Arvio sarjasta "Korvausteologian vaikutukset kristinuskon historiassa" 2/3

Tämä on tekstisarjani toinen osa, sen ensimmäinen osa löytyy täältä.

JAKSO 2: KORVAUSTEOLOGIAN SYNTYTAUSTA JA VAIKUTUKSET 

2.1 Hieman pilkunviilausta 

Tämän jakson alussa tiivistellään vielä korvaustelogia-sanaa, jonka aikana Närhi toteaa, miten Jumala ei ole hyljännyt Israelia ja juutalaisia, asia, josta Paavali, Justinos ja Saarelakin olisivat samaa mieltä, kuten otsikoissa 1.1 ja 1.2 yritin osoittaa.  

Entä mikä on korvausteologian syntyprosessi? Se voidaan Närhen mukaan sijoittaa apostolien kuoleman jälkeiseen aikaan, kun suurin osa seurakuntalaisista alkoi olla pakanavoittoista kansaa. Syntyi oppi, jonka mukaan  

Juutalaiset ovat hyljättyjä ja he ovat tappaneet Messiaan ja ovat uppiniskaisia ja seurakunta on korvannut heidät. 

Vaikka tämä voikin ehkä kuulostaa hieman pilkun viilaamiselta, niin en voi olla muistuttamatta siitä, että tässä Närhen listassa puolet ovat sellaisia asioita, joista Uuden testamentin kirjoittajatkin kirjoittavat: 

Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he juutalaisilta, jotka tappoivat Herran Jeesuksenkin ja profeetat ja ovat vainonneet meitä, eivätkä ole Jumalalle otollisia, vaan ovat kaikkien ihmisten vihollisia, kun estävät meitä puhumasta pakanoille heidän pelastumiseksensa. Näin he yhäti täyttävät syntiensä mittaa. Viha onkin jo saavuttanut heidät, viimeiseen määräänsä asti. (Paavali, 1. Tess. 2:14-16)

Mutta Israelista hän [Jesaja] sanoo: ”Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden”. (Paavali, Room. 10:21 = Jes. 65:2)

Minä tiedän, miten sinua [Smyrnan seurakuntaa] herjaavat nuo, jotka sanovat itseään juutalaisiksi vaikka eivät ole – Saatanan synagogaa he ovat! (Johannes, Ilm. 2:9) 

Paavalin mukaan juutalaiset (tai vähintään ainakin osa heistä) on uppiniskaista porukkaa ja osa heistä todella tappoi Messiaansa Jerusalemissa ja he ovat itse asiassa jatkaneet Jeesuksen vainoamista, koska he vainoavat nyt hänen seuraajiaan (kuten Paavali oli aiemmin tehnyt). Tässä mielessä muuten Närhen väite siitä, jonka mukaan maininta ”Jumalan tappajista” alkoi vasta Ignatios Antiokialaisesta (kuoli n. 98-117 jKr.), ei pidä paikkansa: sehän alkoi ainakin jo Paavalista! Johanneskin on rohkea todetessaan, ettei juutalainen nationalistis-identiteetti takaa mitään, vaan he voivat aivan yhtä hyvin edustaa ”Saatanan synagogaa”. Totta kai tämä on kovaa kielenkäyttöä, mutta (a) sitä osattiin antaa myös juutalaisilta kristittyjä vastaan (lue Justinosta!), (b) eikä tässä sinänsä ole mitään ”korvausteologiaa”, tai jos on, niin Paavali ja Johannes ovat siihen yhtä osasyyllisiä (ja Kuolleen meren kirjakääröjä lukemalla paljastuu varsin nopeasti, että tämäntapainen ”sisäinen kritiikki” oli melko tyypillistä tuon ajan juutalaisten keskuudessa). Mitä tulee siihen, että ”seurakunta” on korvannut ”Israelin”, niin jakson 1 esittämieni huomioiden valossa tämä kaikki menee aika sekavaksi…

2.2 Lupauksista 

Sitten päästään lupauksiin. Haastattelija Selkomaa kysyy Närheltä, että nytkö Jumalan antamat lupaukset eivät ole enää voimassa ja/tai ne täyttyvät Kristuksen seurakunnalle. Närhen mukaan nämä ovat toden totta korvausteologian keskeisiä opinkappaleita. Korvausteologian mukaan Jumala on ”vuodattanut vihansa heidän ylleen peruuttamattomilla seurauksilla”. Jos saanen taas pysähtyä hieman, niin Jeesus itse totisesti sanoo jotain tällaista ja melko suoraan: 

Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle. (Matt. 23:34-36)

 

Viha kyllä kohtaisi juutalaista kansaa — ainakin jos Jeesukselta kysytään — ja se tapahtui ensimmäisessä juutalaissodassa vuosien 66-73 aikana, joka tietenkin huipentui vuoteen 70, kun Jerusalemin temppeli tuhottiin Jeesuksen ennustuksen mukaisesti.  

Selkomaa tekee sitten mielenkiintoisen siirron. Hän lainaa Närheltä Raamatun ja lukee palan Jesajaa: 

Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun. Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. (Jes. 43:1-2) 

Selkomaa kysyy, että tekeekö se uskovasta korvausteologin, jos hän nyt uskovana omistaa tai omii tämän tekstin itselleen ja välittää tekstin toiselle kristitylle, siis tekstin, joka kontekstissaan puhuu Israelille..? Tätä Närhi kutsuu hyväksi kysymykseksi ja jatkaa todeten, että on toki selvää, että Kristus on lunastanut pakanat ja heistä on tullut osa Jumalan kansaa eli he ovat osallisia Jumalan kansasta. Okei. Mutta sitten tulee se klassinen taikatemppu: hengellisessä mielessä nämä lupaukset kuuluvat myös pakanauskoville, mutta, alunpitäen ja edelleen nämä sanat on tarkoitettu juutalaisia varten. 

Juuri tässä on se kummallisuus, jota en ymmärrä. Voitaisiin kai myös kysyä, että miksei tämä toiminut jo Vanhassa testamentissa? Esimerkiksi, kun pakanataustainen Ruut Moabilainen tuli osaksi Israelin kansaa, pääsikö hän osalliseksi vain jossain kummallisessa hengellisessä mielessä, mutta ei konkreettisessa mielessä? Ja mitä tämä voisi edes tarkoittaa, sitäkö, ettei hän laittanut telttaansa luvatun maan kamaralle, vaan nukkui pilvissä?! Närhen mukaan me saamme ”hengellistyttää ja allegorisoida Jumalan lupauksia, mutta emme saa unohtaa niiden alkuperäistä tarkoitusta, ne ovat ennen muuta tarkoitettu juutalaisille”. Tässä on niin monia hämmentäviä asioita, etten oikein tiedä mistä aloittaa. Joka tapauksessa lukijan on hyvä huomata, että juuri tässä me olemme koko kiistan ytimessä: millä tavalla Vanhan testamentin tekstejä tulisi nyt lukea Uuden testamentin täyttymyksen valossa? Annan kaksi huomiota. 

Ensinnäkin, miksi Närhi määrittelee asian niin, että Vanhan testamentin lupaukset ovat kirjaimellisesti voimassa ”juutalaisille”? Mikä on ”juutalaisen” määritelmä? Arvostettu juutalainen tutkija Benno Jacob on kommentoinut asiaa Genesis-kommentaarissaan todeten, ettei perimä ole koskaan ollut olennainen osa Israelin kansan jäsenyyteen liittyen, vaan ”ympärileikkaus teki ulkopuolisesta henkilöstä israelilaisen (2. Moos. 12:48)”. Tästä syystä kuka tahansa pakana saattoi liittyä Israelin kansaan ympärileikkauksen kautta (1. Moos. 17:12-13). Kaiken lisäksi ei ollut olemassa mitään säädöstä, joka olisi kieltänyt israelilaisen ottamasta vaimokseen vaikkapa etnistä assyrialaista tai egyptiläistä proselyyttiä eli käännynnäistä. Ruutin kirjassahan tapahtuu juuri näin, kun Boas nai moabilaisen Ruutin, josta tulee itse Daavidin kantaäiti eli Daavidin verilinja ei ole tässä mielessä ”puhdas”. Patriarkka Jaakobin poika Juuda oli puolestaan ollut jo aiemmin seksuaalisessa kanssakäymisessä Tamarin kanssa, josta tuli myös Jeesuksen esiäiti (1. Moos. 38; Matt. 1:1-3). Tällaisen avioliiton hedelmä nähtiin täysin israelilaisena siitä huolimatta, ettei hän ollut 100% Aabrahamin jälkeläinen (fyysisesti). Toisaalta kuka tahansa fyysinen israelilainen saattoi joutua eroon kansasta, jos hän rikkoi ympärileikkauksen liiton (1. Moos. 17:14: ”Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni”). Näin ollen, ”israelilaisuutta” ei ole koskaan voitu määrittää pelkästään etnisillä perusteilla. (Lainaus tekstistä Saarela 2024c. Ks. myös Jauhiainen 2008b.) 

Klassisen määritelmän mukaan Närhi kai tarkoittaa sitä, että jos minä huomenna päättäisin kääntyä juutalaiseksi ja ottaisin ympärileikkauksen, sitten minä voisin omia itselleni Jesajan tekstit kirjaimellisesti, koska sitten olisin oikeasti osa Israelia. 

Toisekseen ja hieman tärkeämmin, on ehkä syytä listata muutama konkreettinen jae, kun pohdimme, onko Närhi oikeassa vai ei. Ja kysymys kuuluu, onko meillä mitään hyvää syytä uskoa, että tämä näkemys pitää paikkansa? Käytän esimerkkinä Jumalan antamia lupauksia, joista maa-lupaus on yksi.  

Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman [kreik. ”kosmos”], ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. (Room. 4:13)

Muistakaa, että te olitte synnyltänne vierasheimoisia, ympärileikkaamattomia – niinhän teitä nimittävät ne, joita ihmisten tekemän leikkauksen vuoksi sanotaan ympärileikatuiksi. Siihen aikaan te (a) elitte ilman Kristusta, (b) Israelin kansan ulkopuolella ja (c) osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa (d) vailla toivoa ja (e) vailla Jumalaa. (Ef. 2:11-12) 

Roomalaiskirjeen jae 4:13 on aivan käsittämättömän tärkeä aiheemme kannalta ja olikin mielenkiintoista huomata, ettei tämä jae noussut esiin ainoassakaan jaksossa. Ei ole vaikea nähdä, miten Paavali lukee uudella tavalla Jumalan Aabrahamille antamia lupauksia. Paavalin mukaan Jumalan lupaus Aabrahamille kosketti oikeasti ”kosmosta”, eli ”koko maailmaa”. Voit lukea 1. Mooseksen kirjan ja etsiä sieltä jakeita, joissa Jumala lupaa Aabrahamille ”palan maata” — ja tätä Närhi ja kumppanit aina tietenkin tekevätkin. Tärkeämpää olisi nyt kiinnittää huomiota siihen, että Paavali ei nimenomaan enää lue tekstejä tällä tavalla, vaan hänen teologiassaan ”maa universalisoituu” ja nähtävästi juuri siitä syystä, että ”Jumalan kansa on universalisoitunut”. Huippuunsa Paavali vie tämän ajatuksen Roomalaiskirjeen luvussa 8, jossa hän kuvaa lyhyesti sitä, miten Jeesuksen palatessa takaisin, ylösnousemuksen hetkellä luomakunta uudistetaan ja se tulee olemaan se todellinen perintö, jonka Jumala kansalleen, Aabrahamin todellisille jälkeläisille, antaa. (Aiheesta mm. Saarela 2024a, luku 13.) 


Entä Efesolaiskirjeen luku 2? On hyvä muistaa, että juuri tässä kirjeessä Paavali tekee käytännössä kaikkensa painottaakseen sitä, miten Jumala on luonut juutalaisista ja pakanoista yhden kansan ja rikkonut ”erottavan väliseinän”. Pakanat ovat päässeet 100% kanssaperijöiksi suhteessa Jumalan antamiin lupauksiin (tätä Paavali painottaa tietyillä kreikan kielen sanoilla, kuten jakeen 3:6 συγκληρονόμα/sugklēronoma-sanalla, joka tarkoittaa ”kanssaperillistä”). Olen lainauksessani käyttänyt a-e-merkintöjä painottaakseni, millaisia asioita Paavali luettelee. Pointti: 

• A) Aiemmin Jannella ei ollut Kristusta, mutta nyt minulla on. 
• B) Aiemmin Jannella ei ollut Israelin kansan jäsenyyttä, mutta nyt minulla on. 
• C) Aiemmin Jannella ei ollut osallisuutta Jumalan antamiin liittoihin ja lupauksiin, mutta nyt minulla [Kristuksessa] on. 
• D) Aiemmin Janne oli vailla toivoa, mutta nyt minulla on toivo! 
• E) Aiemmin Janne eli vailla Jumalaa, mutta nyt suhde on taas kunnossa! 

Olen kuullut aika monesti väitteen, jonka mukaan ”missään Uudessa testamentissa pakanauskovaan ei sovelleta Israel-termiä”. En ole ihan varma, mitä kukin on lukenut (puhumattakaan nyt seurakunta-termistä), mutta tämän selvemmin asiaa tuskin voisi sanoa, kuin miten Paavali sen ilmaisee Efesolaiskirjeen jakeessa 2:12: nyt minulla on τῆς πολιτείας τοῦ Ἰσραὴλ / tēs politeias tou Israēl eli ”Israelin kansalaisoikeus” (tai nuortenilta-termillä, ”Israelin passi”, voit kuunnella aiheesta raamikseni YouTubesta, Saarela 2024b.). Toki asian voi sanoa niinkin, että ”minut on oksastettu Israel-öljypuuhun”, kuten Roomalaiskirjeen 11-luvussa tapahtuu.

Tässä myös yksi kysymys pohdittavaksi: jos kyse ei pakanoiden kohdalla koskaan ollut siitä, että he tulevat osalliseksi Jumalan Israelista, niin miksi ihmeessä koko aiheesta piti nousta niin valtava kohu ympärileikkauksen suhteen (Ap.t. 15; Gal.)? Jos pakanat liittyvät johonkin aivan muuhun kuin Israel-jatkumoon, miksi koko asia nousi edes esille..? 

Saatuani valmiiksi tämän tekstin ensimmäisen version, aloin lukemaan läpi Jason Staplesin uutuuskirjoja The Idea of Israel in Second Temple Judaism (2021) ja Paul and the Resurrection of Israel (2024), joista erityisesti jälkimmäinen on sellainen teos, johon akatemiassa olevien teologiaa opiskelevien olisi nyt syytä tarttua. Huomasin, että Staples nostaa esiin juuri saman asian, joskin hän tekee sen paljon terävämmin ja kattavammin, joten tiivistän hänen pointtejaan (2024, 8-12). Staples huomauttaa, että Uudessa testamentissa selvästi esillä oleva debatti siitä, tuleeko pakanuudesta uskoon kääntyneet ympärileikata vai ei, käy järkeen ainoastaan siinä tilanteessa, jos kyse on pakanoiden osallisuudesta Israeliin ja sen liittolupauksiin. Paavalin vastustajat haluavat ympärileikkauttaa miespuoliset pakanakäännynnäiset juuri siksi, että kyse on heidän sisäänottamisestaan, israelilaiseksi tulemisesta! (Hyvä esimerkki tällaisesta tilanteesta on Juditin kirjan jae 14:10: ”Saatuaan tietää, mitä kaikkea Israelin Jumala oli tehnyt, Ahior uskoi lujasti Jumalaan ja ympärileikkautti itsensä. Näin hänet otettiin Israelin kansan joukkoon, ja siihen hänet luetaan vielä tänäkin päivänä.”) 

Paavali olisi voinut vastata vastustajiensa kritiikkiin sanomalla, ettei pakanoita itse asiassa tarvitse ottaa sisään Israelin kansaan ja sen liittoihin, vaan he pelastuvat Israelin ulkopuolella, mutta tätä hän ei missään eikä koskaan tee. Päinvastoin, Galatalaiskirjeessä (5:2-4) hän sanoo nimenomaan, että ympärileikkaus toisi heidät Tooran alaisuuteen, siihen samaan tilanteeseen, jossa ei-uskovat juutalaiset ovat (Gal. 3:10-13). Paavalin mukaan suurin ongelma ympärileikkaus-evankeliumissa on se, että niillä, jotka ovat jo saaneet Hengen, vaikka heitä ei olekaan ympärileikattu, ovat jo nyt tasaveroisia israelilaisia. Toisin sanoen: pakanauskovat eivät tarvitse (lihan) ympärileikkausta juuri siitä syystä, että he ovat jo sisällä Israelin kansassa, he ovat jo Aabrahamin jälkeläisiä. Ja juuri tämä aiheutta niin valtavasti meteliä, josta meillä on todisteena juuri sellainen Uusi testamentti kuin se on (Apostolien teot, Galatalaiskirje, Roomalaiskirje…). Tästä syystä Paavalin teologiassa tunnustetaan vain yksi kansa, Israel.

Pelkästään näiden kahden tekstin valossa pakanuskovilla on osallisuus Israelin kansaan, sen saamiin lupauksiin ja Aabrahamille luvattuun perintöön. Minun on hyvin vaikea nähdä, miten tekstejä voisi lukea Närhen tavalla ilman teologista akrobatiaa. 

2.3 Tarkemmin maa-lupauksesta 

Lyhyt sivukommentti vielä aiheesta, jotta lukija voi saada siihen hieman laajemman perspektiivin. Lari Launonen on tällä sivustolla käsitellyt asiaa eri näkökulmista 3-osaisella tekstisarjallaan (Launonen 2012a,b,c). Launonen esittelee The Land Cries Out: Theology of the Land in the Israeli-Palestinian Context -nimistä teosta, jossa kasa messiaanisia juutalaisia ja evankelikaalisia arabikristittyjä keskustelevat ”maan teologiasta”. Launosen teksti toimii hyvänä pohjustuksena sille, mistä tässä debatissa on oikeastaan kyse: miten tulkita Vanhan testamentin tekstejä, koska esimerkiksi Paavali antaa joillekin Jumalan lupauksille (ehkä meidän silmissämme jopa) yllättäviä tulkintoja? Vaikuttaa selvältä, että Närhen ajattelumalli seuraa vaikkapa Malcolm Heddingin korostusta, jossa Jumalasta tulee käytännössä valehtelija, jos maalupaus ei ole enää sellaisenaan voimassa (ks. 2012a). Tässä on tietenkin aina se vaara, että tällaisessa retoriikassa Paavali ja muut apostolit tekevät Jumalasta Suuren Valehtelijan! Daniel Juster -niminen kaveri on puolestaan valmis hylkäämään kaikki sellaiset Uuden testamentin sovellukset, jotka eivät tee oikeutta Vanhan testamentin alkuperäiselle tarkoitukselle. Colin Chapmanin argumentit kuulostavat taas siltä, mitkä voisin helposti itsekin allekirjoittaa (2012b). Launonen heittää tekstisarjan kolmannessa osassa ilmoille hauskan kysymyksen, joka näyttäisi todella olevan jonkinlainen ongelma Närhenkin kauppaamalle teologialle, koska hänen mukaansa ”alkuperäinen [Vanhan testamentin] sanoma ei ole menettänyt merkitystään”: 

Jos maa-alueen merkityksen ”hengellistyminen” Uudessa testamentissa ei vaikuta Abrahamille Vanhassa testamentissa annettuun lupaukseen konkreettisesta maa-alueesta, samalla periaatteella voitaisiin sanoa, että Jeesus oli todellinen daavidilainen kuningas ei-poliittisessa, hengellisessä merkityksessä, mutta Daavidille annetun lupauksen perusteella (2. Sam. 7) voidaan edelleen odottaa kirjaimellista Daavidin jälkeläistä kuninkaaksi Israeliin. Vaaleja odotellessa! (Launonen 2012c.) 

Launosen tekstien lisäksi ohjaisin lukijaa myös kahden Marko Jauhiaisen tekstin äärelle, joissa hän käsittelee maan teologiaa niin Vanhan kuin Uuden testamentin valossa (Jauhiainen 2008c, d).  

Itselleni toistaiseksi ylipääsemätön ongelma on ollut se, että Närhen edustama teologinen linja repii seurakunnan lopulta kahtia: hieman erityisempiin juutalaisiin ja vähän heikko-osaisempiin pakanoihin. Miksi näin? Hyvin yksinkertaisesta syystä. Jos havainnollistan asiaa Roomalaiskirjeen luvun 9 pohjalta, jossa Paavali toteaa ”ei kaikki Israel ole Israel” (9:6), jossa hän käytännössä jakaa Israelin kahtia ”Israel lihan mukaan” ja ”Israel lupauksen mukaan”. Myöhemmin Paavali argumentoi (alkaen 9:24) miten pakanat ovat päässeet osaksi ”Israelia lupauksen mukaan”. Ja kysymys kuuluu: jos maa-lupaus on sellaisenaan vielä voimassa, kenen kohdalla se toteutuu? 

• A) Jos lupaus toteutuu pelkästään porukalle ”Israel lihan mukaan”, silloin se koskee vain niitä juutalaisia, jotka eivät seuraa Jeesusta juutalaisia, mutta se ei koske messiaanisia juutalaisia kuten Paavalia ja kumppaneita.
• B) Jos lupaus toteutuu pelkästään porukalle ”Israel lupauksen mukaan mutta silti vain juutalaisille/ympärileikatuille”, silloin se ihmisryhmä, jonka yhtenäisyyttä Paavali niin pitkästi ja tarkasti kuvaa Efesolaiskirjeen luvuissa 2-3, on jakautunut kahtia. Nyt pakanat eivät olekaan perillisiä kaikista liitoista ja lupauksista (vastoin Ef. 2:12 ja vastoin Room. 4:13). 
• C) Jos lupaus toteutuu porukalle ”Israel lupauksen mukaan, johon pakanat ovat liittyneet”, silloinhan kysymys kuuluu ”montako neliötä maata on luvassa Janne Saarelalle tai Niilo Närhelle?” Jos näin, tämä herättää vakavan kysymyksen siitä, onkohan maa-lupaus jotenkin muuttunut ”suuremmaksi” nyt uuden ajan saavuttua... 

Mikä on lukijan vastaus tähän kysymykseen? Valitsetko A:n, joka on outo, B:n, joka rikkoo seurakunnan kahtia, vai C:n, joka laittaa meidät lukemaan Vanhaa testamenttia hieman uudesta näkökulmasta, kuten Paavali tekee? 

Palaan aiheeseen vielä jakson 3 ja 4 kommenteissa, jossa Närhi itse ottaa kasan esimerkkejä ”jo [yllättävällä tavalla] täyttymyksen saaneista asioista”. 

JAKSO 3: KIRKKOISISTÄ NATSI-SAKSAAN 

Tässä jaksossa puhutaan Lutherin vähemmän onnistuneesta teoksesta Juutalaisista ja heidän valheistaan ja siitä, miten se ilmeisesti vaikutti syvästi myös Hitleriin. Närhi painottaa myös 5. Mooseksen kirjan lukua 28, samaa kokonaisuutta, jonka tärkeyttä toitotan itsekin kaikille Vanhan testamentin opiskelijoille. 

3.1 Miten tulkita Vanhan testamentin profetioita? 

Haluan tämän jakson kohdalla puuttua Närhen väitteeseen, jonka mukaan ”Vanhan testamentin Israelia koskevat profetiat tulee tulkita kirjaimellisesti”. Näin siksi, että ”muuten ajaudutaan aivan eriskummallisiin tulkintoihin”. Esimerkkinä Närhi käyttää Sakarjan kirjan kolmea viimeisestä lukua (12-14). Närhi toteaa tiukasti, että ”jos nämä sovelletaan seurakuntaan, niin kyllä melkoinen akrobaatti täytyy olla jos näin tehdään”. Haluan ottaa muutaman konkreettisen esimerkin Vanhan testamentin profetioista, jotka Uuden testamentin sivuilla sovelletaan hyvin eri tavalla, kuin mitä me voisimme Vanhan testamentin tekstien kohdalla odottaa. (Ks. tästä aiheesta hieman pidempi extra tekstin lopussa, jossa keskitytään nimenomaan Sakarjaan.) 


Esimerkki 1: Hoosea Roomalaiskirjeessä 

Roomalaiskirjeen jakeissa 9:24-26 Paavali kirjoittaa:  

Sellaisiksi hän on kutsunut meidät, olimmepa juutalaisia tai emme. Hoosean kirjassa hän sanoo: – ’Minä olen sanova kansakseni sitä, joka ei kansaani ollut, ja rakastetukseni sitä, jota en rakastanut.’ Ja samassa paikassa, jossa heille sanottiin: ’Te ette ole minun kansaani’, heitä tullaan sanomaan elävän Jumalan lapsiksi. 

Tämä lainaus tulee Hoosean kirjan jakeista 1:10 ja 2:23. Hoosean teksti käsittelee itse asiassa pohjoista Israelia ja sen lopullista pelastumista pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Nyt Paavali kuitenkin soveltaa nämä lupaukset nimenomaan pakanauskoviin! Onko Paavali siis Närhen mukaan epätoivoinen akrobaatti..? 


Esimerkki 2: ”He katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet” 

Sakarjan kirjan jakeet 12:9-10 kuuluvat näin: 

Sinä päivänä minä hävitän kaikki kansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan. Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan. 

Uusi testamentti tarttuu erityisesti jakeeseen 10 erityisesti kahdessa kohdassa, Johanneksen evankeliumissa (19:37) ja Ilmestyskirjassa (1:7). Jälkimmäisessä jakeessa todetaan näin: 

Katso, hän tulee pilvissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen.

Yksi ilmeinen piirre Ilmestyskirjassa on juuri se, että monet Vanhan testamentin kohdat, jotka koskivat aiemmin vain Israelia, saavat universaalin sovelluksen. Kyseinen Sakarjan kirjan maininta (12:10) on siis universalisoitu lisäämällä tekstiin ajatus ”kaikkien silmistä” ja ”kaikki maan sukukunnat”. Viittaus ei siis olekaan Jerusalemissa sodan keskellä oleviin juutalaisiin, vaan kaikkiin ihmisiin. 

(Sama tapahtuu myös Ilmestyskirjan jakeessa 21:3, jossa Hesekielin kirjan jae 43:7 on universalisoitu: Hesekielissä Jumalan läsnäolo luvataan Israelille, mutta Johanneksen teologiassa lupaus koskettaa kaikkia kansoja.) 


Esimerkki 3: Jos jonkun on jano… 

Johanneksen evankeliumin jakeissa 7:37-39 on talletettu mielenkiintoinen kohtaus:

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

Opiskellessani Johanneksen evankeliumia Rikk Wattsin johdolla Regent Collegessa vuonna 2018, päätin kirjoittaa kurssin pakollisen esseen juuri näistä jakeista. Keskityin vastaamaan kolmeen kysymykseen: (1) mistä lehtimajanjuhlassa oli kyse, (2) miten jakeet tulisi kääntää ja (3) mihin Vanhan testamentin tekstiin/teksteihin Jeesus viittaa? Tässä super-tiivistys löydöistäni. 

Jeesus on mukana lehtimajanjuhlassa ja hän väittää, että pitkä odotus messiaanisesta ajasta, jolloin elävät vedet virtaisivat Jerusalemin temppelistä, täyttyy hänessä ja erityisesti siinä, miten hän antaa Pyhän Hengen niille, jotka uskovat. Jeesus viittaa vesi-maininnallaan erityisesti Hesekielin kirjan lukuun 47 ja Sakarjan kirjan lukuun 14. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, että Sakarjan kirjan luvussa 14 nimenomaan lehtimajanjuhla nousee aivan erityiseen rooliin, ja tämä ei ole sattuma Johanneksen tekstin kannalta. Ensimmäisellä vuosisadalla lehtimajanjuhlassa painottui erityisesti valo ja vesi, eikä ole siten ihme, että Jeesus julistaa olevansa ”todellinen valo” (8:12) ja että hän tarjoaa kaikille ”elävää vettä” (7:37-39). Juhlassa suoritettiin erityisiä vesirituaaleja ja juhlan aikana luettiin erityisesti kahta Vanhan testamentin tekstiä, Hesekielin kirjan jakeita 47:1-12 ja Sakarjan kirjan jaetta 14:8. (Taustaa juhlalle löytyy mm. Beasley-Murraylta 1999, 113-14, Carsonilta 1991 321-22 ja Keeneriltä, 2012b, 722-25; Jeesuksen Vanhan testamentin lainauksen kohteesta ks. Bauckham 2007, 279-80; Scalise 2012, 313; Hays 2016, 315-16; laajasti Coloe 2001.)  

Pointti on tässä: sekä Hesekielin että Sakarjan ennustuksessa elävät vedet virtaisivat lopunaikana Jerusalemin temppelistä tuoden elämää kaikkialle. Nyt Jeesus/Johannes kuitenkin tulkitsee nämä tekstit uudella tavalla: ne toteutuvat Jeesuksessa, joka antaa todellista vettä eli Pyhän Hengen kaikille, jotka uskovat. Tai kuten Johannes on jo sanonut, Jeesus on todellinen lopunajan temppeli (2:16)! Richard Haysia (2016, 314) lainatakseni, ”Jeesus ilmentää nyt kaikkea sitä, mihin Israelin juhlat ja kultilliset toimitukset olivat osoittaneet”. Tämä on radikaali tekstien uudelleentulkinta, mutta Johannes ei evankeliumissaan jätä lainkaan epäselväksi sitä, miten Jeesus on ”kävelevä temppeli”, jossa lopunajan temppeliprofetiat toteutuvat (alkaen jakeesta 1:14).

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella..? Tulisiko meidän kieltää tällainen tulkinta, koska ”Vanhan testamentin profetiat tulee tulkita kirjaimellisesti” ja me ajaudumme muuten ”akrobatiaan”? Erityisesti tämä viimeinen esimerkki osoittaa, että Vanhan testamentin joskus niin kovin ”konkreettiselta” ja ”kirjaimelliselta” tekstiltä vaikuttavat osuudet saavat yllättävän täyttymyksen Uuden testamentin teologiassa. (Hesekielin temppeliluvuista 40-48, ks. tarkemmin netissä Saarela 2022c.) 

Me emme voi lukea Vanhaa testamenttia ikään kuin Uutta testamenttia ei olisi koskaan kirjoitettu.

Siirry tekstisarjan kolmanteen osioon tästä.