Safarilaiset kirjoittavat aika ajoin teologisis-eksegeettisiä artikkeleita, jotka ilmestyvät eri foorumeilla joko netissä tai painetuissa julkaisuissa. Mm. RV-lehden sivuilla on ilmestynyt säännöllisesti joidenkin safarilaisten kirjoituksia. Nämä kirjoitukset ovat sisällöltään (luonnollisesti!) mielenkiintoisia ja monta kertaa niitä olisi mukava päästä kommentoimaan. Useimmiten tällaisia mahdollisuuksia ei kuitenkaan joko ole tai sitten ne ovat hyvin rajallisia.
Safari haluaa nyt osaltaan korjata tätä tilannetta käynnistämällä kommenttipalstan, jossa voidaan jatkaa keskustelua muualla ilmestyneen artikkelin tai jutun pohjalta. Ideaalitilanteessa artikkelista on saatavilla myös nettiversio, mutta esim. RV-lehden opetusartikkeleista voitanee keskustella siltäkin pohjalta, että monella on mahdollisuus saada käsiinsä painettu versio silloinkin, kun artikkelia ei ole esim. julkaistu sivustolla www.ristinvoitto.fi. Pääpaino tulee olemaan tuoreilla artikkeleilla, mutta tarvittaessa voidaan suurennuslasin alle ottaa aikaisemmin julkaistujakin tuotoksia. Safarin toimitukselle voi myös esittää toivomuksia :-)
Ensimmäinen kommentoitavaksi tuleva artikkeli seuraavassa postauksessa...
26 kommenttia:
Tämän viikon RV-lehdessä (nro. 35, 1.9.2010) on Armi Hintikan opetuskirjoitus 'Kulttuurin muutos haastaa evankelioimisen menetelmät, mutta Jeesuksen käsky on yhä sama: 'Menkää kaikkialle maailmaan", joka käsittelee seurakunnan evankelioimistehtävää. Lähestymistapa on helluntailaisessa viitekehyksessä kertaava, mutta haastaa myös toimintatapamuutoksiin. Kirjoitus motivoi evankeliointiin, se on jäsennelty ja helppolukuinen. Viitteitä on käytetty säästeliäästi ja ensimmäisestä kirjallisuusviittestä (Warren Rick) en ainakaan minä löytänyt suoraa yhteyttä tekstiin.
Käytän kommenttipalstaa hyväkseni 'kysy rabbilta' -tyylisesti ja kysyn eksegeeteiltä kirjoituksen ingressissä esitetystä väittämästä.
AH toteaa, "Seurakunnan tärkein tehtävä on välittää evankeliumi, hyvä sanoma Jeesuksesta, kaikkialle maailmaan."
Ymmärrän evankeliumin julistamisen seurakunnan perustehtävänä mutta väittämä tärkeimmästä tehtävästä on mielestäni ongelmallinen ja jää kirjoittajalta perustelematta. Kirjoittaja ei myöskään määrittele seurakuntaa. Lukijan tehtäväksi jää päätellä puhuuko hän yleisesti Jumalan seurakunnasta, helluntaiseurakunnista vai mistä?
Jos hän tarkoittaa seurakuntaa uskovien yhteisönä yleisesti, niin kuin oletan, en löydä Raamatusta perusteita hänen väittämälleen. Eksegeetit voivat tässä minua ohjata.
Jos hän taas puhuu helluntaiseurakunnista/kirkosta, niin helluntaikirkon srategiassa evankeliointia ei mainita tärkeimpänä tehtävänä:
Tehtävämme on:
- palvella ja tukea helluntaiseurakuntia Jumalan valtakunnan rakentamiseksi
- vahvistaa helluntailaisuuden ja helluntaiseurakuntien identiteettiä
- luoda yhtenäisyyttä ja yhteistoiminnan muotoja ja rakenteita helluntaiherätykselle
- toimia paikallisseurakuntien yhteisenä organisaatiorakenteena
- edustaa helluntaiherätystä kansallisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä.
Evankeliointi ei näyttäisi olevan myöskään evankelisluterilaisen kirkon tärkein tehtävä:
Seurakunnan tehtävät
(KL 4:1)
Seurakunta toteuttaa kirkon tehtävää alueellaan. Sen tulee huolehtia jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä.
Kokemukseni helluntaiherätyksen julistuksesta ja mielestäni myös helluntaimedia vahvistavat käsitystä evankelioimisesta seurakunnan tärkeimpänä tehtävänä. Mutta eksegeetit, onko todella näin?
Mihin tällainen teologia perustuu ja mitkä ovat sen vaikutukset? Opettaako Iso Kirja näin?
AH:n tavoitteena näyttäisi olevan seurakunnan tärkeän perustehtävän suorittamisen motivointi ja muutoshaasteiden tunnistaminen. Valitettavasti tekstiin on jäänyt merkittävä teologinen väittämä, jota ei mielestäni riittävästi perustella. Jos RV -lehden tehtävänä on toisaalta heijastella kentän tuntoja ja toisaalta ohjata, voisi kysyä kumpaan kategoriaan tämä opetusartikkeli kuuluu?
Kyllä minä komppaisin Armia sen verran, että Jumalan kansalla on alusta asti ollut tietty missio, jossa tänä päivänä keskeisenä osana on juuri tuo evankeliumin julistaminen. Tästä ei välttämättä ole Raamatussa yhtä selkeää, kaikenkattavaa propositionomaista lauseketta (kuten ei monesta muustakaan raamatullisena totuutena pidetystä asiasta), mutta se vastaa nähdäkseni silti sitä, miten Raamatun opetus kokonaisuutena voidaan ymmärtää.
DrMark:
Olemme liikuttavan yksimielisiä evankeliumin julistamisen tärkeydestä seurakunnan tehtävänä. Nostin kuitenkin ongelmaksi väittämän kaikkein tärkeimmästä tehtävästä, superlatiivista joka ilmaisee tärkeyden suurinta määrää ja jättää muut tehtävät vähempiarvoisiksi. Kun nyt komppaat, kysyn mihin tällainen eksegeesi perustuu? Vai tulkitsinko sinua väärin?
Seurakunnalle (jos se nähtäisiin laajennettuna opetuslasten ydinjoukkona) annettu "lähetyskäsky" on aika kliseinen, mutta selkeä perustelu evankeliointiin (Matt. 28:16-).
Lisäksi seurakuntaa (samoilla laajennusoletuksilla) käsketään Johanneksen teksteissä sisäpiiriläiseen keskinäiseen rakkauteen ja yhteyteen.
Paavali kehottaa keskittymään sisäpiiriin hyväntekemisessä, vaikka sivulauseessa toteaakin, että muillekin täytyy hyvää. Ensisijaisesti kuitenkin siis seurakuntalaisille (Gal. 6:10).
Tuo keskinäisen yhteyden harjoitus näyttää esimerkiksi Apt. 2:42- lisäävän seurakunnan/evankeliumin leviämistä.
Kaiken taustalla lähes jokaisen UT:n "sankarin" kohdalla voi rivien välistä lukea aktiivisuutta evankelioivassa julistustoiminnassa. Asiaa pidettiin esillä, vaikkei mitään massakampanjointia esiintynytkään.
Raaka kärjistys: UT:ssä sankarit evankelioivat ja muut pitävät huolta oman poppoon hyvinvoinnista, jotta hyvinvointi tukisi sankareiden toimintaa ja palvelisi asiaa :)
Petteri:
Evankeliumin levittämisen tärkeys perustuu moniin yksittäisiin kohtiin (mm. Jeesuksen lähetyskäsky[t]), laajempaan malliin (mm. Apostolien teot), sekä laajemmalla tasolla kokonaisraamatulliseen vaikutelmaan siitä, että Jumala haluaa saattaa nyrjähtäneen luomakuntansa takaisin raiteilleen ja osana sitä kutsua jokaisen ihmisen yhteyteensä.
Jos sinusta evankeliointi (tai kaikkien kansojen opetuslapseuttaminen, joka edellyttää ja sisällyttää evankelioinnin) ei ole Jumalan kansan tärkein tehtävä, niin mikä mahtaisi olla ja millä perusteella?
Itse pidin tuosta RV-lehden viimeisimmän numeron painotuksesta. Olen samaa mieltä monien kanssa siitä, että seurakunnissa puuhaillaan helposti paljon ja kaikennäköistä toisarvoista hyvää, jolloin seurakunnalle annettu (ensiarvoinen) missio jää selkeästi vähemmälle huomiolle (toisin kuin esim. helluntaiherätyksen alkuaikoina). Toisaalta näin on käynyt tähän mennessä maamme kaikille vähänkään vanhemmille herätysliikkeille, joten helluntaiherätys sopii siinä mielessä hyvin joukkoon.
DrMark:
Jos kirjoittaja toteaa, että evankeliointi on seurakunnan tärkein tehtävä minusta hänen tulisi perustella tämä väittämä. Samoin ajattelen häntä komppaavasta eksegeetistä ;).
Se mitä minä ajattelen, sillä ei ole tässä merkitystä, koska en ole esittänyt väittämää tärkeimmästä enkä myös siitä ettei kysymyksessä olisi tärkein tehtävä. Se mitä olen todennut, on väittämän ongelmallisuus. Minkälaiseen eksegeesiin perustuu väittämä evankelioinnin superlatiivisuudesta muihin tehtäviin nähden? Jos pystyt sen selittämään olen tyytyväinen. Mutta et ole mielestäni päässyt vielä edes lähelle vakuuttamaan minua siitä.
Jos evankeliointi todetaan tärkeimmäksi seurakunnan tehtäväksi a)siitä tulisi mielestäni löytyä suora tai epäsuora maininta lähdeteoksista, tässä tapauksessa Raamatusta tai b) kaikki seurakunnan tehtävät tulisi luetella ja arvostaa niiden tärkeys.
Kirjoittaja esittää väittämän tosiasiana, ei mielipiteenään tai jonkun toisen mielipiteenä. Se mitä minä ajattelen ja mitä monet tuntemasi henkilöt ajattelevat seurakunnan tehtävistä tai seurakuntahistoria eivät muuta Raamatun totuuksia.
Petteri:
Opiskelijani saavat minulta yleensä herkästi kommentin esseeseensä, harjoitustehtäväänsä tai muuhun työhönsä, mikäli esittävät sellaisia väitteitä, jotka ovat jotenkin kiistanalaisia tai jotka jotenkin muuten vaativat selkeitä perusteluja. Tässä nimenomaisessa aiheessa en edellyttäisi erikseen lisäperusteluja (ellei sitten koko kirjoitelman tehtävä ole nimenomaan käsitellä tätä kysymystä), mm. syistä jotka sekä Julle että minä olemme tuoneet esille.
En pidä ongelmallisena, että esim. RV-lehden kaltaisessa julkaisussa esitetään tosina tiettyjä asioita ilman, että niille esitetään erikseen runsaasti perusteluja. Evankeliumin levittäminen seurakunna missiona on yksi tällainen asia. Jos sen sijaan joku väittäisi esimerkiksi että seurakunnan tärkein tehtävä on tehdä uskovat onnellisiksi, toimittaa joka sunnuntaiaamu messu, parantaa kaikki sairaat, tai vaikkapa pitää huolta pastorien palkkauksesta, niin sitten kyllä kaipaisin enemmän perusteluja.
En myöskään pidä ongelmallisena sitä, että en ole vakuuttanut sinua tässä asiassa. Pikkunokkelasti voisi sanoa, että se mitä ajattelet tai jotkut tuntemasi henkilöt ajattelevat, ei muuta Raamatun totuuksia. Mutta en halua olla pikkunokkela, joten totean mieluummin, että jos haluaa haastaa konsensuksen, niin sitten tulisi esittää perusteluja ja/tai vaihtoehtoinen teesi. Siksi kyselin, oliko sinulla esittää muita ehdokkaita seurakunnan keskeisimmäksi missioksi.
Vai oliko ongelma tässä se, että joku asia asetetaan ylipäätään muita tärkeämmäksi, olipa se mikä tahansa? Eli vastustatko tätä nimenomaista ehdotusta vai kaikkia mahdollisia ehdotuksia?
DrMark:
sorry, tarkoitukseni ei ollut olla pikkunokkela vaan haastaa perustelujen pätevyys.
Kiitos selvennyksestä. Ymmärränkö nyt oikein perustelusi: Evankelioinnista seurakunnan tärkeimpänä tehtävänä vallitsee konsensus jossakin ryhmässä, jota et tarkemmin määrittele. Konsensus perustuu yksittäisiin Raaamatun kohtiin, laajempaan Raamatussa esitettyyn malliin ja kokonaisraamatulliseen vaikutelmaan. Oletan, että kysymyksessä on siis tulkinta. Tästä tulkinnasta vallitsee siis konsensus, joten sitä voidaan pitää tosiasiana ryhmän keskellä, esim. RV -lehden artikkeleissa. Jos perustelu menee jotenkin noin, ok.
Koska en ole haastanut konsensusta, vaan olen peräänkuuluttanut sen perusteluja, en tunne olevani velvollinen myöskään esittämään vaihtoehtoisia teesejä, tässä yhteydessä.
En mielestäni ole myöskään vastustanut mitään ehdotusta, vaan kysynyt perusteluja väittämälle. Toivon, että kysymysten esittäjää ei tällä foorumilla ensimmäiseksi leimata konsensuksen vastustajaksi ;).
Petteri:
Asia menee suunnilleen niin kuin esititkin, eli mielestäni ollaan laajalti (sekä tutkijoiden että pastorien keskuudessa) sitä mieltä, että seurakunta on aina yhden sukupolven päässä sukupuuttoon kuolemisesta. On toki mahdollista, että tämä asia puetaan sanoiksi eri yhteyksissä erilaisilla ilmaisuilla tai että fraaseissa ja painotuksissa löytyy vivahde-eroja, mutta kyllä ytimessä on tavalla tai toisella se, että Jumalan kansa on kutsuttu olemaan valona kansoille.
Yksi syy sille, että kyselin omaa näkemystäsi on se, että en millään keksinyt, mikä tehtävä tai mitkä tehtävät olisivat tärkeämpiä. Olin yrittänyt perustella Armin esittämää näkemystä siinä määrin kuin se tällaisessa lyhyessä kommentissa on mahdollista, mutta tulkitsin kommenttisi niin, että se ei sinulle riitä. Sen johdosta ajattelin, että sinulla on joku hyvä syy (esim. joku kilpaileva ehdotus) olla pitämättä kansojen opetuslapseuttamista seurakunnan tärkeimpänä tehtävänä.
Sinänsä se, että käymme tästä kysymyksestä keskustelua - ja että Armikin koki tarpeelliseksi siitä muistuttaa - kertoo minusta siitä, että seurakunnallisessa elämässä on monilla asioilla taipumus hämärtyä, jos niitä ei artikuloida ahkerasti. Ongelma muistuttaa jopa ajoittain samantyyppisestä oireyhtymästä, jota oli liikkeellä 1. vuosisadalla. Siinä mm. siivilöitiin hyttynen mutta nielaistiin kameli. Samalla tavalla tänäkin päivänä oleellisten ja epäoleellisten asioiden ero on ajoittain epäselvä.
DrMark:
kiitos avoimesta pohdinnasta.
Tuo päättely on siinä mielessä ongelmallinen, kuten varmaan tunnistat, että siinä tulkintaa pidetään tosiasiana. Tästä voi osittain johtua myös se, että meidän on vaikea löytää toisiamme keskustelussa. Minulle tosiasia on mielipiteistä ja tulkinnasta riippumaton tosiasia. Tosiasiana voidaan joskus pitää vakaumuksellisia asioita, joten siltä osin hyväksyn perustelun - mutta se ei ihan vastaa omaa käsitystäni.
Nyt voisin palata tärkeimmän tehtävän problematiikkaan. Jumala antoi seurakunnalleen käskyn: ”Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.” Jeesus totesi, että tämä on suurin käsky. Onko käsky rakastaa Jumalaa myös kristillisen seurakunnan tehtävä? Jos Jumalan rakastaminen ei ole seurakunnan tehtävä, niin voimme todeta joko a) ettei se ole tehtävä tai b) tehtävänä se ei ole seurakunnan tehtävä. Molemmat vaihtoehdot vaativat perustelun. Jos taas toteamme, että kysymyksessä on seurakunnan tehtävä, niin aiemman päättelyn mukaan evankeliointi on siis sitä tärkeämpi tehtävä, niinkö?
Petteri:
Ensin tosiasioista ja tulkinnoista:
nykyään on vallalla filosofinen ajatustapa, jonka mukaan esim. kaikki tekemämme Raamatun lukeminen on tavalla tai toisella tulkintaa. Se ei tarkoita, etteikö olisi olemassa "tosiasioita", mutta se tarkoittaa, että meillä ei voi olla absoluuttista varmuutta siitä, milloin ymmärryksemme on tulkintaa ja milloin "tosiasioita". Olen pitkälti samoilla linjoilla tämän ajattelun kanssa. Niinpä voin esittää jonkun asian raamatullisena "tosiasiana", vaikka todellisuudessa kyseessä on vain tulkinta. Se ei tarkoita, etteikö tulkinta voisi olla oikein, mutta filosofisesti ajatellen minulla ei ole mahdollisuuksia päästä tästä absoluuttiseen varmuuteen. Loppupelissä tulkinta on siis paras, mihin voin päästä, eikä se ole sinänsä ongelma. Eri asia sitten on, kuinka perusteltuja erilaiset tulkinnat ovat.
Ja sitten varsinaiseen asiaan:
Esitit aiheesta juuri sen kysymyksen, jota olen koko ajan odottanut sinun esittävänkin. Kiitos :-)
Kysymystäsi voidaan lähteä purkamaan moneltakin suunnalta:
1) Joskus kristillisissä piireissä törmää siihen, että uskovat asettelevat kolminaisuuden eri persoonia tärkeysjärjestykseen ikään kuin yksi olisi korkeampi, tärkeämpi tai jumalallisempi kuin joku toinen. Sellaisessa toiminnassa yritetään tavallaan erottaa toisistaan sellaisia asioita, jotka kuuluvat yhteen. Tähän sovellettuna ajattelisin, että yksilöuskovan kannalta Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen näkyy käytännössä mm. siinä, että yksilöuskova välittää Jumalan rakkautta muille ihmisille ja varsinkin niille, jotka eivät vielä ole samassa suhteessa Jumalaan.
2) Yksi oikean kristillisen etiikan (ja UT:n) kulmakivistä on ajatus siitä, että meidän tulee pyrkiä Jeesuksen kaltaisuuteen elämässämme, ja että Kristuksen ruumiina jatkamme siitä, mitä "Jeesus alkoi tehdä ja opettaa" (Apt. 1:1). Jeesuksella oli selvä missio, "tärkein tehtävä", ja se voidaan ilmaista esim. toteamalla, että inkarnoitumalla maan päälle Jeesus tuli keskuuteemme "evankelioimaan" tai "tekemään lähetystyötä" (tai "opetuslapseuttamaan"). Nämä eivät mitenkään sulje pois Isän rakastamista, mutta toisaalta en ole varma, voiko todeta, että Jeesuksen missio ei ollut hänen tärkein tehtävänsä. Ehkäpä jollain syvällä tasolla Isän rakastaminen oli vielä tärkeämpää, mutta siinä yritetään mielestäni jo työntää kiilaa aika pieneen rakoon.
3) Oletetaan, että olisin työssä firmassa, jossa kaikki työntekijät ovat uskovia. Tästä huolimatta minusta olisi ok puhua jostain muusta kuin Jumalan rakastamisesta firmamme tärkeimpänä tehtävänä ilman, että kyseenalaistaisin Jumalan rakastamisen yksilöuskovina.
4) Kaiken kaikkiaan evankeliumien lähetyskäskyt ja Apostolien tekojen alku (ja muu UT, Ilmestyskirja mukaanlukien) antavat tosiaan mielestäni vaikutelman, että seurakunnalla on tällä hetkellä täällä maan päällä ollessaan tietty tehtävä. Se, että meillä yleensä on "lähetyskäsky" eikä "rakastamiskäsky" näissä kriittisissä kohdissa on mielestäni hyvä indikaattori asian tärkeydestä. Mutta kuten sanoin, ei pidä luoda keinotekoista juopaa näiden väliin, ikään kuin seurakunta voisi rakastaa Jumalaa ja maailmaa ilman, että se näkyy konkreettisesti Jumalan rakkauden välittämisenä eteenpäin.
Ja vielä:
Kun nyt kerran satuimme keskustelemaan tästä aiheesta ja osui juuri silmään kirjaa lukiessani, niin siteeraanpa tähän:
Discipleship - our capacity to lovingly embody and transmit the life of Jesus through the lives of his followers - is the internal "quality control" mechanism inherent in Christianity itself. It is an absolutely foundational activity.
The gospel... extends in and through my salvation to the salvation of the world. To fail in discipleship and disciple making is therefore to fail in the primary mission... of the church.
Nuo lainaukset (ja paljon muita samanlaisia) löytyvät kirjasta Untamed, kirjoittajina Alan Hirsch ja Debra Hirsch. Suosittelen lämpimästi (ja muutkin Alanin kirjat ovat lukemisen arvoisia)!
Tästä keskustelun saamasta käänteestä tulee mieleen, että onko suurin käsky = tärkein tehtävä? Evankelioinnin yhteydessä puhutaan tietysti "lähetyskäskystä", mutta käskyyn/tehtävään liittyen:
Mielestäni suomalaisessa kontekstissa suurinta käskyä jossain mielessä toteutetaankin perinteisissä seurakunnissa.
Perinteiset seurakunnat ovat ikäänkuin voittoa tuottamattomia yhteisöjä, joiden päätarkoitus ei ole laajentua, vaan tuottaa eettistä mielihyvää yhteisönjäsenille ja ylistää Johtajaa. Seurakunnissa keskitytään siis "työterveyshuoltoon", mutta jätetään "markkinointi" hyvän asian vetovoiman varaan.
Amerikkaiskarismaattisyhdenmiehen seurakunnissa "yhteisön" johdon tavoitteena on yhä uusien alueiden voittaminen, sillä se on myös johdon elinehto. Siten panostus on enemmän rekrytointipuolessa ja "markkinoinnissa" työterveyshuollon jäädessä sivuseikaksi.
Nämä siis karkeina yleistyksinä :)
Jos suurin käsky tai tehtävä tulevat yhteisön jäsenten "laiksi", seurauksena on usein ansiollinen suorittaminen - niin koko voimasta rakastamisessa kuin kaikkien tekemisessä opetuslapsiksi - ja myös tekemisen aitous/ilo häviää sekä sitä myöten yhteisön tuloskunto laskee.
Tästä käskyn/tehtävän laiksi muuttumisesta on esimerkki VT:ssä. Sen kuvaama yhteisö levitti asiaansa huutaen "tulkaa" rakastamaan meidän laillamme.
UT:n puolella tuota huonoa tulosta tekevää yhteisöä moitittiin kovin sanoin ja siihen oksastettiin uusia jäseniä, joiden tehtäväksi annettiin "menkää" rakastamaan Johtajansa lailla.
ööö, mitäs tämä tänne eksyi?
DrMark:
Kiitos hyvästä sparrauksesta.
Ymmärrän neljää lähestymistapaasi, mutta eikö kohdassa 2 evankelioimis- ja lähetystyön asettaminen Jeesuksen tärkeimmäksi tehtäväksi aiheuta ongelmallisia pohdintoja? Entä sovitustyö?
Pidin alustuksessani jonkun tehtävän asettamista tärkeimmäksi ongelmallisena. Jonkun tehtävän asettaminen tärkeimmäksi jättää aina muut tehtävät vähempiarvoisiksi. Olen yhtä mieltä kanssasi siitä, että Jumalan rakastamista ja lähimmäisen rakastamista ja evankeliointia ei voida erottaa toisistaan, tässä järjestyksessä. Jumalan ja lähimmäisen rakastamisessa toteutuu evankeliointi mutta ei välttämättä toisin päin. Ajattelen, että tässä on kuten uskon ja tekojen laita – niitä ei voi erottaa.
Mielenkiintoinen näkökulma Jeesuksen opetuksessa on, että hän tuomitsee kirjanoppineiden ja fariseusten opetuslapseuttamisen ja käyttää siitä varsin karkeata kieltä. Toisaalta hän ei kuitenkaan kieltänyt heidän opetustaan vaan päinvastoin totesi “Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää”. Tärkeintä ei ollut siis opetuslapseuttaminen itsessään. Jeesus arvosteli kirjanoppineita ja fariseuksia lain pilkuntarkasta noudattamisesta mutta oikeuden ja Jumalan rakkauden sivuuttamisesta.
Lähestymme samaa asiaa vähän eri näkökulmista. Mielestäni Jumalan rakastaminen ja lähimmäisten rakastaminen näkyy seurakunnan evankeliointina. Sen sijaan ymmärtäisin niin, että seurakunta voi evankelioida rakastamatta Jumalaa ja lähimmäisiä ja silloin ‘tärkeimmästä’ on tullut suoritus.
Takaisin tärkeimmän problematiikkaan: Suomen kieli on joskus köyhä ilmaisuissaan. Jos määritämme mission tehtäväksi lähettää työhön tai palveluun ihmiskunnan tai ihmisten hyväksi, olemme mielestäni lähempänä konsensusta tekemättä väkivaltaa termille missio. Silloin seurakunnan tärkein missio voisi olla evankeliointi, vaikka en pidäkään tässä yhteydessä priorisoinnista. Jos taas missio ymmärretään geneerisesti tehtävänä, näen tässä kontekstissa ongelman.
Kärjistäen Jumalan rakastamista ei voi ylikorostaa, evankelioimista voi. Mukaellen evankeliumi teillä on aina mielessä minua teillä ei ole.
Julle podiskelikin jo tuossa edellä ansiokkaasti eri painotusten välisiä eroja ja syy/seuraussuhteita.
Julle:
Minusta karkeat yleistyksesi eivät ole kovinkaan osuvia, vaikka niissä totuuden siemeniä onkin suhteessa osaan suomalaisesta ja amerikkalaisesta kristillisyydestä.
Reaktiosi Raamatun "eettisiin vaatimuksiin" (tai miten noita nyt kukin haluaakin kutsua) on sekin melko ymmärrettävä körttiläisessä Suomessamme. Täällähän perinteisesti herättää ahdistusta kaikki sellainen, missä annetaan ymmärtää, että uskovana elämiseen oletetaan kuuluvaksi tiettyjä asioita. Raamatussa nämä kaikki tapahtuvat armon ja olemassaolevan liiton puitteissa, mutta meillä kummittelee edelleen Lutherin keksimä/popularisoima "armo vs. laki"-ajattelu (ja roomalaiskirjeen hauskat tulkinnat).
DrMark:
Olen samaa mieltä kanssasi, että armon ja olemassaolevan liiton puitteissa eletään myös tietyllä tavalla - se nousee Raamatusta. Eli armoon ei liity "kuin pellossa eläminen".
Ilmeisesti viittaat "eettisillä vaatimuksilla" mainintaani, että "seurakunnat ovat ikään kuin voittoa tuottamattomia yhteisöjä, joiden on tarkoitus tuottaa eettistä mielihyvää jäsenilleen". Tällä tarkoitin sitä, että monen seurakunnan ulospäin suuntautumiselta syö aikaa ja tehoa kaikki touhu, jolla pyritään huomioimaan seurakuntalaisten erilaiset kiinnostuksen kohteet ja pitämään heidät aktiivisina osallistujina - eli tarjoataan mahdollisimman laaja kirjo erilaista "harrastustoimintaa" seurakunnan puitteissa.
Harrastustoiminnalla viittaan joko perinteisiin "hengellisiin" kertseihin (esim. iisrael-ilta, ompeluseura, lähetyspiiri, rukouskokous, päiväpiiri eläkeläisille) tai "ei-suoranaisesti hengellisiin", mutta hyvän asian kertseihin (esim. seurakunnan sähly-, jalkapallo ym. vuorot, ruoka-apu, kehitysyhteistyöprojekteihin osallistuminen jne.)
Viime mainitun ryhmän tunnusmerkki on yleisesti se, että niitä esiintyy ja harrastetaan laajasti myös seurakunnan ulkopuolella "maailman ihmisten" keskuudessa - toisin kuin ensimmäisen ryhmän toimintoja.
Perinteiset, jo institutionaaliset seurakunnat ovat tilojaan myöten täynnä erilaisten jäsentensä tarpeiden täyttämistä, joten miten ne pystyisivät laajentumaan ja hamuamaan lisää palveltavia jäseniä.
Vertaukseni seurakuntien toiminnasta "työterveyshuoltona" liittyy siihen, että nykytyöterveyshuoltoon liittyy myös ennaltaehkäisevää toimintaa, eli yhteisön jäsenten jaksamisen lisäämistä erilaisiin harrastuksiin motivoimalla sekä erilaista viihdettä tarjoamalla yhteisön sisäisen työilmapiirin kehittämis-otsikon alla.
Petteri:
Jeesus itse kommentoi missiotaan mm. näin:
"Mutta Jeesus sanoi: 'Minun on vietävä Jumalan valtakunnan ilosanoma myös muihin kaupunkeihin, sitä vartenhan minut on lähetetty.'"
Tässähän olisi tietysti voinut joku valittaa, että eikös Jeesusta oltukaan lähetetty sovitusta varten. Ja jo joku toinen, että eikö lunastus ole tärkeämpi. Ja kolmas, että eikö vanhurskautus. ja neljäs, että eikö Isän rakastaminen, jne.
Toteat, että voi evankelioida, ilman että rakastaa Jumalaa, joten rakastamisen täytyy olla tärkeämpää. Tätäkin argumenttia voi lähestyä kahdelta kannalta:
1) Yksilöuskovan tehtävä vs. koko yhteisön yhteinen tehtävä (jota on jo käsitelty aikaisemmin).
2) Kerropa minulle, realisoituuko Jumalan ja/tai lähimmäisen rakastaminen minkäänlaisena tekoja. Jos vastaat, että realisoituu, niin sitten totean, että ko. teko on mahdollista ilman rakkauttakin. Jos taas vastaat, että ei realisoidu, niin sitten kysyn, mistä olet omaksunut käsityksesi rakkaudesta.
Voi olla, että Jumalan rakastamista ei voi ylikorostaa. Minusta ongelma Suomessa (ja länsimaisessa kristillisyydessä yleensäkin) on kuitenkin enemmän siinä, että meille on vähän epäselvää, mitä tuohon rakastamiseen liittyy tai mitä siitä seuraa. Puuhailemme moninaisissa - sinänsä hyvissä - asioissa, mutta Jeesuksen meille antaman opetuslapseuttamiskäskyn kanssa olemme kokonaisuutena aika surkeassa jamassa. Siksi Armi Hintikan kirjoitus asian tiimoilta oli täysin paikallaan.
Julle:
Kiitos tarkennuksesta - olin ymmärtänyt aikaisemman kommenttisi kärjen ilmeisesti väärin. Yhdyn nimittäin täysin analyysiisi tuosta seurakuntien harrastustoiminnasta...!
DrMark:
Kiitos vastapallosta ;), kirjoitat:
Jeesus itse kommentoi missiotaan mm. näin: "Mutta Jeesus sanoi: 'Minun on vietävä Jumalan valtakunnan ilosanoma myös muihin kaupunkeihin, sitä vartenhan minut on lähetetty.'" Tässähän olisi tietysti voinut joku valittaa, että eikös Jeesusta oltukaan lähetetty sovitusta varten. Ja jo joku toinen, että eikö lunastus ole tärkeämpi. Ja kolmas, että eikö vanhurskautus. ja neljäs, että eikö Isän rakastaminen, jne.
Mielestäni Jeesus ei totea yllä jotain tehtävää tärkeimmäksi tehtäväksi. Marko, olen niin yksinkertainen ihminen, että kun joku toteaa jonkun tehtävän tärkeimmäksi tehtäväksi ajattelen, että muut tehtävät ovat vähäarvoisempia. Kun artikkelissa todetaan evankeliointi geneerisesti seurakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi, niin tulkitsen, että Jumalan rakastaminen ja opettaminen ovat vähäarvoisempia (jos ne nyt ovat seurakunnan tehtäviä). Kun toteat evankelioinnin ja lähetystehtävän Jeesuksen tärkeimmäksi tehtäväksi, ymmärrän sinun arvostavan Jeesuksen sovitustyön vähempiarvoiseksi (jos se oli Jeesuksen tehtävä). Ymmärrän evenkelioimistyön tärkeyden, en arvostele sitä tai sen esilläpitämistä. Toteamus tärkeästä ei ole poissulkeva. Toteamus tärkeimmästä on poissulkeva, ehdoton. Jos joku arvostaa evankelioinnin seurakunnan tärkeimpänä tehtävänä, ok minulle - mutta aina arvostamalla jonkun tehtävän tärkeimmäksi, arvostaa muut tehtävät vähempiarvoiseksi – jos väittää jotakin tärkeimmäksi tulee olla rohkeutta sanoa, että muut tehtävät eivät ole niin tärkeitä, eihän arvottamisella ole muuten mitään merkitystä.
Kirjoitat minun sanoneen seuraavaa:
Toteat, että voi evankelioida, ilman että rakastaa Jumalaa, joten rakastamisen täytyy olla tärkeämpää.
En ole mielestäni todennut, että rakastaminen on tärkeämpää, se on tulkinta minun kirjoituksestani.
Olen samaa mieltä kanssasi, että Armi Hintikan kirjoitus on paikallaan. Itse olisin jättänyt kuitenkin ingressistä toteamuksen tärkeimmästä tehtävästä pois tai lieventänyt sitä omana mielipiteenäni tai yleisesti helluntaiherätyksen sisällä tärkeimpänä tehtävänä tai tarkentanut mitä missiolla tarkoitetaan, kuten esitin aiemmin.
Mielestäni olen nyt argumentoinut tarpeeksi tärkeimmän problematiikasta, ehkä jo liikaakin ;), paremmin en nyt pysty itseäni ilmaisemaan – se on minun puutteeni, ei lukijan.
Petteri:
Kuvittele yksilökristittyjä, joille tärkein käsky (oletusarvoisesti) on rakastaa Jumalaa. Kuvittele edelleen, että nuo kristityt yhdessä perustavat/muodostavat jalkapallojoukkueen, sairaalan, koulun, hallituksen tai vaikkapa poliisilaitoksen. Seuraako tästä, että ko. jalkapallojoukkueen, sairaalan, koulun, hallituksen tai poliisilaitoksen tärkein tehtävä on rakastaa Jumalaa? Monen mielestä ei. Entä seuraako tästä, että ko. ryhmissä toimivien ihmisten kohdalla tärkein käsky on jotain muuta kuin Jumalan rakastaminen? Monen mielestä ei.
Jos sinusta se, että esim. sairaalan tärkein tehtävä on hoitaa sairaita, tekee siellä työskentelevien uskovien kohdalla Jumalan rakastamisen vähäarvoisemmaksi, niin minäkin olen valmis myöntämään, että ajattelumme operoi vähän eri tavoilla. Ehkä kyseessä on temperamenttiero tms., sillä minusta tämä ei ole välttämätön johtopäätös.
Onko käskyistä "Rakastaa Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi..." ja "Sinulla ei saa olla muita jumalia" toinen tärkeämpi kuin toinen? Jos rakastaminen on tärkeämpää, kysymys muiden jumalien palvomisesta on ilmeisesti vähempiarvoisempaa. Voinko siis pitää muita jumalia, kunhan vain rakastan Herraa 100% kaikella sillä, mitä minussa on? Vai onko niin, että tässä nämä kaksi liittyvät niin olennaisesti yhteen, että edellisen mainitseminen "tärkeimmäksi" pitää automaattisesti sisällään myös jälkimmäisen, jos edellistä noudatetaan?
Kuvittelin sinun kommenttiesi perusteella jotenkin tarjonneen Jumalan rakastamista tärkeimmäksi tehtäväksi, mutta ilmeisesti sitten tulkitsin sinut väärin? (Oletan, että olet kuitenkin sitä mieltä, että joku asia voi olla tärkeämpi kuin jotkut toiset). Entä jos Armi olisi todennut, että Jumalan rakastaminen ja kaikkien kansojen opetuslapseuttaminen ovat Kristuksen ruumiin tärkeimmät tehtävät? Olisiko tuo kelvannut, vai keskustelisimmeko siinäkin tapauksessa?
Toivoisin sinulta konkreettista vastaehdotusta (perusteluineen) sen sijaan, että yrität argumentoida filosofis-semanttis-verbaalisin perustein, miksi ei saa/voi puhua seurakunnan tärkeimmästä tehtävästä. Jos Jumalan rakastaminen ei mielestäsi ole ehdotettua tehtävää tärkeämpi vaan ainoastaan minun tulkintani, niin mainitse yksi asia, joka on. Please.
Kuten aikaisemmin on jo tullut todettua, niin ongelmahan tässä kaikessa on se, että jalkapallojoukkue ei pelaa jalkapalloa, sairaala ei hoida sairaita, koulu ei opeta, hallitus ei hallitse eikä poliisilaitos tee poliisin hommia. Siksi olen tyytyväinen, että joku muistuttaa siitä, että normaalin jalkapallojoukkueen tärkein tehtävä on pelata jalkapalloa.
DrMark:
en palaa nyt enää ’tärkeimmän problematiikkaan’, kuten edellisessä postauksessa jo totesin. Sen sijaan esitän muutaman huomion loogisesta päättelystä.
1) Ensimmäisessä kappaleessa esität premissin 1) yksilökristityn tärkein tehtävä on rakastaa Jumalaa ja toisen premissin 2) kristityt muodostavat jonkun yhteisön. Näistä teet johtopäätöksen, että yhteisön tärkein tehtävä on rakastaa Jumalaa. Kyseenalaistat johtopäätöksen, se on siis epätosi.
Mielestäni olen kirjoittanut koko ajan seurakunnasta, Jeesuksen tehtäväesimerkkiä lukuun ottamatta. En ole siis tehnyt johtopäätöksiä yksilön tehtävistä yhteisön tehtäviksi, kuten yllä.
2) Toisessa kappaleessa haastat loogisen päättelyni, mutta esimerkissäsi teet johtopäätöksen yhteisön tehtävän pohjalta yksilön tehtäväksi – minä kirjoitan koko ajan samasta ryhmästä, seurakunnasta.
3) Jeesus totesi, ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi” on suurin käsky laissa. Toinen tämän vertainen oli käsky rakastaa lähimmäistä. Loogisesti, muut käskyt eivät olleet siis yhtä suuria, ne olivat siis vähempiarvoisia suhteessa ensimmäiseen käskyyn. Toteat: ”kysymys muiden jumalien palvomisesta on ilmeisesti vähempiarvoisempaa. Voinko siis pitää muita jumalia, kunhan vain rakastan Herraa 100% kaikella sillä, mitä minussa on?” Ihmettelen loogista päättelyäsi. Loogisesti ensimmäisen käskyn arvostaminen tärkeimmäksi, ei muuta sitä seuraavan toisen lauseen kieltomuotoa ”Sinulla ei saa olla muita jumalia”.
Kahden seuraavan kappaleen tekstissä olen aistivinani ”pyhää kiivastusta” ;). Ilmaisut ’olisiko tuo kelvannut’ ja ’miksi ei saa/voi puhua’ kertovat mielestäni enemmän sinun reaktiostasi kuin tekstistäni. Olen kysynyt artikkelin väittämälle perusteluja ja esittänyt vaihtoehtoskenaarion. Olen lähestynyt ongelmaa vähän eri näkökulmasta ja kyseenalaistanut geneerisen tulkinnan – ei se, että pidän lähestymistapaa ongelmallisena tarkoita sitä, että olisimme keskustelemassa siitä, mikä minulle kelpaa tai mitä muut saavat sanoa – vai odotatko minun ilmoittautuvan konsensuksen taakse? Mitä tulee konkreettiseen ehdotukseen, esitin edellisessä postauksessa artikkelin ingressiin eri vaihtoehtoja.
Petteri:
Pahoittelen sitä, että en ole oikein pysynyt ajattelussasi mukana. Minäkin olen lukenut yliopistossa sivuaineen verran matematiikkaa ja logiikkaa, mutta en ole tottunut siihen, että tällaisessa taideaineessa kuin raamatuntutkimus pitää kiemurrella samalla tavalla. Tiesin siis jo kirjoittaessani sen, että mistä tahansa analogiasta tai vertauksesta löytyy aina kohtia, joilla ne voidaan kyseenalaistaa, mutta käytin niitä edellisessä kirjoituksessani siitä huolimatta. Yrittänyttä ei laiteta :-)
Mutta palataanpa keskusteluketjumme alkuun ja poimitaan ne keskeiset ajatukset:
Kuvittelin sinun kysyvän, millä perusteella evankeliointi voidaan ajatella seurakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi.
Tulkitsin "evankelioinnin" laajalti yhtä kuin kansojen opetuslapseuttamiseksi ja esitin, että Raamattu monin eri tavoin antaa ymmärtää, että Jumalan kansalla on todellakin alusta asti ollut tietty missio, joka voidaan kiteyttää mm. tuohon muotoon. Mainitsin, että tämä on perusteltu ajatus sekä Raamatun yleisopetuksen että monien avainkohtien perusteella.
Ymmärsin, että tämä ei sinua tyydyttänyt, vaan kysyit (uudelleen), mihin tämä perustuu. Vastasin jo esittäneeni perusteluja aiheelle, ja samalla myös kerroin yrittäneeni miettiä (tuloksetta), mikä tehtävä tai mitkä tehtävät olisivat tärkeämpiä seurakunnalle yhteisönä.
Tässä vaiheessa otit esille "suurimman käskyn" ja rupesit vertaamaan sitä seurakunnan tärkeimpään tehtävään tavalla, mikä loi sellaisen vaikutelman, että ko. käsky mielestäsi asettaa evankelioinnin tärkeimpänä tehtävänä kyseenalaiseksi. Tässä olin ilmeisesti väärässä, koska olet sittemmin kritisoinut minua siitä, että kuvittelin sinun ehdottaneen, että "suurin käsky" voisi kyseenalaistaa väitteen, että seurakunnan missio on kaikkien kansojen opetuslapseuttaminen.
Koska tässä vaiheessa menin ilmeisesti metsään, niin haluaisin vielä palata siihen. Koska meillä on selviä kommunikointivaikeuksia, niin kysyn vain yksinkertaisen kysymyksen:
Onko Armin esittämässä väitteessä mielestäsi ongelma (a) se, mikä nostettiin seurakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi, vai (b) se, että yleensä nostetaan mitään seurakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi?
DrMark:
Hyviä huomioita poikkitieteellisen keskustelun haasteista. Työnohjaajani ja esitarkastajani eivät päästäneet minua helpolla kvalitatiivisen tutkimuksen päättelyissä.
Palaan postauksen lopussa esittämääsi kysymykseen: Tulosvastuullisena johtajana näen ensisijaisesti ongelmaksi yhden tehtävän asettamisen tärkeimmäksi tehtäväksi, irrallaan muista tehtävistä, jos siitä ei ole ehdotonta yksimielisyyttä (se on Jumalan Sanaa tai se on organisaatiossa annettu). Toiseksi, jos tärkein tehtävä on valittu (esim. evankeliointi), se tulisi rajata selkeästi tai esittää suhteessa muihin tärkeisiin tehtäviin. Jos tähän ei jostakin syystä ’pystytä’, voi tärkeimmät tehtävät esittää ilman priorisointia tai tyytyä toteamaan tehtävän tärkeys. Olen tietoinen liiketoiminnan menetelmien soveltamiseen liittyvistä ongelmista seurakunnassa.
Oma mielipiteeni on, että käsky rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä ja evankeliointi liittyvät toisiinsa tässä järjestyksessä. Jumala käskee minua rakastamaan Häntä, joka näkyy (toivottavasti) esim. oikeudenmukaisuutena toimissani ja rakkautena lähimmäisiäni kohtaan (esim. tervehdin heitä iloisesti vaikka he eivät aina rakastettavia olekaan). Rakkauteni riittämättömyys Jumalaa ja lähimmäisiäni kohtaan näkyy evankeliointipanokseni vähäpätöisyytenä. Nyt meni niin henkilökohtaiseksi, ettei viimeistä kappaletta kannata sitten ryhtyä repimään auki.
Petteri:
Kiitos viimeisimmästä kommentistasi. Ymmärsin sen niin, että ongelmana olivat sekä (a) että (b). Fair enough.
Mielestäni yksi ongelma seurakunnissa on se, että yleinen Raamatun ymmärrys rajoittuu usein asioihin, joihin löytyy (tai kuvitellaan löytyvän) joku yksittäinen todistejae. Jos on asioita, jotka eivät ratkea tällä metodilla, niin sitten niitä on vaikea selittää tai perustella, ja lisäksi tulkintaerimielisyyksiä tulee helposti. Tämä lienee osaltaan syynä siihen, että maailmassa on yli 40000 kirkkokuntaa.
Tässä nimenomaisessa kysymyksessä minulle riittäisi sekin, että seurakunnissa toimittaisiin käytännön tasolla niin, että opetuslapseuttamiskäsky nähtäisiin oleellisena ja luovuttamattomana ydinasiana. Se, asetetaanko paperilla yksi tai kaksi asiaa edelle tai rinnalle on mielestäni sama, koska kaikki tukevat toisiaan. Pääongelma (ooops... pitäisikö mieluummin sanoa "iso ongelma" :-) on se, että tuo opetuslapseuttaminen ei saa läheskään sitä painoa, jonka se ansaitsisi. (Sitten kun se saa, niin sitten vasta kannattanee ryhtyä kinastelemaan siitä, onko se ehdottoman tärkein vai ei...)
Apropos, taisi Tomi Kuosmanen muotoilla pari kertaa sanansa viimeisimmässä RV-lehdessä niin, että opetuslapseuttaminen on "ensisijainen tehtävä" tai "seurakunnan päätavoite". Hän ei ehkä tarkoittanut ihan samaa kuin Armi, mutta aika lähelle kuitenkin. Muutenkin kannattaisi varmaan kysyä häneltä lausuntoa asiasta, sillä hän tekee aiheesta graduaan.
Eiköhän tämä riitä tällä erää ainakin minun osaltani. Saavat muut päivystävät eksegeetit antaa korjaavia lisälausuntoja aiheesta sen mukaan kuin katsovat oman tulkintani menneen metsään :-)
Oohh... uusi siinaihtava, jopa Gizahtava ulkoasu Safarilla?
Ulkoasun muokkaus on vielä kesken; pahoittelen sen karkeutta... Yritän korjata tilanteen viimeistään viikonlopun aikana.
Lähetä kommentti