Ketola toteaa virheellisesti, että Uuden testamentin käsikirjoituksissa on 0,5 % eroavaisuus, jota tekstikritiikki tutkii. Eroavaisuus prosentti on huikeasti suurempi. Riippuen tilastointitavasta liikumme lähes 10-15 % lukemissa, ehkä jopa korkeammissa luvuissa. Eklektiset tekstikritiikot (Nestle-Aland-Metzger-Fee-traditio) kuitenkin puoltavat optimistista näkemystä, että heidän metodillaan vain 0,5-2,0 % tekstikriittisistä varianteista jäävät ratkaisematta tai on ratkaisevalla tavalla ongelmallista pitää hankittuja tuloksia varmoina. Useat tekstikriitikot pitävät tätä liian optimaalisena lopputuloksena.
Ketola toteaa "pyhien Kirjoitusten todistettavuus on suurempi kuin minkään muun antiikin ajan tuotteen". Tämä lauselma ei perustu faktoihin. On totta, että Uuden testamentin kopiomääriä löytyy huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi Aristoteleen teoksista jääneitä kopioita. Mutta suurimäärä voi todistaa myös vastakkaiseen suuntaan. Miksi on mahdollista, että variaatioiden määrä vaihtelee käsikirjoituksesta toiseen?
Vanhan testamentin osalta Ketola ei oikein tiedä mistä puhuu. Aikaisin, täysin hepreankielinen, käsikirjoituskokoelma on vasta vuodelta 900 jKr, mikä taas on samalla todistettavuuden tasolla tilastollisesti kuin vaikka Platonin teokset.
Martti Ahvenainen käsittelee tekstikritiikiä seuraavasti:
Sama koskee Uuden testamentin tekstejä. Nykyiset Nestle-Alandin kokoamat Uuden testamentin kreikankieliset tekstit, joihin useimmat nykyiset UT:n käännökset nojautuvat, eivät ole sataprosenttisesti identtisiä vanhojen bysanttilaisten tekstien kanssa. (RV 10 s. 10)
Ahvenainen välittää tässä monta vääristynyttä kuvaa UT:n tekstikritiikistä.
Ensiksi bysanttilainen teksti perhe ei ole identtinen edes itsensä kanssa, joten vastavaa identtisyyttä ei voida vaatia koko käsikirjoitusmerta ajatellen. Tämä harha syntyy pääasiassa King James Version-käännöksen luomasta illuusiosta, joka perustuu Erasmus rotterdamilaisen tekstikriittisiä valintoja täynnä olevan bysanttilaiseen tekstiin. Tämän tunnustuvat bysanttilaiset tekstikriitikot.
Toiseksi Nestle-Alandin perusta on luotu 300-400-luvuille jKr. ajoitettaviin käsikirjoituksiin lisäksi niitä on verrattu aikaisempiin papyruslöytyihin. Bysanttilainen esiteksti on vasta viidenneltä vuosisadalta ja niiden kultakausi 600-1100 jKr.
Kolmanneksi nykyiset käännökset perustuvat välttämättömään tekstikriittiseen prosessiin, sillä kuten edellä mainitaan Uudessa testamentissa vaihteluvälillä 10-15 % ei ole olemassa jotakin täydellistä alkutekstiä, vaan välttämättömyys tutkia mitkä variantit ovat mahdollisesti oikeita.
Raamattunäkemyskeskustelussa on ikävää, että faktoja pyöristellään oman näkemyksen eduksi. Minusta tekstikritiikki on uskon harjoittamiselle myönteinen haaste, sillä tämän ilmiön tunnustaminen pitäisi johtaa tarkkaan Raamatun tutkimustyöhön, joka avaa parhaimillaan Raamatun sanomaa.
20 kommenttia:
Luin juuri uusimman numeron ja itsellänikin pisti silmään erityisesti Ahvenaisen käyttämät sanavalinnat, joilla eroavaisuudet pyrittiin muuttamaan vivahde-eroiksi.
Ahvenaisen tekstistä sai siis käsityksen, että käsikirjoitusvarianteissa ei ole todellisia eroja, vaan vain erilaisia vivahteita. Mielestäni vivahde-ero on aika optimistisesti sanottu, kun parhaimmillaan puhutaan kokonaisten jakeiden, jopa jaejaksojen, puuttumisesta/lisäämisestä saati sanojen vaihdon kautta tulevista erilaisista painotuksista.
Lisäksi tuo prosenteilla kikkailu antaa väärän kuvan. Sekä Ketolan että Ahvenaisen jutussa saa sen käsityksen, että eri käsikrijoitukset eroavat toisistaan sen 0,5%. Todellisuudessahan eroavaisuus on paljon suurempi ja tämä prosentti viittaa ennemminkin selvittämättömäksi jääviin eroavaisuuksiin, kuten Esa tuossa kirjoitti.
Eikä kyse ole pelkästään tekstivarianteista. Olemme heprean tunneilla käännelleet Vanhan testamentin runollisia tekstejä ja viime aikoina erityisesti Saarnaajan kohdalla olemme kerta toisensa jälkeen törmänneet siihen, että sen kirjoittaja ei ole osannut kirjoittaa klassista hepreaa, vaikka kovasti on tainnut yrittää. Kuitenkaan tekstikriittisiä huomioita ei näihin kirjoitusvirheisiin tai epäloogisuuksiin ole annettu, mikä viitannee siihen, että niitä pidetään alkuperäisenä. Ei kopiointivirheenä tms., jolloin oltaisiin liikuttu selvemmin tekstikritiikin puolella. Tai näin asian tulkitsen...
Kiitos Esa tarkoista faktoista. Näitä jäi todella yleisönosastokirjoittelun jäljiltä kaipaamaan! :)
Olen Esan kanssa vähän eri linjoilla joidenkin asioiden suhteen.
Ensimmäinen kysymys koskee heprealaisten käsikirjoitusten ajoitusta. Puhuit varhaisimpien olevan 900 jkr. Sehän oli todellisuus ennen kuolleenmeren kääröjä. Niiden merkittävyyshän johtuu juuri siitä, että on saatu 1000 vuotta aikaisempaa tekstimateriaalia, johon vertaamalla on pystytty toteamaan, että monet myöhäisiksi selitetyt lukutavat ovatkin varhaisia. Vertailumateriaalia on saatu lähes koko Vanhan testamentin osalta, ja masoreettisen lukutavan luotettavuushan sai aika hyvän bonuksen tililleen. Samalla kuitenkin löytyi yllättävissä kohden eroavuuksia teksteissä ja yhtäläisyyksiä LXX lukutavan ja kuolleenmeren kääröjen kanssa versus masoreettinen, mikä hämmensi kivasti pakkaa.
Sitten siirtyminen lempilapseeni eli bysanttilaiseen tekstiin. Muutama käsite alkuun sellaisille, jotka eivät ole perehtyneet. Bysanttilaiseksi tekstiksi nimitetään tekstimuotoa, joka yleistyi 400-luvun jälkeen käsikirjoituksissa. Se on harmonisoidumpi eli evankeliumienkin eroavaisuuksia on siloiteltu ja siinä on sellaisia tekstilisäyksiä, joita ei paljon varhaisemmissa käsikirjoituksissa ole näkynyt. Koska se on yleisin tekstityyppi myöhemmällä ajalla, sillä on tunnus M niinkuin majority.
Mutta nyt asiaan. En aio perustella bysanttilaista varhaisemmaksi kuin Aleksandrialainen tai Kesarealainen tai mikään muukaan. Täytyy kuitenkin todeta, että bysanttilaisia lukutapoja, jotka poikkeavat aleksandrialaisesta, löytyy myös varhaisistakin käsikirjoituksista. Jotkin kesarealaisiksi nimetyt ja jotkin vanhat latinalaiset variantit siis tasaavat edes vähän puntteja aleksandrialaisen kanssa, vaikka selviä tekstilisäyksiä ei voikaan puolustaa. Bysanttilaisesta tekstistä on kuitenkin ilmestynyt myös kriittisyyteen suunnistavia laitoksia, kuten Farstad & Hodgesin tai Pierpointin laitokset. Niiden suurin ongelma oli muistaakseni Wallacen mukaan Ilmestyskirja, joka onkin sitten villi viidakko varianttien suhteen.
Mutta faktaa siis on, että bysanttilaisesta perinteestä on vastajulkaistuja laitoksia, joten viittaukset KJV:hen ja Rotterdamilaiseen kaipaavat updeittausta. Ja faktaa on myös se, että lukutavoille löytyy myös varhaisia käsikirjoituksia, joten tekstityyppi ei ole kokonaisuudessaan "nuori".
Tuohon saakka pääsin aikanaan, kun yritin puolustella bysanttilaista alkuperäiseksi. Siihen sitten tyssäsi. Mutta sitten päästäänkin käsiksi todelliseen aiheeseen. Esa sanoi, että käännökset perustuvat välttämättömään tekstikriittiseen prosessiin ja että on välttämättömyys tutkia mitkä variantit ovat oikeita. Tässä me olemme täysin eri linjoilla. Koska kipeä lapseni odottaa vieressä aamupalaa ja sanoi juuri, ettei tykkää, "että keskellä aamua aletaan tietokonetta räppäämään", tästä tulee torso:
Alkuperäisen tekstilaitoksen metsästäminen on pitämistä kiinni sellaisesta kestämättömästä raamattunäkemyksestä, joka olisi pitänyt hylätä kohdattaessa todisteet Raamatun tekstien ristiriitaisuuksista.
Bysanttilaisen tekstityypin valitseminen on ainoa järkevä ja looginen sekä hengellisesti rakentava vastuuntuntoinen ratkaisu, jonka jotkut viisaat tekivät jo 400-luvulla.
Jäi sanomatta, että sitä tekstiä, joka valitaan, ei tehdä tekstikriittisen evidenssin perusteella, koska se on kestämätöntä. Kestävä teksti perustuu valintaan ja päätökseen. Uudet evidenssit eivät sitä horjuta.
Bysanttilainen teksti on jo kerran aiemmin valittu ja sitä kannattaa suuri määrä eri lahkohenkisiä kristittyjä vanhoista ja uusista suunnista, joita ei koskaan saada hyväksymään mitään muuta versiota. Tämän valinnan suurin vaikeus on siinä, että se vaatii luopumista editorin/redaktorin asemasta Raamatun sanan suhteen ja taipumista näennäisesti järjettömään mutta viisaaseen ratkaisuun, jota ei edes yritetä perustella validisti.
Mr. Leivo:
1) Painostus heprealaisista teksteistä on sanalla ensimmäiset kokonaiset käsikirjoitukset ilman merkittäviä lakunoita yms. aukkoja.
2) Qumranin kirjakääröjen merkitys Vt:n tekstikritiikille on mielestäni esittämääsi päinvastainen ja on johtanut eklektisen tekstikritiikin kehittymiseen Vanhan testamentinkin osalta, koska eroavaisuuttaa mm. Jesaja-käärössä on kohtuu paljon. Nyt tässä odotetaan ensimmäisiä kriittisiä laitoksia tämän työskentelyn suhteen.
3) Väite, että varhaisista kääröistä löytyy bysanttilaisia lukutapoja on looginen virhe. Nämä lukutavat eivät ole alkuperältää bysanttilaisia, vaan ne on valikoituneet bysanttilaisiin kässäreihin myöhempinä aikoina. Bysanttilaiset kirjurit pyrkivät säilyttämään kaiken informaation.
Omassa gradussa käsittelin muun muassa tätä puolta, että aikaiset pitkät lukutavat eivät puolla bysanttilaisen tekstiperheen aikaisuutta, vaan tekstitradition kasvamista rikkaammaksi. Aihe, jota lähemmin tarkastelin, oli konflaatio Markuksen evankeliumin kässäreissä.
"Jäi sanomatta, että sitä tekstiä, joka valitaan, ei tehdä tekstikriittisen evidenssin perusteella, koska se on kestämätöntä. Kestävä teksti perustuu valintaan ja päätökseen. Uudet evidenssit eivät sitä horjuta."
Mielenkiintoinen näkökulma, mutta mikä on se valinta, jota meidän pitäisi seurata. Mikä kanonisoi valinnan?
1) Hieronymoksen valinta teksteistä joihin Vulgatan käännös perustui.
2) Erasmus rotterdamilaisen valinta teksteistä, johon KJV-käännös perustui.
3) Ortodoksikirkon valinta.
4) Bysanttilaisten tekstikriitikkojen valinta. Tämäkin on mielenkiintoista, sillä Farstad-Hodges teksti on erilainen kuin Pierpointin teksti. Kuvitelma bysanttilaisesta harmoniasta on harhaa.
5) Eklektikkojen valinta Aland-Metzger vs. totaalieklektikot.
Mikä on valittu vai ei mikään?
Mr Esa:
1) Ok. Kokonaiset.
2)Vaikutus ei ole ollut päinvastainen. Tendenssi tekstikritiikkiin on ollut koko ajan mutta käsillä ei ole ollut materiaalia, jonka avulla sitä olisi voinut toteuttaa siinä mittakaavassa, jonka Qumranin tekstit mahdollistivat. Myönnän kyllä, että nyt on enemmän variantteja silmien edessä, mutta väitän, että varianttien määrä on pudonnut verrattuna siihen, mitä kriittisten tutkijoiden mielissä on ollut.
Luottamus Masoreettiseen traditioon ja siihen, kuinka hyvin heprealaiset tekstit ovat säilyneet, on ymmärtääkseni kasvanut.
3) Väite bysanttilaisten lukutapojen löytymisestä ei ole looginen virhe, vaikka nimitys bysanttilainen on myöhäisempi kuin lukutavat, koska noilla lukutavoilla on erottava painoarvo kun selitetään bysanttilaisen olevan myöhäinen ja eroavan varhaisesta.
Myönnän, että retorisesti minut voidaan ottaa kiinni siitä, että puhuin varhaisista lukutavoista bysanttilaisina, mutta itse asiaan se ei mielestäni vaikuta ja asia oli siis tämä: Bysanttilaisessa myöhäisessä tekstissä on varhaisesta alexandrialaisesta eroavia lukutapoja --> vastaavia lukutapoja löytyy varhaisista käsikirjoituksista --> bysanttilainen tekstilaitos ei ole vain myöhäinen vaan sisältää hyvinkin varhaisia lukutapoja vastoin alexandrialaista.
Mutta kuten aiemmassa tekstissä jo sanoin, en yritä väittää bysanttilaista ainoaksi oikeaksi alkuperäiseksi tekstiksi, vaan valitsen sen muilla kriteereillä, jotka ovat mielestäni kestävämmät.
Myönnän, että yhden tekstin valinta vaatisi sekin aikamoiset väännöt bysanttilaisen perinteen faneissa, mutta se rajaus antaisi sentään toiveet sen mahdollisuudesta.
Luettelosi eri vaihtoehdoista kertoo selvästi sen, että sinä et ole sellaiseen valintaan valmis vaan kaipaisit kriittistä mieltäsi tyydyttävät perusteet valinnalle, ja se vaan ei ole mahdollista.
Itse ajattelisin tälleen naivisti, että kaikki vaan hyväksyisivät kreikkaa puhuvan ortodoksikirkon version kahdella perusteella: 1) niiden jumalanpalveluksissa lauletaan tosi hienosti kreikaksi ja siellä on suitsukkeita ja ikoneita ja kaikkea, ja 2) millään keskusteluilla ei päästä yhteiseen näkemykseen.
P O. M. Leivo:
Päättelyketjusi on sekä epälooginen että historiallisesti epäpätevä.
Esittämäsi teesi perustuu Wilbur Pickerinin tulkintaan Harry A. Sturz väikkäristä, jossa Sturz tutki "papyrus-distinctive-Byzantine readings".
Sturz päätteli vakuuttavasti todistusaineiden valossa, että bysanttilainen tekstiperhe saattaa sisältää joitakin aikaisia ja autenttisia lukutapoja, joita ei löydy esim. aleksandrialaisissa käsikirjoituksissa.
Sturzin työstä tuli kuitenkin ponnistuslauta bysanttifriikeille. Sen pohjalta muun muassa Wilbur Pickering päätteli bysantilaisen tekstin olemassa olon ainakin yhtä aikaisiksi kuin papyruslöydöistä aikaisen tuen ja tekstityypin samankaltaisuutta heijastelevista Aleksandrian koodekseista.
Kuitenkin muun todistusaineiston puuttuessa vain muutama, myöhemmin bysanttilaisissa kässäreissä, säilynyt lukutapa ei todista päättelyketjusi puolesta. Miksi yksikään itäinen kirkkoisä ennen Asteriusta ei lainaa kirjoituksissaan bysanttilaisia lukutapoja? Tällä perusteella jo Westcott ja Hort ajoittivat päättelivät bysanttilaisen tekstin myöhäiseksi luomukseksi.
Edellä esitetty argumentti on todella vahva. Otan käytännön esimerkin. Elät vuotta 2500 jKr. Saat tutkittavaksi kuolleen kieliperheen, suomalaisia Raamattuja. Mietit mikä resensio on aikaisempi? Saat käsiisi Niilo Ylivainion saarnan vuodelta 1978 ja huomaat hänen käyttävän toista käännöstä kuin 2000-luvulla saarnannut Hyvönen. Paitsi toisinaan Hyvösen saarnoista löytyi viitteitä ehkä kahteen muuhun resensioon. Päättelet, että Ylivainiolla oli yksi käännös käytettävänä ja Hyvösellä kolme.
Toisin sanoen tekstiperheet kokonaisuutena täytyivät olla käytössä, jotta ne olivat olemassa. Yksittäiset lukutavat eivät puolla kokonaisen tekstisuvun olemassa oloa. Vasta Asterius, Leivo, vasta Asterius käytti bysantilaista tekstiä. Kuten Ylivainiokaan ei käyttänyt 1992 käännöstä ei Irenauskaan käyttänyt bysantilaista tekstiä.
Esa.
Nyt sun kannattaa lukea mun tähänastiset kirjoitukset ajatuksella. Miksi? Koska näet paljon vaivaa osoittaaksesi vääräksi sellaisen käsityksen, jota minä en todellakaan edusta! Enkä muuten ole tietoinen kummastakaan hemmosta, Sturzista tai Pickeringistä, vaikka jälkimmäisen nimi kuulostaa etäisesti tutulta.
En ole missään vaiheessa väittänyt sellaista harhaa, että bysanttilainen tekstityyppi olisi varhaisempi kuin aleksandrialainen, enkä ole väittänyt, että bysanttilaiset lukutavat olisi kaikki löydettävissä varhaisista kässäreistä.
Olen sanonut ainoastaan sen, minkä itsekin perustelit: varhaisista kässäreistä löytyy joitakin lukutapoja, jotka löytyy myöhemmin bysanttilaisesta ja joita ei ole aleksandrialaisessa.
Käyt siis taistelua bysanttifriikkien haamuja vastaan, jotka ovat jääneet kummittelemaan mieleesi, mutta joista minä en ole yksi. En voi väittää varhaiseksi sellaista, mikä on myöhemmin syntynyt. Se todellakin olisi epäloogista.
Syy kirjoittamiseeni on se, että tekstikriittisen kokemukseni perusteella pidän turhana autenttisen lukutavan metsästystä. Kun siis sinä reagoit huolestuneena siihen, että ihmiset eivät tunne tekstikritiikkiä tarpeeksi ja evästit heitä viimeisen tutkimuksen saavutuksilla, minä puolestani huolestuin, että ihmisten huomio kohdistetaan sellaiseen, jonka itse olen kokenut hedelmättömäksi erämaaksi ja pikaiseksi umpikujaksi.
Teesini on, että olemassaolevien todisteiden valossa JOS etsitään rakentavaa ratkaisua Raamatun tekstilaitoksen valitsemiseksi, niin se täytyy perustua muuhun kuin tekstikriittiseen evidenssiin.
Pekka:
Teesisi kuullostaa niin samalta kuin Pickering-Farstad-Hodges kumppaneiden. Joten oletan sinun heitä lukeneen jonkin verran. Ainakin olet tietoinen heidän kokoamistaan tekstilaitoksista.
Mutta sitten mielenkiintoisempaan kysymykseen:
Mitä muita keinoja meillä on jäljellä kuin tekstikriittinen evidenssi? Itse argumentoit valinnan puolesta. Mutta kenen valintaa pitäisi seurata ja miksi?
Esa.
Et voi väittää, että se kuulostaa samalta. Jostain syystä luet tekstejäni jotkin silmälasit päällä. Yritän siis riisua ne silmälasit.
He (bysanttifriikit) argumentoivat sen puolesta, että bysanttilainen teksti olisi alkuperäisempi. Minä en.
He argumentoivat sen puolesta, että bysanttilainen teksti pitäisi valita tekstikriittisin perustein ensisijaiseksi. Minä en.
He argumentoivat sen puolesta, että myöhäisten bysanttilaisten lukutapojen suuri lukumäärä käsikirjoituksissa on tekstikriittiseltä todistusvoimaltaan suurempi kuin vähäinen määrä varhaisia aleksandrialaisia lukutapoja. Minä en.
Ainoa asia, missä minä olen heidän kanssa samoilla linjoilla on se, että molempien mielestä bysanttilainen (minun kohdallani ortodoksisen kirkon) teksti pitäisi valita käännöspohjaksi.
Minun mielestäni heidän argumentointinsa valinnalle on perusteetonta ja lisäksi minun argumentointini bysanttilaisen tekstin valitsemiseksi osoittaa heidän tekstikriittiset ponnistelunsa hyödyttömiksi.
Ja koska varmaan kolmannen kerran kysyit, että millä perustein nyt jokin sitten valitaan, niin lainaan jo ensimmäisessä kommentissani kerrottua perustelua, jota et ole vieläkään ilmeisesti lukenut tai ainakaan noteerannut perusteluna: Bysanttilainen teksti on jo kerran aiemmin valittu ja saanut olla hallitsevana tekstityyppinä.
Lyhyesti asian voisi ilmaista seuraavanlaisesti:
Let Majority text stay as Majority text.
Ei muuta perustetta.
"Bysanttilainen teksti on jo kerran aiemmin valittu ja saanut olla hallitsevana tekstityyppinä."
Mitä aiempaa valintaa tarkoitat? Bysanttilaiset tekstit ovat numeraalinen enemmistö, koska vainojen takia muita käsikirjoitusperheitä poltettiin hallitsijoiden mahtikäskyllä. Konstantinuksen valintaako tässä suosittelet vai Erasmuksenko? Entä Hieronymoksen valinta, josta tuli Vulgata tai muut aikaisemmat käännökset?
Majority-teksti ei ole kirkkohistorian sivuilla majority, jos luetaan mitä tekstejä kirkkoisät kommentoivat.
Nyt emme jostain syystä ymmärrä toisiamme ja alan epäillä omien kirjoitusteni selkeyttä. Okei, en epäillä, vaan myönnän ajatusteni epäselvän ilmaisun.
Kysyit, mitä aiempaa valintaa tarkoitan? Ehkäpä valinta sana on siis väärä, vaikka uskonkin, että bysanttilaisen tekstityypin tulemiseen hallitsevaksi vaikutti jokin valinta siellä 400-luvulla (5th century). Ehkäpä minun olisi parempi käyttää ilmaisua "muodostunut".
Eli teesi olisi, että koska Majority teksti on jo kertaalleen muodostunut hallitsevaksi tekstityypiksi, jonka kulta-aika oli 600-1100 jKr. kuten sanoit, niin annetaan sille lupa pysyä sellaisena.
Tähän luultavasti sanot, että ei ole mitään yhtä bysanttilaista tekstiä vaan perhe, joka riitelee keskenään. No sehän on totta. Yksikään uudemmista kriittisistä laitoksista ei edes esitä Majorityna ilmenevää lukutapaa, koska editorit eivät ole hyväksyneet kaikkia variantteja. Valinta sana siis oli väärä ja myös puhuminen bysanttilaisesta tekstistä ikään kuin se olisi yksi. Eli täsmennän tarkoittavani bysanttilaista tekstityyppiä, jolla tarkoitan harmonisoitua ja runsaampaa tekstitraditiota.
Kysyt mitä valintaa suosittelen? Olen jo vastannut, että ortodoksisen kirkon. Mutta koska kysymyksen perään luettelet eri vaihtoehtoja ikään kuin haastajina valinnalleni (koska en usko, että pidät itse yhtäkään niistä perusteltuna vaihtoehtona), niin minun on pakko päätyä siihen näkemykseen, että jostain syystä minun jokaisessa kirjoituksessa esittämäni pointti pysyy kätkössä.
Sanon jälleen: ortodoksiselle tekstityypille ei anneta ensisijaisen ja auktoriteetin asemaa tekstikriittisen evidenssin tai sillä olevan muita paremman laadun vuoksi. Se valitaan juuri sen takia, että sitä ei arvoteta jonkin sellaisen määreen avulla, joka olisi kumottavissa jonkin uuden evidenssin avulla.
Ortodoksisen kirkon UT:n teksti on valmistunut 1904 ja se jatkaa bysanttilaista perinnettä. Se siis jatkaa hallinnutta tekstityyppiä ja se on päätetty tekstilaitos, jota ei muutella. Sen asemaa ei voida perustella protestanteille oikein millään, ja kun sen valitsee, niin ei sitä myöskään horjuteta millään.
TÄmä keskustelu on tainnut junnata sen takia, että en ole osannut tarpeeksi hyvin selittää näkemystäni ja teesiäni auki. Sinun argumenttisi eivät siis toimi argumentteina sillä tasolla, jolla minä valinnat teen.
Valinta tehdään käytännönteologisista lähtökohdista ja tavoitteena on kristinuskon yhtenäisyys ja keskittyminen (omasta mielestäni) olennaiseen: sanan merkityksen ymmärtämiseen oikean sanamuodon metsästyksen sijaan.
Jos vielä kysyt minkä valitsen ja millä perustein ja puhut jotain bysanttilaisen tekstin myöhäisyydestä tai sen mädännäisyydestä ja epäyhtenäisyydestä etc. niin nostan kädet pystyyn. Jos joku muu on ymmärtänyt pointtini ja tajuaa, mitä olen yrittänyt sanoa ja osaat puhua sen eksegeetikkona, niin viitsitkö tehdä tähän lyhyen ymmärrettävän yhteenvedon O. M. Leivon ajatuksista.
Tajuan nyt, että olen niin käytännönteologi, etten tule ymmärretyksi kun pelaan eri säännöillä vaikka luulen pelaavani samoilla kielipelisäännöillä.
No ei kyse ole mistään kielipelisäännöistä. En vain osannut tuoda asiaa selkeästi esille. Epäonnistuin, mutten ollut väärässä. Juttelen tässä nyt itsekseni kun odottelen, josko Esa vielä kommentoisi. Ei niin, että olisin kiinnostunut. Muuten vaan täällä silmät kuivuu liikkumattoman ruudun tuijottamisesta ja lottoamisesta painamalla sivunpäivitys nappia. Jos aika on rahaa niin olen menettänyt paljon tässä lotossa.
ymmärränkö oikein kun tiivistän että Pekka O. M. Leivo toivot että kaanon lukittaisiin yksittäiseen historialliseen vaiheeseen ja pysäyttäytettäisiin järjestelmässämme se prosessi joka alunperin synnytti sekä variaatiot käsikirjoituksissa että VT:n sisäisen muotoutumisen ja VT+UT kanonisaation?
antti
Ymmärtääkseni kaanon on jo lukittu eikä minua siihen tarvita. EiKä kai kukaan halua ehdoin tahdoin pitää varianttisuudesta kiinni. Minä mainostan ratkaisua, joka on mielestäni viisas ja tarpeellinen.
Lähetä kommentti