Keskustelussa korostunut kiista homoliittojen siunaamisesta on sinänsä pientä joukkoa koskeva yksityiskohta. Se on kuitenkin kuin lakmuspaperi, joka paljastaa ehdokkaiden linjan.
Miikka Ruokanen tavoittelee uskovaisten yhteisöä, jossa kysymykset pelastuksesta eli helvetin välttämisestä ovat ensisijaisia. Toki ehdokas on samalla moderni niin esiintymisessään kuin kahdessa avioerossaan.
Kari Mäkinen ei irtaannu luterilaisista periaatteista. Hän pitäisi silti kirkon piirissä myös ne passiiviset jäsenet, jotka eivät usko moniin dogmeihin ja pitävät Raamattua vain parin vuosituhannen takaisena kirjoituskokoelmana.
Raamattunäkemys näyttää olevan villakoiran ydin. Sen avulla johdetaan oikeaan tai vasempaan. Miten safarilla suhtauduttaisiin Mäkiseen tai Ruokaseen tämän Iltalehden luonnehdinnan mukaan?
1 kommentti:
Käytännön kokemus:
Viikko sitten osallistuin Agricolan kirkon Tuomasmessuun, jossa kuvattiin Ruokasta 45 minuuttia -ohjelmaan. Messun pääpuhujaksi oli kuitenkin pyydetty Mikko Kuustonen, jonka saarna hieman hämmensi. Hänen pääteemansa lähti liikkeelle käsirauha-kokemuksesta, jota hän ilmeisesti pyrkii nykyään viimeiseen asti väistelemään. Tuomasmessussa siis on ollut tapana moikata kättelemällä ympärillä istuvia ihmisiä. Vastineeksi Kuustonen tarjosi afrikkalaisperäistä filosofista/eettistä käsitettä ubuntu, joka merkitsee yksinkertaistettuna toisen ihmisen kokonaisvaltaista ihmisyyden huomioon ottamista. Sitten seurasi matkakertomuksia lähinnä käytännön sovellusmielessä ja koonti siitä, kuinka ubuntun ajatus voidaan löytää Raamatun kultaisesta säännöstä sekä eri uskontojen vastaavista lausumista. Yhtäläisyyksiä löytyi muun muassa kiinan uskonnoista, muuta en enää muista. Sitten kaikki liitettiin sanan armo alle, joka oli kuulemma riittävän suuri. Siinä kaikki.
Jossain vaiheessa Kuustonen kehui sekä Ruokasta että Mäkistä. Sitten seurasi mielestäni messun jännittävin hetki. Kuustonen sanoi ottavansa vapaudekseen myös kertoa oman mielipiteensä homoliitoista – saarnassaan. Hän kertoi pontevasti kameroille, kuinka hänen mielestä homoparit pitäisi siunata. Mielenilmaisunsa hän perusteli sananvapaudella. En nähnyt vääntelehtikö Ruokanen penkissään. Enkä kuullut yleisöstäkään kohahdusta. Jostain syystä silti koin saarnan muuttuneen myös poliittiseksi manifestiksi. Kun esitys loppui, tunnustettiin yhteinen kristillinen usko. Niin, siinä hapuilin hetken.
Saarna/messu kieltämättä provosoi kaikenlaisia ajatuksia Kuustosen raamattunäkemyksestä ja etiikasta aina piispainvaalin ärhäkkään politisoitumiseen. Eikä messussa ollut tosiaankaan tylsää. Se oli täynnä teologisia ja eksegeettisiä näkökulmia liittyneenä käytäntöön. Kuka tämän jälkeen voi enää sanoa, ettei teologiaa tai eksegetiikkaa tarvita?
Iltalehden päätoimittaja vaikuttaisi ottavan ehdokkaiden raamattunäkemykset tosissaan. Kun mediasta löytyy sittenkin tilaa asian käsittelylle, miksei siitä sitten keskusteltaisi syvemmin. Osaahan kaksi teologian tohtoria jo jotakin sanoa Raamatusta. Miksei kristillisestä uskosta voisi keskustella rikkaammin? Jos raamattunäkemys on avain, puhuttavaa varmasti riittäisi muustakin kuin homoista. Olisi rutkasti mielenkiintoisempaa seurata dialogia raamattunäkemyksestä ja sen muista heijasteista, joita jutussa mainittiin. Ylösnousemuksen, yleisempi etiikan ja helvetin pyörittely keskustelussa toisi ainakin alkajaisiksi sitä kaivattua sisältöä. Ja kirkkokansahan äänestäisi jaloillaan.
Jenni
Lähetä kommentti