tapahtumassa mm. hänen palvelutyönsä kautta ja kuinka juutalaiset ovat reagoineet evankeliumiin eri tavoin. Kirjoittajan pala palalta -analyysi auttaakin näkemään, kuinka montaa asiaa on tekstiä luettaessa pidetty itsestäänselvyytenä tai miten tietyt sanat ja fraasit ovat perustellusti tulkittavissa eri tavoin kuin on ajateltu. Analyysissaan hän ei edes turvaudu Roomalaiskirjeen kokonaisargumenttiin (tai Paavalin muuhun tuotantoon), vaan oikeastaan pelkästään luvun 11 avulla osoittaa, kuinka heikoissa kantimissa ajatus kaikkien juutalaisten viime hetken massakääntymisestä on. Lopuksi hän muistuttaa vielä, että koko luvussa ei joka tapauksessa ole minkäänlaista puhetta Israelin valtiosta tai sen maanpäällisen valtakunnan ennalleenasettamisesta, vaikka kyseistä tekstiä käytetään usein juuri näistä asioista keskusteltaessa.
Viimeisessä luvussa Robertson esittää joukon lyhyitä ja ytimekkäitä johtopäätöksiä aikaisempien lukujen pohjalta. Osaan voivat useimmat kristityistä teologisesta taustastaan riippumatta yhtyä, mutta jotkut loppulauselmista lienevät aika karvaita niille, jotka ovat nielaisseet dispensationalistisen koukun kohoineen päivineen. Tässä suhteessa ehdottomasti tylyin on lauselma #3: "It cannot be established from Scripture that the birth of the modern state of Israel is a prophetic precursor to the mass conversion of Jewish people" (s. 194).
Kirjasta on helppo löytää hyvää sanottavaa. Ensiksikin se käsittelee yksien kansien välissä monia kiinnostavaa teemaa eri näkökulmista. Usein samat asiat voi joutua keräämään monesta eri lähteestä. Kirja on myös hyvin helppolukuinen - lukijan ei tarvitse olla eksegeetti pysyäkseen kyydissä ja ymmärtääkseen esitetyt argumentit ja niiden perustelut. Toisaalta vaikka kirjaa ei olekaan kirjoitettu tutkijoita varten - joille suurin osa materiaalista ja esitetyistä tulkinnoista on varmasti tuttua - tuli Heprealaiskirjeen, Apostolien tekojen ja Roomalaiskirjeen analyyseissa muutama uusi ajatus ainakin tälle tutkijalle.
Ansioistaan huolimatta kirjassa oli myös joitakin puutteita. Kustannustoimittajalle oli ilmeisesti sattunut vähän huonompi päivä, sillä yhdessä alaviitteessa maamme pääkaupungista oli tullut "Helsinke", leipätekstiin oli yhdellä sivulla eksynyt sama tekstipätkä kahteen kertaan ja kreikan translitterointikin oli kauttaaltaan puutteellisesti tehty. Sen sijaan kirjoittajan omaan piikkiin voitanee pistää se, että perinteisen Yahweh-nimen sijasta käytettiin ilmaisua "Covenant Lord", mikä ärsytti jonkin verran kirjassa, jossa muutenkin toistettiin sanaa "covenant" liian usein. (Liekö kysymyksessä liittoteologien lempisana?) Nämä voidaan kuitenkin vielä laskea toisarvoisiksi ongelmiksi.
Kirjan ainoa todellinen miinus oli se, että siinä ei ollut hyödynnetty aiheeseen liittyvää tutkimusta riittävästi. Tämä näkyi kahdella eri tavalla. Ensiksikin käytetyistä lähteistä iso osa oli luvattoman vanhoja ja jopa tarkoitukseen sopimattomia. Jos kirja oli kirjoitettu pastoreille ja maallikoille, niin kuinka moni heistä kaivaa kirjastostaan esiin jonkun 1800-luvulla kirjoitetun kommentaarin tai vaikkapa Aarre Lauhan kirjan Die Geschichtsmotive in den alttestamentlichen Psalmen vuodelta 1945? Robertson on ilmeisesti kirjoittanut osan materiaalista kauan aikaa sitten, mutta monessa kohdassa olisi lähteeksi löytynyt uudempia ja tunnetumpia teoksia, jotka olisivat olleet paremmin avuksi tämän päivän lukijalle. (Mainittakoon myös, että kirjasta puuttuu sekä että lista viittauksista eri kirjoittajiin.)
Toiseksi kirjoittaja olisi voinut tehdä pääteesistään huomattavasti vakuuttavamman, jos hän olisi käyttänyt hyväkseen kaikkea sitä, mitä UT:n tutkijat ovat viime vuosikymmeninä kirjoittaneet Israelista, seurakunnasta, VT:n ja UT:n välisestä suhteesta, profeetallisten tekstien tulkinnasta, jne. Esimerkiksi monet evankeliumitutkijat korostavat, kuinka Jeesus omassa elämässään ja palvelutyössään astuu ikään kuin Israelin saappaisiin ja täydellisenä israelilaisena - todellisena Israelina, Jumalan poikana - tekee kansansa yksittäisenä edustajana sen, mihin koko kansa oli kutsuttu mutta mihin se ei kyennyt. Edelleen, monet UT:n kirjoittajat soveltavat pakanoiden ja juutalaisten muodostamaan joukkoon termejä ja tekstejä, jotka olivat VT:ssa varattu vain Israelille ja/tai juutalaisille. Näiden ja muiden asioiden huomiointi ja analysointi olisi tuonut kirjalle selkeästi lisäarvoa.
Miinuksistaan huolimatta kokonaisvaikutelma kirjasta jää selvästi plussan puolelle. The Israel of God on lyhyt ja ytimekäs oppimäärä niille, jotka haluavat tietää, mitä UT opettaa Israelista. Kirjaa voidaankin suositella erityisesti niille, joiden raamatullinen Israel-dieetti on tähän mennessä koostunut pääasiassa vanhatestamentillisista aineksista, mutta joiden olisi kokonaisvaltaisen ravinnonsaannin turvaamiseksi hyvä tutustua paremmin myös UT:n keittiöön ja sen uudistuneisiin makuihin.
8 kommenttia:
Marko, eikö sinua ole missän opetettu ettet laita ensimmäiseksi parasta esitelmää. Kaikki sen jälkeiset esitelmät näyttävät huonoilta sen jälkeen.
Kiitos (tai pahoittelen sattunutta, ihan miten vaan :-) Huomasin vasta loppuvaiheessa, että tekstiä oli tullut noin paljon ja että se muistutti vähän liiaksi noita RBL:n arviointeja, mutta en sitten enää viitsinyt karsia sitä :-/ Esimerkkiä ei siis ole pakko seurata, vaan lyhyempikin sepustus riittää ihan hyvin. Pääasia, että muille muodostuu joku kuva jonkun (toivottavasti) mielenkiintoisen kirjan sisällöstä ja siitä, kannattaisiko siihen tutustua lähemminkin.
Kiitos DrMark erittäin mielenkiintoisesta kirjavalinnasta ja hyvästä referaatista. Kirjan hankintaan ja lukemiseen meni hiukan aikaa, joten tässä myöhästyneet kommentit. Kuten toteat, kirja on helppolukuinen, myös maallikolle kuten minä. Mielestäni Robertson on kirjoittanut erittäin hyvän ja analyyttisen kirjan. Ohessa on muutama kommentti kirjasta ja referaatista.
Luvussa 1 minua hiukan häiritsi kun kirjoittaja käyttää raamattuviitteiden yhteydessä maa-alueesta nimeä Palestiina, vaikka sitä ei raamatussa mainita. Hän viittaa kolmen maanosan yhdistävään maa-alueeseen, mutta jättää tarkemmin määrittämättä mitä hän Palestiinalla tarkoittaa. Samassa luvussa kirjoittaja viittaa Abrahamiin entisenä epäjumalanpalvelijana yhden jakeen (Joos. 24:2.) tulkinnan perusteella. Minua hänen perustelunsa ei tässä kohdassa täysin vakuuta. Jos hänen väitteensä perustuu vain yhden jakeen tulkintaan, hän olisi voinut esittää samalla juutalaisen perimätiedon mukaisen käsityksen Abrahamista epäjumalanpalvonnan vastustajana.
Luvussa 6 Robertson käyttää runsaasti aikaa selittäessään argumentointinsa tueksi valintaa ja paatumusta. Minulle tämä oli kirjan vaikeimmin ymmärrettävä osio. Hän ei käytä predestinaatio –sanaa mutta toteaa: '..God in the sovereignty of his grace has elected some to everlasting life, while the rest have been hardened.'
Referaatin tulkinnastasi on ymmärrettävissä, ettet ole kaikissa tulkinnoissa ja perusteluissa Palmersonin kanssa samaa mieltä, mutta et esitä ekplisiittisesti omaa kantaasi. Olisiko mahdollista, että tutkijana vastaisit muutamaan kysymykseen, jotka auttavat ymmärtämään painotuksiasi?
Dispensationalismin pääkilpailijana pidetään liittoteologiaa. Mikä on sinun suhteesi liittoteologiaan ja sen eri tulkintoihin? Viittaat amillenialismiin, oletko a- ,pre- vai post?
Petteri:
Palestiina on antiikkinen termi geopoliittiselle maa-alueelle, joka yhdisti Vähä-Aasian (nyk. Turkki), Egyptin ja Kaksoisvirran maat, kuten Robertson näyttäisi asiaa hahmottavan viestisi perusteella. Toisinaan Palestiinalla voidaan tarkoittaa vain Jordanin joen ja Välimeren välistä maakaistaa antiikkisissa lähteissä. Ja Jeesuksen ajan juutalaisista puhutaan myös palestiinan juutalaisina, kun halutaan erottaa heidät muualla asuvista.
Petterille: Eikö se ole päivänselvä asia ja aina ollut kaikille tiedossa, että Abram oli epäjumalanpalvelija kuten isänsäkin? Eihän se, että Abraham sitten kuultuaan Jumalan äänen ja toteltuaan Jumalaa alkoi vastustaa epäjumalanpalvelusta vaikuta siihen mitenkään, mitä Abraham oli aiemmin. Jumala nimenomaan TEKI itselleen kansan valitsemalla yhden miehen aikana, jolloin kukaan ei palvellut oikeaa Jumalaa.
Petterille:
Esa jo vastasikin kysymykseesi siitä, miksi yleensä käytetään ilmaiua "Palestiina". Mitä tulee Abrahamiin, niin lienee mahdollista, että hän tosiaan oli isänsä tavoin epäjumalanpalvelija, kuten Pekkakin esitti (tosin Joos. 24:2 ei asiaa suoraan sano). Näihin juutalaisiin perimätietoihin ei aina voi luottaa.
Mitä tulee predestinaatioon, niin kalvinisteja/reformoituja on esim. Yhdysvalloissa suhteellisesti huomattavasti enemmän kuin täällä Suomessa. Nämä lähinnä dogmaatiikan alalle kuuluvat näkemykset eivät välttämättä aina tule esiin eksegeettisissä teoksissa, mutta Robertsonin kirja on siinä suhteessa enemmän "tunnustuksellinen", jos näin voisi asian ilmaista. Jyvien erottelu akanoista onkin teologista opusta luettaessa tärkeä taito. Ainakin itselleni tulee hyvin harvoin vastaan sellaista kirjaa, jossa olen kirjoittajan kanssa kaikesta samaa mieltä.
Liittoteologia: En ole kalvinisti, joten tämä ei oikein iske minulle. Eksegeettinä vierastan noin ylipäätään tällaisia dogmaatikkojen kehitelmiä, vaikka varmaan joku jonkun kategorian minunkin näkemyksilleni on keksinyt. Näissä erilaisissa kokonaispaketeissa on yleensä aina omat validit pointtinsa, mutta minun silmissäni ne harvoin vastaavat tasapainoisesti Raamatun kokonaisilmoitusta. (Vaan ehkä tässäkin kauneus on katsojan silmässä.)
Dispensationalismi: Entisenä dispensationalistina en ole vielä täysin päässyt 1000-vuotisesta valtakunnasta eroon, joten olen vielä premillennialisti. Sen sijaan on hyvä huomata, että kaikki se, mitä tiedämme ko. ajasta varmasti, löytyy Ilmestyskirjan luvusta 20. Esim. dispensationalisteilla on se paha tapa, että kaikki profetiat, joiden kirjaimelliselle toteutumiselle ei löydy muuta paikkaa, sijoitetaan muitta mutkitta tuohon aikaan, vaikka Raamattu itse ei näin tee. Ajattelen siis millenniumin olevan edessä, mutta en välttämättä allekirjoita kaikkia premillennialistisia käsityksiä siitä, miten tuo aika pitäisi ymmärtää.
Esa:
Jos Palentiinalle löytyy yksi, yleisesti hyväksytty määritelmä teologien piirissä, tai jos kirjoittajan esittämä epämääräinen määritelmä sisältyy kilpailevien määritelmien sisälle, silloin termin käyttö on minusta perusteltu. Jos taas termillä on useita eri merkityksiä, kuten annat ymmärtää tai jos se yleisesti ymmärretään monella eri tavalla (poliittisesti) eikö tutkijan tulisi silloin olla erittäin huolellinen termin käytön suhteen? Mutta eipä tämä kirjan sisältöön vaikuta.
Isä Pekka:
Jos asia on päivän selvä ja yksiselitteinen tutkijoiden keskuudessa, niin minä maallikkona voinen tyytyä siihen. DrMarkin kommentti viittaa kuitenkin esille ottamaani ongelmaan, ko raamatunkohta ei tue yksiselitteisesti käsitystä Abramista epäjumalanpalvelijana.
DrMark:
Jos kirjoittaja esittää väitteen joka ei ole yksiselitteisesti ymmärrettävissä käytetyn lähteen perusteella eikä perustele sitä sen tarkemmin, eikö olisi ollut rehellistä esittää myös muut eriävät näkemykset asiasta vaikka niiden luotettavuus olisi kyseenalainen? Hänhän viittaa myöhemmin itse rabbiinisiin kirjoituksiin Melkisedekistä Nooan poikana ja esittää asiasta erilaisia aikaisempia tulkintoja. Käsitys Abramista epäjumalanpalvelijana ei liene kuitenkaan kirjan sisällön kannalta kaikkein tärkein asia mutta esitetyn väitteen perustelu ja pohdinta jäi minusta puutteelliseksi.
Kiitos avoimesta vastauksesta. Niin vähän ajattelinkin. Etkö näe kuitenkaan mitään ongelmaa siinä, että käytät itsellesi vierasta 'tunnustuksellista' tulkintaa dispensationalismin kyseenalaistamiseksi? Liittoteologin (jollaiseksi en tunnustaudu) silmissä premillennialisti saattaa näyttää dispensationalistin sukalaiselta. Vai oliko ymmärrettävä niin, että olit jo poiminut rusinat pullasta? :)
Petterille:
Kirja ei minusta ollut täydellinen, mutta pääasian suhteen riittävän lähellä ja riittävän mielenkiintoinen, jotta se mielestäni kannattaa lukea. Saatoin siis yhtyä hänen argumenttiinsa monilta osin ilman, että joudun hyväksymään koko hänen teologisen viitekehyksensä. Kyky erottaa rusinat pullasta onkin yksi akateemisen koulutuksen tavoitteista. "Koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on."
Noin muuten Palmer on ihan mukava mies. Jos en väärin muista, taisin peräti joskus auttaa häntä jossain tietokoneongelmassa :-)
Lähetä kommentti