Koska Matti aloitti sanainspiraatio-aiheen käsittelyn aiemman postauksen kommenteissa ja ilmeisesti aiheeseen on odotettavissa lisää kommentointia, näen hyväksi antaa tälle aiheelle oman tilansa. Matti viittasi usein sanainspiraatiota perusteltaessa käytettyyn raamatunkohtaan "ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto.” (Mt 5:18). Matti esitti tekstikriittisiä tosiasioita vastineeksi tälle linjaukselle, sillä usein emme tiedä minkä käsikirjoituksen piirtoja ja kirjaimia tällä kohdalla voitaisiin tarkoittaa, jos tekstit ovat erilaisia. Matti otti esimerkkinsä UT:sta. Laki eli VT on tekstikriittisesti käsittääkseni UT:akin epävarmempi, ja usein emme voi tietää alkuperäistä tekstimuotoa, sen "kirjaimia ja piirtoja". Otan tässä esimerkin VT:n tekstistä Deut. 32:43. Koska lähteeni on englanninkielinen teos, toivon että lukijoilta löytyy hieman kielentaitoa. Oma suomennokseni saattaisi pilata esimerkin.
Deut. 32:42 eri versioita:
Masoreettinen teksti (johon enimmäkseen oma VT:mme perustuu):
Praise, O nations, his people,
for he vindicates the blood of his servants.
Heprealaiskirje 1:6 (huomaa, ettei tätä lainausta ole omassa VT:ssamme = masoreettinen teksti)
And let all angels of God worship him
Septuaginta (joka oli UT:n kirjoittajien VT ja auktoriteetti):
Praise, O heavens, together with
him,
and let worship him
all sons of God
Praise, O nations, with
his people,
and let all angels of God
strenghten him
for he vindicates the blood of his children.
4QDeutq (Kuolleen meren käärö, eli jotain 1000 vuotta masoreettista tekstiä vanhempi)
Praise, O heavens, his people
and worship him,
every god,
for he vindicates the blood of his children
Teksteissä on eroja mm. sen suhteen, ketä pitää ylistää (Jumalaa vai Jumalan kansaa) ja kehotetaanko jumalanpalvontaan (vai "vahvistamaan" häntä) jumalia, Jumalan poikia vai enkeleitä. Näiden lainausten perusteella R. Timothy McLay spekuloi tekstien syntyhistoriaa, ja näkee lähinnä tarkoituksettomia vahinkoja kopioitsijoiden työssä. Toisaalta hän näkee myös, että tekstiä on saatettu muuttaa teologisista syistä.
Tässä vain yksi esimerkki siitä, että vaikka Jeesuksen sanojen mukaan yksikään piirto ei häviä VT:n tekstistä, me emme aina tiedä, mikä tuo teksti on. Emme tiedä, mitä noista teksteistä Jeesus luki. Emme edes tiedä, mitä kaikkia kirjoja kuului Jeesuksen VT:iin, koska kaanonista kiisteltiin vielä hänen aikanaan. Meillä ei ole mitään syytä pitää masoreettista tekstiä oikeana vain sen takia, että meidän VT:mme on käännetty lähinnä sen varassa. Jos yksi teksti tulisi valita kristityille Jumalan sanaksi ja auktoriteetiksi, tulisi sen olla Septuaginta, sillä UT: kirjoittajat lainaavat reilusti eniten siitä ja myös kirkkoisät luottivat sen auktoriteettiin.
19 kommenttia:
Lars Leevi:
Esittelemäsi tekstikriittinen ilmiö johdattaa kysymään inspiraation luonteesta. Onko sanainspiraation sijaan ajatuksesi asiainspiraatiossa vai missä? Mikä on rakentava vaihtoehto sanainspiraatiolle?
Lars Leevi:
Septuaginta oli alkuseurakunnan valitsema auktoratiivinen teksti kunnes Vulgata käännettiin tunnetuista hepreankielisistä teksteistä. Kunnes uskonpuhdistus näki, että vain MT on auktoratiivinen Vt.
Jeesus-tutkimuksessa on perinteisesti jaettu evankeliumien sisältämät Jeesuksen sanonnat luokkiin:
a) Ipsissima verba Jesu (Jeesuksen tarkat sanat)
b) Ipsissima vox Jesu (Jeesuksen ääni, ajatus)
c) Ex nullo verbo Jesu (keksittyä, ei Jeesuksen itse puhumaa)
Jos Raamattu nähdään "ipsissima vox Dei" eli Jumalan omin ääni, ajatus, vältetään ehkä monia hankalia loogisia karikoita. Deduktiivisena lähtökohtana on usko yliluonnollisen Jumalan toimintaan kirjakokoelman kontekstissa ja induktiivisesti voidaan lukuisat kirjalliset ja historialliset ilmiöt liittää tähän inspiraatiokäsitykseen.
Tätä vahvistaa ehkä vielä se, että Jeesus keskittyi halakha-opetuksessaan vahvasti periaatteisiin ja "suuriin linjoihin". Kun nyt lihaksi tullut Jumala osoitti tällaista suhtautumista elämään, eikö ole järkeenkäypää, että hänen inspiroimansa halkihistoriallinen teos myös keskittyy periaatteisiin.
Asia meininkiä Larsilta! Tätä olen kaivannut. Kissa pöydällä. Oma ajatukseni tuohon Esan kysymykseen, eli mikä on ratkaisu jos tosiasiat huomioidaan, on se, että kristittyjen tulisi tehdä yhteinen päätös siitä, mille tekstille annetaan auktoriteetti ja sen tulisi tapahtua muilla kuin historiallis-kriittis-eksegeettisillä perusteilla.
Itse seuraillut sillä silmällä tuota EOB:tä, Eastern Orthodox Biblea, vaikka nekin ryssivät sen mielestäni sillä, että ottavat eri lukutapoja liikaa huomioon ja laittavat tekstejä sulkeisiin epävarmuuskriteereihin vedoten.
Tosiasiat ovat: Asiat, joista Raamattu puhuu, ovat totta. Raamattu, joka asioista puhuu, sisältää sekä sisällölliset ristiriitaisuusongelmat että tesktikriittiset variaatio-ongelmat.
Mielestäni usko ei tällöin voi perustua Raamattuun virheettömänä objektina vaan Raamatun subjektiin ja asiasisältöön. Ja jos tämä hyväksytään, täytyy sen myös vaikuttaa siihen, millä perusteella valitaan versio, jolle auktoriteetti annetaan.
Vaihtoehto sanainspiraatiolle on kirjoittajan inspiraatio jonka aika kristallisoi ja lukija ymmärtää inspiroidusti. =)
Vaikuttaa siltä että inspiroitu teksti on aina vaatinut myös muutaman vuosisadan tullakseen pyhäksi tekstiksi jota vasten muita tekstejä voidaan arvioida. Mitä ilmeisemmin tähän prosessiin on yleensä liittynyt myös eritasoista muokkausta ja uudelleen kirjoitusta, kunnes tekstin asema on sellainen ettei sitä enää sovi suuremmin muokata. Kulunut aika ja mahdolliset editoinnit kristallisoivat tekstin niin että me myöhemmät lukijat selvästi koemme että siinä kaikki on sanottu niin Jumalallisesti. Luonnollisesti saman ajan kuluessa useat tekstit osoittautuvat ei inspiroiduksi eivät koskaan saavuta asemaa kaanonissa.
Tarkoittaako tällaisen prosessin tunnustaminen raamatun arvovallan murenemista? Mielestäni ei. Yhtä hyvin voidaan kysyä: Pitääkö Jumalallisen vaikutuksen tekstin synnyssä tapahtua vain yhden henkilön pään ja hänen kynänsä välissä (...kynäkin on joskus ollut muiden käsissä.) Eikö ole luonnollista että "inspiraatiota" tapahtuu myös yhteisöllisesti niiden keskellä jotka syntyvästä tekstistä ammentavat Jumalallista ohjausta henkilökohtaisen ja yhteisöllisen elämän rakentamiseen.
Loppujen lopuksi yksilön kannalta merkittävin inspiraatio tapahtuu kuitenkin siellä missä henkilö kuuntelee keskustelua jonka osapuolina on hänen oma elämä (ajassa ja paikassa), Jumala kuten henkilö hänet tuntee sekä Jumala kuten muut hänet tuntee (teksti ja yhteisö).
Edelleen, mielestäni "Täydellisen Sanan" tavoittamattomuuden tunnustaminen ei vähennä raamatun merkitystä. Lähinnä se pudottaa täydellisyyteensä sairastuneen modernistin takaisin inhimillisyyden epätäydellisille pelikentille: historian, yhteisön ja ympäristön kuljetettavaksi - tarvitsemaan Jumalaa - armollista ja voimallista. Enemminkin voisi kysyä, mihin täydellinen, ajassa ja paikassa ilmestymään pystyvä Jumala, tarvitsee täydellistä kirjaa? Saadakseen ihmisen kuuntelemaan? -tuskin. Saadakseen ihmisen uskomaan? - tuskin Saadakseen ihmisen löytämään armon ja vapauden? -tuskin.
Enemmän näyttäisi siltä että raamatun kuvaamassa projektissa epätäydellisyyden ymmärtäminen on ollut ihmiselle armollisempaa...
Johtaako tämä tilanteeseen jossa lopulta alkuperäisestä tekstistä ei ole mitään jäljellä eikä kukaan tiedä mitä se Jumala oikein sanoo? Kyllä johtaa. Ja varsin nopeasti jos historialliskriittinen ja exgeettinen keskustelija aliarvioidaan tai pyritään kokonaan vaientamaan. Toisaalta, historia näyttää osoittavan että Jumalan puhe tekstin, yhteisön ja yksilön kautta ole mihinkään kadonnut vaikka ihmiskuntana olemme nähneet pimeitä aikoja, valaistuksen aikoja, modernia, jälkimodernia, ja (sarasvuonkin odottamaa) transmodernia aikaa. Kuitenkin Aurajoessa virtaa vesi ja Jumala armahtaa, etsivä löytää ja joskus epätäydellisyys lakkaa.
Antti
Kannelmäessä nostetaan hattua ja kumarretaan syvään Antille.
Itse lähtisin linjaamaan Raamatun oman lauseen mukaan: ... "Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta." Tämä on tietysti osa profetiaa koskevaa kokonaisuutta, mutta laajennan sen omavaltaisesti koskemaan kaikkia Raamatun tekstejä.
ja tulkiten lausetta periaatteen "Hän on sama eilen, tänään ja huomenna" kautta niin, että Pyhä Henki toimi kuten nykyisinkin - ajattomasti - johtaen ihmisiä puhumaan/kirjoittamaan erehtymättömiä jumalallisia ajatuksia, periaatteita ja suuntaviivoja ihmisten elämään.
Tekstin varsinaisen viestin pakkauksessa voi olla astian rajallisuutta, virhettä ja makua, kuten nykyisinkin :)
Muutama pikku huomio Larsille (ja miksei muillekin):
1) UT:ssa on lainauksia/alluusioita, jotka eivät selity LXX:n avulla, mutta kylläkin MT:n (tai jonkun muun alkutekstin - teorioita on useampia) avulla. Ks. esim. Sak. 12:10 ja viittaukset siihen useammassakin kohdassa UT:a.
2) "OT in the NT" -tutkimusalueella on kiinnitetty huomiota siihen, että LXX näyttää väkisinkin paremmin UT:n kirjoittajien lähteeltä kuin MT koska UT ja LXX on molemmat kirjoitettu kreikaksi.
3) Samoin on huomattu, että ensimmäisen vuosisadan lainaus/viittaus saattaa olla kaikkea muuta kuin kirjaimellinen, jolloin viittauksen kohteena olevaa tekstiä on vaikea identifioida.
4) On myös mahdollista - ja joskus jopa todennäköistä - että myöhemmässä kopiointiprosessissa teksti on muokkautunut "tutun" tekstin (eli hellenistisissä piireissä todennäköisemmin LXX kuin MT) mukaiseksi. Samankaltaista ilmiötä on esim. muiden evankeliumien harmonisoitumisessa kohti suosittua Matteuksen versiota, tai vaikkapa siinä, että UT:ssa on havaittu "theodotionilaisia" fraaseja (ko. käännöshän on teoriassa syntynyt vasta UT:n jälkeen).
Nämä on siis hyvä pitää mielessä silloin, kun sanotaan, että LXX oli UT:n kirjoittajien Raamattu ja auktoriteetti.
eipähän tuo lars leevi tainnu väittääkään, että septuaginta olisi ut:n kirjoittajien raamattu ja auktoriteetti. puhe oli vaan siitä että he lainasivat siitä "eniten" (mitä sitten tarkasti tarkoittaakaan, mutta joka tapauksessa heidän aikanaan tunnettu.) toinen pointti ymmärtääkseni oli se, että kirkkoisät pitivät sitä luotettavana. ainakin itse ymmärsin ajatuksen niin, että jos joku pitää valita niin se voisi olla tämä, mutta miksi semmoistakaan valintaa tehdä koska se vaan antaisin turhan yksioikoisen kuvan koko tekstin luotettavuuden tutkimuksesta.
Antti kirjoitti: "Johtaako tämä tilanteeseen jossa lopulta alkuperäisestä tekstistä ei ole mitään jäljellä eikä kukaan tiedä mitä se Jumala oikein sanoo? Kyllä johtaa."
Myytin särkyminen alkuperäisestä ja täysin virheettömästä alkutekstistä voi johtaa esittämääsi väitteeseen. Ainakin näin jotkut tulkitsevat.
Mutta asia voisi olla päinvastoinkin - tilastoja katsomalla.
Alkutekstiä etsittäessä pääsemme hyvään likiarvoon mitä tekstin pitäisi sanoa ja lähelle historiallista totuutta sanoista ja lausekkeista. Mutta emme tarpeeksi lähelle chigagolaisia määritelmiä.
Tilastollisesti esimerkiksi Uuden testamentin kohdalla alle 1 % tekstikriittisistä kohdista (siis hieman vajaa kaksisivua kirjoitettua tekstiä) on ns. epävarmaa kamaa.
Ottaen huomioon, että kyseessä on antiikin käsikirjoituksissa säilynyt teksti, tämä on erittäin pieni poikkeama. Suuremmissakin poikkeamissa antiikin filosofiaa tutkivat pitävät Platon ja Aristoteleen tekstejä luotettavina - asiatasolla.
Sen lisäksi useat näistä tekstikriittisistä kohdista eivät asioiden tasolla ole ristiriidassa toinen toistensa kanssa, vaan ovat olosuhteiden pakosta vain ns. historian oikkuja kopiointiprosesseissa.
Huomioidessa kuitenkin variaation mahdollisuuden sanainspiraatio-oppi on haasteellinen, mutta ei täysin mahdoton. Sillä esimerkiksi jotkin osiot Raamattua puoltavat sitä, että Jumala puhui tahtonsa sanasta sanaan kuten kymmenen käskysanan antaminen (kymmenen käskyä). Mutta Raamatussa on muitakin merkkejä kuinka se syntyi, jota olen luonnehtinut täällä http://eksegeesi.blogspot.com/2008/03/raamattunkemys-ja-raamatun-syntytapa.html
Siksi kannatan sana- ja asiainspiraation välistä synteesiä.
Antti:
Taisin osittain takertua Lars Leevin kirjoituksessa olleeseen riviin "Septuaginta (joka oli UT:n kirjoittajien VT ja auktoriteetti)", joka minusta voidaan tulkita niin, että esim. MT ei ollut UT:n kirjoittajien VT ja auktoriteetti. Jos Lars Leevi ei kuitenkaan halunnut sanoa mitään tällaista, niin sitten kommenttiani voi pitää vain yleisenä huomiona aihepiiriin liittyvistä kysymyksistä :-)
(uudelleen postaus, tarkennetulla nimellä kun Antteja on täällä useampi)
@esa
suurinpiirtein tuo oli pointtini.
Koska alkutekstiksi uskottu on parhaimmillaankin likiarvo ja alisteinen ko. tieteenlajin saavutusten ja metodologian kehitykselle, vastaus uskonkiisiin ei ole kyseisten tieteentekijöiden vaimentaminen vaan keskustelun jatkaminen.
Tämän keskustelun hedelmänä syntyy kunkin aikakauden/kulttuurin uskottavuusodotuksiin kutakuinkin sopiva teksti joka palvelee tarkoitustaan olla yksi keskustelukumppani Jumalaa etsivälle ihmiselle.
Antti H
Onko tullut mieleen, että kysymys Raamatusta koskettaa samalla helluntaiherätyksen oikeutta olemassaoloonsa.
Tarkoitan seuraavaa. Eräillä talvipäivillä kun eräs puhuja puhui siitä, miten olemme velkaa edellisille kristityille traditiosta, seuraavaksi kuultiin puheenvuoroja sen puolesta, että helluntaiherätys on suoraan taivaasta pudonnut pyhä oksa.
Jos helluntaiherätys ei ole taivaasta pudonnut oksa, niin porukka alitajuisesti tiedostaa, että tässä ollaan tavallaan joko uhmaikäisiä tai jopa äpärälapsia kun ei kuunnella äitikirkkoa. Silloinhan on pakko puolustautua ylilyönnillä.
Nyt sama Raamatun kanssa. Raamatun täytyy olla täysin pyhä ja erehtymätön ja taivaasta tipahtanut, koska muuten raamattunäkemys ja tapa käyttää Raamattua menettävät perustuksensa, eikä niitä saa muuttaa! Jos nimittäin hyväksytään, että todellinen oikeutus UT:n kaanonin asemalle voidaan löytää vain siitä, että se on sen aikuisen kirkon ratkaisu, niin silloin täytyisi muuttaa raamattunäkemys ja luopua tavasta tulkita Raamattua irrallaan traditiosta ja hyväksyä muitakin kirkon ratkaisuja ja kirkon pyhiksi nimeämiä asioita ja siihen ei taivuta!
Tämä kysymys on isompi kuin moni tajuaakaan vaikka sen ehkä alitajuisesti aistivat ja reagoivat vaiston varaisesti puolustautumalla. Siitä ei voi kyllä syyttää.
Itse ymmärrän em. Jeesuksen sanat varsin yksinkertaisesti: laki jää voimaan vaikka sovitus ja armo tulevatkin. Lain detaljien tai piirtojen analysointi ei ihan äkkiä tulisi mieleen tässä asiayhteydessä. Mielestäni tämä kuvastaa hyvin teologisen ja käytännön ajattelun erilaisuutta.
Se joka haluaa pohtia asiaa syvemmin teologisen perinteen ja tutkimuksen valossa asiaa, on siihen vapaa. Ei kuitenkaan pidä kuvitella että tuomalla teologisia detaljeja rivikristityn eteen hän tulisi siitä sen onnellisemmaksi tai raketummaksi. Ehkä päinvastoin.
Maallisen lain osalta pätee sama kuin Raamatunkin. Periaatteet ovat tärkeitä, eivät detaljit. Metsässä kun ollaan, niin liikutaan siellä pitkin ja poikin eikä kiipeillä niinkään vain yksittäisissä puissa vaikka sekin on joskus kivaa. Itse harrastan sitä ihan oikeastikin. Se on hyvin terapeuttista.
Puun kaatoon ja tarkempiin laboratoriotutkimuksiinkin voisi olla mielenkiintoista lähteä, mutta välineitä ja omia puita ei oikein ole.
Tuo käsite sanainspiraatio vaikuttaa kuitenkin teologisesti ottaen mielenkiintoiselta. Suorittamatta enempiä google tai muita toimenpiteitä, voisiko joku arvon teologeista hieman valaista asiaa oppimattomalle?
Kun kerran Julkilausumaporukan eräs keskeinen teesi on "inspiroitu" niin ryhdyin tässä odotellessa "tutkimaan" asiaa omin päin. Nettiinhän ei tietenkään voi eikä pidä luottaa, mutta ihan hyvän artikkelin kone työnsi nenän eteen osoitteessa
http://www.concordia.fi/lehti/2002/22002/2.htm
Kirjoittajaksi mainitaan Siegbert Becker, prof., USA (1914-1984).
Sieltä pisti silmään erityisesti lause "sanainspiraation kieltäminen avaa tien kaikkien muidenkin oppien kieltämiselle". Nyt minäkin huolestuin.
Jukka:
Mielestäni huolesi on hyvää tarkoittava. Parhaiten tähän asiaa voi perhetyä niin, että katsoo mitkä kristinuskon ydinopeista joko seisoo tai kaatuu erilaisten raamattunäkemysten pohjalta. Ymmärrykseni mukaan sana- tai asiainspiraation puolestapuhujat vannovat klassisen kristinuskon oppien nimeen. Heidän joukkoon mahtuu fundamentalistit ja konservatiivit raamatuntulkitsijat.
Viittaamasi artikkeli on myös nähtävä luterilaisen puhdasoppineisuuden apologeettisenä äänenä, joka haluaa rajata muulla tavoin ajattelevat omaan kastiinsa. Heidän keskellään tuon artikkelin edustama retoriikka on tarkoituksemukaisesti erottelevaa.
Kiitos kommenteista Esa. Seuraavat kommentit eivät ole sinulle vaan yleisesti:
Voi olla että minä jään pikku hiljaa Safarilta takavasemmalle koska olen niin eri linjoilla suhtautumisessa Raamattuun. Vaikka kuinka ymmärrän teologian ja erilaiset akateemiset väittelyt ym. ajatusleikit, en pysty suhtautumaan Raamattuun Pyhänä Jumalan Sanana sillä keveydellä ja ladan kampiakselin vaihdon tasolla mitä täällä joissakin kirjoituksissa ilmenee.
Arvostan vakavaa keskustelua vakavista asioista. Silloin erilaisia näkemyksiäkin on helpompi hyväksyä.
Erityisesti kun keskustelu menee penäämiseen ja henkilökohtaisuuksiin se menettää täysin mielekkyytensä.
Piipahdan varmaan silloin tällöin ja saatan sanoa joskus jotakin. Kiitos teille joiden kanssa ajatuksia sain vaihtaa!
Jukka
Minulla on jotenkin semmoinen käsitys että Jumalaa kiinnostaa enemmän se, kuinka kiva olin tänään tyttöystävälleni ja käytinkö aikaani taitellakseni kämppikseni maitopurkit kierrätysastiaan hänen puolestaan kuin se, jos pohdin että onko Raamattu sana- vai asiainspiroitu, jos vaan pohdinta tehdään nöyryydellä.
Lähetä kommentti