Kirja-arvio: Troubled Waters – Rethinking the Theology of Baptism

Witherington, Ben III,
Troubled Waters: Rethinking the Theology of Baptism
(Waco: Baylor University, 2007), 153 sivua.

Uusia kasteteologisia haasteita kaipaavana päätin tarttua nimenomaan Ben Witheringtonin aihetta käsittelevään kirjaan, sillä kirjoittaja on aikaisemminkin säväyttänyt yllättävillä tulkinnoillaan. Näissä odotuksissa ei tarvinnut pettyä tälläkään kertaa, sillä heti johdannossa kirjoittaja kertoo tutkineensa kastekysymystä 70-luvulla ja huomanneensa sekä sylivauvakasteen että uskovien kasteen harjoittajien yhtä lailla poikenneen teologisesti kasteopissaan UT:n opetuksesta. Näin rohkean väitteen jälkeen lukija jää mielenkiinnolla odottamaan, millaista on se valo jota BW on melkein kolme vuosikymmentä meiltä muilta pantannut.

Johdanto antaa jo muutaman vinkin siitä, minkätasoista keskustelua kirjassa on odotettavissa. Kaikki päälähteet ovat nimittäin kastetta käsitteleviä kirjoja vuosilta 1950-78 - ainoana poikkeuksena James Dunnin Baptism in the Holy Spirit (1979), johon BW tosin nojaa paikoittain vahvasti. Vaikeissakaan tekstikohdissa ei lukijan kannata odottaa dialogia eksegeettien tai kommentaarien kanssa, sillä kirjoittajan mielestä kastekysymys on "teologinen ja historiallinen" kysymys, jota ei ratkaista eksegeesillä.

Johdannon lisäksi kirjassa on kahdeksan lukua. Ensimmäisessä luvussa tutkitaan kristillisen kasteen mahdollisia edeltäjiä ennen UT:n aikaa: ympärileikkausta, juutalaisten proselyyttikastetta ja Qumranin yhdyskunnan peseytymisriittejä. Ympärileikkauksen suhteen BW päätyy siihen näkemykseen, että sen ja kasteen välillä voi olla osittaista jatkuvuutta. Samoin hänen mukaansa ei voida täysin sulkea pois sitä mahdollisuutta, että kristillinen kaste olisi saanut vaikutteita proselyyttikasteesta, jossa käännynnäisen sylivauvakin kastettiin, vaikkakin varhaisin todiste tästä on peräisin noin kolmannen vuosisadan puolestavälistä. Qumranin puhdistautumiset puolestaan saattavat olla relevantteja siksi, että kyseistä riittiä edellytettiin yhdyskuntaan liittyviltä, vaikka erilaisia pesuja saattoi jäsenillä olla kolmekin päivässä.

Qumranin merkitys tulee esiin myös toisessa luvussa, joka käsittelee Johanneksen kastetta. BW:n mielestä Johannes Kastajan palvelutyö oli todennäköisesti saanut vaikutteita qumranilaisilta, joiden parissa Johannes oli mahdollisesti kasvanut. Luonteeltaan Johanneksen kaste oli eräänlainen "uudelleenympärileikkaus", valmistautuminen sekä tulevaan vihaan että Pyhän Hengen tuloon. Tämä sopii myös Jeesuksen kohdalla, joka luultavasti näki kasteensa kuoleman kuvana tai symbolina. Pyhän Hengen tulo kasteen jälkeen viittaa myös siihen, että vesikaste tulee nähdä henkikasteeseen valmistavana askeleena tai riittinä. Luvun loppupuolella BW tekee pari pientä ekskursiota, joiden tuloksena on että (a) Mark. 10:13ff ja sen rinnakkaiskohdat eivät sovi sylivauvakasteen perusteluksi, ja (b) 1. Kor. 7:14 perusteella ei voida sanoa, hyväksyikö Paavali sylivauvakasteen.

Kolmannessa luvussa käsitellään Apostolien tekoja, josta monien mielestä löytyvät ne ratkaisevat tekstit. BW liittyy tähän samaan joukkoon. Ns. perhekuntakasteista hän ei löydä tukea tai todisteita sylivauvojen kasteelle. Sen sijaan hänen käsittelyssään ratkaisevaksi osoittautuu hänen näkemyksensä siitä, että erilaiset viittaukset Pyhän Hengen osuuteen kuvaavat henkikastetta, joka on yhtä kuin uudestisyntyminen. Tämän perusteella BW tuleekin siihen tulokseen, että koska Apostolien teoissa vesikaste välillä tulee ennen PH:llä täyttymistä ja välillä vasta sen jälkeen, niin usko/uudelleensyntyminen ei selvästikään ole välttämätöntä ennen kastetta. Paavalin oman kokemuksen perusteella hän myöskin järkeilee, että "jos kerran Paavalin kääntymisprosessi alkoi hänen vielä ollessaan ei-uskova, niin eikö seurakunta myös voi aloittaa sylivauvan kääntymisprosessin kastamalla hänet hänen vielä ollessaan uskosta osaton?".

Seuraavassa luvussa tutustutaan Paavalin omiin näkemykseen kasteesta. BW:n oleellisin havainto on se, että kaste on Paavalille ympärileikkausta vastaava ja sen korvaava "alustava" (initiatory) riitti, joka kuvaa tai edeltää uudestisyntymistä eli henkikastetta. Vesikaste ei siis suinkaan ole uskoa seuraava confirmation ritual, eivätkä usko ja vesikaste Paavalilla muutenkaan liity läheisesti toisiinsa. BW myös argumentoi, että jos kerran Paavali hyväksyi kasteen ottamisen kuolleiden puolesta, niin eikö hän paljoa ennemmin olisi hyväksynyt myöskin uskoville vanhemmille syntyneiden vauvojen kastamisen.

Viidennessä luvussa käydään lyhyesti läpi Johanneksen tekstejä, joissa kirjoittajan mukaan ei viitata vesikasteeseen vaan ainoastaan käytetään sakramentaalista kieltä.

Luvussa kuusi käydään läpi Heprealaiskirjeen (luvut 6 & 10) ja 1. Pietarin kirjeen (luku 3) näkemyksiä kasteesta. Luvussa hyödynnetään jälleen myös Dunnin kirjaa, jota BW (s. 104) siteeraa hyväksyvästi: "The popular idea that conversion precedes baptism... is not to be found in the New Testament." Hänen mukaansa UT ei myöskään vastaa kysymykseen siitä, pitäisikö uskovien vanhempien lapsia kastaa sylivauvoina, joilloin päätös asiasta pitää tehdä muilla perusteilla kuin UT:n esimerkkien ja mallien valossa.

Seitsemännessä luvussa kirjoittaja tiivistää olennaisimman vesikasteen teologiasta UT:ssa: se symboloi (a) hengellistä puhtaaksipesua, (b) kuolemaa (joka tulee ymmärtää ennen kaikkea Jumalan tuomiona), ja (c) henkikastetta. Samassa luvussa heitetään myös nopea katsaus UT:n jälkeiseen aikaan. BW huomauttaa, että jos ensimmäisen kristitillisen sukupolven sylivauvoja kastettiin, niin on outoa, että tämä ei mitenkään heijastu myöhemmin kirjoitetuista UT:n dokumenteista, joissa esiintyy ainoastaan "lähetyskasteita". Hän myös siteeraa Kurt Alandia, joka oli teologisista syistä sylivauvakasteen kannattaja mutta jonka oman tutkimuksen mukaan todisteita sylivauvakasteen harjoittamisesta löytyy vasta kolmannelta vuosisadalta.

Viimeisessä luvussa esitellään kymmenen asiaan liittyvää suositusta, joista puolet on baptistisia ja puolet paedo-baptistisia kristittyjä varten. Ehkäpä mielenkiintoisimpia ovat seuraavat teesit:
1) Sylivauvakastetta ei löydy UT:sta, mutta se on silti hyväksyttävää UT:n pohjalta kehitetyn teologian valossa.
2) UT:ssa vesikaste edeltää henkikastetta (eli uudelleensyntymistä) ja tämän tulisi näkyä tämän päivän seurakuntien käytännössä.
3) Vesikaste ei ole Jumalan teko - eikä se liitä ketään Kristuksen ruumiiseen - vaan Jumalan suorittaman teon eli henkikasteen kuva, jonka seurakunta toimittaa kastettavalle.
4) Seurakunnan tulisi harjoittaa kastekuria, eli "sakramentteja" ei saa jaella kenelle tahansa vaan ainoastaan todellisten Jeesuksen seuraajien vauvoja tulisi kastaa.


Tämän kirjan suhteen lukukokemus varmaan riippuu ainakin osittain siitä, minkälaisesta taustasta lukija itse tulee. Esimerkiksi suomalaista yleisöä tuskin miellyttää se, että kirjoittaja päätyy kannattamaan sylivauvojen kastetta mutta ilman luterilaisille rakasta teologista sisältöä. Toisaalta kirjassa on tiettyjä ominaisuuksia, joista useimmat lukijat voivat omasta vakaumuksesta huolimatta olla yhtä mieltä. 

Itse kiinnitin huomiota erityisesti seuraaviin kolmeen seikkaan:

1) Kirjoittajan teesiin vaikuttaa ratkaisevasti hänen näkemyksensä siitä, että Apostolien teoissa kaste PH:llä/ssä, PH:llä täyttyminen, PH:n lahja, PH:n tuleminen henkilön "päälle", jne. kuvaavat kaikki "Pyhän Hengen kastetta", jonka hän ymmärtää uudestisyntymiseksi. Tätä ei kuitenkaan missään vaiheessa kirjaa argumentoida, vaan oletetaan itsestäänselvyydeksi.

2) Kirjoittaja kumoaa heikkoja argumentteja puolin ja toisin, mutta ajoittain myös ratsastaa niillä. Lisäksi muutamassa kohdassa kirjoittajan tutkimusote on aika huolimaton. Lukijana olisin kaivannut dialogia nimenomaan eksegeettisen tutkimuksen kanssa, sillä hän esittää useita väitteitä, jotka esim. kulloiseenkin tekstiin liittyvien kommentaarien valossa ovat hyvin kyseenalaisia.

3) Hyvin pitkään oli vaikea nähdä, millä tavalla kirjoittajan käsittelemät asiat liittyvät toisiinsa. Tämä ja muutama muu seikka saivat minut muodostamaan sellaisen hypoteesin, että kirja on pitkälti kokoelma 30 vuotta vanhoja, hieman sekalaisia muistiinpanoja, eikä kirjoittaja ole vaivautunut paneutumaan asiaan tarpeeksi huolella hioakseen niistä selkeän kokonaisuuden ja huomioidakseen asiaan liittyvän tuoreemman tutkimuksen.

Kirjan ansioiksi voitanee lukea BW:lle tyypillinen nokkelien otsikkojen käyttö sekä se, että kirja tosiaan lähestyy kohdettaan ajoittain hyvin mielenkiintoisella tavalla, joka avasi uusia näkökulmia ainakin tämän lukijan mielessä.

Kaiken kaikkiaan rohkenen sanoa, että Troubled Waters ei jätä ketään kylmäksi. Sen sijaan se, lämmittääkö kirja lukijaa sisäisesti vai lähinnä takassa, riippuu lukijasta.