lauantai 19. tammikuuta 2008
Suomen helluntaiherätyksen talvipäivät 2008 II
Talvipäivien puheenaiheena on ollut Pyhän Hengen työ. Puheenaiheita mielenkiintoisempia asia minulle on ollut kaksi profetiaa, jotka minulle välitettiin - kahden naisen kautta. Sama sisältö ja viitekohdat omiin rukouksiini olivat näissä profetiossa niin selkeät. Näiden innoittamana toivoisin, jos Eksegeettisessä safarissa nostaisimme karismaattiset asiat esille eksegeettisestä näkökulmasta. Mielenkiintoista on, että kirjoittajamme tulevat eri taustoista, jossa vääntöäkin voisi tulla. Tulevina päivinä esitän jokin aiheen alalta aloituksen.
Herra on Henki!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
16 kommenttia:
Koska Assemblies of God -liikkeen kanonisoimaa "initial evidence" (suomentakaamme se jatkossa termillä "ensitodiste") -oppia pyritään aika aktiivisesti tuomaan helluntailiikkeen uskontunnustukseen, olisi paikallaan keskustella aiheesta täällä eksegeettisellä safarilla. Kyseessähän on eksegeettisen ja pragmaattisen ongelman yhdistyminen parhaimmillaan.
Toiseksi katsoisin, että ehdotus "pastorien laatuvaatimuksista" otettaisiin myös käsittelyyn. Tämän monisteen jakoi lankeemustapauksia käsitellyt työryhmä perjantai-iltana.
Harmi, että olin juuri perjantai-illan poissa Talvipäiviltä. En saanut tuota monistetta. Mistäköhän sen voisi saada?
Apua apua!
Klassisessa helluntailaisuudessa Hengellä täyttymisen ajatellaan tapahtuvan uudestisyntymästä erillisenä, joskin uudestisyntymä on Pyhän Hengen työtä (Pyhä Henki muuttaa siis ihmiseen jo silloin?).
Ensimmästä Hengellä täyttymiskokemusta uudestisyntymän jälkeen sanotaan kasteeksi Pyhässä Hengessä (ensitodisteena kielillä puhuminen), jonka jälkeen Hengellä voi - ja tulee - täyttyä uudestaan kerta toisensa jälkeen. Onko siis Hengen täyteinen elämä mahdollista vasta tämän henkikasteen jälkeen? Eikö uudestisyntynyt elä Hengen täyteistä elämää ennen tätä henkikastetta?
Itse olen käytännössä omaksunut ns. kolmannen aallon käsityksen, jossa kaste Pyhässä Hengessä on sama kuin uudestisyntyminen. Hengellä täyttyminen tulee tämän jälkeen ja tarkoittaa konkreettisia kokemuksia, jotka vaikuttavat sisimpääni ja muuttavat asenteita ja arvojani. Merkkinä näistä täyttymisistä on lisäksi kielillä puhuminen ja muut armolahjat.
Koen siis Hengen täyteisen elämän alkavan jo heti uskoon tultaessa, mutta käsitän sen olevan Hengen täyteistä vain, jos Henki todella täyttää minut aika ajoin niin, että sillä on jotakin konkreettisia seurauksia. Uskossa elämisen on siis ehdottomasti tarkoitettu olevan Hengen täyteistä elämää, jossa Pyhä Henki asuu meissä ja täyttää meitä. Kun kerran kyseessä on suhde Jumalaan, jatkuvat täyttymiset ovat osa suhteen luonnetta. Mikään suhdehan ei ole suhde, ellei siihen liity kohtaamista.
En kiistä sitä, etteikö uskoon tulon jälkeen koettu ensimmäinen vahva kokemus Hengestä olisi merkittävä ja jopa tarpeellinen. Haluaisin todella paljon sitä, että ihmiset täyttyisivät Pyhällä Hengellä, puhuisivat kielillä ja saisivat/käyttäisivät muitakin armolahjoja.
Olen valmis muuttamaan kaantani heti klassisen helluntaitulkinnan mukaiseksi, jos joku antaa siihen riittävät perusteet. Stronstadit ja Hortonit olen lukenut, David Petsit kuunnellut ja Ruohomäkeä moneen kertaan piinannut, mutta kukaan heistä ei vaan vielä vakuuta.
Toisaalta olen ajatellut silti opettaa Pyhällä Hengellä täyttymisen ja armolahjojen (myös kielilläpuhumisen) tärkeydestä.
Auttakaa minua, että voisin opettaa oikein, jotta Jumala saisi vaikuttaa niin, että voisin itse, ja ihmiset ympärilläni voisivat täyttyä Hengellä ja saada/käyttää armolahjoja.
Niin, tekisikö Esa tai Matti aiheesta ensin "virallisen" alustuksen/postauksen, jonka jälkeen me muut voimme sitten reagoida konkreettisiin pointteihin?
Tuli mieleen, että jos on Stronstadit ja Hortonit olen lukenut, David Petsit kuunnellut ja Ruohomäkeä piinannut sekä muutenkin kansallista ja kansainvälistä keskustelua seurannut, niin tälläkään palstalla tuskin mitään lisäarvoaa ikuisuuskiistaan tullee saamaan.
Tämä epätodennäköinen vastauksen löytäminen ei siis liity vain Ansssiin, vaan kaikkiin absoluuttisen totuuden etsijöihin.
Olenko kyyninen vai realisti?
Olet Julle kyyninen realisti :) Keskustelu avaa minulle uusia näkökulmia koko ajan. Olen ajautumassa klassisen helluntailaisuuden suuntaan...
Luen tällä hetkellä Peter Haldorffia, joka tuo taas uuden näkökulman. Heebo kirjoittaa trinitaarisesta tanssista, johon minut on kutsuttu mukaan - ah, olen aivan innoissani, lyön intiaanirumpua ja tanssin lehmäntaljamatolla (eikä tää ole edes vitsi).
Ei tässä ollakaan mitään absoluuttista totuutta etsimässä. Minulle riittää, että saan höpöttää aiheesta, kokea Pyhän Hengen liikkeitä omalla kohdallani ja mahdollisesti auttaa jotakin toistakin kokemaan.
ansssin kanssa olen ihan samassa sopassa. :)
Oma näkökantani on myös ollut vahvasti "kolmannen aallon" mukainen.
Käytännön ongelmat tässä aiheessa muotoutuvat opetustilanteessa, joissa huomaa monella olevan klassisen hellutailaisen näkökannan- jos en puhu kielillä, ei ole pyhää henkeä. Tarpeenvaatiessa olen kertonut eri näkemyksistä ja sitten siitä miten itse uskon asian olevan.
Ehkä viisaampaa sanoa niin, kuin kertoa faktana että näin tämä menee, kun "absoluuttinen totuus" lienee Hengen itsensä kätköissä. Pääasia on kuitenkin PyhänHengen aktiivisessa toiminnassa.
Suurena apuna yltiökarismaattisista "kiitänopeammin" -kokemuksista toipuessa ja oman teologian hahmottamisessa on ollut:
Pettsin armolahjaopetus ja miehen hillitty olemus. (ei lippuja eikä tamburiinejä) ja terve opetus eri armolahjoista ja niiden toiminnasta. Petts muistaakseni sanoi, että hän uskoo kaikilla PyhälläHengellä täytetyillä olevan kyvyn puhua kielillä, mutta monilla on esteitä sen käyttämiseksi. Petts painottikin tervettä opetusta ja vapautta armolahjojen käytössä ja opettelemisessa.
Kalevi Lehtimäki tuntuu opetuksessaan painottavan Pyhän Hengen tuloa ja jäämistä ihmiseen uudestisyntymässä. Hänen näkemyksestään toisesta kasteesta tai kielillä puhumisesta en osaa sanoa, mutta ymmärrys PyhänHengen jatkuvasta läsnäolosta elämässä toi omaan elämääni vakaan pohjan, jossa Henkeä ei tarvitse tavoitella väristyksistä ja tärinöistä.
Viime syksynä luin Halldorfin "kaipaatko täyteyttä Hengen sen" ja se toi omaan elämääni aivan uuden katsantokannan karismaattisuuden ja PyhänHengen täyteyden arvostamiseen. Halldorfin viittaukset Paavalin kehoituksiin armolahjojen väärinkäytöstä huolimatta "olla sammuttamatta Pyhää Henkeä", saivat halun etisä taas PyhänHengen täyteyttä, syvemmälle virtaan, rakkaudessa ja totuudessa!
Mahtavan lisäpotkun antoi samanaikainen tutustuminen Jehovan todistajiin ja heidän tilaisuuksissaan käyminen ja Hengen konkreettisen poissaolon havaitseminen. Sen jälkeen olen kovasti jaksanut iloita lipun heiluttelijoista ja tanssijoista. (Joita ennen en voinut sietää) Onhan meillä elämän henki!
PS.Loistava blogi! kiitos veljekset annistanne, toivottavasti itsellänikin joskus voisi olla jotakin annettavaa tänne.
En ole ihan tyytyväinen kolmannen aallon tulkintaan, joka myötäilee yleistä reformoidussa evankelikaalisuudessa vallalla olevaa ajattelua. Toisaalta en allekirjoittaisi Assemblies of God -liikkeen "ensitodisteoppiakaan", jota Petts innokkaasti promotoi talvipäivillä.
Vaikka Apostolien tekoja ei pidettäisi varsinaisesti didaktisena teoksena (tästä mm. Fee ja Stronstad ovat ottaneet yhteen tuoden hyviä näkökulmia) lienee kuitenkin mielekästä pitää Luukkaan tulkintaa Jeesuksen "minä kastan teidät Pyhällä Hengellä" -lauseesta jossakin määrin normatiivisena. Eli Apostolien tekojen kuvaus on suurin piirtein sitä, mitä Jeesus sanoillaan tarkoitti.
Ensitodiste-leiri on ihan oikein huomauttanut, että kielilläpuhuminen on esillä toistuvasti ja sitä ihmetellään enemmän kuin muita ilmiöitä. Olen kuitenkin taipuvainen selittämään tämän glossolalian uutuusarvolla. Profetointia ja muuta hurmostelua esiintyi jo Vanhassa testamentissa sekä ylipäätään Uuden testamentin synty-ympäristössä. Kielilläpuhuminen taas oli ilmeisesti erittäin harvinaista (monet näennäiset paralleelit eivät kestä tarkastelua kuten Delfin oraakkelien muminat yms.) Eli Luukas mainitsee kielilläpuhumisen, koska se oli yleistä henkikasteen yhteydessä ja sitä ei ollut aiemmin esiintynyt niissä piireissä, joissa Luukas ja hänen (1:1-4) lainaamansa apostolit olivat pyörineet.
Siinä olen Pettsin kanssa samaa mieltä, että henkikaste on näkyvä uskonnollinen kokemus. Jos kyseessä olisi ollut uudestisyntymän kanssa identtinen kokemus, Luukas ei olisi kirjoittanut Samarian herätyksestä erottamalla uskon ja hengen saamisen. Lisäksi hän olisi, näin uskon, kirjoittanut apostolien helluntaista tavalla, joka olisi ilmaissut heidän tulleen uskoon tässä yhteydessä.
Eräs vanhimmistoveli from South (id est Helsinki) kertoi tapauksen, joka on mielestäni hyvä analogia Luukkaan henkikasteteologiasta. Joukko nuoria rukoili (Kansanlähetyksen iltamat) yhdessä ja koki voimakkaan hengellisen kokemuksen. Osa puhui kielillä, osa ei, joku taisi profetoida mutta joka tapauksessa kaikki kokivat "voiman". Nyt tämä vanhimmistoveli pohti, mitä terminologiaa hän käyttäisi tilannetta kuvatessaan. Esimerkiksi ilmaisu "he kaikki täyttyivät Hengellä puhuen kielillä ja profetoiden" kuvaisi aika hyvin tapausta, joskin tarkasti ottaen kaikki eivät puhuneet kielillä eivätkä profetoineet. Likiarvoinen kuvaus sopii Luukkaan kielenkäyttöön.
Myös Paavalin ilmaisu "eiväthän kaikki puhu kielillä" on vaikea yhdistää ajatukseen, jonka mukaan ensitodisteoppi olisi ollut vallitseva varhaiskristillisissä piireissä. Väite, jonka mukaan Paavali olisi tarkoittanut jatkuvaa puhumista erottaen tämän ensitodistepuhumisesta tuntuu kankealta. Koko retorinen voima olisi hävinnyt Paavalin ilmauksesta, jos kaikilla kristityillä olisi ollut kielilläpuhumiskokemus.
Summa summarum... Noin 60-70% Suomen helluntaipastoreista ja v-veljistä ei kannata ensitodisteoppia (joka jollekulle voi olla tutumpi "initial evidence" -oppina). Samalla suurin osa kuitenkin näkee henkikasteen uudestisyntymisestä erillisenä kokemuksena. Mielestäni tämä näkökulma on eksegeettisesti ja hermeneuttisesti kestävin.
Pidän omituisena, jos esim. Iso Kirja opiston väitetään opettavan jotenkin virallisesti ensitodiste-oppia, kun se ei kuulu Suomen helluntaiherätysken uskontunnustukseen eikä edusta "kentän enemmistön ääntä". Toki sen perustelut tulee opettaa ja siihen uskovat saavat vapaasti promotoida näkemystä. Myös meille toisinajatteleville pitäisi kuitenkin antaa vapaus ilmaista tästä poikkeava mielipiteemme.
Ja vielä...
Oli erittäin myönteistä, että karismaattisuudesta ja armolahjoista oli talvipäiville pyydetty opettamaan Pettsin kaltainen maltillinen ja asiaan perehtynyt ammattilainen. Tästä iso plussa Lappeenrannan vanhimmistolle.
Toistan vielä ehdotukseni siitä, että joku tekisi aiheesta oman blogauksen, johon sitten muut voisivat reagoida. Nyt tämä keskustelu on vaarassa jäädä suurelta yleisöltä piiloon.
Jos kukaan muu ei halua tätä tehdä, voin toki kirjoittaa jotain provosoivaa esim. David Pettsin RV-lehden numerossa 3 olleen kielilläpuhumisartikkelin pohjalta...
No tässä tulee nykyisen (ei kasvaneen) reformoitu kalvinisti-baptistin kommentit ;) Sanottakoon, että en ole vakuuttunut cesassanostien eksegeesistä ja uskon että kaikki armolahjat ovat käytössä. Itselläni ei ole kielillä puhumisen lahjaa. Nämä ovat siis ne minun linssini!
1. Olen samaa mieltä Dr.Markin kanssa, että yhtäläisyysmerkkien laitto ei onnistu ilman ongelmia. Petts aloittaa mm. artikkelin vetoamalla Efes 5:18 hengellä täyttämiseen Paavalin teksteissä. Paavaliahan ei puhu tässä sen kummenmin mistään xarismoista vaan Jumalalle otollisesta elämästä. Kysytäänpä vaimoiltamme kuinka Hengellä täyttyneitä olemme, ts, kuinka paljon etsimme omaa iloamme vaimomme ilossa (kuten minä määritän kristillisen rakkauden). Täytyy siis huomata että jälkimmäiset viisi alalausetta ovat partisiippejä ja niin kertovat todennäköisesti tunnusomaisia merkkejä ihmisestä joka jatkuvasti täyttyy Hengellä. Lue minun artikkeli näistä jakeista http://www.baptisti.fi/?tapahtuma=Mitä_on_Hengellä_täyttyminen
Toisaalta Pyhän Hengen täyteys ei aina vättämättä viittaa kielilläpuhumiseen (esim Apt 6:3; 7:55), joskus Jeesuksesta todistamiseen ja Jumalalle miuluiseen elämään myös Apt:ssa.
2) Kuinka Paavali ajattelee tästä? Jos erillinen kokemus (Pyhän Hengen kaste) uskoontulon lisäksi oli merkittävä, miksi Paavali ei missään puhu siitä? Annammeko parin descriptive lausunnon Apt. määrittää tämän normatiivisuuden kaikkien kristittyjen elämässä?
Suurempana ongelmana on kuinka normatiivisesti otamme Apt kirjan yleensä. Paavali ei missään puhu Pyhän Hengen kasteesta. Kun hän puhuu täyteydestä, hän ei puhu "lahjojen" käyttämisestä niinkuin me ymmärrämme. Miksi? Tämä toki ei kiellä lahjoja (toisin kuin cesassionistit sanoivat), muttei tee niitä myöskään välttämättömiksi merkeiksi Pyhän Hengen täyteydestä.
3) Apt 2 puhuu nähdäkseni kielistä ,jotka olivat ymmärräviä kuulijoiden joukossa.
4. Olen samaa mieltä että kronologisen systeemin rakentaminen tämän jakeen pohjalta ei ole perusteltu.
5. Täysin samaa mieltä
Muita kommentteja
Dr.Mark, me jotka opetamme luokkahuoneessa tai vastaavassa paikassa, kuinka usein annamme muitten ihmisten puhua? Rohkaisetko sinä jatkuvaa kaikkien läsnäolevien kommentteja? Kielilläpuhumista? On totta että kokouskulttuuri on aina samojen ihmisten vastuussa, mutta niin on Raamatun opettaminen teologisissa oppilaitoksissakin. Olen samaa mieltä että arkielämässä jokaisen ihmisten taidot ja armoitukset vain käyttöön. Mutta ei liene muitten (sunnuntaipuhujien) vika etten minä niitä käytä?
Jos minulla muuten ei ole "confirmin evidence", tarkoittaako se etten ole Hengessä? Tämä ei ole ikinä valjennut minulle tässä "toisen kasteen" teologiassa.
Esa, ajatteletko että 1 Kor. 12:28 ja Efes 4 apostolit olivat Jeesuksen opetuslapsi apostoleita vain "ketä vain" lähetettyjä?
Matti kirjoitti
Vaikka Apostolien tekoja ei pidettäisi varsinaisesti didaktisena teoksena (tästä mm. Fee ja Stronstad ovat ottaneet yhteen tuoden hyviä näkökulmia) lienee kuitenkin mielekästä pitää Luukkaan tulkintaa Jeesuksen "minä kastan teidät Pyhällä Hengellä" -lauseesta jossakin määrin normatiivisena. Eli Apostolien tekojen kuvaus on suurin piirtein sitä, mitä Jeesus sanoillaan tarkoitti
Eli mitä? kielillä puhumista? todistamista? "hurkaita" miehiä?
Valottaaka vähän tälläistä ei-helluntalaista;) Kiitos hyvästä keskustelusta.
Mikko
Teesejä:
1) Mielestäni Stronstad (Luukkaan karismaattinen teologia) on oikeilla linjoilla tehdessään eron Paavalin ja Luukkaan terminologioiden välillä. Mm. Petts yrittää perinteiseen AOG-tyyliin ympätä Paavalin "täyttykää Hengellä + partisiippit" -setin yhteen Luukkaan VT:n Nabah-hurmostelun kanssa.
2) Ajatus, jonka mukaan henkikaste on uskoontulosta erillinen näkyvä tapahtuma sopii mielestäni yhteen sen Paavalin tekstistä nousevan implikaation kanssa, että "jokaisella on jotain annettavaa". Kielilläpuhuminen ensitodisteena ei toimi Paavalin kirjeiden kontekstissa mutta esim. karisman saaminen tai "voiman kokeminen" voisi toimia.
3) Apt 2:n tulkitsen niin, että kyseessä oli historiallisella tasolla opetuslasten hurmoksellinen kokemus, johon liittyi kielilläpuhumista. Koska kokemus tapahtui Salomonin pylväskäytävässä, jotkut Jerusalemissa olevat diasporajuutalaiset ymmärsivät glossolaliaa niiden alueiden murteilla, joissa he asuivat. Luukas on sitten redaktoinut listan kattamaan merkittävimpiä juutalaiskeskuksia Rooman valtakunnassa. Kysymys oli mitä ilmeisimmin samankaltaisesta kielilläpuhumisesta kuin Paavalin kuvaama glossolalia. Samankaltaista tapahtuu nykyäänkin eli joku puhuu kielillä, jota tavallisesti ei kukaan ymmärrä. Sitten "sattumalta" joku eksoottisen (tai vähemmän eksoottisen) kielen taitaja tulee paikalle ja ymmärtää puhutun.
4) Eli henkikaste Luukkaan esityksen viitekehyksessä voisi olla "näkyvä ilmiö, joka luo voimakkaan mielleyhtymän Vanhan testamentin Nabah-verbillä kuvaamaan hurmoksellis-karismaattiseen toimintaan".
Post Scriptum:
...minä tykkään istua passiivisena jumalanpalveluksessa.
Helluntaipiireissä Pyhän Hengen toiminnasta opetettiin uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen kasteen välillä suurin piirtein näin (latelen ulkomuistista):
Uudestisyntymisessä Pyhä Henki tulee asumaan lapseuden henkenä (Room 8)ihmiseen ja lahjoittaa siis saajalleen ELÄMÄN. Hänestä tulee tällöin Jumalan lapsi ja uusi luomus, jolloin hän tämän lapseuden hengen kautta huutaa "Abba, Isä". Tästä lapseuden hengestä on käytetty myös termejä uuden luomuksen Henki ja uuden liiton Henki, joita sinänsä ei löydy raamatusta. Tähän asiaan liitettiin myös Efesolaiskirjeessä mainittu Pyhän Hengen sinetöinti, jossa Jumala sinetöi Sanan ja Hengen kautta syntyneet lapset omaisuudekseen ts. Jumalan kansan jäsenyyteen.
Henkikasteessa Pyhä Hengen rooli on erilainen; silloin ihminen saa VOIMAN toteuttaa lähetyskäskyä ja olla Hänen todistajanaan (Apt 1). Tähän liittyy osana myös armolahjat, joiden avulla seurakuntaa rakennetaan.
Se, että "vaeltaako ihminen Hengessä" tai onko "ihminen Hengen kuljetettavana" tai "elääkö Hengessä" ilman henkikastetta, on vaikea kysymys. Tosin em. termit voivat tarkoittaa eri asioita uudestisyntyneen elämässä. Hengen kuljetettava oleminen oletettavasti viittaa juuri todistajan tehtävään, vaellus ja eläminen Hengessä antaa mielikuvan oikeassa suhteessa elämisestä sekä Jumalaan että ihmisiin. (Täytyis tutkia asiaa tarkemmin.)
However,
on tärkeää huomata Apostolien teoista, kuinka Pyhän Hengen lahjaa pidettiin erittäin tärkeänä kuten uudestisyntymistä ja oikeaa uskovien upotuskastetta ja heidän oletettiin myös täyttyvän Hengellä tai saavan Pyhän Hengen lahjan.
Mm. Efeson tapaus Apostolien teoissa on hyvä esimerkki tästä.
Elder H
ad Matin teesi 3,
Mitens Matti ymmärrät 1Kor 13:1 mainitun Paavalin lauseen:
"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä,"
eli viittaako tässä Paavali kielillä puhumisen lahjaan ja jos vastaus on kyllä, niin voiko kielillä puhumisen lahjan omaava puhua sekä olemassa olevilla että kadonneilla ihmisten kielillä ja myös enkelien kielillä?
Hellaripiireissä on opetettu joskus tämän kohdan perusteella, että kielillä puhumisen lahjan omaava voi puhua sekä olemassa olevilla että kadonneilla ihmisten kielillä ja myös enkelien kielillä.
Tosin kukaan ei voi näyttää toteen enkeleiden kielellä/kielillä puhuttua, taitaa sen taitajat olla melko vähissä ellei kielten selittämisen armolahjan omaavia oteta huomioon ;-))))
Elder H
Ajan juutalaisiin käsityksiin kuului ajatus enkelien "taivaallisesta kielestä". Paavali todennäköisesti käytti tätä juutalaista ilmaisua tässä yhteydessä.
Mitä tulee kielilläpuhumiskyvyn säilymiseen ja puhutun kielen luonteeseen, niin kuten "anonyymi" hyvin toteaa, kykymme arvioida sitä on...jokseenkin rajallinen:-) Luonnollisesti monet psykologiset seikat selittävät esim. kykyä puhua kielillä uskosta luopumisen (tämä on taas oma teologinen probleemansa) jälkeen. Me kolmannen polven helluntailaiset opimme abadasaide-kielen toisena äidinkielenä. Lisäksi on havaittu kielilläpuhumismurteita seurakunnittain, mikä viitannee psykologiseen oppimisprosessiin...ja mysteerin ylläpitämiseksi lähipiirissäni on lukuisia tapauksia, joissa tiettyä kieltä osaamaton on kielillä rukoillessaan puhunut tätä kieltä.
ad Matti,
kiitos vastauksesta, mutta viittasiko Paavali tässä kielillä puhumisen lahjaan?
ad Mikko,
luin mainitsemasi artikkelin Ef 5:18 ja pari kysymystä nousi pintaan sitä lukiessa:
Ensinnäkin, tarkoititko, että Hengellä täyttyminen tarkoittaa samaa kuin Jumalalla täyttyminen Efesolaiskirjeessä?
Toiseksi, otat esille kolossalaiskirjeen vastaavan kohdan (vaikka alussa mainitset artikkelin pitäytyvän vain Efesolaiskirjeessä ;) ).
Rinnastatko Hengellä täyttymisen ja Sanalla täyttymisen (kolossalaiskirje) toisiinsa siten, että ne tarkoittavat samaa asiaa,sillä kysyt; kuinka sitten täytymme Hengen välityksellä Jumalalle? ja sinun vastauksesi näyttäisi olevan Sanan asumisen runsaana meissä?
Vai tarkoitatko sitä, että nämä kaksi asiaa, siis Hengen täyteys ja Sanan täyteys on kaksi erillistä Jumalan antamaa asiaa tässä Jumalalla täyttymisessä?
"Anonyymi" Elder H
Esa, ajatteletko että 1 Kor. 12:28 ja Efes 4 apostolit olivat Jeesuksen opetuslapsi apostoleita vain "ketä vain" lähetettyjä?
Mielestäni viite käsittää apostolisen ajan apostolit. Ehkä tämä on syy 1. Kor 12.28 esitettyyn rakenteeseen ENSIN...TOISEKSI...SITTEN, jossa Paavali teki eron apostolien erityislaatuisen viran mistä tahansa armolahjasta.
Lähetä kommentti